384. Kun rikkaruohot puhuvat 150722

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2015 kesäkuussa 280 000 (virhemarginaali ±21 000), mikä oli 22 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 154 000 ja naisia 126 000 henkeä. Työttömiä naisia oli 3 000 vähemmän ja työttömiä miehiä 25 000 enemmän edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna.

Jos kaikki työttömät huutaisivat yhtä aikaa kesäyössä TYÖTÄ! se kantaisi kauas yli tyynen järven – mutta kukaan ei kuulisi.

Mutta kun yksi työtön kuiskaa RAKAS JUHANA VARTIAINEN, sen kuulee jokainen muurahainen – jokainen joka haluaisin kovin tehdä työtä, mutta töihin ei vain pääse.

Politiikan rattaat pyörivät yötä päivää. Ne murskaavat sanoja ja kaatavat unelmia. Ne muistavat menneitä eivätkä hevin anna anteeksi.

”Työttömyyden alentaminen vaatii ikävää politiikkaa.
Kukaan ei kannata työttömyyttä, mutta silti työttömyyttä on vaikea alentaa. Poliittiset päättäjät kertovat mielellään pyrkivänsä täystyöllisyyteen ja asettavansa työllisyyden etusijalle.”

Niinhän se on.

”Hallitus tarvitsee myös väkipakkoa, uudistuksia on tehtävä.
Hallituksen on ajettava myös uudistuksia, joista ei päästä yhteisymmärrykseen.”

Niinhän se on.

”Kaikentasoiset osaajat olisi syytä toivottaa tervetulleiksi Suomeen, kunhan työllistyminen onnistuu.”

Niinhän se on.

”Työttömälle töitä – yksilön vai valtion vastuulla.
Julkisia resursseja olisi viisasta siirtää ihmisten työmarkkina-aseman tukemiseen.”

Niin se on.


”Taloustieteilijät ovat huonoja valistajia.
Jos ekonomistit ovat oikeassa, kansalaisten vastustus on järjetöntä.”

Niinhän se on.

”PUHUTAAN SUORAAN: Talouden realiteetteja ei pääse pakoon. Toimimme globaalissa taloudessa, joka tuo hyvinvointia, mutta oma talo on pidettävä kunnossa. Poliitikot piiloutuvat jargonin ja populismin taakse tilanteessa, joka vaatii tekoja. Tämä on johtanut siihen, että järkevän talouspolitiikan sijaan on vuosikausia keskitytty lähinnä kakun jakamiseen sen kasvattamisen sijaan. Talouspolitiikan voi rakentaa vain uskottavuuteen, rehellisyyteen ja vastuunkantoon. Kansanedustajien ja hallituksen täytyy uskaltaa ajaa kansakunnan parasta, vaikkeivät kaikki aina hurraisikaan.”

Ja vielä.

”Meillä on kunnianhimoiset hyvinvointitavoitteet, mutta ne eivät toteudu ellei työtä tehdä enemmän. Pidennetään siis työuria, puretaan kannustinloukkuja ja helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa. Helpotetaan kaikkien suomalaisten työllistämistä. Suomessa toimiva yritys toimii globaalissa taloudessa. Väestön ikääntyessä ja yritysten kansainvälistyessä on avauduttava maailmalle. Kansainvälistyminen on menestyvien yritysten elinehto. Työperäinen maahanmuutto tukee työllisyyskasvua ja hyvinvointivaltion rahoitusta. Sosiaaliturvan on pidettävä huoli niistä, jotka eivät pärjää.”

Ja kun lisäksi

”Voiko talousteoreetikko menestyä poliitikkona? Siihen on Mauno Koivisto todennut: Mikään ei ole niin käytännöllistä kuin hyvä teoria. Juhanalla on ekonomistina vahva tutkimukseen perustuva näkemys, johon voi luottaa. Ja jota Juhana osaa tarvittaessa myös tarkistaa maailman muuttuessa.”

Miksi siis avoin kirje?

”Rakas Juhana Vartiainen … Ja Alex, ja Juha ja Timo ja te kaikki muut, jotka suunnittelette kiristyksiä työttömyyskorvauksiin, jotta työnhakijoiden ’käyttäytyminen muuttuisi’ työttömyyden vähentämisen nimissä”?

Ettekö kuule, kuinka rikkaruohot kasvavat? Ettekö usko, että mekin osaamme puhua?

”Me olimme koolla löytääksemme toistemme avulla itsestämme vielä paremmin esiin ne vahvuudet, joilla raivaisimme tiemme läpi kohtalotovereista muodostuvan muurin, samaa työpaikkaa hakevista – joskus jopa sadoista – muodostuvan. Me olimme koolla tajutaksemme, ettei meistä kukaan ole arvoton luuseri, laiska ja tyhmä, vaan että meitä vain on niin valtava joukko, ja työnsaanti sittenkin usein arpapeliä – jollei suhdesuhmurointia tai pärstäkerroinpolitiikkaa. Laitoimme CV:mme kuntoon.”

383. Aloitetörmäys 150721

”Kun demokratia törmää demokratiaan, syntyy tasavalta (DDR). Hyvä tulos. Teoriassa.

Kun kansa törmää kansaan, syntyy sota.  Huono tulos. Käytännössä.

Molemmissa tapauksissa piilee totuuden siemen, mutta se ei siedä päivänvaloa, vaan se syntyy, elää ja kuolee pimeässä.

Kun ihminen tavoittelee viisautta rakastajan intohimolla, siitä tulee sielun puhdistaja, joka ohjaa ihmistä yönkaltaisesta pimeydestä valoon.”

Viljo Vähänen oli jälleen arvoituksellinen enkä tiennyt, mihin hän pyrki.

Siinä oli ripaus poliittista ironiaa ja häivähdys filosofiaa, mutta en heti ymmärtänyt, millä tavalla se liittyi aamukeskustelumme aiheeseen, joka syntyi Hesarin toimittajan Pekka Mykkäsen kysymyksestä (19.7.2015) Tuliko Suomesta ikuisen väittelyn vanki?

Erityisesti hänen koukkauksensa Platonin pitoihin hämäsi, kun tarkoitus oli pohtia, mitä tapahtuu, kun kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisesta ylitti viime lauantaina 50 000 allekirjoituksen rajan. Missähän totuuden siemen ja viisaus tällä kertaa oikein piileksivät?

Viljo aloitti selityksensä.

”P. Mykkäsen ajatus ikuisesta väittelystä ja siitä, että olisimme jäämässä  sellaisen vangiksi, on kaikessa hauskassa viattomuudessaan ihan tärkeä. Sen jäljet johtavat demokratian ytimeen ja Sokrateen puolustuspuheeseen.

Kun eduskunta päätti 4.11.2011 lisätä perustuslakimme 53 §:ään kolmannen momentin, jossa säädetään, että viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi, avattiin jälleen yksi Pandoran lippaan salaperäisistä lokeroista. Aristoteleshan totesi jo aikoinaan, että jokaisella järjestelmällä on sekä hyvä että paha muunnelmansa, eikä hän, kuten ei hänen oppi-isänsäkään, suositellut demokratiaa. Tässä tapauksessa nämä molemmat muunnelmat pompahtivat esiin lippaan uumenista …”

Tauko.

”… nyt nähdään, mitä tapahtuu, kun kaksi tasavahvaa D:tä iskevät yhteen. Toinen, vanhempi. voi ylvästellä 166 851:lla allekirjoituksella ja toinen, nuorempi, on vasta juuri ja juuri ylittänyt perustuslaissa säädetyn riman, mutta kumpaisellakin on demokratian kiiltävä kilpi suojanaan. Sen taakse on pääsevät hämärämiehet ja –naiset turvaan hyvin teroitettuine astaloineen …”

- Ajatteletko siis, että juuri tässä on se totuuden siemen, josta puhuit ja että viimeinen taistelu käydään Mediggon-vuorella, nykyisen Israelin alueella?

”Myönnän, että tasa-arvoiseen avioliittolakiin sisältyy poliittisia ja uskonnollisia latauksia, jotka ovat monin verroin räjähdysherkempiä kuin esimerkiksi turkistarhaukseen liittynyt kansalaisaloite, joka tyrmättiin eduskunnassa, mutta en usko, että tästä syntyisi mitään varsinaisiin uskonsotiin verrattavaa tragediaa. Sen sijaan se asettaa kyllä uskon demokraattisen järjestelmän järkevyyteen kovalle koetukselle. ”

”Rattijuoppojen rangaistusten koventaminen tai pakkoruotsin poistaminen ovat bagatelleja avioliittolain rinnalla eikä niille varmaankaan kukaan ryhdy puuhaamaan vasta-aloitteita, mutta tasa-arvoinen avioliiton vastustaminen kouraisee syvemmältä modernin yhteiskunnan tuntohermoja. Kyllä se voi repiä syviäkin haavoja, kun se nyt etenee keskeisimmälle poliittiselle foorumille saakka.”

- Mutta eikö totuutta kannata aina etsiä? Mitä vahinkoa siitä voisi olla?

- Totuus ei välttämättä särje sydämiä. Siitähän kertovat jo legendat Platonin (opettajan) ja Aristoteleen (oppilaan) ystävyydestä, vaikka he saattoivat olla jyrkästi erimieltä tärkeinä pitämistään kysymyksistä. Puhe on demokratian työväline. Sillä pääsee lähemmäs totuutta kuin terävimmälläkään miekalla.  

382. ”Tämä murskaa työväestön!” 150716

Ateenan aamu valkeni kyynelkaasussa. Mellakkapoliisit olivat ottaneet yön aikana näyttävästi kiinni naamioituneita mielenosoittajia. Aamutelevisioiden ruudut täytyivät poliisiotteilla. Kamerat olivat käyneet myös parlamentin sisällä. Sopimuspapereiden riekaleet lentelivät.

Meillä YLEn oma asiantuntija toppuuttelee. Kyllä tämä tästä. Nyt on selvä ohjelma. Tarvitaan aikaa. Kärsivällisyyttä. Ihmiset maksavat verojansa. Tekevät ahkerasti töitä. Ei hätää. Maaseudulla eletään omavaraistaloudessa.

Eduskunnan suuri valiokunta sanoo sanansa päivällä.

Perussuomalaiset ovat yhä lähempänä temppelin harjaa. Jokohan päätä alkaa huimata?

Kuka tästä sotkusta nyt ottaa selvän?  Kaikki on levällään kuin Jokisen eväät.

(1940-luvun lopulla eräällä konepajalla muuten säntillinen Jokinen asetti eväslaukkunsa vahingossa prässiin, jonka toinen työntekijä käynnisti pilaillakseen. Jokisen eväslaukusta sisältöineen tuli puolen millimetrin paksuinen erittäin leveä levy, jossa eväät vaikuttivat olevan ikään kuin levällään, hujan hajan, sekaisin.)

”Kaivoin arkistostani esille Sara Sauren raportin Ateenasta viime tammikuulta”, Viljo Vähänen aloitti oman kommenttinsa. ”Kreikka oli silloin saamassa nykyhistoriansa nuorimman pääministerin, vasemmistoliiton johtajan Alexsis Tsiprasin. SS:n mukaan Tsiprasin lupaukset yhteiskunnan jälleenrakentamisesta eivät ole kreikkalaisille sanahelinää. Ateenan tunnetussa siirtolaislähiössä, Kipselissä asuvasta nelikymppisestä perheenisästä ei heti arvaisi, että mies on Kreikan seuraava pääministeri.”

”Silloin vastustajat pitivät kansankuuntelijana ja demokraattisen dialogin kannattajana tunnettua Tsiprasia Harry Potterina, yliluonnollisten taikatemppujen isänä.”

”Nyt – vain puolessa vuodessa – tuo kreikkalaisen demokratian polku on kuljettu loppuun. Kansa on äänestänyt. Parlamentti on päättänyt. Ja edessä on vain kyyneliä … kyyneliä.”

- Aivan oikein, sain sanotuksi, kun Viljo veti hetkeksi henkeä. – Onhan se melkoinen paradoksi, että kaveri, joka hyppäsi pääministerin saappaisiin ilman aiempien hallitusten rasitteita ja ilman valtion virkaa, joutuu nyt vetämään kivirekeä, joka on lastattu täpötäyteen menneiden vuosien ja vuosikymmenten syntejä. Ja kuinka kansa luottikaan vielä tammikuussa uuteen pääministeriinsä, joka vannoi, ettei anna katteettomia lupauksia …

”Se luottamus on ollut jo monta kertaa kovalla koetukselle. Ja nyt kyynelkaasujen keskeltä kuuluu huuto – tämä murskaa työväestön! Sen täytyy tuntua katkeralta.”

- Se huutohan ei ole kohdistunut suoraan pääministeriin, vaan troikkaan, jolle tämän katsotaan antaneen periksi. Äänessä eivät ole Tsiprasin omat kaverit ja kannattajat, vaan heidän ympärillään majaileva epämääräinen äärivasemmistolainen ja äärioikeistolainen joukko, joka on sekoittamassa kuviota entisestään. Sen porukan varjo lepää raskaasti myös Arhinmäen, Tsiprasin hengenheimolaisen, yllä. Hänenkin uskottavuutensa on alkanut sen vuoksi pahasti horjua.

”Yes. Ja asiaan kuuluu tietysti myös se – kun Kreikassa ollaan – että uskontokin on vahvasti mukana kuvassa. Sara Saurehan muistutti, ettei vasemmistolainen pääministeri päästänyt arkkipiispaa tilaisuuteen, jossa hän vannoi virkavalansa. Se oli pahan luokan tyyli virhe. Lisäksi hän ei ole vienyt vihille kahden lapsen äitiään ja antanut toiselle pojalleen etunimen, joka muistuttaa vasemmiston suurta idolia Ernesto Che Guevaraa. Siinähän on jo vaikka kuinka paljon aineksia Harry Potterin tapaiselle taikauskolle … eikä amerikkalaistyylinen rento pukeutuminen, joka oli levinnyt kuin kulovalkea myös Suomen Yleisradioon, ole ainakaan lisännyt Siprasin luotettavuutta.”

- Aamu-uutisten punahohtoiset lieskat ja poliisien varjot ovat pahaenteisiä symboleja ajatellen tulevia päiviä ja viikkoja Ateenassa. Työväestön murskaamisellakin on oma, synkkä kaikunsa. Kreikan sotilasjuntan aika (1967-1974) on vielä monella tuoreessa muistissa. Demokleen miekka heiluu edelleen.

381. Keskustan imussa 150713

”Politiikan tutkijat ovat jo vuosia sitten havainneet, että fysiikasta tuttu painovoiman laki toimii myös ihmisyhteisöissä. Erilaiset keskukset vetävät puoleensa ja pitävät yhteisöjä koossa, mutta keskipakoisvoima kiskoo niitä hajalle. Nämä voimat ovat jatkuvassa taistelussa keskenään. Yhteiskunta elää ja hengittää niiden varassa.

Keskustassa on yleensä tungosta. Laidoilta putoavat pois ne, jotka eivät pysy vauhdissa mukana.

Tämän yhteiskunnallisen dynamiikan mukaisesti valtiot, kirkot, puolueet, työpaikat, perheet  - kaikki ihmisyhteisöt – elävät ja kuolevat, syntyvät uudelleen ja katoavat jälleen.

Samalla tavalla kuin ihminen etsii elämässään tasapainoa, yhteiskuntakin pyrkii löytämään tasapainon hajoamisen ja koossapysymisen välillä.

Historia osoittaa, ettei se ole aina onnistunut, vaan räjähdyksiä on tapahtunut aika ajoin.

Tout empire périra. Kaikki imperiumit tuhoutuvat.

Tästä huolimatta sisään- ja uloshengityksen tekniikka on pysynyt yhteiskunnallisen dynamiikan perussääntönä, elinehtona.”

Viljo Vähänen oli päässyt jällen mieliaiheeseensa kuunneltuaan aamu-uutisista, kuinka Kreikan vihoviimeinen takaraja haihtui jälleen taivaan tuuliin aamuyöstä ja epävarmuuden aikarajaa siirrettiin jälleen muutamalla vuorokaudella eteenpäin.

”Eihän siinä mikään imperium vielä tuhoutunut, mutta kyllä Euroopan linnakkeeseen jonkinlainen murtuma tuli, ja tärinä saattaa tuntua vielä pitkään sen rakenteissa, erityisesti puolueyhteisöjen sisällä.”

- Se on totta. Kyllä meidän SSS-rintamaltakin alkoi kuulua pahaenteistä natinaa.

Emme jatkaneet kuitenkaan Viljon kanssa Kreikan emmekä EU:n kohtalon murehtimista, koska siihen on alkanut jotenkin turtua, vaan siirryimme pohtimaan, kuinka pitkälle meillä  Juha Sipilän johdolla alkanut ryntäys keskustaan kestää.

”Siinä joutuu painovoimalaki kovalle koetukselle, koska se särkee railakkaasti perinteisen blokkijaon rajat.”

(Ks. ”Perusduunarit, vihervasemmisto ja porvarit: Suomalaisen äänestäjäkunnan jakautuminen ideologisiin blokkeihin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa”. Politiikka 57:2, s. 94-114, 2015)

- Aivan. Keskustan imussa on joitakin arvoituksellisia piirteitä. Siinä ovat imu- ja työntövoimat sekaisin. Sekä puolueen keskellä, että laidoilla äimistellään, että mistä tässä nyt on kysymys. Koko puoluekenttäkin on varpaisillaan. Uusi ja vanha kulttuuri käyvät painia keskenään. Siis todellakin vanhatestamentillista painia, jossa Jaakob paini koko yön ajan tuntemattoman miehen kanssa voittaen tämän aamun koittaessa. Ja kuten Raamatussa, tässäkin painissa voittaja saa uuden nimen, joka tarkoittaa kamppailua ja hallitsemista.

“Kyllä Juha Sipillä on vielä suuri arvoitus. Hän hallitsee ja ei hallitse. Hän johtaa eikä johda. Hän veti persut vastuuseen täysin tietoisena siitä, että seurauksena olisi hallituksen piirissä kahden rintaman taistelu, sisäinen ja ulkoinen. Hän kokosi ministerityhmänsä oman mielensä mukaisesti, täysin tietoisena siitä, että senkin seurauksena olisi kahden rintaman taistelu. Ja tietysti kamppailu yhtynyttä vasemmisto-oppositiota vastaan tulisi jatkumaan rajuna. Siis pelkkää taistelua alusta loppuun. Mitä järkeä siinä on? Taakka voi osoittautua liian raskaaksi.”

- Mielestäni se oli rohkea ja viisas teko. Ilman sitä Keskustan lento olisi ollut kuin kukonpojalla, jonka pää on juuri katkaistu. Oli selvää, että imuun oli saatava mukaan uusia voimia. Vanhan Maalaisliitto-Keskustan eväät oli syöty. Erityisen onnistuneeksi manööveriksi saattaa osoittautua liikenneministerin kaappaaminen Kokoomuksen suusta. Sisustusyhtiö Vallila Interiorin pääomistajan henkilöhaastattelu (ks. yle.fi) paljastaa erinomaisesti, kuinka taitavasti pääministeri hallitsi kokonaistilanteen, kun uusi ministeri sai lisäksi tuekseen eduskuntaryhmän puheenjohtajankin.  On odotettavissa, että liikenneministerillä on jatkossakin pääministerin ja puoluejohtajan täysi tuki eikä häntä jätetä samalla tavalla yksi, kuin Eeva-Kuuskoski-Vikatmaalle tapahtui 1980-luvulla.

”Mutta silloinhan ei tapahtunutkaan samanlaista puoluekentän rakenteellista mullistusta kuin viime vaaleissa ja niitä seuranneissa hallitusneuvotteluissa.”

Tästä keskustelumme Viljo Vähäsen kanssa olisi helposti luiskahtanut menneiden muisteluksi, mutta vältimme sen, kun kesäterassi alkoi (viileydestään huolimatta) kutsua.

Päätimme kuitenkin palata joskus myöhemmin Keskustan imuun, kunhan riittävästi vertailuaineistoa on syntynyt Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajan ja nykyisen puheenjohtajan johtamistyyleistä.

Liikennepolitiikka ja EU muodostanevat kyllä tässä suhteessa sopivia ja toivottavasti värikkäitäkin taisteluareenoita.

Jaakobin paini ei tuonut helpotusta ihmiskunnan elämään.