perjantai 14. joulukuuta 2018

687. Suurlähettiläs 181214

90-luvulla me noudatimme sokeasti Lännen ohjeita, ja mihin Venäjä lopulta päätyi? Taloudellinen romahdus, separatismin nousu alueilla. Maan varallisuus oli ryöstetty ja joutui oligarkkien käsiin, suuri osa oli viety länsimaihin. Asevoimat olivat rappiotilassa ja valtio oli melkein valtiollisen suvereniteetin menetyksen partaalla. Ongelmat alkoivat, kun Venäjä alkoi etääntyä linjasta, jonka mukaan Lännen neuvoja noudatettiin mukisematta. Venäjä alkoi nousta taloudellisesti ja sotilaallisesti eikä enää tyytynyt tilanteeseen, jossa Länsi katsoi Venäjän olevan sen taskussa.  (Venäjän Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov Paasikivi-seurassa 12.12.2018)
Kovaa puhetta suurlähettilään suusta.
Siksi päätimme Viljo Vähäsen kanssa tarkistaa ensin tämän päivän yleissanakirjasta, Wikipediasta, mitä siellä sanotaan suurlähettiläästä: 
Suurlähettiläs on valtion toisessa valtiossa, toiselle hallitukselle tai kansainvälisessä järjestössä ylläpitämän diplomaattisen edustuston johtaja. Hänen päätehtävänsä on hoitaa lähettäjävaltion suhteita vastaanottajaan. Yleensä suurlähettilään asemapaikka on valtion pääkaupunki. Muissa kaupungeissa oleilevia diplomaattisten lähetystöjen johtajia kutsutaan konsuleiksi. Yleensä vastaanottajavaltio antaa suurlähettilään käyttöön alueen, jota kutsutaan suurlähetystöksi sekä tälle henkilökuntineen diplomaattisena koskemattomuutena tunnetun suojan isäntävaltion laeilta.
Selvä pyy.
Olimme myös lukeneet Arja Paanasen ja Katri Pynnöniemen 24-kohtaisen pika-analyysin puheesta, jonka mukaan siihen sisältyi monia väitteitä, jotka ovat joko valheellisia tai vääristyneitä Suomen ja länsimaiden näkökulmasta (ks. Ilta-Sanomat 13.12.2018)
Kovaa tekstiä sekin.
Ryssänkärkeen syystuulet eivät olleet tuoneet muuta kuin jäätävää kuura, mutta emme jääneet Viljon kanssa pohtimaan, mistä ilmansuunnasta se oli aamuhämärissä ilmestynyt rantakalliolle.
Viljo aloitti. 
”En ole metsästäjä enkä sen vuoksi tiedä mitään karhujahdin enkä hirvenhiihdon hienouksista, mutta analyysistä jäi vahva tunne siitä, että äänessä oli pahasti haavoittunut saaliseläin, joka odotti vain lopullista ratkaisua, mutta halusi kuitenkin sanoa ympärilleen kerääntyneille metsästäjille, ettei se tulisi olemaan helppoa heille ja että terve järki ja pelkkä inhimillinen itsesuojeluvaisto pääsevät lopulta voitolle.”
Vahvaa puhetta sekin
- Minua jäi vaivaamaan se, että toimittaja kertoi vetäneensä avukseen yliopiston tutkijan, mutta se näytti vain vahvistavan kirjoittajan omia uskomuksia. Siitä jäi kokoaan puuttumaan pyrkimys ymmärtää suurlähettilästä. Audiatur et altera pars jäi vain omien negaatioiden julistamiseksi.
”Sama täällä. On tietenkin selvää, että suurlähettiläs puhuu suulla suuremmalla. Hänhän edustaa Venäjän valtiovaltaa Suomessa. Hänen tehtävänään on selittää ja perustella hallituksensa linjaa ja toimenpiteitä. Ja kun se tapahtui nyt kohdemaassa, kohdemaan omalla kielellä, se olisi ansainnut empaattisemman, ymmärtäväisemmän tulkinnan.”
”Nyt siitä muodostui lahtipenkki. Toimittajalla oli halu kiirehtiä henkilökohtaisesti loppuratkaisua.”
- Aivan. Juuri siltä 24-kohtainen ”analyysi” kokonaisuudessaan näytti.
”Niinhän siinä kävi. Länsi (USA ja EU) alkuvuosien shokkiterapioineen ja niitä seuranneine natolaajennuksineen oli puhdas kuin pulmunen, joka katselee viattomin, sinisin silmin saaliseläimen kärsimystä. Suorastaan nauttii siitä.”
”Eihän Lännellä ollut tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, että oligarkit ryöstivät Venäjän ja että Venäjä oli valtiollisen suvereniteetin menetyksen partaalla, kuten suurlähettiläs sanoi.”
”Ei tietenkään!” 
”Länsihän vain seurasi sydän syrjällä karhunmetsästystä.”




maanantai 10. joulukuuta 2018

686. Politiikan piippuhyllyltä 2. 181210

”Ei mitään bling blingiä, ei mitään kovin jännittävää. Politiikka parhaimmillaan ei ole kovin jännittävää. Silloin kun politiikka muuttuu jännittäväksi, jotain on mennyt todennäköisesti pahasti pieleen.” Sitä puolue kaipaakin, sillä sosiaalidemokratialla ei mene hyvin. Maltillinen vasemmisto on vaikeuksissa kaikkialla Euroopassa. Suomessa Sdp on hävinnyt kaikki eduskuntavaalit vuoden 2003 jälkeen. (”Tovereiden toivo”, Helsingin Sanomat, Marko Junkkari 9.12.2018)
Palasimme Viljo Vähäsen kanssa politiikan piippuhyllylle, kuten pari viikkoa siiten lupasimme, kun ajattelimme ryhtyä seuraamaan ensi kevään eduskuntavaaleja.
Synkän, lumettoman syysaamun tuuli tuiversi Ryssänkärjessä eikä muita kulkijoita näkynyt. Aamun uutiset kertoivat YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta ja keltaliiveistä, joita on ilmestynyt jo Brysselinkin keskustaan. Odotetaan presidentti Macronin puhetta. Lontoossa jännitetään huomista brexit-äänestystä. Sielläkin näkyi keltaliivejä, mutta ne saattoivat olla poliisien päällä. 
Me tartuimme kuitenkin Marko Junkkarin juttuun demareitten uudesta puoluesihteeristä.
Junkkari kirjoitti: ”Mustavalkoisessa valokuvassa näkyy aika, jota ei enää ole. Toverit ovat kokoontuneet Naantalin työväentalon pihalle ryhmäkuvaan. Keskellä seisoo Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja pääministeri Kalevi Sorsa.  Hän pitää kädestä nelivuotiasta pikkupoikaa. Poika on Antton Rönnholm.”
Viime keväänä pikkupoika valittiin vuonna 1899 Suomen Työväenpuolueen nimellä perustetun Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluesihteeriksi.
Nyt hän säväytti haastattelussa: ”Meitä tarvitaan tekemään radikaalia uskallusta edellyttäviä toimia. Mutta ne pitää tehdä tavalla, joka on määrätietoisen maltillinen ja kaikille hyväksyttävissä”.
Rönnholm perusti viime vuoden syksyllä puolueessaan 2030-ohjelmahankkeen, jossa on tarkoitus pohtia demareiden ratkaisuja maailman ongelmiin pitkälle tulevaisuuteen.
Haastattelussa hän kertoo, kuinka ”tähtäin on tarkoituksella asetettu riittävän kauas tulevaisuuteen, jotta pohdiskeluissa päästään kiinni peruskysymyksiin eikä takerruta päivänpolitiikan lillukanvarsiin.” Hänen mielestään ”nykypolitiikan ongelma on se, että ratkaisuja tehdään nopeasti ja lyhytjänteisesti. Poliitikot keskittyvät puhumaan asioiden toimeenpanosta, vaikka pitäisi puhua päämääristä.”
Viljo aloitti.
”Jahas. Vai niin. Tuntuu tutulta. Remonttimiehen puhetta. Aivan samanlaista kuin Kokoomuksessa 40 vuotta sitten, jolloin puolue vaelsi vielä syvällä korpivaelluksensa kätköissä. Nyt puoluemetsä on aivan toisenlainen. Siellä kaiku kiirii eri tavalla. Demareiden 500 vapaaehtoista puolueohjelmien kirjoittaa, joutuvat rämpimään muitten kanssa samassa metsässä. Sen ovat sosialidemokraatit ja muutkin perinteiset puolueet saaneet karvaasti kokea ympäri Eurooppaa.”
”Katso nyt vain, millaisessa liemessä ne ovat Ranskassa, Saksassa, Britanniassa, Yhdysvalloissa. Kaikkialla.”
”Tätä voisi kutsua demokratian ilotulitukseksi. Jokaisesta tykistä ammutaan taivaalle toiveita, jotka räjähtävät iloisesti ja värikkäästi sirpaleiksi. Katsojat nauravat … tai itkevät … kuin nukketeatterissa.”
”Demareiden puoluesihteerille olen kuitenkin valmis nostamaan hattua hyvästä yrityksestä. Uskon, että vanhoja puolueita vielä tarvitaan. Monta kertaa. On vain hyvä, että niidenkin sisälläkin räjähtelee.”
”Ei yksi pääskynen kesää tee. Mutta hyvällä puoluesihteerillä on aina käyttöä.”
”Lycka till. Sitä Åbo Akademista valmistunut valtiotieteen maisteri tarvitsee.”




lauantai 1. joulukuuta 2018

685. Krimin niemimaa Gordionin solmuna 181201

Näin löivät yläfemman kaksi miestä, joilla on ämpäri­kaupalla verta käsissään. Herttainen hymy herttaisesta hymystä. (Helsingin Sanomien toimittajan Pekka Mykkäsen kommentti 30.11.2018 G20-huippukokouksen avauksesta Buenos Airesissa)
Maailman johtajien kolmastoista huipputapaaminen alkoi perjantaina kolmaskymmenes päivä marraskuuta Argentiinan pääkaupungissa. Paikka on maailman toisella reunalla, kaukana tarinan syntysijoilta Fryygian Gornioniasta, mutta sielläkin odotetaan Aleksanteri Suurta hirmuisen poliittisen ongelman ratkaisijaksi. 
Tarinahan on tuttu, vaikka siitä on olemassa useita erilaisia versioita.
Yksi niistä on tämä:
Perimätiedon mukaan oraakkeli julisti tilapäisesti vailla kuningasta olleille fryygialaisille, että seuraavasta kaupunkiin härkävaunuilla saapuvasta miehestä tulisi heidän hallitsijansa. Paikalle körötteli vankkureillaan Gordias-niminen köyhä talonpoika, joka kuninkaaksitulonsa kunniaksi pyhitti kärryt Zeukselle ja sitoi ne paaluun mutkikkaalla solmulla. Oraakkeli ennusti edelleen, että solmun avaajasta tulisi Aasian valtias. Tarinan mukaan Aleksanteri kuoli kesken sotaretkensä, koska ei aidosti ratkaissut solmua, vaan halkaisi sen miekallaan.
Buenos Airesissa johtajilla on hieno esityslista. Tarkoitus on rakentaa positiivista kauppaohjelmaa ja lieventää kaupan jännitteitä, tukea Maailman kauppajärjestö WTO:n uudistumista edistämällä avoimuutta, neuvotteluja ja riitojen ratkaisua. Lisäksi keskustellaan työn tulevaisuudesta, naisten voimauttamisesta ja digitaloudesta.
Hyvä niin.
Mutta Viljo Vähäsen mielessä sykki epäilys, että Buenos Airesissa kierretään todellista, konkreettista ongelmaa aivan samalla tavalla kuin Gordionin solmun ratkaisemista aikoinaan.
”Silloin kyse oli oraakkelin ennustuksesta koskien Aasian valtiasta. Nyt kyse on koko maailman ja maapallon herruudesta. Samaan tapaan kuin Napoleonin sodissa sekä ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa.”
”Nyt Gordionin solmu sijaitsee Krimin niemimaalla. Kaikki tulevaisuuden unelmat, ohjelmat ja julistukset ovat yhden ainoan solmun takana. Samassa vankityrmässä. Ajatukset. Sanat. Syytökset. Kaikki kilpistyvät siihen. Yläfemmat ja herttaiset hymyt ovat vain teatteria. Suuren luokan hämäystä. Siihen kuuluvat valitettavasti myös vetoomukset kansainväliseen oikeuteen. Niitäkin käytetään vain valtapoliittisiin tarpeisiin.”
”Maailma odottaa nyt pelonsekaisin tuntein Aleksanteri Suurta ja hänen miekkaansa. Siihenhän se on aina viime kädessä joutunut turvautumaan. Ja seuraukset ovat tämänkin sukupolven ja sen poliittisten johtajien tiedossa.”
Vestigia terrent. 




keskiviikko 28. marraskuuta 2018

684. Keltaliivit barrikadeilla 181128

Hän ei lopeta valehtelua. Toiset vain kiristävät vyötä, kun toisille annetaan yli äyräiden. Poliisi torjui mielenosoittajia kyynelkaasulla ja vesitykillä. Ranskassa ei ole enää sosiaaliturvaa. Ranska on jakautunut eri kasteihin. (Ranska hukassa: Keitä ovat keltaliivit ja mitä he haluavat? Helsingin Sanomat. Jenni Virtanen 20.11.2018)
On mentävä hieman taaksepäin. Kevääseen 2017. Silloin kirjoitimme  Nizzassa, että Ranskassa muhii yllätys. Marseljeesin veriset sanat antavat vauhtia tälle keväälle, kun  presidentinvaalien ensimmäinen kierros käynnistyy 23.huhtikuuta 
Viljo Vähänen oli silloin mukanani Enkelten lahdella. Olimme lukeneet Nice-Matinin, jossa kerrottiin kissankokoisin kirjaimin, että kansa lähtee nyt marssille Emmanuel Macronin, 39v, puolesta ja että kansalaiskomitea En Marche! kerää vaalitaistelun viimeisillä metreillä valtavasti kannatusta niin oikealta kuin vasemmalta (ks. 516. En Marche! 170207)
Nyt hän käveli vierelläni, kun kirpeä pakkastuuli puhalsi pitkin Ryssänkärjen kuuraisia kalliota.
Minun suhteeni on asioita, jotka monet jo tietävät. Olen käynyt Ranskan kansallisen hallintokoulun, ENAn. Olen talousmies. Olin mukana presidentti Hollanden vaalikampanjassa vuonna 2012 ja sen jälkeen hänen sihteeristössään. Olen ollut myös talous- ja teollisuusasioista vastaavana ministerinä elokuuhun 2016 saakka. Siinä minun viralliset henkilötietoni.
Mitä on tapahtunut, kun Nizzan taivaalle syttynyt kirkas tähti on sammunut ja pudonnut Euroopan toivottomaan hämärään?
Viljo aloitti.
”Keltaiset hälytysliivit kertovat kaiken. Nimetön kansa on noussut barrikadeille presidenttiänsä vastaan. Kevään vaalivoitto on kuivunut kasaan. Vuonna 1722 valmistunut Palais de l'Élysée ei enää loista iloa ja luottamusta, vaan on vajonnut epätoivon juoksuhautoihin.”
- Ollaanpas sitä nyt runollisella tuulella …
”Niin niin. Mutta muutoshan on ollut hämmästyttävä. Ihmettelimme jo Nizzassa, kuinka kuumana kiehuvasta puoluepoliittisesta kattilasta oli ponnahtanut ylös nimin, joka sekoittaa kaikki ennakkoarvailut ja veikkaukset. Nyt se on tapahtunut.”
Oireellista on kuitenkin se, että perinteiset puoluerajat ovat rikkoutumassa. Ja vaikka Emmanuel Macron on poliittiselta karriääriltään selvästi vasemmistolainen, hän vetää kuin magneetti puoleensa kannattajia sekä vasemmalta että oikealta, mutta myös niistä piireistä, jotka ovat kyllästyneet puolueisiin – kaikkiin puolueisiin – ja niiden ajamiin asioihin (EU-vastaisuuteen, globalisaation vastaisuuteen, maahanmuuton vastaosuuteen … kaikkeen vastaisuuteen)
”Nyt se näkyy keltaliiveinä ympäri Ranskaa. Eikä ole mitenkään yllättävää, että äärioikeisto (Marine Le Pen) ottaa siitä irti kaiken mahdollisen. Pian tuo muotivillitys saavuttaa meidätkin. Saatpa nähdä.”
- Voipa olla niinkin. Mutta etkö halua antaa mitään painoa sille, että Suomen pääministeri ja Ranskan presidentti antoivat tänä vuonna, alkusyksystä, yhteisen julistuksen, jonka sävy oli aivan toinen ja että Sauli Niinistökin korosti Helsingissä Emmanuel Macronin kunniaksi järjestetyillä juhlaillallisilla, kuinka ulkopoliittinen yhteistyömme ulottuu turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lisäksi sekä yhteisten arvojen puolustamiseen että globaaleihin haasteisiin vastaamiseen?
”Tottakai ne olivat tärkeitä. Mutta tässä nähdään, kuinka juhlapuheet voivat törmätä katutason poliittisiin realiteetteihin. Pian näet, kuinka puheet ja julistukset hukkuvat tälläkin kertaa ympäri maailmaa levinneisiin kuviin barrikadeille nousseista keltaliiveistä punertavien kyynelkaasupilvien keskellä. Ne säilyvät ihmisten muistikuvissa kauemmin ja yhtä elävinä kuin vuonna 1830 valmistunut Eugène Delacroix’n maalaus La Liberté guidant le peuple Vapaus johtaa kansaa”.






maanantai 26. marraskuuta 2018

683. Politiikan piippuhyllyltä 1. 181126

Edessämme on huikea viiden kuukauden kansanvaltainen taistelu. Tästä kokouksesta lähtee taistelutahtoinen ja yhtenäinen Keskusta. Vapise sinipuna. Vaalitaistelu on alkanut. (Pääministeri Juha Sipilän katsaus 24.11.2018 puoluevaltuuston kokouksessa Turussa) 
Kirpeässä pakkasaamussa päätimme Viljo Vähäsen kanssa aloittaa vuoden 2019 eduskuntavaalien tirkistelyn piippuhyllyltä. Aikaahan meillä olisi rutosti. Viisi kuukautta. Joten mitään kiirettä ei olisi. Vaikka vaalitaistelu on jo ollut täydessä vauhdissa pitkän aikaa. Oikeastaan koko Sipilän hallituskauden ajan. Senhän me noteerasimme jo viime syksynä Pataässän syysparlamentissa.
Nyt tartuimme siihen, että pääministeri vastasi Turussa vanhalle kaartille joka oli vaatinut, että ”koko liike pitäisi keikauttaa uuteen asentoon” ja että nyt ”asioita on hoidettu hyvin kapealla tasolla ja hyvin nopeasti”, mikä ”häiritsee aika tavalla tätä politiikan tekemistä keskustassa”.
Ajattelimme Viljon kanssa, ettemme sitoisi kuitenkaan itseämme tiukkaan aikatauluun saatikka järjestykseen, vaan antaisimme asioiden vilahdella omassa tahdissaan. Tarvittaessa kutsuisimme Lennun seuraksemme piippuhyllylle. Ihan muuten vain.
Viljo aloitti.
”Se oli kyllä täyslaidallinen ex-kansanedustajille ja ex-puoluesihteereille. Mitäs tulevat sörkkimään keskeneräisiä asioita. Pääministeri pani nyt vaaliteemat järjestykseen. Tai, kuten Putouksen Afrobotti sanoisi. ”Insinöörihuumoria”.
- Mutta tuntuihan se osuvan aika kipeästi hallituskumppaneihin. Paras puolue taisi jäädä kaivertamaan sekä kokoomusta että demareita, saatikka vasemmiston punaisempaa laitaa. Ja saivathan siinä hajalleen räjähtäneet persutkin osansa.
Keskusta on tämän ajan vastavoima ainakin kolmelle asialle: vapaavuorelais- vihervasemmistolaiselle keskittämispolitiikalle, korporaatioiden sinipunalle sekä valheellisia lupauksia antavalle populismille. Keskustaa äänestäessään äänestäjä tietää antavansa äänensä puolueelle, joka pitää kovissakin paikoissa hyvää huolta Suomen taloudesta, koko Suomesta ja kaikista suomalaisista. 
”Tuo kuuluu poliittisen liturgian vakiosanastoon. Sivalletaan alkajaisiksi kaikkiin suuntiin. Sitä kutsutaan kauniimmilla sanoilla taisteluhengen luomiseksi tai, kuten pääministeri sen muotoili ”taisteluksi arvojemme ja esittämämme ohjelman puolesta.”
”Ja varmuuden vuoksi vielä sipilämäinen peruspaalu: ”Politiikka on teon sana. Olen varma, että oikeudenmukainen ja ratkaisuihin valmis valinta löytyy nytkin poliittisen kartan keskeltä.”
Totesimme Viljon kanssa, ettei pääministeri jättänyt puoluevaltuustossa kynttiläänsä takan alle, vaan kaikille jaettiin asiakirja hallituksen 275 teosta. ”Voimme ylpeänä seistä tässä. Teimme mitä lupasimme.”
Piippuhyllyltä katsottuna tästä on hyvä lähteä liikkeelle. Lähemmäs näyttämöä meillä ei Viljon kanssa ole suurempaa hinkua, mutta arvelimme, että monella taholla on vielä kovia panoksia piipuissaan ja että talven ja kevään aikana kuulisimme melkoisia räjähdyksiä tänne saakka.
Valmistauduimme kuitenkin kuuntelemaan herkällä korvalla myös jyrähtelyjä kotimaisen teatterimme ulkopuolelta. Jännitys saattaa kasvaa sielläkin viidessä kuukaudessa järisyttäviin mittoihin, emmekä voi kuin arvailla, mikä vaikutus sillä on meidän vaaleihimme.
”Musta meri. Ukraina. Brexit. Twiittaileva presidentti Atlantin takana. On siinä kestämistä.”
- Tässä tapauksessa odottavan aika piippuhyllyllä ei käyne pitkäksi.”

maanantai 19. marraskuuta 2018

682. Keinotekoisesta älystä 181119

Nyt eletään taas lupausten aikaa. Tällä vuosituhannella koneet ovat oppineet muun muassa ymmärtämään puhetta, kääntämään kieliä ja tunnistamaan kuvia. Vuonna 2016 Google DeepMind -yrityksen ohjelmaa käyttävä tietokone päihitti ammattipelaajan intuitiivisuutta vaativassa Go-pelissä. (Kirkko & Kaupunki 15.11.2018 ”Tekoäly kurottaa kohti ihmisyyttä”, Taneli Kylätasku)
Älykkyys on kiehtova aihe. Kadehdittava. Pelottava. Saavuttamaton. 
Nerot kätkeytyvät lumometsään.
Sitä mieltä olimme Viljo Vähäsen kanssa, kun kävelimme eilisiltana, hämärän jo laskeuduttua, kohti Ryssänkärkeä käytyämme kirkolla äänestämässä.
Olimme sattumalta lukeneet molemmat keinotekoista älykkyyttä koskevan artikkelin Kirkko ja Kaupungista, mutta sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä seurakuntavaalien kanssa. Emme tietenkään kertoneet edes toisillemme, kenelle olimme äänemme antaneet. Vaalisalaisuushan oli kirkon vaaleissa valtakunnallisten äänestysten luokkaa kaikkine rituaaleineen. 
Sanomattakin oli kuitenkin selvää, ettei ehdokasvalinnallamme ollut mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Ei tavanomaisen eikä keinotekoisen.
Äänestyspäätös oli arkeen liittyvä askare, jollaiset ovat tutkijoiden mukaan (vielä) tekoälylle ylivoimaisia.
Mitään mystistä siihen ei liittynyt. Oranssi ja valkoinen äänestyslippu. Numero. Leima. Vaaliuurna.
Siinä se oli. Yksinkertainen ja selkeä.
Mutta liian monelle ylivoimainen. Äänestysprosentti oli vajaat 15%.
Sen sijaan älykkyys tieteellisenä  ongelmana jäi kaivelemaan. 
Ymmärsimme kyllä, ettei ”terminaattoreiden maailma ole todennäköinen”, kuten Puolustusministeriön tutkimusjohtaja, professori Pekka Appelqvist sanoo haastattelussa, mutta hänen viittauksensa keinotekoisen älyn mahdollisuuksiin asevarustelussa herätti kyllä pelonsekaisia tunteita.
Teoreettisesti ajatellen nyt alkaisi olla mahdollista suunnitella aseita, joihin on ohjelmoitu myös moraalikoodistoa.
Viljo takertui professorin kylmän rauhalliseen toteamukseen: ”Hurjalta vaikuttavia aseita on (kuitenkin) jo olemassa ja kehitteillä. Yhdysvalloilla on miehittämätön pinta-alus Seahunter jahtaamassa sukellusveneitä, ja Venäjällä on Poseidon-niminen miehittämätön ydintorpedo”. 
Viljon ääni värähti.
”Ydinsotaa kohti ollaan menossa, vaikka professori vakuuttaa, ettei hänen mielestään yksikään järjestäytynyt sotaväki halua kytkeä laajavaikutteisia aseita kuten ydinaseita täysin automaattisiin järjestelmiin eli siirtää päätösvaltaa koneille.”
”Avainsana on järjestäytynyt. Mitä se sisältääkään?”
”Kysymys on siitä, mitä me (ihmiset) tiedämme, ja kuinka me käsittelemme tietoamme. Se on perimmältään suuri ja vaikea moraalinen kysymys. Se on tietoisuuden ongelma, kuten Kirkko & Kaupungissa sanotaan.”
Tietoisuuden ongelma muuttuu uudella tavalla konkreettiseksi, jos ihminen onnistuu tekemään joustavasti toimivan yleistekoälyn, joka kykenee tekemään saman kuin ihmisen aivot.
”Tieteen historia osoittaa (valitettavasti), että ihminen onnistuu sekä hyvässä että  pahassa – ennen pitkää”
Pauli Juusela on onnistunut poimimaan professori Appelqvistin haastattelusta tärkeän pointin.
Vastuu on (kuitenkin) ihmisellä: meidän on tehtävä päätökset siitä, miten teknologiaa käytetään.




perjantai 16. marraskuuta 2018

681. Sinä lähdit pois 181117

Sinä lähdit pois, minä katselin parvekkeelta loittonevaa selkääsi. Kiersit vesilammikon ja arvaan, ettet murehdi tätä eroa (Koskinen-Sinnemäki)
Pataässän portsari tervehti kohteliaasti Viljo Vähästä, joka tuli pitkästä aikaa Lennun kanssa karaokeen. 
”No mitä kaverit. Missä sitä on oltu, kun ei ole nähty sitten viime syksyn, kun olitte vähän suuremmalla porukalla paikalla. Kaverit kertoivat, että teillä oli jonkinlainen syysparlamentti, mutta mä olin koko syksyn Floridassa eikä me nähty silloin. Sanottiin, että teillä oli kimpassa joitakin julkkiksiakin, Kanerva Ike ja Zsysse ainakin. Naispoliitikkojakin oli kuulemma mukana. Mitäs nyt?”
Viljo ei ryhtynyt siinä ovella sen enempää selostamaan, mutta Lennu halusi välttämättä selittää, miksi musta auto, jolla he olivat tulleet, ei jäänyt odottamaan, vaan ajoi heti pois paikalta
”Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Kiirettä on pitänyt niin kuin ennenkin. Ajateltiin Viljon kanssa tulla kuuntelemaan Leporelloa kun kuultiin ihan sattumalta eduskunnan kuppilassa, että vanhat yyällistit tulevat laulamaan karaokea Pataässään. Ei me kyllä itse mennä esiintymään.”
Oli lauantai-ilta. Viljo oli tehnyt treffit Mäntyniemen portille Lennun kanssa ja nähnyt, kuinka Jenni oli vilkuttanut ovelta. Ukko oli kuulemma jossakin reissussa, mutta oli kyllä luvannut käyttöömme autonkuljettajan ihan suosiolla. Ei siinä sen kummempia seremonioita tarvittu. Matkalla Lennu oli kyllä kertonut, että se Theresa Mayn tilanne oli kyllä valvottanut häntäkin, kun siitä oli puhuttu vielä iltamyöhälläkin.
Karaoke oli vasta alullaan. Portsari oli sanonut heti, että vakiopöytä oli vapaa ja siihen Viljo ja Lennu olivat istuneet. Guinnessit ilmestyivät saman tien pöytään. Joku pultsarin näköinen tyyppi yritti pysytellä Kuolleiden lehtien tahdissa. Kävi siinä joku friidukin yrittämässä ja yksi tosi hyvä-ääninen ammattilainenkin. Pöytään kiilasi pari outoa tyyppiä, mutta ei se tahtia haitannut, vaan Lennu otti tilanteen haltuunsa puolessa välissä enimmäistä Guinnessia tunnetulla rutiinillaan.
”Har vi kommit att bara snakka so satans mycket!”
Naurua. Kippis.
Mutta, kun dj. oli esitellyt Leporellon ja muistuttanut tietysti kaikkia kuulijoita siitä, että karaokessa esiintyy yleensä vain yksi laulaja kerrallaan ja että nyt oli tehty harvinainen poikkeus ja annettu neljälle kaverille, siis kokonaiselle kvartetille, mikit käteen, porukka keskittyi hartain mielin katsomaan isokokoiselta skriiniltä nuorta duettoa, miestä ja naista, jotka esittivät Koskisen ja Sinnemäen laulun Sinä lähdit pois ja Leporello yhtyi siihen. Piano, rummut ja basso säestivät. 
Ja kuten tyyliin kuuluu, yleisö, siis myös Viljo ja Lennu tapailivat säveltä ja sanoja.
Keskustelun aloitti Lennu.
”Minä mietin, että kumpi tässä on nyt jättämässä jäähyväisiä. Britannia vain Eurooppa? Kumpi on äänessä? Kumpi suree? Kumpikaan ei näytä iloitsevan.”
Aamuyöstä kumpikaan meistä ei jaksanut enää juhlia. Vain pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää.
”Kumpi juo yön viimeisen drinkin, joka vaihtuu aamiaiseksi? Kumpi lisää siihen kahvia?”
- Tämä onkin kimurantti kysymys, Viljo jatkoi. – Brexit vammauttaa sekä fyysisesti että henkisesti Eurooppa-neitoa. Se näyttää ihan selvältä. Lähes tolkuttomalta. On ehkä historian suurta ivaa siinä, että tämänkertaisen näytelmän päärooleissa esiintyy kaksi naista, Angela Merkel ja Theresa May. Kumpikin näyttää voimattomalta tämän tragedian keskellä. 
”Voi olla, että Eurooppa on juhlinut liian kauan (siis satoja vuosia) yksinään ja että nyt on tulossa maksun aika. Tulee mieleen se vanha viisaus, jonka muistan kuulleeni myös nykyisessä huvilassani (Lennu käyttää Mäntyniemestä kaikenlaisia nimityksiä). Ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Jonkun on ne aina maksettava.”
- Näinhän se on aina ollut. Onko maailman susi nyt päästetty vapaaksi? Sadut kertovat usein totuuden, jota ei haluta kuulla. Grimmin veljesten Punahilkka on hyvä esimerkki – kaikessa traagisuudessaan. Tänäkin päivänä, tässä globaalissa maailmassa, tällä maapallolla, irvistelee jossakin iloisesti Iso Paha Susi. Se sulkee silmänsä Jemenin ja Syyrian kauheuksilta. Ja kaikelta muultakin. Me emme (ehkä onneksi?) tiedä tänä päivänä, onko se johdattamassa ihmiskuntaa (jälleen) kohti suurta sotaa. 
Musta auto tuli illansuussa hakemaan Viljon ja Lennun pois Pataässästä.