lauantai 8. syyskuuta 2018

667. Mullistuksia olohuoneissa 180909

Synnytys on kovaa puuhaa. Jännitys valtaa koko talon. Mitä tapahtuu? Meneekö kaikki hyvin? Mikä on lopputulos? Minkä värinen? Sininen vai punainen? Tai ehkä sukupuolineutraali?
Viimeksi mainittua vaihtoehtoa varten Pekka Piippo on suunnitellut Kulttuuria kaikille – palvelun käyttöön oman symbolinkin.
Ehkä se saattaisi sopia huomisen jälkeen myös Svea Mamman olohuoneen oveen?
Mene ja tiedä. Tavanomaiset odotukset kun ovat Valkyyrian kammarissa pahasti sekaisin synnytyksen aattona.
Mutta eivät ne ihan selvillä raiteilla ole Suomi-neidonkaan huushollissa – puhumattakaan Setä Samulin valkoisesta talosta.
Jos kuitenkin jätetään tuo hieman kiistanalainen s-neutraali vaihtoehto omaan rauhaansa, odotuksen jännitys tiivistyy tällä hetkellä muutoinkin Svea Mamman olohuoneeseen.
Olisiko mahdollista, että sinne ilmestyisi lehtolapsi, jota kukaan ei tunnustaisi omakseen ja jota kaikki hylkisivät?  Että se jäisi kuin käen poikanen leppälinnun pesään!
Eivätkö ne siellä lahden takana muista jo kansakoulusta, että käen poikanen kasvaa tolkuttomasti ja työntää hetkessä muut poikaset pesästä? Eikö Luonnon oppi ole mennyt perille? Vai pitäisikö kysyä, eikä Siperia ole opettanut?
Tietysti Siperia voi olla Svea Mammalle vähän eri juttu kuin Suomi-neidolle ja Äiti Venäjälle, mutta kannattaisi sielläkin muistaa, mitä Saksan viimeiselle keisarille tapahtui ensimmäisen maailman sodan jälkeen tai kuinka hullusti kävi Venäjän tsaarille vallankumouksen pyörteissä.
Setä Samulin kirjahyllyssä vallitsee niin täydellinen sekasorto, että tuskin oikeuden jumalatarkaan saa sinne uutta järjestystä aikaan. 


maanantai 3. syyskuuta 2018

666. Kansa kotiin? 180903

"Hyvässä kodissa ei ole etuoikeutettuja eikä syrjäytettyjä perheenjäseniä, ei lellikkejä eikä kaltoinkohdeltujakaan. Siellä kukaan ei katso toiseen ylhäältä alaspäin, siellä kukaan ei yritä tavoitella itselleen etua toisten kustannuksella, vahva ei polje jalkoihinsa eikä ryöstä heikkoa. Hyvässä kodissa vallitsevat tasa-arvoisuus, toisista huolehtiminen, yhteistyö, avuliaisuus." (Ote Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen johtajan (1885-1946) Per Albin Hansson puheesta vuonna 1928)
Jos karja jätetään tuuliajolle, se alkaa liikehtiä levottomasti. Lopulta se lähtee etsimään uutta kotia. Pedot vaanivat. Pelko kasvaa.
Näin tapahtuu myös vaalikarjalle. Ihmisille.
Politiikan näyttämöllä tämä on ollut tuttu ilmiö tuhansien vuosien ajan. Vaikka se on välillä kadonnut kauaksi kulissien hämärään, aina se pulpahtaa esiin ”uutena”, ”ärsyttävänä” ja ”pelottavana”.
Kuten tämänkin päivän maailmassa. 
Viljo Vähänen oli lukenut viikonvaihteessa uutisia Ruotsista ja Saksasta, mutta alkanut jo hieman turtua Washingtoniin, Moskovaan ja Pekingiin, vaikka ymmärsi hyvin, että kriittiset massat piileksivät vielä kaukana suomalaisen taivaanrannan kätköissä, mutta saattavat milloin tahansa astua näyttämölle.
”Alun perin kansankotitaisi Euroopassa kuulua konservatiivien sanavarastoon, kun he pelkäsivät, että sosialismin ja kommunismin aalto pyyhkäisisi heidän linnakotinsa taivaantuulin, mutta sitten ruotsalaiset omivat sen itselleen ja alkoivat puhua hyvinvoinnista ja tasa-arvosta ikään kuin uutena ja ihmeellisenä asiana.”
”Se meni läpi pohjoismaisen demokratian kuin häkä!”
”Nyt kaikki vähänkin merkittävät poliittiset puolueet ovat puhuneet jo vuosikymmenten ajan kuin yhdestä suusta tuosta samaisesta asiasta eivätkä uudetkaan yrittäjät uskalla jättää sitä rauhaan.”
- Pelkäävätkö ne, ettei kansa enää löydä tietä kotiinsa?
”Siltä pahasti näyttää. Nyt etsitään uusia iskulauseita, uusia sanoja, jotta vaalikarja osaisi löytää ulos vanhojen puolueiden vankilasta”
- Mutta eikö se ole aika epävarma ja epämääräinen peruste? Eiväthän vanhat puolueet (konservatiivit ja radikaalit) muodostaa mitään yhtenäistä rintamaa tai vastustajaa. Nehän ovat hajallaan kuin pelästynyt varpusparvi!
”Se on totta. Mutta siitä huolimatta vanha tendenssi, jakautuminen kahteen vastakkaiseen leiriin, on jälleen voimistumassa ja niiden väliin on ratkeamassa äkkiä syvenevä rotko, kuten Laura Saarikoski osoittaa tämänpäiväisessä grafiikassaan” (ks. Helsingin Sanomat 3.9.2018 ”Yhteen kuvaan tiivistyy Yhdysvaltain kahtiajako ja se osoittaa, ettei Trump ole syy vaan seuraus”)  
- Ehkä turvallinen kansankoti onkin vain harhakuva tai unelma?
”Näin saattaa hyvinkin olla, jos ajatellaan, että P.A. Hanssonin kansankodin tarkoitus oli pelastaa koko Eurooppa tai maailma sodan kurimukselta. Mutta niinhän ei ilmeisesti ollut, vaan hänellä oli paljon rajoitetumpi tavoite: Ruotsin ja ruotsalaisten pelastaminen. Ja siinähän hän toki onnistui paremmin kuin mikään muu Euroopan maa.”
- On kuitenkin jokseenkin karmaisevaa, että samaan päämäärään pyrkii nyt äärioikeisto Ruotsin vaaleissa viikon kuluttua ja eikös vain sama kaiku ole askelissa Saksassa, Unkarissa ja Puolassa ja ties missä muualla? Niin ja kaikuvathan ne askeleet myös Atlantin takaa!
”Tässähän se suuri ongelma onkin! Karja on jätetty tuuliajolle! Kyllähän me muistamme, mitä tosiasiassa tapahtui edellisellä kerralla, kun vaalikarja päästettiin ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa vapaaksi ja kun ääriliikkeet vasemmalta ja oikealta tarttuivat hanakasti ohjaksiin.”
”Demokratian kellot vaimennettiin ja diktatuurin torvet alkoivat soida. Meillä Suomessa oli vain hyvä onni, että me selvisimme hengissä siitä kurimuksesta!”
”Että me tunsimme omat laitumemme, tiesimme pelkomme ja petomme ja osasimme pitää karjamme koossa.”
- Mutta entä nyt? Mikä neuvoksi, kun Emmanuel Macroninkin upeasti aloittama uuden kansankodin rakentaminenon kuihtumassa kasaan? Pitäisihän Aarolle ja Lennulekin löytää turvallinen syli myös tulevaisuudessa!
”En todellakaan osaa sanoa. Uusien sirpalepuolueiden vaaliliitto tuskin onnistuu eivätkä Demarit, Kokoomus ja Keskusta taida löytää yhteistä ideaa äärioikeiston vyörytystä vastaan. Sehän näkyy tosin meillä paljon miedompana kuin muualla Euroopassa. (Värikin on vielä kadoksissa! – vaikka FIN-SWE maaottelussa tytöt maalasivat huulensa sinisiksi!) Niidenhän pitäisi löytää kiky- ja sote-sopu parissa kuukaudessa, jotta täydelliseltä svabodalta vältyttäisiin ennen vuodenvaihdetta.
”Siinä hädässä kansan saaminen kotiin voi olla toivoton tehtävä.”

lauantai 25. elokuuta 2018

665. ”Lauletaanko?” 180825



”Runotyttö oli jälleen asialla”.
Viljo Vähänen oli varma siitä, kun hän näki Aaron tuijottavan suoraan Lennua silmiin, kun molemmat istuivat 70-vuotiaan juhlakalun sylissä.
”Vain runoilijan silmä voi löytää kamerallaan tuollaisen hetken. Siitä puuttuu poliittinen kuorrutus, elleivät katsojat sattuisi tietämään, kenelle tuo syli kuuluu. Mutta ei sekään tee tuosta tilanteesta jähmeää tai teennäistä, vaan ehkä päinvastoin. Minä näen sen mainiona oivalluksena, joka kertoo yhtä paljon runotytöstä itsestään kuin kohdehenkilöistä.”
- Onko siis Lennukin mielestäsi henkilö?
”Miksipä ei? Tuleehan perheen lemmikeistä lähes aina myös perheen jäseniä.”
Kävimme siis Ryssänkärjen kallioilla Viljon kanssa keskustelua valokuvasta, joka läpäisi railakkaasti ainakin kotimaiset uutiskynnykset.
”Hyvä kysymys! Lauletaanko? Aaro tarkoitti siis, että esitetäänkö onnitteluserenadi yhdessä. Sehän meiltä kävisi!”
- Aivan. Jopa prosessioikeuden emeritusprofessoriltakin taisi katketa ajatuksenjuoksu, kun hän näki runotytön ottaman valokuvan. Hänen suustaanhan on viime vuosina lennellyt vain ivallisia piikkisammakoita Talluddenin suuntaan.”
Sauli vaikuttaa kuvassa ikäisekseen varsin reippaalta ja onnelliselta. Presidentin vyötärönseutu näyttää tosin hieman tukevoituneen, mutta mitäpä siitä. Älkäämme antako tuollaisten pikkuseikkojen häiritä presidenttiparin ja koko kansan onnea!
Viljo jatkoi.
”Mutta odotan mielenkiinnolla, millaisia piikkejä samaiselta blogistilta lentelee silloin, kun runotyttö kohtaa Kuningatar Brigitten eli Madamen, joka lumosi ihmepojan,kuten Ilta-Sanomien Mirva Saukkola tänään kirjoittaa, kun Suomen ja Ranskan presidenttiparit kohtaavat.”
”Toivottavasti hän muistaa Lasse Lehtisen (ja J.K. Paasikiven) ohjeen: Lever le chapeau est toujours bien et coûte rien”(ks. Ilta-Sanomat 25.8.2018 ”Aurinkokuningas Joulupukin maassa.”)
- Se on kyllä paljon vaadittu – kun muistamme millaista kieltä mainitun emeritusprofessorin ranskalainen aatesisar Marine Le Pen on tottunut käyttämään.
Viljo Vähänen oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.
”Oikeistotuuli puhaltaa nyt pitkin Euroopan lakeuksia. Myrskyn keskeltä kuuluu petolintujen vihellyksiä. Ne hautaavat herkästi allensa sivistyneimmätkin sanat ja kuvat.”



torstai 23. elokuuta 2018

664. Nuija 180823

Meill' on leimuva lemmen ja vihan lies, kuka meidän tiellämme kestää vois! Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies -- seis, voitto pois! Me tulemme voimalla kotoisen tarmon, me hylkäämme kaiken vieraan armon. Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan, hän tietää tuomion tunnossaan: hän ei leppyä voi, hän ei väistyä saa -- vaviskaa, vaviskaa  (”Nuijamiesten marssi”, Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962)
Omatekoisella nuijalla on iskuvoimaa. Vaikka kohtalon ankarat käskyt nostavat eteen hangen ja jään, yksi isku suurella nuijalla riittää palauttamaan uskon ja uhon.
Kenen kerran nuijamme maahan lyö, se maassa on.
Viljo Vähänen pysähtyi pohtimaan ensi kevään eduskuntavaalien tilannetta, kun lähestyimme raikkaassa myrskytuulessa Ryssänkärjen kallioita.
”Aikaahan on vielä monta kuukautta eikä todellinen sotemyrsky ole edes alkanut eduskunnassa, joka palailee vähitellen kesälomilta. Se voi vielä panna täysin sekaisin gallupien ennusteet.”
”Uudet tulokkaat räpyttelevät vielä siipiään kuin variksenpoikaset ja vanhat puolueet vasta aloittelevat äänenavausharjoituksiaan. Edessä voi olla myrskyjä, jotka tuntuvat koko puoluejärjestelmän luissa ja ytimissä.”
- Taidat viitata pääministerin nuijapuheeseen, jolla hän onnistui ärsyttämään kilpailijoitaan sekä vasemmalla että oikealla?
”Kyllä vain. Itsesorvattu, isokokoinen puunuja toi ihan selvästi mieleeni Nuijamiesten marssin uhmakkaat sanat. On meidät ennenkin yritetty lyödä kanveesiin, mutta aina me olemme nousseet ylös. Tällä kertaa se voi osoittautua arvaamattoman vaikeaksi, kun vastassa on myös oman puolueen kunniapuheenjohtaja ja äänikarjan seassa liikkuu outoja hukkia ja ilveskiä  - etenkin, kun nuijan heiluttaja koetaan vieläkin pystymetsästä nousseeksi mieheksi, vaikka hänen johtamansa hallituksen savutukset ovat talousnumeroiden valossa kiistattomia.” 
”Porvarihallituksella saattaa olla pilvi housuissa, kuten Vladimir Majakovski aikoinaan runoili.” 
Ananasta ahmi, hotkaise pyy, porvari loppusi lähestyy.
”Herkästi tämäkin värssy johtaa väittelyyn siitä, kuka on porvari, herra tai narri. Sitä ei suurella nuijallakaan ratkaista!”


..




perjantai 17. elokuuta 2018

663. Kunnon tälli! 180818

”Antoipa runotyttö kunnon tällin saivartelijoille!”
Viljo Vähänen oli suorastaan innostunut, kun luki aamulla Lauri Pohjanpään Kalajutun jossa pikkiriikkisestä, piikkisestä kiiskestä kasvoi hetkessä suuren suuri lohi.
Säätieteilijät olivat jo iltauutisissa ennustaneet, ettei kesähelteistä saadakaan tänä vuonna ennätystä, vaan siitä jäisi puuttumaan neljä-viisi päivää. Ryssänkärjessä totesimme aamulla Viljon kanssa, että ainakin tämä päivä näytti valkenevan helteisenä, joten vielä ei ollut selvää voittavatko luonnonvoimat ennätyskisan vai pääsisikö tiede niskanpäälle.
Viljo jatkoi.
”Kärpäsestä kasvaa kyllä helposti härkänen, kun arkielämän tapahtumia halutaan katsoa pahalla silmällä, kuten tässä jutussa (Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirja Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra) näyttää tapahtuneen.”
”Pojilla on pojan järki. Mut kuka nyt kiiskejä onkisi. Paha silmä kyllä löytää helposti tusinan tai parikin tekosyytä, joiden varjolla saadaan aikaiseksi sivutolkulla kaunokirjallisia saivarteluja.”
”Mutta ei tässä nyt tarvitse henkeä haukkoa kuin hauki kuivalla maalla.”
”Tutkivat journalistit saivat vain nätin, pikkiriikkisen tällin. Korkealta! Ja sillä siisti!”



.


maanantai 13. elokuuta 2018

662. Riisuttu tavallinen kuolevainen 180814

Riisuttu presidentti: Kuinka valtionpäältä vietiin valta ja hänestä tehtiin tavallinen kuolevainen. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 978-951-0-25551-3.
Tavallisella kuolevaisella on lupa ja oikeus kulkea yöpaidassa kansan keskuudessa tai räätälöidyssä hännystakissa juhlasaleissa. Hän sulautuu joukkoon yhtä hyvin ruisrokeissa kuin yliopistojen juhlasaleissa.
Mies tai nainen. Sukupuolella ei ole väliä. Kunhan on vain tavallinen kuolevainen. Yksi monien keskellä. Siitä riittää onnea koko kansalle.
Viljo Vähänen oli innoissaan, kun lähestyimme jälleen elokuisessa aamuauringossa Ryssänkärkeä.
”Kyllä minä olen täysin samaa mieltä yliopistonlehtori Risto Uimosen kanssa. Tavallisesta kuolevaisesta on tullut seitsemässätoista vuodessa tavallinen kuolevainen. Muutoksen näkee tavallinen kuolevainen. Sehän on kiinni katsojan silmästä. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa taideteos.”
Risto Uimonen: Sauli Niinistö – tasavallan presidentti. WSOY 2018.
- Huomaan, että olet käynyt Johanna Oraksen näyttelyssä Punkaharjulla, vai kuinka?
”Hyvä arvaus. Kävin todellakin katsomassa, kuinka taitelija Oras aloitteli ateljeessaan Kuunpimennystä heti seuraavana päivänä, kun hän oli jättänyt näyttelyynsä edellisen työnsä One for the Road vain pari päivää aikaisemmin. Siinä oli samaa vauhdikasta dynamiikkaa kuin Risto Uimosen analyysissä tasavallan presidentistä. Carpe diem. On osattava tarttua päivään ja elettävä sen mukaisesti. Mielestäni Sauli Niinistö on onnistunut juuri tässä.”
Viljo kertoi myös, kuinka häkellyttävän vaikutuksen häneen oli tehnyt Johanna Oraksen asetelma Ars longa vita brevis ja erityisesti hänen Kallavala-sarjansa,  jossa ”Ainon”, ”Lemminkäisen äidin” ja ”Sammon ryöstön” ihmishahmot oli kuvattu kallaa muistuttavilla kukilla.  Myös tapa, jolla taitelija oli ottanut hienovaraisesti kantaa #metoo- ja Pride-kampanjoihin oli hänen mielestään kerrassaan upeaa.
Viljo jatkoi.
”En ole tietenkään ehtinyt lukea Riston uusinta kirjaa, vaan lukenut vain Johanna Vuorelman arvostelun siitä. Mutta se riittää alkajaisiksi. Sauli Niinistö seisoo nyt täysissä kuteissa tasavallan kaapin päällä. Sen hän on kyllä ansainnut ihan omin voimin – etenkin, kun ottaa huomioon, millainen vaikutus rakkauden tunnustuksella voi olla arkielämään.” 



keskiviikko 8. elokuuta 2018

661. Akateeminen törmäys 180808

Suomessakin tärähtelee. Järistyksemme liittyvät lähinnä Atlantin levenemiseen. Pohjois-Amerikan ja Euraasian laatta erkaantuvat Atlantin keskiselänteellä noin kynnenkasvun verran vuodessa. (Timo Paukku: ”Maa järisee ennustamatta”, Tiede 9/2018)
Tämä on tieteellinen tosiasia. 
Mutta kukaan ei osaa sanoa varmuudella, milloin ja missä seuraavan kerran tärähtää. Järkytys tulee iltajunassa, vaikka sen äänet kiirivät tämän päivän maailmassa valon nopeudella ympäri maapallon. Siitä pitää nykyinen tietotekniikka kyllä huolen.
Akateemisessakin maailmassa tieto törmäyksistä kulkee nykyisin vikkelämmin kuin siihen aikaan, kun Johannes Kepler (1751-1630) sai selville, ettei aurinko kiertänytkään maapalloa, vaan maa kiersi aurinkoa. Se oli järisyttävä uutinen.
Tuorein akateeminen törmäys on hyttysen ininää sen rinnalla, mutta siitä huolimatta Viljo Vähänen kuuli sen ilkeän räsähdyksen korvissaan vain muutama päivä sitten.
Fysiikka ja kasvatustiede törmäsivät vastakkain Suomen Ateenassa, kun Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori haastoi fysiikan professorin, opinahjon rehtorin, julkiseen väittelyyn.
Vaadin, että hallitus tutkii rehtorin menettelyn, ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin rehtorin virheellisen menettelyn johdosta ja varmistaa, että selvitysprosessi toteutetaan tähän mennessä tapahtuneista oikeudenloukkauksista huolimatta laillisesti ja oikeudenmukaisesti (”Homovastaisista kirjoituksista syytetty professori kantelee nyt Jyväskylän yliopiston rehtorin toiminnasta”, Helsingin Sanomat 7.8.2018) 
Asiaan ehti jo tarttua ärhäkkäästi blogissaan Timo Vihavainen, joka toimi vuosina 2002-2017 Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina (ks. ”Jyväskylän mielensäpahoittajat ja hämärämiehet”, 7.8.2018)  
Viljo aloitti, kun helleaalto palasi Ryssänkärkeen jo heti aamutuimaan ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta.
”Tämä näyttää kahden oppiaineen, fysiikan ja kasvatustieteen, törmäykseltä, mutta on itse asiassa aivan muuta. Timo Vihavainen on mielestäni lähempänä totuutta, kun hän puhuu Ulrich von Hutteniin (1488-1523) viitaten opillisesta vaarallisuudesta. Sellainen voi piileksiä mitä erilaisimmissa akateemisissa sokkeloissa. Siitä tässä törmäyksessä on ilmiselvästi kysymys. Siis eräänlaisesta uskonpuhdistustaistelusta.”
Totuus ja sen tinkimätön etsiminen haittaavat aina joitakin hämäriä pyrkimyksiä eikä ole suinkaan itsestään selvää, että kaikki haluaisivat tietää totuuden.
- Tuo on aika kova väite, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi analyysiaan mielensäpahoittajista. – Ehtivätköhän he ja heidän esimiehensä edes lukea kunnolla kiistellyn tekstin, vai laukoivatko he vain lonkalta?
”Sitä minäkin jäin ihmettelemään, koska pidin kastatustieteilijän tekstiä huolellisesti laadittuna ja hyvin perusteltuna. Kriitikoiden vasta-argumentit jäivät puuttumaan. Niille olisi tekstistä kyllä löytynyt perusteita. Johtopäätökset olivat hätiköityjä, kiivaita ja kaunaisia. Sellainenhan on hyvin tyypillistä uskonsodille!”
”Tässä törmäävät vastakkain erilaiset, perustavaa laatua olevat uskon ja uskonnollisuuden periaatteet. Niiden jalkoihin jäävät tieteelliset argumentit. Vanha viisaus, ettei uskonasioista voi asiaperustein väitellä, tulee jälleen pintaan.”
”Koti, uskonto ja isänmaa ovat ennenkin repineet ideologisen kentän riekaleiksi. Instituutioina perhe, puolue ja valtio ovat käyneet kautta vuosisatojen ankaraa taistelua keskenään. Kysymys on perimmältään siitä, kenellä tai millä on valtaa ja voimaa toteuttaa ihanteitaan käytännössä.”
”Tällä kertaa kasvatustieteilijä paljastaa varsin avoimesti omat korttinsa koskien mm. pedofiilien (tai pedofilian) tietolähteitä ja tekee niistä omia johtopäätöksiään koskien nuorten ja vanhempienkin seksuaalista käyttäytymistä.”
”Ne olisivat ehkä tulleet selkeämmin ymmärretyiksi, jos hän olisi perustellut ne oman, kristillisen vakaumuksensa pohjalta, koska juuri se näyttää olevan koko törmäyksen ydin.”
”Silloin olisi helpompaa myös hyväksyä se, että niistä voidaan olla aidosti ja avoimesti täysin eri mieltä.”
”Rauhanomaisesti!”
Terveisiä Ryssänkärjestä. Toivottavasti Suomen Ateenassa ei sytytetä noitarovioita.