62. Paksunahkaisuudesta

Perässähiihtäjä on ehtinyt jo lähes näkymättömiin. Hänen vauhtinsa on kiihtynyt, kun vaalipäivä alkaa häämöttää ja kun kiireisimmät ovat jo ehtineet äänestää ennakkoon. Itse odottelen päivää, jolloin liput nousevat salkoon suomalaisen demokratian kunniaksi. Silloin käyn piirtämässä numeroni ympyrän sisälle Lauttasaaren kansakoululla, jonka nimi on vuosien saatossa ehtinyt muutamaan kertaan jo vaihtua.

Yritin etsiä Perässähiihtäjän blogeista sanaa "paksunahkainen", koska se jäi pyörimään moneksi päiväksi kieleni päähän, mutta en enää onnistunut löytämään sitä enkä muista edes asiayhteyttä, jossa hän sitä käytti.

Jotenkin ajattelin, että se liittyi Lipposeen taikka Väyryseen, joiden ihon alle on kertynyt enemmän poliittista rasvaa kuin muille. He ovat sen vuoksi paksunahkaisempia kuin muut ehdokkaat. Mutta toisaalta he ovat vähintäänkin yhtä herkkähipiäisiä kuin kokemattomammat kilpakumppaninsa. He eivät siedä minkäänlaisia naarmuja pinnassaan.

Se tuntuu kummalliselta, kun tiedetään, että molemmat ovat saaneet politiikan kentällä pahoja kolhuja. On nousuja ja putouksia. Omat koirat ovat purreet. Pahat kielet ovat puhunet. Mutta kilpensä he ovat halunneet säilyttää kirkkaana eivätkä he ole piilottaneet kynttiläänsä vakan alle.

Nyt kun kaikki presidenttiehdokkaat ovat päässeet esiintymään television henkilökohtaisissa haastatteluissa (mitkä ovat mielestäni monin verroin parempia kuin ryhmäohjelmat, joissa puhutaan päälle ja joissa puheenvuorot mitataan sekuntikellolla), suuria eroja paksunahkaisuudessa ei tullut mielestäni esille.

Kovan luokan ammattipoliitikot, Väyrynen ja Lipponen, esiintyivät kyllä edukseen. Jopa gallupeiden kuningas Niinistökin jäi hivenen heidän varjoonsa. Mutta kyllä tällä kertaa naisehdokkaiden, Essayahin ja Biaudetin charmi puri ainakin minuun. Nuoremmat miehet, Arhinmäki ja Haavisto, täyttivät hyvin paikkansa, mutta jytky-Soini oli yllättäen aikamoinen pettymys. Hänen avauksensa "hyvää iltaa koko Suomen kansa" meni aivan penkin alle.

En oikein usko, että viimeiset yhteisesiintymiset tai vaalikiertueet enää muuttaisivat kokonaiskuvaa. Kaikki ehdokkaat ovat jo päässeet esittelemään itseänsä niin monipuolisesti, etteivät paksunahkaisimmatkaan päässe enää raivaamaan ympärilleen uutta tilaa.

Omassa vaaliveikkauksessani olen lähtenyt siitä, että Gallupeissa näkyvä epävarmojen äänestäjien lukumäärä (noin kolmannes äänioikeutetuista) on suurin piirtein kohdallaan ja että ne äänet jakautuvat aika lailla samassa suhteessa kuin kantansa ilmaisseiden mielipiteet eli Niinistö saa tästä joukosta suurimman osan ehkä jopa yhtä paljon kuin kaikki muut ehdokkaat yhteensä.

Jos näin kävisi, toista kierrosta ei todennäköisesti tarvittaisi laisinkaan. Tähän suuntaan huomasin myös Sami Borgin ajatuksen kulkeneen. Ja hän on sentään Olavi-isänsä poika!

En sen sijaan jaksa uskoa laisinkaan siihen ajatukseen, jota Perässähiihtäjä tunnusteli eilisessä postauksessaan, että punaiset ja vihreät äänestäjät lyöttäytyisivät jotenkin yhteen ja nostaisivat Haaviston kannatuksen niin suureksi, että mahdollisuus toiseen kierrokseen sitä kautta aukeaisi.

En myöskään näe sellaista mahdollisuutta, että "työväestö" nyt heräisi viime metreillä ja nostaisi Lipposen ja Arhinmäen yhteisen kannatuksen niin suureksi, että se pakottaisi Niinistön toiselle kierrokselle.

Voi hyvinkin olla mahdollista, ettei äänestysprosenttikaan nouse viime vaalien korkeudelle, kun varsinaista jännitystä vaalien voittajasta ei ole syntymässä.

Äänestäjät ovat tietysti sekä herkkähipiäisiä että paksunahkaisia, mutta ei tämäkään toteamus pahasti heilauttane ennakkoaavistuksiani.

61. Kädet kyynärpäitä myöten ristissä

Eilisen ehdokastentin jälkeen jäimme Viljo Vähäsen kanssa miettimään. Olimme molemmat sitä mieltä, että Paavo Väyrynen pärjäsi erinomaisesti. Kuulustelijat eivät saaneet häntä kiikkiin missään kysymyksessä eikä hän hermostunut edes kassakaappisopimuksesta, vaan esiintyi nöyränä ja anteeksiantavaisena.

Mitä se merkitsee?

- Kyllä Kepu saa panna kätensä kyynärpäitä myöten ristiin, kun se älysi suostua Väyrysen ehdokkuuteen. Ilman sitä se olisi nyt täysin eksyksissä. Tuuliajolla. Mutta nyt ankkuri on iskeytynyt tiukasti pohjaan. Koko laiva värisee innosta. Ukot ja akat uskaltavat jälleen tulla ulos tuvistaan. Suuri Johtaja on saapunut!  Onnen odotus täyttää kaikkien kepulaisten sydämet ...

"Hetkinen, Viljo. Odota hetki ennen kuin jatkat ylistysrunoasi. Eihän yksi tv-esiintyminen voi noin paljon merkitä. Vuorossa on tänään Soini ja sitten tulevat vielä Lipponen ja Niinistö ja sen jälkeen kaikenlaisia ryhmäesiintymisiä. Minunkin mielestä Paavo oli hyvä, mutta on muistettava, että hän kantaa raskaampaa menneisyyden taakkaa kuin yksikään hänen kilpailijoistaan. Jalasmökeillä ja kassakaapeilla ei ole siinä suurta merkitystä. Ne ovat vanhoja rojuja sen rinnalla, että Väyrynen itse on menneiden aikojen mies. Kekkosen suosikki ja kaikkea muuta. Jotkut ovat vihan vimmoissaan vannoneet lähtevänsä maasta, jos hänet valitaan presidentiksi. Etseteraa! Miten hän voisi yhtäkkiä olla uskottava tulevaisuuden rakentaja? Ei siihen rautaisinkaan narsistinen usko riitä!"

- Oukei. Rauhoitutaan. Mutta kait sinäkin tunnustat sen, että Mari Kiviniemi teki viisaasti, kun antoi tilaa Väyryselle. Samoin Jäätteenmäki. Ei Kääriäiselläkään olisi ollut sellaista draivia kuin Paavolla on nyt. Eikä henkilökohtaista varallisuutta. Paavohan on nyt menestyvä bisnesmies. Miljonääriä. On silläkin merkitystä, kun rahahanat menivät viime vaalien jälkeen tukkoon. Muki-idea on vain pieni bagatelli. Sinänsä tietysti hauska. Kyllä tässä rahaa palaa paljon enemmän. Minäkin taidan ostaa sen mukin. Ihan vain muistoksi.

"Näitkö muuten Väyrysen lehdistötilaisuuden Apollossa? En yhtään muista, mitä hän sanoi, mutta kiinnitin huomiota siihen, ettei televisiokuvassa näytetty, kuinka paljon mediaa oli paikalla. Sen sijaan kuvassa näkyi useamman kerran Mari Kiviniemi keväänvihreässä, tyylikkäässä jakussaan. Eturivissä. Yksin. Hänen kätensä olivat kyynärpäitä myöten ristissä. Ei ketään puoluejohdosta, ei edes puoluesihteeriä, näkynyt mailla eikä halmeilla. Mitäs siitä sanot?"

- En nähnyt sitä, mutta huomaan, kuinka tärkeä mielikuvien ja mielipiteiden virittäjä televisio nykyään on. Yhdelläkin esiintymisellä saattaa olla arvaamattoman suuri merkitys. Tarinat alkavat elää aivan sattumanvaraisesti. En kuitenkaan usko, että Marin vaatteilla tai yksinäisyydellä olisi mitään merkitystä saatikka tarkoitusta, mutta jollakin tahattomalla lauseella sitä voi olla. Muistetaan vain Holkerin kahvinjuonti. Ja onhan Soinin "jytkykin" päätynyt jopa uusimpaan sanakirjaan. Tässä mielessä odotan mielenkiinnolla Soinin esiintymistä tämäniltaisessa vaalitentissä. Arvelen, että se saa suuren katsojakunnan, vaikka en ole vaivautunut etsimään tietoa siitä, kuinka moni katsoi eilen Väyrystä. YLEhän pitänee tällaisista asioista tarkalleen kirjaa. Itse aion tälläytyä töllön ääreen.

"Minä tasapainoilen nyt Rymy-Eetun ja Soinin välillä. Tarjolla olisi iso tuopillinen olutta ja pöydällätanssia tai grillaus. Uskon nimittäin, etteivät kuulustelijat päästä Timo Soinia yhtä helpolla kuin Paavo Väyrystä. Tosin kysymys on kahdesta erikaliiberisesta ukosta. Väyrynen on kettu. Soini on karhu. Tai paremminkin. Väyrynen on Kekkonen. Soini Vennamo. Siinä on iso ero sekä kokemuksen että imagon suhteen. Kekkonen ja Vennamo eivät joutuneet koskaan tosiasialliseen painiin keskenään. Ei vuoden 1970 eduskuntavaalejakaan voida sellaisena pitää. Kekkonen oli kaiken aikaa ylivoimainen. Mutta nyt Väyrynen ja Soini saattavat joutua aivan todelliseen taisteluun. Puntit ovat aikalailla tasoissa, vaikka niiden sisältö on tyystin erilainen. En myöskään jaksa uskoa, että Soini olisi "älykäs strategi", kuten Jussi Lähde kirjoittaa kommentoidessaan Perässähiihtäjän blogia. Lähteen mukaan "hän ei suhtaudu presidentinvaaleihin niitä väheksyen. Ei suinkaan. Hän tietää, että hänelle mahdolliset presidentin vaalit ovat vuonna 2018". Kyllä se on mielestäni aivan väärä arvio. Väyrysen jääräpäinen tunkeutuminen Suomen Keskustan presidenttiehdokkaaksi osoittaa aivan toisen tasoista strategista silmää ja harkintaa kuin Soinin "jytky", joka perustui paljon enemmän luonnonvoimiin kuin mihinkään harkintaan tai poliittiseen suunnitteluun"

- Hauskaa iltaa Rymy-Eetussa! Minä kerron kyllä Loppiaisen jälkeen, kuinka S-V ottelu päättyi.

60. Kaksi loppukiriä

Perässähiihtäjä liukuu nyt niin vikkelästi, etten tahdo pysyä hänen perässään.

Tarja Halonen jäi uudenvuodenpuheen jälkeen kuin paikalleen seisomaan. Hänenhän ei enää tarvitse tehdä yhtään mitään. Tuskin edes Lipponen odottaa saavansa tukea siitä suunnasta. Demarit lienevät sopineet keskenään, että  työministeri riittää siihen puuhaan. Ei siinä enää emerituspresidenttiä tarvita. Tosin triumviraatti Koivisto-Ahtisaari-Halonen saattaisi tuntua Lipposesta ihan mukavalta vetojuhdalta.

Enpä kuitenkaan usko, että he sellaista mokaa tekisivät.

Mutta kyllä Lipposen kohtalo minuakin surettaa ja ihmetyttää. Hän on jotenkin pudonnut kuin eno veneestä. Nyt tuntuu, että demarit tekivät sittenkin pahan virheen luottaessaan vanhaan ratsuun. Kyllä tällä hetkellä ja tässä tilanteessa Erkki Tuomioja olisi ollut aivan toista maata. Etenkin, jos hän olisi alistunut puoluetoverinsa, kähertäjäkoulussa väitelleen käsityönneuvoksen käsittelyyn. Siitä olisi syntynyt melko helpolla kilpailukykyinen ratsu viimeiselle kirikierrokselle.

Mutta taka-askeleita ei tässä kilpailussa enää voi ottaa. On keskityttävä loppukiriin.

Kun en lue nykyisin enää laisinkaan paperilehtiä (paitsi Kirkko & Kaupunkia), en löytänyt Hesarin nettisivulta Unski Hämäläisen arviota Raila Kinnusen Lippos-kirjasta enkä näin ollen tiedä, mitä hän arvelee Lipposen matelevista kannatusluvuista. Kun ulkona on lisäksi koiranilma, en viitsinyt lähteä R-kioskille lehteä ostamaan, vaikka sinne on vajaat sata metriä. Näköispainosta en periaatteessa osta netistä. Joudun siis esittämään asiasta ihan ikioman arvioni.

(1) Lipponen on liukunut liian kauaksi perinteisestä sosialidemokratiasta. Säkin pohja on revennyt, kun on vain ajateltu, että riittää, kun katto on korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Sosialidemokratian yleinen kriisi henkilöityy tässä ajassa Paavo Lipposeen.

(2) Putkikonsultaatio, josta Lipponen näyttää suuttuneen Aamulehdelle, oli sosiaalidemokraattiselle veteraanipoliitikolle sudenkuoppa., johon hän varomattomuuttaan astui.

(3) Mörkömäisestä, hidaspuheisesta böö-Mooseksesta (ei pelota ketään) ei saa kevytsiipistä enkeliä, vaikka hänen sydämensä sykkisi kuinka hempeästi tahansa. Se syke ei kanna tarpeeksi pitkälle.

Näillä eväillä en paljon odota Lipposen loppukiristä.

Sen sijaan Timo Soinin kiri, josta Unski kyselee tämänpäiväisessä blogissaan, on aivan toista luokkaa. Mielestäni Jussi Lähde on väärässä, kun hän ennustaa, ettei persujen presidenttiehdokas olisi edes kiinnostunut loppukiristä. Mitä järkeä siinä olisi? En usko, että Soinin eväspussi on jäänyt Azoreille. Päinvastoin. Veikkaan, että edessä on kova rytinä.

"Tahallinen tasoitus", josta Perässähiihtäjä kirjoittaa, on myös mielestäni virhearvio.

Eino Poutiaisen ja Veikko Vennamon iskulause "kyllä kansa tietää" oli aikoinaan sellainen hönkäys, etteivät asiantuntija ja kilpailijat pysyneet haistamaan sitä etukäteen. Jälkikäteen vain ihmeteltiin.

Vaikka Soini persuineen on ollut framilla jo turhan pitkään (eduskuntavaaleista lähtien) ja vaikka "liike" on  näin menettänyt jo yllätysmomenttinsa, voimia loppukiriin saattaa löytyä aivan riittävästi.

Ei pitäisi aliarvioida "sutkauksia", jota Soini päästelee suustaan. Kyllä kansa niitä ymmärtää. Ei siihen tarvita paksua organisaatiota eikä niissä tarvitse olla mitään järkeä. Ne liitelevät vapaasti kuin taivaan linnut.

Sen sijaan Paavo Väyrynen on toisessa tilanteessa. Hän yrittää työvoittoa aitoon Maalaisliiton tyyliin.

Kihlajaiskuvalla varustettuja sydänmukeja eivät isännät ja emännät aikoinaan tarvinneet, mutta "Valistajan" koputusta kyllä odotettiin aina vaalien alla. Häntä keräännyttiin joukolla kuuntelemaan tupailtoihin. Kissatkin kuuntelivat. Kenttäorganisaatio oli vahva.

Mutta nyt se ei enää ole voimissaan. Sen Paavo Väyrynen on oivaltanut. Yksinään hän ottaa varmasti vielä hirmuisen loppukirin, mikä tarkoittaa juoksemista kieli vyön alla torilta torille, kunnasta kuntaan ja kaupungista kaupunkiin. Onhan se sellaisenaan kiitettävää valistustyötä.

Kaksi loppukiriä ovatkin tämän vaalitaistelun huipentumia. Soinin ja Väyrysen.  Niiden varjoon jäävät kaikki muut kirit - myös Niinistön.

Uskoisin, että jos Niinistö saisi valita toisen kierroksen kilpakumppanin, hän ottaisi epäröimättä Soinin.

Siinä tapahtuisi silloin vähän samalla tavalla kuin Ranskassa, kun äärioikeiston Le Pen pääsi kuin varkain Sarkozya vastaan. Lopputuloshan tiedetään.

59. Viimeinen puhe

Muutamalla ripeällä polkaisulla sain Perässähiihtäjän kiinni, mutta en halunnut työntyä hänen rinnalleen saatikka hänen edelle. Ensin ajattelin, että kirjoittaisin presidentti Tarja Halosen viimeisestä uudenvuodenpuheesta lukematta Unskin blogia, jonka hän oli luvannut kirjoittaa tänään mutta en kestänyt houkutusta. Luin blogin ensin.

"Halosen puhe oli ehdottomasti paras ja merkittävin puhe, jonka hän näinä kahtenatoista vuotena on pitänyt." (Unto Hämäläinen: "Mikä on Tarja Halosen perintö?" 1.1.2012)

Olin sopinut Viljon kanssa, että katsomme molemmat omilla tahoillamme puheen töllöstä ja tapaamme heti sen jälkeen. Näin tapahtui.

Viljo aloitti.

- Sanoisin, että olen suurin piirtein samaa mieltä Unskin kanssa. Puhe oli tasapainoinen, solidi. Siinä ei ollut selviä piikkejä mihinkään suuntaan, mutta ei se ihan särmätönkään ollut. Viime vuonnahan se sisälsi vahvan heiton edeltäjää kohtaan, kun Tarja katsoi asialliseksi vetää hajurakoa Ahtisaareen Nato-kysymyksessä. Mutta nyt tällaisia heittoja ei ollut. Kynnet oli vedetty sisään. Tarkemmin lukien ideologinen lataus oli kuitenkin selkeä, mihin Unskikin viittasi. Tasa-arvo ja solidaarisuus ovat vanhoja demareiden teemoja. Uudempaa linjaa oli voimakas eurooppalaisen integraation puolustus. Kestävä kehitys oli sen sijaan jo epämääräisempi, koska sitä on toitotettu monesta erilaisesta torvesta parin vuosikymmenen ajan. Samoin suvaitsevaisuus. Sitäkin kuulee lähes kaikkialta. Painavin ajankohtainen argumentti sisältyi lauseeseen, jossa käsiteltiin uuden demokraattisen yhteiskunnan rakentamista. Sehän saattoi viitata sekä arabimaailman tämänhetkiseen kriisiin että Neuvostoliiton romahtamiseen. Molemmissa tapauksissa diktatuurista vapautuminen voi tapahtua nopeasti, mutta uuden rakentaminen vie pitkän ajan. "Tässä työssä on oltava pitkäjännitteinen." Se on tärkeää. Kyllä siihen sisältyi selkeä varoitus niille hätäisille suomalasille jotka ovat nyt kovin hermostuneita Venäjän uudistaessa omia puolustusvoimiaan samoin kuin niille, jotka etsivät turvaa sotilasliitto Natosta.

"Olen sanaa mieltä", sain sanotuksi väliin. - "Tämä puheenosa taisi olla varoitus myös istuvan presidentin omille joukoille, jotka näyttävät ottaneen Maanpuolustuskorkeakoulun taannoisen Venäjä-raportin ihan tosissaan. Demareiden uusin ulkopoliittinen guru, Lasse Lehtinen, kuuluu tähän joukkoon (ks. Ilta-Sanomat 31.12 2011 "Kansa, joka näkee valon?). Luulenpa, ettei uudenvuodenpuheen pitäjä erityisemmin tykännyt siitä, että Lehtinen väitti kolumnissaan Suomen kansan vaeltavan pimeydessä. Olihan se aikamoinen heitto 12 vuotta vallassa olleelle presidentille, joka perustuslain mukaan johtaa ulkopolitiikkaa. Tarkoittikohan Lehtinen kaikkia presidenttejä? Olisiko peräti niin, että koko demaripresidenttien kaarti olisi Lehtisen mukaan johtanut kansan pimeyden laaksoihin?"

- Ei se taida ihan noinkaan mennä. Kyllä Suomen ulkopoliittinen linja on sotien jälkeen pysynyt vakaana Paasikivestä Haloseen sakka. Uudenvuoden puheessaan Tarja sanoi asian selvästi, vaikka ei maininnutkaan edeltäjiänsä: "Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on ensisijaisesti oman turvallisuutemme edistäminen. Parasta politiikkaa on mahdollisten poliittisten, sotilaallisten ja muiden uhkien ja riskien ennaltaehkäisy." Ei tästä linjasta yksikään presidentti ole poikennut.

"Aivan oikein. Kylmän sodan aikana "muut uhat ja riskit" olivat erilaisia kuin tänä päivänä. Niistä selvittiin suuremmitta vaurioitta. En laisinkaan usko, että demarikaarti olisi ollut tässä suhteessa edeltäjiään huonompi. En myöskään usko siihen, että samainen kaarti olisi tieten tahtoen ollut riskeeraamassa Suomen itsenäisyyttä, kuten eräät presidenttiehdokkaat nyt väittävät. Mutta jos seuraavan presidentin aikana edettäisiin Lasse Lehtisen & Co viitoittamaa tietä ja luovuttaisi sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja tehtäisiin Natosta valo, jota kansan pitäisi seurata vaeltaessaan ulos pimeydestä,  uhat ja riskit kävisivät kohtuuttoman suuriksi. Tässäkin asiassa istuva presidentti antoi tärkeän ohjeen: "Olen omalta osaltani pyrkinyt rakentamaan vankan poliittisen pohjan kanssakäymiselle kaikkien naapureiden kanssa ja toivon sen auttavan myös seuraajaani."

- Yes. Kyllä hän ohjaili taidokkaasti myös suomalaisia populisteja (Väyrystä ja Soinia) sanomalla, ettei pidä haikailla menneeseen, vaan parasta on pyrkiä ratkaisemaan eurooppalaisessa yhteistyössä olevat ongelmat. Pääpaino on mielestäni sanalla "yhteistyössä". Ongelmia on juuri siinä, vaikka on tietysti nähtävä, että joillekin (presidenttiehdokkaille) EU on mörkö, jonka kanssa ei pitäisi harjoittaa enää minkäänlaista yhteistyötä, vaan siitä pitäisi päästä eroon heti. Se on veret seisauttavaa sokeutta.

"Mutta sanoisin myös, että samanlaista sokeutta ilmenee muuallakin. Otan tähän loppuun esimerkin tällaisesta sokeudesta.  Se menee kirkkaasti typeryyden puolelle. Törmäsin siihen aamulla. kun etsin tuoreimpia kommentteja (tällä kertaa) viimeisen demaripresidentin viimeiseen uudenvuoden puheeseen. Ne löytyivät Uuden Suomen sivuilta:

Demaritekopyhyys kukkii kukkeimmillaan Halosen puheissa

Suomessa on nyt kestetty 3 demaripresidenttiä peräkkäin. Ensin vahvan markan sikariporras Koivisto.
Sitten Ahtisaari, jonka suurin huolenaihe oli miten oma puoliso pärjää taloudellisesti presidenttikauden jälkeen. Penniä/senttiäkään ei liene Mara ikinä Suomeen veroja maksanut jättipalkkioistaan.
Asuntosijoittaja Halonen jatkanut samalla linjalla edeltäjiensä tapaan omaa omaisuutta suuresti varjellen. Yksikään demari ei ole ehdottanut presidentin palkkion/eläkkeen kohtuullistamista.
Sen sijaan puolisoillekin on alettu maksaa "olemiskorvausta",
joka tulee presidentin verottoman jättipalkkion päälle.
Mitä maksaa kansakunnalle 3 ex-presidenttiä jättieläkkeineen?
Sillä summalla pyörittäis varmaan jo kohtuukokoista vanhainkotia. Presidentin valta ja vastuu vähenee mutta palkkio sen kun suurenee, siinä sitä on selittämistä.

Toivottavasti tällaiseen loanheittoon ei vaalitaistelun viimeisten viikkojen aikana enemmälti sorruttaisi. Esimerkkiä sopii ottaa Perässähiihtäjästä, jonka 13. postaus oli hyvä esimerkki korkeatasoisesta journalismista.

Varsinaisen viimeisen puheensa  presidentti Tarja Halonen pitää luovuttaessaan Eduskunnan edessä valtikkansa uudelle presidentille. Se on juhlallinen tilaisuus.

58. Puhetta odotellessa 2

Tadeuz Armand Oz eli tuttavallisemmin Teuski istui jälleen aamuhämärissä T:n sylissä. Tapanin myrsky oli laantunut, mutta jättiläismäinen, vanha kuusi lojui nurmikolla, parinkymmenen metrin päässä ikkunasta. Siihen se romahti keskellä myrskyä, iltapäivällä. Hyvä ettei kukaan jäänyt sen alle. Tohtori kertoi nähneensä kaatumisen, kun oli lähdössä kävelylenkilleen. Siihen oli mennyt hänen mukaansa vain muutama sekunti. Hyvä, että autot olivat tallissa, mutta kyllä se olisi tallin katonkin pahasti murjonut.

- Teuski. Minulla on vähän haikea mieli. Tätä maisemaa me emme ole enää katselemassa vuoden päästä. Lähtöhaikeuttahan tämä vain on. Se menee kyllä ohi, kun palaan taas rivikansalaiseksi. Mutta uuden vuoden puhe vähän hermostuttaa, vaikka olen pitänyt sen jo monta kertaa. Luulisi, että siihen tottuu. Mutta kun tämä on viimeinen kerta.

Tadeuz Armand Oz tiesi, että Mami oli ihan aidosti huolissaan. Se tunsi kynsien kärjet niskassaan. Se oli varma merkki. Jotakin tapahtuu pian.

- Meidän on kysyttävä Viljolta, vaikka ne ovat kirjoittaneet puhetta jo monta päivää. Viikkojakin. Ja luimmehan me viimeisintä versiota  eilen Tohtorin kanssa melkein puolille öin eikä siihen ole juuri mitään lisättävää. Mutta Viljo saattaa nähdä jotakin sellaista, mitä me emme huomaa.

T. hipaisi iPhoneaan.

- Voisitteko tulla hetkeksi tänne. Tarvittais taas vähän apua.

"Totta kai. Tulen heti. Pelastuslaitoksen miehet tulivat juuri paikalle. Ei heitä tarvitse neuvoa. Ovat karsineet ja katkoneet satoja puita viime yön aikana. Meidän vanhus menee jo rutiinilla."

Hetken kuluttua ovelle koputettiin. Viljo Vähänen astui sisään.

- Tehän olette lukenut näitä versioita, eikö niin? Minusta puhe alkaa olla aika hyvin kohdallaan. Osaan sen jo melkein ulkoa. Mutta haluaisin vielä kuulla teidän näkemyksenne parista asiasta."

Tauko.

Teuski hyppäsi lattialle. Viljo katsoi rauhallisesti, kun T. pyöritti puolikkaiksi leikattuja A-nelosia käsissään ja etsi sieltä jotakin kohtaa.

- Niin. Tässä se on. Pitäisikö minun sanoa jotakin naisehdokkaista. Essayah ja Biaudethan pärjäsivät hienosti omissa tv-tenteissään. Olisiko paikallaan sanoa jotakin heistä, kun jatkossa esillä on vain miehiä. Kyllä naiset taidetaan nyt jyrätä. Ihmiset ovat kai saaneet tarpeekseen minusta. Kysymys siis kuuluu, voinko sanoa jotakin käynnissä olevasta vaalitaistelusta vai enkö mitään. Mitä sanotte?

Tauko.

Viljo oli selvästikin hämmentynyt. Ei hän odottanut tällaista kysymystä, vaikka he olivat kahdestaan keskustelleet jo kesästä lähtien siitä, ettei seuraava presidentti tule olemaan nainen. Viljokin oli nähnyt kristillisten ja ruotsalaisten tv-tentit ja oli suorastaan ihastunut Sari Essayahin rauhalliseen, aurinkoisesti hymyilevään tyyliin. Sitä paitsi hän oli ollut Viljon mielestä hyvin asiallinen. Asiantunteva. Biaudetkin oli pärjännyt hyvin, mutta se ei enää yllättänyt Viljoa.

"Sanoisin, ettei teidän pitäisi puuttua sanallakaan käynnissä olevaan vaalitaisteluun. Joku ehdokkaista tai joku katsojista tulisi pitämään jokaista sanaanne myrkkynuolena. Ainoa asia, jonka te voisitte ehkä sanoa, voisi koskea perustuslakimme henkeä ja kirjainta, mitkä näkyvät ehdokasasettelussa, kun kaikilla eduskuntapuolueilla on oma ehdokkaansa. Mutta sekin on aika vaarallista, koska siitä alettaisiin heti lukea teidän käsityksiänne perustuslaista yleensä. Sillä tiellä voi tulla karhu vastaan. Käydäänhän "riisutusta presidentistä" edelleen aika kiivasta keskustelua. Nimien mainitseminen olisi vielä pahempaa. Sitä te ette varmaankaan tosissanne edes harkinnut. Sehän olisi suorastaan vaarallista."

- Oukei. Minulla olikin tässä iso kysymysmerkki. Mutta miten minä voisin vastata Väyryselle, joka puhui täysin pehmosia kuudenvuodenpuheessaan. (Hän siis aikoo istua kuusi vuotta) Että kansakunnalta puuttuu muka tarkoitus ja suunta. Se raivostuttaa, kun tässä ollaan hiki hatussa rakennettu hyvinvointia ja turvallisuutta koko sotien jälkeisen ajan. Mikä ihmeen taikuri se Väyrynen oikein luulee olevansa? Nytkö sitten pitäisi ottaa markka käyttöön ja sulkea ovet Eurooppaan? Sekö on kansakunnan tarkoitus ja suunta?

"Älkää vastatko Väyryselle! Se on minun ehdotukseni. Ei teidän pitäisi takertua yhdenkään ehdokkaan vaalitaistelun huumassa heittämiin herjoihin. Viimeisessä uuden vuoden puheessanne te voitte turvallisesti ja varmasti nousta kaiken sellaisen yläpuolelle. Silti te voitte pitää hyvän puheen kansakunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Ette te tietenkään voi unohtaa sitä, että teidät valittiin sosialidemokraattina. Kyllä kansa sen muistaa. Eikä siinä ole mitään häpeämistä. Historian väkivahvaa aaltoliikettä vastaan on turha taistella. Nyt näyttää vahvasti siltä, että aallon harjalle nousee vuorostaan oikeisto, kun siellä oli kohta sotien jälkeen ensin keskusta ja sitten vasemmisto. Nykyinen sateenkaarihallitus on itse asiassa hyvä sarana edellisen (vanhan) ja tulevan (uuden) välissä. Kestää aikansa ennen kuin kansakunta asettuu uuteen asentoon."

- Ymmärrän teitä Viljo Vähänen. Tehän tietysti myöskin ymmärrätte, että meidän tiemme eroavat maaliskuun alussa. Se on mielestäni surullista, mutta sille me emme mahda mitään. Aika aikaansa kutakin. Mutta sanokaapa vielä jotakin koko maailman tilanteesta. Olemmeko me todellakin menossa kohti suurta sotaa, kuten olette niin monta kertaa varoittanut?

"Kyllä. Kaikki merkit viittaavat siihen. Ajatellaan nyt vaikka asekauppaa ja aseteollisuutta. Sitäkin hallitsevat entistä suuremmassa määrin markkinavoimat. Siis raha ja pyrkimys maksimaalisiin voittoihin. Niissä piireissä liikkuu tosi suuri raha! Se tapahtuu täysin välittämättä siitä, mihin yhä tehokkaampia, tuhovoimaisempia ja älykkäämpiä aseita käytetään. Ja kuitenkin vastaus on suoraan nenämme edessä. Niitä käytetään sotaan! Kylmänsodan aikana ydinase toimi lopulta tehokkaana pelotteena, joka esti kolmannen maailmansodan syttymisen. Nyt se on kadottanut tai ainakin  kadottamassa tämän elintärkeän tehtävänsä. Ja mikä olennaista, tästä ei sovi syyttää "rosvojoukkoja tai terroristeja". Ei. Ydinase pelotteena on menettänyt merkityksensä sen vuoksi, että valtiotkin (myös suurvallat) ovat siirtyneet osaksi täysin hillitöntä markkinataloutta eikä sen yläpuolella ole mitään voimaa (maailmanhallitusta), joka voisi estää tuhoisan kehityksen. Teoreetikot kyllä puhuvat jälleen siitä, että "viisaat markkinat" hillitsevät itse itseään ja etteivät ne tarvitse mitään ulkopuolista valvojaa. Mitä vähemmän valtiota tai muuta kontrollia, sen parempi! Tätä on jauhettu vuosisatoja. Seurauksena on ollut kaksi maailmansotaa ja lukematon määrä "pikku sotia". Kolmas jytky on enemmän kuin todennäköinen. "

- Minä kiitän teitä Viljo Vähänen ja toivotan teille kivutonta loppua. Vain yksi kokonainen vuorokausi ja rippeet on jäljellä. Ihmisinä me toivottavasti kohtaamme vielä joskus. 

57. Puhetta odotellessa

Perässähiihtäjä on ehtinyt jo parin pienen mäennyppylän (Naton ja presidentin) taakse, mutta jäljet näkyvät vielä selvästi. Tapanin myrskykään ei niitä peittänyt. Hänen perässään vaeltaa uskollinen kommentaattoreiden kaarti. Heidän kirjoituksiaan olen tällä kertaa jonkin verran selaillut.

Vastaan ensin Unskin kysymyksiin (1) Mitä vikaa Natossa? ja (2) Tuleeko presidentistä liian  vallaton? Vaikka ne eivät ensikuulemalta näytä liittyvän juurikaan toisiinsa, ja lisään niihin oman kysymykseni (3) Mihin matka veli venäläinen?

(1) Natossa ei ole valuvikaa, tuota suosittua halkeamaa, jota nykyään etsitään kissojen ja koirien kanssa kaikenmoisista rakenteista. Nato on sotilasliitto. Piste. Sille Varsovan liiton lopullinen romahtaminen tuli yllätyksenä, mutta se toipui tästä yllätyksestä nopeammin kuin mikään muu läntinen organisaatio.  Kun Berliinin muuri murtui lokakuussa 1989, Natolla oli "uusi strategia" valmiina jo marraskuussa. Siinä todettiin, että "kaikki maat, jotka olivat ennen Naton vastustajia, ovat purkaneet suhteensa Varsovan liittoon ja hylänneet ideologisen vihamielisyytensä länttä kohtaan".  Jotkut ovat tulkinneet tämän Roomassa annetun julkilausuman siten, että Nato olisi jotenkin muuttunut. Se oli - ja on edelleen - paha virhe. Mutta tottakai se sopi Naton omaan propagandaan kuin nenä päähän. Kenraalit tosin komennettiin kaksikerroksisen talon kellariin ja siviilipukuiset sotilaat määrättiin yläkerran salonkeihin. Tai jos käytän S. Kääriäisen, entisen esimieheni termiä, heidät jalkautettiin tavallisten ihmisten keskuuteen. Natossa ei siis ole yhtään mitään vikaa, vaan vika on katsojan silmässä. Sellainen argumentti, että Naton olisi muuttunut, koska maailman on muuttunut, on tuulesta temmattu. Siis kestämätön väite. Silti se näyttää menneen monella taholla kuin häkä päähän. (Tämä vertaus on tosin hieman ontuva, koska häkä on vaarallinen kaasu. Muistan, kuinka lukioikäisenä pojankloppina jouduin kantamaan tajuttomuuden rajalla hoippuvan isäni pois kellarisaunastamme, kun hän - aito suojeluskuntamies ja vakaumuksellinen porvari - oli jättänyt oksankäppyrän tulipesään käryämään ja minä pelastuin häkämyrkytykseltä pään verran häntä pitempänä.) Joka tapauksessa minua sieppaa, kun jatkuvasti kuulee, että "Nato on muuttunut" tai mikä vielä pahempaa, että "Natosta on tullut YK:n kaltainen poliittinen liitto." Tähän lisätään aina ihan vakavissaan, että "ne jotka eivät tätä näe ja ymmärrä, istuvat kylmän sodan aikaisissa poteroissaan." Kyllä minä silloin niin mieleni pahoitan.

(2) Olen aina  ja johdonmukaisesti vastustanut Suomen presidentin valtaoikeuksien karsimista. Mikään argumentti ei ole saanut päätäni kääntymään tässä asiassa. Erityisen vaikeaa on ollut ymmärtää sitä logiikkaa, jonka mukaan suoralla kansanvaalilla valitun presidentin valtaoikeuksia olisi riisuttava, jotta tasapainotettaisiin eduskunnan ja presidentin välistä valtasuhdetta. Sellaiseen keskusteluun ei olisi ollut mitään aihetta, jos koko remonttiin ei olisi laisinkaan ryhdytty. Vanhassa perustuslaissa (valtiosäännössä) tämä valtasuhde on määritelty hämmästyttävällä taidolla ja ymmärryksellä, jotka olisivat hyvin sopineet myös "muuttuneeseen maailmaan." Väitteet siitä, että joku presidenteistämme (Kekkonen?) olisi käyttänyt valta-asemaansa perustuslain hengen tai kirjaimen vastaisesti perustuvat mielestäni  poliittiseen, vaan eivät objektiiviseen harkintaan. Siksi minusta on jokseenkin samantekevää, mitä oikeuksia maaliskuussa 2012 virkaansa astuvalla presidentillä on jäljellä. Suuri virhe on jo tehty. Sitä ei enää voida korjata. Valitettavasti. (Remonttimiehen sydäntäni on kummasti kylmännyt, kun tässä asiassa tunnen olevani "perustuslaillinen". Menneiden vuosien perustuslaillisuudessa oli aimo annos patologista kekkosvihaa."

(3) Edellä mainittua Nato-logiikkaa ei mielestäni voi soveltaa Venäjään. Ex-puolustusministerin huudahdus "Venäjä. Venäjä. Venäjä" tarkoittaakin jotakin aivan muuta. Sehän yhdistettiin heti vanhaan, pahamaineiseen hokemaan, että "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi". Se oli tietysti virhe. Jokainen murroksen keskellä elävä suurvalta on  ongelma naapureilleen! Vaikka muutos Neuvostoliitosta Venäjäksi tapahtui melkein samanaikaisesti, kun Nato keksi "uuden strategian", kyse on kahdesta täysin erilaisesta prosessista. Ne liittyvät kylläkin toisiinsa siinä mielessä, että "länsi" oli erittäin kärkkäästi tyrkyttämässä hajoavalle Neuvostoliitolle omia reseptejään ja "asiantuntemustaan"  koskien koko poliittista järjestelmää (länsimaista demokratiaa ja monipuoluejärjestelmää) ja talousjärjestelmää (kapitalismia ja vapaata markkinataloutta, joihin kuului olennaisena osana shokkiterapian muodossa tapahtuva yksityistäminen). Samainen "länsi" halusi pehmentää tätä prosessia maalamalla omille kasvoilleen rauhan symbolin (YK-kyyhkysen) ja peittämällä sotaiset kasvonsa (Nato-kotkan). Nato on sittenkin vain päiväperhonen verrattuna vuosisataiseen Venäjään. Tämänkin vuoksi näitä kahta muutosta on vaikea verrata toisiinsa. Toinen (Nato) on nopea. Toinen (Venäjä) on hidas. Siksi on aivan liian varhaista odottaa, että Venäjän muutos olisi parissa kymmenessä vuodessa (!) valmis. Se on vielä hyvin kaukana siitä. Sen sijaan tuntuu kohtuulliselta kysyä, mihin suuntaan Venäjä ja venäläiset ovat tänä päivänä matkalla. Ja vastauskin on jo ehditty esittää monella suulla ja monissa papereissa. Venäjä on matkalla kohti demokratiaa, joka on sille vieras ja outo. Tsaristinen Venäjä ja kommunistisen vaihtoehdon kokenut Venäjä (Neuvostoliitto) eivät olleet demokratioita eikä demokratia ole vientituote, tavara, jolla olisi selkeä muoto ja hinta. Ei. Demokratia on monitahoinen, ja monitasoinen historiallinen prosessi, joka tuskin missään saavuttaa teoreettista ihannemuotoaan. Luulisin sen vuoksi, että Venäjällä on samanlaiset mahdollisuudet kehittyä omanlaatuiseksi demokratiaksi kuin millä tahansa muulla eurooppalaisella valtiolla. Ei pitäisi tehdä hätäisiä johtopäätöksiä yksittäisistä ihmisistä (Putin, Medvedev) tai yksittäisistä vaaleista, joilla demokratiaan pyritään. Mielestäni Idäntutkimus-lehden uusimmassa numerossa (4/2011) Markku Kangaspuro käsittelee tuoreinta kiista Duuman vaalien ääntenlaskennasta ja muista sotkuista tässä suhteessa esimerkillisen asiallisesti. Venäjästä puhuttaessa taskussa olisi hyvä olla pitkä vieteri tai parikin sellaista. Malttia. Malttia. Malttia.

On erittäin jännittävää odotella, kuinka tasavallan presidentti Tarja Halonen käsittelee (mahdollisesti) tällaisia kysymyksiä viimeisessä uudenvuoden puheessaan. En lähde etukäteen arvuuttelemaan. Kun Perässähiihtäjä on luvannut postata seuraavan kerran 1.1.2012 , jään kaikessa rauhassa odottamaan. Hänen kommentaattorinsakin tehnevät samalla tavalla. Minä en kuitenkaan liity heidän seuraansa, vaan hiihtelen hiljalleen perässä.

56. Mauttomuudesta

"Suomen ulkoministerin kommentti ylittää törkeydessään ja sivistymättömyydessään kaikki järjellisyyden ja kohtuuden rajat" (Heikki Sipilä Ilta-Sanomissa 20.12.2011)

Sanat koskevat Erkki Tuomiojan lyhyttä kommenttia YLEn ykkösaamussa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-ilin kuoleman johdosta: "Kukaan tuskin jää kaipaamaan kovin paljon".

Itse lisäisin Sipilän lausuntoon, että Tuomiojan kommentti oli mauton. Tyylitön. Jäin ihmettelemään sitä.

Oli jälleen käännyttävä Viljo Vähäsen puoleen saadakseni vähän syvyyttä omaan ajatteluuni, koska tunnen vaeltavani kovin oudossa maastossa silloin, kun on kysymys on ihmiseen kohdistuvasta mauttomuudesta. Kyllä elämän päättyminen, kuolema, on asia, jonka suhteen ihminen on aika avuton. Sillä rajalla ihminen riisutaan paljaaksi, vaikka hänet lähdön hetkellä peitettäisi ruusuilla tai vaikka hänet pantaisiin näytille lasikaappiin.

Mauttomuus ei kerta kaikkiaan sovi kuolemaan.

Stop!

Mitä olenkaan itse tehnyt näissä blogeissani? Leikittelenkö kuolemalla? Entä jos jonkun lukijani mielestä "kertaalleen kuollut" Viljo Vähänen on mauttomuuden huippu?

Toistan niille, jotka eivät ole lukeneet Viljon esittelyä, mitä sanoin hänestä ennen kuin kirjoitin ensimmäisen blogini viime helmikuussa Nizzassa.

Viljo Vähänen on kertaalleen kuollut, määrämittainen mies. Sen vuoksi hänellä on oikeus liikkua vapaasti rajojen yli. Elämän ja kuoleman, materian ja hengen välimaastossa, jos hän niin haluaa. Tai pysyä kummassa tahansa niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Sillä Viljo on viisas, viisaampi kuin tavallinen kuolevainen, koska hänellä on yksi kokemus enemmän.

Viljo ei ole Kim Jong-il. Ei hän myöskään ole Stalin eikä Hitler. Ei myöskään Pol Pot. Hänellä ei ole mitään vastinetta elävien tai eläneiden ihmisten maailmassa. Viljo on imaginaarinen. Mielen kuva. Sellaisena hän on mauton ja hajuton. Häntä ei voi loukata eikä hän loukkaannu.

Tauko.

Kysyin Viljolta, miten hänen mielestään Pohjois-Korean johtajan kuolemaan olisi suhtauduttava. Mitä sisältyy "Rakkaan Johtajan" kuolemasta kertovaan suruviestiin?

"Korean demokraattinen kansantasavalta hyväksyttiin YK:n jäseneksi vasta vuonna 1991", Viljo aloitti tavallista vakavamman näköisenä. "Tässä suhteessa se on nuorempi kuin Suomi. Valtioina me olemme kuitenkin tasa-arvoisia. Historia on eri asia. Sen suhteen Pohjois-Korea on kunnianarvoinen vanhus meihin verrattuna. Tässä Sinulle pieni kertaus:

Ensimmäiseen vuosisataan mennessä Korean niemimaa oli jaettu kolmen valtion kesken Goguryeoon, Baekjeen ja Sillaan. Vuonna 668 Silla yhdisti Korean yhdeksi valtioksi. Mongolia miehitti Koreaa vuodesta 1231 1300-luvun alkupuolelle. Japani hyökkäsi maahan 1592 ja 1597. Choseon-dynastia oli Korean pisin yhtäjaksoinen itsenäisyyden kausi vuosina 1392-1910. Choseon eristäytyi aikansa loppupuolella niin voimakkaasti ympäröivästä maailmasta, että sai liikanimen "erakkokuningaskunta".

Korea oli kuningaskunta, jonka Japani miehitti 1910. Kun vuonna 1945 toisessa maailmansodassa tappion kokenut Japani veti joukkonsa pois Koreasta, sodan voittajavaltioihin kuuluneet Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat maan kahteen puoliskoon 38. leveyspiirin kohdalta. Pohjoinen miehitysvyöhyke oli Neuvostoliiton hallinnassa ja eteläinen puolisko oli Yhdysvaltain valvonnassa. Korean demokraattinen kansantasavalta perustettiin 9. syyskuuta 1948 Neuvostoliiton miehittämälle vyöhykkeelle ja Korean työväenpuolueen pääsihteeristä Kim Il-sungista tehtiin maan valtionpäämies Kim Il-sung julisti Pohjois-Korean sosialistiseksi valtioksi, jonka poliittinen järjestelmä perustui Juche-aatteeseen. (Wikipedia 2011)

En näe mitään perustetta sille, että Armon Vuonna 2011 itsenäisen Suomen ulkopoliittisen johdon taholta osoitettaan halveksuntaa toista itsenäistä tasavaltaa kohtaan. On aivan eri juttu, jos tällaiseen mauttomuuteen sortuu joku yksityinen ihminen, vaikka hän sattuisi olemaan ihan professoritasoakin."

- Aivan niin, pääsin huomauttamaan väliin. - Tarkoitat selvästi Jyrki Virolaista, joka sotki kolumnissaan (251/2012.2011) pahan kerran Václav Havelin, Kim Jong-ilin ja Tarja Halosen. Harvoin näkee niin mautonta kirjoitusta.

"Todellakin. Virolainenhan vastasi myös Tuomiojalle sanomalla, että "muistosanoissaan Halonen leperteli, että kyllä Kimiäkin toki jotkut jäävät kaipaamaan - voi helvetti sentään!"

Kyselin Viljolta hieman myös Juche-aatteesta. Saatan palata aiheeseen joskus myöhemmin, koska satun muistamaan, että Suomessa toimii Juche-aatteen opintoyhdistys, jota johti vielä 2000-luvun alussa kokoomuslainen Pekka Rantala. Häntä en kuitenkaan muista tavanneeni oman kokoomusurani aikana.

Panin myös merkille, että Juche-aatteella on yhteys - tosin hyvin hatara ja etäinen - käynnissä oleviin presidentinvaaleihin. Aatetta edustaa nimittäin Suomessa Kommunistinen Työväenpuolue (KTP), joka poistettiin viime keväänä puoluerekisteristä eikä se sen vuoksi ehtinyt mukaan vaaleihin, vaikka päättikin välittömästi ryhtyä keräämään 5000 hengen jäsenluetteloa, joka tarvitaan uudelleen rekisteröitymiseen.

Paavo Arhinmäessä ei ole juche-leimaa, vaikka hänen viestinsä on hyvin samanlainen kuin  KTP:n puheenjohtajalla, Hannu Harjulla, joka pohdiskeli viime huhtikuussa Vladimir Iljitsh Leninin 140-vuotissyntymäpäivän kansainvälisessä seminaarissa,  kuinka Leninin näkemykset kapitalismin kehityksestä ovat toteutuneet tämän päivän Euroopassa ja koko maailmassa.

Kun Pohjois-Korean edesmenneellä johtajalla ja Suomessa virallisesti toimivalla poliittisella puolueella on näinkin selvä aatteellinen yhteys, olisi ollut vähintäänkin kohteliasta välttää sellaisia mauttomuuksia, joita nyt esiintyi.

Asioista voidaan olla erimieltä ja niistä voidaan väitellä vaikka kuinka kiihkeästi, mutta kuoleman edessä pitäisi muistaa käyttäytyä arvokkaasti. Näin ei tapahtunut.