sunnuntai 20. tammikuuta 2019

694. Ei enää ääntä 190121

Ei enää ääntä  / enää hiipumaton kevyt valo huomiotta jääneeseen ei kumpaankaan / sanomattomaan kotiin (Samuel Beckett: ”Neither” – ”Ei kumpikaan”, suom. Caj Westerberg)
Neither pakotti yleisön terävöittämään kuuloaan, jotta se havaitsisi kaikki minimaaliset soivat tapahtumat. Se maksoi vaivan. Feldmanin teoksen surullinen yksinäisyyden tunne piti suggestiivisesti vallassaan. (Hannu-Ilari Lampilan konserttiarvio, HKO, 18.1.2019 ”Maagisen taiturillinen Anu Komsi huhuili ja huokaili lähes tunnin Morton Feldmanin ja Samuel Beckettin yhteisteoksessa)
Hiljaisuuden kuunteleminen tekee hyvää. Ei enää ääntä. Ei kaikua. Ei kuiskausta. Ei mitään.
Ja silti ilmakehä täynnä sanomista. Liikettä. Tunnelmaa.
Se on meluisan nykymaailman keskellä rauhan tyyssija.
Joskus tuollaisen hetken voi tavoittaa Ryssänkärjessäkin, kuten tapahtui tänä aamuna, kun pakkastaivaalla näkyi täydellinen superverisusikuu, jota olimme Viljo Vähäsen kanssa lähteneet katsomaan ennen kuin nouseva aurinko ehti pilata tunnelman.
Viljo aloitti.
”Olen vuosikausia yrittänyt päästä sisälle kuurojen kieleen, jota saamme nykyisin (onneksi!) seurata päivittäisten uutislähetysten yhteydessä. Aina se jaksaa häkellyttää ja ihmetyttää. Olen yrittänyt olla katsomatta tekstitystä ja ymmärtää, mutta pudonnut aina samaan kuiluun. Ei enää ääntä. Silloin aina ajattelen, kuinka suurenmoinen keksintö kuurojen kieli onkaan! Se avaa portin maailmaan, johon minulla ei ole asiaa. Babylon Berlinissäkin törmäsin siihen. Etäisesti se muistuttaa pikakirjoitusta, jota en myöskään osaa lukea, mutta joka olisi ollut tavoitettavissani oppikoulun alaluokilla, jos joku viisas olisi silloin ollut neuvomassa minua.”
- Ajatteletko siis että Beckettin ja Feldmanin yhteisessä taiteessa olisi kysymys samanlaisesta ilmiöstä? Kuulemisesta ja oikein kuulemisesta. Minuunkin Anu Komsin tulkinta teki järisyttävän vaikutuksen. Se hehkuin syvää yksinäisyyttä ja elämän sarjoittumista. Aivan samalla tavalla kuin kuunpimennykset.
”Ehkäpä juuri niin. Minäkin ihastuin kapellimestari Dima Slobodenioukin tulkintaan hiljaisuudesta. Ei enää ääntä tehosi. Ja Helsingin Kaupunginorkesteri ymmärsi hienoimmatkin nyanssit. 
Kuin kahden valaistun pakopaikan väissä, joiden ovet lähestyessä hiljaa sulkeutuvat ja pois kääntyessä hiljaa avautuvat.
”Lopullisen pysähdyksen odotus herättää helposti pahoja aavistuksia, pelkoja ja arvoituksia, mutta kätkee sisäänsä elämän voimaa, dynamiikkaa, joka kertoo kaikessa yksinkertaisuudessaan vain sen, ettei lopullista pysähdystä ole olemassa.”
”Liike jatkuu. Tähtitieteilijät ovat laskeneet seuraavien kuunpimennysten aikataulun minuutin tarkkuudella tuhansiksi vuosiksi eteenpäin. Ei hätää!”
Kuulumattomat askeleet ainoa ääni.



torstai 10. tammikuuta 2019

693. Politiikan piippuhyllyltä 4. 190111

Oulun ilmapiiri kylmeni vakavien seksuaalirikosepäilyjen jälkeen: vanhemmat ovat varpaillaan, maahanmuuttajat katosivat katukuvasta ja verkossa levitetään väärää tietoa (HS 11.1.2019 Marjo Valtavaara)
Kyselyn tehneen Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Tuomo Turjan mukaan perussuomalaisten kannatus lähti nousuun mittausjakson alussa joulukuussa, kun mediassa ja sosiaalisessa mediassa uutisoitiin ja keskusteltiin Oulussa tapahtuneista, alaikäisiin kohdistuneista ja ulkomaalaisten tekemistä seksuaalirikosepäilyistä. (HS 10.1.2019 Pekka Mykkänen)
”Tietynlaista jännitettä on huomattu joulukuusta alkaen”, sanoo tapausten tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Markus Kiiskinen. Hän näkee keskustelut verkkopalstoilla ja sosiaalisessa mediassa osana ongelmaa. Hänen mukaansa disinformaation eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavan tiedon määrä verkossa on rikosepäilyihin liittyen valtava.
Viljo Vähänen tarttui yhteen sanaan: ilmapiiri.
Se oli luontevaa, koska yön aikana talvipakkanen oli vääntynyt suojaksi ja napakka tuuli oli riisunut Ryssänkärjen tervalepät valkoisesta hunnustaan ja ne seisoivat nyt alakuloisina ruskeissa arkiasuissaan meren rannalla.
”Poliittinen ilmapiiri on äärimmäisen tärkeä kasvualusta eduskuntavaalien alla. Se ei ole sidoksissa vain yhteen vaalipiiriin tai kaupunkiin, vaan sille on ominaista räjähdysmäinen ja arvaamaton laajentuminen.”
”Ilmapiirin hallinnasta kamppailevat kaikki poliittiset voimat yhtä aikaa. Isoissa ja pienissä ympyröissä. Kodeissa, työpaikoilla ja järjestöissä. Valtioissa ja valtakunnissa.”
”Ajattele nyt vaikka muurinrakentajaa Atlantin takana taikka pääministeriä eurooppalaisessa saarivaliossa. Kyllä heille molemmille  poliittisen  ilmapiirin hallinta on aa ja oo, kun he pyrkivät omiin tavoitteisiinsa.”
- Myönnetään. Myönnetään. Näkyyhän se nyt selvästi tässä Oulun tapauksessakin. Saatpa nähdä, että sen aallot lainehtivat mediassa vielä pitkään.
”Aivan. Ja oman, erityisen ongelmansa muodostavat erilaiset suoran vaikuttamisen kanavat - naamakirjat, kuvanjakopalvelut ja pikaviestisovellutukset. Niitähän puolueet vasta harjoittelevat käyttämään kevään eduskuntavaaleissa.”
Hyvä kello kauas kuulu, paha vielä kauemmaksi.
”Tämä vanha sananlasku on hyvä pitää mielessä, kun arvioidaan Oulun ilmapiirin merkitystä vaalituloksen kannalta.”
”Se näkyy nyt koko Euroopassa äärioikeiston esiinmarssissa. Muukalaisvihastahan Oulussakin on perimmältään kysymys. Ja silloin liikutaan poliittisen ilmapiirin herkillä ydinalueilla.”
”On sen vuoksi välttämätöntä, ettei poliittisille äärisuuntauksille anneta ylivaltaa, vaan ne otetaan hellään vierihoitoon. Siitähän meillä Suomessa on hyviäkin kokemuksia.”
- Kyllä. Mutta oikeusvaltioperiaatteesta rule of law on tässäkin tapauksessa pidettävä tiukasti kiinni.







keskiviikko 9. tammikuuta 2019

692. Kansaneduskunta 190109

”Facebookin alusta tai edes eduskunnan täysistunto eivät täytä ’paras argumentti voittakoon’ -keskustelun funktiota, koska molemmissa esiinnytään ja etsitään suosiota, ei välttämättä totuutta” (Johanna Vuorelma) ”Kun puhuin (eduskunnan) valiokunnissa, ihmisiä tuli ja meni, ovi kävi ja harva tuntui keskittyneesti kuuntelevan” (Risto Ihamuotila)(”Nyt tulee vastaisku huuhaalle”. Vesa Sirén, HS 9.1.2019) 
Tiede on käynyt vastaiskuun. Järein asein. Helsingin yliopiston entinen rehtori ja kansleri, kosmologian professori ja tutkijatohtori Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumissa.
Lisää tykkitulta on odotettavissa lähi päivinä Tieteen päivillä, joiden teemana on Rohkeus – Mod.
Hyvä niin.
Yön aikana puhdas, valkoinen lumi oli peittänyt Ryssänkärjen kalliot. Tervalepät olivat pukeutuneet juhla-asuihinsa. Lempeä tuuli leyhytteli  varovaisesti ohuimpia oksia. Ettei vain herkkyys katoaisi ja alta paljastuisi eilinen päivä. Musta menneisyys. Todellisuus.
Viljo Vähäsen mieltä oli jäänyt askarruttamaan kysymys siitä, perustuuko eduskunnan työ, lakien säätäminen, tieteelliselle tiedolle vai jollekin hatarammalle pohjalle. 
”Onhan se tärkeää, koska olemme yli sadan vuoden ajan tottuneet luottamaan siihen, että kansaneduskunta osaa asiansa ja että kahdensadan, vapailla vaaleilla valitun, kansanedustajan yhteinen älykkyys, lahjakkuus, elämänkokemus ja viisaus kasaantuu neljän vuoden välein Arkadian mäelle. Edessämme on pian jälleen tuo tärkeä hetki.”
”Johanna Vuorelman ja Risto Ihamuotilan mietteet panivat ajattelemaan ja kysymään, riittääkö kansaneduskunnan asiantuntemus tähän. Tavoittaako oikea tieto kansan edusmiehet ja -naiset?”
”Kun katselee televisiosta kuvia eduskunnan valiokunnista ja täysistunnoista, joissa pöydillä on valtavina pinoina valkoisia papereita (ikään kuin tämänaamuisia luminietoksia pihanurmikollani), herää epäilys. Onko se inhimillisesti ottaen mahdollista? Riittääkö vuorokaudessa tunteja sellaiseen urakkaan”
”Ja median tietoiskut lisäävät paineita. Sote on kesken. Tiedustelulait ovat kesken. Ja mitä niitä nyt onkaan. Ja aikaa on enää muutama hatara viikko. Sitten luottamus jälleen mitataan.”
”Tavoittaako tieteellinen tieto kansaneduskunnan? Näkyykö se lainsäädännössä?”
”Vai perustuuko kansanedustajien työ vain suosion etsimisen ja jakarandatuolin varmistamiseen seuraavaksi eduskuntakaudeksi?”
”Tiedeyhteisö on nyt ajanhermolla. Onko some-maailma twittereineen ja naamatauluineen jo kaapannut vallan kansaneduskunnalta?”
”Tieteen vastaisku jää kuitenkin juoksuhautoihinsa, jos se näkee vain ilmiselvät väärän tiedon revontulet taivaalla eikä kuule, kuinka maailmanpolitiikka hallitsevan rahavallan itsekkäät myyrät rouskuttavat kansanvallan perusjuuria.” 
”Onneksi aitoja valon pilkahduksiakin näkyy eri puolilla öistä taivasta. Yksi sellainen oli väitöstilaisuus joulun alla Vaasan yliopistossa, kun insinööri Keijo Houhala väitteli tohtoriksi aineesta ”Arvonmuodostus yksityisen ja julkisen sektorin yhdyspinnoilla ja miten sitä tiedolla johdetaan.”
”Hieman kimurantisihan se on sanottu, mutta olennaista on käytännön kokemuksen ja tieteellisen tiedon muodostaman arvobalanssin löytyminen.”
”Sitä kaivattaisiin nyt kansaneduskunnassa opposition ja hallituksen välisen, iänikuisen ja tuhoisan valtataistelun sijasta.”
”Tiedolla johtaminen ei olisi pahaksi kansanedustuslaitoksellekaan.”
”Tarvitaan vain rohkeutta kaikenlaisten muoti-ilmiöiden keskellä.”



maanantai 7. tammikuuta 2019

691. Politiikan piippuhyllyltä 3. 190108

Kun Sipilä valitsi perussuomalaiset hallitukseen, hän otti suuren riskin. Puolue oli populistinen, arvaamaton ja ensimmäistä kertaa vastuussa. Edellisen kerran yhtä iso ja yhtä kokematon puolue oli vedetty hallitukseen vuonna 1945. Puolue oli Skdl. (HS 5.1.2019 Unto Hämäläinen: “Vallan miehet”)
Näinhän se on. Arvaamattomuus on politiikassa iso asia. Siitä voi seurata mitä tahansa. Se voi liimata kielen kiinni kitalakeen. Se on paha juttu.
Tänään alkaa Arkadianmäellä viimeinen näytös, jonka perusteella kansalaiset pääsevät lopullisesti sanomaan sanansa siitä, nauttiiko tasavallan hallitus eduskunnan luottamusta, kuten perustuslaki edellyttää. Äänet ratkaisevat. Eivät Gallupit. Uuden hallituksen luottamushan mitataan heti neuvottelujen päätyttyä tiedonannon muodossa eduskunnassa.
 Istuimme eilisiltana Viljo Vähäsen ja Lennun kanssa Pataässässä selailemassa Hesarin loppiaisaatona julkaisemaa tarinaa Sipilän hallituksesta. Karaoke pauhasi, muttei se meitä häirinnyt.
Lennu aloitti.
“Kyllä Ukko muistaa sen u-käännöksen Naantalin tiellä. Siitä oli leikki kaukana. Hän oli ymmärtänyt pääministeriä, joka oli hallitusneuvotteluissa halunut ottaa perussuomalaiset vierihoitoon ja kesyttää heidät, mutta jo silloin, sillä hetkellä, hän kyllä aavisteli, ettei tämä päättyisi hyvin. Eikä se päättynyt. Vaan hallituskumppani törmäsi suomalaisen demokratian betoniseinään ja särkyi sirpaleiksi. Ei siitä aitoa maljaa enää liimaamallakaan saanut.”
- Aivan. Skdl vaikutti vuosikymmeniä suomalaisessa politiikassa, mutta perustuslaillisten tarina on nyt ohi. Ja törmäyksen vaikutukset näkyvät myös vakiintuneissa puolueissa. Nyt eduskuntaan ovat pyrkimässä “Siniset”, “Liike Nyt” ja “Seitsemän tähden liike”. Ja mitä vielä. Uusia puolueita ei taida enää ehtiä perustaa. On siinä demokratialla kestämistä.”
Viljokin halusi sanoa tästä asiasta jotakin: “Päänäyttämöksi muodostuu Uusimaa. Siellä käydään Väyrysen, Harkimo-Jungnerin ja Soinin valtataistelu. Mutta tuskinpa kukaan haluaa antaa kenellekään heistä vierihoitoa. Se ei enää onnistu.”
Lennu sanoi, että heillä oli keskusteltu tuntikaupalla vanhan kaartin joukkopaosta eduskunnasta.
“Se koskee eritysen pahasti Maalaisiitto-Keskustaa. Vaikutukset saattavat olla katastrofaaliset. Perinteinen isännänääni ei enää kuulu, kun Väyrynen, Kääriäinen ja Pekkarinen ovat poissa. Perhe- ja palveluministerin taakka on saattanut kasvaa kohtuuttomaksi, etten sanoisi äärimmilleen.”
- Mutta onhan heilläkin puheenjohtaja. Pääministeri. Eikö se paina teidä iltakeskusteluissanne mitään?
“Siiinäpä se. Se on arvaamaton asia! Ei hänellä ole sellaista arvovaltaa kuin Virolaisella tai Sukselaisella oli aikoinaan. Puhumatta tietenkään Kekkosesta. Ja Väyrynenhän on pelannut itsensä snookeriin. Ei sieltä edes irtopisteitä irtoa hänen entiselle puolueellensa.” 
Puhuttiin myös Unto Hämäläisen kuuden kohdan hallitusvaihtoehdoista. Todettiin sen sisältävän todelliset (teoreettiset) vaihtoehdot, kuten kokeneelta tähtijournalistilta saatoi odottaakin. Keskusta, Demarit ja Kokoomus. Siinä selvät vaihtoehdot pääministeripuolueiksi.
Vaikka karaoke jylisi edelleen ja meidänkin Guinness-lasimme täyttyivät lain sallimassa tahdissa, katseemme kääntyivät Lennun suuntaan.
“Ei siinä mitään. Niinhän se on. Vaalitulos ratkaisee. Unski on kyllä oikeassa siinä, ettei meillä jouduta samanlaiseen umpikujaan kuin Ruotsissa tai Saksassa. Äärioikeistolla ei ole sellaista asemaa meillä. Ei ainakaan vielä. Uusista sirpalepuolueista ei ole mihinkään. Niistä ei ole vaaraa. Persuista ei ole pelinappulaksi. Vihreät saattavat sen sijaan päästä saranaksi. Mutta ei heistä pääministeriä löydy, vaikka Gallupit nyt yrittävät johdatella vaalikarjaa siiihen suuntaan.”
“Unskin viittaus Svinhufvudin hallitukseen pitää kyllä sisällään sen tosiasian, ettei puhtaalla porvarihallituksella ole sijaa meidän nykyisessä poliitisessa järjestelmässämme. Sitä paitsi Sipilän hallituksestahan puuttui vasemmisto kokonaan, joten sitäkin voidaan pitää porvarillisena. Kyllä vasemmisto pitäisi nyt saada välttämättä hallitusvastuuseen, mutta ei sinne Skdl:n seuraajaa vierihoitoon tarvita. Rkp kelpaa tietysti apupuolueeksi kaikille pääministereille.Vihreiden varaan en lasksi mitään.”  






sunnuntai 30. joulukuuta 2018

690. Missä ajassa? 181230

Aika on kärsimystä, koska meidän täytyy menettää, mitä meillä on ja mihin olemme liittyneet. Koska kaiken, mikä alkaa täytyy päättyä. Mikä saa meidät kärsimään, ei ole menneisyydessä eikä tulevaisuudessa, se on tässä, muistissamme, odotuksissamme. Olemmeko olemassa ajassa vai onko aika olemassa meissä?” (Annikka Mutanen: ”Aika käyttäytyy aivan eri tavalla kuin luulisi”, Helsingin Sanomat 28.12.2018 - Ajan luonne. Carlo Rovelli, Ursa 2018)
Pelonlietsojilla on aina otolliset markkinat, ja suhdanteet tuntuvat vieläpä kääntyneen heidän edukseen. (Heikki Aittokoski: ”Tulevaisuus ei kaipaa lisää menneisyyttä”, Helsingin Sanomat 30.12.2018)
Vuosi vaihtuu jällen. Ylihuomenna se merkitään numeroin 1.1.2019. Se ei herätä tunteita. Ei pelkoa. Ei kärsimystä. Ei erityistä iloakaan. Sehän on vain uusi merkintä almanakassa.
Vai onko?
Juuri ennen vuodenvaihdetta kaksi Hesarin artikkelia nykäisivät nukahtaneen ajanhermon hereille. 
Toisessa kirjoittaja varoitti: ”Jos et halua muuttaa totunnaisia käsityksiäsi, älä lue tätä.” 
Toisessa toimittaja, joka oli saanut tehtäväkseen toimia vuoden ajan tulevaisuuskirjeenvaihtajana kirjoitti, ettei ole mahdoton ajatus, että ”lähitulevaisuudessa pienet panssarivaunut liikkuvat parvissa tekoälyn ohjaamina” ja että ”samalla tavalla kuin autoja, myös aseita kehitetään yhä itsenäisemmin toimiviksi.”
Niinpä kysyimme Viljo Vähäsen kanssa toisiltamme vuoden viimeisellä kävelyretkellämme Lauttasaaren Ryssänkärjessä, missä ajassa me nyt elämme?
Lähtökohtana oli ajatus, ettei mitään kaikille yhteistä tasaista ajanvirtaa ole olemassakaan, vaan että on vain loputon määrä erilaisia aikoja.
Asian sanoo täsmällisemmin Carlo Rovelli menestyskirjassaan Seitsemän luentoa fysiikasta. ”Ominaisaika ei riipu vain siitä, missä olet ja miten lähellä painavia kohteita, vaan myös nopeudesta jolla liikut”.
Viljo aloitti.
”Universumin tapahtumasarjat ovat kyllä vähän toista luokkaa kuin meidän aamukävelymme, mutta hänen esimerkkinsä vierivästä pallosta on kuitenkin ilmiselvä ja järkeenkäyvä. Kun vierivä pallo pysähtyy, se johtuu kitkasta, jossa syntyy lämpöä. Sama ei voi tapahtua takaperin: pallo ei lähde tasaisella alustalla liikkeelle itsekseen, mutta hänen tutkimuksensa kvanttigravitaation luonteesta alkoi mennä minulta yli hilseen. Meille merkityksellinen järjestys muuttuu suuren kokonaisuuden kannalta yhdentekeväksi.”
”Täsmennyskin jää jotenkin vaikeaselkoiseksi: ”Se pomppii, aaltoilee, aineellistuu vain vuorovaikutuksissa, eikä sitä löydy tietyn minimimittakaavan alapuolelta... Mitä on siis jäljellä ajasta kaiken tämän jälkeen?”
- Heikki Aittokoski liikkuu hieman tukevammalla pohjalla pohtiessaan ihmisen ja koneen tulevaisuutta ja viitatessaan tietotekniikan uranuurtajaan Alan Kayhin, jonka mukaan ”paras keino ennustaa tulevaisuutta on keksiä se itse. 
”Se on tietysti ihan hyvin sanottu, mutta ei ratkaise meidän perusongelmamme: missä ajassa me nyt elämme. Emmekö todellakaan kaipaa lisää tietoa  menneisyydestä?”
Tässä kohdin ajauduimme Viljo Vähäsen kanssa syvälle kahteen ajatussuuntaan: kirjallisuuteen ja fossiilitutkimukseen, joissa aika ja käsitys ajasta kieppuvat jatkuvasti levottomana. 
Erimerkiksi Olli Jalosen Taivaanpallossa tähtitieteilijän oppipoika, Angus, elelee varsin todentuntuisesti uskonpuhdistuksen jälkeisellä vuosisadalla 1600-luvulla – puhumattakaan vaikkapa Mika Waltarin historiasarjan romaaneista. Niissä faktat ja fiktiot ovat kohdallaan. 
Myös Sir David Attenboroughin ohjelma merihirviöistä, jotka elivät maapallolla 200 miljoona vuotta sitten, houkuttelee ajattelemaan, kuinka nuoria ja epämääräisiä jouluevankeliumitkin ovat, jos ne asetetaan aikajanalle. Nehän ovat vain silmänräpäyksiä!
Oli minun vuoroni jatkaa. 
- Carlo Rovelli on oikeassa siinä, kun hän sanoo, että tiede on onnistunut tekemään päteviä havaintoja maailmasta vain silloin, kun olemme kiinnittäneet huomiomme muutokseen.
”Minäkin muista hyvin, kuinka monta kertaa olen kuullut väittämän, että me elämme muutoksen aikaa. Yhtä usein analyyttinenkin keskustelu on kuitenkin ajautunut umpikujaan silloin, kun on yritetty täsmentää, mihin suuntaan muutos on tapahtunut ja mihin suuntaan nyt ollaan menossa. Eteen- vai taaksepäin.” 
”Ehkä Rovelli on oikeassa myös siinä, että tulevaisuus on sekamelska, joka sisältää lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä. On liikaa oletuksia varmojen vastauksien antamiseen”
- Mielelläni yhtyisin kuitenkin Heikki Aittokosken optimistiseen johtopäätökseen hänen tulevaisuustehtävänsä päätteeksi:
 Kaikkia näitä esimerkkejä yhdistää ihmisten loputon uteliaisuus, eteenpäin pyrkiminen, kyky tunnistaa tarpeita tai ongelmia ja halu etsiä ratkaisuja. Se on ihmisyyden parhaita puolia.
Viljo Vähänen halusi kuitenkin pitää mielessä ajan perusluonteen, sen arvoituksellisuuden, jota Annika Mutanen (joka muuten on suomalainen judon EM-mitallisti!) pohtii artikkelissaan (Carlo Rovelliin viitaten) näin:
”Terävimmätkin aivot on tuomittu epäonnistumaan, kun yritämme kuvata maailmaa sellaisena kuin se on. Syy on paljolti siinä, että universumissa ei ole mitään pysyvää. ”Maailma ei ole kappaleiden kokoelma. Se on tapahtumien kokoelma.” Jopa kappaleen perikuvaksi mieltyvä kivenmurikka on vain ohimenevä vaihe tapahtumien sarjassa, jossa se muodostuu ja jälleen hajoaa.”
Viljo täsmensi kuitenkin:
”Pelonlietsoja en halua olla.”






tiistai 25. joulukuuta 2018

689. Urbi et orbi 181225

Kyltymätön ahneus leimaa koko ihmishistoriaa. Tälläkin hetkellä muutamat syövät yltäkylläisiä aterioita, kun samaan aikaan liian moni joutuu pärjäämään ilman jokapäiväistä leipäänsä.
Ihmisten pitäisi kysyä itseltään: Tarvitsenko todella kaikkea tätä materiaa elämiseen? Voinko pärjätä ilman kaikkia näitä ylimääräisiä turhuuksia ja elää yksinkertaisempaa elämää? (Paavi Franciscus jouluyön messussaan Vatikaanissa)
Jouluyönä Ryssänkärki oli toiveita täynnä, vaikka meri vielä velloi mustana.
Viljo Vähänen kertoi, että hänen tarkoituksenaan oli kuunnella paavin joulutervehdys Pietarin aukiolta joulupäivänä, mutta kohtalonoikku oli tarttunut päivän kulkuun niin, että hän nukkui rokuliin, koska oli seurannut alusta loppuun paavin jouluyön Pyhän messun Pietarinkirkosta Roomasta ja käynyt sen vuoksi päivänokosille eikä ollut kuullut herätyskellon ääntä.
Viljo aloitti.
”Ei se mitään. Urbi et orbi on katsottavissa varmaankin netistä ja sen teksti löytynee painettuna lehdistä, kun päästään arkeen. Mutta joulusaarna kyllä pysähdytti.”
- Ehkä se johtui siitä, että olit juuri lukenut Olli Jokisen Taivaanpallon ja siinähän on sivuteemana kiista katolisen kirkon oikeaoppisuudesta uskonpuhdistusta seuranneena vuosisatana. Minusta kirjailija Jokisen ajatuksenjuoksua oli mielenkiintoista seurata juuri tästä näkökulmasta.
”Kyllä vain. Ja juuri sen vuoksi jäin miettimään, kuinka syvälle pedofiliskandaalin juuret ulottuvatkaan siinä massiivisessa ja värikkäässä kirkonmiesten kulississa, joka oli kaiken kansan nähtävissä Pietarin kirkossa jouluyönä.”
”Paavi oli kyllä ottanut kantaa asiaan julkisuudessa ennen messua, mutta oli tietysti ymmärrettävää, ettei hän puuttunut siihen juhlallisessa tilaisuudessa, jossa hän itse ja kaikki muutkin papit esiintyivät virka-asuissaan, vaan keskittyi ahneuden ja ylenpalttisen elämän kritiikkiin.”
”Sanoma korostui siinä, että messussa pääsivät esille maailman keskeiset kansakunnat omilla kielillään ja erilaisiin kansallisuusasuihin pukeutuneet lapset kantoivat kukkasia seimelle, jonne paavi oli kantanut messun lopuksi sylissään Jeesus-lapsen.”
- Ajatteletko siis, että pedofilia olisi jotenkin erityisesti katolisen kirkon ongelma ja että se selittyisi jollakin lailla kirkon historian kautta?
”Tuohon en ole valmis sanomaan tällä erää yhtään mitään. Se välähti vain mieleeni, kun muistin lukeneeni aivan viime päivinä uutisen siitä, että paavi Franciscus olisi kehottanut uskonveljiään astumaan julkisuuteen tässä asiassa. Mutta sehän on tietysti syvällä rippisalaisuuden kammioissa.” 



lauantai 22. joulukuuta 2018

688. Kiina vyöryy 181222

Kiina on kasvanut supervallaksi niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taloudessa. Jos 1900-luku oli Yhdysvaltojen kulta-aikaa, niin nyt on alkanut Kiinan vuosisata. Maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat, ja tiedossa voi olla ryskettä. (Heikki Aittokoski, ”Kiina ostaa maailmaa”, HS 18.12.2018)

Näiden seutujen poikki se kulkisi, Jäämeren rata. Se halkoisi Inarijärven pohjoispuolen vesistöt ja vaikeuttaisi saamelaisten perinteistä poronhoitoa. Ratahankkeen taustalla vaikuttavat Kiinan valtapyrkimykset. Kiina haluaa valjastaa arktiset luonnonvarat käyttöönsä. (Jukka Huusko ”Kiina hiipii tunturiin”, HS 18.12.2018)

Kiinalaisturistit matkustavat Lappiin odottamaa, josko 149 miljoonan kilometrin matkan tehnyt hiukkanen osuisi maan magneettikenttään. (Suomen Kuvalehden kansikuva 21.12.2018)

Lumi peitti jo Ryssänkärjen rantakalliot, mutta meri lainehti vielä vapaana. Mustana. Uhkaavana.

Viljo Vähänen katseli aamuhämärässä ulapalle. Oli mietteissään.

”Kuinkahan maapallo kestää tämän vyörytyksen?”

Olimme todenneet, että suomalaiseen mediamaisemaan oli iskenyt talvisalama. Se oli tavallista kirkkaampi ja äänekkäämpi. Se välkehti revontulena vanhojen, arvokkaiden lehtien palstoilla. Se tungeksi väkijoukkoina markkinoilla. Se pelkäsi drone-häirintää maailman lentokentillä. 

”Tätä olen kyllä odottanut vuosikausia. Jossakinhan purkauksen täytyy näkyä. Kiinalaisilla ei ole kiirettä. He jaksavat odottaa. Tarvittaessa vuosisatoja. Mieleen tulevat poikavuosien inkkarikirjat. Vaara piilee varjoissa. Pelko kasvaa hitaasti. Mutta varmasti.”

Historiakin välähti Viljon mietteissä ja tulin – aivan kuin sattumalta – ajatelleeksi, että hän on kertaalleen kuollut, määrämittainen mies. Sen olin melkein unohtanut. Mutta nyt, kun talvipäivän pimentyminen oli jälleen lakannut ja aloitimme matkan kohti valoa, se tuli kuin itsestään esille.

”Viimeisin kylmäsotahan koski oikeastaan vain osaa – tosin kylläkin merkittävää osaa – maapallosta, mutta se kätki Kiinan varjoonsa. Ja sitä varjoa kiinalaiset osasivat käyttää taitavasti hyväkseen. Mutta tänään  näyttää siltä, että se aikakausi on lopussa. Talvisalama näkyy nyt ympäri maailmaa. Kaikkialla. Kaikissa paikoissa. Se häikäisee myös suomalaisen lehdistön.”

Viljo oli hiljaa pitkän aikaa. Tuuli kohisi korvissa. Pakkanen nipisti.

”Eniten minua pelottaa asevarustelu. Sehän saatiin kylmän sodan lopulla suljetuksi hataraan häkkiin, mutta nyt kaikki langat ja solmut ovat repeämässä. Tietysti me näimme, kuinka Kiina työntyi kuin varjo Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Mutta ei sitä silloin pidetty vaarallisena. Ei sitä pelätty. Arktinenkin oli villi ja tuntematon. Mutta nyt on toisin. Uusia reittejä avautuu, kun jäät sulavat ja merivedet nousevat. Kiinalaiset ovat herkkiä oppimaan. He osaavat soveltaa uusinta tietoa. Teknologiaa.”

”Niin. Ja Japanikin on hankkimassa itselleen lentotukialusta. Kohta moni muukin tulee perässä. Saksakin tietysti. Ilman muuta. Ohne weiteres.”

”Atomisota! Eihän sen pitänyt olla mahdollista!”

1. Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö, ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!

2. Ne liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää, ne korskuvat kuin konkarit, joit' urhot kiidättää!

(Ilmari Kianto. ”Revontulten leikki”)