392. Kyll’ määki Turus’ 150810

Viljo Vähäsen loppuraportti Turusta oli lyhyt ja ytimekäs.

”Kyll’ määki Turus” oli ainoa, mikä oli jäänyt hänen mieleensä persujen juhlakokouksesta eikä silläkään ollut mitään tekemistä kokoustapahtumien tai valintojen kanssa.

Sen hän oli kuullut myöhään lauantai-iltana baarin puolella sillä aikaa, kun puolueen puheenjohtaja pyörähteli tanssilattialla. Joku kanta-asiakas oli kertonut vanhan tarinan miehestä, joka oli ostanut Turusta elävän lampaan ja pannut sen Ladansa takakonttiin viedäkseen sen vaimolleen synttärilahjaksi Tampereelle. Matka oli vähän viivästynyt kun piti käydä treffaamassa kavereita erinäisissä paikoissa. Perille päästyään hän oli pyytänyt vaimoaan autotalliin katsomaan lahjaansa. Mutta kun hän avasi takakontin, lammas oli ehtinyt kuolla. Makasi liikkumattomana, kieli ulkona suusta. Mies ei siitä häkeltynyt, vaan katsoi levollisesti vaimoaan silmiin ja  sanoi: ”Kyll’ määki Turus’”.

Tai jotakin semmoista. Viljo ei muistanut tarinasta enempää. Joku tamperelainen oli hieman hörähdellyt.

Niin siinä sitten kävi.

Ei tullut jytkyjä eikä hihhuleita. Kaikki sujui kuin vanhassa Maalaisliitossa aikoinaan. Oppositiopuolueesta oli tullut hallituspuolue. Tasainen. Väritön.

Värikylläiset nimihahmot olivat ”matkoilla”. Vain johtaja piti ylipitkän puheen ja tanssi. Siinä kaikki.

”Eihän siellä tietenkään mitään puolueveteraaneja voinut olla, kun koko puolue on vielä varsaiässä vanhoihin puolueisiin verrattuna. Iäkästä väkeä oli kyllä paikalla. Omien ministereiden näkeminen oli suurin saavutus. Liikuttava. Ääni värisi ja tippa tuli silmään, kun ministerit saivat ikiomat esiliinat synttärilahjoiksi. Kyllä siitä oli korruptio kaukana.”

- Jäikö siis jotakin sanomatta?

”Todennäköisesti jäi. Harppaus oppositiosta hallitukseen veti hiljaiseksi. Persuilla on kokemuksia omien koirien puremisesta ja selkään lyödyistä tikareista vain oppositiokaudelta. He eivät tiedä, miltä ne tuntuvat, kun omat ministerit istuvat hallituksessa. Eivät he myöskään tiedä, mitä puolueen sisällä tapahtuu, kun kiistattomaan johtajaan alkaa ilmestyä säröjä.”

- Oliko baarin puolella aistittavissa minkäänlaista pelkoa tai epäilystä siitä, että Turun henki voisi laimentua? Siellähän oltiin aikalailla juhlatunnelmissa.

- Tarkoitatko, että joku voisi sanoa jonkin ajan kuluttua, että kyll’ määki Turus’?

”No. Eihän persuja ole viety Ladan takakontissa Tampereelle. Ei tilanne toki niin synkkä ole. Hallitusvastuu tulee kyllä jättämään jälkensä puolueen kannatukseen ja vaikeuttamaan vanhantyylistä politikointia. Se on selvä. Mutta kyllä siellä on myös aika paksunahkaisia miehiä ja naisia, jotka kyllä kestävät ilkeitäkin iskuja, joten kuolemaa on turha ennustella.

Katsotaan nyt ensin, mitä tapahtuu ensi vuoden budjetille eduskunnassa ja mitä yhteiskuntasopimukselle. Molemmissa on tarjolla yllin kyllin irtioton ja repeämisen mahdollisuuksia.

Immoskohu näyttää vahvistaneen puolueen rivejä. Se on tyypillinen ilmiö ääripuolueissa. Ulkopuolinen hyökkäys kääntyy herkästi sisäiseksi voimaksi. Se tiivistää rivejä. Prosessi on hyvin irrationaalinen. Tunteet jylläävät.

Mutta hyökkäys monikulttuurisuutta vastaan on moniteräinen asia. Se herättää herkästi väkivaltaisia, hallitsemattomia reaktioita. Ruotsi on siitä vakava ja vakuuttava esimerkki.

Puoluejohdon retoriset lausahdukset alkavat äkkiä kumista kuin tyhjät tynnyrit!”

391. Jytkyt Turussa 150808

Sisällissodan järkytysten keskellä, vuonna 1918, Tyko Konstantin Sallinen (1879-1955), lestadiolaisen räätälin ja käännyttäjäpapin poika, viimeisteli kaksi maalaustaan Jytkyt ja Hihhulit, joista oli tuleva suomalaisen ekspressionismin kuuluisuuksia.

Sallinen herätti aikanaan suuria tunteita. Häntä pidettiin perinteiden murskaajana eikä hänellä ollut paljon ymmärtäjiä. Hän rikkoi rujolla maalaustyylillään kultakauden mestareiden luomat ihmiskuvauksen kauniit  mallit. Primitiivisyys oli hänelle tärkeämpää kuin eleganssi.

Hänen kielenkäyttönsäkin aiheutti närkästystä. Kerrotaan, että kerran hänet potkaistiin ulos taiteilijaseuran kokouksesta, kun hän tuli nimittäneeksi sen kunnianarvoista puheenjohtajaa, Akseli Gallen-Kalelaa ”paskahousuksi”.

Suurikokoiset Jytkyt (114,5 × 138 cm ) ja Hihhulit (168 × 185 cm) kuvasivat tavallisen kansan perustunteita suuren hädän keskellä. Pelkoa ja toivoa. Iloa ja hullaantumista. Arkipäivän valoista hetkeä ja uskonnollista hurmosta.

Taidekriitikot ovat nähneet niissä taiteilijan oman lapsuuden valoja ja varjoja sekä rikki revenneen yhteiskunnan perimmäisiä tuntoja.

Tämä kaikki asetettuna tummasävyisen, vahvan ekspressionismin raameihin.

”Ihmettelin Timo Soinin habitusta aamutelevisiossa vain päivää ennen persujen puoluekokouksen alkua. Näytti siltä kuin hän olisi tullut Turun torille suoraan Tyko Sallisen Krapula-nimisestä ateljeesta, jonka vieressä oli Jalmari Ruokokosken ateljeetalo Humala. Harmaantuneen parransängen tarkoituksena saattoi olla mielikuva kansanmiehestä, mutta kyllä se minusta vaikutti enemmänkin huolestumisen merkiltä. Pitihän hänen antaa medialle jokin selvitys pitkästä vaitiolostaan ja siitä, että puolue huojuu kuin korttitalo myrskyn keskellä.”

Viljo Vähäsen ensimmäinen raportti Perussuomalaisten 20-vuotisjuhlakokouksesta oli odotusten mukainen.

Värikylläinen.

Hän kertoi matkanneessa Aboa Vetukseen siinä tarkoituksessa, että löytyisikö Tyko Sallisen ja Timo Soinin jytkyjen väliltä joitakin yhteisiä piirteitä, vaikka ne sijoittuvat aikajanalla melko kauaksi toisistaan ja vaikka ne painivat vähän eri sarjoissa. Tyko S. kuvataiteissa ja Timo S. politiikassa.

Avainsana oli jytky, jonka ansiosta Tyko Sallisesta ja hänen marraskuun ryhmästään tuli kuuluisa suomalaisissa taidepiireissä ja joka avasi Timo Soinille tien korkealle maansa poliittisessa hierarkiassa. Ulkoministeriksi.

- Totta. Kyllä habituksella on politiikassa aina ollut tietty paino ja merkitys. Puolue on johtajansa näköinen. Ajattele vain Hitlerin viiksiä tai Churchillin sikaria. En kuitenkaan usko, että Soinin aamuparralla tulisi olema yhtä suurta symboliarvoa … mutta Sallisen molemmilla maalauksilla ja Soinin pyrkimyksellä olla aito suomalainen on sama lähtökohta. Kapina systeemiä vastaan. Se vetää puoleensa kuin kärpäspaperi helteisellä kesäverannalla. Siinä on oma hohtonsa. Ja se kestää niin kauan kuin houkuttelevaa tuoksua riittää … mutta sitten, kun se loppuu … se loppuu.

”Aivan. Tyko Sallisen Jytkyjä voi nyt käydä ihailemassa Ateneumissa ja Soinin jytkylläkin tulee varmasti olemaan jokin paikka poliittisen historian kuvagalleriassa.”

- Arveletko siis, että kärpäspaperin haju alkaa laimeta jo Turussa ja että persut löytävät pian itsensä Aboa Vetus & Novan taidegallerioista?

”Kun katselin Tyko Sallisen Jytkyjä ja Hihhuleita, tuli mieleeni, että ne kuvastavat itse asiassa hämmästyttävän hyvin Timo Soinin johtamaa puoluetta ja sen perusluonnetta. Molemmista näkyy aidolla tavalla hurmos. Taitelija on tavoittanut hienosti ajan hengen. Pensselin jälki on karu. Väreillä ei herkutella, mutta rakenne, kompositio, on dynaaminen.  Katsoja löytää helposti liikkeen ja mielikuvan hetkestä, jolloin tanssi tarttuu ja usko valtaa tilan. Juuri siitä on Turussakin nyt kysymys. Asia on sivuseikka. Tunne on tärkeintä …”

MUTTA

” … kun Tyko Sallisen johtama marraskuunryhmä kohtasi oman aikansa muut taidesuuntaukset, reaalimaailman, jossa uudet ajatukset, tyylit ja materiaalit olivat jatkuvassa liikkeessä ja taistelussa keskenään, tunne laimentui, hurmos haihtui. Uudet johtajat sikareineen ja viiksineen astuivat näyttämölle. Sisällissotaa seurasi kilpavarustelu, maailmanpalo. Atomipommi … ja sitten taas kilpavarustelu … ja …”

- Ymmärrän, ettei Turussa ole odotettavissa uutta jytkyä …

”Ei ole. Tyko Sallinenkin kulki omaa tietään, mutta hän ei päässyt koskaan sovintoon räätäli-isänsä kanssa, vaikka yritti aluksi samassa ammatissakin. Maailmat vain ajautuivat liian kauaksi toisistaan. Nyt persut ovat vähän samankaltaisessa tilanteessa. Perussuomalaisten ja aitojen suomalaisten välinen raja on jo olematon ja Turun jälkeen sen keinotekoisuus alkaa paistaa yhä selvemmin hurmoksen läpi. Kun taitelija Soini muistaa ajaa aamupartansa, hän alkaa muistuttaa ihan tavallista suomalaista. Ehkä se alkaa näkyä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa. Uusimmat gallupit viittaavat vähän samaan suuntaan.”

390. Uutisia Bjälbon konsiilista I 150806

(1) Koollekutsuja esitti ylimmäispapillisesti ehdotuksensa sopimuksen  osapuolille (jollaisen hän totesi itsekin olevansa). Ehdotus ei aiheuttanut hämminkiä konsiiliin  kokoontuneiden piispojen piirissä ja se annettiin heti tiedoksi kaikelle kansalle.

(2) Palopäällikkö määrättiin johtamaan alustavia neuvotteluja määräajaksi, joka umpeutuu 21.8.2015.

(3) Neuvotteluissa tulee selventää sopimuksen täsmälliset tavoitteet ottaen huomioon ne reunaehdot, jotka koollekutsuja on asettanut. Laskelmat toimenpiteiden vaikutuksista tavoitteisiin laaditaan yhteisyössä ja yhteisymmärryksessä osapuolten kesken sen mittauskaavan mukaisesti, josta neuvotteluissa sovitaan.

(4) Neuvottelussa määrätään prosessi 22.8.2015 – 31.1.2017 väliseksi ajaksi sekä asialista, josta käyvät ilmi käytännölliset keinot tavoitteen saavuttamiseksi mukaan lukien täsmällinen aikataulu ja välitavoitteet.

(5) Mikäli alustavissa neuvotteluissa päästään määräajan kuluessa yksimielisyyteen taikka tulokseen, jonka voidaan tulkita kuvaavan riittävää yksimielisyyttä, varsinaiset sopimusneuvottelut aloitetaan välittömästi. Mikäli näin ei tapahdu, prosessi ei käynnisty laisinkaan.

(6) Kokoonkutsuja ilmoitti tilaisuuden päätteeksi, että mikäli varsinaisissa neuvottelussa sovitut toimenpiteet ovat mitattavissa maaliskuussa 2017 ja ne ovat riittävät, hän tulee ilmoittamaan, että ehdollisista toimenpiteistä luovutaan.

(7) Piispat vetäytyivät selostamaan konsiilin tuloksia omille uskotuilleen eikä konsiili asettanut heille rajoituksia tai ohjeita koskien julkisuudessa käytävää keskustelua.  

(8) Tavallisesti luotettavista lähteistä saatettiin konsiilin tietoon, että piispojen piirissä vallitsee jyrkkiä näkemyseroja neuvottelun lähtökohdista, neuvottelun tavoitteista, jopa toivotun tuloksen nimestä. Kokoonkutsuja totesi tilaisuuden jälkeen olevansa asiasta hyvin tietoinen ja että juuri sen vuoksi palopäällikköä tarvittiin jo tässä vaiheessa.

 

389. Poliittista ekumeniaa Bjälbossa 150803

Arkkitehti Frans Ludvig Caloniuksen (1833-1903) kesähuvila Bjälbo on tänään alkavan ylimmäispapillisen konsiilin näyttämönä. Paikan historialliset puitteet antavat dramaattisen värin tapahtumalle. Ehtihän kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov (1839-1904) pitämään taloa virka-asuntonaan hetken aikaa ennen kuin Eugen Schauman (1875-1904) ampui hänet 16. kesäkuuta 1904 senaatin toisen kerroksen portaikossa vastalauseeksi venäläistämispolitiikalle.   

Tällä kertaa kokouksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kristillisen ekumenian tai uskontodialogin kanssa, vaan agendalla on pelkästään maallisia asioita.

Silti tapahtumalla on korkeakirkollisia, teologisia piirteitä. Se muistuttaa ensimmäisten kristillisen vuosisatojen ekumeenisia kirkolliskokouksia, joissa määriteltiin uskontunnustusten sanamuotoja ja kolminaisuusopin sisältöjä.

Ekumeniahan tarkoittaa eri kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien yhteistyötä ja pyrkimyksiä läheisempään yhteyteen.

Sana juontuu kreikan kielen sanasta oikos, mikä tarkoittaa taloa. Tässä tapauksessa se voisi siis tarkoittaa pääministerin virkataloa, Kesärantaa.

Konsiilin tarkoituksena ei ole tietenkään puuttua talon rakenteisiin tai arkkitehtuuriin, joita on vuosien kuluessa usein korjailtu, vaan pääministeri on kutsunut sinne Elinkeinoelämän Keskusliiton, Kuntatyönantajien, SAK:n, STTK:n ja Akavan johtajat kuulemaan, millaisilla ehdoilla maan hallitus on valmis tekemään heidän kanssaan yhteiskuntasopimuksen.

Sen on määrä astua voimaan vuonna 2016. Neuvonpidolle on siis varattu ruhtinaallisesti aikaa.

Ehkäpä tapahtumaa tullaan joskus kutsumaan Ensimmäiseksi Kesärannaksi vähän samaan tapaan kuin Konstantinopolin ensimmäistä kirkolliskokousta, joka pidettiin nykyisessä Istanbulissa jo vuonna 381 eli paljon ennen kuin maailman nykyisistä valtarakenteista oli edes aavistuksenomaistakaan tietoa.

Puitteetkin ovat vain tällä kertaa hieman vaatimattomammat kuin aikoinaan Istanbulissa, ja onhan maailma ehtinyt moneen kertaan täydellisesti mullistuakin menneiden vuosien aikana.

Poliittinen ekumenia on kuitenkin suomalaisissakin raameissa ja tällä vuosituhannella iso asia!

Sen tarkoituksena on kartoittaa valtiolaivan kulkureitti moneksi vuodeksi eteenpäin.

Paikalle on kutsuttu myös selvitysmies, palopäällikkö siltä varalta, että päreet alkaisivat neuvottelijoiden kainaloissa palaa liian herkästi ja että kaikki ketunhännät nostettaisiin pöydälle ennen kuin sopimuksen sananmuodoista ja oppiriidoista lopullisesti päätettäisiin.

Poliittinen ekumenia rakentuu kolmikannan varaan. Yhteiskuntasopimuksesta päättävät (1) valtiovalta (hallitus ja eduskunta), (2) työnantajat ja (3) työntekijät.

Rakennelmassa on samantapainen valuvika kuin kristillisessä ekumeniassakin.

Siitä puuttuu kaikkien osapuolten hyväksymä auktoriteetti, vaikka kaikki osapuolet tietävät kyllä, että sellainen on (ainakin teoriassa) olemassa.

Kristillisessä ekumeniassa tämä ilmenee Raamatusta, sen ylimmäispapillisessa rukouksessa: Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.‪

Poliittisessa ekumeniassa sitä vastaa Perustuslaki, jonka mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta.

Kristillisen ekumeenisen liikkeen vaikeimpana ongelmana on paavin asema auktoriteettina, mikä ilmenee ristiriitoina katolis-ortodoksisen ja protestanttisten kirkkojen välillä, mutta myös eksklusiivisuus. Se sulkee pois muut uskontokunnat ja uskonnolliset liikkeet sekä uskonnottomat tai asettaa ne vain uskontodialogin kategoriaan.

Poliittisen ekumenian ongelmana eduskunnan asemaa koskeva epämääräisyys. Kuinka hallitus voi olla neuvotteluosapuoli, kun sen tulee aina nauttia eduskunnan luottamusta ja sillä on siten kaiken aikaa korkein valta, auktoriteetti, käytössään!

Kristillisessä ekumeniassa vain Jumala voi esittää uhkavaatimuksia (jos ette tee tätä, siitä seuraa tämä).

Poliittisessa ekumeniassa uhkavaatimuksen käyttö katkaisee neuvotteluprosessin (uhkavaatimuksen edessä ei neuvotella).

Kesärannassa juuri tässä on suurin ongelma.

Millä perusteella hallitus on esittänyt uhkavaatimuksen? (Jos sopimusta ei synny, hallitus tekee 1,5 miljardin lisäsäästöt ja veronkorotukset)

Se kynnys olisi ensimmäiseksi purettava.

On myös väitetty, että kolmikanta on ”eettisesti kestämätön ja kansanvallan vastainen yhteiskunnan vahvimpien etukoneisto” (On aika hyvästellä kolmikanta. Hiilamo ja Soininvaara 14.4.2011) ja että Ensimmäinen Kesäranta onkin vain savijaloilla seisova jättiläinen eli valtakoneisto, jollaiseksi aikoinaan Neuvostoliitto miellettiin.

Tämän väitteen kumoaminen saattaa osoittautua palopäälliköllekin ylivoimaiseksi, koska siinä tulessa liehuu liian monta ketunhäntää.

Panen tämän postauksen joka tapauksessa liikenteeseen ennen kuin kuuntelen uutisia Bjälbosta.