441. Sankaritarina 160326

Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen,

Laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla.

Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa,

Alla suuren rovion lipuu hautaansa.

(Ja katso! Voiko toista niin ylvästä näkyä olla

Kuin hiljaisten liekkien kurotus tähtiä kohti.)

Kuolemaan me jok'ikinen kuljemme;

Jumalat ovat elävät valinneet.

Veljemme syliin aaltojen laskemme;

Jää hyvästi, sinut aina muistamme.

Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;

Jumalat ovat sankarit nimenneet.

Veljemme tuonen herralle luovutamme;

Siis hyvästi - kunnes jälleen kohtaamme.

(Moonsorrow. Suomalainen black metal ja folk metal vaikutteista, raskasta ja melodista metallia esittävä yhtye, jonka perustivat vuonna 1995 serkukset Henri ja Ville Sorvali.)

Pitkäperjantai on jälleen ohi. Pääsiäisvaellus Via Crusis on päätynyt kahdennenkymmenennen ensimmäisen kerran Suurkirkon portaille. Kaksikymmentätuhatta ihmistä seurasi hipihiljaa Kaisaniemen puistosta alkanutta sankaritarinaa.

Eilen Timo Peltonen muistutti US-blogissaan, että Jeesus Nasaretilaisen ristinkuolema on juutalaisen temppelikultin jatke: ”Heprealaiskirjeessä kerrotaan miten eläinuhreja ei enää tarvita, koska Jahven poika oli arvokkain mahdollinen ja Uuden liiton uhri.”

Se on tärkeä muistutus.

Yli kahdentuhannen vuoden ajan maailma on tullut täyteen monenlaisia sankaritarinoita. Via Crusis on yksi niistä. Miljoonille ja miljoonille ihmisille se on ehkä ainoa, todellinen ja kestävä.

Mutta samoilla askelmilla ovat vaeltaneet myös Sorvalin serkukset Moonsorrow tarinassaan, vaikka sanat eivät taivukaan Jeesus Nasaretilaisen sankaritarinan formaattiin. Molemmilla näytelmillä on yhtä vahvat juuret. Ne on tehty samasta puusta. Uskosta Tuonen Herraan.

Kysymys siitä, kuinka tosia sankaritarinat ovat, on aina kiinnostanut niin tavallisia ihmisiä kuin korkeasti oppineita tiedemiehiä, filosofeja ja eri alojen taiteilijoita. Lopullista totuutta tuskin löytyy koskaan – eikä sitä ehkä tarvitakaan, koska tiedon ja uskon välistä rajaa ei ole olemassakaan. Silti sen jatkuva etsiminen tuntuu äärimmäisen tärkeältä.

Iloista pääsiäistä!!

440. Sotilaallisesta eskalaatiosta 160316

Julkisuuteen on putkahtanut ehdotus sotilaallisen eskalaation hillitsemisestä Itämeren piirissä (ks. Risto Volasen blogi  ”Suomen geopoliittinen asema 2016”).

Se kääntää katseet valtioihin, joilla on eripituisia rantakaistaleita hallussaan tuolla alueella. Suomi on tietysti yksi siinä joukossa eikä meidän kaistaleemme olekaan aivan mitätön, jos ajatellaan, että Pohjanlahti on maantieteellisesti vain yksi pullistuma siinä sisäjärvessä, jonka ahtaana suuaukkona on Ruotsin ja Tanskan välinen meriväylä.

Tälläkö alueella olisi nyt tapahtumassa sotilaallinen eskalaatio eli sotatoimien laajentuminen tai varustautuminen sotaan?

”On se aika hurja väite.”

Viljo Vähäsen naama oli peruslukemilla, kun lähestyimme aamuauringossa Ryssänkärkeä.

”Niinistöhän totesi uudenvuoden puheessaan, ettei Itämeren valtioilla ole alueellisia vaatimuksia toisiaan kohtaan ja että valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Hänen mielestään ei ole mitään itsestään leimahtavaa pesäkettä, vaikka, kuten hän sanoi, laajemmat jännitteet tänne heijastuvatkin.”

”Onko tilanne kolmessa ja puolessa kuukaudessa muuttunut noin rajusti? Ovatko laajemmat jännitteet ottamassa Itämeren nyt kuristusotteeseensa?”

- Mielestäni eskalaatio on tässä yhteydessä aika varomaton ellei peräti väärä termi. Tavallisestihan sillä tarkoitetaan jo olemassa olevan konfliktin laajentumista eikä sellaisesta Itämeren piirissä voida puhua. Jännitteitä voi tietysti olla ja erilaisia eturistiriitoja, mutta että kysymys olisi sotilaallisesta eskalaatiosta. Se tuntuu kaukaa haetulta. Siinä on pelottelun sävy.

”Aivan. Mutta jos lukee R. Volasen blogia tarkemmin, sieltä löytyy kyllä perusteluita sille, että pääpaino ei olekaan sanalla eskalaatio vaan sanalla sotilaallinen.”

”Blogisti on huolestunut siitä, että Naton laajentumisesta Itämeren piiriin (Puolaan ja Baltian maihin) ollaan kuultu etupäässä vain sotilaiden arvioita, ja heillähän on tunnetusti oma tapansa pelata erilaisia sotapelejä ja järjestää karttaharjoituksia. Vieläkin kaivetaan esiin kylmänsodan aikaisia karttoja ja piirretään harpilla ympyröitä tykkien ja ohjusten kantomatkoista. Poliittinen vastuu on hänen mielestään jäänyt tässä keskustelussa varjoon, lapsipuolen asemaan.”

- Jaha. Kylmän sodan kuumimmilla hetkillä puhuttiin vakavasti ulkopolitiikan sisäpoliittisen jalustan tärkeydestä. Sen katsottiin edistävän aktiivista, rauhantahtoista puolueettomuuspolitiikkaa. Nyt puhutaan aktiivisesta vakauspolitiikasta, johon blogistikin on tykästynyt. Molempien termien tarkoituksena oli pitää turvallisuuspolitiikan ohjakset tiukasti poliittisessa kontrollissa. Siitäkö tässäkin on nyt kysymys?

”Periaatteessa, kyllä. R. Volanenhan ehdottaa Itämeren alueeseen vaikuttavien valtioiden turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin järjestämistä. Se on hyvin kekkosmainen ehdotus. Että järjestettäisiin jonkinlainen Itämeren pikku ETYK. Mikäpä siinä. Sanotaanhan ison ETYKin estäneen kolmannen maailmasodan syttymisen. Sama konsepti voisi toimia tässäkin tapauksessa. Etenkin, kun voidaan pitää itsestäänselvyytenä, että Venäjä ja Yhdysvallat sekä EU ja NATO osallistuisivat täysivaltaisia jäseniä konferenssiin. Ehkäpä sotilaatkin saataisiin sillä tavalla pysymään ruodussaan.”

- Mutta kyllä blogistin ajatuksessa sotilaallisesta eskalaatiossa on siinä mielessä vinha perä, että hän viittaa Suomen ja Ruotsin isäntämaasopimuksiin Naton kanssa ja Yhdysvaltojen valmisteluihin sotilaallista harjoituksista Suomen ja Ruotsin maaperällä. Onhan se ainakin ajatuksellista eskalaatiota, jonka kyljessä näkyvät kenraaleiden sormenjäljet.  

”OK. Vaikka niistä on kyllä aika pitkä loikka varustautumiseen varsinaisiin sotatoimiin.”

Jätimme eskalaatiokeskustelun tältä erää tähän, mutta totesimme, että blogistin viittaus Krimiin vaatii jossakin vaiheessa syvällisempää pohdintaa. ”Emme hyväksy Venäjän toimintaa Ukrainassa ja Krimillä” on kyllä vankasti sanottu, mutta tuskinpa meidän hyväksymisellämme tai hyväksymättä jättämisellämme sitä konfliktia ja sen mahdollista eskalaatiota ratkaistaan!

439. Uutisia Bjälbon konsiilista X 160312

(1) Kokoonkutsuja turvautui viimeiseen oljenkorteensa, kun edellinen yritys oli törmännyt nyrkiniskuihin. Hän on sitkeä kuin vanha saapas. Toivoa ei saa menettää. On otettava seuraava askel, vaikka edessä on lohduton aapasuo ja vettä tulee sisään kantapäistäkin.

(2) Suomen malli on Ruotsin malli. Niin yksinkertaista se on. Hädässä ystävä tutaan! Kovakalloisimmatkin iskariotit ymmärtävät sitä kieltä. Petturipiispat saavat luvan lipittää katkeran maljansa vaikka ruosteisella rautalusikalla.

(3) Joku tosin ehti jo huomauttaa, ettei se ole enää käytössä Ruotsissa. Mutta kyllä kuusirivinen Suomen malli sen pikku puutteen kestää. Nyt saappaan kärki on jo hipaissut pohjakalliota. Se riittää.

(4) Ja traktorit Senaatintorilla! Olihan se mahtavaa. Kyyneleet siinä tulivat Kokoonkutsujankin silmiin, vaikkei sillä Bjälbon konsiillin kanssa ollut mitään tekemistä. Ulkoparlamentaarista painostustahan se oli puhtaimmillaan. Talonpoikaismarssi 1930-luvun tyyliin.

(5) Kokoonkutsujan omat rivit eivät rakoile. Rinta rottingilla kohti seuraavaa aikarajaa. YKS kaks! Kesäkuussa yhteiskuntarauha on varmistettu.

(6) Silloin ovat traktoreiden mustat pakokaasupilvetkin jo haihtuneet pääkaupungin keskustasta taivaan tuuliin!

(7) Viimeinen oljenkorsi, vientivetoinen palkkaratkaisu, on silloin käytetty.

(8) Konsiili voi sulkea ovensa munalukolla ja teräsketjulla. Vain laululinnuilla ja muilla henkiolennoilla on vapaus lentää läpi ovien ja akkunoitten!

438. Niinku vegaani 160310

Suomenkieleen on niinku iskostunut niinku uusi niinku sana, joka häiritsee korvaa kuin kiusallinen itikka hiljaisessa kesäyössä. Se ei anna rauhaa. Se sitoo ajatuksen. Se vääristää jopa tulkinnan.

Näin tapahtui tänäkin aamuna televisiossa, kun joku vegaani puolusti vapaata markkinataloutta ja vertaili mielenkiintoisella tavalla Suomen ja Viron tapaa suhtautua erilaisiin, uusiin ilmiöihin.

”En tahtonut pysyä kärryillä, kun aloin kuunnella, kuinka monta kertaa hän tunki niinkun joka ainoaan rakoseen. Se on raivostuttavaa!”

Viljo Vähänen oli selvästi harmissaan.

Tiesin hyvin, miksi. Sillä hän oli aikoinaan aika tiukkapipoinen vegetaristi. Silloin hänelle oli turha tarjota öisellä nakkikioskilla lihapiirakkaa kahdella nakilla, mikä oli joskus ollut hänen bravuurinsa. Ei. Hän ei ottanut noina vuosina nakin nakkia. Mutta sitten hän oli yllättäen luopunut uskostaan ja siirtynyt monipuolisempaan ruokavalioon.

Hän selitti, että joku proffa oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hammasrakenne on sellainen, että hän on aina syönyt sekä kasveja että lihaa. Tasapuolisesti.

Se peruste puri Viljoon.

Mutta nyt hän olisi halunnut kuulla, kuinka aito, moderni vegaani perustelee televisiossa sitä, ettei hän syö mitään, mikä on eläimestä lähtöisin. Ei juo maitotippaa eikä syö juuston palastakaan.

Miten sellainen voi elää?

”Ajattelin, että kaveri joutuu ahtaalle, kun perustelee kantaansa vapaalla markkinataloudella. Se tuntui haastavalta. Ristiriitaiselta.”

Mutta tällä kertaa niinku oli sotkea koko asian!

”Kaveri niinkutteli niin hirveästi, että melkein kadotin mielenkiintoni koko aiheeseen.”

Onneksi niin ei tapahtunut, vaan saatoimme Viljon kanssa jäädä hetkeksi pohtimaan veganismin filosofia perusteita.

Mitä sillä saavutetaan? Kuinka pitkälle yksilön vapaus voi ulottua? Onko se ihmisoikeus? Toteutuuko se parhaiten vapaan markkinatalouden olosuhteissa? Puolustaako Donald Trump vegaaneja? Entä YK:n peruskirja? Ihmisoikeusjulistus?

”Minulle on aina ollut itsestään selvää, ettei auringon energiaa ole pakko kierrättää eläinten kautta, vaan että ihminen voisi tulla ihan hyvin toimeen syömällä vain kasveja eli elämällä kuin lehmä, hirvi tai lammas”, Viljo aloitti.

”Ilman aurinkoa maapallolla ei olisi elämää. Aurinko on siis ykkönen. Eläin kakkonen.”

Tästä periaatteesta olimme Viljon kanssa jo vuosia olleet yhtä mieltä. Olin sitä paitsi aina yrittänyt pitää mielessäni, että Viljo oli kertaalleen kuollut mies ja että hänellä täytyi sen vuoksi olla hallussaan jotakin sellaista tietoa, jota tavallisella kuolevaisella ei ole.

Sitä tietoa Viljo ei ole kuitenkaan – näinä vuosina, jolloin olemme tunteneet toisemme – halunnut koskaan käyttää hyväkseen.

En siis odottanut mitään ylimaallista perustelua tälläkään kertaa.

”Kun riisuin pois kaikki niinkut, aamutelevision vegaanista jäi jäljelle vain yksi periaate … mutta se onkin ehkä kaikkein ratkaisevin, vaikka se ei mitenkään selitä ihmisen ja auringon välistä fyysistä tai fysiologista suhdetta.”

”Hän sanoi nimittäin, ettei hän välitä siitä, mitä muut ihmiset syövät tai miten he elävät. Ymmärsin, että hänelle riittää normaalin elämän perustaksi se, että hän tuntee elävänsä oikein ja noudattavansa oikeita hyvän ja onnellisen elämän periaatteita.”

”Ei hän käyttänyt näitä sanoja – koska hän varmaan tiesi, kuinka pahasti ne olivat jo kuluneet poliittisessa käytössä – vaan ne loistivat hänen kasvoiltaan, hänen koko olemuksestaan, vaikka toimittaja yritti kiristää ruuvia.”

”Juuri siksi minua kaikki nuo turhat niinkut häiritsivät.”

- Minua puolestaan jäi askarruttamaan individualismin ihanne, halusin puolustella toimittajaa.

- Itsenäinen, vapaa ihminen on aina ollut myös minun ihanteeni, mutta en ole koskaan jaksanut uskoa siihen, että vapaan markkinatalouden periaate ja sen sisältämät mekanismit takaisivat sen, että tämä ihanne voisi käytännössä toteutua … jos ajatellaan koko ihmiskuntaa. Turhaan eivät eräät viisaat ajattelijat ole nimittäneet vapaan markkinatalouden ihannoimaa yksilön vapautta suden vapaudeksi. Näyttää siltä, ettei tänä päivänäkään ole voimassa sellaisia yhteisiä sääntöjä, jotka tuota ”vapautta” sitoisivat tai edes hillitsisivät. Mitä suuremmalla suulla sudet ulvovat vapauden puolesta, sitä toivottomammalta maailma näyttää.

”Näinhän on. Siitä on muodostunut nykymaailman maksiimi eli kokemuksesta johdettu käyttäytymissääntö ja periaate.”

”Niin kauan kuin pieni ihminen (vegaani) tai valtio (Suomi, Viro) pysyttelee omien periaatteittensa ja elämänkokemustensa suojaisessa kotilossa, hänen vapauttaan arvostetaan ja kunnioitetaankin, mutta heti, kun hän tunkeutuu ulos kotilostaan ja saa (tai kuvittelee saavansa) uuden, kauniimman ja näyttävämmän juhla-asun itselleen (perhoselleen), hän joutuu keskelle susien valtataistelua. Siinä ei armoa tunneta. Vain armoton voima ratkaisee.”

Onneksi aurinko niinku paistaa siinäkin maailmassa. Se on niinku luonnonlaki.

437. Uutisia Bjälbon konsiilista IX 160308

1. Nyrkkitervehdys oli konsiilin Kokoonkutsujan moka. Suuri virhe. Ylimielinen ele. Hänen johtamansa troikka osoitti koko kanalle, etteivät he ymmärrä konsiilin henkeä eivätkä sen toimintatapoja. Siihen ei olisi ollut näissä olosuhteissa varaa.

2. Tässä näkyy nyt jälleen se rakennevika, josta olemme näissä uutisissa puhuneet jo alusta lähtien. Kokoonkutsuja on liian suuri. Kolmijalkainen jakkara on pahasti kallellaan. Sitä on vaikea, lähes mahdotonta saada tasapainoon, jotta sillä voisi turvallisesti istua.

3. Nyt lopputulos alkaa näyttää suurelta farssilta!

4. Aikarajat, joita Kokoonkutsuja on käyttänyt saarnojensa keppihevosena, ovat murtuneet kerta toisensa jälkeen. Epistolatekstikin, jota hän aluksi luki suurella innolla, on menettänyt pala palalta loistoaan eikä sen sisällöstä ole enää jäljellä muuta kuin vaivainen luuranko. Taivaanrantaan piirretty otsakekin on ollut pakko muuttaa.

5. Piispat kumarsivat kyllä nöyrästi, kun Kokoonkutsuja päätti jälleen kerran saarnansa, mutta eivät he pystyneet pitämään lupauksistaan kiinni. Juudas iskariotteja ilmestyi iso lauma nurkan takaa heti, kun saarna oli päättynyt.

6. Nyt vain odotetaan, milloin Kokoonkutsuja panee toimeen syksyisen uhkauksensa ja lähtee Korkean Tornin luokse ilmoittamaan, että aika on kypsä.

7. Siellä tuskin kolistellaan nyrkkejä yhteen!

8. Seuraukset voivat oli tosi pahoja.

9. Sen vuoksi Kokoonkutsuja yrittänee ehkä vielä kerran asettaa uusia aikarajoja – mutta se saattaa olla jo liian myöhäistä.

10. Kun arvovalta romahtaa, sitä on vaikea saada takaisin.

11. Nyt pompotetaan vastuun raskasta palloa Piispojen ja Kokoonkutsujan piirileikissä, eikä kukaan näytä tietävän, mitä peliä pelataan.

12. Bjälbon konsiilin ovi on vielä raollaan. Ehkä?

(”Mitä toljotat, poika. Käy kiinni ja kanna … Putos haavasta lehti. Tuli polun poikki. Isä Jussi kuin ammuttu viitaan loikki.”)