91. Jenni 120527

Jouduin miettimään otsaketta pitkään. Ehkä turhan pitkään, koska järki tunkeutui sotkemaan hetken intuitiota, kuten niin usein tapahtuu. 

Viljostakaan ei ollut apua. Hän oli puolisokea, kun Mehiläisessä oli laitettu hänen molempiin silmiinsä uudet, muoviset linssit. Niillä kuulemma näkee kauas ja kirkkaasti mutta Iltiksestä ei saa mitään selvää.

Kun ihmettelin, että haittaavatko ne myös ajattelua, sain takaisin äreän mulkaisun, joten jouduin ratkaisemaan otsakkeen ihan omin voimin.

Olkoon siis otsakkeena vain "Jenni", suomalainen naisen nimi, lyhennelmä nimestä Johanna.

Intuitiolla oli tässä tapauksessa kaksi lähdettä: väitöskirja ja Sylvi. Näennäisesti kaukana toisistaan, mutta ajatukseni ajoivat niitä sitkeästi yhteen, vaikka järjen mörkö halusi pitää ne erillään, omissa karsinoissaan.

Siispä aloitan väitöskirjasta.

Se ei ole vielä valmis, enkä tiedä missä vaiheessa Jenni on. En tiedä myöskään aikataulua enkä ohjaajan nimeä. Yliopiston tiedän. Sen verran tiedon murusia olen myös onnistunut keräämään, että rohkenen uskoa, että siitä tulee jotakin. Ehkä se valmistuu ajallaan. Että siitä tulee todellakin väitöskirja.

"Julkisuus ja sen hyödyntäminen mahdollistavat myös individualistisen kollektiivisen toiminnan, jossa yksittäisen ihmisen tekemät valinnat saavat aikaan kauaskantoisempia vaikutuksia ... Näin siis poliittiset julkisuudet on käsitteellistettävissä informaatiota, kannanottoja, ongelmanmäärittelyjä ja kamppailuja välittäviksi tiloiksi, joita myös poliittiset kansalaisryhmät kykenevät hyödyntämään ja muodostamaan omaehtoisesti."

Jenni on löytänyt teoreettiseen osaansa sopivan tuoreet kirjallisuusviitteetkin.

Ei tutkimuskohteen määrittelyssäkään ole valittamista: "Vaalikoneet ovat muodostuneet yhtä erottamattomaksi osaksi suomalaista vaalikulttuuria kuin esimerkiksi television paneelikeskustelut tai ehdokkaiden kadunvarsijulisteet."

Näinhän asia on. Väitöskirjassa käsitellään siis vaalikoneita, uutta mahtitekijää.

Kiinnostus on taattu. Sekä koneiden rakentajat että niiden käyttäjät ovat varmasti kiinnostuneita Jennistä. Väitöskirjan päälle ei aivan heti ala kertyä pölyhiukkasia.

Mutta, mitä Sylvillä on tämän kanssa tekemistä?

Voi hyvä Sylvi! Ei yhtään mitään!

Tässä tarvittaisiin nyt Viljo Vähästä, kertaalleen kuollutta miestä, joka pystyy liikkumaan ajan liukkaalla pinnalla mihin suuntaan tahansa. Menneisyyteen yhtä helposti kuin tulevaisuuteen.

Viljo muistaisi varmasti, mitä Sylvi kirjoitti vuonna 1949 ilmestyneessä aforismikokoelmassaan "Kiteitä":

"Vain ne, jotka kiihtyvät samoista syistä, pystyvät ymmärtämään toisiaan" tai

"Intohimo sydämessäsi on tulipalo talossasi, ja järkesi seuraa paloa huolestuneen naapurin aktiivisuudella"

taikka

"Yksinäisyyden varjossa versoo itsenäisyys, eikä tilanahtaus estä lehvistön leviämistä."

Mutta hän tietäisi myös, mitä väitöskirjaansa valmisteleva Jenni kirjoitti vuonna 2000 otsakkeella "Paitasi on pujahtanut ylleni":

“Suutelisin korviasi, tekisin kuten meri simpukoille, saman kohinan sytyttäisin.”

tai

“Taskunpohjalla tiheään hengittävä kaipaus.“

taikka

“Lampi heijastaa kuuset kahtena, kasvaa metsän rinnalla metsä, limittyvät ruispelto, vehnäpelto”.

Siinä se on. Runon polku, jota pitkin Jenni ja Sylvi kävelevät käsi kädessä. Vuosikymmenistä välittämättä.

Eilinen ja huominen edessään.

90. Punakone

Kyllä kohtalo osaakin joskus olla oikukas! Kun eilen aamulla kirjoitin päiväkirjaani tummaa pelkoa ja vihreää toivoa sisältäneen unelmani, että saisimme jääkiekon loppuottelussa kohdata Ruotsin, heräsin tänä aamuna uutiseen, ettei se ole mahdollista. Svea Mamman sinikeltaiset lapset olivat hävinneet puolivälieräottelunsa.

Surkea juttu!

Huomenna saamme vastaamme Punakoneen.

Jollakin tavoin se tuntui pettymykseltä.

Ei silti etteikö jännitystä piisaisi tälläkin tavalla. Onhan RUS rutistanut tähän mennessä kaikki vastustajansa (mikäli oikein muistan, kun en ole jaksanut kiinnostua ottelutilastoista sen jälkeen, kun kävi selväksi, ettei Kansan Radio ole pärjännyt huutokaupassa yksityisille kapitalisteille ja olen joutunut katsomaan Suomen matseja joltakin AVA-nimiseltä kanavalta, josta en aikaisemmin tiennyt mitään). Punakone voi siis hyvinkin olla vaarallisempi vastustaja kuin mikään muu.

Ajattelin myös, että lauantain matsista voi itse asiassa kehittyä kahden leirin ottelu ja että Suomi seisoo siinä ideologisen eturintaman kärjessä!

Jäljellähän on vain yksi joukkue, joka ei ole saanut maistella sosialismin myrkkyä (ihanuutta), vaan on saanut elää kapitalismin ruusutarhassa (kurjuudessa).

Suomella on siten puolustettavanaan koko vapaan maailman kunnia!

Tietysti tämä on liioittelua. Hyperbola!

Onhan entisille itä-blokin maille syötetty kahden kymmenen vuoden ajan oikein isolla kauhalla kapitalismin rasvaista pääruokaa ja annettu mansikoidenkin  kanssa pelkkää kansanvallan hunajaa.

Myös Punakone on tietysti päässyt tästä juhla-ateriasta osalliseksi.

Puntit idän ja lännen välillä alkavat olla tasoissa - ainakin Euroopassa etenkin, jos siihen luetaan vain Uralin tämänpuoleinen osa.

Joku, joka olisi kiinnostunut vain kansainvälisestä politiikasta eikä välittäisi jääkiekosta tuontaivaallista, voisi ehkä sanoa, että jäljellä on vain kahden entisen Jugoslavian osavaltion välinen perheottelu ja kahden yya-valtion välinen ystävyysottelu. Edellinen voisi räjähtää yhtä kiihkeäksi kuin mikä tahansa veljessota, mutta jälkimmäisessä pidettäisi nyrkit kohteliaasti taskuissa.

Kun itse olen kuitenkin hieman seurannut, kuinka tämänkertaisissa turnajaisissa joukkueet ovat ostaneet itselleen ammattilaisia kielestä, väristä ja ominaistuoksuista piittaamatta, arvelen, että vain pelilliset taidot ratkaisevat lopputuloksen.

Se näkyi mielestäni hyvin eilisessä FIN-USA matsissa, jossa ideologiset panokset olisivat saattaneet olla yhtä korkeat kuin huomenna. Kyllä Suomi oli yksinkertaisesti pelillisesti askeleen edellä. Ehkä siihen vaikutti ratkaisevasti halu näyttää, ettemme me nyt niin huonoja ole kuin mitä 5-0 tappio kertoi. Sisuuntuminen antoi voimaa.

Mutta mistä sitä samaa sisua löytyisi Punakonetta vastaan!

Suomalaisten mieliä ei toki tarvitse kovin syvältä kuopaista, kun vastaus tulee kuin tykin suusta.

Eikä sille asialle kukaan mitään mahda!

Kun suomalaisia pelaa nykyisin ammattilaisina niin idässä kuin lännessä, tämä tosiasia on omiaan rajaamaan tunteet vain kaukalon sisäisiin tapahtumiin. Siellä luistelutaitto, hyökkääjien, puolustajien ja maalivahtien taidot käyttää mailojaan sääntöjen mukaisella tavalla sekä pelin strateginen johtaminen kaukalon reunalta ratkaisevat.

Sus scrofa domestica on lempeä ja sosiaalinen eläin.

Mutta sikailu ei kuulu jääkiekkokaukaloon eikä sen reunoille.

Ei silloinkaan, kun vastassa on Punakone.

89. Susiko vapaaksi? Osa IV

Kapitalismin aurinko nousee jälleen kuin vieterinukke väärän taikurin käsissä. Vaikka se on nuijittu sata kertaa maanrakoon, se pompahtaa aina vaan pinnalle ja hymyilee irvokkaasti ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Taas vannotaan, että se on Pelastaja. Se on Ainoa Pelastaja. Se on Maailman Valo. Pyhä.

Jälleen kerran kapitalismi yrittää piiloutua samaan taikasumuun kuin aikaisemminkin. Sen takaa se on kuitenkin kerta toisensa jälkeen paljastunut surkeana ja alastomana.

Sama kohtalo sillä on edessään tälläkin kertaa. Siitä olen vakuuttunut. 

Siksi on hyvä palauttaa mieliin, mitä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti vuonna 1874, keskellä erästä kapitalismin varhaista auringonnousua:

"Vapaan kilvoittelun laki on ainoastaan raaka luonnonlaki, jonka mukaan taloudelliset voimat, nimittäin itsekkäät edut, taistelevat niin kuin luonnonvoimat luonnossa. Että tasapainoa noinkin syntyy, on kyllä totta, mutta se voipi tapahtua sillä tavoin kuin luonnossakin, että heikompi voima masentuu ja häviää."

Erilaisia sitaatteja on noiden sanojen jälkeen lentänyt taivaan tuuliin niin, että ne ovat olleet vaarassa peittää ihmiskunnan auringon.

Totuuden etsijöitä maailma  on ollut aina pullollaan.

Minäkin tunsin kuuluvani tuohon joukkoon, kun kirjoitin  huhtikuussa 1978 Uuteen Suomeen ensimmäisen "Susiko Vapaaksi?"-artikkelini. (osa I 26.4.1978, osa II 13.6.1978, osa III Ulkopoliittisessa Instituutissa 1966)

Nyt, 34 vuotta myöhemmin, tunnen tarvetta tarttua samaan aiheeseen, vaikka se teki minusta aikoinaan syvästi karsastetun, kaksinkertaisen politrukin ja tuotti itselleni enemmän mieliharmia kuin mielihyvää.

Tällä kertaa tukenani ei ole suomalaisuuden suurmiestä, vaan tartun hieman vaatimattomampaan mutta en vähempiarvoiseen sanankäyttäjään:

"Tämä Suomen rikkaimpiin miehiin kuuluva vallankäyttäjä on saanut elämässään kaiken, mutta sekään ei vielä riitä. Nyt hän haluaisi ei enempää eikä vähempää kuin viedä Suomen kansalta vallan ja antaa sen ns. markkinavoimille. Siis ilmeisesti ikään kuin ja mieluummin itselleen." (Aimo Massinen Turun Sanomissa 24.4.2012)

Tänä päivänä kapitalismin päälle sovitellaan demokratian taikaverhoa.

En edes viitsi mainita tämänkertaisen taikurin nimeä, koska hän on jo saanut vuorollaan aivan tarpeeksi julkisuutta uholleen, mutta olen samaa mieltä A. Massisen kanssa myös siitä, että markkinavoimien julmaan kitaan, joka tänä päivänä aukeaa suurempana kuin 1800-luvun susilla (sehän on saavuttanut jo karhun kidan mittasuhteet), työnnetään väen väkisin valtaa ja voimaa, "vaikka ei vieläkään olla oikein toivuttu vapaiden markkinavoimien aiheuttamasta vuoden 2008 lähes maailmanlaajuisesta lamasta."

Laajennan perspektiiviäni tämän päivän lamasta ja kapitalismin nykyhistorian onnettomasta uhrista, Kreikka-nimisestä tasavallasta koko maapallolla raivoavaan kapitalismikuumeeseen:

"Onneton on se kansa tai heimo, joka sattuu syntymään öljyn, kaasun tai timanttien päälle. Heidän ihmisoikeutensa eivät ole edes teoreettiset. Yhtenä esimerkkinä Nigerian ogoni-heimo ja sen puolesta väkivallattomasti taistelleet Ken Saro-Wiwa ja hänen yhdeksän toveriaan, jotka Nigerian valtio hirtti, mutta ei ilman Shellin – joka heimon maat oli öljynporauksellaan saastuttanut – lausumatonta toivetta." (Aki Kaurismäki Voima 4/2012).

Nyt suomalaisen kapitalismin parrasvaloihin on marssitettu amerikkalinen libertaani Tom Palmer, joka julistaa suomalaisen virkaveljensä kanssa "valon nähneen kiihkolla", miten "kapitalismi on nostanut ihmiskuntaa köyhyydestä ja näköalattomuudesta: ensin niin kävi Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja nyt saman siunauksen hedelmistä nauttivat esimerkiksi Kiina ja Intia, joissa molemmissa sadat miljoonat ihmiset ovat kapitalismin avulla nousseet toivottomasta köyhyydestä."

Voi Pyhä Yksinkertaisuus!

Mutta samalla on tietysti myönnettävä, ettei kapitalismille ole ollut helppoa esittää uskottavaa vaihtoehtoa.

Hyvää ei aina riitä pahan voittamiseen, vaikka kuinka yrittäisi!

Omalta osaltani tein aikoinani yrityksen tähän suuntaan. Se sai nimekseen Sosiaalinen valintatalous (ks. Nide 2/Kansallisen Kokoomuksen julkaisusarja 1973). Runsaat kymmenen vuotta se kummitteli nykyisen pääministeripuolueen ohjelmissa. Sitten se katosi.

Tänä päivänä susi näyttää päässeen jälleen  vapaaksi.

Nytkään konservatismi ei kykene löytämään sille vaihtoehtoa. Päinvastoin. Nykypäivän konservatiivit katsovat, että muut ideologiat tavoittelevat heidän ideologiansa rintaääniä. (ks. Jarmo Virmavirta: "Konservatismin paluu. Presidentinvaaleissa kaikki ehdokkaat tavoittelivat konservatismin rintaääniä", Kanava 2012).

Vastausta ei näytä löytyvän myöskään vasemmalta, vaikka sosialidemokraattien Mikael Jungner iloitseekin siitä, että "politiikka on palannut politiikkaan" (ks. Kapitalismi, US 23.5.2012). Hänen viisi kysymystään hapuilevat kyllä suomalaisen kanteleen oikeita kieliä, mutta sormet ja sydän eivät niitä tavoita.

Toivoa ei kuitenkaan saisi menettää!

Sitä kannattaisi ehkä etsiä Maailman kylän suunnasta (Maailma kylässä-festivaali 26-27.5.2012 Helsingin rautatientorilla)

 

88. Teloitus

Seurasin Ranskan presidentinvaaleja aika tiiviisti koko kevään ajan. Mitä pitemmälle aika ehti sitä epävarmemmaksi tulin. Viimein, vasta vapun jälkeen, annoin periksi. On yksi lysti, kumpiko valitaan. Asiat Galliassa ovat niin pahasti sekaisin, että ne muistuttavat Gordionin solmua, jota kukaan ei pysty aukaisemaan tarttumatta miekkaan. Todellinen voittaja kukkotappelussa saattaa jäädä pitkäksi aikaa selvittämättä.

Kirjoitin vaalien ensimmäisen kierroksen alla blogin (nro 75. La France forte!), jossa epäröintini oli jo näkyvillä.

Lopullisen ratkaisun tein, kun olin nähnyt TV France 2:ssa presidenttiehdokkaiden, Francois Hollandin ja Nicolas Sarkozyn väittelyn. Kokeneet juontajatkaan, Laurence Ferrari ja David Pujadas, eivät pystyneet pelastamaan katastrofia.

Isot miehet vajosivat hiekkalaatikon tasolle. Vain kurahousut puuttuivat.

Päätin valmistella kaksi vaihtoehtoista blogia täksi päiväksi, jolloin vaalitulos on julistettu kaikissa tiedotusvälineissä.

Jos Sarkozy häviää, kirjoitan otsakkeella "Teloitus". Jos Hollande voittaa, kirjoitan otsakkeella "Ranska hajoaa".

Nyt on sitten teloituksen vuoro.

Mielessäni on kuva hyvin varhaisesta lapsuudestani, syksyltä 1944. Silloin evakot vyöryivät vähäisine nyssyköineen Jyväskylään. Meidän perhe oli lähisukulaisista ainoa, joka ei palannut Karjalaan talvisodan jälkeen, koska isäni ja äitini olivat Suomen Ateenasta vakinaiset opettajanvirat. Meidän kodistamme Puistokatu 21:sta, sankarihautoja vastapäätä, tuli pienimuotoinen evakkokeskus. Sinne päätyi joksikin aikaa myös setäni perheineen.

Sedällä oli kirjahyllyssään Aarno Karimon neliosainen teos Kumpujen yöstä. Se oli meiltä lapsilta kielletty, mutta juuri siksi selailimme sitä salaa vanhemman veljeni kanssa. Tuolta ajalta muistan siitä vain yhden kuvan: teloitus. Siinä joku mies odotti seisaaltaan pyövelin kirveen iskua. Se oli lapsenkin silmissä järkyttävää. Siltä kannalta olen ymmärtänyt lukukiellon.

Teloitusvuoroaan odottavan miehen kasvonpiirteet eivät jääneet mieleeni. Mutta tunnelman kyllä muistan. Ja siitä lähtien aina ne valokuvat tai uutisraportit, joista näkyy edessä olevan, väistämättömän kuoleman läheisyys, ryöpsähtävät väkevästi esille piilotajuntani kammioista.

Ihmisen julmuushan on kautta aikojen heijastunut historian syvästä kaivosta. Teloitustapojen loputon ja lohduton luettelo on siitä karmaiseva esimerkki. Niitä en tässä käy luettelemaan.

Sen sijaan huomautan, että "teloitus on tuomioistuimen tai viranomaisen langettaman kuolemantuomion täytäntöönpano, jolloin ihminen surmataan rangaistukseksi rikoksesta." (Google).

Mitä tällä on tekemistä Nicolas Sarkozyn kanssa?

Eihän nyt eletä enää Ranskan suuren vallankumouksen aikaa, jolloin telotukset olivat suurta kansanhuvia. Nyt eletään demokratian kukoistuskautta, jolloin oikeusvaltio (rule of law) on nostettu kirkkaimmalle jalustalle ja jolloin ihmisoikeudet on kirjoitettu kultaisin kirjaimin perustuslakeihin ja kansainvälisiin sopimuksiin.

Sarkozy ei ole myöskään mikään Maximilien Robespierre, joka joutui oman vallankumouksensa uhriksi. Hän saattoi kyllä kannattaa "hyvin toimeentulevien pieneläjien yhteiskuntaa" (keskusta-oikeistolaisuutta), kuten Jakobiiniklubin "lahjomaton periaatteen mies", mutta ei häntä mikään tuomioistuin tuominnut teloitettavaksi.

Silti hänet teloitettiin sunnuntaina 6.5.2012 klo 12.01 (Suomen aikaa), kun television ylimääräisessä uutislähetyksessä julkaistiin presidentinvaalien lopputuloksesta ensimmäinen virallinen arvaus.

Tuomion langetti "viranomainen" eli Ranskan kansa laillisissa, avoimissa ja vapaissa vaaleissa.

Aarno Karimon maalauksessa ajatuksen filminauha on pysäytetty viimeiselle kynnykselle, mutta katsoja kyllä ymmärtää, ettei tuomittu rientänyt täytäntöönpanon jälkeen onnittelemaan voittajaansa, kuten Nicolas Sarkozy teki jo vaalipäivän iltana. Siinä on vissi ero.

Ranska seisoo kyllä kuilun partaalla, kun ajatellaan, mihin teloitus johtaa.

Vaikka tappio oli varmasti erittäin katkera istuvalle presidentille, hän ohjasi äänestäjiään selvällä ja reilulla tavalla. "Hollande on nyt presidentti ja presidenttiä on kunnioitettava".

Mutta kuinka syvät haavat tappeluksi yltynyt vaalitaistelu todellisuudessa repi ranskalaiseen kansalaisyhteiskuntaan, on tässä vaiheessa hyvin vaikeaa arvioida. Francois Hollande sanoo olevansa "koko maan yhdistävä johtaja", mutta tehtävä tuntuu epätoivoiselta.

Vaikka Suomen sosialidemokraattien mielestä Hollandin valinta oli suuri voitto Euroopalle ja eurooppalaiselle vasemmistolle, yleistys saattaa osoittautua kohtalokkaalla tavalla virheelliseksi.

Euroopassa ei ole näkyvissä paluuta demarivaltaan, vaan tuuli käy kokonaan muuhun suuntaan.

Pahimmillaan Hollandin Ranska eristetään yksitäiseksi saarekkeeksi Euroopan meressä. Monikaan ei taida varsinaisesta kaivata Sarkozyn Ranskaa, mutta siinä piilevä nationalismi saattoi hyvinkin jäädä elämään, vaikka johtaja teloitettiin.

Sarkozyn taipuminen vaalitaistelun loppuvaiheessa äärioikeiston suuntaan tulee sotkemaan asioiden käytännöllistä hoitamista pahan kerran. Muukalaisvastaisuudella on Ranskassa vahvat poliittiset juuret. Gallian kukko ei suvaitse tunkiollaan vieraita kilpailijoita!

Katseet kääntyvät nyt Saksaan, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Saksan rohkea avautuminen Venäjän suuntaan (muun muassa energiapolitiikassa) saattaa muodostua linjaksi, johon Hollanden olisi hyvä tarttua. Siinä suhteessa hän ei tosin pysty vetämään edes hajurakoa edeltäjäänsä.

Vielä tullee se aika, jolloin Pariisi-Lontoo-Berliini-Moskova neliön kestävyyttä kokeillaan tosimielessä niin taloudessa kuin turvallisuuspolitiikassakin.  Rooma ja Madrid joutunevat kiehumaan omissa liemissään vielä pitkän aikaa.

.

87. Uusin silmin ja korvin

Kävelimme  sunnuntaiaamuna Viljo Vähäsen kanssa pitkästä aikaa Ryssänkärjen rantateitä pitkin. Aurinko paistoi. Ilmassa oli vanhan kunnon vapun odotusta, koska Ilmatieteellinen oli luvannut hyviä kelejä pariksi päiväksi.

Kerroin, että toukokuun alussa minusta tulee Uusi Ihminen, kun molempiin korviini asennetaan modernit  kuulolaiteet ja molemmista mykiöistäni poistetaan tumakleroosi (lääkäri käytti sanaa "harmaakaihi", mutta kirjoitti lähetteeseen tuon sanan omalla ammattikielellään), jota niihin on kertynyt lähes huomaamattani.

Mitähän olen vanhoilla korvillani kuullut ja mitähän yhtä vanhoilla silmilläni nähnyt viime vuosien aikana? Ovatko ne toimineet selektiivisinä suodattimina ja peittäneet todellisen maailman?

Sovimme seuraavanlaisesta kokeilusta tavatessamme Kasinon rantahietikolla : Kumpikin saa kertoa vuoronperään tarinan kolmesta aiheesta, mistä tahansa. Toinen ei saa sanallakaan kommentoida sitä. Yhteensä siitä tulee kuusi stooria. Niistä keskustelemme - jos huvittaa  - seuraavalla kerralla, kun tapaamme. Ajasta ja paikasta ei ole väliä, kunhan keskustelu tapahtuu tällä vuosituhannella!

Viljo aloitti.

(1) Mikael Jungnerin Nokia-analyysi (28.4.2012) oli hieno, mutta aika karmaiseva. Suomen talouden lippulaiva on merihädässä! Teppo Tiilikainenkin pani kännykän ruumisarkkuun (SK 17/2912). Minua se ei juurikaan hetkauta henkilökohtaisesti, koska salkussani ei ole yhtään Nokian osaketta. Joku piensijoittaja saattaa kyllä joutua paniikkikierteeseen, kun kansanosakkeen arvo on pudonnut 95 prosenttia vuoden 2000 huippuarvostaan. Ei ihme, että korppikotkat alkavat liidellä taivaalla. Mitähän tapahtuu, jos Nokia ostetaan pois markkinoilta? Länsimetron  Keilaniemen asemalla saatetaan nähdä suruliputus ennen kuin ratakiskot ovat paikallaan! Nouseeko salkoon punainen tähtilippu?

Minä jatkoin.

(2) Vessa eli Tiedekunta on pyhä paikka. Siellä syntyy päivittäin lopputuotetta, joka menee heti uuteen jakeluun. Täysistuntoa varten olen varannut sinne lukemista. Tällä hetkellä lukuvuorossa ovat (a) Helsingin Energian Salmisaaren tehtaan voimalaitosten turvallisuustiedote, joka on jaettu kaikkiin ympäristön talouksiin, (b) Helsingin kaupungin julkinen tiedote, jonka kannessa on kuva Runebergin Esplanadista 1890-luvulla ja (c) Bilteman kuvasto Kevät ja kesä 2012. Jokaisesta löytyy jatkuvasti uutta ja mielenkiintoista luettavaa. Nyt tiedän, että hydratsiini on ainetta , jota käytetään voimalaitoksen hapenpoistoon korroosion estämiseksi. Se tuodaan laitokselle 15%:n vesiliuoksena yhden kuution astioissa, jota varastoidaan ympäristöstä eristetyissä jälkiannosteluhuoneissa. Tämä on välttämätöntä, koska 15%.n liuos luokitellaan ihmiselle syöpäsairauden vaaraa aiheuttavaksi ja vesieliöille myrkylliseksi aineeksi. Tiedän myös, että kokoontaitettavan työpenkin saa Biltemasta alle 20 eurolla, eikä enää tarvitse taiteilla IKEAn jakkaroita polvien varassa. Tänä aamuna luin myös jutun siitä, kuinka Venäjän keisariperheiden nimet näkyvät Hesan katujen nimissä. Aleksanteri I:n äidillä, leskikeisarinna Marialla, joka on syntyjään Würtenbergin prinsessa Sofia Dorotea Augusta, on Helsingin keskustassa kaksi nimikkokatua.

(3) Kepun jäsenäänestys puolueen puheenjohtajasta on mennyt lekkeripeliksi. Helsinkiläinen ukkomustalainenkin pääsee äänestämään, jos jaksaa lähteä ajoissa Rovaniemelle yöjunassa. Sehän on vain kirkasotsaista jäsenhankintaa! Taustalla soittaa bassoviulua presidentinvaalissa pronssille yltänyt konkari, joka on sydämistynyt ikärasismista. Jazzia harrastavat muusikot kuuntelevat aina tarkasti bassoa, koska sieltä kuulee sointujen perussävelen.

(4) Geopolitiikka on aina ollut mieliaiheeni. Maiden ja merien hallinta on kansainvälisen politiikan ydinkysymys.  Aivan samalla tavalla kuin mannerlaatat liikkuvat, myös valtasuhteet ovat jatkuvassa liikkeessä. Yhteentörmäyksiä ei voi välttää eikä niitä pystytä ennustamaan. Saumakohdissa rytisee. Sen tietävät parhaiten ne, jotka ovat eläneet kahden viimeisimmän maailmansodan kurimuksessa. Muistot lahoavat, mutta uutta syntyy kaiken aikaa. Nyt kysytään jo, milloin seuraavan kerran rytisee. Missä? Ketkä ovat vastakkain? Sodassa tarvitaan aina kaksi osapuolta. Yksin ei kukaan viitsi taistella. Murina kuuluu jo, mutta vaara on liian kaukana. Jossakin tulevaisuudessa. Vai onko se sittenkään?

(5) Kuinkahan kauan Kataisen hallitus pysyy koossa? Sillä tuntuu olevan erittäin sitkeät nivelsiteet, vaikka luusto on epätasainen ja hauras.  Sisäinen, ideologinen jännite näyttää muodostuneen yllättäen varsin vahvaksi tekijäksi. Opposition ryntäykset on torjuttu kevyesti. Soinnin jytkystä on jäljellä vain kalpea aavistus. Mutta mitä tapahtuu kuntauudistuksen nimellä kulkevalle aikapommille. Räjähtääkö se kunnallisvaaleissa vai tulee siitä suutari? Löytyvätkö sen ruostuneet jäänteen joskus  tulevaisuudessa - sateenkaaren tuolta puolen? Paljon suurempi kysymys on Euroopan Unioni ja sen tulevaisuus. Onko Suomi tehnyt oikein hakeutuessaan EU-laivan komentosillan tuntumaan? Onko se turvallisempi paikka kuin reelinki, jonka yli on helppo hypätä jos/kun laiva törmää karille?

(6) Yhtynyt vasemmisto järjesti Juttutuvassa näyttävän Marx goes to kapakka tapahtuman. Sinne olisi pitänyt mennä (ainakin kuunteluoppilaiksi) myös Kokoomuksen remonttimiesten (jos heitä on vielä olemassa?). Kepun aatepoliitikko S. Kääriäisellä on aivan liian kapeat hartiat sellaiseen hommaan. Hänellä on sitä paitsi synnynnäinen vika katsoa kokoomusta kierosta näkökulmasta. "Kokoomuksen kanssa tulee aina turpiin!" (SK 17/2012 Pekka Ervasti). Mutta syitä on niin sysissä kuin sepissäkin. Kokoomuslaisten peruskonservatiivien kurkusta on liian usein murahtanut lause "Kepu pettää aina."  Ei ihme, että välit ovat tulehtuneet.  Ideologisessa mielessä Tuomas Nevanlinna liikkuu paljon dynaamisemmalla  ja ehkä kestävämmälläkin  pohjalla: "Jälkikapitalistinen yhteiskunta on kuviteltavissa." Vanhat koirat haukkuvat vanhoja puita!

Kun päivänkehrä oli alkanut siirtyä varjon suuntaan ja olimme jo ohittaneet Viljon kanssa Veijarivuoren talviuintipaikan, totesimme, että aiheita seuraavaan tapaamisemme oli kertynyt aika mukavasti. Silloin voisimme jatkaa niitä kosmologisia istuntoja, jotka keskeytyivät viime kesänä, kun Kohtalo tempaisi Pekka Koskisen mukaansa pitemmälle kävelyretkelle.

Uusin silmin voi nähdä ja korvin kuulla aivan uusiakin asioita.

86. Maailman vanhin

Eilen törmäsin bussissa Heikki Hirviseen. Hän oli nähnyt minun astuvan nuottikansio kädessäni bussin etuosaan Lahnalahden pysäkillä ja tuli moikkaamaan, kun vieressä, käytävän toisella puolella, oli tyhjä paikka.

Heikillä oli tärkeä viesti: "Maailman vanhimman suomenkielisen oppikoulun asiat ovat nyt paljon paremmassa jamassa kuin vuosi sitten."

Se tuntui hienolta.

Oma koulumme, Jyväskylän Lyseo, oli joutunut poliittis-byrokraattisen hyökkäyksen kohteeksi, kun jokin kummallinen kuntaliittymäkoneisto oli tekemässä tuosta meille niin rakkaasta, historiallisesta opinahjosta haarakonttoria.

Me, entiset oppilaat, nousimme takajaloillemme. Ei jumalauta! (Vaikka tuota sanaa ei tietenkään lausuttu ääneen). Näin ei saa tapahtua. Jotakin tolkkua pitää olla Suomen Ateenassa! (vaikka nyky-Kreikasta näyttää tolkku kadonneen).

Painostus, jota nykyään sanotaan lobbaukseksi, näyttää tuottaneen tulosta.

H.H. kertoi, että suunnitelmia ollaan panemassa kokonaan uusiksi. Juuri sitähän minäkin olin tolkuttanut Jyväskylän Suurelle Pojalle, joka on nyt pyrkimässä puoluejohtajaksi.

Jyväskylän Lyseon vanhan, ikimuistoisen ja kauniin rakennuksen ympärille on rakennettava kokonaan uusi kulttuurimiljöö. Ei koulun toimintojakaan sovi ripotella laitakaupunkialueille. Tilaahan on aivan riittävästi. Aluksi tietysti katepillareille!

Elävä yhteys yliopistoon pitäisi ottaa arkkitehtuurikilpailun lähtökohdaksi. Upeaan harjuun ja sen uljaisiin honkiin ei tietenkään saa koskea. Osataanhan nykyään rakentaa näyttävästi ja hyödyllisesti myös maanalle.

Ennen kuin poistuimme bussista H.H. antoi luettavakseni Laukaa-Konnevesi lehdessä 29.7.2010  julkaistun artikkelin "Mies, joka keksi ympyrän". Se kertoo runsaat pari sataa vuotta sitten syntyneestä miehestä, Wolmar Schildt-Kilpisestä, joka keksi suomenkieleen lukuisia uutissanoja. Hänen aloitteestaan perustettiin maahamme vuonna 1858 ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu (1858-1862 yläalkeiskoulu, 1862-1873 alkeisopisto ja 1873-1973 Jyväskylän lyseo; nykyisin Jyväskylän Lyseon lukio).  Juuri hänelle Elias Lönnrot ehdotti Jyväskylän nimittämistä "Suomen Ateenaksi"

Jyväskylän Lyseon pelastaminen kunnallisbyrokratian hirmuisesta puristuksesta vaatii kulttuurihistoriallista, sivistyksellistä, arkkitehtonista ja yhteiskunnallista ymmärrystä.

Siis wiisautta.

85. Lennu III

"Se Mona-Lisa versio, joka kiertää nyt netissä, on aivan mainio. Ei Ukkokaan siitä ollut moksiskaan. Naureskeli vain. Mutta virallinen versio on minusta ihan karmea. Eihän Ukko ole siinä oma itsensä ollenkaan. Olin paikalla, kun sitä otettiin, vaikka Akka kyllä yritti komentaa minua pois jaloista pyörimästä eikä se päästänyt minua lähellekään Pasi Heiskasta. kun tämä saapui meille. Sanoi, että minä muka häiritsen sen keskittymistä."

Viljo Vähänen kuunteli hieman huvittuneena Lennun purkausta. Hänkin oli tietysti nähnyt presidentin virallisen kuvan, mutta ei hän sitä nyt niin karmeana pitänyt kuin Lennu. Olivathan siinä hänen mielestään silmät aivan kohdallaan ja suukin oli muikeasti hymyssä. Kyllä se olisi Viljon mielestä sopinut ihan hyvin kansakoulun opettajainhuoneeseen. Ihan yhtä hyvin kuin Paasikivi tai Kekkonen, joita Lennu ei ollut nähnyt. Sitä paitsi Viljo muistutti Lennulle, että kyllä sitä Kekkosenkin virallista oli kaunisteltu. Ihan samalla tavalla.

"No juuri siitä he keskustelivat. Että pitikö sitä välttämättä nuorentaa. Harmaahan tekee Ukosta niin tyylikkään ja kotoisan. Rypytkin vain kaunistavat!"

- Oikeinko ne riitelivät siitä, Viljo ehätti kysymään.

"Eivät tietenkään. Eivät ne koskaan riitele. Eivät koskaan. Sitä olen jo moneen kertaan ehtinyt ihmettelemään, kun niillä on ollut niin paljon isoja muutoksia ja uusia tilanteita. Ei ne riitele. Ne keskustelevat. Niin kuin tässäkin tapauksessa. Ne olivat samaa mieltä, että Pasi saa kelvata eikä mitään ammattikuvaajaa tarvita. Ja sitten, kun ne katselivat raakaversioita, ne kikattelivat ... ihan tosissaan. Nauroivat. Mutta sitten, kun Pasi näytti lopullisen version, Akka oli pitkään ihan hiljaa ja kysyi sitten, että mitä sä itse siitä tykkään. Ja kun Ukko oli sanonut, että onhan se vähän outo, niin silloin Akka oli kysynyt, että pitikö sitä välttämättä nuorentaa, jolloin Ukko oli puolestaan pitkän aikaa ihan hiljaa. Mutta eihän sitä voi miksikään riidaksi sanoa. Eivät ne mököttäneet. Eivätkä ne tietenkään kysyneet minun mielipidettäni, vaikka istuin siinä vieressä."

Keskustelumme virallisesta valokuvasta tyrehtyi siihen. Viljo olisi vielä halunnut kysellä enemmän Mona-Lisa versiosta, joka hänestäkin oli hauska, mutta kun Lennu oli jo sanonut oman mielipiteensä, hänkin tyytyi siihen.

Koirilla on usein tarkempi näkö kuin ihmisillä.

- Mutta viralliselle vierailulle Tukholmaan ne eivät ottaneet Sinua mukaan, jos olen oikein ymmärtänyt. Minä en ainakaan nähnyt sinua missään lehtikuvassa enkä televisiossa. Taisit jäädä kuin nalle kalliolle?

"Siihen minä olen jo tottunut. No problem! Ei niiden tarvitse olla minusta huolissaan. Osaan jäädä yksikseni enkä enää protestoi sitä millään tavalla. Ihan pienenä panin kyllä paikat hyrskynmyrskyn, jos ne eivät ottaneet minua mukaansa, mutta sitten huomasin, ettei se kannata. Sitä paitsi se teki erityisesti Akan surulliseksi. Se taitaa tykätä minusta enemmän kuin Ukosta. Tai emmä sitä tiedä. Kyllä Ukkokin on ihan hyvä tyyppi."

- Oukei. Eihän sieltä Tukholmasta mitään erityistä odotettukaan. Rutiini homma, vaikka kyllähän se taisi molempia hieman jännittää. Minusta Jennillä - sorry vain, mutta en oikein osaa sanoa häntä Akaksi, vaikka sinun suuhusi se näyttää sopivan - siis Jennillä oli tosi upea hattu päässään tai koriste hiuksissaan. Kyllä hän näytti Sylvian rinnalla kerrassaan edustavalta. Olivat kuin äiti ja tytär. Hyvässä sovussa. Kauniisti. Mutta olihan se kysymys Ilkka Kanervan vankilatuomiosta aika rankka heti lentokentällä. Juhlatunnelmat törmäsivät suomalaiseen betoniseinään. Ja se kyllä näkyi kasvoista.

"Ihan totta. Minäkin katsoin sitä töllöstä. Mutta kyllä Ukko siitä selviytyi kaikella kunnialla. Tuomioistuinten itsenäistä valtaa kannatta puolustaa. Sehän sanotaan selvästi perustuslaissa. Olisihan se ollut paha moka, jos Ukko olisi sanonut sanan puolikastakaan raastuvanoikeuden päätöksestä. Ei hän kotonakaan siitä puhunut. Tai en minä ainakaan kuullut. Itse olisin kyllä murissut aika rajusti, jos Ukko olisi minun mielipidettäni kysynyt. Olen nimittäin varma siitä, ettei tämä rötösherrajahti, johon Ike on nyt vedetty mukaan, pääty tähän. Ei todellakaan. Siinä on astian maku ja haju. Ja ne on kyllä pestävä viimeistä hitusta myöten pois ennen kuin tämä prosessi pannaan Iken osalta lyijyarkkuun ja upotetaan kolera-altaaseen presidentin linnan edustalle."

Viljo Vähänen oli pitkään aivan hiljaa, vaikka Lennu odotti korvat höröllä jotakin kommenttia.

Lopulta hän sanoi vain arvoituksellisesti: "Raikas tuuli tekee keuhkoille hyvää."