sunnuntai 19. elokuuta 2012

107. Ideologisesti vinossa?


Pitkin kesää olen mietiskellyt, miksi suomalainen politiikka tuntuu niin sisäänpäinlämpiävältä, voimattomalta ja pienimuotoiselta. Näpertelyltä. Miksi se ei herätä intohimoja maailmalla ja vain hitusen kotona? Miksi rahamarkkinat eivät lotkauta korvaansa tekivätpä suomalaiset mitä tahansa? Makaammeko me omassa montussamme väärässä asennossa? Kallellaan. Vinossa. Kun pitäisi seisoa pystyssä. Näkyä.

Ehkä olen itse väärässä paikassa. Sivussa. Syrjällään. Paitsiossa. Snookerissa.

Ajatellaan nyt vaikkapa Maria Guzenina-Richardsonia. Nätti kuin mikä. Ministeri. Miksi maailma ei hurraa, kun suomalainen peruspalveluministeri "ohjeistaa nelivärihaastattelussa hallinnonalaansa median kautta valmistelemaan vanhuspalvelulakiesitystä hallitusohjelman vastaisesti", kuten eräs kolumnisti huomautti saadakseen edes hiukan tuulta keskustelun purjeisiin?

Missä vika, kun maailma ei ole kiinnostunut siitä, hoidetaanko Suomessa vanhuksia 0,7 prosentin vai 0,5 prosentin panoksilla? Eikö meidän hyvinvointimallissamme olekaan enää yleismaailmallista tai peräti kosmista jytyä?

Tai mitä sanotaan maailman vaarallisimpien miesten joukkoon nostetusta oppositiojohtajastamme, joka ehdottaa euromarkkakruunua väsyneen ja vanhanaikaisen euron sijalle? Eikö sekään saa aikaan värinää pääomapiireissä?

Ja olisihan siitä nyt viimeistään pitänyt syntyä tosi jytäkkä, kun Suomen ulkoministeri kävelee omaan miinaansa, kuten eräs pääkirjoittaja tänään väitti.

Mutta eikö mitä. Vain oman ministerikollegan vahingoniloista hihittelyä!

Viljo Vähäsestäkään ei ole apua, kun se meni valamaan öljyä laineille siinä Mannerheim-jutussa. Olisi antanut palaa. Täysillä. Olihan Marski melkoinen kosmopoliitti. Kyllä siitä jutusta olisi pitänyt saada enemmän irti ... tai eihän sitä tiedä, mihin se ruutitynnöri aikoinaan kätkettiin!

Toisaalta. On hyvä ajatella, että Suomi on tällä hetkellä vähän syrjässä maailman valtateistä. Ehkä meidän on parempi elää lähellä Onnelaa kuin Suurta Sotaa!

Ajatella, jos miljoonia vuosia liikkeellä olleet mannerlaatat olisivatkin kuljettaneet meidät vaikkapa paikkaan, jossa nyt kulkee Turkin ja Syyrian välinen raja!

Paha ajatus. Kaikin puolin.

Wikileaks liippasi kyllä aika läheltä meitäkin, mutta onneksi se näyttää kääntyvän Svea-Mamman murheeksi. Olihan meilläkin traagisia, pahoja ampumistapauksia, jotka ylittivät eurooppalaisen uutiskynnyksen, mutta siinähän me jäimme norjalaisten varjoon.

Mutta mistä tämä loppu kesän haikea tunne, että olemme liian syrjässä? Unohduksissa. Poissa teatterista. Kaukana näyttämöltä?

Eräs selitys voisi olla siinä, että koko maailma, maapallo, on tänä päivänä ideologisesti vinossa. Väärässä asennossa.

Ainakin kotoisessa politiikassamme se on ilmiselvää.

Kiista - hallituksen ja opposition välillä sekä puolueiden sisällä ja marginaaleissa - vanhusten hoitamisesta ja eurosta, paljastaa sen räikeimmillään.

Mitään "järkevää" (rationaalista) riitaa ei ole olemassa. Jokainen - ehkä jytkypuoluetta lukuunottamatta - tietää, että päätöksiä on pakko tehdä päivittäin. Niitä ei voi jättää odottamaan "hyviä aikoja" tai "oikeaa hetkeä".

Ne puolueet, joilla on kokemusta hallitusvastuusta "ymmärtävät" asian, mutta ovat panneet tämän ymmärryksen pakastimeen. Jäihin. Ja kaivaneet sieltä esiin vanhat ideologiset aseensa.

Näin valtatilanne on ajautunut automaattisesti - siis ilman tarkoitusta - vinoon asentoon.

Se syö rumalla tavalla puolueiden uskottavuutta.

Seurauksena on epäilyn ja kyräilyn väkinäinen, tuhoisa ilmapiiri, josta hyötyvät vain todelliset valtaruhtinaat.

He osaavat kätkeä varjonsakin. Vain Lucky Look nauraa.



torstai 16. elokuuta 2012

106. Musta Mannerheim 120816


"Katsoin heti sen trailerin, jossa kenialainen mies esittää Mannerheimia. Se oli yksinkertaisesti pakko katsoa. Mediakohu oli jo särkeä korvani. Mutta mitä tapahtuikaan! Yleisradion traileri oli kevyttä kamaa sen rinnalla, mitä Iltalehden arkistoista oli kaivettu sen rinnalle. Ihan oikea ja aito Mannerheim ... Valkoinen ... Ei mikään musta afrikkalainen ... Suomalainen ... Täydessä sotisovassaaan  ... Omien ja saksalaisten kenraalien ympäröimänä ... ja pitkä sarja Adolf Hitlerin hurmioituneita saarnoja ... Käypäs katsomassa, ellet ole jo tehnyt sitä  ... ei jäänyt epäselväksi, missä tosiystävät olivat ... Eivät missään Keniassa tai Timpuktussa, vaan paljon lähempänä ...

Viljo Vähänen oli kiihdyksissä. Hän takelteli. Sanat eivät tahtoneet mahtua hänen suuhunsa. Saatikka tulla siitä ulos. En meinannut saada puheenvuoroa. Ajattelin aluksi, kuten varmaankin valtaosa niistä, jotka olivat kuulleet Yleisradion laatimasta trailerista, että se johtui siitä kenialaisesta, mustasta Mannerheimistä. Mutta ei. Ei se häntä tuntunut suuremmin hätkäyttäneen. Kenkä puristi jostakin aivan muusta kohdasta.

- Rauhoitu, hyvä mies, sain lopulta sanotuksi. - Mikä siinä nyt niin kauheaa oli? Kaikkihan tietävät, että Aatu kävi tapaamassa Mannerheimia ja että tämä teki vastavierailun Saksaan. On siitä asiasta esitetty miljoonia kertoja erilaisia dokumentteja. Eihän se sinullekaan mikään uutinen ole. Tiedäthän sinä myös, että Mannerheim oli tosi vaivautunut Aatun lähentelyistä ...

"Tiedän, tiedän. Mutta en olisi odottanut, että tämänpäiväisestä iltapäivälehdestä - tai siis Googlesta - löytyy tällaista materiaalia, kun panin kaikessa viattomuudessani hakusanoiksi "trailer, musta ja mannerheim". Näytti siellä olevan paljon muutakin materiaalia kuin Hitleriä, mutta sitä en vaivautunut selaamaan."

- Aivan niin. Vanhat propagandafilmit ovat tallella ja ne ovat olleet jo pitkän aikaa kaiken kansan katsottavissa. En usko, että niitä on nyt kaivettu kenialaisen näyttelijän vastapainoksi. Vaikka kyllähän viha ja uhkailu nyt ryöpsähti niin voimallisesti esille, että vastatulia on varmaankin jo sytytetty eri puolilla Suomea..  

"Niistä minä en tiedä mitään, mutta minun mielestäni Mannerheim-elokuvan tuottajan,  Erkko Lyytisen selitys siitä, miksi tällainen elokuva on tehty, oli asiallinen ja mielenkiintoinen. Ei tosin kaikissa suhteissa aivan helposti sulatettavissa. Omalta osaltani pystyn kyllä sulattamaan hänen näkemyksensä, että tämä aika tarvitsee uudenlaisia tapoja ilmaista isänmaallisuutta ja että omat kansalliset sankaritarinamme kaipaavat päivitystä ja uudelleen arviointia. Hyväksyn myös sen, että on hyvä katsoa omia myyttejämme hieman toisesta näkökulmasta."

- Noinkin voidaan tietysti sanoa, mutta kyllä monelle suomalaiselle Mannerheim on kaikkea muuta kuin myytti. Luulenpa, että enemmälle kuin yhdelle hän on elävää todellisuutta. Karua. Traagista. Valtavaa. Ja että juuri siksi hän on korkealla kansakunnan kaapin päällä, kuten vanha sanonta kuuluu. Hän on saavuttamattomissa, vaikka hänestä tiedetään niin paljon. Hän ratsastaa edelleen ylhäisessä yksinäisyydessään.

"Todellakin. Yksinäisyydessä. Muistan kyllä hyvin, millainen metakka syntyi, kun Helsingissä hänen patsaansa viereen alettiin pystyttää Kiasmaa. Mustassa Mannerheimissa ovat liikkeellä samat voimat - millä en tarkoita välttämättä henkilöitä tai yhdistyksiä, vaan henkeä ja aatetta."

- Kiasma-Mannerheim on itse asiassa oikein hyvä esimerkki. Olen aika lailla vakuuttunut siitä, että Mustalle Mannerheimille käy ajan mittaan samalla tavalla. Uskoisin, että C.G.E. Mannerheim katsoisi tänä päivänä oikein tyytyväisenä omaa patsastaan Kiasman vieressä. Varsinkin iltavalaistuksessa, jossa hän ratsastaa varjona modernin taiteen museon seinällä. Musta Mannerheim saattaa muutaman vuoden kuluttua hymyillä arvoituksellisella tavallaan sille kohulle, jonka Yleisradio, "kansanradio", on nyt onnistunut synnyttämään.

lauantai 11. elokuuta 2012

105. Niinpä 120811


Jukka Kemppinen piti lomaa.  Hämmästyttävää. Site meterissä oli lukema 3 810 041. Niin moni oli käynyt siihen mennessä aamupalalla Kemppisillä. Jäikö nyt yhtä moni tyhjän päälle, kun makupala aamupalalautaselta putosi pois?

Anonyymejä kommentteja alkoi heti sataa. Tässä muutama:

"Ihan hyvä. Omalla lomalla en lukenut kolmeen viikkoon tätä blogia. Nyt on hyvä kiriä kiinni, kun ei uuttakaan pureskeltavaa tule."
"Tämä vaikuttaa menevän jo lukijoiden kiusaamisen puolelle."
"Ihan hyvä. Omalla lomalla en lukenut kolmeen viikkoon tätä blogia. Nyt on hyvä kiriä kiinni, kun ei uuttakaan pureskeltavaa tule."
"Älä Kemppinen väsähdä!
Olen tähän mennessä tehnyt olympialaisten maailmanennätyksen - ei pätkääkään kisoja, pelkkää pornoa netistä."
Olikohan Viljo Vähänenkin joutunut suden suuhun?
Oli pakko soittaa tänä aamuna, kun Lontoo viikonvaihteessa vaikenee. Haihtuvatko viimeisetkin kultamitalitoiveet keihäsmiesten ja kävelijöiden kanssa?
Viljo oli vielä unenpöpperöissä, mutta vastasi kuitenkin.
"Täällä ollaan. Pielisen rannalla. Aurinko kimaltelee laineilla. Yes. Kyllä minäkin sen Kemppisen viimeisen luin. Aika arvoituksellinen otsake siinä oli, vai mitä?"
- Sitähän minäkin vähän ihmettelin, vastasin. -  Otsakkeena "Niin" ei kertonut mitään enkä muistanut viikko sitten katsoa hänen suosittelemaansa ohjelmaa talouden madonluvuista. "Kriittinen peruskurssi taloudellisten järjestelmien mullistumisesta viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana" olisi kyllä kiinnostanut." Ehkä se löytyy vielä Areenasta.

Vaihdettiin Viljon kanssa normaaleja kuulumisia. Hän kertoi olleensa mökillä pari viikkoa ja käyneensä joka ilta savusaunassa. Siinä samaisessa, jossa hän oli kertaalleen kuollut (ks. blogiarkistoni alusta postaukset "Viljo esittäytyy" sekä "Viljo Vähäsen ensimmäinen kuolema 110216" ja "Viljo Vähäsen uusi elämä 110220") .

"Nyt aiheita on ilma täynnä kuin surviaisia, jotka eilenkin esittivät iltatanssinsa laskevassa auringossa. Mistä aiot kirjoittaa? Et kait sinä nyt kemppisiä tee! Jostakin sinun pitää kirjoittaa, vaikka näytät pitäneet lomaa sinäkin."

"Tässä muutamia aiheita".

(1) Curiosity-mönkijä Marsin pinnalla. Sinähän olet päässyt kurkistamaan suuren verhon taakse. Voisit kertoa, miltä tuntuu kävellä punaisen planeetan kraatereissa.
(2) Enkeli-Elisa. Oliko Risto Uimonen oikeassa, kun hän heinäkuun alussa totesi, että media oli syönyt tarinan pureskelematta. Mikä on Minttu Vettenterän asema fiktiivisen tarinan iskijänä.
(3) Pussy Riot. Onko Venäjän pakko kestää huliganismia. Katso vaikkapa Ira Jänis-IsokankaanIeraskynä Hesarissa muutama päivä sitten. Voisit pohtia Putinin asemaa Venäjän johtajana. Kuinka uskottava entinen KGB-agentti on puolustaessaan ortodoksista kirkkoa? Kykeneekö ihminen täyskäännökseen? Jääkö sydän paikalleen, jos henki rientää omille teilleen?
(4) Katainen demaripihdeissä. Eikö järkipuhe kuulu? Näithän Kataisen aamutelevisiossa kommentoimassa vanhusten asiaa.
(5) Asekaupan umpikuja. Onko YK jälleen kuilun partaalla vai onko se jo sen pohjalla. Samaan syssyyn voisit pohtia edelleen Syyrian tilannetta. Jokaisessa sodassa asekauppiaat kuorivat verisen kerman. He eivät tunne kalman hajua, mutta kuulevat kyllä, kun raha kilahtaa kirstuun.
(6) Rahoitusmarkkinavero. Eikö hirviömäisestä rahavirrasta, joka kiertää salamaa nopeammin joka päivä maapallon ympäri, voitaisi ohjata pikkuriikkistä puroa tavallisenkin ihmisen taskuun?"

"Joko riittää", Viljo kysyi hengästyneenä. "Ei sinulta aiheita puutu. Vai mitä sanot Unski Hämäläisen artikkelista UKK-seuran vuosikirjassa? Hänen mukaansa ollaan nyt ensimmäistä kertaa sataan vuoteen siinä tilanteessa, että kymmenien tuhansien venäläisten ja suomalaisten kesken on muodostunut inhimillinen kontakti, joka on aivan muuta kuin ns. virallinen ystävyys. Ollaanko nyt siirtymässä uuden toivon aikaan Suomen ja Venäjän suhteissa? "

Oli pakko myöntää, että Viljo Vähänen oli hereillä.

Uusille postauksille on todellakin tilaa. Runsaudenpulassahan nyt eletään. Eikä poliittinen syksy ole edes alkanut. Budjetinkaan julkistaminen ennen kuin eduskunta aloittaa syyskautensa, ei laukaissut suuria intohimoja.

Luonto on rähissyt eri puolilla maapalloa, mutta sekään ei ole saanut varoitusvaloja palamaan. Kaikki tuntuu mahtuvan tilastotieteilijöiden virhemarginaaleihin.

"Entä ökyrikkaiden sijoitukset veroparatiiseihin? Eivätkö nekään herätä? Niidenhän sanotaan olevan valtava musta aukko maailmantaloudessa (Tax Justice Network/James Henry)"

Kun Viljo Vähänen pääsee vauhtiin, häntä on vaikea keskeyttää.

Nyt en kuitenkaan enää tarttunut uuteen syöttiin, vaan sanoin  keskittyväni yleisurheiluun ja lottovoiton odotukseen.

"Niinpä. Se on vaaratonta."






torstai 26. heinäkuuta 2012

104. Lennu VII 120726


"Lopetan nyt narisemisen tästä yksinjättämisestä. Ukko on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, etteivät he sille mitään voi. Eikä Jennin sana tässä paina. Meikäläisen on taivuttava tosiasioiden edessä. Niin he molemmat jälleen vakuuttivat, kun kertoivat lähtevänsä huomenna tapaamaan Elisabetia Lontooseen. Kyllä Jenni taas lohduttaa minua tänä iltana ja Ukkokin sanoo varmasti jotakin kaunista. Sellaisia ne ovat ... Ystävällisiä ... Ja onhan Ukko vähän urheiluhullu ..."

- Aivan niin, Viljo sai sanotuksi, kun Lennu veti vähän henkeä. - Neljä päivää olympialaisissa on ihan paikallaan. Ei siitä kukaan meteliä nosta, vaikka täällä kotona onkin vähän kireät tunnelmat sen eurosotkun ympärillä. Ehtihän Ukko jo sanoa siitä oman mielipiteensä. Ei siinä mitään ihmettä tämän kuun aika tapahdu, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Jotkut käyvät aika kuumana ... mutta eikö ne yhtään pelänneet lähteä sinne Lontooseen, kun kaikki kävelevät siellä varpaisillaan. Pelkäävät. Ja Kuvalehtikin ehti jo maalailla kaaosta ...

"Niin, niin. Mutta sanottiinhan pääkirjoituksen lopussa, että "britit ehkä lopulta selviävät kisoista hengissä ..."

- No, se nyt oli aika typerästi sanottu. Lontoolaiset eivät varmaan ole unohtaneet seitsemän vuoden takaisia terrori-iskuja. Kyllä siellä nyt ollaan ihan vakavissaan, vai mitä sinä arvelet siitä, että armeijakin hälytettiin apuun? Onko se hätävarjelun liioittelua?

"Ei varmaankaan. Vaikka se saattaa joistakin tuntua aika provokatiiviselta. Mutta jos kerta yksityisiä turvamiehiä ei ole riittämiin, niin ainahan sotilaita voidaan komentaa apuun. Ei vara venettä kaada! Eikä sotilailta voi noin vain riisua virka-asua. Kyllä siinä menee puurot ja vellit sekaisin, jos sotilaat pakotettaisiin esiintymään siviiliasuissa."

- Olen samaa mieltä. Mutta mitenhän paikallinen olympiakomitea aikoo järjestää kimppakyydin valtioiden päämiehille, kun he lähtevät kuningatar Elisabetin vastaanotolta Buckinghamin palatsista olympialaisten avajaisiin. Suomalaisvalmisteisilla panssaroidulla Paseilla saattaisi olla käyttöä siinä vaiheessa. Siitä tosin saattaisi syntyä diplomaattinen selkkaus, koska monet suurlähetystöt varmastikin tarjoisivat vaihtoehdoiksi omia panssaroituja limusiinejaan.

"Ukolle ja Jennille se varmaankin sopisi, mutta muista en oikein tiedä. Pasiin on aika vaikea nousta eivätkä kaikki varmaan ole pukeutuneet lenkkareihin ja verryttelypukuihin, kun tulevat niin hienolta vastaanotolta. On mielenkiintoista kuulla - tuskin sitä karavaania päästetään tv-ruutuihin - kuinka kisajärjestäjät ovat sopineet tästä asiasta eri maiden turvallisuuspalveluiden kanssa. Eivät ne tietenkään päästä sellaista laumaa hortoilemaan pitkin Lontoon katuja iltahämärissä."

Lennu ei turhia haihattele. Hänellä on aina kaikki neljä jalkaa tukevasti maassa - pitsi silloin, kun se ryntää ottamaan vastaan Ukkoa ja Jenniä näiden kesälomareissuilta. Nytkin hän oli oikeassa, vaikka ei ollut ehtinyt tutustua kovin tarkasti presidentilliseen protokollaan.

Viljo Vähänen sen sijaan uumoili, että olympiakomitea saattaisi järjestää sotilashelikopterikuljetuksen Buckinghamista urheilukentälle. Sellaiset välineet eivät ainakaan juuttuisi Lontoon liikenneruuhkaan. Ehkä se näyttäisi kuitenkin liian militaristiselta, mikä ei tietenkään sopisi "avoimen yhteiskuntaan", jota Suomen Kuvalehti niin innokkaasti mainosti pääkirjoituksessaan.

Viljo ehti myös harmitella, ettei rullaluistelua ollut olympialaisten ohjelmassa, koska se olisi varmasti kiinnostanut Ukkoa.

- Kun mestaruuksia ratkotaan 29 lajissa, sieltä löytynee sopivaa katseltavaa presidenttipariskunnallemme, vaikka he eivät voikaan jäädä katsomaan keihäänheittoa, Viljo totesi ikään kuin lohdutukseksi, kun muisti, että Lennu oli sanonut Ukkoa urheiluhulluksi.

Leikillään. Tietysti

tiistai 24. heinäkuuta 2012

103. Varoitus! 120724


Viljo Vähänen oli lukenut Osmo Soininvaaran blogin heti, kun siitä kerrottiin uutisissa: "Euroa ei voi enää pelastaa."

Tietysti hän soitti minulle heti sen jälkeen, kun rouva Bucketin pokka oli jälleen kerran pitänyt, ja pyysi Ryssänkärkeen, mikä sopi minulle mainiosti, kun olin koko päivän kitkenyt rikkaruohoja plantaasilla. Selkään oikein sattui. Pieni iltakävely tekisi hyvää.

"Siitä Soininvaarasta minulle tulee aina mieleen  Tuborgin Vihreä", Viljo aloitti. Tiesin heti, mitä hän tarkoitti.

Olimme ennenkin puhuneet siitä, että O.S. on outo lintu Suomen Vihreissä. "Tuborg smager bedst - hver gang” Muistimme olutmainoksen jo opiskeluajoiltamme, jolloin Vihreitä ei vielä ollut olemassakaan, mutta Soininvaaran näköinen heppu hoilotti kaduilla ja turuilla, että "Hver Gang", mikä tarkoitti sitä, että olutbrändi oli jo silloin syttynyt. Tuborgin Vihreä maistui aina samalta, siis aina yhtä hyvältä.

"Sen verran sillä oli itsekritiikkiä vielä jäljellä blogissaan, että se tunnusti, ettei se pysty blogillaan euroa kaatamaan, mutta euron tuhoa hän silti innostui ennustamaan."

Viljolla oli tietysti Soininvaaran blogi taskussaan ja minä ehdin hätäisesti lukea sen ennen kuin istahdimme vakiopaikallemme Ryssänkärjen eteläpäähän.

- Olihan se melkoinen varoitus, sain sanotuksi kun Viljo vielä uudelleen alkoi verrata Tuborin olutmainosta ja Vihreiden ex-puheenjohtajaa  Se tuntui minusta hieman asiattomalta mutta myös huvittavalta. Minkäs ihminen ulkomuodolleen voi! Assosiaatio oli kyllä ihan selvä. Risuparta ja klani. Ei siinä muuta tarvittu. - Muutoin en pitänyt koko juttua kovin uskottavana. Mätäkuukin ehti juuri alkaa. Uutistoimitukselle se tietysti kelpasi hyvin syötiksi. Onhan siksbäkki yrittänyt huolellisesti varoa sisäisten riitojen näkymistä ulospäin. Nyt sohaisu osui ilkeästi Kataiseen ja Urpiaiseen.
"Aivan. Vihreät saattavatkin osoittautua hallituksen heikoimmaksi lenkiksi, vaikka monet veikkasivat, että Vasemmistoliitto marssii ensimmäisenä ulos."
- Ei tässä ole mielestäni vielä hallituskriisin hajuakaan. Vihreillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi poliittista painoa, vaikka Soininvaaraa on kyllä totuttu kuulemaan aika herkällä korvalla.
"Näin on. Hänen matematiikkansa oli tälläkin kertaa kohdallaan, kun hän muistutti, että "osapuolet keskittyvät kiistelemään pikkusummista, miljardeista, kun kokonaistappiot tässä hässäkässä liikkuvat biljoonissa". Eikä tässä ole kysymys mistään käännösvirheestä, vaan siitä, että jos euro kaatuu, tappiot liikkuvat tähtitieteellisissä summissa."
- Minua kyllä vähän huolestutti se, että Soininvaara mainosti jälleen Timo Soinia, joka yrittää esiintyä koko Suomen unilukkarina ja besserwisserinä. Minä sanoisin kyllä, että jos Soininvaaran varoitus eurosta toteutuisi nyt, siitä seuraisi sellainen jytky, ettei Soinista jäisi karvaakaan jäljelle.
"Voisipa käydä niinki. Minusta Soininvaaran - on muuten hauska sattuma, että hänen nimessään esiintyy sekä "vaara" että "sointi" - huomautus Saksasta on paljon järeämpi. Saksalaisilla on kummallisia inflaatiopelkoja, kun he yhä pelkäävät inflaatiota vaikka maanosa on ajautumassa tuhoisaan lamaan, jonka rinnalla pieni inflaatio ei tunnu kovin pahalta vaihtoehdolta. Tätä kannattaisi kyllä miettiä. "Tuhoisa lama" saattaa olla vain "soininvaaralaista pelottelua", mutta siinä saattaa piillä todellinen varoitus!

Sovimme Viljon kanssa, että seuraamme tilanteen kehittymistä mätäkuun ajan ja palaamme asiaan sitten, kun eduskunta alkaa käsitellä vuoden 2013 budjettia.

Siitä saattaa syntyä varsinainen ilotulitus - tai sitten surutulitus!
Onhan siinä on aineksia suurempaankin jysäykseen kuin Vihreään Tuborgiin. Silloin saattavat sekä hallituspuolueet että koko oppositio joutua varsinaiseen imagopesuun.
Tuborg producerer ikke længere kun øl, men også image



tiistai 17. heinäkuuta 2012

102. Lennu VI 120717


"Eivät ne olleet kovin onnellisen näköisiä. Ei pohjalaisten hurmio oikein tartu etelän ihmisiin. Vaikka enhän minä pääsyt taaskaan paikan päälle, vaan näin heidät vain töllöstä. Se on kurjaa, kun aina jään yksi. Voisivat hankkia minulle jotakin seuraa, kun ne näyttävät matkustelevan niin paljon. Minä luulin, että kesäloma olisi rauhallisempaa. Sitä paitsi täällä haisee kissalle. Joka paikassa. Ei kissan haju vuodessa mihinkään häivy ..."

Lennu oli selvästi närkästynyt, kun jälleen istuimme vakiopaikallamme laiturin nokassa. Hän kertoi, että Ukko ja Jenni olivat tulleet Seinäjoelta oikein sotilaskoneella, mitä hän sanoi arvostavansa suuresti, koska sillä tavalla yksinäisyys lyhentyi monella tunnilla. Hän arveli, että se oli Jennin idea. "Sillä oli varmaan ikävä mua".

Olimme puineet aika pikaisesti tangomarkkinoiden annin ja päätyneet siihen, että Ukko olisi kyllä voinut jättää sellaiset kissanristiäiset ihan hyvin väliin, mutta Lennu kyllä puolusti Ukkoa. "On sen pakko ravata tuollaisissakin pippaloissa. Muutoin kansa lakkaa tykkäämästä siitä." Minä kerroin katsoneeni koko kisan alusta loppuun, mutta olisin kyllä valinnut voittajaksi sen tytön. Mielestäni siinä tytössä oli enemmän hehkua kuin siinä rusettimiehessä.

Siirryttiin päivänpolitiikkaan, kun ilta alkoi hämärtää.

"Sanohan Viljo, mitä mieltä olet Esko Ahon esiintymisestä Päivän kasvossa tänään", Lennu kysyi. "Eikös hän ollut jossakin vaiheessa ihan vähällä päästä tämänkin kesäpaikan isännäksi? Minusta hän on jotenkin muuttunut niistä ajoista. Liekö tullut viisaammaksi?"

Viljo Vähänen mutristi suutaan. Kysymys ei näyttänyt miellyttävän häntä. Ehkäpä se oli liian henkilökohtainen. Kyllä hän Esko Ahon tunsi ja tiesi tarkalleen, missä tämän paikka oli siinä marssijärjestyksessä, jonka keulilla UKK aikoinaan askelsi. Syrjäsilmällä hän oli seurannut myös niiden tyttölasten kohtaloita, jotka olivat kulkeneet samassa letkassa. Mutta että mitä hän voisi sanoa tämänpäiväisestä Esko Ahosta, joka vastaili rennosti (Jungnerin tyyliin paidan ylänappi auki) toimittajan kysymyksiin. Pitäisikö antaa pisteitä oppositiolle, jonka kanssa Ukko joutuu taiteilemaan, vai pitäisikö mielistellä hallitusta, jossa istuu Ukon kavereita?

Joka tapauksessa he olivat Lennun kanssa sopineet siitä, ettei näistä laiturikeskusteluista kerrota Ukolle ja että Jennillekin Lennu saisi kertoa asioista hyvin valikoiden.

Top Secret

- En minä viisaudesta tiedä, Viljo aloitti. - Maailmahan on aina ollut "viisaita miehiä" täynnä. Viimeksi niitä saatiin kasaan iso lauma (23 kappaletta), kun Hesari kyseli taloustieteilijöiltä "mitä tapahtuisi, jos Suomi eroaisi eurosta". En minä niistä vastauksista tullut hullua hurskaammaksi. Vain Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta uskalsi olla rehellinen: "Ei aavistustakaan." Sille minä nostan hattua! Mutta eivät ne valtuuttaneet Esko Ahoa siihen seuraan. Satuin näkemään sen Päivän kasvon, mutta en minä siitäkään kovin korkeita pisteitä antaisi. Moni yhtä viisas on ehtinyt jo moneen kertaan esittämään saman analyysin: Eurooppa on kusessa! Täällä ei ole osattu keskittyä olennaiseen eli kilpailukyvyn varmistamiseen. Ei sen sanomiseen ruudinkeksijää tarvita. En minä myöskään anna pisteitä filosofi Tuomas Wallgrenille, joka tämän päivän jutussaan vaati kansanäänestystä Suomen eurotiestä. Sitä vartenhan me olemme valinneet eduskuntaan 200 viisasta! Kyllä he sen asian osaavat ratkaista. Tavalla tai toisella. Eikä heitä nyt tähän hätään olisi tarvinnut hätyytellä kesälomiltakaan. Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, kuten perustuslakimme edellyttää. Se on mitattu jo moneen kertaan. Sillä siisti. Rahaa siinä vain palaa ...

"Mutta sano nyt jotakin siitä Esko Ahon haastattelusta", Viljo keskeytti.

- Okei. Odotin, että toimittaja olisi huomannut kysyä, mistä johtuu, että Eurooppa on nyt kusessa ja että Aasia on ajanut ohi. Mutta sitä kysymystä ei tullut.

"Ehkä vastaus on niin ilmiselvä, ettei kysymystäkään kannattanut esittää?"

- Voit olla oikeassa. Onhan sitäkin asiaa puitu sotien jälkeen sadoissa ja tuhansissa kirjoissa, tutkimuksissa ja paneeleissa. Viisasta vastausta ei taida ollakaan. Mutta yritänpä kuitenkin."

Lennun katse pysähtyi. Hengityskin melkein lakkasi.

- Kun joku on kusessa, peruskysymys kuuluu: kusiko joku sen päälle vai antoiko se allensa?

Hiljaisuus

- Eurooppa on antanut allensa. Se on lisäksi syönyt omat eväänsä. Se on vuosisatojen ajan ollut täynnä itseään. Itseriittoinen. Leuhka. Arrogantti.
"Vanha Manner" on vanha ja väsynyt. Aurinko on laskenut. Uusi päivä, johon on totuttu uskomaan ja luottamaan, ei enää nousekaan.

Uusi hiljaisuus

"Tästä minä en uskalla hiiskua sanaakaan Jennille, kun hän peittelee minut omaan sänkyyni. Hän saattaisi pelästyä niin, että herättäisi Ukonkin keskellä työtä."

Horisontissa, synkkien pilvien seassa, välähti salama. Lennu ja Viljo laskivat sekunteja, mutta jyrähdystä ei tullut.



lauantai 14. heinäkuuta 2012

101. Syyria 120714


Olen nyt ylittänyt sadan blogin rajan. Samalla olen huomannut, että terminologiaani on korjattava. Minulla on vain yksi ja ainoa blogi. Siihen kirjoittamani tekstit ovat "postauksia". Niitä minulla on nyt kasassa 100 kappaletta. Kevättalvella, kun sujuttelin perässähiihtäjä Unto Hämäläisen vaaliblogin latuja, ajattelin, että sata olisi sopiva raja, jolla pysähtyisin funtsimaan, viitsinkö jatkaa vai panenko pillit pussiin.

Olin kuitenkin heti alussa päättänyt, etten ryhtyisi kilpailemaan Kemppisen enkä Virolaisen kanssa postausten määrissä. Sehän olisi  ollut toivotonta. Molempien tuotanto on ollut huimaava. Erityisesti JK:n. Vuodesta 2011 lähtien hän on kirjoittanut tähän päivään mennessä 2446 postausta. Site meter ilmoitti tänään huikean kävijäluvun (3 772 728). JV:n postausten lukumäärä on vaatimattomampi (616), mutta toisaalta hän kirjoittaa usein pitkästi ja perusteellisesti.

Olen jo aikoja sitten liittänyt molemmat blogistit aamulukemistooni, johon ei kuulu yhtään paperilehteä. Viikoittain luen tosin Kirkko&Kaupungin kannesta kanteen. Hämeen linnan kirjaston Makupaloista löydän tarvittaessa sekä kotimaista että ulkomaista lisälukemista.

Nyt olen siis päättänyt jatkaa.

Näin syntyy liitetiedosto päiväkirjoihini, joita olen kirjoittanut siitä saakka, kun UKK ilmoitti (26.10.1981) jättävänsä presidentin tehtävät. Samalla huomaan löytävän lisämerkintöjä myös Unikirjaani, jonka aloitin 1.1.1980.

Teemojen löytyminen on luku sinänsä.

Jukka Kemppiselle se ei tunnu tuottavan vaikeuksia, vaikka joskus (tosin aniharvoin) näkee, että jokin postaus on väkisin puserrettu. Jyrki Virolaisella taas on oma erityisalueensa, juridiikka, jonka piirissä hän viihtyy ja josta hän kaivaa esiin omia teemojaan. Joskus ne liittyvät hieman levottomasti päivän politiikkaan.

Sadannen postaukseni jälkeen huomaan liikkuneeni aika usein kaksinkertaisen politrukin maisemissa eikä sille taida voida oikein mitään.
Näen sen myös unikirjastani. Erilaiset poliittiset teemat kulkevat punaisena lankana postauksissani ja unissani. Niistä esimerkkinä olen kirjannut toiseksi unekseni (3-4.1.1980) seuraavan unen, jonka panen tähän näytille, vaikka se liittyy vain hatarasti tähän postaukseen valitsemaani teemaan:

Olin KOP:n pääkonttorissa, jossain toisessa kerroksessa. Talo sijaitsi - omituista kyllä - Suurkirkkoa vastapäätä; siinä missä on poliisin tiloja. Joku henkilö, jonka identiteettiä en tunnistanut, mutta joka oli tummatukkainen ja lihavahko, pöhöttynyt, oli lyönyt Tuure Junnilan kanssa jostakin vetoa, ja Junnila hävisi. Siispä hävinneen piti hirttäytyä heittäytymällä naru kaulassa kadulle. Annoimme TJ:lle narun, jonka hän otti käteensä ja vetäytyi huoneeseensa. Jäimme hienotunteisuussyistä ulkopuolelle. Kuului karmea huuto. Putoava ääni. Tummatukkaisen vuoro oli kuitenkin myös hirttäytyä. Sovitin hirttosilmukan hänen kaulaansa. Se oli kuitenkin liian löysä, joten otimme sen pois päästä. Silloin kaveri sanoi, että hän menee alas kaljalle - ja jäi sille tielleen. Heräsin siihen tunteeseen, että myös TJ oli vain huutanut, mutta ei hirttäytynyt. Siis petkuttanut.

(Myöhemmin opin joltakin unispesialistilta, että unille on hyvä merkitä jokin otsake ja että myös unen konteksti on hyvä kirjoittaa näkyviin. Jo vuosien ajan olen kirjoittanut unilleni myös oman tulkintani, mikä tuntuu järkevältä, koska vain minä itse pystyn tulkitsemaan "oikein" omia uniani! Unikirjani alkupuolella en ole kirjoittanut minkäänlaisia tulkintoja. Nyt huomaan, että Junnila-uneen löytyisi sellaisia vaikka kuinka paljon!)

Kuinkahan valtavasti erilaisia intrigejä ja "petkutuksia" liittyykään tämänhetkiseen tilanteeseen lähi-Idässä, erityisesti Syyriassa? Uskaltaisiko siitä sanoa mitään?

Tänä aamuna kirjasin muistiin London School of Economicsin johtajan Fawaz Gergesin synkän lausunnon. Hän ei näe valoa Syyrian konfliktin päässä:  "Väkivalta ja sen kiihtyminen ovat kirineet diplomatian edelle. Tämä hirvittävä verilöyly (hyökkäys pieneen al-Tremsen kylään) on jälleen uusi merkki siitä, että Syyria on karkaamassa hallinnasta."

Yritän löytää mittasuhteita ja koordinaatteja. Voisiko tästä alkaa se "suuri sota", jota kohti ihmiskunta on (jälleen) menossa? Mitä tarkoittaa tänä päivänä, että jokin 22 miljoonan asukkaan maa on "karkaamassa hallinnasta"?  Kenen tai minkä hallinnasta?

Jälleen kerran hakukone Google antaa perspektiiviä.

"Syyriassa ovat sijainneet eräät maailman vanhimmista sivilisaatioista. Syyria oli osa heettiläisten, Assyrian, Babylonin, Israelin, Egyptin, Persian, Kreikan ja foinikialaisten valtakuntia ennen joutumistaan Rooman alaisuuteen. Syyrian alue oli kristinuskon syntysijoja."
Kysymys on vuosituhansista.
Kuinka tämä Hiroshiman, Higgsin hiukkasen ja ilmastosairauden sukupolvi voisi estää noin vanhan maan karkaamasta hallinnasta!  Eihän vastaavasta urakasta ole yksikään aikaisempi sukupolvikaan selviytynyt, vaikka yrityksiä ei ole puuttunut.
Aina on päädytty väkivaltaan - väkivallan kierteeseen - sotaan.
Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että suurvallat pystyvät hetkeksi estämään tynnyrin räjähtämisen.
Koreat korot (diplomatia) ja raskaat saappaat (sotateollisuus) saattavat vielä jonkin aikaa kulkea kepein askelin, tasatahtia, kohti suurta, kohtalokasta - kysymysmerkkiä!