370. Kuurojen dialogi 150617

”Olen yrittänyt saada selvää viittomakielestä aina siitä asti, kun se tuli mukaan televisiouutisiin, mutta en ole onnistunut. Jos en kuulisi toimittajan ääntä, en ymmärtäisi siitä yhtään mitään. Se on minulle täyttä hepreaa. Mutta kuulovammaisille, kuuroille, se on välttämätöntä arkikieltä.”

Viljo Vähänen oli jälleen oikeassa. Putoaisimme kuin eno veneestä, jos meidän pitäisi ymmärtää kuurojen dialogia.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja (EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä-tutkimusohjelma) Arkady Moshes oli siis vain osittain oikeassa kommentoidessaan Niinistön ja Putinin eilistä tapaamista Moskovassa. Hänen mukaansa ”ihmiset antavat lausuntoja, mutta eivät keskustele, se on kuurojen dialogia.”

Asiallisesti ottaen ohjelmajohtajan lausunto osui kuitenkin naulan kantaan.

Presidentit puhuivat toistensa ohi. He pitivät kuitenkin tarkasti huolen siitä, etteivät puhuneet ohi suunsa.

- Se on tärkeä aspekti, koska ohi suun puhuminen merkitsisi sitä, että jompikumpi tai kumpainenkin olisi paljastanut salaisuuksia, jotka eivät hänelle kuulu. Ja siitähän se varsinainen riemu olisi syntynyt. Nyt molemmat pysyivät visusti omissa karsinoissaan.

”Aivan niin. Putinin osalta se oli varmaankin paljon helpompaa, koska hän on oman karsinansa kiistaton ylipaimen, mutta Niinistön tilanne oli mutkikkaampi, kun hänen piti puhua kahdella kielellä ja kolmaskin kolkutti hänen takaraivoaan. Suomi, EU ja Nato muodostivat hänen dialogioikeudelleen varsin ahtaat rajat. Pienen paimenen on katsottava tarkkaan, ettei hän puhu ohi suunsa.”

Selailimme Viljon kanssa yhteistä kirjahyllyämme ja löysimme sieltä aika mielenkiintoisia dokumentteja aidosta dialogista mutta emme sanaakaan kuurojen dialogista.

Ehkäpä Arkadi Mosheskin halusi vain sanoa, etteivät naapuripresidentit käyneet aitoa dialogia, vaan monologeja jolloin heidän ei tarvinnut välittää siitä, mitä keskustelukumppani sanoi. Riitti, että kumpikin sai oman asiansa sanotuksi.

”Se on kyllä aika vaarallinen tie”. Viljo päätteli, kun olimme todenneet, ettei Moskovan keskustelussa ollut juuri hajuakaan dialogin filosofiasta eikä se täyttänyt alkuunkaan hyvän vuoropuhelun kriteereitä.

”Se jättää liian monta, liian suurta kysymystä avoimeksi. Hesari saattoi sitä paitsi olla aivan oikeassa, siinä, että Niinistön kannalta tällaiseen dialogiin sisältyy melkoisia riskejä.  Koko ajan on myös olemassa vaara, että Venäjän tukemat joukot aloittavat hyökkäyksen Itä-Ukrainassa. Ei näytä hyvältä, jos niin käy kovin pian sen jälkeen, kun Niinistö on käynyt puhumassa Putinille Ukrainasta.”

- Yes. Vaikka arviosi ”vaarallisesta tiestä” on kovin epämääräinen. Voisitko täsmentää?

”Yritän. Putin ja Niinistö saivat kyllä omat asiansa sanotuiksi omilla tavoillaan. Aiheet eivät tosin juuri sipaisseetkaan toisiaan. Siitä syntyy herkästi uskottavuusongelma, joka kaatuu auttamattomasti pienemmän paimenen niskaan. Isompi voi jatkaa omalla urallaan aika huolettomasti. Kenttä jää kuitenkin auki yhtä kasvaville spekulaatioille. Sellainen on esimerkiksi sotakaluston siirtäminen konfliktin ydinalueille ja keskustelu operatiivisen ydinaseen käytöstä vaikkapa Itämeren alueella. Ylipäätänsä asevarustelun kiihtyminen muodostaa jo sinänsä vaaratekijän. Kylmän sodan aikana ns. vahingot pystyttiin kyllä välttämään, mutta tiedossa on, että läheltä piti tilanteita oli useitakin. Uusia ja tehokkaampia aseita ja strategioita on kehitelty jo vuosikymmenten ajan sekä teoriassa että laboratorioissa. Niitä on päästy kokeilemaan myös kentällä, sotatilanteissa ja sotaharjoituksissa, joiden määrä ja laatu ovat lisääntyneet huimasti. Inhimillisen erehdyksen, sattuman sekä lapsus linguaen ja lapsus manun mahdollisuus on tänä päivänä yhtä suuri kuin eilenkin.”

”Tällaisia ongelmia on vaikea ratkaista kuurojen dialogin avulla.”

369. Polyamoria 150616

”Olen niin onnellinen Wonderlustista, että sanat eivät riitä. Bileissä oli kaikille kaikkea, kunhan muisti järkevän käytöksen ja lupa piti muistaa kysyä joka tilanteessa. Se ei vaadi paljoa. Ihmiset juttelivat, tanssivat ja naivat. Parhaat bileet, missä olen koskaan ollut … Pääsin läpsimään persettä ja harrastamaan kiihkeää ryhmäseksiä muiden silmien alla. En itse asiassa kiihotu siitä, että muut katselevat minua kun harrastan seksiä. Enemmänkin se on se, kun joka puolella on kuumia, nauttivia ihmisiä ja saan itse osakseni hyväilyä ja suudelmia monelta samaan aikaan.” (Seksiboggaaja Melissa Mäntylä Onnelliset orgiat 10.6.2015)

Ei. Ei se ollut Viljo Vähänen. Enkä oikeastaan olisi uskonut, vaikka hän olisi yrittänyt uskotella ja vaikka hän on tunnettu kaikenlaisista, hulluista päähänpistoistaan … että hän olisi käynyt polyamoritsien iltabileissä Vallilan LéSpacessa.

Ei. Se oli seksibloggaaja. Sinitukkainen, iloinen nuori nainen. Tänään aamutelevisiossa.

Viljokin oli nähnyt ohjelman, josta tänään kerrottiin netissä: ”Bloggaajan kuvaus Helsingin orgioista: Kimppaseksiä hikisenä, kiimaisena ja kaikkien silmien alla.”

”Haloo? Missä nyt ollaan menossa? Ylen Kioski-ohjelman aiheena oli polyamoria ja moniavioisuus. Okei. Sen ymmärrän. Mielenkiintoisia aiheita. Mutta että sinitukkainen tyttö kertoo kahdensadan hengen kimppaseksistä jossakin pääkaupunkiseudun lukaalissa ikää kuin se olisi ollut jokin rock-konsertti tai akankatokilpailu … lippujakin oli myyty etukäteen  … se pyyhkii vähän yli …”

Viljo oli ihan oikeesti hämmentynyt.

- Jokin raja tässä meni nyt kyllä rikki, vaikkei seksibloggaus mikään ihan uusi ilmiö ole. City-lehdessähän niitä on ollut jo pitemmän aikaa eikä niistä kovin laajaa hälyä näytä syntyneen. Mutta että aamutelevisiossa parhaaseen katseluaikaan …

”Hyvä etteivät lähettäneet suorana LéSpacesta …”

- Kyllä tästä voi muutoinkin melkoinen häly syntyä … ja ääniä ropisee kristillisten vaaliuurnaan. Onhan se nähty jo ennenkin, kuinka herkkiä nämä seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat.

”Aivan. Ja tölväisihän se sinitukkainen tyttö oikein kunnolla myös persuja omassa blogissaan kirjoittaessaan, että Kioskissa tapaamani perussuomalainen kansanedustaja puhui kuin persurobotti mainiten pyhän avioliiton, lasten edun sekä heterosuhteet ainoana vaihtoehtona. Hämmennyin kovasti ja takeltelin omissa sanoissani. Olin niin järkyttynyt siitä, että meillä on istuvana kansanedustajana ja vieläpä lakivaliokunnassa ihminen, joka on aidosti maailmankuvaltaan noin ahdasmielinen.”

- Veikkaanpa, että moni muukin nosteli hämmästyneenä kulmakarvojaan.

Näin todettiin Viljon kanssa tälle kertaa ja päätimme jäädä seuraaman tilanteen kehitystä.

Niinistön ja Putinin tapaaminen vie tietysti median huomion kokonaan. Onhan se hieman toista luokkaa kuin sinitukkaisen tytön seksiä tirskuvat ajatukset polyamoriasta.

Mutta uutiskesä on vasta alullaan. Mätäkuun jutuilla on käyttöä myöhemminkin.

. 

368. Lennu XVIII 150614

”Siitä on jo kohta kaksi vuotta, kun tässä istuttiin lepakoita katselemassa. Sinä et niistä tykännyt ja minustakin ne ovat aina olleet jotenkin mystillisiä, salaperäisiä … kun ne lentävät niin oudosti, mutkitellen, eikä niiden puheesta saa mitään selvää …” (ks. 179. Lennu XIV 130722).

Viljo Vähänen ja Lennu istuivat jälleen Kultarannan laiturilla ja muistelivat edellistä tapaamistaan samassa paikassa. Silloin oltiin jo heinäkuun puolivälissä ja päivä oli jo hitusen lyhyempi kuin nyt.

Olivat he kyllä tavanneet sen jälkeen parikin kertaa Pataässässä, mutta viimeisestä treffistäkin (Sibelius-monumetilla) oli jo ehtinyt kulua runsas vuosi.

Nyt päivä oli vasta alullaan. Aurinko oli kyllä noussut taivaanrantaan jo monta tuntia sitten.

Ukko ja Jenni olivat tulleet alkuviikosta kesämökilleen, ja se tiesi Lennulle kauan odotettua vapautta. He päästivät hänet aamuisin ja iltaisin ihan yksin laiturille. Ei kaulapantaa. Ei yhtään vahtivaa silmää. Ei aikataulua. Ei ainaista hulinaa. Vaikka vieraita kyllä lappoi melkein aamusta iltaan.

Ja nyt ne olivat pystyttäneet valkoisen teltan keskelle pihaa. Odottivat kait isoa porukkaa, mutta ei se Lennua häirinnyt. Hän sai kuljeskella vapaasti … tai melkein vapaasti, sillä hän tunsi kyllä Jennin katseen kaiken aikaa niskassaan.

”Ukko lähtee taas Venäjälle”, Viljo aloitti. ”Onko se hermona?”

- Ei siitä semmoista näe, mutta minä kyllä vaistoan asioita, jotka eivät teille näy. Ja Jennikin on vähän samanlainen. Runosielu. Kun se kuuli eilen sen Sofian runon, sen silmistä loisti lempeä hymy. Ikään kuin sydän pidättäisi hengitystä. Ikään kuin aika pysähtyisi. Kun katsot minua, minä tiedän, mitä haluan. Varmaan se ajatteli, että noin hänkin olisin tuossa tilanteessa sanonut. Ja kyllä minä näin, millä tavalla se juuri silloin vilkaisi Ukkoa. Ja sen silmissä välkehti samaa sielun nestettä kuin Carl Philipinkin silmissä …

Viljo kuunteli kärsivällisesti. Kohteliaasti. Eikä välittänyt siitä, että Lennu väisti hänen kysymyksensä, koska tiesi, että Tukholman kruunajaiset olivat tehneet vaikutuksen myös Kultarannassa. Lennukin eli niissä tunnelmissa koko olemuksellaan.

Ehkä niissä oli mukana myös jotakin haikeutta. Olisihan sama loisto levittäytynyt myös Pohjanlahden tällekin puolelle, jos Suomi olisi pysynyt Ruotsin yhteydessä eikä lähtenyt Venäjän kelkkaan.

Kuningas. Prinssi. Prinsessa.

”Kyllä se vähän hermona on ollut”, Lennu palasi asiaan. ”Se tuntee Euroopan silmät selässään, kun se astuu Venäjän maaperälle. Sillä on sellainen historian vainu. Että nyt on tapahtumassa jotakin suurta, jonka varjoon Tukholman hääseremoniat kyllä jäävät. Mutta sillä on jalat tukevasti Suomen maaperällä ja se tietää satavarmasti, ettei niistä jalanjäljistä kannata hypätä pilviin. On se aikamoinen realisti … katsos, minä tiedän sen …

Viljo katsoi suoraan Lennun silmiin.

- Tietääkö se myös, minkälaista ahdistusta hänen venäläisen kollegansa sydämessä herättää uusin tieto siitä, että Nato aikoo siirtää viisituhatta tulivoimaista panssaria hänen kotimaansa läntisen rajan tuntumaan?

Vastaus tule heti  - kuin tykinsuusta:

”Kyllä tietää … Eikä siihen tarvita mitään salaista, okkulttista, tietoa tai erityistä naapurituntemusta. Pelkkä kylmä järki riittää. Rautaa rajalle ei ole koskaan merkinnyt todellisen rauhan vahvistumista ..”

- Entä Nato ja Varsovan liitto? Rautaahan ne kokosivat rautaesiripun molemmin puolin ja ehkäisivät siten kolmannen maailmansodan. Olihan se vahva esimerkki rauhanpolitiikan onnistumisesta? Vai olliko?

”Yes. Mutta nyt on jäljellä vain Nato …”

Lennun silmä ei värähtänytkään.

”… sotilasliitto Nato.”

- Totisesti. Totisesti. minä Sanon teille, että se on totta!

Niin on, jos siltä näyttää. (Luigi Pirandello 1887-1936)

Lennu oli pitkän aikaa aivan hiljaa. Viljo ajatteli jo, että hän oli menettänyt kokonaan puhekykynsä. Mutta sitten.

”Ukko joutuu pahaan paikkaan tavatessaan Putinin nokakkain. Ei ihme, että hän on vähän hermona. Informaatiosota on kuumimmillaan. Trolliarmeijat liikkuvat idässä ja lännessä. Hänellä ei ole enää hartioillaan puolueettomuuden taikaviittaa. Vain tavanomainen arkiasu. Kremlin kultaisten porttien auetessa se saattaa osoittautua tärkeäksi varustukseksi. Talonpoikainen järki. Avoin, peittelemätön katse. Siinä kaikki.”

Oli Viljon vuoro olla hiljaa.

- Siteeraan Jaakko Iloniemeä: Diplomaattiset suhteet katkaistaan yleensä silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Niin pitkälle ei vielä olla eikä toivottavasti sellaisen  tilanteeseen päädytäkään.

”Ukko tietää tasan tarkkaan, että hänellä on edessään tärkeä diplomaattinen tapaaminen. Onhan hän itse Suomen diplomaattikunnan esimies. Hän tietää myös, ettei ole menossa suden suuhun. Suden hetki on tältä päivältä jo ohi, kun aurinko helottaa jo korkealla ja kohta Jenni kutsuu minut aamupalalle, mutta muistuttaisin Sinua kuitenkin siitä kansanperinteestä, joka liittyy tällaiseen, anivarhaiseen aamuhetkeen. Sitä on pidetty jollakin tavalla aavemaisena ja pelottavanakin. Ajatellaan, että silloin ihminen on heikommillaan. Hän saattaa torkahtaa nuotion ääreen, jolloin susi pääsee hyökkäämään hänen kimppuunsa. Ukko on varmasti varustautunut hyvin itäisen kollegansa tapaamiseen. Hän on hereillä. Hänellä ei ole varaa torkahtaa – koska koko Euroopan kohtalosta saattaa olla kysymys.”

Lennu! Lennu!

Tulehan nyt jo sieltä. Jennin ääni oli tavallista lämpimämpi.

Olemme uhanneet kaikkia myrskyjä, purjehtineet ulos avomerelle. Ja nyt sateen jälkeen, seisomme vahvoina.