maanantai 16. marraskuuta 2015

407. ”Vähän kuin mafiaveljet” 151116

”Kaupankäynnin politiikassa ei aidosti pohdita eri vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia. Se lähtee siitä, että kun minä teen sinulle palveluksen, sinä teet minulle vastapalveluksen, vähän kuin mafiaveljet”. (Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund Tuomo Lappalaisen kirjoittamassa artikkelissa Oululaiseen insinöörityyliin, Suomen Kuvalehti 46/2015)
Se on väkevästi sanottu.
Sitä korostaa koko sivun mittainen, iltahämärässä otettu valokuva, jossa oululainen insinööri katsoo ulos koti-ikkunastaan pidelleen korvallaan kännykkää.
Sanan säilä osuus pääministeri Juha Sipilään.
Eikä tässä kaikki.
Turun yliopiston johtamistaidon ja organisoinnin professori Tuomo Peltonen sivaltaa kohdehenkilöä samaisessa artikkelissa toisesta suunnasta: ”On eri asia olla omistajayrittäjä kuin ammattimainen liikkeenjohtaja”.
Ja kirjoittaja tekee oman johtopäätöksensä: ”Tässä näkyy, että Sipilä ei ole koskaan johtanut kovin suurta yritystä.”
Juuri tähän Viljo Vähänenkin tarttui, kun palasimme Ryssänkärjestä.
”Mafiaveljet on liian rankasti sanottu. Ylimitoitetusti. Sotekauppaa kyllä käytiin Keskustan ja Kokoomuksen välillä varmastikin tuo sulle (maakuntahallinto) ja tämä mulle (valinnanvapaus) tyyliin, mutta ei sitä voi rikollisena pitää. Vanhat kiistakumppanithan siinä vain nahistelivat. Kepu ajoi pienten kuntien asiaa (koska sillä tavalla se on vuosikymmeniä hallinnut Pohjois- ja Itä-Suomea) ja Kokoomus ajoi suurten kaupunkien asiaa, koska sieltä se on aina ystävänsä löytänyt. Sehän oli avointa ja puhdashenkistä valtataistelua. Kaikki sen näkivät ja ymmärsivät, mistä kenkä puristaa.”
Viljo mietti.
”Eivätkä Grönlundin sanat ihanteellisesta demokratiastakaan osuneet aivan kohdalleen, kun ajatellaan tämän valtataistelun kulkua ja luonnetta. Menettelytavoista voidaan aina kiistellä ja niistä on aina kiistelty. Sipilä valitsi kengurutekniikan. Loikka. Pysähdys. Loikka. Pysähdys. Oletteko mukana. Loikka. Pysähdys. Ellette ole. Ei se mitään. Loikka. Pysähdys. Siinä arkajalat eivät pysyneet mukana. Loikka. Pysähdys. Mutta hän ei sanonut, että kovassa vauhdissa paskat putoavat kärriltä. Ei. Se ei kuulu sivistyneeseen, oululaiseen insinöörityyliin …
MUTTA
”Kyllä päätöksenteko  soteasiassa oli kohtuullisessa määrin avointa ja pelisäännötkin yleisesti hyväksyttyjä. Tavoitteet olivat julkisia ja perusteitakin esitettiin. Kertoihan pääministeri koko kansalle televisiossa sanoneensa kavereille, että ellette ota seuraavaa loikkaa, minä menen presidentin puheille ja tämä loikkiminen loppuu sitten siihen. Mitäs vikaa siinä oli?”
Arvasin, ettei Viljo Vähänen ollut päässyt omassa jeremiadissaan loppuun saakka. Pääministerin uhkavaatimushan oli ehditty kaluta mediassa moneen kertaan aivan paljaaksi. Jotakin muuta sopi siis odottaa.
Ja sitä tuli.
”Sen sijaan professori Tuomo Peltonen esittää omassa puheenvuorossaan tärkeitä havaintoja oululaisen insinöörityylin sopimattomuudesta yritysmaailmaan. Ensin hän toteaa, ettei pääministeristä enää synny niin lempeää ja armollista vaikutelmaa kuin aikoinaan oululaisessa Ekektrobitissä. Pehmeämpi puoli on jäänyt taka-alalle. Mutta, mitä on tullut sen sijalle? Se hämmästyttää professoria. Tiukat uhkavaatimukset ja pelottelut eivät kuulu johtamisfilosofiaan, ja hän kysyy, eikö pääministeriin ole tarttunut matkan varrella sellaista kulttuuria, että aina pitää olla liikkumavaraa. Onko pääministeri kuullut, mitä valtakunnan johtamisessa tarkoitetaan sidosryhmillä? Tai miten etsitään tasapainoa erilaisia taustoja omaavien ihmisten kanssa? Onko hän koskaan kuullut, kuinka norsulle käy porsliinikaupassa?”
Tähän on hyvä ottaa suora sitaatti professori Peltoselta:
”Johtaminen on suhteiden johtamista. Kaikessa päätöksenteossa on aina suhteet toisiin. Mutta Sipilä puhuu koko ajan, että hän on vastuussa. Jotenkin hän ajattelee, että päätösten tekeminen on hänen harteillaan.”
Siitä ei ole pitkä matka Kummisetään eikä muihin mafiaveljiin.
MUTTA
Päättämättömyyskin on kauhistus. Se saatiin kokea Kataisen sateenkaarihallituksessa, jonka kirkkaus häikäisi alussa niin, ettei kukaan tullut ajatelleeksi, ettei sillä ole mitään arvoa. Se syvensi vain varjoja eikä valaissut mihinkään suuntaan.
Ennen kuin kuljetaan liian pitkälle vähän kuin mafiaveljien tiellä, olisi hyvä muistaa, ettei poliittisista korpivaelluksista ole koskaan seurannut mitään hyvää ja että valta turmelee puhtaimmankin aatteen ennen kuin se mätänee oman kunnianhimonsa yksinäisessä pilvilinnassa.


perjantai 13. marraskuuta 2015

406. Suoria sanoja 151113

Kun perjantai ja kolmastoista päivä sattuvat yhteen, se antaa oikeuden sanoa suoria sanoja. Varovaisesti tai varomattomasti. Ei sillä väliä, koska Rouva Fortuna ja Herra Kohtalo pitävät silloin silmänsä, korvansa ja suunsa kiinni. Ihminen on vapaa sanomaan, mitä sylki suuhun tuo.
Omalla vastuullaan.
”Joku tomppeli vertasi viikolla Draculaa Suomen ulkoministeriin! Nosferatu soikoon! Kriittinen televisiokamera herättää puolueaktiivissa samanlaisen hylkimisreaktion kuin valkosipuliletti verenimijöillä lastatussa ruumisvaunussa.” (9.6.2015)
”Isännillä on ehkä veriset kädet, mutta suomalainen cleantech auttaa” (13.11.2015)
Viljo Vähänen sanoi aamulla, kun lähestyimme jälleen – pitkästä aikaa – Ryssänkärkeä, ettei hän viitsinyt tarkistaa, oliko 9.6.2015 perjantai ja kolmastoista päivä, mutta sanoja oli joka tapauksessa samainen politiikan erikoistoimittaja.
Viljon mielestä oli sen vuoksi oikein odottaa, että suorat sanat sattuvat kohdalleen: ”Hän antoi Pekingissä ymmärtää, että vaikka Suomessa mielellään mestaroidaan muiden maiden ihmisoikeuksilla, tämänkertaisen reissun tarkoitus on vain ja ainoastaan syventää parlamentaarista yhteistyötä sekä parantaa suomalaisen viennin ja kaupankäynnin edellytyksiä Kiinassa”.
Aivan oikein.
Mutta erikoistoimittajan piti kuitenkin varoittaa: ”Tässä blogissa ei ole sanaakaan sotesta!”
Viljo piti varoitusta aiheellisena. Onhan sote jo pyörinyt aivan tarpeeksi kauan median kärkiuutisena. Ei siitä enää kunnon skandaalia irtoa. Se on kuin kuivaksi puristettu märkä lapanen, josta ”alle 36-vuotias, kielitaitoinen, älykäs ja nuori nainen” katsoi oikeudekseen kirjoittaa milloin haluaa.
Mutta mihin olikaan kadonnut erikoistoimittajan runollisuus. Vielä kesällä hän kuulutti ”veristä loukkausta”.
”Kuuhut katsoi kammoen sysimustalta taivaalta, kuinka aamusenkat menivät väärää kurkkuun koko hoviväeltä uutista lukiessaan kylmänkolkossa linnanhovissa. Siinä oli Vampyyriliiton viestintäpäälliköllä peiliin katsomisen paikka … Transsilvaanian vuoristolinnassa syntyi äkkinäinen kiinnostus perehtyä tähän Suomen ulkoministeriin. Drakula määräsi lempipyövelinsä puristamaan  Googlesta kaiken tiedon perussuomalaisista.”
Aika parantaa haavat. Niin sanotaan. Ehkä se on myös pehmentänyt suorien sanojen jyrkkyyttä. Onhan SSS-hallitus saanut jo puolen vuoden ajan näyttää armottomat kyntensä koko kansalle.
Siihen on mahtunut koko joukko suoria sanoja.
Olisiko jo aika silittää korkeinta poliittista johtoa myötäkarvaan?
Ulkoministeri on päässyt purkamaan Yön ruhtinaalle aiheuttamansa turhat pelot eikä eduskunnan puhemiehenkään ole enää tarvinnut selitellä vanhoja kirjoituksiaan, kun hänen asemansa poliittisen hierarkian korkeimmassa norsunluutornissa on jo vakiintunut.
Viljo Vähänen epäröi.
”Tämä taitaa kuitenkin olla vasta alkua. Suurten ongelmien räsymattoa on vain työnnetty kohti horisonttia. On turhaa ajatellakaan, että se putoaisi lopulta johonkin tyhjyyteen ja katoaisi silmistämme. Suorien sanojen sanakirja on loputon. Eivät ne tähän päivään lopu.”



maanantai 9. marraskuuta 2015

405. Kuvernööri 151109

Kello 13.00 (tasan) kuvernöörit palasivat suomenkieleen. Hieman arkailleen. Hiljaa ja vähän nolosti. Sillä heitä ei tullutkaan esittelemään itse kenraalikuvernööri, vaan hän oli lähettänyt televisioruutuun vain nöyriä alamaisiaan.
Se oli pettymys.
Ainakin Viljo Vähäselle, joka oli odottanut näkevänsä koko hallituskolmikon kaikessa loistossaan. Hymyilevänä. Iloisena. Huojentuneena. Olivathan he viikonvaihteen sateisessa hämärässä saaneet kudotuksi pehmeän verkon, jossa ihmelapsi lepäsi lempeästi jokellellen kuin pikku porsas.
Vivisektiosta ei näkynyt jälkeäkään. Kaikki oli puhdasta ja kirkasta.
Nyt Suomi saa takaisin kuvernöörinsä, ammattijohtajat, jotka - erillään sote-palvelujen ikävästä sotkuista – saavat kaikessa rauhassa arvioida oman itsehallintoalueensa tarkoituksenmukaisuutta.
Kukapa enää muistelisi Ruotsin vallan aikaisia maaherroja tai  Venäjän vallan kuvernöörejä taikka suomalaisia mies- ja naismaaherroja, joiden virat lakkautettiin vain muutama vuosi sitten.
Ei. Uudet kuvernöörit tulevat olemaan todellisia (puolueiden yläpuolella olevia), kiistattomia maakuntajohtajia, joiden tehtävänä on valvoa, että valinnanvapauslain säädöksiä, itsehallintolakia ja sosiaali- ja terveyshuollon järjestämislakia noudatetaan prikulleen. Ei piiruakaan vasemmalle eikä oikealle!
Heidän rooteliinsa tulevat kuulumaan pelastustoimi, maakuntaliittojen tehtävät, ELY-keskusten alueellisen kehittämisen tehtävät ja ehkäpä myös ympäristöterveyshuoltokin.
Selvähän se.
Näin ilmoitti kenraalikuvernöörin kanslia tänään klo 13.00 (tasan).
Kansalaisten valinnanvapaus turvataan yhteisillä palveluiden laatuperusteilla ja valintaa tukevalla julkisella tiedolla. Kenraalikuvernöörin kanslia ohjaa laajakantoisia investointeja ja palveluiden tuotantorakennetta sekä varmistaa valinnanvapauden toteutumisen.
Valtakuntaa perustetaan yhteishankintayksikkö ja yhteiset valtakunnalliset tukipalvelut.
Niin sitä pitää.
Toteutusta valvovat tietysti itsehallintoalueiden kuvernöörit, joilla on tukenaan suorilla ja vapailla vaaleilla valitut valtuustot.
Siirtymäkauden ajan (1.1.2019 saakka) sisäministeriö sekä työ- ja elinkeino-, opetus- ja kulttuuri-, liikenne- ja viestintä- sekä ympäristöministeriö valvovat, että kaikki sujuu lakien ja asetusten määräämässä järjestyksessä. Joustavasti ja sopuisasti.
Näin kolmiportainen julkinen hallinto pelaa.
Mutta sitten alkaa arki.
Viljo Vähänen epäili, että vasta silloin vanha valtataistelu etelän ja pohjoisen, kaupunkien ja maaseudun, vasemmiston ja oikeiston, uskovien ja uskonnottomien, punaisten ja valkoisten, ruskeiden ja mustien, meidän ja heidän välillä putkahtaaa jälleen pintaan ja alkaa häiritä PAX SSS:n arkea ja yöunia.
Mutta ehkä valtiovarainministeriön ja sote-uudistuksen projektijohtaja (jonka varjokaan ei vilahtanut päivän kuluessa?) osaa sovittaa kaikki palaset yhteen niin sutjakkaasti, että Viljon epäilyksiltä putoaa pohja pois.
Silloin tie ikuiseen rauhaan olisi avoinna taivasta myöten!


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

404. Vivisektio 151108

Puhein soi jälleen kukonlaulun aikaan. Nyt arvasin, että se oli Viljo Vähänen, enkä hämmästynyt, koska tiesin, että hänkin oli kuullut uutisen. Sote on syntynyt. Hallitus ei kaadukaan. Suomi on pelastettu.
Viljon sanat putoilivat harvakseen. Vakavasti. Murheellisesti.
Vivisektio on alkanut. Ennen kuin napanuora ehdittiin katkaista. Se on raakaa. Brutaalia. Karmeaa katseltavaa. Ja kuunneltavaa. Tulee mieleen natsien ihmiskokeet rodun jalostamiseksi ...
Hei. Odotas nyt vähän. Nyt ollaan ihan toisella vuosisadalla...
Niin ollaan. Ja se tässä ihmetyttääkin. Lapsi syntyi monen vuoden odotuksen jälkeen. Eikä synnytys ollut mitenkään helppo. Taisi olla perätilassa. Mutta että heti aletaan leikkelemään. Kylmäsi. Tunteettomasti.
Nimet alkoivat putoilla.
Ainola. Parkkonen. Rinne. Kasvi, Tuomioja. Ville Niinistö. Aino-Kaisa Pekonen ... ja lisää tulee varmasti ennen maanantaita, jolloin napanuora katkaistaan ja ihmelapsi nostetaan näyttämölle.
Viljo sanoi katsoneensa A. Stubbin lehdistötilaisuuden tuoreeltaan. Suorana.
Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kysymys ei ole yksityistämisestä. Kolme kertaa peräkkäin.
Se on sosiaalinen valinta, jossa valtiolla on vahva ohjausrooli. Tämä on ratkaisujen Suomi. Etupainotteisesti. Nyt se on sementoitu. Mutta onhan siellä evoluutiolauseke. Jos 18 ei onnistu, niitä vähennetään. Automaattisesti. Jonot poistuu!
Mutta vivisektoreitten julmat kädet eivät vapise.
Se on ehtymätön kultakaivos konsulttibisneksessä toimiville asiantuntijoille, juristeille ja muille neuvojille. Vain konsulttiarmeija voi auttaa yrityksiä siinä, kannattaako investoida lupsakkaiden sellunkeittäjien Savoon vai ruplia rakastavien Saimaaseen.
Keskuskauppakamari kiittää.
Se on huonon näytelmän huono tulos. Uusia himmeleitä syntyi.
Hyvän kotikasvatuksen saaneina virkamiehet eivät kehtaa sanoa sitä päättömäksi poukkoiluksi. Minäminäminä-toimintaa. Puoluepoliittista suhmurointia.
Kädet kyynärpäitä myöten ristissä jäämme Viljon kanssa odottamaan maanantaita.
Klo 13.00 (tasan). 






torstai 5. marraskuuta 2015

403. Hallituskriisi 151106

Puhelin soi yllättäen. Vilkaisin kelloa. 6.31 tasan. Viljo Vähäsen ääni ei värähtänyt tippaakaan, vaikka olin kuullut sen viimeksi lähes kaksi kuukautta sitten.
Kirjoitin hetki sitten päiväkirjaani.
Hallituskriisi! Juha Sipilä uhkasi yöllä mennä presidentin puheille eli jättää hallituksensa eronpyynnön – vain siksi, että Keskusta ajaa 18 sote-aluetta ja Kokoomus 12 (väittäen, että se on myös asiantuntijoiden kanta). Demarit virnuilevat sivussa ja katsovat, kuinka heidän Gallup-kannatuksensa on huimassa nousussa ja persujen kannatus syöksykierteessä. Tässä käydään nyt iänikuisen vanhaa valtataistelua aluepolitiikasta. Kepu sanoo olevansa syrjäseutujen asialla, kokoomus väestökeskusten. Joku on tehnyt taas Salpausselkä-analyysin. Demareille sopii nyt mikä tahansa. Persuista ei ole enää mihinkään – mikä oli sekä odotettua että toivottavaa! Timo Soinin kupla on jo räjähtänyt tuhkannuuskaksi – aivan samalla tavalla kuin kävi Veikko Vennamon SMP:lle. Tämä on jotenkin hölmöä, kun kaikki osapuolet vakuuttavat, ettei substanssista siis sosiaali- ja terveydenhoidon tavoitteista vallitse erimielisyyttä!
Kuuntelin rauhallisesti. Olin nähnyt itsekin aamu-uutiset. Yllättävältähän se tuntui. Mutta en ehtinyt kysellä enempää Viljolta, kun hän sulki puhelimen. En edes tiennyt, mistä hän soitti. Missä Viljo oli ollut?
Ikkunani alla jalava oli ehtinyt jo pudottaa kaikki lehtensä. Talonmies oli jyristellyt ne kovaäänisesti omaan pussiinsa. Vaahtera välkehti vielä kirkkaankeltaisessa puvussaan, mutta kohta sekin seisoisi alastomana.
Olisiko tässä häämöttämässä uusi hallitus? Uudet vaalit?
Tähänkö Juha Sipilän uusi, rento ja tehokas hallintotyyli oli johtanut. Mahalaskuun? Katastrofiin?

Jäin odottamaan Viljo Vähäsen uutta puhelua.