620. Kiusallinen kasvain 180211

Rupert Allan Willis määritteli kasvaimen epänormaaliksi kudosmassaksi, jonka kasvu on runsaampaa ja koordinoimatonta verrattuna ympäröivään normaaliin kudokseen. Lisäksi kasvaimen kasvu ei lopu, vaikka sen syntyyn johtanut ärsyke poistuisi (Wikipedia).

Ihmisen kannalta kasvaimet ovat kiusallisia ja usein hengenvaarallisia. Niitä vastaan on  käyty epätoivoista taistelua vuosituhansien ajan.

Me tiedämme nykyisin tarkalleen, että kasvaimet ovat ihmisten lisäksi myös muiden nisäkkäiden ja kasvienkin vitsaus.

Kasvaimet leijailevat tiedon taivaalla kuin pilvenhattara. Joskus aamuruskona. Joskus uhkaavana kuin ukkonen mutta usein myös rauhaisana, yhdessä laskevan auringon kanssa.

Kun lähestyimme leudossa pakkaspyryssä Ryssänkärkeä, Viljo Vähänen halusi huomauttaa, ettei hänellä ole kertaalleen kuolleena miehenäkään sellaista tietoa, joka auttaisi ihmistä taistelussa kasvainta vastaan.

”Ihminen on kova luokittelemaan asioita. Hän haluaa näyttää Luonto Äidille hallitsevansa oman järkensä ja tiedemaailmaan sijoittuvan, vuosituhansia vanhan tietämyksensä avulla myös kasvaimien arvoituksen.”

Kas näin.

Gliooma on hermotukisoluista alkava keskushermoston kasvain. Hemagliooma on verisuonirakenteiden kasvain. Meningeooma on aivokalvon kasvain. On erilaisia syöpiä, kuten eturauhassyöpä, haimasyöpä, keuhkosyöpä, kilpirauhassyöpä, kohdunkaulan syöpä, kohdunrungon syöpä, lymfooma eli imukudossyöpä, mahasyöpä, melanooma, munasarjasyöpä, munuaissyöpä, paksusuolisyöpä, peräaukon syöpä ja rintasyöpä.

”Yhtä kaikki. Pahanlaatuinen kasvain pelottaa ihmistä sen vuoksi, että se lähettää matkaan etäpesäkkeitä, kätkeytyy arvoituksellisesti ja saattaa herätä eloon milloin tahansa. Arvaamatta. Hyvänlaatuinenkin kasvain saattaa nojata johonkin elintärkeään hermoon ja aiheuttaa tuskaa ja kärsimystä.”

- Mikä saa sinut tällä kertaa noin synkeisiin ajatuksiin keskellä valkoisina hohtavia hankia. Kasvainhan on perusluonteeltaan biologinen  ilmiö. Se kuuluu tuohon tieteellisen tiedon kategoriaan, eikä sen siirtäminen tai soveltaminen muihin tieteellisen tiedon kategorioihin ole ongelmatonta.

”Yes. Näin on. Mutta arkipolitiikan piirissä tuota rajaa ei aina  ymmärretä, vaan esimerkiksi kiusallisen kasvaimen käsitettä käytetään rennosti ja epämääräisesti kuvailemaan esimeriksi puolue-elämän dramaattisia muutoksia. Analogioita etsitään muun muassa lääketieteen piiristä. Sanotaan, että jokin ilmiö tai ihminen on kuin syöpä ja käyttäytyy kuin syöpä. Pelottavasti ja arvaamattomasti. Etäpesäkkeillä pelotellaan.”

- Niille naureskellaan kuitenkin aivan toisessa sävyssä kuin lääketieteen vakaville kasvaimille. Mutta saattavathan ne yhteiskuntatieteenkin piirissä muodostua aivan yhtä dramaattisiksi ja turmiollisiksi.

”Aivan. Ajatellaan nyt vaikkapa erivärisiä diktatuureja tai ammattirikollisuutta taikka terrorismia. On niissä ehkä samanlaisia piirteitä kuin kiusallisissa kasvaimissa.”

619. Vaaksa vaaraan 180204

Helmikuussa kirkas talviaurinko häikäisee. Pahimmillaan sokaisee. Etenkin, kun puhtaan lumen valkoinen tuli pääsee tunkeutumaan tuulen siivellä silmäripsien läpi. Eivät siinä suojalaitteet juuri auta.

Onneksi ei Ryssänkärjessä ollut vielä houkutusta astua jäälle, koska sitä ei ollut muualla kuin rantakivien päällä ja tervaleppien oksilla.

Meri lainehti.

Ei tarvinnut ajatella, että askel kepeällä jäällä olisi johtanut vaaraan, kun jalat koskettivat tukevasti maankamaraa.

Samaisen onnen varaan eivät kuitenkaan voi laskea ne sotilaallisen vallan käyttäjät, jotka nyt seisovat rinta ylpeästi pystyssä suuren sodan kynnyksellä.

”Tuo ajatus on kammottava”.

Viljo Vähänen sanoi sen hiljaa. Melkein kuiskaten.

Olimme lukeneet uutisen Pentagonin uudesta ydinaseopista. Siinä sanottiin, että USA:n puolustusministeriö haluaa pienempiä ydinaseita, jotta viholliset pitäisivät niiden käytön kynnystä pienempänä (ks. ”USA muuttaa ydinaseoppiaan vastauksena Venäjälle, haluaa pienempiä ydinpommeja”, YLE uutiset ja ”Venäjä tuomitsee Yhdysvaltain uudet ydinasesuunnitelmat”, IL/Heikki Heiskanen).

”Olisi parempi astua virsta väärään kuin vaaksa vaaraan.”

”Kevätaurinko on sokaissut. Nyt on otettu askel kohti uutta suurta sotaa. Hiroshima on unohdettu. Se on tungettu järjen peräkammarin perukoille. Kylmän sodan aikainen kilpavarustelu on kääritty haahkan höyheniin. Uusi, uljas maailma odottaa ihmiskuntaa.”

Viljon sarkasmi kumisi Ryssänkärjessä kuin tuomiokirkon kello. Ydintuho on yhtä lähellä kuin 1950-luvulla.

”Maailmanlopun kelloa pitäisi näiden uutisten perustella siirtää uudelleen lähemmäs keskiyötä.”

Meille Viljon kanssa ei tullut yllätyksenä, että analyyttinen ymmärtäjä löytyi jouhevasti Ulkopoliittisen instituutin piiristä. Siellähän niitä on viime vuosina kasvateltu.

On hyvä, että pelote on kunnossa.

”Juuri näinhän ajateltiin kylmän sodan vuosikymmeninä. Ja OK. Sillä pelastettiin ihmiskunta kolmannelta maailmansodalta.”

Tätä psykologiaa yritetään nyt palauttaa.

”Aivan niin. Siitähän tässä on kysymys. Se on pelastussuunnitelma! Ei se ole askel kohti vaaraa, vaan se on askel kohti normaalia taistelukenttää.”

Viljo kumautti toisen kerran sarkasminsa kumistinta.

Annoimme talviauringon vaipua hitaasti horisontin taakse.

618. Valtava kontrasti 180202

Luonto Äiti ei hellittänyt eilen, mutta hän ei kuitenkaan mennyt kohtuuttomuuksiin. Silinterihattu pysyi presidentin päässä, kun tämä laskeutui varovaisin askelin eduskunnan portaita ja tervehti kansaa, jonka tällä kertaa muodosti lähes yksinomaan lumimyrskyssä värjöttelevä kunniakomppania, nostamalla hattunsa vilkutukseen vähän ennen kuin pääsi tasanteelle.

Protokolla ei antanut periksi, jotta presidentti olisi voinut panna hatun takaisin päähänsä, vaan hänen piti kävellä avopäin komppanian keskelle kuuntelemaan kunniakomppanian vastausta tervehdykseensä.

Kävi vähän sääliksi.

Sen sijaan ei käy sääliksi, kun odottelemme Viljo Vähäsen kanssa aamupimeällä mielenosoittajia Senaatintorin reunalla.

Mikä kontrasti!

Emme tarkoita nyt sitä, että Luonto Äiti leppyi ja lopetti myrskyämisensä, vaan niitä kahta puhetta, jotka pidettiin eilen eduskuntatalon juhlavassa istuntosalissa ja niitä lakkojohtajien puheita, joita joutuisimme pian kuulemaan.

Puhemies Maria Lohelan puhe tasavallan uudelle presidentille ja tämän vastauspuhe muodostivat häikäisevän, korkeatasoisen dialogin, jonka rinnalla vihapuheet Senaatintorilla, joita kauhunsekaisin tuntein olimme tulleet kuuntelemaan, herättivät ajatuksen valtavasta kontrastista.

Toivottavasti aina valmis ja ketterä media välittäisi Senaatintorin tunnelman suorissa lähetyksissä kaikelle kansalle, jotta sillä olisi tilaisuus nähdä tämä kontrasti omin silmin ja tehdä siitä omat johtopäätöksensä.

Entä, mitä ajattelevat ne tuhannet lakkolaiset joiden omat linja-autot ovat saapuneet pääkaupunkiin, jonka julkinen liikenne seisoo paikallaan?

He ovat nyt vuorossa. He seisovat näyttämöllä.

Kuuntelevatko he yhtä haltioituneina johtajiensa puheita kuin kansanedustajat ja televisionkatsojan eilen, kun tasavallan presidentti vannoi virkavalansa?

Vai olemmeko sinisilmäisiä? Olemmeko väärässä? Emmekö elä tässä päivässä? Onko vanha poliittinen raivo edelleen voimissaan? Aivan samalla tavalla ja samassa hengessä kuin sata vuotta sitten?

Se nähdään pian.

Jäämme Viljon kanssa odottamaan päivän valkenemista.

Aurinko nousee Helsingissä klo 8.33

Huomenna päivä on jälleen hieman pitempi.

Kellosta katsottuna kontrastit eilisen, tämän päivän ja huomisen välille ovat minimaaliset.

Luonto Äiti tietää sen.

617. Myrskynmerkki 180201

Helmikuun ensimmäinen päivä valkeni reippaassa talvimyrskyssä.

Se ei kuitenkaan estänyt meitä Viljo Vähäsen kanssa suuntaamassa askeleitamme Ryssänkärkeen. Päinvastoin. Ajattelimme, että onpa hilpeää nähdä, kuinka tuuli iskee vielä avoimen meren yli Lauttasaaren rantakallioita vasten ja kuinka tasavallan presidentin silinterihattu pysyy hänen päässään, kun hän laskeutuu eduskuntatalon portaita alas tarkistamaan kunniakomppaniaa.

Viljo aloitti.

”Rouva Luonto haluaa osallistua omalla tavallaan Sauli Niinistön toisen kauden avajaisiin. Hän antaa myrskynmerkin!”

- Aivan. Siihen hänellä on varmaankin omat syynsä. Ehkä hän vain haluaa esitellä omia voimavarojaan, kun Suomen kansa esitteli vaaleissa omiaan.

”Se on korkean tason diplomatiaa.”

Olimme päätyneet Viljon kanssa siihen, että monelle äänestäjälle presidentinvaalien lopputulos oli iloinen asia ja yllätys, mutta eräille myös katkera pettymys. Jälkimmäisiin laskimme erään perussuomalaisten leiriin kuuluvan prosessioikeuden emeritusprofessorin, joka oli vastustanut vimmatusti Niinistön valintaa ja esitti eilen ja toissapäivänä blogissaan monisanaisesti syistä siihen, kuinka hän saattoi olla niin pahasti väärässä.

Myrskynmerkin hänkin halusi nostaa taivaalle. Jopa Lennukin sai siitä osansa.

”Tosiasiassa on aika hauska (ellei peräti dramaattinen) sattuma, että myrsky iski silloin, kun tasavallan presidentti oli vannonut toiseen kertaan virkavalansa eduskunnan edessä ja valmistui tarkistamaan kunniakomppanian, kun seuraavana päivänä, siis huomenna, pääkaupungin liikenne on kaaoksessa, koska työväki menee lakkoon vastustaakseen eduskunnan hetki sitten hyväksymää lakia.”

- Siinä on jotakin absurdia. Terveen järjen vastaista.

”Mutta eihän myrskynmerkistäkään aina voi lukea järjen jälkiä. Eivät Rouva Luonnon ajatukset niin yksinkertaisia ole!”

- Niin. Kyllä tässä tapauksessa - siis huomisessa aktiivisuuslakossa – on aivan samanlaisia merkkejä kuin vuoden 1956 presidentinvaalien jälkitunnelmissa. Yleislakkoonhan silloin ajauduttiin.”

”Yes. Se oli todellinen tunteiden ja politiikan myrsky, jonka jälkiä siivottiin monen vuosikymmen ajan – ja taidetaan siivota huomennakin rautatientorilla, linja-autoasemalla ja metron pysäkeillä.”

- Ja kauppatorilla, kun presidenttipari ilmestyy linnan ikkunaan.

616. Puolueet kriisissä! 180129

Puolueita on kutsuttu poliittisen järjestelmän portinvartijoiksi.  Vain niiden kautta ja niiden luvalla tie vallankahvaan on auki.

Elämä on osoittanut, että mitä useampi portinvartija on paikalla sitä kivikkoisempi vallantavoittelijoiden tie on.

Mutta yhtä vahvoja ovat myös näytöt siitä, että yksikin vartija riittää, jos hän on pelottava ja voimakas kuin lohikäärme.

Leikittelimme Viljo Vähäsen kanssa eilen päättyneiden vaalien alla ajatuksella, että kaikista ehdokkaista löytyy hyviä pro ja huonoja contra puolia ja että jokaisella on mahdollisuus livahtaa portinvartijoiden ohi ja tarttua vallankahvaan.

Siinä olimme tietysti aivan väärässä.

Vallan porttiahan eivät näissä vaaleissa enää vartioineet pelkästään perinteiset puolueet, vaan niiden rinnalle olivat nousseet monenlaiset uudet haamut, joiden voimasta, rohkeudesta ja tappeluhalusta ei ollut etukäteen  tietoa eikä kokemusta.

Ennen vaaleja lopputulos oli sen vuoksi enemmän tai vähemmän aavistusten ja olettamusten varassa.

Nyt tiedetään.

Hesarin pääuutinen kertoi aamulla kaiken.

Niinistö murskaavan ylivoimainen ympäri Suomea – toiseksi suosituimman ehdokkaan osalta maa jakautui moneen osaan

Eivätkä ulkomisaiset mediat jääneet heikomalle

Niinistö ”murskasi”, ”jyräsi” ja voitti ”historiallisesti”

Lähestyessämme Ryssänkärkeä Viljo kiteytti analyysimme yhteen lauseeseen:

”Puolueet ovat kriisissä!”

Hänen mielestään perinteiset portinvartijat olivat nukahtaneet tai kuten hän täsmensi

”Ne sotkeutuivat omaan näppäryyteensä, pelkoihinsa, epäluuloihinsa, keskinäiseen taistelunhaluunsa ja taktikointiinsa.”

”Tosiasiassa ne olivat itse jo aikaisemmin rakentaneet oikotien, varaväylän, jota pitkin vaalikarja vaelsi nyt juottoaltaalle nauttimaan demokratiasta.”

”Sitä reittiä käytti nyt kaksi ehdokasta hyväkseen. Toinen onnistui. Toinen pettyi.”

Tästä olimme Viljon kanssa samaa mieltä eikä meidän tarvinnut toistaa itsellemme nimiä. Ne olivat vaalitaistelun tiimellyksessä tulleet kakkien tietoon.

Mutta miten eteenpäin.

“Tämä voisi merkitä radikaalia muutosta puolueiden nimikartassa nomenklatuurissa.”

“Hämmästyttävää kyllä, oikeisto ja vasemmisto ovat pysyneet hyvin hengissä kaikenlaisten mullistusten ja muutosten keskellä, vaikka niitä ei juurikaan näy puoluenimssä. Meillä se näkyy vain “Vasemmistoliitossa”. Mutta nyt, näiden vaalien yhteydessä ja yleisemmin maailmalla, etenkin itäisessä Euroopassa, “kansallinen” on nousemassa arvossaan. Korostetaan “kansallishenkeä”, millä tarkoitetaan jotakin “yleistä, koko kansaa yhdistävää”.

“Kun perinteiset puolueet saivat nyt pahasti nenilleen, ne saattavat ryhtyä pohtimaan nimenmuutosta. Onhan puolueen nimi edelleen tärkeä symboli, majakka ja merkki.”

“Kokoomukselle muutos olisi helppo. Tarvitsisi vain otta lyhyt askel taaksepäin. “Kansallinen Kokoomus” sopisi hyvin ajan henkeen.

“Suomen Keskusta joutuisi vaikeuksiin. Se törmäsi kaikkein kipeimmin kansalaismuuriin. Nimenhän on ajateltu symbolisoivan koko maata, kaikkia kansalaisia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se oli aikoinaan tietoinen loikka pois Maalaisliitosta. “Kansallinen Keskusta” saattaisi houkutella.

“Mutta entäpä demarit, joiden vaalikarja hajosi pahaenteisesti. Kansallisen ja kansainvälisen yhdistäminen, johtaisi äkkiä portille, jonka päällä lukisi Arbeit macht frei eikä se taistaisi tuntua houkuttelevalta.”

Tähän pääsin katkaisemaan Viljon pohdiskelut.

- Voisivathan he kaivaa esille Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, joka on kuivunut pois systemaattisesta puoluenimistöstä. Hehän voisivat ottaa sen käyttöönsä. Ehkä sitä voisi koristella muotoon “kansallisdemokraatinen”.

Leikki sikseen.

Tosiasiassa puolueet ovat ajautuneet vähitellen – vuosikymmenien kuluessa – identiteettikriisiin, jota on joskus kuvattu käsitellä pako keskustaan. Kaikki haluavat olla yleispuolueita.

Erityisleimoja vierastetaan, jopa kammotaan ja pelätään.

Oikeastaan kaikki haluaisivat olla perussuomalaisia. Siis tavallisia, ahkeria ja vilpittömästi kansallismielisiä kansalaisia ja hyviä äänestäjiä.

Tässä mielessä Perussuomalaisten kriisi, joka on edelleen pahasti  vereslihalla, saattaa tuntua puolueen jäsenistä ja kannattajista kaikkein kiusallisimmalta. Sininen puolue, kun on menettämässä puhemiehen paikankin eikä uusia ministerin paikkoja ole vielä kirkossa kuulutettu.

Viljo halusi vielä lisätä.

“Vihreiden kohtalo on vähän samanlainen. Yhden asian epäpuolueen on vaikea pärjätä varsinaisten puolueiden seassa, vaikka he saivat näissä vaaleissa ihan kunnioitettavan kakkossijan”

- Niin ja onhan meillä vielä kommunistitkin. Ovathan hekin käyneet läpi melkoisen nimimankelin. “Suomen Kansallinen Kommunistipuolue” saattaisi olla kokeilemisen arvoinen, vaikka sille ei näissä olosuhteissa voisi veikata kovin suurta menestystä – kuuden vuoden kuluttua, kun jälleen valitaan uutta presidenttiä.