155. Lennu XIII 130406

Hyvä ajoitus!

Älä muuta viserrä!

Viljo Vähänen istui pitkästä aikaa Lennun kanssa Pataässässä. Sunnuntaiaamun karaokessa. Nyt Lennulla ei ollut mitään kiirettä Mäntyniemeen, koska Jenni lensi Ukon kanssa suoraan Kööpenhaminasta Kiinaan, Boaon talousfoorumiin. Viljokin oli saanut mustan auton käyttöönsä jo kohta auringon nousun jälkeen. He olivat kierrelleet rantateitä pitkin katselemassa maisemia Lauttasaaressa ja Kaivopuistossa. Hanget hohtivat valkoisina. Pilkkijöitä oli jäät mustanaan. Jokunen hiihtäjäkin oli liikkeellä.

Nyt he istuivat tutuilla paikoillaan. Kirkasääninen tyttölapsi lauloi Satumaata.

”Kyllä siitä Himasesta nousi kauhea kohina”, Viljo aloitti. ”Että oikein perustuslakivaliokunta ja oikeuskanslerikin hälytettiin paikalle. Mitä se ukko on siitä sanonut?”

- No on se kyllä sitä harmitellut. Saas nähdä, mitä siitä vielä tulee. Se paisuu kuin pullataikina. Illalla se Himanen on suorassa lähetyksessä. Eikä se siihen lopu sanoipa se mitä tahansa. Kun kateus nousee siivilleen, sitä on vaikea pysäyttää. Hyvä tarkoitus hautautuu raskaiden kivimurikoiden alle. Syytöksiä syytösten perään. Nyt solmuja on jo aivan liikaa.

Lennu oli tietysti seurannut koko Himas-jupakka lähietäisyydeltä. Se tuntui hänestä turhanpäiväiseltä. Turhauttavalta. Mutta ehkäpä se kuvastaa vain ajan henkeä. Kilpaillaan. Kilpailutetaan. Ollaan avoimia. Demokraattisia. Ei mitään kähmintöjä. Kärpäsistä tehdään härkäsiä. Ja härät saavat tömistellä villeinä omilla laitumillaan.

”Se on kyllä totta. Mutta eihän se mikään ihme ole, kun nukketeatterin näyttämöllä on samanaikaisesti kuusi lankojen heiluttajaa. Ei sitä ruljanssia kukaan ohjaaja kovin pitkään hallitse. Ihmettelen itse asiassa, että hallitus on vielä pystyssä. Kyllä nämä ovat olleet herkutteluaikoja oppositiolle. Himanen on tosin vain pieni makupala. Suurempi pulla kypsyy kaiken aikaa leivinuunissa. Oletko huomannut, että Soinikin jo sovittelee ministerin viittaa harteilleen?”

- Yes. Näinhän se on. Varsinainen sotku syntyy sitten, kun Soini pakotetaan hallitusvastuuseen. Silloin langat ovat todella solmussa. Sitten katsotaan, kuinka vahva Suomen asema on kansainvälisillä areenoilla. Sillä persujen kautta aukeavat patoutuneet tunteet kauniista ja sopuisasta Euroopasta. Siihen soppaan pannaan kaikki mausteet. Liberalismi, sosialismi, kapitalismi, rasismi, muukalaisviha, militarismi. Kaikki. Silloin ei enää puhuta nukketeatterista. Kaikki langat ovat yhdessä solmussa. Gordionin solmussa. Tarvitaan vain iso miekka …

Tauko.

Karaoke jatkui. Laulajat vaihtuivat tiheästi. Viljo siemaisi jo toista Guinnessiaan. Lennu katseli rauhallisesti ympärilleen. Ajatteli varmaan, että miltä Jennistä ja Ukosta tuntui, kun he pitkän lentomatkan jälkeen joutuivat lähelle maailmanpolitiikan kuuminta polttopistettä.

Atomisotaako?

”Tuskinpa sentään. Olihan presidentti Xi Jinpingin kunniakomppania aika näyttävä, pramea, mutta silti ihan rauhanomainen. Jennin punainen kolttu oli piristävä. Kaitpa ne siellä tiesivät, että nyt oli Suomen presidentin aviopuolison synttäripäivä. Sen varjoon jäivät pienen teatterivaltion uhmakkaat sanat atomiaseen käytöstä. Mutta kyllä Ukko oli nyt elämänsä paikassa. Ensimmäisenä länsimaisena vieraana Uudessa Suuressa Kiinassa. Mahtoikohan Ukko ajatella YYA-sopimusta?”

- Siitä minä en voi sanoa mitään. Ei ehditty jutella, eivätkä ne tietenkään huolinet minua mukaan Tanskaankaan. Lentomatkalla olisi kyllä ollut hyvää aikaa rupatella vaikkapa atomisodasta. Olisin minä tietysti halunnut tavata Bill Gatesinkin siellä perillä. Olisin kysynyt, mitä mieltä hän on kiinalaisesta mafiasta. Tai että, missä taskussa hän pitää nykyään rahakukkaroaan. Mehän ollaan vanhoja kavereita Billin kanssa.

”OK. Kyllä henkilösuhteilla on merkitystä kansainvälisessä politiikassa. On kiva moikata kavereita eri polilla maailmaa. Tuttavallisesti.”

- Se on totta. Mutta ajoitus on myös tärkeää. On osattava olla oikealla paikalla oikeaan aikaan. Aina se ei ole järjestelykysymys, vaan Rouva Fortunalla on usein oma roolinsa. Tässä mielessä Suomen presidentin vierailu Kiinan presidentin luona osui naulan kantaan.

”Ehkäpä se oli Rouva Fortunan synttärilahja Jennille.”

Viljo Vähänen vei Lennun Mäntyniemen portille varhain iltapäivällä. Portti aukesi äänettömästi.

154. ”Halvaannuttakaa Eurooppa” 130404

Aamulla luin jälleen Takkirautaa. Se on piristävää, usein jopa jännittävää, koska ruukinmatruuna poimii silloin tällöin outoja hedelmiä mediapuutarhasta.

Nyt hän oli löytänyt uutisen, jonka mukaan Saudi-Arabiassa aiotaan halvaannuttaa 24-vuotias mies, joka oli puukottanut 14-vuotiasta ystäväänsä selkään sillä seurauksella, että tämä oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Syylliselle aiotaan aiheuttaa halvaannuttava lantiovamma.

Sharian mukaan vääryys kostetaan täsmälleen samanlaisella vääryydellä. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Ruukinmatruuna toteaa, että periaate on iänikuinen. Se on kirjoitettu Hammurabin lakiin ja se löytyy myös halakhasta Raamattuun kirjoitetusta Mooseksen laista. Myös Tuomarien Kirjasta löytyy kyllä erilaisia ohjeita.

Lakimiesuutisista löysin professori Hannu Juusolan artikkelin ”Halakha – Laki Tooran kätköistä”, joka valaisi asiaa tältä osin.

”Juutalaisena lakina tunnettu Halakha on monella tapaa laajempi kuin perinteinen laki. Niin yksilön kuin yhteisön elämää ohjaavana se ottaa kantaa myös moniin rituaalisiin kysymyksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi rukoilemiseen sekä hedelmäntaimien oikeaoppiseen istuttamiseen liittyvät asiat. Ajatustasolla halakha on ennen kaikkea positiivinen laki, jonka noudattaminen perustuu ensisijaisesti yksilön vapaaehtoisuuteen”

Sharia ja halakha näyttävät olevan kaukana toisistaan. Edellinen on kirjoitettu negatiivisessa koston hengessä, jälkimmäinen positiivisessa lempeämmän elämän hengessä. Molempia pidetään tapaoikeutena, joka säätelee ihmisten arkielämään.

Mutta onko ihmisen halvaannuttaminen jokin ratkaisu? Silmä ja hammas, kädet ja jalat vielä jotenkin ymmärtää, vaikka elinikäisestä vammastahan niissäkin on kysymys. Mutta että joku tahallisesti halvaannutetaan loppuiäkseen!

Hämmästyksekseni löysin sanan ”halvaannuttaa” vain hetki sen jälkeen, kun olin lukenut ruukinmatruunan tämänpäiväisen blogikirjoituksen.

Nyt kysymys ei ollut tapaoikeudesta, ei shariasta eikä halakhasta, vaan kirjallisuudesta.

James Joycen (1922) Ulyssesin luvussa 15 (Kirke) sivulla 506 on Myles Crawfordin suuhun pantu seuraavat sanat:

(Kukonhelttansa heiluen) Haloo, seitsemän-seitsemän kahdeksan-neljä. Haloo. Täällä Freeman’s Urinal ja Perseen Viikko-Sulkemisto. Halvaannuttakaa Eurooppa. Te mitä? Sinipöksyt? Kuka kirjoittaa? Onko se Bloom?

”Halvaannuttakaa Eurooppa”.

Onko se mahdollista? Olisiko siinä senkään vertaa järkeä kuin Saudi-Arabian halvaannuttamiskeskustelussa, jossa tuomitulle annetaan sentään mahdollisuus sovittaa rikoksensa 200 000 euron (miljoonan rialin) vahingonkorvauksella.

Kuinka suurella summalla Euroopan halvaannuttaminen voitaisiin estää? Kenellä olisi oikeus halvaannuttavaan pistoon? Mihin lakiin se voisi perustua? Tuskin shariaan. Tuskin halakhaan. Perustuuhan länsimainen oikeusajattelu ”sivistyneempään”, roomalaiseen oikeuteen.

Mutta, kun ajattelee, ettei Eurooppa ole enää pariin sataan vuoteen ollut valloittamaton linnake maapallolla, ja että Todellinen Valta (raha ja aseet) on pystynyt kätkeytymään globaalin maailmannäyttämön kulisseihin ja esiripun laskoksiin, halvaannuttava isku voi tulla mistä suunnasta tahansa. Sisältä tai ulkopuolelta.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ei siinä oikeudella tai oikeudenmukaisuudella ole mitään tekemistä!

153. Paratiisista 130331

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä katsoin aivan satumalta YLE Teemalta Händelin Messiaan. Se tuli uusintana eiliseltä. En ollut mitenkään valmistautunut yllätykseen. Tunsin kyllä vanhastaan Hallelujan, mutta en juuri muuta tuosta kuuluisasta oratoriosta. Nyt Teatern an der Wienin esitys (vuodelta 2009) ja Claus Guthin ohjaus iskivät suoraan suoneen.

Sininen yleissävy. Suljetut ovet. Pitkät käytävät. Valot ja varjot. Häkellyttävän modernit henkilöhahmot. Hotellihuone. Pelkistetty koreografia. Leijuvat kädet. Viittomakieli. Kaikki suli sävelten virtaan. En ole koskaan aikaisemmin jaksanut kuunnella kontratenoria. Nyt jaksoin. Kahden loistavan sopraanon kanssa hänen äänensä liikkui vapaasti kuin lintu sinisellä taivaalla.

Ajattelin paratiisia!

Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa. Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas. Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa (Jesaja 11: 6-10)

tai

He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niin kuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. Ennen kuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niin kuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa (Jesaja 65: 21-25).

Pääsiäisenähän on lupa ajatella (sen verran muistan kirkkohistorian tunneilta) sekä murhetta (kuolemantuomiota ja sen hirvittävää täytäntöönpanoa) että iloa (kuolleista heräämistä).

Minkähänlaista olisi elää veroparatiisissa?

Georg Friedrich Händelin aikaan (1685-1759) sellaisesta ei osattu haaveillakaan. Silloin paratiisi oli Jesajan kuvailema ihannemaailma, joka oli kaikkien (uskovaisten) saavutettavissa. Ei sinne paettu julmia markkinavoimia, jotka nykymaailmassa on pantu paratiisin portinvartijoiksi. Siellä vallitsi jumalainen rauha. Ikuinen onni.

Nyt veroparatiisit ovat Paholaisen piilopaikkoja. Niissä on omat portinvartijansa eikä sinne kuka tahansa, tavallinen ihminen pääse.

Silti veroparatiiseihin on pitkät jonot. Yhtä pitkän kuin Taivaan portilla.

Ihmisellähän on luontainen halu kulkea kohti parempaa elämää, kohti turvallisuutta, kohti ikuista rauhaa, kuten Immanuel Kant asian ilmaisi.

Onko veroparatiisi sellainen paikka?

Viljo Vähänen tietää sen varmasti.

”Kyllä se on. Taivas ja Helvetti istuvat nimittäin sylikkäin. Ne on kaiverrettu ihmismielen sisälle. Eivät sen pintaan, kaikkien nähtäviksi, vaan syvemmälle, piiloon. Jokainen ihminen haluaisi asua veroparatiisissa. Turvassa uteliailta katseilta. Omassa rauhassaan. Omassa unelmassaan. Veroparatiisi on juuri sellainen paikka. Ilo ja murhe asuvat siellä rinnakkain. Paholainen ja Pietari löytävät sieltä turvapaikan itselleen. Siksi sillä ei ole aidon paratiisin kanssa mitään tekemistä. Se on pimeä kuin maailman syntisäkki. Joka sinne astuu saa kaiken toivon menettää. Arbeit macht frei.”

Tällaista se on aina Viljon kanssa. Ei hänestä saa otetta.

”Otetaan nyt esimerkiksi Kypros. Sinnehän Venäjän uusrikkaat kantoivat miljardinsa älyttömän suurten voittojen houkuttelemina. Kun oma, läpeensä mafian hallitsema, korruptoitunut pesä (shokkiterapian murtama Neuvostoliitto) imettiin tyhjäksi, oli pakko ottaa niin sanottuja ylimääräisiä riskejä. Kyproksen veroparatiisi tarjosi siihen mahdollisuuden. Rahaa kaadettiin sinne kuin pohjattomaan kaivoon. Nyt sitten itketään, kun EU pani lapun luukulle. Voitot mätänivät paratiisin kellareihin. Siitä on aivan turha syyttää kreikkalaista kadunmiestä tai –naista. Pelkäänpä kuitenkin, että iso lintu ehti karata häkistään ennen kuin luukku loksahti kiinni. Missä se nyt lentelee? Sitä ei kukaan tiedä. Arvelen kuitenkin, että se etsii jo kovaa vauhtia uutta pesää. On jo ehtinyt varmaan löytääkin sellaisen. Muutaman sadan miljardin lovi ison linnun pyrstössä ei estä sitä lentämästä.”

Hanget sulavat silmissä. Mustarastas on nousemassa kotitammeni latvaan. Huomenna se jo ehkä laulaa.

Varoparatiisiin ei pikkulinnuilla ole asiaa.

152. Muodonmuutoksia 130328

”Ihmeen tiukasti kravatittomat miehet istuvat televisiossa. Jugnerin tyyli näyttää tulleen jäädäkseen. Minusta se on kehno muodonmuutos. Surkea. Mies on puolialaston tai ainakin puoliksi pukeutunut ilman kravattia. Sitä paitsi jälki on usein ruma. Epäsiisti. Asiaton. Kyllä minä toivoisin, että televisiossa palattaisiin takaisin asialliseen pukeutumiseen. Kravattipakko olisi ihan paikallaan …”

Viljo Vähänen oli suutuksissaan. Hän kertoi nähneensä kiirastorstain aamu-tv:ssä keskustelun, jossa kravatiton toimittaja haastatteli kahta kravatitonta, keski-iän ylittänyttä miestä. Toisen miehen hailakansinisen paidan avonaisesta kaula-aukosta pilkisti valkoinen aluspaita.

”Kaitpa niillä oli tarkoitus näyttää rennoilta ja kotoisilta, mutta ilmiasu pilasi koko keskustelun. Se raivostutti minua niin paljon, etten muista edes, mistä he puhuivat. Toinen oli joku yliopistomies. Teki mieli sulkea koko toosa. Minä olen kurkkuani myöten täynnä Jugnerin tyyliä …”

Ymmärsin Viljoa.

Mutta pian päädyimme kuitenkin siihen, että kravattikysymys on sittenkin aika pikku juttu bagatelli niihin muodonmuutoksiin verrattuna, joista olimme tällä kertaa ajatelleet keskustella.

Lähtökohtana oli Marjatta Tapiolan maalaus Sauli Niinistöstä. Olimme kumpaisetkin käyneet Tennispalatsissa katsomassa, kuinka ”hirviö on kesytetty”, kuinka Picasson Minotauros hyväilee nukkuvan naisen kättä kasvoillaan ja kuinka ”Tapiolan elämänkumppani ja muusa” muuttuu miehestä antiikin hirviöksi litografiasarjassa Minotauros I-III.

Olimme lukeneet tarkkaan Marjatta Tapiolan upean näyttelyjulkaisun artikkelit. Kansikuvan takajaloilleen noussut hevonen (Talvi, 1999-2000, tempera kankaalle, 200-300 cm) oli jättänyt lähes yhtä syvän viillon sielunmaisemaamme, kuin maalaus Tyhjät hihat, vuodelta 1986.

Olimme noteeranneet Niinistö-taulusta käydyn keskustelun, mutta todenneet, ettei siinä ole juurikaan aineksia laajemmalle keskustelulle. Eduskunnan puhemiehen tiloissa on muitakin muotokuvia, jotka ovat herättäneet keskustelua, mutta säilyttäneet silti arvokkaan paikkansa.

Sen sijaan päätimme pohtia muodonmuutosta, joka ilmenee kolmessa poliittisessa hahmossa, Matti Vanhasessa (kesk), Lauri Ihalaisessa (sdp) ja Jyri Häkämiehessä (kok).

Suljimme tietysti pois sen mahdollisuuden, että mainitut herrat olisivat vieraantuneet ”perheestään” eli puolueestaan sillä tavalla kuin Franz Kafkan kauppamatkustaja Gregor Samsa, joka huomasi eräänä aamuna muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi eikä sen jälkeen enää pystynyt saamaan kontaktia perheeseensä, vaan kuoli suuressa yksinäisyydessään.

Kyllä mainittujen herrojen suhde ”perheeseensä” on käsityksemme mukaan vahva ja pysyvä, vaikka yhdestä oli tullut Perheyritysten liiton pomo, toisesta työministeri ja kolmannesta Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja.

Herääminenkään ei ehkä ollut tapahtunut yhdessä yössä, kuten Gregor Samsalla, mutta muodonmuutos oli silti ollut hämmästyttävän äkkinäinen.

Mitä se tarkoittaa?

Ensinnäkin. Puolueleima on kuin polttomerkki Minosauroksen kyljessä. Ei se mihinkään katoa. Kaikki kolme ovat muodonmuutoksestaan huolimatta ”vanhalla asialla” eli ajavat ja ajattelevat puolueittensa etua. Perhosen toukasta kehittyy perhonen, eikä lammas tai onkimato. Muodonmuutoksella on käytännön elämässä jokseenkin selkeä rajat. Mielikuvituksella (Fafkalla tai Ovidiuksella) ei sellaisia rajoja ole. Politiikka pysyy historiallisissa karsinoissaan.

Toiseksi. Kun ostaa uuden puvun tai hatun, sydän jää paikoilleen. Se ei siirry mihinkään. Uudessa roolissa voi ottaa uusia asentoja ja ilmeitä, mutta uutta luottamusta tai luonnetta niillä ei voi ostaa, vaikka kuinka haluaisi.

Kolmanneksi. Uuden roolin täytyy istua. Muutoin uskottavuus haihtuu taivaan tuuliin. Jos yrittää liian suurta harppausta, halkeaa kahtia. Kuolee pois. Jos yrittää monta asiaa samalla kertaa, muuttuu korkkiruuviksi, joka ei pure minkäänlaiseen pintaan.

Näissä kolmessa suhteessa kaikki kolme muodonmuutosta ovat tapahtuneet hämmästyttävän hyvin.

Vanhanen on ”kotonaan” perheyrityksissä, vaikka hattu tuntuu joskus väärän malliselta ja saappaat liian pieniltä tai liian suurilta.

Ihalainen on ”kotonaan” työministeriössä, vaikka sitä ei ole enää vuosiin mielletty duunareitten kodiksi ja turvaksi. Hän tietää vanhasta muistista, mistä nappulasta sorvi käynnistetään ja mistä valot sammuvat.

Häkämies on ”kotonaan” työnantajien leirissä. Hänelle uusi rooliasu istuu parhaiten näistä kolmesta. Räätäliä ei tarvittu. Ei myöskään puheopettajaa, koska sanat oli kirjoitettu hänen kitalakeensa jo vuosia sitten.

Kolme suurta näyttävät selvinneen muodonmuutoksesta lähes vaurioitta.

Kuva muuttuu kuitenkin täydellisesti, jos se irrotetaan tässä mainituista henkilöhahmoista ja pakotetaan tosiasialliseen valtakehykseen, jonka sisäisen dynamiikan hallitusvastuu määrää. Siinä Matti Vanhanen jää ”perheensä” kanssa auttamattomasti varjoon, pahaan snookeriin.

Opposition leima on puolueleimaa väkevämpi. Vain valtioneuvoston jäsenyys tuo todellista valtaa. Sitä ei perheyritysten liitolla ole. Siinä mielessä Ihalainen ja Häkämies, hallitusherrat, määräävät muodonmuutoksen tahdin.

Vanhasen tehtävänä on hirviön kesyttäminen.