504. Temmellyskentästä 161114

Ujon mielestä koulu on nyt äänekkäiden ja röyhkeiden temmellyskenttä. (Nimimerkki  ”Huolestunut vanhempi” Hesarissa tänään)

”Olen hautautunut roskapostiryöpyn alle. Sitä tulee joka tuutista. On tullut jo vuosikaupalla. Joka ikinen aamu kyörään sitä tonnikaupalla tunkiolle. Mutta ei se mitään auta. Aina tulee lisää. Palomuurit särkyvät, hajoavat temmellyskentällä.”

Viljo Vähänen oli vihainen!

”Tänäänkin joku älypää tarjosi älykkyyspillereitä jotka mullistaisivat koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Se on ihmiskunnan historian suurin läpimurto. Vankkureiden vetäjäksi oli saatu Stephen Hawking. Niin helppoa … niin helppoa …”

- Tämä ei kyllä yhtään naurata”, yritin lepytellä Viljoa, kun vielä ehdimme kävellä hiljakseen valkoisten hankien keskellä kohti Ryssänkärkeä. Huomenna olisi jo loskakeli ja sitten ensilumi sulaisi vesisateeseen.

- Minuakin roskapostit kyllä vaivaavat eikä asiaa ainakaan helpota se, että tunnettuja tiedemiehiä vedetään röyhkeästi mukaan siihen likaviemäriin. Se on vahvasti ristiriidassa suomalaisen tiedebarometrin kanssa (ks. Tiede, marraskuu 2016, ”Suomi vannoo tieteen nimiin”).

”Aivan. Mutta Huolestuneen vanhemman kuvaama temmellyskenttä on vähintäänkin yhtä suuressa ristiriidassa niiden lapsuuden muistojen kanssa, jotka minulla on omasta koulunkäynnistäni ja omista opettajistani. Ei luokkahuone minun kansakoulussani ollut mikään äänekkäiden ja röyhkeiden oppilaiden temmellyskenttä, vaikka silloinkin taustalla olivat pirstoutuneet kodit ja äärimmäisen suuri epävarmuus huomisesta.”

”Kyllä kansankynttilä loisti silloin vielä omalla, arvokkaalla paikalla. Pikku kolttosia tietysti tehtiin, mutta vain harvoin opettajan arvovalta asetettiin kysymyksen alaiseksi.”

- Sinun lapsuudestasi on jo niin kauan, että muistosi ovat ehtineet saada monta kultaista kuorta ympärilleen. Onhan koulun sivistyksellistä arvovaltaakin ehditty vuosikymmenten kuluessa uhata erilaisilla poliittisilla viritelmillä, mutta nyt näyttää siltä kuin jotakin aivan uutta ja ihmeellistä – arvaamatonta – olisi tapahtumassa koulumaailmassa.

”Ehkä nyt ollaan astuttu arvaamattomuuden aikaan … roskapostien aikakauteen … temmellyskentille …”

- Trumpin malli kouluihin? Sitäkö ajattelet? Että kaikki vanha lakaistaan pois ja aloitetaan kaikki alusta … puhtaalta pöydältä?

”Ei nyt sentään mitään sellaista. Jokaisella sukupolvella on oikeus ajatella itsenäisesti ja kokeilla myös uutta. En usko, että kukaan haluaisi tehdä pahaa koululaitoksellemme. Päinvastoin. Kaiken sekamelskan keskellä yritetään varmasti aivan aidosti etsiä ratkaisuja, jotka toimivat parhaimmalla mahdollisella tavalla tässä yhä kasvavien ristiriitojen ja vastakohtaisuuksien maailmassa.”

”Yleinen tendenssi – joka tulee ilmeisesti talouselämän piiristä – on se, että tilaa on raivattava voimakkaille ja vahvoille ja että heikot ja herkät työnnetään sivuun.”

(Sanotaanhan Teinilaulussakin, että ”niin vuodet vierivät luotamme pois kuin virtana viivähtämättä. Moni meistäkin tahtonut mukaan ois, mutt’ nousta ja nostaa kättään ei jaksanut heikko ja herkkä mies, joka elämän riemut jo tarkoin ties.”)

- Sinähän kutsuit sitä aikoinaan suden vapaudeksi? Siinäkö vapaudessa me jälleen elämme?

Viljo pysähtyi paikoilleen.

Päivä oli ehtinyt valjeta. Taivas oli paksussa pilvessä. Emme ehkä näkisi illalla superkuuta.

Hän sanoi miettineensä asiaa ja päätyneensä pohtimaan vapauden merkitystä.

  Vapaus

   Keltaiset lehdet juoksivat hangen pinnalla

   eivätkä uskaltaneet takertua rantakiviin

                        Yksinäinen tiainen eksyi olohuoneeseen

                        Raukka, ilman käsiä

            Maa kuiskasi, eksyi ja hävisi

            Missä herään huomenna?

            Mikä on musta? Valkoinen?

            Missä on vapaus?

            Ajatelkaa! 

            Ennen kuin on yö

503. Myrskyn jälkeen 161110

Luotsaan laivaa päällä rauhattoman veen

Päivän uuden jälleen kohtaan myrskyineen

Ja jos satanut on liikaa sydämeen

Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen

(Kari Tapio ”Myrskyn jälkeen”)

”Yritin saada unenpäästä uudelleen kiinni, mutta eihän se onnistunut, kun ajatukset jäivät pyörimään siinä, mitä tapahtuu myrskyn jälkeen.”

Viljo Vähänen sanoi valvoneensa siihen saakka, kun New York Times kertoi, että Donald Trumpista tulee 90%:n varmuudella USA:n seuraava presidentti.

Myrsky oli silloin jo ohi.

Mutta uni ei tullut enää silmään.

”Olihan se likainen kamppailu. Minäkin ehdin jo panna lusikkani siihen, kun pohdin, kuinka syvälle vihan juuret voivatkaan ulottua.”

Nyt Viljo oli jo kuitenkin täysin rauhoittunut, kun kahlasimme paksun lumen halki kohti Ryssänkärkeä ja saatoimme nähdä, kuinka vielä eilen hangen pinnalle keikkuneet, keltaiset vaahteranlehdet olivat rauhoittuneet.

Elämä tuntui asettuneen yhdessä yössä entisille raiteilleen.

”Obaman aika on ohi. On alettava elää Trumpin aikaa.”

Askeleet tuntuivat keveiltä. Ikään kuin taikasauva olisi pyyhkäissyt painajaisen pois. Kauas horisontin taakse.

”Se tuntuu käsittämättömältä.”

Olimme ehtineet lukea molemmat kiitospuheet lehdistä.

Viha ei leimunnut. Katkeruuskin oli painettu piiloon.

”Voiko se olla totta!”

- Ehkä se on vain amerikkalaisten tapa unohtaa pahat unet ja kohdata uusi päivä uusine myrskyineen ikää kuin mitään ei olisi tapahtunut, yritin järkeillä Viljolle. – Onhan heidän omallatunnollaan suurempiakin painolasteja kuin yksi repivä vaalikamppailu. Ajattele nyt vaikka intiaaneja tai orjakauppaa taikka atomipommia. Luulisi, että amerikkalaiseen sydämeen on satanut liikaa. Mutta ei. Se tuntuu kestävän mitä vain.

Lumi ei narskunut jalkojemme alla, vaan se pöllysi ympäriinsä. Rauhattomasti.

”Eniten minua pelottaa se, etten tiedä, mikä on Trumpin seuraava askel. Erivärisiä sammakkoja ehti vaalikamppailu aikana lentää hänen suustaan enkä nyt tiedä, olivatko ne vain mainoslauseita tai sirkustemppuja. Niiden varaan ei järkevää politiikkaa voi rakentaa.”

- Siinäpä se. Trumpin valtti oli se, että hän tuli pystymetsästä, politiikan ulkopuolelta. Vähän samaan tapaan kuin Juha Sipilä. Kun myrskyn jäljet, erilaiset jytkyt, saadaan raivatuiksi pois, Amerikankin tie saattaa osoittautua kävelykelpoiseksi.

Meri lainehti vielä Ryssänkärjen takana, kun aloimme Viljon kanssa tarpoa takaisin kohti Kasinon rantaa.

Kädet nostaen vain uskoo ihmeeseen

502. Vaa’ankielellä 161108

Teot puhuvat. Sinun äänesi ratkaisee.

Näin vakuutti Maalaisliitto vuoden 1956 presidentinvaaleissa. Mainoksessa oli Urho Kekkosen kuva, taustalla Suomen lippu.

Kuluvan vuoden helmikuussa Joensuun Yliopiston kasvatustieteiden emeritus-professori Simo Seppo muisteli isänsä arvelleen, että hän oli vaa’ankielenä vuonna 1956, kun Suomelle valittiin presidenttiä (Kansan Uutiset 27.2.2016 ”Isäni luuli olevansa vaa’ankielenä vuonna 1956").

Sen jälkeen, kun Väinö Leskinen oli lukenut 151 kertaa ”Kekkosen”, alkoi arvuuttelu: ”kuka se oli?”

Varmuudella sitä ei vieläkään tiedetä.

Mutta yksikin ääni voi siis ratkaista, jos molemmat vaakakupit ovat piripintaan täynnä.

Siinä Maalaisliitto oli oikeassa.

Sen sijaan itse vaa’ankielellä ei ole tuota ominaisuutta. Sen tehtävänä on vain näyttää, kummassa kupissa on enemmän ja kummassa vähemmän. Jos punnittavia on yhtä paljon, vaa’ankieli osoittaa sen. Ei mitään muuta.

Kielikuvana vaa’ankielen asemalla on kuitenkin vahva ja vakiintunut merkitys.

Sillä voidaan ”tehdä politiikkaa” eli  taktikoida, kuten presidentinvaaleissa 1956, jolloin J.K. Paasikivi pudotettiin ratkaisevalta äänestyskierrokselta.

Sillä voidaan vaikuttaa syylliseksi leimaamiseen ja vihakuorman rakentamiseen. Pahimmillaan haavat tulehtuvat sukupolvien ajoiksi.

On valitettava tosiasia, että pienelläkin ääriryhmällä voi vaa’ankieliasemassa olla ratkaiseva merkitys.

Se on demokraattisen päätöksenteon rasite ja riski.

Se hinta kannattaa kuitenkin aina maksaa.

Äänestys Amerikan kohtalosta on jo alkanut.

Huomenaamulla nähdään, mihin vaa’ankieli osoittaa.

Sitä ennen pieninkin kultakimpale ja torajyvä ovat vaakakupeissa samanpainoisia.

501. Vihan hedelmistä 161106

Viljo Vähänen sanoi jääneensä otsikon vangiksi.

Amerikka valitsee kahden vihatun ihmisen välillä (Esko Varho, 5.11.2016, Yle.fi)

- Ei siitä mitään hyvä seuraa. Vihan hedelmät ovat katkeria ja myrkyllisiä. Niiden vangiksi voi jäädä miljoonia. Satoja miljoonia ihmishenkiä. Kokonaisia kansakuntia. Ihmiskunta. Universumi.

Viljo oli vakavissaan.

Kirkas sunnuntaiaamu. Pureva pakkastuuli. Mustat myrskypilvet kaukana meren yllä, Viron suunnassa. Mikään ei tuntunut pyyhkäisevän huolen varjoa hänen kasvoiltaan, kun lähestyimme jälleen Ryssänkärkeä.

- Vihalla on juuret syvällä. Sukupolvissa. Historiassa. Tarinoissa. Kertomuksissa. Uskonnoissa. Politiikassa. Kaikkialla.

Viljo sanoi kerranneensa pyhäinpäivänä John Steinbeckia ja lukeneensa – ties monennenko kerran – Raamatusta vuorisaarnan.

- Ei niistä lohtua löytynyt. Kun pitää valita maailman rikkaimman ja sotaisimman valtion johto vihan ehdoilla, ollaan vaarallisella tiellä. Kuilun partaalla. Ei siinä ole järjen hiventäkään.

Viljon ääni särähti.

- Esko Varho on varmastikin oikeassa kirjoittaessaan, että Hillary Clintonilla tuskin olisi mahdollisuuksia presidentiksi, jos republikaaneilla olisi parempi ehdokas. Mutta ei Trumpillakaan olisi mitään mahdollisuuksia, jos demokraateilla olisi parempi ehdokas.

- Parempi ja parempi! Ei kahdesta vihatusta ihmisestä voi syntyä edes teoriassa mitään hyvää. Saatikka siiten käytännössä …

”Mutta eihän tälle enää mitään mahda. Viimeiset hälytyskellot ovat soineet jo kauan sitten.”

Tuntui kuin olisin vääntänyt puukkoa syvässä haavassa.

- … sehän tässä juuri pelottaakin. Kun elefantti on vajoamassa suohon eivät aasin voimat riitä sitä pelastamaan.

TAUKO

Tuuli alkoi kohista meren yllä. Ehkä sieltä tulee sittenkin se myräkkä.

- On tässä kuitenkin yksi valopilkku, ehkä lohtukin.

- Gallupit ovat galuppeja. Vasta vaaliuurnaan pudotetut liput ratkaisevat. Vai onkohan niillä jo joka paikassa ne vaalikoneet käytössä?

- Joka tapauksessa lopullinen ratkaisu nähdään vasta sitten, kun kaikki vihan värjäämät äänet on laskettu.

MUTTA

Lumi oli tullut pari päivää sitten niin äkkiä ja arvaamatta, etteivät keltaisina loistaneet vaahterat olleet ehtineet pudottaa kuin pienen osan syksyisestä juhla-asustaan. Nyt valkoinen lumipeite on lehtien peitossa.

- Vihan hedelminä ovat katkeruus ja epätoivo. Ne poikivat herkästi järjettömiä temppuja ja kolttosia. Väkivaltaakin.

- Olisikohan vuorisaarnasta sittenkin apua tässä tilanteessa?

Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

Antakaa anteeksi, jotta teille annettaisiin anteeksi

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te se heille.