708. Julmuudesta 190323

* 1200-luvulla Tsingis-kaani (1162–1227) mongolijoukkoineen eteni Kovaresmian muslimivaltakuntaan nykyisen Afganistanin alueelle. Hän tappoi joka neljännen asukkaan: 1,25 miljoonaa ihmistä. Valtakautensa aikana kaani ja hänen sukulaisensa raiskasivat kymmeniätuhansia naisia. (Ari Turunen: Mulkerot – Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja. Helsinki: Into kustannus, 2019)

* Kesäkuun lopussa 2014 maailmalle levisi äänite, joka merkitsi äärimmäisen julman valtakauden alkua Syyriassa ja Irakissa. Pian ”kalifaatin” julistamisen jälkeen Isis alkoi julkaista raakoja kuvia ja videoita panttivankien mestauksista. Sosiaalinen media mahdollisti kauhun levittämisen kaikkiin maailman kolkkiin. (Aino Frilander ja Alma Onali: ”Näin Isisin ”kalifikaatti, syntyi, kasvoi ja mureni”, Helsingin  Sanomat 23.3.2019)

* Xinjiangissa järjestetään päivittäin terroristintappoharjoituksia. Kun kaupoissa olevat pakolliset laitteet alkavat hälyttää, kauppiaiden on rynnättävä ulos, otettava terävillä nauloilla varustetut kepit mukaansa ja huudettava ”tapa”. (Katriina Pajari: ”Kiinan pimeä reuna” Helsingin Sanomat 23.3.2019)

Maailma on iät ja ajat ollut tuvillaan ihmisen julmuutta. Täynnä pahuutta. Eihän juutalaisvihan äärimmäisistä julmuuksistakaan ole kuin muutama, vaivainen vuosikymmen. Ja nyt vihapuhe on jälleen purskahtanut pintaan.

Uusin tietotekniikka on avannut nykyihmiselle uusia kanavia ja tunneleita, joiden kätköihin julmuus pääsee aikaisempaa helpommin piiloutumaan ja joita se pystyy tarvittaessa hyödyntämään entistä vapaammin.

Ihmiskunnan unipeitto ei riitä peittämään vuosituhantista julmuutta, joka ryöstäytyy usein kiusallisesti ja arvaamatta päivänvaloon.

Tämä ikävä ja raskas aihe ryöpsähti esille harmaana aamuna Ryssänkärjessä, kun olimme Viljo Vähäsen kanssa lukeneet tuoreimmat uutiset Isisin kalifaatista ja uiguurimuslimien kohtalosta tämän päivän Kiinassa. 

Niitä täydensi muutama päivä sitten julkaistu Mikko-Pekka Heikkisen referaatti Ari Turusen tietokirjasta Mulkerot, joka kertoo historian tunnetuimpien suurmiesten hirmuteoista.

Ajatuksemme hyppelivät levottomasti muhkuraisella alustalla, mutta yhteiseksi teemaksi siilautui kuitenkin helposti julmuus. Mistä se pulppuaa? Kuinka ihminen voi olla niin julma toiselle ihmiselle? Onko julmuus ihmisen pysyvä varjo, jossa peto piileksii?

Viljo aloitti.

”Ari Turusen patsasidea on erinomainen, koska siitä puuttuu syyttävä sormi. Lutherin kohdalla se tosin välähtää esiin, kun kirjoittaja muistuttaa, että uskonpuhdistaja kutsui juutalaisia naisia huoriksi ja väitti juutalaisten tulkinnan Raamatusta olevan sian peräaukosta. Ne sanat ovat hautautuneet armeliaasti kirkkohistorian peiton alle. Eikä paavi Urbanus II:n (1035–1099) vihapuhekaan enää järisytä pitäjänsä patsasta, vaan katolisen kirkon johtaja joutuu tänä päivänä painiskelemaan aivan toisenlaisten ongelmien kanssa.”

”Turunen pitäytyy kylmissä tosiasioissa, mutta kertoo kyllä, kuinka raskasta kirjoittaminen oli. Ei siinä ollut iloa.”

- Julmuuden kasvojen paljastumisen kannalta oli kuitenkin erinomainen asia, ettei hän uupunut kesken työn.

”Aivan. Eikä patsasprojekti tietysti tähän lopu. Le Monde diplomatiquen suomenkielisen version päätoimittaja ei toivottavasti hylkää aihetta, vaan jatkaa pohdiskeluaan siitä, millaisen muodon julmuus on saamassa nykyisessä some-maailmassa, jossa poliittista puhetta  ja patsaiden pysyttämistä on paljon vaikeampaa kontrolloida kuin muinaisten suurmiesten aikaan.”

”Isis-kalifaatin hajoaminen ja uiguurimuslimien kohtalo tuskin herättävät millään taholla innostusta patsaiden pysyttämiseen. En myöskään usko, että niitä nousee kovin herkästi Atlantin takana twiittailevalle suurvallan johtajalle.” 

707. Minna Canth 175 vuotta 190319

* Kirjailijan tulee tuoda esiin kaikki juuri semmoisena kuin se on, ei kaunistaa mitään. Kaunokirjallisuuden tulee olla kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat.

* Hän oli mestarillinen yhteiskunnan sisäisten jännitteiden ja valtasuhteiden ristivalottaja. Taiturillinen psykologinen ihmiskuvaaja, joka näki, kuuli ja aisti tarkkuudella, joka musiikin puolella vertautuisi absoluuttiseen sävelkorvaan.

(Jenni Haukio Kansallisteatterissa 18.3.2019)

Pataässän ulko-ovella liehui levollisesti Suomen lippu. Tuttu sini-valkoinen. Portsari tervehti meitä ystävällisesti, kohteliaasti ja ohjasi meidät kantapöytäämme. Sanoin, etten tarvitse sisällä kävelykeppiäni ja Viljo Vähänen nyökkäsi hyväksyvästi. Lennu kiirehti muitta mutkitta suoraan pöytäämme ja istahti omalle paikalleen.

”Oliko vaikeuksia saada auto” kysyin Lennulta, mutta hän vakuutti, ettei ollenkaan. Ukko oli kuulemma ymmärtänyt ihan hyvin, että nyt oli sopiva vapaapäivä lähteä liikenteeseen, kun eilen oli ollut melkoista hulinaa Kansallisessa. Siellä juhlittiin Minna Canthia ja Lennu oli tietysti jätetty yksin kotiin.

”Auto irtosi helposti ja Jennikin oli mielissään, kun kuuli, että Viljo oli järjestänyt minulle ohjelmaa täksi päiväksi. Naurettiin vain, että kyllähän liputkin sopivat hyvin tähän hetkeen.”

Olimme kaikki lukeneet aamulla Hesarista Jenni Haukion puheen ja nähneet valokuvat. Illalla olimme katsoneet uutisetkin. Pidettiin ihan hauskana pöytäliinan  (vai oliko se mekkokangas) esittelyä teatterin aulassa ennen tilaisuuden alkua. Kirjallisuus ja kuvataide kulkivat mukavasti käsi kädessä. Se on elävää historiaa.

Lennu aloitti.

”Tunsin sen puheen hyvin. Osasin sen jo melkein ulkoa. Näin siitä jo uniakin. Siihen ladattiin valtavasti energiaa.”

- Ja se kyllä näkyi  Viljo oli selvästi varustautunut, jonkinlaiseen sisällönanalyysiin.

”Aihehan sopi mainiosti Jennin suuhun. Sanoja ei tarvinnut etsiä. Ne tulivat kuin itsestään. Taivaasta, sanoisin, ellei taivasta olisi varattu muihin tarkoituksiin. Oikeastaan meidän ongelmana oli se, ettei Jenni eksyisi liian täydellisesti Minna Canthin ajatusmetsään. Ettei tämän päivän Jenni erottuisi lainkaan 175-vuotiaasta Minnasta.”

- Juuri niin. Sitä minäkin ajattelin, kun Jenni puhui voimaannuttamisesta, joka on tämän päivän kieltä. Jäi sellainen tunne, että kahden naiskirjailijan sanat olisivat kietoutuneet toisiinsa kuin vuosisatainen köynnös (samanlainen, joka näkyy Hugo Simbergin freskossa Tampereen tuomiokirkossa), silloin, kun Jenni totesi Minnan taistelleen viimeiseen asti sorrettujen ja vääryyttä kärsivien puolella. Samainen virehän oli nyt Jennin omassa puheessa. Ja se on tietysti vain hyvä asia. 

”Pidimme tarpeellisena ottaa kantaa myös vihapuheeseen. Sekään ei kuulunut sellaisena Minnan sanavarastoon, mutta tänään tiedämme, että siinäkin suhteessa heidän ajatukset kulkevat samoja ratoja. Eräs aikamme rasitteista on lähes kaikkialta vyöryvä vihapuhe, joka aggressiivisuudellaan passivoi ja vaientaa. Juuri sellainen on vihapuheen tulos. Pelko ottaa helposti ylivallan. Ja me olemme nähneet tässäkin ajassa, minkälaisia kauheuksia sen takaa ryöstäytyy päivänvaloon.”

”Halusimme sitoa puheen sanoman yhteen Bertolt Brechtin sanoilla. Taide ei ole peili joka heijastaa todellisuutta, vaan moukari, jolla sitä muokataan. Niillähän Jenni aloitti ja niihin hän myös päätti puheensa. Hän ojentaa meille peilinsä ja moukarinsa. Tarttukaamme niihin avoimin silmin ja rautarohkein sydämin.”

Poistuimme Pataässästä reippaassa räntäsateessa heti, kun näimme mustan auton pysähtyvän oven eteen. Lennun vapaapäivä päättyi siihen. Hän kohtasi Jennin Mäntyniemessä rautarohkein sydämin.  

706. Uusien sanojen viidakko 190318

Vanhassa maailmassa sanojen metsässä oli helppo kulkea. Erilaiset puut ja polut erottuivat selvästi toisistaan. Oli taivas ja maa. Oli rauha ja sota. Oli valo ja varjo. Oli ystävä ja vihollinen. Oli ylämäki ja alamäki. 

Nykyinen metsä on täynnä uusia sanoja ja merkityksiä. Niitä on opeteltava kuin aapista. Muutoin eksyy eikä metsä tunnukaan enää mukavalta ja turvalliselta. 

Hybridi. Kyber. Resilienssi. Kyborgi. Johonkin taivaalliseen tai maalliseen ne ehkä viittaavat, mutta polku niiden läpi on kuin labyrintti. Sinne voi eksyä.

Onneksi siihen metsään ei ole pakko astua jalallakaan. Sitä voi katsella kaukaa. Ihailla. Turvallisesti.

Ellei satu olemaan utelias, kuten Viljo Vähänen, jonka olemme tavanneet silloin tällöin Ryssänkärjessä taikka Pataässässä tai joskus Lennun kanssa Kultarannan laiturilla.

Itse asiassa Viljo on hybridiolento. Hän elää ja liikkuu sisäisen ja ulkoisen maailman rajapinnoilla. Todellisuuden ja mielikuvien välimaastossa

Eihän kertaalleen kuollut mies voi elää normaalia elämää, vaikka tahtoisi. Hänellekin löytyy tietysti oma paikkansa nykyisessä sanaviidakossa, jossa valot ja varjot eivät ole enää todellisia, so. totuuden mukaisia, vaan omituisia totuuden jälkeisiä oletoja.

Onko totuudestakin siis tullut kauppatavaraa? Vai onko sekin vain näköharha? Yksi näkee sen näin. Toinen noin.

Tätä olemme Viljon kanssa joskus pohtineet. Onko ehdotonta totuutta olemassa? Ehkä uusi viidakko vain toistaa vanhoja totuuksia uusin sanoin?

Tieteellisenkin tiedon olemme Viljon kanssa ymmärtäneet vain pyrkimykseksi päästä mahdollisimman lähelle totuutta. Esimerkkinä olemme usein käyttäneet tasapainoa. Se on hyvä tavoite. Joskus erinomainen. Sitä kohti on hyvä pyrkiä. Mutta sen saavuttaminen saattaa olla tuhoisaa, koska silloin liike pysähtyy – ja siihen kaikki loppuu!

Hybridihän on vain ajatusten ja tekojen yhdistelmä. Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus on siis vain yritys yhdistää ja ymmärtää erilaisia sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajapintoja (ks. Hybridikeskuksen johtajan Matti Saarelaisen haastattelu, Maanpuolustus 127 Maaliskuu 2019) 

Kyberissä on kysymys samasta asiasta. Yhdistämisestä. Yhteiskuntaan kohdistettujen, monikerroksisten ja muodoiltaan jatkuvasti muuttuvien kriittisten uhkien tunnistamisesta ja torjumisesta. Niitä käsitellään aika kattavasti em. Maanpuolustuslehden teema-numerossa Yhdistelmäuhkat 127. Maaliskuu 219.

Resilienssi taas tarkoittaa sitkeyttä ja periksiantamattomuutta pehmein, ymmärtäväisin keinoin. Sekin on siis ihmisen omien voimavarojen luontaista, systemaattista ja järkevää yhdistämistä.

Kyborgi on jo vanha, tuttu käsite, jossa yhdistyy ihmisen synnynnäinen halu löytää mekaanisia työvälineitä oman elämänsä helpottamiseksi ja unelmiensa toteuttamiseksi. Se on puhdas tekoälyn arkien tuote. 

Nykyinen uudissanojen viidakko voi siis osoittautua lopulta aivan ystävälliseksi ja lempeäksi satumetsäksi. Sanathan muodostuvat kirjaimista ja tavuista. Niitä me Viljon kanssa opettelimme jo kansakoulussa. Emmekä ole laisinkaan hämmästelleet sitä, että Lennukin oppi ne kuin lennosta. 

705. Kolmas kerta toden sanoo 190312

”Voiman Venäjä” -hanke on päättynyt loppuraporttiin (ks. www.defim.fi).  Raportti seuraa jatkumona kahta edellistä puolustusministeriön tilaamaa tuotosta: ”Haasteiden Venäjä” ilmestyi vuonna 2008 ja ”Muutosten Venäjä vuonna 2012.

Kolmannen kerran voimaan tuntuu olevan juuria monesta suunnasta. Raamatussa Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa, saduissa saa toivoa kolme toivomusta, huutokaupassa kolmas kopautus sinetöi kaupan. Sakari Virkkusen toimittamassa Suomalaisessa fraasisanakirjassa kerrotaan, että jo muinaisessa Egyptissä kolme oli pyhä luku. Myös kalevalaisissa sanonnoissa asiat tehdään usein kolmeen kertaan.

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä." (Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Center for Strategic International Studies (CSIS) tilaisuudessa Washingtonissa 6.9.2007

Iltahämärä ehti jo laskeutua Ryssänkärkeen. Säätiedoissa luvattiin pakkasyötä ja kerrottiin, että revontuletkin saattaisivat näkyä Lauttasaaren eteläkärjessä. Sovittiin Viljo Vähäsen kanssa, että pannaan turkit päälle, kun lähdettiin myöhäiselle iltakävelylle.

Aiheena oli kolmen ministeriön ja 40 tutkijan yhteistyönä syntynyt tutkimusraportti, joka julkaistiin näyttävästi median kaikissa välineissä ja arvelimme, että siinä riittäisi purtavaa ainakin siihen saakka, kunnes kansa pääsee valitsemaan uudet edustajansa Arkadian mäelle ja Suomi siirtyy takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja saamme hallituksen, joka mittauttaa ensitöikseen luottamuksensa eduskunnassa.

Tosiasiassa olimme ehtineet vain vilkaista 180-sivuista raporttia, jonka löysimme kokonaisuudessaan netistä ja josta kiireisimmät toimittajat olivat jo ehtineet kirjoittaa omia kommenttejaan.

Viljo aloitti.

”Jokohan nyt uskotaan, mitä Venäjä merkitsee meille tänä päivänä. Asiallahan on nyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen tutkimuksen kerma in corpore eikä vain yksi ministeri, joka pääsi hämmentämään kattilaa ja aiheutti valtaisan marinan ja murinan, jossa sanoja ei säästelty. Kaikki kynnelle kykenevät halusivat pistää lusikkansa siihen soppaan.”

”Nyt ei päästä sanomaan, että Voiman Venäjä-raportti yllätti valtiojohdon, mikä oli yleinen tulkinta Häkämiehen puheen jälkeen. Kolminkertainen Venäjä ei tullut tai ei tule olemaan enää yllätys kenellekään, joka on seurannut viime vuosien menoa maailmalla, vaan päinvastoin. Moni löytää sieltä varmaankin ajatuksia ja tulkintoja joita on pyörittänyt omassa päässään.”

- Aivan. Jälleen olisi vain muistettava, ettei skenaario-tekniikka, jolla raportissa käsitellään tulevaisuuden vaihtoehtoja, ole mikään ennuste, vaikka houkutus siihen suuntaa on tietysti suuri.

”Näinhän se on.  Äkkipikainen lukija saattaisi löytää siitä samoja tendenssejä, jotka olivat nähtävissä jo Häkämiehen Venäjä-tokaisussa. Nyt sama asia sanotaan harkitummin ja perusteellisemmin. Ilman katupojan slangia.”

”Olisi ehkä myös hyvä nähdä, että loppuraportin todistusvoimaa voi pitää jo kirjoittajien nimien perusteella (vaikka kaikki eivät antaneet lupaa nimiensä julkistamiseen) yhtä suurena kuin millä tahansa parlamentaarisen komitean mietinnöllä. Joutuisivathan turvallisuuspoliittiset komiteat ja sihteerit käyttämään aivan samoja asiantuntijoita työssään kuin Voiman Venäjä-hankkeen voimahahmot ja työstäjät.”

”On tietysti uuden eduskunnan ja uusien kansanedustajien asia miettiä, millä tavalla parlamentin kädenjälki tulee näkymään lainsäädäntötyössä ja missä aikataulussa.”

”Kolmiosaisessa työssä ovat onnistuneesti näkyvillä aikaisempien vuosien askelmat eikä kenellekään jää epäselväksi, millaisin perustein loppuraportti on laadittu.”

- On silti mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton loppuraportti saa Moskovassa, Berliinissä, Pariisissa, Lontoossa, Roomassa, Tallinnassa tai twiittitehtaassa Atlantin takana. 

”Aivan. Ja kuka ja ketkä leimataan syntypukeiksi, kuten meikäläisessä keskustelussa on tapana.”

- Okei. Mutta luettavaa siis riittää, kun ”kevät kehissä kieppuu, kapuelee kangaspuissa,” kuten Einari Vuorela runoilee Tauno Pylkkäsen sävellyksessä ”Kevättunnelma”.

(Sitä sopii tulla kuuntelemaan Ritarihuoneelle tiistaina 14. toukokuuta klo 16.00)

704. Myrsky vesilasissa 190311

- Osoittaa suurta halveksuntaa äänestäjiä kohtaan, jos ajattelee, että hallituksen hajottaminen soten takia viikkoja ennen vaaleja on demokratian kannalta oikea tapa kantaa vastuuta. Olen iloinen, että Tienhaarassa, Talissa ja Ihantalassa vallitsi eri näkemys johtamisesta vastoinkäymisten edessä.(Charly Johan Salonius-Pasternak HS 11.3.2019)

- Pääministerin ero oli arvoton temppu. En pysty keksimään yhtään hyvää syytä, miten pääministerin ero voisi parantaa isänmaan asioiden hoitamista (HS. Risto Pitkänen 11.3.2019)

(Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa)

Viljo Vähänen tuli Ryssänkärkeen juuri ennen kuin arinko ehti nousta horisontin yläpuolelle. Yöpakkaset olivat tuiskuttaneet tervaleppien juuret valkoiseen vaippaansa, mutta meri lainehti vielä vapaana hieman kauempana. 

Hänellä oli mukanaan kaksi mielipidekirjoitusta Hesarin yleisönosastosta tältä päivältä. Oli kulunut vain kolme päivää siitä, kun pääministeri oli jättänyt hallituksensa erokirjeen presidentille. 

Myrskytuulet alkoivat sillä hetkellä puhaltaa. Ne löivät heti yli äyräiden. 

Viljo aloitti.

”Sananvapaus on demokratian selkäranka. Ilman sitä kansanvalta ei toimi. Ymmärrän sen vuoksi ihan hyvin, että Hesarin toimitus katsoi oikeaksi julkaista nämä kirjoitukset, vaikka niiden paatos on aivan hirmuinen. Tuntuu kuin isänmaa olisi nyt vaarassa, vaikka mistään sellaisesta kuin Tali-Ihantalassa kesällä 1944 tapahtui, ei ole kysymys. Ei siellä päinkään.”

”Pääministerin ja presidentin dialogi Mäntyniemessä oli koruton ja selkeä. Ei siinä tunteilla revitelty. Pyydän eroa. Saat eron. Kaikki tapahtui perustuslain hengen ja kirjaimen mukaisessa järjestyksessä.”

”Myrsky vesilasissa ylittää kaikki kohtuullisuuden rajat. En ymmärrä, miksi tuollaista kieltä käyttää Ulkopoliittisen instituutin tutkija, jonka pitäisi pysyä mahdollisimman lähellä tieteellistä totuutta. Onhan UPI sitä paitsi eduskunnan rahoittama tutkimuslaitos. Rivikansalaiselta, jota en tässä tapauksessa tunne, ei sellaista voida edellyttää.”

”Poliittisille intohimoillekin pitää tietysti antaa oma tilansa nyt, kun eduskuntavaalitaistelu räjähti näin näyttävästi käyntiin. Niiltäkin voidaan tietysti odottaa ainakin alkeellista sivistystasoa. Vihapuheilla sitä ei saavuteta.” 

703. Viron jytky? 190302

Vaikka konservatiivisen kansanpuolueen kannatus on tullut huippulukemista jonkin verran alaspäin, tiukka linja maahanmuuttoon, taitava populistinen retoriikka ja johdonmukainen työ kyläilloissa on käytännössä kaksinkertaistanut sen suosion viime vaaleihin verrattuna. 

”Viron perussuomalaiset” ovat matkalla jytkyyn.

 (Kolumnisti Rain Koolin analyysin Viron sunnuntaisten parlamenttivaalien alla)

Sattuu niin somasti, että Suomenlahden molemmin puolin odotetaan jännityksellä, mitä kevään eduskuntavaaleissa tapahtuu. Virossa sunnuntaina 3.3.2019, Suomessa sunnuntaina 14.4.2019. 

Päivämäärillä ei ole suurta merkitystä. Sen sijaan lopputuloksella voi olla. 

Pohdimme Viljo Vähäsen kanssa tätä kysymystä laskiaissunnuntain aaton iltahämärässä Ryssänkärjessä jaksamatta odottaa huomisiltaan saakka, jolloin vaalitulos on Viron osalta selvillä ja meillä kannunvalanta  vielä täydessä käynnissä .

Uutta jytkyä ei meillä tosin monikaan taida odottaa. 

Viljo aloitti.

”Ei tässä soinilaisella jytkylläkään ole suurempaa merkitystä. Tänään me tiedämme, että se johti täydelliseen sekasotkuun. Sanon sen nyt suoraan: parlamentaristiseen katastrofiin, jonka seurauksena meillä istuu hallituksessa kolme ministeriä, joilla ei ole yhtään edustajaa maan parlamentissa. Perustuslakiahan siinä ei tietenkään rikottu. Sen verran osattiin kyllä varoa. Hallitus nauttii edelleenkin eduskunnan luottamusta. Mutta kyllä siitä jäi ikävä tahra suomalaiseen demokratiaan. Ja se pysyy siinä kauan.”

”Nykyisellä väittelyllä (koskien perustalakivaliokunnan roolia eduskunnan työskentelyssä) saattaa olla etäisiä, tosin epämääräisiä, kaikuja tästäkin kriisistä.”

”Sen sijaan on hyvä tiedostaa se geostrateginen ero, mikä virolaisella ja suomalaisella jytkyllä tosiasiallisesti on.”

- Nyt taisit, veli hyvä, sohaista muurahaispesää! Eihän kahden eurooppalaisen pikkuvaltion vaaleilla noin suuria kysymyksiä ratkaista.

”Ei tietenkään ratkaista, mutta jytkyjen välinen ero on joka tapauksessa välttämätöntä tiedostaa.” –

- Ja mikä se on?

”Se on sotilaspolitiikassa. Liittosuhteissa.”

- Täsmennä, please!

”Ok. Hyvä on. Viro on sotilasliitto Naton täysvaltainen jäsen. Se on suostunut siihen, että Nato hallitsee koko sotilaallisella voimallaan ja arsenaalillaan Viron ilmatilaa ja voi, mikäli katsoo tilanteen sellaiseksi, perustaa Viron maaperälle haluamansa määrän sotilastukikohtia.”

”Tällaista sitoumusta Suomella ei ole. Meidän omien lentokoneittemme tehtävänä on hallita ja valvoa Suomen ilmatilaa. Tänne ei Natolla ole asiaa.”

”Se on enemmän kuin tunnettu vissi ero. Se on olennainen ja tärkeä ero myös silloin, kun pohditaan mahdollisia jytkyjä eduskuntavaaleissa.”

”Viro on ottanut sotilaspolitiikassaan käyttöön ehdon sine qua non. Ilman Nato-jäsenyyttä, vieraan vallan lentokoneilla ei olisi asiaa valvomaan Viron ilmatilaa. Tätä asiaa Viron poliittisen johdon ei tarvitse mitenkään perustella kansalaisilleen näissäkään parlamenttivaaleissa. Päätös on tehty. Se on ehdoton.”

”Ymmärrän kyllä, ettei Viron konservatiivisen kansanpuolueen suurellakaan vaalivoitolla ole välitöntä ja suoranaista vaikutus maan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Eihän sitä ole ollut soinilaisillakaan. Siinä suhteessa voimme kyllä nukkua yömme aivan rauhassa tapahtuipa huomisissa vaaleissa mitä tahansa.”

”Mutta halusin vain korostaa, ettei virolaisella jytkyllä ole suorempia kytkentöjä Euroopan levottomaan nykytilaan kuin sotilaallista liittoutumattomuutta korostavalla suomalaisella jytkylläkään, josta on jäljellä vain etäisiä kaikuja.”

”Silti ero on elintärkeä tulevaisuutta ajatellen.”

702. Politiikan piippuhyllyltä 7. 190226

Olemme Viljo Vähäsen kanssa seuranneet piippuhyllyltä kuuden postauksen ajan eduskuntavaalien lähestymistä emmekä ole tulleet hullua hurskaammiksi. Iänikuinen valtataistelu Oikeiston ja Vasemmiston välillä jatkuu eikä sille ole loppua näkyvissä myöskään tänä keväänä, kun vaalihuoneistojen ovet sulkeutuvat sunnuntai-iltana 14. huhtikuuta. Istumme kuitenkin piippuhyllyllämme loppuun saakka, sillä kansanedustajien joukkopako eduskunnasta tekee henkilötasolla loppuratkaisusta tavallista kiinnostavamman.

Olimme paikalla Ryssänkärjessä, kun päivä valkeni klo 7.29. Taivas oli harmaa. Suojasää oli hyökännyt ankarasti talvihankien kimppuun. Meri lainehti eikä Lauttasaaren ympäri päässyt kukaan hiihtämään vanhaan pakkastalvien tyyliin. Tuskinpa maaliskuunkaan pakkaset ehtivät tilannetta korjaamaan. 

Viljo aloitti seitsemännen vaalipostauksemme.

”Tässä käy nyt juuri sillä tavalla, kuin ennustimme silloin, kun oikeistohallituksen ministerit esittivät nyrkkitervehdyksensä televisiossa. Sanoimme silloin, että se oli suuri virhe. Ylimielinen ele. Bjälbön konsiilin johtajatroikka osoitti koko kansalle, ettei se ymmärrä konsiilin henkeä eikä toimintatapoja. Siihen ei noissa olosuhteissa olisi ollut varaa.” (ks. Bjälbön uutiset 2.8.2015-15.6.2019. Viljo Vähäsen havaintoja yhteiskuntasopimuksesta)

”Tässä kohtaa on hyvä siteerata.”

Kokoonkutsuja katsoi jokaista piispaa (so. Elinkeinoelämän Keskusliiton, Kuntatyönantajien, SAK:n, STTK:n ja Akavan johtajia) suoraan silmiin. Oli joustettu, kiristetty ja väännetty. Syytelty. Annettu anteeksi. Annettu periksi. Vannottu. Ihan niin kuin vanhaan hyvään aikaan. ”Tiimalasissani on vielä muutama hiekanjyvänen jäljellä. Kyllä te itsekin sen näette. Ja tajuatte, että aika on loppumaisillaan. Älkää kuvitelko, että minä kääntäisin tämän lasin uudelleen alassuin.

”Nyt aika on loppu. Rintamat murtuvat. Eduskunnan valiokunnat tukehtuvat työtaakan alle. Ne hautautuvat paperipinojen taakse. Kansan antamat valtakirjat vanhentuvat pian Tähän on tultu!”

- Pelkistyksesi on aika raju. Tulee mieleen Kauko Kare. Tuskinpa soten ja tiedustelulakien ajautuminen kuilunpartaalle sentään merkitsee koko poliittisen järjestelmämme murtumista?

”Sellaista henkeä äärilaidoilla on kyllä olemassa. Yhtynyt Vasemmisto (oppositio) on ottanut käyttöönsä kaikki mahdolliset aseet enemmistöä (hallitusta) vastaan. Hallituksen arvovalta on hiuskarvan varassa. Nyt on myöhäistä tehdä enää yhtään mitään.”

SO WHAT?

- Mihin tässä nyt ollaan menossa? Anarkiaan? Diktatuuriin? Minne?

Viljo Vähänen ei vastannut heti. Katsoi horisonttiin. Mietti.

”Varmaa tietoa ei ole. Mannerlaatat liikkuvat kymmenien miljoonien vuosien aikataulussa. Täyttä varmuutta seuravasta suureta tuhosta ei ole kenelläkään. Ennusteiden ja mielikuvien perustella sitä ei nytkään voida saavuttaa. Ihmisen elämä on lyhyt. Silmänräpäys. Ei tieteellinen tieto siihenkään  mitään varmuutta tuo. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tulevaisuus on hautautumassa (jälleen kerran) epävarmuuden pilveen.”

Aikarajat, joita Kokoonkutsuja on käyttänyt saarnojensa keppihevosena, ovat murtuneet kerta toisensa jälkeen. Epistolatekstikin, jota hän aluksi luki suurella innolla, on menettänyt pala palalta loistoaan eikä sen sisällöstä ole enää jäljellä kuin vaivainen luuranko.

”Suomi on tietysti vain lastu laineilla. Sen me kaikki ymmärrämme. Itikan ääni voi vaivata elefanttia, mutta elintärkeätä, omaa suuntaansa se ei  sen vuoksi muuta. Maailman mittakaavassa valtataistelu on eri asia kuin meidän pienissä ympyröissämme. Geostrategisten asemien varmistaminen on noussut pian kylmän sodan päätymisen jälkeen suurvaltojen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Se puetaan vielä tänä päivänä pumpuliin ja höyheniin, mutta taustalta kuulu jo selvääkin selvemmin uuden sodan (asevarustelun) pahaenteinen ääni.”

”Pienen valtion johtajilta (kansanedustajilta) vaaditaan nyt tietoa ja taitoa, jolla kansakunta selviää tulevaisuuden karikoista. Maalla. Merellä. Ilmassa. Avaruudessa. Ja ihmismielen labyrinteissa”

”Siihen kohdistuu huhtikuun 14. päivän illan suurin jännitys. Ja toive.”