564. Paperilla vai paperitta? 170717

Nomen scribentum

Ehkä muistan väärin, mutta minulla on sellainen muistikuva, että ensimmäisessä tentissäni Porthaniassa meille jaettiin viralliset vastauspaperit, joiden jommassakummassa ylänurkassa olivat nuo sanat kursiivilla ja että paperia ei otettu vastaan, ellei siinä ollut vastaajan nimeä omakätisesti kirjoitettuna.

Nimi paperilla. Se oli virallinen merkintä. Identiteetin tunnus.

Viljo Vähänen.

Vai olikohan se edellisessä elämässäni?

Yhtä kaikki. Törmäsimme tämän päivän pääuutisissa siihen, että maassamme on kasvava määrä ihmisiä, pakolaisia, joilla ei ole papereita.

Heidän nimensä ovat kyllä suomalaisten viranomaisten, vastaanottokeskusten, kirjoissa, paperilla, mutta he eivät saisi kulkea joukossamme.

He ovat lainsuojattomia. He ovat saaneet karkotuspäätöksen. Heidän pitäisi poistua maasta. Vapaaehtoisesti tai pakolla.

Diplomatiassa heidän nimityksensä on persona non grata ja vaikka heidän suojanaan on immuniteetti, heidän on – hallituksen päätöksellä – poistuttava maasta tiukan aikataulun mukaisesti.

Uutisissa ei tietenkään tarkoitettu tällaisia henkilöitä.

Maailmassa on tällä hetkellä yli 65 miljoonaa pakolaista. Se on melkein kymmen kertaa niin paljon kuin Suomessa on asukkaita.

Siitä on tullut maailmanluokan moraalinen kysymys, jonka edessä kansainvälinen yhteisö näyttää voimattomalta.

Ja luku kasvaa päivä päivältä.

Kahden järkyttävän suursodan jälkeen maailmankirjat olivat sekaisin. Koko ihmiskunta seisoi hetken aikaa kuilun partaalla. Mutta toivo eli. Yhteisvoimin pelastuttiin.

Sillä kertaa.

Tänä päivänä maailmassa on toinen toistaan loistavampia sopimuksia. Suurten ja pienempienkin johtajien allekirjoitukset välkkyvät niiden alla kuin Linnunrata talviyönä.  

Nomen scribentum.

Nimet on pantu asiakirjoihin sillä vakaumuksella ja siinä toivossa, että jokaisella  ihmisellä olisi suuresta tehtävästään, syntymisestään tälle maapallolle ja elämästään täällä, jäljellä ja edessään turvallinen elämä, vapaus ajatella ja toimia rauhassa, keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä.

Kuten Viljo Vähäsellä.

Meidän pitäisi voida taata turvallinen elämä jokaiselle kanssaihmisellemme – välittämättä siitä, onko hänen nimensä paperilla tai joutuuko hän elämään jossakin maapallon kolkassa paperitta.

Tehtävä ei ole aivan toivoton.

Jos poliittista tahtoa vain riittäisi.

563. Vihapuheesta 170715

Pelon, inhon ja raivon tunteilla on tärkeä tehtävä kaikessa vihapuheessa. Rasistiset, anarkistiset ja seksistiset toimijat nauttivat negatiivisista tunteista, ennen muuta ilmaisujen herättämästä kauhistuksesta. (Akatemiaprofessori Sara Heinämaa ”Vihapuhe hyökkää demokratiaa vastaan”, Suomen Kuvalehti 28/2017)

Mitä on järkiperäinen keskustelu? Mitä on poliittinen vuoropuhelu? Miksi kysymysten ja perustelujen ketjuun sekoitetaan rivouksia, hohotusta, kuiskuttelua ja tunteenpurkauksia? Missä kulkeekaan tänä päivänä  ”nykyajan mierontie”, sivistyneen keskustelun polku nimeltään netti? (kysyy samaisessa lehdessä Jukka Ukkola).

Akatemiaprofessorin ja tähtitoimittajan sanat osuvat kipeään paikkaan.

Tämä aika on täynnä kysymyksiä. Suoria. Raakoja.

Vastaukset ovat harvassa.

Vielä harvemmassa ovat pelastuskeinot.

”Kyllä Sara Heinämaa on oikeilla jäljillä”, Viljo Vähänen pohti, kun olimme matkalla aurinkoisessa aamussa kohti Rysänkärkeä ja kun olimme eilen katsoneet töllöstä ohjelmaa Porin keskustelujen päätöspäivästä.

”Ehkä vihapuheiden varsinaisena päämääränä on todellakin avoimen poliittisen keskustelun järjestelmällinen horjuttaminen – samaan tapaan kuin Adolf Hitlerillä oli Mein Kampfissaan ennen kuin kukaan osasi edes aavistella holokaustin kauheuksia.”

”Ehkä some-maailman siis Internetin varjossa kyyristelee samanlainen paholainen kuin Hitlerin kynänkärjessä, kun hän hahmotteli vankilassa omaa vallankumoustaan.”

”Sillä – jos on uskominen Sara Heinämaan analyysiin, jonka hän perustaa Sartren ja Simone de Beauvoiren ajatuksiin – vihapuheissa on kysymys vallankumouksesta, vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän horjuttamisesta ja tuhoamisesta.”

- Se tuntuu kyllä ylimitoitetulta pelottelulta, sain sanotuksi, kun huomasin Viljon päässeen oikein vauhtiin. – Hyväksyn kyllä sen, että pelottelija on kohdattava kasvokkain, mutta eikö ongelma ole juuri siinä, ettei vallitse tarvittavaa yksimielisyyttä siitä, onko pelottelijalla olleenkaan kasvoja ja jos on, mistä ne löytyvät, mikä on niiden ilme. Ehkä nekin on kätketty – salakavalasti – persoonan taakse?

”Olet – ainakin osittain – oikeassa. Pelottelijan kasvot kätkeytyvät usein naamion taakse.”

”Tässä mielessä SK:n pilapiirtäjätiimin (Paretskoi & Koivisto, Homman nimi) tuorein esimerkki, jossa yleisurheilun kenttälajien valmentaja näyttää  toimittajalle Jussi Halla-ahon kuvaa, on varsin osuva.”

”Kukapa tunnustaisi julkisesti harjoittavansa vihapuhetta … tai tässä tapauksessa harjoittaneensa sellaista pahetta, vaikka asiasta löytyy mustaa valkoisella tuomioistuinten pöytäkirjoista.”

”Kuinka usein terroriteon tai salamurhan taakse kätkeytyvä todellinen toimija jääkään ikuiseksi salaisuudeksi!”

”Supersalaisesta lennokista ammuttu murhaava ohjus tai sairaalaan ujutettu myrkkykapseli on todellisuudessa samanlainen vihapuheen työväline kuin keskistysleirien kaasukammiot Hitlerin ikuisessa valtakunnassa.”

”Eivätkä Hampurin väkivaltaisiksi kääntyneet mielenosoitukset saisi jäädä vain ohimenneiksi bagatelleiksi.”

”Tässä mielessä Jyväskylä yliopiston filosofian professorin analyysi vihapuheen päämääristä ja lopullisista tavoitteista on todella tärkeä tai kuten hän kirjoittaa pelottelijan päämäärät ja hänen käyttämänsä keinot on todettava niitä kavahtamatta.”

Vestigia terrent.

562. Presidentti 2018 Osa 1. Venkoiluako? 170714

Kamppailu Suomen seuraavasta presidentistä ponkaistiin täydellä vauhdilla käyntiin Porissa, kun Suomi-Areenan näyttämölle oli kutsuttu kaikki mahdolliset ehdokkaat.

Vaikka lista ei vielä ollut aivan täydellinen, päätimme Viljo Vähäsen kanssa ryhtyä seuraamaan kampanjaa, joka päättyy 28. tammikuun 2018. jolloin kansa valitsee uuden presidentin toimikaudelle 2018-2024.

Erilaisia nimiä ja spekulaatioita lopputuloksesta on kuitenkin jo ehditty esittää julkisuudessa niin runsaasti, että joku heistä tulee mitä suurimmalla varmuudella valituksi.

Porin näyttämöltä puuttui kaksi varmaa nimeä: (1) nykyinen presidentti ja (2) demareiden ehdokas. Muitakin nimiä ilmestyy hyvin todennäköisesti vielä kisaan mukaan.

Otamme sen Viljon kanssa huomioon sitä mukaan, kun asia varmistuu

Lähtökohdaksi päätimme ottaa emeritus professori Jyrki Virolaisen kaksi prosessioikeusblogia vaikka ne hyppäsivätkin aika kauas juridiikan selkeiltä laduilta, syvälle politiikan viidakkoon. Hän oli kirjoittanut ne samana päivänä, keskiviikkona 12. heinäkuuta 2017.

Numero 1092. Presidentinvaalipaneeli Suomi-Areenassa ja numero 1093 Sauli Niinistö venkoilee.

Moni muukin kuin arvoisa professorimme oli närkästynyt siitä, ettei presidentti Sauli Niinistö ilmestynyt Porin vaalipaneeliin. Lähes kaikki paikalle ilmestyneet ehdokkaat olivat samasta asiasta enemmän tai vähemmän kiukustuneita.

Olisihan se ollut heidän mielestään upeaa, jos istuva presidentti olisi tullut mukaan juhlistamaan heidän oman vaalikampanjansa lähtölaukausta!

Mutta kun ei tullut – vaan venkoili.

Viljo Vähänen tarttui tuohon entisen prosessioikeuden professorin sanaan, kun olimme palaamassa kirkkaassa aamuauringossa Ryssänkärjestä.

”Erityisen kimurantiksi tämä vaalikampanja näyttää muodostuvan demareille. Näyttää siltä kuin vanha, kunnon työväenpuolue joutuisi venkoilemaan löytääkseen oikean ehdokkaan itselleen. Sen ymmärtää, kun ajattelen, että heidän pitäisi nyt löytää looginen ja varma ratkaisu sille linjalle, joka rakentui Maalaisliiton (UKK:n) jälkeen kolmen demarin (Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen) varaan ja törmäsi Kokoomuksen (Niinistö) ylitsepääsemättömään muuriin.”

”Asian ilmaisi nasevasti Jyväskylän Työväenyhdistyksen poliittinen sihteeri Eetu Kinnunen heti sen jälkeen, kun Sauli Niinistö oli ilmoittanut asettuvansa ehdolle toiselle vaalikaudelle – ei Kokoomuksen vaan valitsijayhdistyksen ehdokkaana.”

Tavoitteena on selkeästi laajapohjaisen kansanliikkeen synnyttäminen ja vastaehdokkaiden lannistaminen lähtökuoppiin. Samanlaista haastajien pitämistä taka-alalla oli koko ilmoituksen lykkääminen myöhäiseen ajankohtaan. Se jätti auki mahdollisuuden sillekin, ettei Niinistö hakisi jatkoa jolloin moni presidentinvirasta haaveileva jäi niinsanotusti kytikselle. Harva haluaa lähteä ehdoin tahdoin häviämään huippusuositulle presidentille. (“Presidenttipeli muuttuu farssiksi”, 30.5.2017)

“Keskustahan halusi hyvissä ajoin miehittää oman lähtöruutunsa nimeämällä Matti Vanhasen ehdokkaakseen.”

“Porin vaalipaneelissa Vahanenkin syytii Niinistöä venkoilusta, kun tämä ei halunnut asettua minkään puolueen ehdokkaaksi. Se oli hänen mielestään väärä viesti presidentiltä. Ei presidentti-intituutio voi ottaa etäisyyttä puoluepolitkointiin, oli hänen viestinsä.”

Viljo Vähänen muisti, että Maalaisliitto-Keskustalla on kyllä varsin hyvä tiedot puoluepolitikoinnista. Tulivathan ne koko kansankin tietoon erinäisissä tapahtumissa, joita nykypolven historioitsijat ovat erinomaisesti valaisseet.

“Niiden jäljet ja kaiut näkyvät ja kuuluvat tässäkin vaalikampanjassa. Nyt odotetaan vielä, kuka rohkeneekaan ottaa vastaan Kansalaispuolueen lämpöisen halauksen. Kaksi entistä Keskustan puheenjohtajaa tuskin löytävät yhteistä säveltä tässä asiassa. Vai joutuuko Paavo Väyrynen kamppailemaan aivan yksi tutkainta vastaan.”

Jäämme Viljon kanssa odottamaan mielenkiinnolla, kuinka vahvaksi naisrintama muodostuu näissä presidentinvaaleissa.

Vaikka siitä syntyy väkisin toisen luokan rintama sekä demareissa että persuissa (kun molemmissa miehet näyttävät vetäytyvän vastuusta), naisenergiassa saattaa piillä tälläkin kertaa ennalta arvaamatonta viehätysvoimaa.

“Etenkin, jos Laura Huhtasaari läpäisee kahtia hajonneen Perussuomalaisten ukkorintaman!

Viljo Vähäsellä on aina ollut tarkka vaisto naissilmien suhteen. Sillä ei venkoilun kanssa ole mitään tekemistä.

561. Vaarallisilla vesillä 170712

Itämeri on tuttu ja ystävällinen. Pienihän se tietysti on. Lätäkkö. Verrattuna valtameriin. Mutta turvallinen.

Turvallinen?

Viljo Vähänen tarttui tuohon sanaan, kun palasimme anivarhain sateisen yön jäljiltä Ryssänkärjestä.

”Eihän Itämeri ole koskaan ollut turvallinen paikka. Sehän on hengittänyt vuosisatojen ajan tuskaa ja pelkoa. Sen yli ja ali ovat sotajoukot ja sotakoneet kulkeneet ikimuistoiset ajat. Se on saanut kärsiä kaikki rajan kurimukset. Vihan siemenet ovat pudonneet sen aaltoihin ja hautautuneet sen syvänteisiin.”

”Itämeri on ollut aina sodan meri. Rauhan meri se on ollut vain unelmissa ja haaveissa.”

”Propagandassa.”

Viljo oli tarttunut aamu-uutiseen.

”Taaskin siellä jahdataan sukellusvenettä.”

Mutta tosiasiassa hän oli saanut kimmokkeen jo varhaisemmista uutisista, joiden mukaan tämän kesän aikana Itämerelle hivuttautuu Tanskan kapeiden ja matalien salmien läpi maailman suurin atomisukellusvene matkallaan Suomenlahden pohjukkaan ja samaa reittiä pitkin hinataan kelluva ydinvoimala Atlantille.

Eikä siinä kaikki.

Samaan aikaan suurvallat esittelevät sodankäyntitaitojaan ja uusinta aseistustaan eri puolilla Itämerta.

Suomalaiset sota-asiantuntijat ovat olleet hyvissä ajoin hereillä ja kertoneet timpustatamppuun, kuten asiaan kuuluu, mitä kesän aikana Itämerellä (pinnan alla, pinnassa ja ilmassa) tulee lähi viikkoina tapahtumaan (ks. Markku Salomaa: ”Venäjän suursotaharjotus kiristää jännitettä Itämerellä” ja Ari Pesonen: ”Itämeren kiristynyt turvallisuustilanne. Itämeri on jo nyt Nato-meri”)

Viljo Vähänen kertoi lukeneensa ne ja paljon muutakin.

”Se on tietysti hyvä asia. Kyllä me tänä päivänä tiedämme tarkalleen, mitä Itämerellä tapahtuu. Ja ehdittiinhän meidän lainsäädäntöäkin jo muuttaa siihen suuntaan, että voimme tarvittaessa osallistua entistä paremmin sukellusvenejahteihin.”

MUTTA

”Kyllä Itämerestä on tullut nyt vaarallinen paikka. Siellä liikutaan vaarallisilla vesillä. Aivan konkreettisesti. On sen vuoksi tärkeää, että tiedustelutietoja vaihdetaan mahdollisimman avoimesti. Että sattumalta katkaistaan siivet. Että tiedetään tarkalleen, kuka on mistäkin vastuussa.”

”Suuri kysymys on kuitenkin ratkaisematta”

”Kuka on vastuussa kansainvälisen tilanteen äkkinäisestä kiristymisestä?”

”Länsi vai itä? Missä on syy? Missä on seuraus?”

”Tarvittaisiin syvällistä teon filosofista analyysia. Avointa dialogia.”

”Tässä on kysymys Itämeren kohtalosta. Onhan se meidän meri. Meidänkin kohtalostamme ja tulevaisuudestamme tässä on kysymys.”

”Aseiden kalistelu ja sotaharjoitukset Itämeren piirissä eivät tuo valoa tähän ongelmaan, vaan enemmänkin hämärää ja pimeyttä.”