351. Irtopisteistä. 150413

”Arvoisa puhemies, olen yllättynyt ja surullinen todetessani, että jotkut kollegat yrittävät kerätä poliittisia irtopisteitä käyttämällä hyväkseen tilannetta, joka on erittäin vakava.”

Viljo Vähänen oli selaillut puolihuvikseen eduskunnan pöytäkirjoja löytääkseen jonkun selityksen sille, miksi puolustusministeri Carl Haglund oli mennyt allekirjoittamaan ominpäin kohutun kirjelmän, joka julkaistiin norjalaisessa Aftenpostenissa, ja miksi Viron presidentti hätkähdytti Raimo Ilaskiveä ”karmeasävyisellä toteamuksellaan”.

Nyt hän selitti asiaa, kun lähestymme anivarhain Ryssänkärkeä aamulenkillämme.

”Tilaisuus tekee varkaan. Kun omat resurssit eivät riitä, tarvitaan irtopisteitä. Rkp on pieni puolue, jonka on turha odottaa jytkyä omin,  perinteisin voimin. Mutta nyt se on kuitenkin rakentanut oman vaalikampanjansa puheenjohtajansa imagon varaan. Kokovartalokuvia on bussipysäkeillä eri puolilla kaupunkia, ja Ison Omenan läntisellä seinällä hymyilee valtava Carl Haglundin vaalimainos kuin Naantalin aurinko. Sen kyllä huomaa jokainen autoilija, joka lähestyy pääkaupunkia lännen suunnasta. Kun pohjoismaiset puolustusministerit pitivät omaa palaveriaan, hänelle tarjoutui tilaisuus ylimääräiseen julkisuuteen sopivasti ennen eduskuntavaaleja. Sitä tilaisuutta hän ei kertakaikkiaan  voinut jättää  käyttämättä, vaikka omatunto varmasti kolkutti, koska hän tiesi satavarmasti, millainen kohu siitä syntyy, kun hän ei kertonut asiasta etukäteen presidentille. Irtopisteiltä olisi pudonnut hohto!”

- Olen samaa mieltä, vaikka on kyllä ollut jo pitemmän aikaa nähtävissä, että Rkp ratsastaa nyt puolustusministerinsä Nato-kortilla, kun Kokoomuksen on ollut pakko painaa pääministeripuolueena jarrua. Toista tilaisuutta ei ehkä tule, kun Stubbista näyttää väkisin tulevan oppositiojohtaja. Aftenpostenin juttu oli kyllä tarkoin harkittu teko, vaikka sen sisällössä ei todellakaan ollut mitään uutta. Ne asiathan oli käyty läpi presidentin kanssa UTVAssa moneen kertaan, kuten Haglund selitti Turun Sanomille heti, kun Aftenpostenin juttu tuli julkisuuteen.

”Aivan niin. Ei uutta, mutta silti räjähdysherkkää. Tämä irtopistehän räjähti heti Rkp:n käsiin ja ääniaallot vyöryivät hetkessä läpi kotimaisen puoluekentän eivätkä ne tietenkään pysyneet rajojemmekaan sisällä.”

- Se on totta. Vastaus tuli äkkiä Venäjän ulkoministerin suulla. Mutta tuskinpa sama taho vaivautuu enää regoimaan mitenkään Toomas Hendrik Ilveksen tuoreimpaan parkaisuun? Hänhän sanoi, että jos jotakin tapahtuu, Nato pääsee apuun noin viikossa, ehkä viidessä päivässä. Jos seuraa Venäjän harjoituksia, voi päätellä, että jos he hyökkäävät, kaikki on ohi neljässä tunnissa.

Totesimme Viljon kanssa, että juuri tämä lausahdus oli aiheuttanut Ilaskivelle ”toisen hätkähdyksen” ja että kyllähän siinäkin oli kysymys (Viron presidentin osalta) vain irtopisteiden keräilystä vähän samaan malliin kuin Haglundilla. Eiväthän Viron omat resurssit riitä alkuunkaan itsenäiseen ja luotettavaan maanpuolustukseen, vaan heidän on heilutettava Nato-lippua – korkealta ja lujaa, jotta ääni kuulisi. The Telegraph-lehti sai kelvata jalustaksi tällä kertaa.

”Mutta kyllä T.H.Ilveksen ongelma on mittasuhteiltaan sittenkin aivan toista luokkaa kuin Haglundin. Siinä kaikuvat kylmän sodan kumeat tynnyriäänet. Hän oli itse amerikanpakolainen silloin, kun Neuvostoliitto miehitti Viron ja piti sitä rautaisessa otteeseen. Atlantin takaa hän myös imi itseensä ne opit ja ajatteluvirrat, jotka nyt purkautuvat tuskallisina älähdyksinä. Tietysti niissä on myös aitoa, virolaista kansallisuhoa, mutta natohenkeen sekoitettuna niistä on tullut kitkerää ajatuspuuroa, jota ulkopuolisen on vaikea ymmärtää.”

- Ehkäpä juuri siksi hänen irtopisteittensä varaan ei voi kovin paljon rakentaa.

”Näinhän se on. Eikä puolustusministeri Haglundinkaan irtopisteiden varaan voi rakentaa kovinkaan tukevaa jalustaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.”

350. ”Salaisuuksista” 150409

Eduskuntavaalit lähestyvät. Uutissammakot hyppivät koloistaan. Ne yrittävät päästä mahdollisimman korkealle, kirkkaaseen valoon, mikä meillä Suomessa tarkoittaa erkkolaisen lehdistön arvovaltaista aurinkoa.

”Salaisuuksia” tarjoillaan suurelle yleisölle.

Tämän aamun uutisista löytyy kaksi vakuuttavaa esimerkkiä.

(1) Valtiovarainministeriö varoittaa salaisessa muistiossa Kreikan tilanteen mahdollisesta pahenemisesta

(2) Venäläiskenraalit olivat väläyttäneet Saksassa maaliskuussa järjestetyssä salaisessa kokouksessa amerikkalaisille ydinaseiden käytön mahdollisuutta, jos Nato siirtää lisää joukkoja Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Salaisuus on uutisvaltti.

Mitä arvovaltaisempi seula vuotaa, sitä vakuuttavampaa salaisuuden paljastuminen on.

Katsotaanpa hieman tarkemmin.

(1) Uutinen 16.3.2015:  ”Ministeriöiden kansliapäälliköiden omakätisesti allekirjoittama Tilannekuva-muistio käy läpi muun muassa ulko-ja turvallisuuspolitiikan pääkohdat ja raamittaa talousnäkymät tulevien päätösten pohjaksi. Lisäksi muistio käy läpi virkamiesten nimeämiä niin sanottuja kiperiä ongelmia, joita on muistiossa listattuina yksitoista.”

Vakuuttavaa. Ellei suuri yleisö ymmärrä, kuinka tärkeitä henkilöitä  ministeriöiden kansliapäälliköt ovat (kun he toimivat omien alojensa esittelijöinä valtioneuvostossa), ”omakätisen allekirjoituksen” oletetaan  lisäävän uskottavuutta.

Myöhemmässä keskustelussa uskottavuutta lisäsi roimasti myös se, että pääministeri ilmoitti oman puolueensa hyväksyvän täydellisesti valtiovarainministeriön virkamiesten linjaukset.

Uskottavuutta ei juurikaan vähentänyt oppositiosta kuulunut sarkastinen huomautus: ”VM:n virkamiehet tekevät politiikkaa ja kahmivat valtaa” (professori Heikki Patomäki). Sehän olikin tarkoitettu vain yleisluontoiseksi tosiasiallisen tilanteen toteamukseksi.

MUTTA

Kun Helsingin Sanomat kertoo saaneensa haltuunsa valtiovarainministeriön tuoreen (27.3.2015) salaisen muistion, jossa arvioidaan, että Kreikka voi ajautua kassakriisiin ennen kesäkuun loppua, ”salaista tietoa” käytetään kovin arveluttavalla tavalla poliittisesti herkässä ja vaikeassa tilanteessa.

Tämä koskee erityisesti tartuntavaikeuksia, joiden seurauksista myös me – keskellä syvää talouskriisiä – voimme joutua kärsimään.

Tässä tapauksessa kilpailu salaisuuksien paljastamisesta voi osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi.

(2) Ydinsodalla pelottelu on noussut esille kylmän sodan haudasta. Sanotaan, että se on ainoa valttikortti, joka suurvalloilla on enää käytössään, kun ne vakuuttavan olevansa rauhan asialla.

Tämä pitää ilmeisesti paikkansa, vaikka yksityiskohtaista tietoa siitä, kuinka ydinasevaltiot ovat käyttäneet Hiroshiman ja Nagasakin jälkeistä rauhanaikaa hyväkseen omaa aseteknologiaansa kehittäessään ei ole olemassa.

Arvailuja siitä, että ydinasetta olisi kehitetty ns. kenttäkäyttöön, on sen sijaan vaikka kuinka paljon.

Tämä lienee Hesarin julkaiseman ”hurjan skenaarion” (salaisuuden) pääasiallinen tarkoituskin.

The Times ja The Independent antavat tässä tapauksessa Hesarin uutiselle pikantin uskottavuuslisän.

Onhan se hienoa, kun venäläiskenraalien salainen välähdys on nyt saatettu vakuuttavalla tavalla Baltian maiden ja Suomen kansalaisten tietoisuuteen!

Tässä tapauksessa salaisuusleikkiä käydään kyllä tosi vaarallisin asein.

Sen on ymmärtänyt täysimääräisesti ainakin Suomen ulkoministeri, jonka kuittaus (Hesarin uutisen johdosta) oli tyylikäs: ”En ole tässä nyt Salolaisen vaalityötä tekemässä.”

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtajan kirjallista kysymystä sopii sen sijaan kyllä hieman ihmetellä.

Kokeneen parlamentaarikon ei uskoisi käyttävän hyväkseen (edes vaalitaistelun viimeisillä, kuumilla metreillä) epämääräisiä salaisia muistioita joiden todenperäisyydestä hänellä ei ole täyttä varmuutta.

349. Totuuskomissioista 150407

Totuus on vaikea asia. Filosofisesti, mutta myös arkisesti. Vaikka eihän sen pitäisi olla. Totta mikä totta. Yksi ynnä yksi on kaksi. Ei siinä pitäisi olla mitään nokankoputtamista.

Mutta, kun on.

Totuuden ja epätotuuden (valheen) väli on aina ollut vähän hämärä.

Aristoteles sanoo asian näin:

Mutta toisaalta kontradiktoristen väitteiden välillä ei myöskään voi olla mitään, vaan yksi asia on joko myönnettävä tai kiellettävä toisesta. Tämä on selvää, kunhan olemme ensin määritelleet toden ja epätoden. Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole … Edelleen järki joko kieltää tai myöntää kaiken, mikä on ajateltavaa tai käsitettävää – tämä on selvää määritelmän nojalla – silloin kun se on totta tai epätotta. Kun se myöntäessään tai kieltäessään yhdistää asiat jollakin tietyllä tavalla, se on oikeassa, ja kun se yhdistää ne muulla tavalla, se on väärässä. (Metafysiikka, IV Kirja. Luvut 6-7 1011b 20-35 ja 1012a 5 ).

OK. Mutta totuuden puhuminen (oikean ja väärän erottaminen) on silti usein kovin vaikeaa.

Maailma on täynnä totuusteorioita, joiden tarkoituksena on löytää ”todellinen totuus” asioista, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet hämäriksi.

Vain itsetuhoinen mieli etsii pimeää. Elävä mieli kulkee kohti valoa.

Totuuskomissiot ovat totuuden etsinnän erityistapauksia, eräänlaisia oikeusistuimia samassa mielessä kuin koko oikeuslaitoskin on olemassa.

Niiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan langettaa tuomioita, vaan etsiä sovintoa ja armahdusta.

Etelä-Afrikassa toiminut totuuskomissio Truth and Reconciliation Commission pyrki selvittämään maan virallisen politiikan apartheidin aikaisia rikoksia ja ihmisoikeusrikkomuksia. Komissio kuuli rikoksen uhriksi joutuneiden todistuksia, ja poliittisista syistä rikoksia tehneet saattoivat anoa komissiolta armahdusta täydellistä, rehellistä tunnustusta vastaan.

Tässä erityistapauksessa totuuden etsintä näyttää tuottaneen tulosta. Vuodesta 1948 vuoteen 1991 jatkuneen, laillistetun rotusorron päättymisen jälkeen sovinto ja armahdus ovat tuoneet uutta valoa pimeyteen.

Sen sijaan lustraation nimellä tunnettu ”puhdistusprosessi” on alkanut saada yhä enemmän vainoharhaisia piirteitä itäisessä Keski-Euroopassa, Baltian maissa ja Venäjällä, kun asialle ovat lähteneet aatepoliittisesti jyrkkäkaarteiset oikeistopopulistit.

Niin myös meillä! (ks. nimimerkki Takkirauta. Lustraatio 6.5.2015).

Kun erilaisten lustraatiolakien lumoissa etsitään vuonna 2015 ”mädännäisyyden ja korruption sekä rähmällään olon Kekkoslovakian jälkeen keinoja moraalisen selkärangan oikaisemiseksi”, ollaan ajauduttu kauas pimeyden maailmaan siltä tieltä, jota totuuden valo valaisi Etelä-Afrikassa, kun se taisteli itsensä irti apartheidpolitiikan kuristavasta otteesta.

Totuuskomission kirkasta valoa ei pidä kätkeä poliittisen työvälinelaatikon synkkiin varjoihin!

Toistan.

Vain itsetuhoinen mieli etsii pimeää. Elävä mieli kulkee kohti valoa.

348. Taistelupari 150331

”On se niin merkeleellistä, että militarismista ei pääse millään irti rauhan aikana. Se työntyy arkikieleen kaikista mahdollisista rakosista. Milloin joku ampuu itseään jalkaan tai liittyy käpykaartiin. Taikka, kuten nyt televisiossa, muodostaa taisteluparin jonkun toisen kanssa. Vanha taistelupari jaksaa yhä jatkaa taisteluaan jne jne …”

Viljo Vähänen oli siis katsonut aamu-uutiset.

Yritin toppuutella.

- Sehän on vanha kikka. Kun suuret, yleiset ongelmat alkavat menettää räjähdysvoimaansa, yksilöt astuvat näyttämölle. Ihmiset pannaan taistelemaan keskenään. Muodostetaan taistelupareja. Vastakohdat pannaan iskemään yhteen. Ihminen ja eläin, kuten härkätaistelussa. Kukko vastaan kukko. Siinähän vasta veri lentää. Ja rahat siirtyvät taskusta toiseen …

”Aivan niin. Raha ratkaisee. Kultainen vasikka elää edelleen …”

- Kun Mooses astui alas vuorelta lakitaulut kainalossaan, hän raivostui nähdessään kansan tanssivan kultaisen vasikan ympärillä ja kaatoihan Jeesus Nasaretilainenkin rahanvaihtajien pöydät …

Olimme siis jälleen vaarassa ajautua Viljon kanssa Raamatun lumoihin, mutta emme jatkaneet sillä linjalla, koska pian olisimme huomanneet olevamme Aatamissa ja Eevassa.

Pääsimme kuitenkin pian yksimielisyyteen siitä, ettei taistelupari ole pelkästään negatiivinen käsite, vaan siihen on liittynyt todellisessa taistelutilanteessa - siis sodassa – valtavia positiivisia latauksia, ystävyyttä ja uhrimieltä, jotka puuttuvat kokonaan vaalitaistelusta, jota parhaillaan käydään.

”Ehkä olin vain vähän liian tosikko aamutuimaan, kun räntääkin vielä vihmoi”, Viljo myötäili. ”Taistelkoot eduskuntavaaliehdokkaat minun puolestani kaikessa rauhassa. Rauhanasiaahan se ei tietenkään edistä, mutta panem et circenses on kyllä vanha hyvä sääntö silloin, jos hallitsijalla on pallo hieman hakusissa. Kyllä kansa tietää!”