680. Vapaasta tahdosta 181112

Viljo Vähänen palasi tänä aamuna lyhyeltä syyslomaltaan. Ei hän kertonut, missä oli ollut, mutta sanoi vain viettäneensä viimeisen päivän tuttaviensa parissa. Se oli isänpäivä, mutta en kysellyt enempää. Kertaalleen kuolleella on varmaankin omat reittinsä ja omat huvituksensa.

Nyt, kun raikas tuuli puhalteli Ryssänkärkeen avoimen ulapan yli suoraan lounaasta, Viljo halusi esittää muutaman kommentin asioista, joihin hän kertoi törmänneensä lomallaan, mutta pyysi, etten kommentoisi niitä suoralta kädeltä. Ehkä joskus myöhemmin.

Näin sovittiin.

(1) Enemmän kuin vivahde.

Koko liike pitäisi keikauttaa uuteen asentoon neuvoivat Kepun entiset ja uudet vaikuttajat nykyistä puheenjohtajaansa Ylen Ykkösaamussa tänään. Se on omituisessa ristiriidassa löylykauhan kanssa, josta puhuimme ennen kuin läksin syyslomalle (ks. 679. Autopilotti 181103). Minähän ajattelin, että juuri se nostaisi Juha Sipilän johtaman hallituksen ja puolueen ylös siitä poliittisesta alhosta, johon se on ajautunut. Kun sillä hämmennettäisiin edelleen puoluekattilaa, johon on ilmestynyt uusia mausteita, uudenlainen toimintatapa herättäisi lopulta Maalaisliitto-Keskustan uuteen, moderniin eloon, mutta EI. Vivahde yritysjohtajaa halutaankin painaa maanrakoon. Entinen puoluesihteeri arvelee, että vivahteesta onkin tullut puolueelle rasite, ja nuorisojohtaja huokailee, että puolue on ajautunut kauaksi arjesta ja omista arvoistaan. Jos sokkona rupeaa säheltämään, voi saada koneen syöksyyn. Nyt on kysymys vapaasta tahdosta. Missä se syntyy? Missä se elää? Vanhassa asennossa vai uudessa vivahteessa? Minulla on vankka käsitys siitä, että oikea vastaus löytyy uudesta vivahteesta, jos tieto ja usko vain riittäisivät!   

(2) Vapaa tahto ja moraali

Tästä on helppo siirtyä pohdiskeluun, jota toimittaja Mikko Puttonen raotti tänään Hesarissa: ”Onko ihmisellä vapaa tahto ja jos ei ole, romahtaako moraalimme?” Törmäsin siihen yllättäen isänpäivänä, kun ajauduin pienessä seurueessa pohtimaan tekoälyn tulevaisuutta. Onko tämän päivän ihmisellä oikeus kilpailla jumalien kanssa siitä, millainen on paras ohjelma, resepti, kartta tai rakennuspiirros huomispäivän ihmiselle? Hesarin piirros (Kimmo Taskinen), jossa punainen ihminen on ottamassa askeleen kohti monihaaraista tulevaisuutta, on hyvä. Tahdon vapauden ongelma pähkinänkuoressa on, miten sovittaa kokemuksemme valintojen vapaudesta siihen, että olemme samalla osa luonnonlakeja vääjäämättömästi noudattavaa syiden ja seurausten ketjua. Tässähän se on sanottu aika hyvin. Moraali kätkeytyy uskontoihin ja uskomuksiin. Niiden ääretöntä joukkoa edustavat piirroksessa sattumanvaraisina välähtelevät nuolet. Erityisen hankalaksi on osoittautunut käsitys ”jumalasta” (tai mistä tahansa olennosta tai asiasta, joka on olemassa ennen vapaan tahdon ilmentymää). Sehän on teologian peruskysymys. Mutta onko vapaalla tahdolla suuntaa tai tarkoitusta? Pyritäänkö sillä johonkin? Kuka (ihminen, kone, organisaatio) pyrkii? Mihin? Onko olemassa puhdasta (pelkkää) vapaata tahtoa? Mihin tekoälyllä tähdätään? Mikä on päämäärä? Hyvinvointiko? Kun katson ympärilleni tässä maailmassa ja siinä entisessä, tuntuu, ettei ihminen osaa elää sovussa ja rauhassa (turvallisessa maailmassa) missään eikä milloinkaan.

(3) Babylon Berlin

Isänpäivänä tuli sata vuotta täyteen ensimmäisen maailmansodan päätymisestä ja toisen maailmansodan siementen kylvöstä lähes samalla sekunnilla. Eilen maailman johtajat kokoontuivat Pariisin Riemukaarella. Mukana oli myös Suomen tasavallan presidentti. En tiedä oliko sattuma vai vapaan tahdon tietoinen seuraus se, että katsoin isänpäivän aattona Manner-Euroopan kalleimman tv-sarja Babylon Berlinin kaksi ensimmäistä osaa ja päätin vakaasti katsoa kaikki seuraavatkin. Ihanne maailmanrauhasta kaatui Hitlerin Saksan nousuun, jota Mein Kampf viitoitti. Kuinka käy tällä kertaa? En elänyt Babylon Berlinin aikaa, mutta elän keskellä tätä päivää. Haluan nähdä, mitä 40 miljoonan euron jättituotannolla on pysytty rakentamaan televisioruudulleni. Haluan verrata sitä tähän maailmaan, joka on jälleen menossa kohti suurta sotaa. Näen merkkejä? Näenkö ne oikeassa valossa? Vai sävyttävätkö niitä omat pelkoni ja ennakkoluuloni? Tunnen, että analyysi on omasta, vapaasta tahdostani kiinni. 1920-luvun berliiniläisten päätön juhlinta tapahtui petollisella pohjalla. Kaupunkilaiset olivat myös tietoisia siitä, ettei kaikki ollut hyvin. Katukuvassa näkyneet sotainvalidit ja lama muistuttivat koko ajan siitä, että hävitty maailmansota oli rampauttanut Saksan talouden ja osan sen väestöstä. Historia tietää, miten Saksan ja Berliinin kävi.

679. Autopilotti 181103

Sakeassa sumussa ihmiseltä katoaa parissa minuutissa suuntavaisto. Sitten ei enää tiedä, missä päin on yläpuoli ja missä alapuoli. Jos sokkona rupeaa säheltämään, voi saada koneen syöksyyn (Pääministeri Juha Sipilä Marko Junkkarin haastattelussa. HS Kuukausiliite 11/2018)

Politiikka on taitolaji. Tiedettä. Taidetta. Teatteria. Kaikkia yhtä aikaa. On osattava olla ja olla olematta. On oltava näkyvä ja näkymätön.

Tasapaino on taivaan lahja. Politiikassa se kuuluu kaikille. Se on avoin kaikille. Sen vuoksi kenelläkään ei ole oikeutta sulkea sitä omaan aarrekammioonsa.

Jäimme Viljo Vähäsen kanssa pohtimaan poliittisen sumun ongelmaa, josta toimittaja Junkkari kirjoitti: ”Autopilotti on sumussa kätevä, mutta se saattaa ohjata täysin väärään suuntaan, jos alkuasetukset ovat väärässä. Tätä mieltä ainakin oppositio on Sipilän hallituksen politiikasta.”

Olimme kyllä yksimielisiä siitä, että toimittaja oli onnistunut löytämään pääministerin kovertamasta löylykauhasta ja heidän yhteisestä Mooney-lennosta Oulusta Tampereelle mielenkiintoisia vastauksia kysymykseensä Kuka on Juha Sipilä, mutta kuva ex-messiaanisen johtajan hetkellisestä tuokiosta keskellä stratocumulus-pilveä jätti kysymyksiä vielä leijumaan.

Viljo aloitti.

”Väärät mielikuvat ovat vaarallisia tai ainakin hyvin haitallisia, jos politiikan harrastaja jää lentämään autopilotin varassa. Moitteeton, pieni ja siro löylykauha, joka tuntuu hyvältä kädessä ja jonka kahva on vanhasta tammesta, varsi terästä ja kuuppa alumiinia, auttaa kyllä ymmärtämään, mihin prosessikaaviot tähtäävät. Lopputuloshan ratkaisee. On osattava ajatella käytännöllisesti tai, kuten Junkkari sanoo, insinöörin silmin. Mutta miksi selkeästi muotoiltu pyrkimys tasapainoon, jota pääministeri sanoo pohditun joka ikisen päätöksen kanssa, ei ole saanut ymmärrystä ja kannatusta muualla kuin lentävän ja nikkaroivan pääministerin omassa joukkueessa? Onko autopilotti ollut jo liian kauan päällä? Entä jos sumu onkin vain kaiken aikaa syventynyt eikä pilven loppumista näy?”

Kannatuskyselyt osoittavat, että keskustan kannatus on laskenut koko hallitustaipaleen ajan. Sinä aikana hallitus on ajanut yhteiskuntasopimusta, pakkolakeja ja aktiivimallia sekä tehnyt isoja leikkauksia.

- Mutta nythän näyttää vahvasti siltä, että pääministeri on pysynyt ehkäisemään todella mustan pilven, yleislakon, syntymisen. Eikö se vihdoin lisäisi laajemminkin luottamusta siihen, että hän on tullut politiikkaan saamaan asioita aikaiseksi?

”Nyt ei ole enää aikaa korjata alkuasetuksia, vaikka juuri niissä piileksii epäluottamuksen ydin. Vääriin mielikuviin näyttää vahvasti liittyvän pelko, että pääministeri Sipilä olisi yrittänyt sulkea ajatuksen tasapainosta vain omaan aarrekammioonsa, vaikka se oli heti alussa Bjälbon konsiilissa täysin avoin kaikille osapuolille.”

”Nyt pitäisi ottaa Sipilän tarjoama löylykauha nätisti käteen ja kuunnella, kuinka kiukaasta nousee leppoisia höyryjä.”

Halloween-peikot eivät oikein sovi tähän kuvaan. 

678. Liian korkea kynnys 181030

Liian suuret saappaat saa jalat kastuun. Kyllä mä ehdin elämään. Ei mul oo kiire mihinkään. Huominen saa mua odottaa vielä hetken. (Poplauaja Robin. Sanat Jorma Konstantinos Heikkanen, Marko Juhani Kolehmainen, Sana Ilona Mustonen)

Kun ensilumi myrskysi Ryssänkärkeen ja peitti harmaat rantakalliot vaippaansa, jäimme Viljo Vähäsen kanssa pohtimaan, minkälaisen haasteen edessä Jyrki Katainen on, kun hän pyrkii Euroopan kansanpuolueen, EPP:n, kärkiehdokkaaksi Helsingissä 7-8. marraskuuta – siis ihan piakkoin.

 Euroopan komissio on unionin toimielin, joka muun muassa valmistelee ja panee täytäntöön Euroopan unionin neuvoston asettamia erilaisia säädöksiä ja päätöksiä ja valvoo niiden noudattamista EU:n jäsenvaltioissa. Euroopan komission puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2014 luxemburgilainen Jean-Claude Juncker. Nyt etsitään uutta puheenjohtajaa.

Ovatko saappaat liian suuret? Onko kynnys liian korkea?

Viljolla oli asiasta heti mielipide valmiina.

”Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Saappaat ovat liian suuret ja kynnys on liian korkea. Mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja, kuten tiedämme, sananlaskuissa on iankaikkista viisautta.”

- Ajatteletko siis, että huominen saa vielä odottaa hetken, kuten Robin laulaa. Että ajankohta ei ole otollinen Jyrki Kataiselle? Onhan meillä hyvä maine Euroopassa!

”En ajattele. Ei tällä valinnalla ole ajankohdan tai maineen kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan voima ja valta ratkaisevat. Meidän purtemme on kyllä sulavalinjainen ja kaunis ja siinä on osaava ja ahkera miehistö, mutta siltä puuttuvat kaikki strategiset voimavarat – ja juuri niitä tarvitaan tämän päivän Euroopassa ja vielä kipeämmin koko maailmassa.”

- Että ollaanko me edelleenkin vain pelinappula ja ajopuu?

”Sitä on mahdotonta sanoa keskellä myrskyä tai myrskyn odotusta. Sellaisessa tilanteessahan maailma jälleen on. Näemme ja kuulemme, kuinka liitokset natisevat. Hyvällä tahdolla voimme tulkita sen vain välttämättömäksi joustavuudeksi, jonkinlaiseksi viisaudeksi, jolla selvittiin kylmän sodan karikoista, mutta tosiasiassa ääni kertoo siitä, että rakenteet ovat hajoamassa. Olemme matkalla kohti suurta sotaa. Miksi muutoin mahtavia sotaharjoituksia järjestettäisi ja aseita hiottaisi. Luuletko, että sellaisia hommia tehtäisi vain huvin vuoksi?”

- Sinä se jaksat jauhaa tuota samaa vuodesta toiseen. Etkö näe, kuinka paljon hyvää on saatu aikaan näinä suuren rauhan vuosina? Miksi maalaat tulevaisuutta vain mustalla värillä? Sitä paitsi. Sotia tulee ja menee. Aina on tullut ja mennyt. Pieniä ja suuria.

”No. Anteeksi vaan. Minusta tuntuu vain, että EPP:nkin kongressi Helsingissä on vain pieni sivujuoni suuressa tragediassa. Minusta on yks lysti, tuleeko komission uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Katainen vai Manfred Weber tai kuka muu tahansa … vasemmalta, oikealta tai keskustasta … taikka ovatko saappaat jollekin liian suuret tai liian pienet  tai kynnys liian korkea.”

Ei mul oo kiire mihinkään.

- OK. Mutta Saksahan on edelleen mahtivaltio. Aivan toista luokkaa kuin Suomi. Se etsii jatkuvasti – siis myös tänä päivänä – omaa rooliansa  muuttuvassa maailmassa.

”Se on totta. Kahdeksantoista vuottaa on vain silmänräpäys Germanian historiassa. Angela Merkelin kausi Saksan johdossa tuli ja nyt se menee. Vääjäämättömästi. Saappaat säilyvät. Kynnys on korkea huomennakin.”

Germania. Roomalaisten valloittama osa jakautui kahteen provinssiin: Germania Inferioriin ja Germania Superioriin. Roomalaiset kutsuivat Reinin itäpuolista osaa Suureksi Germaniaksi (lat. Magna Germania). Roomalaiset yrittivät ajanlaskun alun tienoilla valloittaa Suurta Germaniaa keisari Augustuksen aikana. Germaanit kuitenkin väijyttivät kheruskipäällikkö Arminiuksen johdolla kolme roomalaista legioonaa Teutoburgin taistelussa vuonna 9 jaa. tuhoten ne miltei kokonaan. Tämän jälkeen Augustus hylkäsi aikeensa liittää Suuri Germania Rooman provinssiksi. Hän myös kehotti seuraajiaan tekemään samoin. (Wikipedia)

677. Tunnustus 181027

Viime viikkojen ta­pah­tu­mia voi pi­tää hy­vä­nä esi­merk­ki­nä Juha Si­pi­län joh­ta­mis­tyy­lis­tä. Hän kes­kit­tyy tu­lok­siin ir­to­pis­tei­den ke­ruun ja tai­teel­li­sen vai­ku­tel­man si­jas­ta. Täl­lai­nen joh­ta­mis­ta­pa vaa­tii hy­viä her­mo­ja pait­si joh­ta­jal­ta myös koko hä­nen jouk­ku­eel­taan.  Täl­lä ker­taa sekä kes­kus­tan oman väen et­tä hal­li­tus­kump­pa­nei­den her­mot pi­ti­vät. Lop­pu­tu­lok­seen voi­vat kaik­ki ol­la tyy­ty­väi­siä. (Demokraatti, Pääkirjoitus 27.10.2018)

Viljo Vähänen oli tarkkana.

”Lakkoase on raskaan luokan astalo. Sen käyttö poliittisiin tarkoituksiin, johtaa kipeisiin kysymyksiin. Oikeus poliittiseen lakkoon on pyhä. Se on osa perustuslain takaamaa sananvapautta. Sen käytöstä on vaikea tuomita ketään. Sitä on mahdotonta pitää rikoksena. Olisiko se rikosoikeudellisesti raskauttava vain lieventävä tekijä?”

Viljo viittasi tällä pohdinnallaan Oikeusministeriön julkaisuun Rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lainsäädännön uudistaminen, josta annetuista lausunnoista Jussi Ohisalo oli laatinut tiivistelmän 7.5.2002.

”Nyt syntynyt sovinto antaa meille oikeuden työntää rikosoikeudelliset duubiot roskikseen ja keskittyä lopputulokseen. Sehän tunnetusti ratkaisee. Puhallettiinko nyt yleislakon synkkä pilvi pois taivaalta?”

”Sehän on ollut horisontissa kaiken aikaa siitä lähtien, kun nykyinen hallitusrintama syntyi ja kun poliittisen rintaman demarkaatiolinja vedettiin paksulla kynällä oikeiston ja vasemmiston välille ja kun Maalaisliiton peräkammareista löytyi puhdaskaulainen mies rakentamaan yhteiskuntasopimuksen pilvilinnaa.”

”Paljon on vettä virrannut sen jälkeen Vantaanjoessa.”

- Ajatteletko, että nyt ilma on puhdistunut ja että diplomi-insinööri voisi kaivaa työkalupakistaan uudelleen esiin yhteiskuntasopimukseen tarvittavat työkalut”, Viljo kysyi, kun ensimmäiset pakkasyöt olivat riipineet Ryssänkärjen tervalepät lähes alastomiksi.

”Sitä tuskin tapahtuu, mutta pidän todella merkittävänä tunnustusta, jonka demareiden pää-äänenkannattaja antoi hallitukselle ja selkein sannoin nimenomaan pääministerin johtamistyylille, josta on käytetty demarkaatiolinjan molemmin puolin aika pejoratiivisia sanoja. Nyt nuolet lensivät oikeisiin kohteisiin.”

Täl­lai­nen joh­ta­mis­ta­pa vaa­tii hy­viä her­mo­ja pait­si joh­ta­jal­ta myös koko hä­nen jouk­ku­eel­taan.

”Tuollaista tunnustusta ei ole totuttu kuulemaan poliittiselta näyttämöltä”

”Se antaa uskoa siihen, että järjen voi tiukan paikan tullen ottaa käteen.”

”Nyt nähdään onko valkoinen savu, merkki todellisesta yhteisymmärryksestä eikä vain pyrkimyksestä taiteellisesti oikeaoppiseen vaikutelmaan”

Toistamme, kuten oikeissa uutisissa on joskus tapana:

 ”Konsiilin ovi oli pakko jättää raolleen … Olisiko tämä tällä selvä? Kestävätkö raamit edes riihessä – saatikka sitten, kun syysmyrskyt alkavat?Taivaalla liikkuu arvaamattomia pilvimuodostelmia. Brexit. Trump. Nato. Isis. etc.”

”Nyt luetteloon voidaan vielä lisätä Trident Juncture ja Merkelin Saksa.”

676. Puhtaalta pöydältä 181021

Puhdas pöytä kertoo monia asioita monille ihmisille. Se kertoo myös eilisestä ja huomisesta. Se on elämän symboli. Ilot ja murheet mahtuvat sen pinnalle. Se on kuin peili, josta heijastuu yön pimeys ja päivän paiste.

Mutta tyhjyys on sen perusominaisuus. Puhtaalla pöydällä ei saa näkyä tahroja eikä sen päälle saa kasata roinaa

Puhdas pöytä ei odota siivoajaa. Ei. Koska se on puhdas.

Kun viime kerralla erosimme Viljo Vähäsen kanssa Ryssänkärjessä, mielessämme oli ajatus, että eduskunta ratkaisisi kaapin paikan ja että sen jälkeen kaikki roina pyyhkäistäisiin pois pöydältä, jotta lainsäädäntötyötä voitaisiin jatkaa puhtaalta pöydältä.

Ehdimme jopa iloita äänestyksen tuloksesta. 101-73 (poissa 17, tyhjää 8) oli vakuuttava.

Mutta toisin kävi.

Huomenna pyyhkäisee varoittava lakkoaalto maan yli. Jatkossa on luvassa pahempaa. Roinakasa pöydällä kasvaa kasvamistaan.

Viljo kertoi lukeneensa tänään, tuulisena sunnuntaiaamuna, Hesarista Teemu Muhosen kirjoittaman kolmikannan lyhyen historian (ks. ”Miksi ay-liike voi Suomessa uhmata vaaleilla valittuja päättäjiä. Selitys löytyy vuosikymmenten takaa.)

”Tuttua tarinaahan se oli. Pöytää on yritetty kiillottaa monta kertaa siten vuoden 1956 yleislakon, mutta aina vain sen pinnalle on kertynyt roinaa. Nyt sitä tuntuu olevan kukkurapäittäin. Korpilammet, vallan vaihtokauppa, kauhun tasapainoon perustuva konsensus. Kaikki. Kaikki hyvät lupaukset ja suunnitelmat ovat liimautuneet sen pintaan kuin teurastajan työpöydälle, joka on vuosikausiksi unohtunut puhdistamatta. Vahingossa tietysti. Kukapa siitä vastuun ottaisi.”

Viljo ääni oli sortua tuulen ja meren kohinaan.

”Poliittiselle pöydälle on nyt hirmuinen tungos. Kaikki vähänkin kynnelle kykenevät tahot haluaisivat iskeä puumerkkinsä tähän aikaan, joka on selvästi vajoamassa kohti hämärää tulevaisuutta. Puhdas pöytä alkaa tuntua kansanvallan irvikuvalta, kadonneelta ajalta, jota on turha etsiä. Mennään täydellä kohinalla kohti kaaosta.”

- Mutta onhan kolmikannalla kuitenkin saatu paljon myös hyvää aikaa. Yleinen elintaso on noussut. Kansan syvät rivit ovat päässet nauttimaan tieteen ja kehityksen hedelmistä. Kolmikantahan on tarkoittanut suurta kansallista sopua … ei sitä …

”Aivan. Kyllä sillä voidaan vieläkin pöytää kiillotta … mutta puhtaaksi sitä ei näillä eväillä saada. Poliittiset intohimot jylläävät nyt aivan liian suurilla tehoilla.”

”Nyt pitäisi antaa demokratian peruskoneiston, perustuslain, jauhaa murskaksi kaikki se roina, jota pöydälle on kertynyt ja katsoa sitten, mihin ollaan päästy.”

”Se tarkoittaa, että vireillä olevat lait viedään läpi valiokunnista ja täysistunnoista mahdollisimman rivakasti. Budjetista äänestetään samalla vauhdilla kuin ennenkin. Jos hallitusrintama ei sitä kestä, hajotkoon! Voihan oppositio esittää edelleenkin välikysymyksiään! Uusiin vaaleihinhan on aikaa vain puoli vuotta. Pöytää ei sinä aikana kylläkään puhtaaksi saada.”

675. Kaapin paikka 181014

Vastakkaisten näkemysten maailmassa kaikkien toivetta ei sellaisenaan voi täyttää. Sen sijaan keskellä huonetta pyörivälle kaapille löytyy parempikin paikka, jolloin sitä päästään käyttämään. Johtajan on osattava rakentaa. Rakentaa luottamusta, valmiutta vuoropuheluun, valmiutta osin luopua omastaan yhteisen synnyttämiseksi. Sitä on vahva johtajuus, ja sille on kysyntää. Hölynpölyä, sanovat toiset. Voimme me kaapin tanssittamista jatkaa. Tuloksia niin ei synny. Jatkossa parempi kysymys onkin, ketkä päättävät, miten kaappi saadaan johonkin kohtuulliseen paikkaan käyttöön. (Olli-Pekka Heinosen kolumni 20.12.2015 Länsi-Suomessa)

Kun viimeksi tapasimme Viljo Vähäsen kanssa Ryssänkärjessä, hän surkutteli rakkaan lapsen kohtaloa. Ylimmäispapillisen konsiilin näyttämöltä oli kyllä jo ajat sitten tuprahtanut valkoinen pilvi sovun merkiksi, mutta nyt sieltä turpusi vain mustaa nokea. ”Pahalta näyttää” oli Viljo tokaissut, kun erosimme

Mitä oli tapahtunut?

Viljo aloitti.

”Keskellä huonetta pyörii nyt kaappi vimmatusti. Piispat ja Koollekutsuja ovat panneet kaiken arvovaltansa peliin osoittaakseen, missä on kaapin oikea paikka.”

”Kun Bjälbon konsiili aloitteli istuntojaan, Opetushallituksen nykyinen pääjohtaja oli vielä valtiosihteeri eivätkä hänen sanansa kuuluneet näyttämölle saakka. Se saattoi olla kohtalokas virhe. Olisi pitänyt kuunnella. Olisi pitänyt pysäyttää keskellä huonetta pyörivän kaapin hermostunut liike. Nyt mielet ovat niin täynnä katkeraa myrkkyä, että räjähdys voi tulla milloin tahansa.”

- Tarkoitat tietenkin ensi keskiviikkoa, jolloin kansanedustajat saavat päättää, jatketaanko kaappileikkiä vai puhalletaanko peli poikki? Onhan heillä selkänojanaan perustuslaki!

”Kunpa asia olisikin niin yksinkertainen! Valtiosääntöoppineetkin ovat jo huomauttaneet, ettei kaappileikillä ole mitään tekemistä perustuslain kanssa …” 

… mutta onhan se aika omituinen tulkinta … jos kansanedustajat päättävät, ettei hallitus nauti heidän luottamustaan, niin onhan se nimenomaan perustuslaillinen ongelma … siitäkin huolimatta, että välikysymyksillä on jo pitkään nakerrettu perustuslain arvovaltaa … 

”Näin politiikka on tunkeutunut politiikkaan.Se on kimurantti kysymys. Poliittiset lakot ovat kiistatta osa politiikkaa, mutta millä tavalla ne kuuluvat lainsäädäntötyöhön ja eduskunnan toimivaltaan. Tässä tapauksessahan on kysymys valmisteilla olevasta hallituksen lakiesityksestä. Se on kiinteä osa lainvalmistelutyötä. Ei sitä sovi pyyhkäistä olemattomiin. Ulkoparlamentaariset painostuskeinot sopivat sen sijaan huonosti tähän kuvaan.”

- Näytät siis ajattelevan, että ilman kansanedustajien itsensä ilmaisemaa luottamusta hallitukselle, eduskunta on kaikessa lainsääntötyössään toimintakyvytön, vai kuinka?

”Näinhän se on. Se on kirjoitettu perustuslakiin. Hallituksen tulee kaiken aikaa nauttia eduskunnan luottamusta. Jos se aiheuttaa pahaa särkyä poliittisessa hampaassa, se ei ole perustuslain vika. Päinvastoin. Se kehottaa pitämään huolta hyvissä ajoin poliittisesta purukalustosta.”

”Maailma on täynnä viisaita ajatuksia ja viisaita sanoja. Ehkäpä ne olivat myös kokoonkutsujan mielessä, kun hän kutsui piispat keskustelemaan yhteiskuntasopimuksesta  virka-asuntoonsa. Sitä minä en tietenkään tiedä, mutta joulun alla satakuntalaisesta Länsi-Suomesta löytyi kyllä ajatuksia, joita voitaisiin hyvinkin kokeilla vaikkapa ensi tiistaina eduskunnassa, kun hallitus antaa tiedonantonsa ennen luottamusäänestystä. Siihen voisi kaappileikkikin tällä kertaa loppua!”

Vahvan johtajan sijasta meidän kannattaa tavoitella vahvaa johtajuutta. Se ei lähde johtajan tahdon ajamisesta, vaan yhteisen luottamuksen rakentamisesta. Eri kaapinsiirtäjät on saatava yhteen, ja pyrittävä määrittelemään, mitä ongelmaa ollaan ratkaisemassa

674. Rakas lapsi 181006

Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Yhteiskuntasopimus. Kiky. Kolmikanta. UKK-sopimus. Liinamaan tarkistus. Miettusen välitys. Liinamaan suositus. Talous- ja tulopoliittinen yhdistelmäratkaisu. Raamiratkaisu etc

Viljo Vähänen kertoi aamulla Ryssänkärjessä seuranneensa viime päivinä sydän syrjällään ja kallella kypärin kuinka rakasta lasta jälleen heitellään nurkasta toiseen kuin vierasta sikaa ... vai miten se sanonta nyt kuuluukaan … lyödään joka tapauksessa eikä paijata niin kuin pitäisi …

”Se tuntuu kurjalta. Lähes kohtuuttomalta.”

Viljo muistutti seuranneensa nykyistä tragediaa aivan ensi-illasta lähtien. Silloin elettiin alkusyksyä 2015. Viljo muisti, kuinka pääministeri oli kutsunut virka-asuntoonsa Kesärantaan Elinkeinoelämän Keskusliiton, Kuntatyönantajien, SAK:n, STTK:n ja Akavan johtajat kuulemaan, millaisilla ehdoilla maan hallitus olisi valmis tekemään heidän kansaan yhteiskuntasopimuksen.

Viljo nimitti työmarkkinajohtajia Bjälbon konsiilin piispoiksi  ja pääministeriä koollekutsujaksi.

”Silloin rakas lapsi vielä leperteli aurinkoisesti kehdossaan. Sopimuksen oli määrä astua voimaan vuonna 2016. Neuvonpidolle oli  varattu  ruhtinaallisesti aikaa.”

Mutta toisin kävi.

Viljo nimitti teatteria ”ylimmäispapillisen konsiilin näyttämöksi” ja arveli (pahaenteisesti!), että siinä on samanlainen valuvika kuin Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, joka pidettiin Istanbulissa vuonna 381.

”Silloin arvelin, että rakas lapsi tulisi elämänsä aikana näkemään ja kokemaan hirveitä!” (ks. Viljo Vähäsen havaintoja yhteiskuntasopimuksesta. Bjälbon uutiset 2.8.2015 - 15.6.2016. Liite Omistuksia 2:ssa)

”Nyt eletään sitä aikaa.”

On tapahtunut se, mitä Viljo Vähäsen paha uni ennusti (ks. Uutisia Bjälbon konsiilista IX 160308): ”Tässä näkyy nyt jälleen se rakennevika, josta olemme näissä uutisissa puhuneet jo alusta alkaen. Kokoonkutsuja on liian suuri. Kolmijalkainen jakkara on pahasti kallellaan. Sitä on vaikea, lähes mahdotonta saada tasapainoon, jotta sillä voisi turvallisesti istua … Nyt pompotellaan vastuun raskasta palloa Piispojen ja Kokoonkutsujan piirileikissä, eikä kukaan näytä tietävän, mitä peliä pelataan … Piispojen ilmeet eivät paljastaneet niitä pelkoja, jotka sydänjuurissa kumisivat, mutta eräiden huulet liikkuivat. Liitoilla ei ole suurta luottamusta hallitukseen eikä työnantajiin. Katsotaan myöhemmin, miten polku tästä eteenpäin kulkee.”

”Rakas lapsi elää nyt vaarallista aikaa. Ongelmana on auktoriteetin puute. Kristillisessä ekumeniassa sitä edustaa ylimmäispapillinen rukous. Poliittisessa ekumeniassa sitä edustaa perustuslaki. Mutta, kun Suomen perustuslaissa ei sanota mitään kolmikannasta. Päinvastoin. Siinä on (29. pykälässä) imperatiivisen mandaatin kielto. Sen mukaan rakkaan lapsen kehtoa eivät ammattiyhdistyspomot saa kiikuttaa ja pääministerinkin vain sillä ehdolla, että hänellä on eduskunnan luottamus. Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.” 

- Onko rakkaan lapsen vene nyt siis tuuliajolla, kun hänellä ei ole kolmikannan eikä perustuslain turvaa? Sehän olisi tosi vaarallista!

Viljo Vähänen katsoi taivaalle. 

Syksy tulee. Lehdet putoavat maahan. Kellojen viisareita siirretään (ehkä viimeisen kerran) kesää kohti. Karavaani kulkee. Koirat haukkuvat.

”Pahalta näyttää.”