100. Kirkko keskellä kylää 120705

Kun kosmologian professori ja tunnettu tieteen popularisoija sanoi hetki sitten televisiossa, että nyt kirkko on valmis ja sen huipulle pantiin risti, Viljo Vähänen pyörähti tuolissaan.

Hetken kuluttua kännykkäni soi. Ja vaikka ensimmäinen hellepäivä oli jo hiipimässä iltahämärään, suostuin mielihyvin hänen ehdotukseensa, että kävelisimme jälleen Ryssänkärkeen. Valoahan riittäisi melkein läpi yön.

- Kari Enqvist on häkellyttävän monikerroksinen torni, Viljo aloitti arvoituksellisesti. - Sen jälkeen, kun Leena Palotie, edesmennyt genetiikan professori, antoi hänelle Tieto-Finlandia palkinnon, olen ajatellut, ettei kosmologialle - siis maailman kaikkeuden ymmärtämiselle - löytyisi koskaan alkua eikä loppua, ja ettei kukaan voisi sanoa, että nyt se on valmis. Siksi häkellyin, kun hän sanoi tänään, että Higgsin hiukkasen löytyminen merkitsi päätepistettä teoreettisen fysiikan suurimpaan arvoitukseen ja että nyt kirkon huipulle voidaan panna risti. Se on valmis.

Aamen.

"Se on totta. Minuakin hämmästytti, että tämän hetken johtava skeptikko otti kirkon ja ristin vertauskuvakseen. Olisin odottanut jotakin muuta. Jotakin runollisempaa. Sanoihan hän Kuoleman ja unohtamisen aikakirjoissa niin kauniisti, että "minä" on evoluutiossa valikoitunut kehtolaulu. Eikö Higgsin hiukkasen (mahdollinen) löytyminen olisi mieluummin ollut loppusointu kuin risti - vain yhden kirkkokunnan symboli. Tai että se olisi ollut kuin viimeinen sinfonia, jota kukaan ei pystyisi koskaan säveltämään eikä polttamaan kotitakassaan."

- Toisaalta, Viljo jatkoi, Enqvist löysi ehkä sattumalta sellaisen ilmaisun, jota kadunmieskin ymmärtää. Kirkkohan on rakennuksena iskostunut jokaisen suomalaisen mielenmaisemaan. Se löytyy keskeltä kylää. Korkeimmalta paikalta. Hallitseehan se Senaatintorinkin maisemaa, vaikka sen huomaa vasta silloin, kun sitä katsoo kauempaa, mereltä. Kun kirkon huipulle pannaan kullattu risti, kaikki ymmärtävät, että se on valmis.

"Sattuma on oikea sana, kun puhutaan Enqvististä. Hän sanoo ajatustensa syntyvän fysiikan lakeja tottelevien atomien ja molekyylien tanssista eikä niissä olen hengen ohjailua. "Uskon, että elämä maapallolla on syntynyt onnekkaan sattuman ansiosta: olemme juuri sopivalla etäisyydellä sopivasta tähdestä."

- Mutta eiväthän fysiikan lait ole sattumanvaraisia, vaan, päinvastoin, järkevässä - siis tieteellisessä - järjestyksessä. Eihän ristiäkään panna rakennustöiden päätteeksi kirkontornin huipulle sattumanvaraisesti, vaan arkkitehdin ja insinöörien laatimien piirrustusten mukaisesti. Enqvistille järki on totta, usko ei.

"Aivan. Mutta kyllä hän johonkin uskookin. Tietysti. Hän sanoo uskovansa, että hänen minuutensa on "prosessi, molekyylitehtaiden kapitalistinen järjestelmä, vailla kovaa ydintä ja viisivuotissuunnitelmaa tai suunnittelijaa, jota voisin kutsua itseksi". Minusta se on hyvin sanottu."

Jatkoimme vielä jonkin aikaa Enqvistin  kirjoitusten ruotimista, kunnes huomasimme, että olimme ajautuneet kauas Higgsin hiukkasesta ja kirkon tornista.

Olimme jo kääntyneet takaisin Kasinon rannan suuntaan, kun Viljo huomautti pitkän hiljaisuuden jälkeen:

- Maailma on täynnä kirkkoja ja kappeleita. Moskeijoita ja muita rukoushuoneita. Täynnä pilvilinnoja. Täynnä aarrekammioita. Täynnä ristejä. Täynnä torneja joiden huiput nousevat kohti taivaita.  Kari Enqvist varmasti iloitsee siitä, että hänen oma kirkkonsa on lähes valmis. Mutta voiko hän olla huomisaamuna varma siitä, että hänen kirkkonsa on keskellä kylää - keskellä oikeaa ja todellista universumia?

"Sass se. Ei täällä maailmankaikkeudella, jossa me ja Peter Higgs olemme piilleskelleet niin ja niin monta miljardia vuotta, ole toiveita eikä päämääriä, kuten kosmologian professori Enqvist ihan viisaasti sanoo, mutta entäpä jos naapurimaailmankaikkeus olisikin niitä täynnä?"

99. Piispan kyydissä 120701

Olen viime vuosina tottunut lukemaan Suomen Kuvalehdestä emerituspiispa Mikko Heikan näkökumia. Niistä saan usein tärkeitä ajatusvirikkeitä. Monet ovat kuitenkin jääneet vaeltelemaan sinisillä vuorilla ja haihtuneet ajan myötä pois mielestäni.

Vuosia sitten muistan tarttuneeni hänen kommenttiinsa ”karrelle palaneesta jälkimodernin kirkon sparraajasta” ja "ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ihmiskunnan moraalisesta myrskystä". Ne johtivat lyhyeen kirjeenvaihtoon.

Nyt silmäni osuivat Johannes Kastajaan Wall Streetillä (SK 25-26 2012).

"Kapitalismi tarvitsee moraalista uudistumista välttääkseen sukupuuton."

Ennen kuin hyppäsin piispan kyytiin, oli jälleen pakko turvautua Googlen apuun.

Olisi tietysti pitänyt ehtiä lukea Niall Fergusonin ja Paul Lillrankin kirjat, joihin M.H. viittaa, mutta siihen tarmoni ei riittänyt. Sen sijaan katsoin kyllä, mitä tuossa nykypäivän "tietokirjassa" kirjoitetaan sanonnasta "pappia kyydissä" ja mitä siitä löytyy Johannes Kastajasta.

Ensin mainitusta ei löytynyt mitään olennaista. Vain puolihävytön anekdootti piiasta, joka saatteli vällyjen alla pappia tämän kotimatkalla. "En ole ensimmäistä kertaa pappia kyyditsemässä".

Johannes Kastajasta, jonka kuvan SK:n art director oli löytänyt emerituspiispan kolumnin kuvitukseksi (Outi Kainiemi), löytyi mielenkiintoinen näkökulma suomalaisten piispojen asemaan ja rooliin lutherilaisessa nykykirkossa.

Kirjoittajan (Väinö Holtti, Valoa ristiltä 2/1999) mukaan "piispamme harhailevat yhteisen hyvän jakomatkoilla" samalla kun "kansamme ja etenkin sen nuoret vaipuvat entistä syvemmälle syntiin ja suruttomuuteen."

Ymmärsin, että kirjoittaja kuulunee johonkin kirkon sisäiseen oppositiolahkoon, mutta mielenkiintoni heräsi kuitenkin sen verran, että luin koko jutun.

Piispat vetävät kirjoittajan mielestä ryhmää, "joka saarnaa pääasiassa sosiaalista parannusta ja puuhailee voittopuolisesti tämänpuoleisessa - he eivät ole Johannes Kastajan seuraajia."

Vai niin!

Kieltämättä kapitalismi ja Wall Street kuuluvat "tämänpuoleiseen". Vain tämänpuoleisessa "rahamarkkinat ovat siirtyneet pysyvään epälineaarisuuden ja kaaoksen aikaan" ja vain tämänpuoleisessa on mahdollista löytää alkemian resepti ja tehdä lyijystä kultaa (Ferguson).

Vain tämänpuoleisessa voidaan olla huolestuneita siitä, että rahamarkkinat kuolevat sukupuuttoon.

Ja edelleen. Vain tämänpuoleisessa voidaan pohtia, mitä tuonpuoleisen portilla tapahtuu, kuten saksalainen kardinaali Reinhard Marx tekee. "Taivaan portilla ei riitä, ettei ole tullut tuomituksi oikeudessa. Portilla kysytään, onko toiminut moraalisesti oikein."

Tätäkö parannussaarnaaja Johannes Kastaja opetti?

Oliko hän todellakin huolissaan siitä, että maapallon rahamarkkinat ovat kuolemassa sukupuuttoon!

Epäilen vahvasti

Viittaukset "porvarillisiin hyveisiin" tai "kuolemansynteihin" (Lillrank, Medicit) eivät sano mitään. Ne ovat vain hurskaita toiveita. Lääkkeitä ne eivät tietenkään ole.

Usko, toivo, rakkaus, oikeus, rohkeus, kohtuullisuus ja järkevyys ovat kauniita sanoja etenkin, kun niitä verrataan sellaisiin paheisiin kuin ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Kun ne kaikki pannaan pyörimään uskontojen lottorumpuun, joku voi aina silloin tällöin saada täysosuman!

So what!

Jonkinlaista suhteellisuuden tajua ja ymmärrystä on omassa mielikuvituksessani herättänyt mainio television ohjelma "Ihmeelliset uskonmenot".

Maailma on täynnä uskoja, uskontoja ja uskomuksia. Niistä voi jokainen valita itselleen sopivan tai yhdistellä niitä mieleisellä tavallaan.

Mutta mitä kapitalismille pitäisi tehdä?

Tässä vaiheessa tekee mieli hypätä pois emerituspiispan kyydistä.

Ymmärrän kyllä, että piispa Heikka liikkuu maallisen regimentin piirissä ja että sen vuoksi professorien Ferguson ja Lillrank esiin nostamat asiat kiinnostavat häntä ja että hän haluaa sanoa niistä oman mielipiteensä.

Ei siinä ole mitään moitittavaa. Mutta kun hän viittaa otsikossaan Johannes Kastajaan, hän astuu tosiasiassa hengellisen regimentin piiriin.

Kun maallisen regimentin piirissä raha, miekka ja esivalta hallitsevat, hengellisen regimentin aseena ovat evankeliumit.

Olen täysin varma siitä, ettei emerituspiispalla ole mennyt tässä suhteessa pasmat sekaisin. Mutta silti tuntuu siltä, että hän liikkuu kapitalismin kritiikissään oudossa maastossa. Siinä ei Tuomas Akvinolaisen hyve-oppipikaan riitä kompassiksi.

Kun en ole teologi eivätkä tuon tieteenalan peruskäsitteetkään ole minulle selviä, turvauduin jälleen Googleen!

"Molemmat regimentit ovat Jumalan säätämiä, ei vain hengellinen. Regimentit ovat erilaiset ja erilliset, mutta ne eivät ole irrallisia toisistaan. Ne ilmentävät Jumalan kahtalaista herruutta elämässä. Jumala käyttää siis maailmanhallinnassaan kumpaakin regimenttiä: maallinen on "Jumalan vasen käsi" ja hengellinen "Jumalan oikea käsi"."

Ahaa!

Pitäisikö sittenkin pysyä piispan kyydissä?

Hämmästyksekseni löysin Paavalin kirjeestä roomalaisille (13. luku) aiheeseen liittyvän määräyksen: "Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on."

Pitäisikö siis kapitalismin moraalisia perusteita vahvistaa tämän mukaisesti?

Jos markkinavoimat ovatkin Jumalan luomuksia ja jos ne voidaan hyväksyä esivallan aseiksi Paavalin tarkoittamassa hengessä, millä oikeudella professorit, piispat ja kardinaalit taistelevat niitä vastaan?

Mitä pahaa niissä voisi olla? Miksi maallinen ihminen yrittää sotkea enkeleiden suunnitelmia?

Stop.

Vaikka emerituspiispan ja professoreiden sanat tuntuvat radikaaleilta korvissani, ne eivät riitä. Ne eivät osu asian ytimeen.

Siksi tartun (itsenikin yllätykseksi) edellä mainitun Väinö Hottin esittämään kritiikkiin (vaikka se ei edes sivunnut kapitalismia eikä Wall Streetia):

"Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen" (Matt. 3:10).

Jos kapitalismi on perusteiltaan viallinen, se pitäisi leikata irti ihmiskunnan elämänpuusta ja hävittää lopullisesti. Miksi surra sen kuolemista sukupuuttoon! Miksi yrittää vahvistaa sen moraalisia perusteita, jos se kerran on kaiken pahan (turhamaisuuden, vihan, kateuden, ahneuden, himon) perimmäinen syy?

Näin yksinkertainenhan asia ei tietenkään ole.

Maallisen regimentin aidot, uskolliset ja oppineet gurut sanovat, että juuri kapitalismin ansiosta sadat miljoonat köyhät ovat nousseet köyhyydestään ja päässeet osallisiksi hyvinvoinnista. Vain vapaa markkinatalous voi taata enemmistölle tien aineelliseen ja henkiseen rikastumiseen. Vapaa kilpailu ja yksityinen omistusoikeus muodostavat sen moraalisen kivijalan, jolla kapitalismi seisoo. Sitä eivät kirkot ja uskonnot pysty murentamaan.

(He jättävät kyllä sanomatta, että samaisten arvojen perusteella rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet ja että tämä tendenssi on vuosi vuodelta voimistunut maapallolla.)

Taistelu hyvän ja pahan välillä jatkuu - ilmeisesti maailmanloppuun saakka. (Sen vuoksi pidän tapanani lukea 2-3 vuoden väliajoin Johanneksen ilmestyksen, vaikka en pidäkään sen lopusta: "... jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun)

Aina on myös etsitty vaihtoehtoja tai kompromisseja.

Yksi niistä on  Bahái-usko, johon törmäsin edellä mainitsemassani tv-ohjelmassa (apua löytyi jälleen Googlesta!):

"Bahá'í-usko opettaa, että maailmanrauha ei ole vain mahdollinen vaan väistämätön. Ihmiskunta on nyt aikuisuutensa kynnyksellä ja jokaisen tehtävänä on tunnistaa se henkinen ohjaus, jolla ihmiskunnan yhdentyminen voidaan saavuttaa. Bahá'í-elämänarvoja ovat miehen ja naisen tasavertaisuus, ennakkoluulottomuus ja itsenäisen ajattelun tukeminen, tieteen ja uskonnon harmonia, luonnon kunnioittaminen sekä yhteisten ratkaisujen löytäminen rakentavan neuvottelun avulla."

Toivossa on hyvä elää - vaikka matkustaisi piispan kyydissä.

98. Lennu V 120625

"Iltis repi tänään pelihousunsa oikein kunnolla. Etusivulla kissankokoisilla, että Putin uhitteli Ukolle ja sitten kokonainen aukeama samaa vaahtoa. Kahdeksan palstan kuva, jossa molemmat pressat punaisissa peliasuissa, joiden rinnassa Suomen virallinen lippu. Ja alareunassa otteita lukijoilta: "Putinin kosto oli hirmuinen" ja "Kyllä hävettää, kiitos vain koko kansan presidentti"

Viljo Vähänen kuunteli Lennun vuodatusta kaikessa rauhassa. He istuivat Alfred Kordelinin graniittihuvilan laiturilla ja katselivat, kuinka saderintama lähestyi lounaasta. Lennu oli innoissaan, kun Jenni ja Ukko olivat ottaneet hänet tällä kertaa mukaansa ja sanoneet, että tämä reissu on sitten vähän pitempi. Se kestää koko kesän. Molemmat olivat kyllä varoittaneet, ettei vierastulva siitä kovinkaan paljon vähenisi ja että joitakin matkojakin saattaisi olla edessä.

- Minähän sanoin viime kerralla, ettei se kenraali tule tänne puhumaan omiaan, vaan että sillä on valtakirja taskussaan. Senhän Putin nyt vain vahvisti. Ei siinä sen kummempaa ole. J. Suomikin näyttää sen tietävän. "Ei sellaiset (siis Venäjän asevoimien komentajat) puhele, mitä sylki suuhun tuo", hän sanoi Ilta-Sanomille. Mutta kyllä minunkin mielestä Iltiksen uutisointi on aika vastenmielistä. Ikään kuin he haluaisivat puhaltaa tuulta äärioikeiston purjeisiin.

"No, sehän ei ole mitään uutta. Änkyröille on ennenkin löytynyt palstatilaa siinä lehdessä. Sitä ei vain nykyisin huomaa yhtä selvästi kuin UKK:n aikoihin. Nythän puhaltelevat ne tunnetut vapauden tuulet. Meilläkin saa sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Siitähän oikein kilvoitellaan. Että kuka uskaltaa sanoa hampaat irvessä että ryss .."

- Älähän nyt, Viljo keskeytti terävästi. - Sitä sanaa ei sovi käyttää vieläkään. Ei ainakaan silloin, kun presidentit kohtaavat toisensa. Tiedät varmaankin, etteivät venäläiset pidä siitä. Ryssittely on heille arka paikka. Näyttää siltä, että Sinun pitäisi vielä opiskella ahkerammin  diplomaattikieltä. Ehkäpä pääset kesän aikana lähemmäksi Ukon vieraita, kun he tulevat tänne kesämökille. Tulet varmasti huomaamaan, ettei Ukko käytä tuota sanaa.

"Mutta eikö paikan valinta ollut joka tapauksessa provokatorinen", Lennu halusi inttää. "Monelle evakolle Rautu on vieläkin rakas kotipaikka, vaikka ei olisi siellä syntynytkään. Olisivat saaneet pelata sen matsin Pietarissa."

- Kaikenlaisia "merkityksiä" ja "symboleja" löytyy joka paikasta, jos haluaa kaivella pahantahtoisesti menneisyyttä. Eivät varsinaissuomalaiset ole koskaan ymmärtäneet, miksi niin suuri osa Mannerheimin ristin ritareista oli Kannakselta. Hehän puolustivat kotikontujaan. Sinäkin yrität nyt antaa entiselle Raudun pitäjälle jonkinlaisen "merkityksen", jota sillä ei enää tänä päivänä ole. Kas kun et alkanut revitellä sillä, että Putin kaatui heti kaukaloon astuttuaan. Olisit varmaan keksinyt sillekin jonkin "merkityksen".

"Itse asiassa ajattelin kyllä, että jotakin symbolista siinäkin oli ja että ..."

- Unohda koko juttu. Unohda Ilta-Sanomat. Ei paikalla tai paikkakunnalla, Raudulla tai Pietarilla ole mitään merkitystä. Ei silläkään ole suurta väliä, oliko Makarovin lausunto virallinen tai oliko Putinin vahvistus sen sisällöstä annettu tarkoin harkituissa olosuhteissa tai hävisikö Ukko 6-0. Tosiasiaksi jää, että Venäjä ei tykkää siitä, että Suomi liittyisi Natoon eikä se tykkää myöskään siitä, että Suomi uisi vielä syvemmälle Naton sisälle. Luulen - vaikka en tiedä - että Suomen osallistuminen Islannin ilmatilan hallintaan on tässä suhteessa provokatorinen. Viimeinen pisara se tuskin on, mutta en pitäisi mahdottomana sitä, että Makarovin-Putinin varoituksen ajankohta oli tässä mielessä harkittu eikä suinkaan sattumanvarainen.

Lennu kuunteli ihan hiljaa, pää kallellaan. Ukkosrintama hiipi jo aika uhkaavasti.

"Taitaa nousta oikein myrsky," Lennu sanoi melkein itsekseen.

Viljo ei välittänyt kysyä, tarkoittiko hänen kaverinsa säätilaa vai Raudun jääkiekko-ottelua. Hän taputti Lennua kevyesti päälaelle, nousi veneeseensä ja sousi ripein vedoin pois.

98. Lennu V 120625

"Iltis repi tänään pelihousunsa oikein kunnolla. Etusivulla kissankokoisilla, että Putin uhitteli Ukolle ja sitten kokonainen aukeama samaa vaahtoa. Kahdeksan palstan kuva, jossa molemmat pressat punaisissa peliasuissa, joiden rinnassa Suomen virallinen lippu. Ja alareunassa otteita lukijoilta: "Putinin kosto oli hirmuinen" ja "Kyllä hävettää, kiitos vain koko kansan presidentti"

Viljo Vähänen kuunteli Lennun vuodatusta kaikessa rauhassa. He istuivat Alfred Kordelinin graniittihuvilan laiturilla ja katselivat, kuinka saderintama lähestyi lounaasta. Lennu oli innoissaan, kun Jenni ja Ukko olivat ottaneet hänet tällä kertaa mukaansa ja sanoneet, että tämä reissu on sitten vähän pitempi. Se kestää koko kesän. Molemmat olivat kyllä varoittaneet, ettei vierastulva siitä kovinkaan paljon vähenisi ja että joitakin matkojakin saattaisi olla edessä.

- Minähän sanoin viime kerralla, ettei se kenraali tule tänne puhumaan omiaan, vaan että sillä on valtakirja taskussaan. Senhän Putin nyt vain vahvisti. Ei siinä sen kummempaa ole. J. Suomikin näyttää sen tietävän. "Ei sellaiset (siis Venäjän asevoimien komentajat) puhele, mitä sylki suuhun tuo", hän sanoi Ilta-Sanomille. Mutta kyllä minunkin mielestä Iltiksen uutisointi on aika vastenmielistä. Ikään kuin he haluaisivat puhaltaa tuulta äärioikeiston purjeisiin.

"No, sehän ei ole mitään uutta. Änkyröille on ennenkin löytynyt palstatilaa siinä lehdessä. Sitä ei vain nykyisin huomaa yhtä selvästi kuin UKK:n aikoihin. Nythän puhaltelevat ne tunnetut vapauden tuulet. Meilläkin saa sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Siitähän oikein kilvoitellaan. Että kuka uskaltaa sanoa hampaat irvessä että ryss .."

- Älähän nyt, Viljo keskeytti terävästi. - Sitä sanaa ei sovi käyttää vieläkään. Ei ainakaan silloin, kun presidentit kohtaavat toisensa. Tiedät varmaankin, etteivät venäläiset pidä siitä. Ryssittely on heille arka paikka. Näyttää siltä, että Sinun pitäisi vielä opiskella ahkerammin  diplomaattikieltä. Ehkäpä pääset kesän aikana lähemmäksi Ukon vieraita, kun he tulevat tänne kesämökille. Tulet varmasti huomaamaan, ettei Ukko käytä tuota sanaa.

"Mutta eikö paikan valinta ollut joka tapauksessa provokatorinen", Lennu halusi inttää. "Monelle evakolle Rautu on vieläkin rakas kotipaikka, vaikka ei olisi siellä syntynytkään. Olisivat saaneet pelata sen matsin Pietarissa."

- Kaikenlaisia "merkityksiä" ja "symboleja" löytyy joka paikasta, jos haluaa kaivella pahantahtoisesti menneisyyttä. Eivät varsinaissuomalaiset ole koskaan ymmärtäneet, miksi niin suuri osa Mannerheimin ristin ritareista oli Kannakselta. Hehän puolustivat kotikontujaan. Sinäkin yrität nyt antaa entiselle Raudun pitäjälle jonkinlaisen "merkityksen", jota sillä ei enää tänä päivänä ole. Kas kun et alkanut revitellä sillä, että Putin kaatui heti kaukaloon astuttuaan. Olisit varmaan keksinyt sillekin jonkin "merkityksen".

"Itse asiassa ajattelin kyllä, että jotakin symbolista siinäkin oli ja että ..."

- Unohda koko juttu. Unohda Ilta-Sanomat. Ei paikalla tai paikkakunnalla, Raudulla tai Pietarilla ole mitään merkitystä. Ei silläkään ole suurta väliä, oliko Makarovin lausunto virallinen tai oliko Putinin vahvistus sen sisällöstä annettu tarkoin harkituissa olosuhteissa tai hävisikö Ukko 6-0. Tosiasiaksi jää, että Venäjä ei tykkää siitä, että Suomi liittyisi Natoon eikä se tykkää myöskään siitä, että Suomi uisi vielä syvemmälle Naton sisälle. Luulen - vaikka en tiedä - että Suomen osallistuminen Islannin ilmatilan hallintaan on tässä suhteessa provokatorinen. Viimeinen pisara se tuskin on, mutta en pitäisi mahdottomana sitä, että Makarovin-Putinin varoituksen ajankohta oli tässä mielessä harkittu eikä suinkaan sattumanvarainen.

Lennu kuunteli ihan hiljaa, pää kallellaan. Ukkosrintama hiipi jo aika uhkaavasti.

"Taitaa nousta oikein myrsky," Lennu sanoi melkein itsekseen.

Viljo ei välittänyt kysyä, tarkoittiko hänen kaverinsa säätilaa vai Raudun jääkiekko-ottelua. Hän taputti Lennua kevyesti päälaelle, nousi veneeseensä ja sousi ripein vedoin pois.

97. Lusmuilusta 120618

Katsoin juhannusjunan kulkua televisiosta. En tietenkään koko yötä vaan lähdön Hesan rautatieasemalta, pysähdyksiä muutamalla alkumatkan väliasemalla ja saapumisen Rovaniemelle. Heräsin aamuyöstä klo 3.40, jolloin juna seisoi Ylivieskan asemalla. Siellä valkopukuiset juhannusneidot tanssivat koivuvastat käsissään asemalaiturilla. Paikalle oli saapunut satamäärin aamuvirkkuja. Oulussa "Huutajat" huusivat (erinomaisesti).

Idea juhannusjunasta oli mielestäni erinomainen ja toteutuskin ihan ok. Seurasin jonkin verran sosiaalista mediaakin, mutta ei tullut mieleenikään osallistua keskusteluun.

Voin kyllä onnitella Yleisradiota ohjelman teknisestä suorituksesta, vaikka en niistä asioista paljoakaan ymmärrä. Kuvaa tuli suorana lähetyksenä 13 tuntia junan sisältä, helikopterista ja asemilta.

Erityisesti ilahdutti flyygeli, joka oli pultattu kiinni junan lattiaan ja jonka ääressä Iiro Rantala soitti upeita soolojaan läpi yön. Seuranaan hänellä oli oopperan ex-johtaja Erkki Korhonen, joka väläytti pianistintaitojaan soittamalla Sibeliuksen Finlandiaa. Se taisi tulla myös joltakin väliasemalta, vaikka E.K. yritti kätkeytyä lierihatun suojaan. Ehkäpä he soittelivat jotakin yhdessäkin, mutta sitä en nähnyt enkä kuullut, koska pidin pariin otteeseen reippaat torkkutauot.

Mutta tästä ei ollut tarkoitukseni kirjoittaa juhannuspäivänä, vaan mielessäni oli kokonaan muu teema, johon törmäsin muutama päivä sitten, kun kävelimme jälleen Viljo Vähäsen kanssa Ryssänkärjen kallioilla.

"Mitä se Kääriäinen tarkoitti "uudenlaisella uudella alulla", Viljo aloitti, kun oli lukenut jutun Suomenmaasta, jossa Kepun ex-puoluesihteeri ja ex-puolustusministeri arvioi Rovaniemen puoluekokousta. "Hänhän oli jo 1970-luvulla vetämässä Maalaisliitto-Keskustapuoluetta vihreälle aallolle ja hän on itse asiassa vastuussa nykyisestäkin Kepusta ja sen linjasta. Nyt hän kirjoittaa, ettei tilaa saa antaa lusmuilulle tai pikavoittojen tavoittelulle. Olisiko niin, että tällaisiin kataliin temppuihin olisi joku kepulainen syyllistynyt ennen Rovaniemeä - ennen uutta alkua?"

En ollut huomannut juttua, mutta se ei haitannut, koska Viljolla oli tapansa mukaan lehtileike taskussaan.

Luin sen kaikessa rauhassa.

- Poliittinen lusmuilu on Kääriäisen oma termi. Se istuu hänen suuhunsa yhtä hyvin kuin "järjestöremontti" tai "jalkautuminen". Kääriäinen on tähän saakka jäänyt aina Väyrysen varjoon, vaikka he yhdessä syrjäyttivät Johannes Virolaisen Turussa ja ottivat 1980-luvulla ohjakset käsiinsä. He muistavat tohtoreiden taistelun ja olivat henkeen ja vereen siinä mukana, vaikka heidän hevosensa hävisi taistelun. Väyrynen ehti väitellä tohtoriksi ennen Kääriäistä, mutta heidän välilleen ei ehtinyt kehkeytyä tohtoreiden taistelua ennen Rovaniemeä, koska Kääriäinen ei halunnut haastaa vanhaa kamuaan. Arveli varmaankin häviävänsä niissä taistoissa. Kääriäinen tiesi, ettei hän pystyisi rakentamaan kestävää estettä Väyrysen kuningastielle."

"Aivan oikein", Viljo ei malttanut olla keskeyttämättä, vaikka se ei kuulut yleensä hänen tyyliinsä. "Sitähän varten siellä Rovaniemen ulko-ovella kuulemma itkettiin. Väyrynen oli liian kova luu Kääriäiselle."

- Mutta eiväthän ne krokotiilin kyyneleet pudonneet Kääriäisen vuoksi Rovaniemellä. Hän oli syrjässä. Hän katseli korkealta muurahaispesän kuhinaa. Kyllä ne kyyneleet putosivat Väyrysen lopullisen tappion tähden."

Emme jatkaneet tästä aiheesta enempää, koska olimme vuosien varrella Viljon kanssa päässeet yksimielisyyteen siitä, ettei "Väyrysen lopullisesta tappiosta" kannata kinastella. Sitä ei yksinkertaisesti tule!

Sen sijaan halusin jatkaa keskustelua lusmuilusta ja siitä, kuinka uskottavaa Suomen Keskustan "uudenlainen uusi alku" voisi olla.

Kertasin ääneen, mitä Kääriäinen oli pannut paperille arvioidessaan puolueensa tulevaisuutta.

Tässä yhteenveto:

1) Ulkopuoliset alkavat nävertää johtoa.

2) Sipilä on siinä mielessä uudenlainen poliitikkotyyppi, että näytöt ja kannustukset on hankittu politiikan ja puoluetoiminnan ulkopuolelta.

3) Puolueen sisäinen yhtenäisyys rakentuu ikään kuin huomaamatta.

4) Vihreä Suomi-ohjelmaan kuuluvat uudet työpaikat, luonnonvarojen hyödyntäminen, yrittäjyys, eheys ja kohtuus.

Viljo huomautti heti, ettei "Kääriäisen linjassa" ole mitään sellaista, mitä ei olisi lausuttu kaikkien puolueiden ohjelmissa. "Ei siitä mitään uutta alkua synny!"

- Olen samaa mieltä, totesin puolestani. - Ulkopuolisten nävertäminenkään ei liene vierasta Väyryselle ja Kääriäiselle, kun ajatellaan, mitä he tekivät aikoinaan liberaaleille. Nykyinen Keskusta ei ole näivettynyt Liberaalisen Kansanpuolueen mittoihin, joten tuskinpa sen kimppuun Kokoomus tai demarit uskaltavat tässä vaiheessa käydä. Persut taas eivät siihen pysty nyt eivätkä koskaan tulevaisuudessakaan. Mutta kuka ottaa todellisen vastuun Suomen Keskustasta, joka on luonteeltaan "isäntäpuolue". Tarkoittiko Kääriäinen lusmuilulla sitä, ettei tosipaikan tullen vastuunkantajia ole aikaisemmin löytynyt ja että nyt sellaisesta vastuun paosta tehtäisi loppu? Oliko piikki tarkoitettukin kuoliniskuksi Väyryselle? Positiivisten sanojen alle on usein helppoa kätkeä todellinen tarkoitus. Niinä aikoina, jolloin Kääriäinen ja Väyrynen johtivat Keskustaa, kaikkien tiedossa oli "poikien" muodostama "sisäpiiri" tai "hovi", josta Kääriäinen nyt varoittaa kirjoituksessaan. Jos hän aamulla uskalsi katsoa peiliin, tunsiko hän oman piikkinsä sydämessään? "Prikulleen tasa-arvoiset, yhteen muottiin sullotut keskustalaiset" voivat tietysti teoriassa kantaa kollektiivista vastuuta omasta puolueestaan, mutta eikö juuri siinä piile se suuri ongelma, jota "isäntäpuolue" ei pysty ratkaisemaan. Uskaltaako Juha Sipilä ottaa isännän vastuun, johtajuuden - siis olla lusmuilematta?

"Uusi nousu tulee vain yhdessä ja yhtenäisenä", S. Kääriäinen julistaa. Putosivatko Rovaniemellä Suomen Keskustan viimeiset kyyneleet? Alkoiko siellä "uudenlainen uusi alku"?

"Siinäpä se", Viljo nyökkäsi. - "Oppositiosta on helppo huudella herjoja ja siellä voidaan katsella päiväunia. Hallitusvastuussa sellaiseen herkutteluun ei ole aikaa."

96. Etupiiri 120616

96. Etupiiri

Viljo Vähänen oli lukenut eilisen Suomen Kuvalehden pääkirjoituksen (15.6.2012) "Suomi irtaantui etupiiristä". Nyt, kun aurinko jo paistoi heleästi, hän istui parvekkeella lehti kädessään.

"Tämä on sen papin tekstiä. Sen näkee jo otsikosta, mutta sisällöstä sen tunnistaa vielä paremmin. Tässä sanotaan, että vanha Venäjä testasi Suomen itsenäisyyden rajoja eli kuinka pitkälle harmaalle vyöhykkeelle sen etupiiriin maamme on luisunut viime vuosien vaarallisella myöntyvyyslinjalla. Sehän on Tuure Junnilaa tai paremminkin Timo Vihavaista, suomettumisen apostoleita. Näinkö pitkälle kylmän sodan verbaaliaktobatian suohon ollaan taas vaivuttu?"

- Joo. Kyllä minäkin hämmästelin sitä, että yksi venäläinen kenraali olisi yhdellä puheellaan "aktivoinut kansallisen muistimme, historian vääryydet, sodat ja vanhat vainojen ajat". Pappi todistaa, että "media- ja kansalaiskeskustelu osoittivat, että itsenäisyystahtomme on luja, arvomme toimivat, kansan sielu on terve". Kaiken kukkuraksi hän kertoo nähneensä, kuinka Venäjän imago vaurioitui. Siitä paljastui papin mukaan vallanhimoinen, epäluotettava valtio.

"Niin ja kaiken lisäksi kenraali yhdisti hänen mukaansa suomalaiset. Varmaankin pappi ajatteli valkoisia ja punaisia. Ja talvisotaa. Tietysti.  Ja vakuutti vitsinomaisesti, että me olemme hiukan herkkiä sen suhteen, että me kuulumme historiallisesti ja kulttuurisesti länteen."än tarkoitti varm

Totesimme Viljon kanssa hyvin pian, että ihmettelimme samaa asiaa ja siirryimme pohtimaan, mitä "etupiiri" ja "harmaa vyöhyke" oikein tarkoittavat. Niihin on iskostunut ilkeä haju, joka ei tahdo millään haihtua pois. Eihän kukaan haluaa elää sellaisessa lemussa.

Viljo aloitti:

"Talossa on tavallisesti porstua, jonka läpi kuljetaan, kun mennään sisään tai tullaan ulos. Muuta kautta ei pääse - ellei särje ikkunoita. Förstuga on eteinen. Se on talon etupiiri. Usein se on hämärä tai harmaa, mutta aina kuitenkin tärkeä osa itse taloa. Ilman sitä talosta puuttuisi jotakin olennaista. Siksi eteistä on usein laajennettu jonkinlaiseksi oleskelutilaksi, erannaksi. Tarkoitus on, että siellä viihtyisivät niin talonväki kuin vieraatkin. Talon etupiiriin luetaan luonnollisesti myös pihapiiri kaikkine rakennuksineen."

- Ymmärrän, mihin pyrit. Haluat siis sanoa, että etupiiri on luonnollinen asia. Yhtä luonnollinen kuin itse talokin. Siinä eletään päivittäin. Sitä käytetään. Se ei ole maakellari, pimeä paikka, jossa käydään vain silloin, kun on tarvetta. Etupiiri on valoisa. Iloinen.

Tästä kaikesta olimme Viljon kanssa yhtä mieltä. Etupiirin perusluonne tuli tällä tavalla määritellyksi.

Mutta mistä syystä siitä on tullut kansallinen ja kansainvälinen mörkö. Paha, jota tuskin uskalletaan ääneen lausua?

Tätä meidän ei tarvinnut kauan jauhaa. Viljo sanoi arvanneensa, että Suomen Kuvalehden pääkirjoitus johtaisi meidät tuota pikaa tähän kysymykseen. Hän kaivoi taskustaan kopion Googlesta:

Molotov–Ribbentrop-sopimuksen solmimisen yhteydessä laadittiin salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Latvia, Viro ja Suomi määriteltiin lisäpöytäkirjassa kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin. Myös Romanialle kuuluva Bessarabia annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle. Lisäksi Puolan kohtalon katsottiin ratkeavan myöhemmän kehityksen perusteella, tosin alustavaksi jakolinjaksi sovittiin joet Narew, Veiksel ja San. 28. syyskuuta 1939 tehdyllä lisäsopimuksella Liettua siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin ja vastaavasti rajaa Puolan alueella korjattiin natsi-Saksan hyväksi. Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella Neuvostoliitto pakotti kaikki kolme Baltian maata sallimaan puna-armeijan joukkojen sijoitus vuokrattaviin tukikohtiin niiden maaperälle.

Neuvostoliitto pyrki Molotov–Ribbentrop-sopimuksen suoman Saksan myötämielisen puolueettomuuden turvin miehittämään Suomen aloittaen talvisodan, joka päättyi alueluovutuksiin Neuvostoliitolle. Saksan voitettua Ranskan kesäkuussa 1940 Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon, ja Romania joutui taipumaan Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan luovuttamiseen Neuvostoliitolle.

"Syyllinen on siis historia",  Viljo kiteytti. "Mutta miksi pappi nyt saarnaa niin suurella äänellä, että me irtaannuimme etupiiristä. Eikö hän ymmärrä, ettei etupiiristä voi irtaantua?  Talossa on porstua niin kauan kun se on talo. Ei siitä voida irtaantua!"

- Aivan oikein. Pappi ei ymmärrä, että me olemme aina eläneet etupiirissä ja tulemme aina elämään, elleivät mannerlaattojen liikkeet kuljeta meitä miljoonien vuosien kuluessa jälleen jonnekin päiväntasaajalle (ks. Petri Riikonen, "Matka maankuoreen", Yliopisto 1944).  Ei silloin sellaisella "tosiasialla", johon pappi viittaa, että Suomi on kuulunut 700 vuotta länteen, ole mitään merkitystä. Tällä paikalla me olemme nuo vuodet eläneet ja tulemme elämään vielä kauan aikaa. Se on vaatinut erityistä elämäntaitoa. Maantieteelle me emme mahda mitään. Mutta me voimme tottua elämään tällä paikalla, jossa olemme. Ei siitä voi ihmisvoimin mihinkään irtaantua. On opittava elämään etupiirielämää! Pappi kyllä liioittelee, kun hän sanoo, että suomalaiset (siis kaikki suomalaiset?) tyrmistyivät (Nikolai Makarovin puheesta), mutta eivät pelästyneet. Kirjoituksesta jäi sellainen tunne, että ainakin yksi pelästyi. Pappi itse. Ehkäpä myös hänen seurakuntansa.

"Niin minäkin ajattelen. Me elämme nykyisin aika hyvin tasapainossa. Emme ole luisumassa länteen emmekä itään. Aikoinaan sellaista kutsuttiin puolueettomuudeksi. Sitä pidettiin ihanteena. Mutta vuosien kuluessa tuohonkin termiin on kerääntynyt niin paljon poliittista töhnää, että se on menettänyt käyttökelpoisuutensa. On vain pystyttävä ajattelemaan, ettei meidän porstuaamme haalittaisi sellaisia laitteita tai muita värkkejä, jotka eivät sinne kuulu ja jotka voivat vaarantaa aina herkän tasapainon.  Tie sisään ja ulos on pidettävä auki eikä ikkunoita pidä särkeä. Suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta väärät hampaat voivat sen tehdä."