261. Pääoma on prosessi 140719

Viljo Vähänen oli onnistunut hankimaan Iittalan naivisteista yhden Lea Pihkalan naisfiguurin. Se oli kuulemma lähes viimeinen, koska melkein kaikissa oli jo punainen täplä varausten merkiksi. Hän lupasi tuoda sen näytille, kunhan näyttely elokuun puolella puretaan. Odotan sitä mielenkiinnolla, koska en ole aikaisemmin huomannut, että Viljo on kiinnostunut naivisteista, vaikka tiedän kyllä, millä lailla hänen silmänsä välkehtivät aina, kun kohtaamme tietyn naisfiguurin Ryssänkärjen retkillämme.

Nyt Viljon ajatukset liikkuivat kuitenkin aivan muissa maisemissa.

Kävimme pikaisesti läpi Ukrainan ja Gazan sekamelskat (sen jälkeen, kun malesialainen matkustajakone oli ammuttu alas ja Israel oli aloittanut maahyökkäyksen), koska niistä ei saanut tässä vaiheessa mitään tolkkua. Ne peittyivät disinformaation myrkylliseen usvaan, mistä karmaisevin esimerkki oli separistijohtaja Igor Girkinin suuhun pantu väite, jonka mukaan maahansyöksypaikalla käyneet henkilöt ovat raportoineet uhrien olleen verettömiä ja mätänemistilassa.

Sen sijaan Viljo kirjoitti rintataskustaan ottamallaan lyijykynän nysällä Kirkko & Kaupunki-lehden yläreunaan lyhyen kaava:

R > S

”Se tarkoittaa, että pääoman tuotto (r) on aina talouskasvua (g) suurempi.”

Ja Viljo alkoi taas esitelmöidä.

Hän kertoi lukeneensa erinäisiä artikkeleita ranskalaisesta Thomas Pikettystä ja tämän tuoreesta kirjasta Le Capital au XXIe siècle, mutta sanoi, ettei hän ole vielä ehtinyt lukea (ranskaksi tietenkin) itse kirjaa.

« Viime vuonna kaveri sai Yrjö Jahnssonin säätiön taloustieteen palkinnon ja nyt hänestä kohistaan ympäri maailmaa. Jotkut pitävät häntä uutena Karl Marxina, toiset etsivät puutteita ja virheitä hänen teoriastaan. Sanotaan, että Wall Street Journalkin on jo käynnistänyt vastahyökkäyksen.”

Viljo oli saanut kipinän tänä aamuna luettuaan Tiedonantajasta jälleen yhden artikkelin Thomas Pikettystä.

- Pitikö sitä kurvata ihan äärivasemmistoon saakka ennen kuin löysit uskonvahvistusta itsellesi? ehdin piikitellä ennen kuin Viljo pääsi selostamaan kaavaansa. 

”Ei sillä ole merkitystä. Luen lehtiä aika leveällä haravalla. Tiedonantajasta Nykypäivään. Joskus tiedon muruset ovat aika hajallaan. Ideologiset barrikadit eivät minua juurikaan häiritse. Eivät lukiessani eivätkä katsellessani. Esimerkiksi Julien Bryenin raportti Saksasta vuonna 1937 johdatti minut aivan väkisin tarkastamaan eräitä kohtia Mein Kampfista ja vertaamaan tuolloista massapsykoosia tämänpäiväisiin muoti-ilmiöihin, joilla kansalaisiin, erityisesti nuorisoon, pyritään vaikuttamaan. Ja kun tänä aamuna katsoin TV1:stä erinomaisen dokumentin Armfeltistä ja Kustaa III:sta, en voinut olla vertaamatta siitä ilmenevää, äärimmäisyyksiin menevää vallankäyttöä ja kansakunnan varallisuuden tuhlaamista Ukrainan syrjäytetyn presidentin luksuskartanoon, jonka pystyttämisessä suomalaisetkin olivat olleet mukana …”

- Sinä harhailet nyt aika kaukana kaavastasi …

”Tavallaan kyllä. Tavallaan en.”

”Thomas Pikettykin käsittelee jatkuvasti kiihtyvää vaurauden kasautumista kuuluisalle yhdelle prosentille. Siis taloudellisen ja poliittisen vallan vääristymää, jonka mukaan hyvin pieni (1%), usein tarkoin rajattu ja sisäänpäin lämpiävä eliitti hallitsee rautaisin ottein suurta enemmistöä (99%). Hän pyrkii osoittamaan (tilastollisesti), että vapaa markkinatalous ei levitä vaurautta eikä toimi yksilönvapauksien suojamuurina.”

”Ja kuten odottaa saattoi, se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Mutta eihän yhden prosentin tarvitse laskeutua turvallisesta tornistaan taistelukentille puolustamaan oikeuksiaan, vaan sen tekevät hyvin palkatut ammattisoturit: sopiviin puolueisiin ja etujärjestöihin ryhmittyneet poliitikot ja taloustieteilijät.”.

- Mutta eihän siinä ole mitään uutta tai ihmeellistä. Niinhän on aina tapahtunut. Kautta vuosikymmenten ja vuosituhansien …

”Aivan oikein. Näinhän se on. Mutta ainakin yhdessä kohdassa Thomas Pikettyn teorista on löytynyt aukko, johon kannatta iskeä. Se koskee pääoman määritelmää, kuten David Harvey on sanonut (ks. Reading Marx's Capital with David Harvey, Pikettyn Pääoman jälkipuintia. 2.7.2014, Käännös Kalle Hernberg, julkaistu Tiedonantajan numerossa 26/2014)

 Viljo Vähänen piti pitkän tauon.

”Siteeraan nyt sinulle David Harveyta, mutta meidän pitää palata tähän teemaan joskus myöhemmin. Ajan kanssa.”

Pääoma on prosessi, ei esine. Se on kiertokulun prosessi, jossa rahaa käytetään lisärahan tekemiseen usein, muttei yksinomaan työvoiman riiston avulla. Piketty määrittelee pääoman yksityishenkilöiden, yhtiöiden ja valtioiden sellaisen varallisuuden kokonaisuutena, jolla voi käydä kauppaa markkinoilla riippumatta siitä käytetäänkö näitä varoja vai ei. Tämä sisältää maan, kiinteistöt ja immateriaalioikeudet yhtä hyvin kuin minun taide- ja korukokoelmanikin. Näiden asioiden arvon määrittely on vaikea tekninen ongelma, johon ei ole sovittua ratkaisua. Pääoman tuoton (r) laskemiseksi meillä täytyy olla jokin tapa alkuperäisen pääoman arvon määrittämiseksi. Valitettavasti ei ole mitään tapaa laskea arvoa pääomalle sen tuottamista tavaroista tai palveluista käsin tai millä hinnalla sen voi myydä markkinoilla

- Okei. Sovitaan niin. Mutta sillä ehdolla, että silloin puhutaan myös järjettömästä ylenpalttisuudesta, johon sekä Kustaa III että Viktor Janukovyts lankesivat ja joka lienee koitunut ja tulee koitumaan monen muunkin yhteen prosenttiin kuuluvan kohtaloksi. Ainakin Adolf Hitler sai kokea sen omassa bunkkerissaan. 

260. Pilvenveikko 140718

Viljo Vähänen kertoi käyneensä eilen katsomassa Iittalan naivisteja. Hän sanoi ajelleensa vanhalla Vauxhall-Bedfordillaan vanhaa tietä, kun ei viitsinyt mennä kaasuttelemaan moottoritielle vaan halusi katsella kaikessa rauhassa maisemia.

Vähän ennen Nurmijärveä hän oli ottanut matkaansa peukalokyytiläisen, kun ajatteli, että saisi juttuseuraa.

Ja niin hän saikin.

Kaveri oli ihan tavallisen näköinen nuori mies. Parikymppinen, ehkä vähän yli. Hänellä ei ollut mitään matkavarusteita, vain tummansininen t-paita, jonka rintaan oli ommeltu jokin merkki, kahden euron kokoinen. Vaaleat farkut ja avonaiset sandaalit.

”Mihinkäs sitä ollaan matkalla?”

Kaveri kertoi, että Ouluun eikä ollut moksiskaan, kun Viljo sanoi, että hän menee vain vähän matkaa Hämeenlinnasta eteenpäin.

- Ei se mitään. Kiitti vain. Kyllä mie pääsen eteenpäin. Ei miulla taida olla enää kiirettä. Miusta tullee kohta ihan oikeesti pilvenveikko.

Ahaa. Taitaa olla Karjalan poikia. Tai sitten Lapista.

Ja siitä juttu alkoi.

Ensin Viljo kysyi, että mikä tuo merkki on, ja kaveri selitti, että se on Pilvenveikkojen merkki ja että hän harrastaa lentämistä. Kun Viljo tiesi merkistä jotakin vain suurin piirtein, kaveri täsmensi.

”Kaksitoista sotalentäjää allekirjoitti syyskuussa 1976 perustamiskirjan Suomen 1939-1944 sotien sotilaslentäjien yhteiselle klubille.  Pilvenveikot-klubin tarkoituksena on yhdistää sotilaslentäjiä ja vaalia suomalaisen lentäjän perinteitä, mitä yhdistys on ansiokkaasti harjoittanut jo 25 vuotta. Pilvenveikkoihin on voinut hakea jäseneksi kuka tahansa, jolle on aikoinaan myönnetty Suomen lentomerkki tai kk-ampuja/radiosähköttäjämerkki. Lentomerkkejä myönnettiin 1918-1944 1234:lle lentokoneen ohjaajalle, 62:lle tähystäjälle ja 328:lle henkilölle honoris clausa-perustein. 1942 perustetun konekivääriampuja-radiosähköttäjä –lentomerkin on saanut 161 henkilöä. Näistä 516 on liittynyt vuosien mittaan Pilvenveikkoihin, ja jäseniä rivissä on yhä 238. Vuosien mittaan suomalaisten sotalentäjien joukkoon on hyväksytty myös ruotsalaisen vapaaehtoislentolaivue F19:n sekä saksalaisen lento-osasto Kuhlmey'n lentäjiä ja tähystäjiä, joista elossa on yhä kaksi ruotsalaista ja kolme saksalaista.” (Jukka O. Kauppinen)

Viljo ei halunnut kysyä, miksi kaverilla oli päällään tuollainen paita ja että mistä hän oli sen saanut, vaan kiitti vain selonteosta ja kysyi sitten, että mistäs sitä nyt ollaan tulossa, ja kaveri sanoi, että heinätöistä, Mäntsälästä, sisaren pelloilta. Oli ehtinyt olla siellä vain pari päivää, kun oli kuullut uutisen irtisanomisista. Piti lähteä heti takaisin Ouluun, koska siellä olisivat mielet maassa. Pellolla sisaren mies oli tappanut rautakangella hirmuisen ison kyyn, joka oli lekotellut kivikasan kupeessa, ja roikutellut sitä ympäriinsä talkooväen edessä ja naiset olivat kirkuneet, kun se vielä kiemurteli. Siellä oli tehty heinää vielä ihan vanhalla tyylillä. Haravat ja kaksipiikkiset hangot olivat heiluneet. Viikatteet olivat viistäneet ruohoa edellisinä päivinä ja nyt auringossa kuivahtanutta heinää nostettiin porukalla seipäille. Kaveri kertoi olleensa lähinnä vain kapulamiehenä eli työntämässä parin peukalon paksuisia kapuloita heinäseipäisiin. Hänen sisarensa oli ollut ihan hermona. Ei sen vuoksi, ettei työ olisi edistynyt tarpeeksi rivakasti, vaan sen tähden, että Yönkuningattaren piti poksahtaa kukkaan seuraavana tai sitä seuraavana yönä ja sitä pitäisi koko heinäporukan tulla katsomaan. Sitä varten siskotyttö oli varannut pari pullollista tequilaa, jota otettaisiin sinisistä laseista heti kun kukka esittäytyisi täydessä loistossaan.

Jne. Jne. Juttua tuntui riittävän.

Mutta mitä siitä irtisanomisesta? Se kiinnosti Viljoa, joka oli lukenut lehdistä, kuinka ”uusi mr. Microsoft - Satya Nadella - astui esiin valtavien miesten varjoista – viikatteen kanssa”.

Viikatemies oli siis asialla.

Peukalokyytiläinen kertoi valmistuneensa Oulun yliopistosta ja saaneensa työpaikan Microsoftin tutkimus- ja tuotekehitysyksiköstä. Nyt edessä olisi siis matka kohti pilviä.

- Minua ei suuresti lohduta se, että viikatemies kertoo Microsoftin tähtäävän tulvaisuudessa pilvipalveluihin, joita Google ja Apple nyt hallitsevat. Se on sellaista hevostenleikkiä, jossa meikäläisellä on samanlainen rooli kuin itikalla elefantin korvassa. Kun Financial Times nyt kertoo, että suurten miesten (Steve Ballmer ja Bill Gates) varjosta voi astua valoon vain suurilla teoilla, ei sekään paljoa meikäläistä lämmitä, vaikka tiedän kyllä tarkalleen, mitä pilvipalvelut ovat ja mihin suuntaan ollaan menossa. Meikäläisistä suurin osa joutuu kilometritehtaalle.

Viljo Vähänen olisi kovin mielellään kuullut lisää pilvipalveluista, koska hän tunsi olevansa niiden suhteen vähän ulalla.

Mutta naivistit saivat yliotteen Iittalassa.

Pilvenveikko ehti kertoa - ennen kuin astui Vauxhallista maantienposkeen - että viikonvaihteessa hän taas lentäisi omalla koneellaan pilvien yläpuolella.

Yksin. Ajatuksissaan. Murheissaan.

Illalla Viljo Vähänen turvautui Googleen:

”Pilvilaskenta tarkoittaa internetissä (eli "pilvessä") tapahtuvaa tietotekniikan (eli "laskennan") kehitystä ja käyttöä hajautetuissa ympäristöissä (vrt. klusteri (tietotekniikka)). Käsitteenä se kuvaa paradigman muutosta, jonka tuloksena palvelu tarjotaan "pilvessä", jonka teknisiä yksityiskohtia palvelun käyttäjät eivät voi nähdä tai hallita. Pilvilaskenta kuvaa uutta tietoteknisten palveluiden tuottamisen, käyttämisen ja toimittamisen mallia, johon liittyy internetin yli palveluna tarjottuja dynaamisesti skaalautuvia ja virtuaalisia resursseja. - Käsitettä "pilvi" käytetään kielikuvana, jolla viitataan internetiin siten kuin se usein esitetään tietoverkkojen kaaviokuvissa, sekä abstraktiona monimutkaiselle infrastruktuurille, jonka se verhoaa.

.

259. Nollatoleranssi 140717

”Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.”
( UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)

Viljo Vähänen oli luennoimistuulella.

Hän sanoi seuranneensa syrjäsilmällä Porin Suomi-Areenan keskustelua rattijuoppousrajan alentamisesta ja nollatoleranssista ja halusi välttämättä selvittää peruskäsitteitä. Siksi hänellä oli mukanaan julistus suvaitsevaisuuden perusteista, kun hän rimpautti jälleen ovikelloani.

- Taidat nyt lähteä vähän liian kaukaa liikkeelle, huomautin, kun Viljo oli lukenut sitaatin suoraan paperista.  - Eihän rattijuoppous ole mikään ihmisoikeuskysymys. Rikoshan se on, vai mitä?

”Se pitää tietysti paikkansa. Oletan, ettei Unescon yleiskokouksessa kukaan halunnut puolustaa rattijuoppojen oikeuksia, vaikka en kylläkään  jaksanut kahlata läpi yleiskokouksen pöytäkirjoja ja keskustelupuheenvuoroja. Mutta tarkkaan ottaen juopottelukin on yksi ihmisten ”käyttäytymismuoto” monen muun rinnalla ja joku voi katsoa, että se kuuluu hänen ”arvomaailmaansa” eikä hän sen vuoksi voi hyväksyä, että hänelle tyrkytetään täysraittiutta, absolutismia…”

- Mutta rajansa kaikella. Suurin osa vakavista liikenneonnettomuuksista on rattijuoppojen syytä. Monen mielestä sellaisiin lainrikkojiin pitäisi soveltaa paljon nykyistä jyrkempiä rangaistuksia … tukka pois ja linnaan … ja auto valtiolle …

Keskustelumme Viljon kanssa ei koskaan ole päättynyt käsirysyyn. Ei tälläkään kertaan. Olemme toistemme suhteen aika suvaitsevaisia! Muistimme myös, että Jukka Kemppinen oli vuosia sitten käsitellyt samaa teemaa omassa blogissaan ja saanut aikaan melkoisen kommenttiryöpyn (ks.12.1.2007 ”Tukka pois ja linnaan”)

Joku ehdotti silloin, että meilläkin otettaisiin käyttöön Saudi-Arabian malli, jonka mukaan auto jää aina siihen ja kaveri viedään putkaan, josta pääsee 24 tunnin jälkeen pois, jos on maksanut sakot. Ja eräs toinen kommentoija muistutti, että investointipankkiirin solmio alkaa rypistyä putkassa omia aikojaan muutamassa tunnissa ja viiden tunnin kuluttua äsken vielä niin röyhkeä kiinni otettu laulaa puhtaasti ja heleästi kuin kanarialintu.

Mutta Viljo halusi jatkaa.

”Toleranssillahan tarkoitetaan yleensä jonkinlaista sosiaalista hyväksyttävyyttä. Päihteiden suhteen kykyä sietää jotakin ainetta päihtymättä. Tekniikassa sillä tarkoitetaan tuotteille asetettuja kestävyysvaatimuksia. Nollatoleranssissa ei siedetä pienintäkään poikkeusta asetetusta normista tai säännöstä.

Porissa Jouni Backman pääsi rokottamaan niitä, jotka horjuvat nollatoleranssin ja 0,5 promillen tai 0.2 promillen maisemissa toteamalla, että hän taitaa olla tässä asiassa vähän jäävi, koska on absolutisti. Sitä naulaa olisi Johannes Virolainenkin voinut aikoinaan käyttää.”

- Kyllä. Kyllä. Ihan varmasti. Mutta entä polkupyöräilijät ja jalankulkijat. Hekin seikkailevat liikenteen seassa ihan yhtä paljon kuin autoilijatkin. Mitä sanot? Pitäisikö heihinkin soveltaa nollatoleranssia?

”Periaatteessa. Kyllä. Jos polkupyörän kuljettaja rikkoo liikennesääntöjä tavalla, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa muiden turvallisuudelle, on kyse liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja siitä hänet voidaan tuomita vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Ja kyllä jalankulkijallakin on lakisääteinen velvollisuus noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi …”

- Mutta eikö nollatoleranssin soveltaminen täydessä seilissä toikkaroivaan juhlijaan tuottaisi melkoisia tulkintavaikeuksia ja täyttäisi putkat piripintaan jo ensimmäisenä vappuna tai juhannuksena?

”Aivan varmasti täyttäisi. Eikä sellaista kukaan ole vaatimassakaan. Mutta periaatteessa nollatoleranssia voitaisiin tietysti vaatia kaikenlaiseen päihteiden käyttöön. Ja onhan sitäkin kokeiltu.”

- Niinpä niin. Kieltolaki on siitä ja sen seurauksista paras esimerkki. Ja tiedetään myös, että niissäkin kulttuureissa, joissa alkoholin käyttöön suhtaudutaan äärimmäisen kriittisesti, salaryypiskelyä esiintyy monissa erilaisissa muodoissa.

Näin olimme pääsemässä tämänkertaisen keskustelumme loppusuoralle.

Viljo halusi kuitenkin vielä mainita, että nollatoleranssiajattelua on sovellettu myös yritysmaailmaan ja viittasi Ari Heiskasen kirjaan ”Nollatoleranssi – taltuta tuloksen tuhoojat”. Sitä esitellään muun muassa seuraavasti:

 Nollatoleranssi on organisaation sisäinen viretila, josta on poistettu perustehtävän onnistumista estävät painolastit. Kun organisaatio saavuttaa nollatoleranssin, se on onnistunut eliminoimaan sisältään kuolleet painot (työmoraalia rapauttavat henkilöt, jotka eivät kanna vastuutaan), stressipainot (väärän pakottavuuden seurauksena syntyneet kiiretalouden kustannukset) ja häiriöpainot (häiriökäyttäytymisestä ja/tai työpaikkakiusaamisesta syntyneet inhimilliset ja taloudelliset arvon menetykset).


”Kas kun ei kukaan huomannut ottaa tätä aspektia esille Porissa! Siitähän nollatoleranssin vaatijat olisivat saaneet mukavasti tuulta siipiensä alle.”

- Ja sotkeneet keskustelua entisestään?