268. Laholla aidalla 140806

”Samalla olisi hyvä pohtia, miten aiomme tulevina vuosikymmeninä pysyä pystyttämällämme aidalla, joka lahoaa rahanpuutteessa alta ja jonka ympärillä maa liikkuu enemmän kuin vuosikymmeneen. Toisin sanoen, onko aidan alla turvaverkkoa, vai onko luottamuksemme siihen perusteetonta?”

Upsista!

Täsmällinen termi olisi tietysti ”Upista” eli Ulkopoliittisesta Instituutista, jonka Suomen eduskunta perusti satavuotisjuhlaistunnossaan kesäkuussa 2006. Sen tavoitteena on ”tuottaa korkeatasoista ja selkeää aineistoa tieteelliselle yhteisölle, poliittisille päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.”

UPI ei siis ole mikä tahansa pulju, josta lentelee mielipiteitä kaikista mahdollisista asioista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin, vaan korkeatasoinen tutkimuslaitos, jossa on johtajan lisäksi kolme ohjelmajohtajaa (globaali turvallisuus, Euroopan unioni ja Venäjä plus EU:n itäinen naapuristo), 14 vanhempaa tutkijaa, neljä vierailevaa tutkijaa ja joukko tavallisia tutkijoita sekä tarvittava määrä hallintohenkilökuntaa.  Yhteensä Upissa on 28 korkeasti koulutettua kansainvälisen politiikan tietäjää ja tuntijaa, jotka ovat Suomen ulkopoliittisen johdon käytössä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä valmisteltaessa.

Mutta minkä ohjeen globaalin turvallisuuden tutkimusohjelmaan osallistuva, USA:n ulko- ja sisäpolitiikkaan sekä rauhanturvaamiseen ja kriisinhallintaan perehtynyt Upin vanhempi tutkija antaa Suomen ulkopoliittiselle johdolle tuleviksi vuosikymmeniksi?

Korjatkaa lahoava aita! Tulevaisuudessa saatamme istua samalla aidalla (Naton kanssa), mutta maa ympärillämme on siirtynyt. (Charly Salonius-Pasternak: ”Kriisinhallinnan aikakausi Natossa päättyy:
Muutokset horjuttavat Suomen aitaa”, FIIA 9/2014)

Ohje on yhtä selkeä, kuin syksyn sävelessä vuonna 1969: ”Sanat eivät riitä kertomaan, tuskin niitä tarvitaan. Riittää kun sä hiljaa oot mun ja mä sun. Kokonaan.”

Tutkijan perusteita ei kuitenkaan tarvitse kaivaa kovin syvältä:

(1) Naton kylmän sodan jälkeinen, kriisinhallintaan keskittyvä aika­ kausi on päättynyt. Puolustusliitto pohtii syyskuisessa Walesin­huippu­ kokouksessaan, miten yhteistä puolustusta pitäisi vahvistaa ja kumppanuuksia kehittää.

(2) Jo vuoden 2010 strateginen konsepti ja vuoden 2012 huippukokous Chicagossa paaluttivat Naton tulevaisuutta. Nyt on toteutuksen
ja yksityiskohtien hiomisen aika. Suomen kannalta on tärkeää ymmärtää, miten Nato hahmottaa tulevaisuuden roolinsa ja tarvittaessa muuttaa toimintaansa.

(3) Naton harjoitusten painopiste on jo siirtynyt peruskirjan viidennen artiklan toimeenpanoon.

(4) On todennäköistä, että nopean toiminnan joukkojen kärjen valmiusastetta nostetaan. Nato siis vahvistaa fyysistä läsnäoloaan ja kykyään puolustaa itäisiä jäsenmaitaan vastauksena Venäjän aggressiivisille sotilaallisille toimille.

(5) Suomen syksyllä isännöimä Northern Coasts 2014­harjoitus pohjautuu virallisesti kriisinhallintaskenaarioon mutta kokoaa kaikki Itämeren Nato­maat ja kumppanit (Venäjää lukuun ottamatta) yhteiseen meri­, ilma­ ja erikoisjoukkojen harjoitukseen. Naton harjoitustoiminta keskittyy siis tulevaisuudessa lähes yksinomaan yhteiseen puolustukseen.

”Yhteiseen puolustukseen?”

Aivan niin.

Lukijalle ei jää epäselväksi, kuinka lahonnutta aitaa pitäisi Upin tutkijan mukaan korjata.

Tässä kohtaa on hyvä muistaa, kuinka ”riippumaton tutkimuslaitos” esittelee itseään: ”Upin tutkijat kommentoivat medioissa ajankohtaisia kysymyksiä oman tutkimuksensa ja asiantuntemuksensa pohjalta samaan tapaan kuin kollegansa yliopistoissa. Upilla ei ole yhtenäistä kantaa kansainväliseen politiikkaan liittyvissä kysymyksissä.”

Ulkopoliittinen Instituutti ei ole siis yksissätuumin korjaamassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan lahonnutta aitaa juuri sillä tavalla kuin yksi sen vanhemmista tutkijoista esittää.

Tässä on kuitenkin olemassa se vaara, että ajaudutaan samanlaiseen keskusteluun ulkopoliittisesta linjasta kuin Afganistanin rauhanturvaoperaation alkupuolella, jolloin kysyttiin, käykö Suomi sotaa vai ei. Silloinkin hämmentäjänä oli samainen vanhempi tutkija.

Tällä kertaa kysymys ei ole kuitenkaan yksittäisestä sotilaallisesta operaatiosta, vaan poliittisesta linjasta – ja siitä, onko vuosikymmeniä suurella huolella ja intohimollakin rakennettu aita todellakin niin heikossa kunnossa, että sitä pitäisi vahvistaa amerikkalaisella raudalla ja teräksellä? Että se on kuolemaisillaan?

(Jos Viljo Vähänen olisi nyt mukana, hän kysyisi tietysti, kuinka aita voi kuolla. Kaunis, puinen aita tietysti lahoaa ajan mittaan. Sen me tiedämme. Myös aidan merkitys saattaa muuttua. Ei vain vuosikymmenissä vaan – sadoissa, jopa tuhansissa. Hadrianuksen muuristakin on tullut vain turistinähtävyys. Silti sen päällä saattavat vieläkin istua historian haamut! Ei se ole kuollut.)

Voihan Nato tietysti tulla vain kaikessa ystävyydessä ”kehittämään kumppanimaansa asevoimia, siviili-sotilas suhteita ja sotilaskoulutusta”, kuten Upin asiantuntija esittää, mutta tarvitsemmeko me sellaista oheistusta. Eivätkö meidän omat kokemuksemme kuumasta ja kylmästä sodasta riitä?

Jos meidän aidallemme, viereemme, tunkeutuu kutsumattomia vieraita, he voivat pelkällä olemassaolollaan, omalla painollaan, saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää!

Tässä asiassa olisi ehkä parempi kuunnella ”kriisiajan komentajaa ” (ks. Suomen Kuvalehti 31/2014, jossa Tuomo Lappalainen tutkailee puolustusvoimien tuoreen komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin mielipiteitä) kuin pelkästään Upin tutkijoita.

”On korkeammassa valmiudessa oleva teknisempi osio, johon kuuluvat jo nyt esimerkiksi maavoimien erikoisjoukot ja ilmatorjunta- ja panssarintorjuntajärjestelmät sekä tietyt ilma- ja merivoimien elementit. Mutta koska Suomi on kohtalaisen kookas maa suurvallan naapurina ja sotilasliiton rajamailla, geostrateginen asemamme edellyttää, että meillä on myös laaja reservi.”

Tieteellisessä tutkimuksessa ei ole kiellettyä käyttää mielikuvitusta eikä mielikuvia. Silti ajatus ulkopoliittisen aidan alla olevasta turvaverkosta tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Haetulta. Etäiseltä.

Myös Upin tutkija näkemys ”sisäpoliittisista syistä johtuvasta hiljaisuudesta” (koskien sitä, minkälaista yhteistyötä Suomi on viime vuosikymmenen aikana tehnyt Naton kanssa) sekä siitä, että ”asiaan vihkiytyneeltä johdolta vaaditaankin aiempaa avoimempaa puhetta Natosta ja sen roolista Suomen puolustuksessa”, on hämärä. Vihjaileva, mutta ei virkistävä.

Sekään ei taida aivan täyttää eduskunnan alaiselle tutkimuslaitokselle asetettuja kriteerejä ”korkeatasoisesta ja selkeästä aineistosta”.

Etenkin, kun on syytä olettaa, että ulkopoliittinen neuvonantaja on itsekin asiaan vihkiytynyt.

267. Äkkiä karkuun! 140804

Viljo Vähänen muisti vanhan, hyvän ohjeen. Jos kohtaat iltamyöhällä uhkaavan vaaran, esimerkiksi isokokoisen örilään, ota jalat allesi ja häivy. Älä jää tappelemaan. Äkkiä karkuun!

”Näinhän se Naton pilotti varmaan ajatteli, kun ohjasi vakoilukoneensa suinpäin Ruotsin ilmatilaan, jossa joutui viipymään varttitunnin ennen kuin pääsi kurvaamaan takaisin kansainväliseen ilmatilaan.”

Olimme jälleen kävelemässä kohti Ryssänkärkeä. Kello oli vasta varttia vaille kuusi. Aurinko oli kyllä jo noussut puolitoista tuntia sitten, mutta Venäjältä saapunut superhelle alkoi jo tuntua iholla.

Olimme lukeneet uutisen, jonka mukaan Mildenhallin tukikohdasta, Englannista, lähtenyt amerikkalainen vakoilukone Boeing RC-135 Rivet Joint oli kohdannut Itämeren yllä, kansainvälisessä ilmatilassa, Kaliningradista nousseen, venäläisen taisteluhävittäjän ja säikähtänyt sitä niin, että oli lähtenyt karkuun ja lentänyt Visbyn yli (9 min), ylittänyt sitten kapean kansainvälisen rännin (1 min) ja kääntynyt sen jälkeen Ölandin vierestä takaisin Ruotsin ilmatilaan, josta pääsi pois vasta viiden minuutin kuluttua. Dagens Nyheter julkaisi tarkan reittikuvauksen, jonka se oli saanut Ruotsin puolustusministeriön salaisesta (!) raportista.

- Sehän oli rutiinilento. Naton ja Venäjän koneet ovat kyttäilleet toisiaan Itämeren yllä päivittäin. Joka ainoa laiva ja lentokone, joka liikkuu Itämerellä on rannikkovaltioiden tarkkailussa yötä päivää. Ei siellä mitään yllätyksiä pitäisi päästä tapahtumaan.

”Kyllä kyllä. Mutta nyt pilottien pinnat taitavat olla kireällä, kun se malesialaiskone pudotettiin alas Itä-Ukrainassa. Sitä tilannettahan Nato nyt seuraa entistä tiiviimmin, kun se on ottanut valvontaansa Baltian maiden ilmatilan ja aikoo ulottaa ohjustorjuntaverkostonsa koko itäisen Keski-Euroopan alueelle. Uutisen mukaan vakoilukoneen pilotit – Boeinghan ei ole mikään pieni lennokki, vaan nelimoottorinen jättiläinen – olivat havainneet, että Kaliningradin tutkat olivat ottaneet heidät tähtäykseensä. Ehkä he pelkäsivät ohjusiskua?”

- No, sitä se vielä olisi puuttunut! Siitä vasta rähinä olisi syntynyt!

”Ei sellaista tietenkään olisi tapahtunut, mutta silti kyllä ihmettelen Rivet Jointin reaktiota. Sehän oli ihan luvallisella asialla, kansainvälisessä ilmatilassa. Mikä kiire sille tuli?”

- Nykyään maailma on niin täynnä disinfomaatiota, että tosiasioita on vaikea kaivaa esille. Vakoilukone pyysi aivan konkreettisesti ruotsalaisilta lupaa koukata (hätätilanteessa?) heidän ilmatilansa kautta, mutta saivat kielteisen vastauksen. Silti he pakenivat, lähtivät äkkiä karkuun! Miksi?

”Niin, ja eihän tuollaista jättiläistä saa ihan silmänräpäyksessä kääntymään! Siksi aikaa meni peräti 15 minuuttia ennen kuin he se pääsi pois Ruotsin ilmatilasta. Jotenkin se viittaa hätävarjelun liioitteluun …”

- … tai huonoon omaantuntoon! Kesädekkareihin sopisi hyvin väite, että niillä oli lastinaan jokin salainen laite, jonka liikkeitä Venäjän vakoilu halusi häiritä!

”Naton vakoilukone tuskin erehtyi pitämään yhtä venäläistä taisteluhävittäjää isokokoisena öriläänä, jonka kanssa ei kannattanut ryhtyä tappelemaan, vaan parempi oli ottaa jalat (siis siivet) alle ja häipyä paikalta.”

- OK. Mutta tosiasiaksi jää se, että se lähti äkkiä karkuun!

Jätimme vähitellen Boeing RC-135:n rauhaan, kun pääsimme Ryssänkärkeen, kimaltelevan Itämeren rannalle. Totesimme kuitenkin, ettei maailman rauha enää kaipaisi uusia murtumia, kun vanhatkin ovat alkaneet märkiä mätäkuussa.

Päätimme kuitenkin seurata, vuotaisiko julkisuuteen mitään tietoa tapahtumasta sen jälkeen, kun Naton vakoilukone palasi tukikohtaansa.

Toistaiseksi on ollut hiljaista.

Onkohan se paha vai hyvä merkki?

266. Sanktio 140803

Pelattiin helteellä pienessä porukassa Kuuman perunan ja Stopin yhdistelmää. Viljo Vähänenkin oli paikalla, vaikka väitti, ettei ole koskaan ollut moisissa peleissä mukana. Sanoi kyllä heittäneensä sikaa joskus 90-luvulla.

Meitä oli mukana viisi. Kaikki enemmän tai vähemmän pökerryksissä, vaikka istuttiin varjossa.

Niinpä selostettiin Viljolle säännöt.

(1) Pelivälineenä on vinosti hymyilevä kuuma peruna, jota heitellään osallistujalta toiselle. (2) Tehtävänä on luetella (hiljaa, vain omassa mielessään) suomenkielisiä substantiiveja, jotka päättyvät vokaaleihin i ja o, kuten sana ”kahvio”. Jokainen saa määrätä oman tahtinsa, missä sanoja luettelee. (3) Peli alkaa, kun pelinjohtaja sanoo ”NYT”. (4) Kun hän sanoo ”STOP” ja heittää samalla kuuman perunan, kiinniottajan (peruna kiertää myötäpäivään) on sanottava ääneen se substantiivi, joka hänellä on mielessään, kun stop tuli. Hänellä oli max 10 sek. aikaa sanoa tuo sana ja jokin siihen liittyvä verbi. Esimerkiksi ”lapio” ja ”kaivaa”. (5) Jos vastaanottaja ei keksi määräajassa substantiivia ja verbiä, hän putoaa pois ringistä. (Jos hän tarjoaa sanaa, joka on jo sanottu, hän saa yhden virhepisteen ja 5 sekuntia lisäaikaa; kahdesta virhepisteestä putoaa). (6) Peli päättyy kaksintaisteluun.

”Selvä homma.”

Varsinaisessa Kuumassa perunassa on hauskat säännöt. Se on ihan mukava, jopa kehittävä, sanaleikki, mutta se ei oikein sovellu pitkille automatkoille! Siinä aikaa otetaan  tiimalasilla, jota pelinjohtaja kääntelee. Poliisisetä voisi olla erimieltä ajoturvallisuudesta! Stop sen sijaan sopii ja siitä voi kehitellä erilaisia muunnelmia. Tavallisesti siinä käydään läpi aakkosia, mutta nyt todettiin, että io-päätteisiä substantiiveja on sen verran harvassa, että niiden luetteleminen erilaisilla alkukirjaimilla olisi liian rankkaa. Peli saattaisi päättyä hetkessä.

Nyt pääsimme läpi muutamia kierroksia ennen kuin kukaan putosi.

Ahkio – vetää. Halkio – halkaista. Nuotio – palaa. Osio – jakaa. Patio – kävellä. Radio – kuunnella. Tunkio – haista. Umpio –

”Onko sellaista verbiä olemassakaan?”

etc. etc.

Jysähdimme kiinni ”sanktioon”. Mitä se on? Mikä verbi?

Viljo sai tilaisuuden pieneen esitelmään.

”Sanktio on rangaistus. Sillä on tekijä (rankaisija) ja kohde (rangaistu). Latinankielinen sana sanctio tarkoittaa rangaistusmääräystä. Kansainvälisessä oikeudessa sanktio tarkoittaa sellaista pakotetta, joka on vastatoimenpide rauhaa uhkaaville tai rauhaa rikkoville tai hyökkäystoimen aloittaville tahoille.”

”Kenellä tai millä taholla on oikeus kansainvälisessä politiikassa määrätä sanktioita ja valvoa niiden toimeenpanoa? Vastaus on kaikkea muuta kuin selvä ja yksinkertainen. Itsenäisten, suvereenien, valtioiden yläpuolella ei ole mitään riippumatonta tahoa, joka voisi säätää kansainvälisesti velvoittavia lakeja ja määrätä  rangaistuksia niiden rikkojille.”

- Mihin puhuja pyrkii? – Kysymyksen esitti kuumaan perunaan osallistunut naispuolinen pelaaja, joka oli aivan vähällä päästä kaksintaisteluun. – Eikö Euroopan Unionilla ja Amerikan Yhdysvalloilla tai Natolla olekaan oikeutta esittää sanktioita Venäjälle?

Viljo Vähäsen ei tarvinnut paljon miettiä.

”Vaikka YK on kansainvälisen oikeuden keskeisin toimija, selvää vastausta ei löydy sen peruskirjasta, jonka VII luvussa määritellään toimenpiteet rauhaa uhattaessa tai rikottaessa taikka hyökkäystekojen sattuessa. Keskeistä on tietysti se, mitä turvallisuusneuvoston toiminnasta sanotaan.”

”Turvallisuusneuvoston on todettava rauhan rikkoutumisen uhan, rauhanrikkomisen tai hyökkäysteon olemassaolo ja sen on esitettävä suosituksia tai tehtävä päätös siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä (Art 39). Se voi antaa kehotuksia tällaisiksi toimenpiteiksi. Niihin saattaa sisältyä taloudellisten suhteiden sekä rautatie-, meri-, ilma-, posti-, lennätin-, radio- ja muiden yhteyksien täydellinen tai osittainen keskeyttäminen sekä diplomaattisten suhteiden katkaiseminen.”

- Aika kattava luettelo, vaikka kesäkuussa 1945 ei tiedetty Googlesta eikä twittaamisesta mitään!

”Aivan. Ja 50. artiklassa puhutaan myös ehkäisevistä tai pakkotoimenpiteistä eli siis sanktioista, joihin turvallisuusneuvosto voi ryhtyä. Artiklassa 53 täsmennetään lisäksi, että turvallisuusneuvoston on käytettävä alueellisia sopimuksia tai elimiä sen vallassa tapahtuviin pakkotoimenpiteisiin, mutta tällaisiin toimenpiteisiin ei saa ryhtyä ilman turvallisuusneuvoston lupaa.”

- Tarkoitetaanko alueellisilla sopimuksilla siis EUta ja Natoa? USAhan on YK:n jäsen, joten kaikki sanktiomääräykset koskevat tietysti täysmääräisesti sitä.

”Kun YK:n peruskirja allekirjoitettiin, ei maailmassa ollut, kuten tiedämme, Natoa eikä Varsovan liittoa eikä tietenkään EUta. Mutta kyllähän peruskirjan henki on se, etteivät EU, Nato tai USA saa ryhtyä sanktioihin ilman turvallisuusneuvoston lupaa.”

- YES. Mutta tätä sääntöähän on rikottu miljoona kertaa ja se on menettänyt täysin merkityksensä. Eikö se kuvastakin koko YK-järjestelmän katastrofaalista näivettymistä maailmanrauhan takaajana?

”Näinhän se valitettavasti on. Kansainvälinen tuomioistuin, voisi tietysti ottaa kantaa myös Ukraina-pakotteisiin, mutta se voisi ryhtyä käsittelemään asiaan vain osapuolten suostumuksella eikä se silloinkaan pysyisi varmistamaan, että päätöksissä pysyttäisiin. Sellaisesta suostumuksesta on turha haaveilla nykyoloissa. YK:n uudehko toimintastrategiakin kansainvälisen oikeuden kehittämiseksi Strategy for an Era of Application of International Law näyttää jäävän pahasti tosiasiallisten tapahtumien varjoon.”

”Nyt joudutaan siis vain alistumaan siihen synkeään tosiasiaan, että amerikkalaiset ovat onnistuneet pakottamaan EU:n jäsenmaat – Suomi tietysti mukaan lukien – sellaisiin sanktioihin Venäjää vastaan, että ne uhkaavat pystyttää uudelleen rautaesiripun Eurooppaan - tosin kauemmaksi itään kuin pian toisen maailmansodan jälkeen – ja jäädyttämään kansainvälisen ilmapiirin lähelle talvipakkasia …”

STOP

- Ollaanko nyt siis umpiossa? Vai mistä tämä tunkion haju leviää? Eihän kukaan voine kiistää sitä, että Venäjä loukkasi törkeästi kansainvälisen oikeuden periaatteita anastaessaan takaisin itselleen Krimin niemimaan, jonka Nikita oli antanut Ukrainalle lahjaksi osoituksena kansainvälisestä solidaarisuudesta?

”Kansainvälinen sanktio ei ole mikään pikku juttu. Pahimmillaan se on kova rangaistus. Teon pitäisi kuitenkin olla kohtuullisessa suhteessa rangaistukseen.”

”Suomen ulkoministeriön mukaan Pakotteiden tarkoituksena on osana muita ulkopoliittisia toimia vaikuttaa sellaiseen toisen valtion tai ihmisryhmän harjoittamaan politiikkaan tai toimintaan, jonka katsotaan uhkaavan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi joukkotuhoaseiden levittäminen, kansainvälinen terrorismi tai laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset. Krimin tapauksessa on vaikeaa nähdä joukkotuhoaseita, terrorismia tai ihmisoikeuksien loukkausta. Siksi sanktiotkin vaikuttavat kohtuuttomilta.”

- Olisikohan se osa suurvaltojen välistä valtapeliä?

Nyt Viljo Vähänen mietti kohtuuttoman kauan. Ja aurinkokin oli kohta kääntymässä niin, ettei varjo pian enää riittäisi.

”Mene ja tiedä. Mutta otetaanko vielä kierros kuumaa peruna?”

- YES. Luetellaan suomenkielen verbejä, jotka päättyvät preesensissä kirjaimiin r ja ä.

Naisseuralaisemme näytti tietävän, kuinka helteellä saavutetaan pikavoitto.