415. Voi Ulvila! 151220

Sosiaalipsykologi Jukka K. Lahti puukotettiin kuoliaaksi kotonaan Ulvilassa 1.12.2006. Kuka hänet tappoi? 18.12.2015 asia ratkesi: Joku sen teki, mutta käpälälautaan ei joutunut kukaan. Murhaaja vaeltaa vapaana miehenä tai naisena keskuudessamme.

Voi Ulvila!

Viljo Vähänen kertoi seuranneensa sydän syrjällään tuhoisan pitkäksi kehittynyttä oikeusprosessia.

”Eilen siviilioikeuden emeritusprofessori esitti ytimekkään, 8-kohtaisen yhteenvedon tapahtumasta. Oikeudenkäynti on päättynyt. Lainvoiman saanut tuomio voidaan purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty, ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta.”

- Kyllä minunkin mielenmaisemaani jäi kummallinen tahra, kun silmiini osui kuva rikotusta ovesta tai ikkunasta, joka oli jossakin vaiheessa raahattu oikeussaliin. Se oli kuin rikkilyöty Ulvila! Kuka siitä portista oli astunut?

Viljo oli pitkään hiljaa. Sora narskuin kenkieni pohjissa, kun lähestyimme Ryssänkärkeä. Kuulin sen pitkästä aikaa selvästi, koska korviini oli eilen asennettu uudet, hienot kuulolaitteet.

”Tiedän, että henkiolentoja on olemassa. Niitä liikkuu keskuudessamme kaiken aikaa, mutta ne läpäisevät vain harvoin tietoisuutemme verhon eivätkä ne näyttäydy syyttäjille ja tuomareille. Oikeuslaitos ei voi toimia niiden varassa. Näytöt eivät ulotu käräjäsaleihin eivätkä hovioikeuksiin. Aavistusten ja haamujen varassa ketään ei voida tuomita murhasta. Tämä on selvä.”

MUTTA.

Huomasin kyllä, että Viljolla oli vaikeuksia jatkaa, vaikka liikuttiin alueella, josta hänellä oli kerran kuolleena miehenä enemmän tietoa kuin tavallisella kuolevaisella.

”Valtakunnansyyttäjä liikkuu kyllä oikeilla vesillä, kun hän sanoo oppineensa jotakin Ulvilan murhakäsittelystä. Näyttöjen etsiminen kaikilta oikeuslaitostemme portailta saattaa olla turhauttavaa ja loukata myös perustavaa laatua olevia ihmisoikeuksia. Hänen mielestään näyttö on tuoreinta ja parasta käräjäoikeusvaiheessa ja pitäisi olla rohkeutta tehdä lopullinen päätös siellä. Mutta olisiko tässä tapauksessa joutunut väärä ihminen elinkaudekseen vankilaan?”

- Ajatteletko siis, ettei tuorein ja paras tieto riitä, vaan että vanha tieto olisi lähempänä totuutta?

”Vanha tieto on väärä nimike oikealle tiedolle. Historia ja kokemus saattavat kyllä antaa hyvän pohjan oikealle tiedolle, mutta eivät nekään paljasta olennaista eli totuutta. Tieteellisen tiedon ja totuuden välinen raja on aina ollut kiistanalainen. Sitä se on myös Ulvilan tapauksessa …”

Tauko.

”Emeritusprofessori viittaa omaantuntoon, mutta sitä koskeva tieteellinen tieto on kovin hataraa. Ehkäpä sosiaalipsykologi Jukka S. Lahdella olisi ollut siitä jotakin sanottavaa juuri ennen kuolemaansa. Sillä silmänräpäys myöhemmin hänen on täytynyt olla ehdottoman varma siitä, kuka oli  hänen murhaajansa. Ja vain murhaajalla itsellään on edelleenkin varma tieto hallussaan.”

Voi Ulvila!

Ehkä tuuli vielä joskus paljastaa salaisuutesi.

Oikeuslaitos kaipaisi sitä tuuletusta.

Niin voi ajatella myös Epäilevä Tuomas, joka viettää nimipäiviään huomenna.

414. Ben & Sergei 151216

Sotilailla on haukansilmät. Mitä korkeammalla he lentävät, sitä enemmän he näkevät. Ja tarkemmin. Koska nykytekniikalla pölyhiukkanenkin erottuu tykin piipun pinnalta. Eivätkä edes pilvet tai myrskyt (todelliset tai poliittiset) ole esteenä. Tieto kulkee vapaasti ruohonjuuritasolla mönkivältä salaiselta agentilta korkeimmalle kenraalille. Se läpäisee helposti lainsäätäjien muodostamat suojaverkot ja teknikoiden rakentamat palomuurit.

Kaiken tämän tiesi Viljo Vähänen, kun hän halusi aamukävelymme aikana pohtia paria pikku detaljia kuten hän ilmaisi asian sarkastiseen tyyliinsä: (1) Miksi Venäjä harjoittelee Itämeren sulkemista ja ydiniskua ? ja (2) Miksi Venäjän puolustusvoimien komentaja kutsuu esimiestään ensin toveriksi ja vasta sitten presidentiksi?

Yhdessä totesimme, etteivät foorumit, joilta sanat lennähtivät pari päivää sitten tiedotusvälineisiin, olleet aivan vertailukelpoisia.

Yhdysvaltain armeijan Eurooppa-joukkojen komentaja, kenraali Ben Hodges puhui toimittajille Pentagonissa, mutta Venäjän armeijan komentaja, puolustusministeri Sergei Shoigu puhui paljon virallisemmalla foorumilla eli ministeriönsä laajennetun neuvoston vuosikokouksessa, jonka avasi Venäjän presidentti Vladimir Putin analysoimalla lyhyesti marraskuussa päivitettyä, uutta puolustussuunnitelmaa.

Sanat eivät suuta halkaise. Se tiedetään. Mutta tällä kertaa molempien sotilaiden suista vyöryi kuulijoiden korviin sanoja, jotka kalskahtivat uhkaavasti, pelottavasti.

Ydinaseet!

”Olen varma, ettei se ollut sattuma”, Viljo aloitti. ”Molempien supervaltojen kenraalihaukat näkevät maapallon korkealta. Heidän käytössään on sama tieto kuin korkeimmalla poliittisella johdolla. Nyt on aika väläyttää ydinsodan mahdollisuutta, sotilaallista voimaa. Rauhankumppanuuden aika alkaa olla lopussa. Sanasodassakin tarvitaan nyt järeämpiä aseita.”

- Mutta sehän on pahasti ristiriidassa julkilausuttujen poliittisten pyrkimysten ja tavoitteiden kanssa. Terrorismi on todettu moneen kertaan suurimmaksi maailmanrauhan uhaksi. Sitä vastaan Ben ja Sergei (tai ainakin heidän esimiehensä) ovat ilmoittaneet taistelevansa yhteisvoimin. Ja saavutettiinhan toisessa suuressa uhassa, ilmaston katastrofaalisessa muutoksessa, viimeinkin jonkinlainen yhteisymmärrys. Lentävätkö haukat ja kyyhkyset nyt eri maailmoissa?

”Ainahan ne ovat lentäneet eri maailmoissa. Idealismi ja realismi eivät mahdu samaan huoneeseen. Haukka on petolintu. Kyyhkynen on koriste. Nälkäinen haukka syö kyyhkysen, jonka ainoa mahdollisuus pysyä hengissä on piiloutua niin syvälle, ettei haukka sinne ulotu.”

”Nyt Ben ja Sergei tosin mittailivat toistensa sotilaallisia resursseja vain potentiaalisen uhkan kohteliaalta etäisyydeltä käyttäen geopolitiikkaa apuvälineenään.”

”Ben Hodges totesi, että Kaliningrad on jäänyt Naton liittolaisten, Puolan ja Liettuan väliin, ja että Venäjä voi Kaliningradista käsin sulkea pääsyn ylemmäs Itämerelle siellä olevien merivoimien, ilmapuolustuksen ja elektronisen sodankäynnin resurssien avulla. Hän unohti mainita, että tämä on seurausta Naton laajenemisesta aivan kiinni Venäjän läntistä rajaa. Sen sijaan hän sanoi kuitenkin nähneensä, kuinka venäläiset harjoittelevat ydinaseiskua eivätkä he harjoituksissaan puhu harmaasta, hopeisesta tai punaisesta valtiosta, vaan Nato on heidän vihollisensa. He ovat hyvin suoria sen suhteen”

”Sergei Shoigu aloitti puolestaan katsauksensa toteamalla, että Nato on laajentunut lyhyessä ajassa ja että uutta laajentumista valmistellaan parhaillaan. Suomi, Ruotsi, Serbia ja Montenegro ovat nyt Naton vaikutuspiirissä, mutta hän ei käyttänyt sanaa lähiulkomaita.”

Totesimme Viljon kanssa, etteivät Benin ja Sergein puheet Natosta ole pelkkää sanaleikkiä, vaan ne ovat osa uutta geopolitiikkaa.

”Aivan niin”, Viljo Vähänen jatkoi. ”Tässä suhteessa Ben oli yllättävän avomielinen, kun hän muistutti, että Yhdysvalloilla on Euroopassa 30 000 sotilasta ja että he saavat sen näyttämään 300 000 tuhannelta – levittäytyneenä Virosta Bulgariaan. Juuri tästähän on kysymys. Niin on, jos siltä näyttää! Ja Venäjän mielessä Nato näyttää yhä kasvavalta uhalta.”

”Mutta, mikä olikaan Sergein reaktio – vaikka he eivät istuneetkaan saman pöydän ääressä. Hän luetteli suuren määrän toimenpiteitä, joilla Venäjä on vahvistanut ja vahvistaa asevoimiaan. Koska Venäjä tuntee olevansa pahojen voimien piirittämä – aivan samalla tavalla kuin kylmän sodan aikana. Hän muistutti myös, että ydinase on edelleen täydessä strategisessa valmiudessa ja että uusia ballistisia ohjuksia valmistetaan täydellä vauhdilla armeijan käyttöön.”

Sergei Shoigu aloitti katsauksensa sanoilla Comrade Commander-in-Chief, collegues (tietysti venäjäksi), mutta esiteltyään asevarusteluohjelmansa hän osoitti sanansa Herra Presidentille.

Ehkäpä tämä pikku detalji kertoo siitä, missä turvallisuuspoliittinen kaappi seisoo niin Yhdysvalloissa kuin Venäjälläkin. Kummassakaan maassa sen sisällä ei istu luuranko, vaan ilmielävä presidentti.

413. Zugzwang 151213

Pakkosiirto Zugzwang on paha paikka shakissa. Vastustaja on ajanut sinut tilanteeseen, jossa on sinun vuorosi siirtää, mutta sinulla on vain huonoja vaihtoehtoja. Tappio näyttää väistämättömältä. Silti pelin vuosisataisesta historiasta löytyy esimerkkejä voittajista, jotka ovat pystyneet kiemurtelemaan ulos Zugzwangista.

Tällaista vaihtoehtoa eivät Ulkopoliittisen instituutin tutkijat näe Venäjän tilanteessa, vaan heidän mielestään maa on ajautumassa presidenttinsä johdolla – hitaasti, mutta varmasti – kohti täydellistä tuhoa. Kriisvaihde, hätäjarrutuskaan, ei enää auta. (ks. Veera Laine, Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi & Sinikukka Saari: Zugzwang in slow motion? The implications of Russia's system-level crisis).

 ”Se on hyvin amerikkalainen, teekutsuilta tuoksuva näkemys, vaikka se on kääritty suomalaisen tieteellisen tutkimuksen kauniiseen joululahjapaperiin.”

Viljo Vähänen ei ollut edes närkästynyt. Hän sanoi jo tottuneensa siihen, että UPI:sta hypähtelee julkisuuteen tähtilippuun pukeutuneita sammakoita.

”Upilaisten on mahdotonta hyväksyä sitä ajatusta, että amerikkalaisen kapitalismin johtavat teoreetikot ottivat nopeasti ja tehokkaasti haltuunsa sen poliittisen tyhjiön, joka syntyi elokuussa 1991, kun Neuvostoliiton parlamentti kielsi kommunistisen puolueen toiminnan ja kun saman vuoden joulukuussa Neuvostoliitto lakkautettiin. Siitä alkoi amerikkalaisten johdollaan ja heidän ohjauksessaan shokkiterapia ja sen jälkihoito, joiden seurausta UPI:n tutkijoiden havaitsema Zugzwang on. Hidas pakkosiirto on kestänyt neljännesvuosisadan, ja sen aikana on päässyt unohtumaan, mistä kaikki alkoi. Sen sijaan on kyllä jouduttu näkemään, että pakolla syötetty amerikkalainen ihanne, vapaa markkinatalous ei juurtunutkaan talousteoreetikkojen kaavaimella tavalla Venäjän multaan. Sen vuoksi oli välttämätöntä löytää syyllinen jostakin toisesta. Sellaiseksi on kuin luonnostaan valikoitunut Venäjän nykyinen presidentti ja hänen avustajakuntansa. Tällaisen, jokseenkin suoraviivaisen päättelyketjun tuloksena näyttää syntyneen UPI:n tuore tutkimusraportti Venäjän nykytilasta ja tulevaisuudesta.”

Nyt Viljo ei enää hymyillyt.

- Eikö trolleilla ja hybridisodalla olekaan siis mitään todellisuuspohjaa?

”On tietysti. Mutta et kait kuvittele, että propaganda olisi jollakin tavalla vain venäläinen keksintö? Maailmanhan on ollut kautta aikojen täynnä sitä. Siinä leikissä ei mielikuvitukselle ole koskaan voitu asettaa läpinäkymättömiä rajoja. Ajattelua on mahdotonta karsinoida. Sen piiriin lukeutuu myös Zugzwang.”

”Ihmettelen oikeastaan vain sitä, että UPI:n tutkijakaarti ei näytä huomaavan, että Venäjän nykyisen järjestelmän rakenteellinen ongelma on aivan samanlainen kuin niin sanotuissa vakiintuneissa länsimaisissa demokratioissa. Se innostus, jolla Neuvostoliiton romahduksen jälkeen markkinoitiin Venäjälle demokratian ihanteita, johti siihen, että nyt sieltä irvistelevät takaisin kaikki meidän paheemme – ehkäpä jopa moninkertaisesti vahvistuneina. Eikö muka Alena Ledenevan sistema olisi vallalla Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, USA:ssa, Japanissa, Kiinassa. Kaikkialla. Siis että todellista valtaa käyttävät virallisten poliittisten instituutioiden sijaan epäviralliset verkostot? Tai että meidänkin valtakoneistomme tarvitsevat kriisejä pysyäkseen vallassa. Niinhän tämä systeemi on aina pelannut. Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon”

– Mutta eikö Putinilla kuitenkin ole jo liikaa valtaa?

”Demonisointi on vain yksi vallankäytön muoto. Ei kaunis, mutta tehokas. Se on sitä vaikuttavampi, mitä terävämpi sen kärki kulloinkin on. Parhaimmillaan vain yksi henkilö.”

”Minua on alkanut hieman huolestuttaa se, että tähän ansaan ollaan meilläkin lankeamassa. Kun luin UPI:n tutkimuksen rinnalla Karjalan Kuvalehden päätoimittajan analyysin ”Venäjän nykytilan näkymät” (4/2015), en voinut välttyä huomaamatta, että Putinin suhteen kauhukuvat ovat molemmissa kovin samankaltaiset.”

”Tieteen verholla on vaikea peittää tunteiden paloa! Jos perusasenteet ovat vinksallaan johonkin suuntaan, objektiivisella tiedolla niitä on vaikea oikaista.”

  

412. Onnellisuuden mustat lasit 151209

Harvoin sattuu niin pahasti, että pieneen hetkeen kasaantuu niin suuria ristiriitoja, että ne repivät järkevätkin ajatukset riekaleiksi. Mutta niin vain tapahtui tämänvuotisen itsenäisyysjuhlinnan pyörteissä, kun realismi ja irrationalismi törmäsivät rajusti toisiinsa.

Olimme ajatelleet Viljo Vähäsen kanssa aamukävelyllämme ruotia vain itsenäisyyspäivän rähinöitä, joissa poliisi esitteli uutta lamautusasettaan pitääkseen anarkistit ja isänmaalliset mielensoittajat erillään, mutta keskustelumme karkasi hetkessä laajempiin sfääreihin.

Sen aiheuttivat (1) tähtitieteen professori Esko Valtaojan kymmenen teesiä onnellisuudesta, (2) nimimerkki Takkiraudan sekopäisen peikon logiikka, (3) korkeimman oikeuden presidentin Pauliine Koskelon haastattelu ja (4) Itä-Suomen yliopiston sotahistorian dosentti Markku Salomaan kirja ”Kylmän sodan toinen erä”.  

Kun niitä ei sopinut tunkea yhteen säkkiin päätimme Viljon kanssa sopia työnjaosta. Hän puhuisi onnellisuudesta ja juridiikasta ja minä peikon logiikasta ja sodasta.

Viljo aloitti.

” Vaikka minut valittiinkin viime vuonna Turun positiivisimmaksi henkilöksi (mihin ei nyt niin kauhean paljon tarvita kaupungissa, jossa kysymyslause kuuluu aloittaa ei-sanalla), en ole optimisti vaan realisti. Riittää, kun ottaa ne mustat lasit nenältään ja katsoo maailmaa sellaisena kuin se todella on, uutisotsikoiden, sometuksen ja muun ohi menevän hälyn takana."

”Hilma-mummon harmina oli se, ettei hän koskaan saanut käydä kuin kaksi viikkoa kiertokoulua. Mutta ei se mitään. Tähtitieteen professori riisui mustat lasit silmiltään ja näki, että maailman onnellisuus kasvaa. Nyt maailma kadehtii koulusysteemiämme. Hänen mielestään jokapäiväisistä huonoista uutisista huolimatta jokseenkin jokainen tätä meidän ihmisten maailmaa kuvaava indikaattori menee oikeaan suuntaan ja on mennyt jo ainakin parin sadan vuoden ajan. Olemme yhä terveempiä, vauraampia, vapaampia, onnellisempia, tasa-arvoisempia ja niin edelleen. Me vain pakkaamme unohtamaan sen.”

”Ovatkohan professorin indikaattorit nyt kohdallaan? Tuntui nimittäin siltä, ettei hänen onnellisuusanalyysillaan ollut juuri mitään tekemistä realismin kanssa, vaikka hän uskoi itse siihen. Idealismin soihtu on kyllä valaissut monta kertaa ihmisten askeleita tällä maapallolla, mutta todellista lämpöä siitä ei kuitenkaan ole riittänyt ihmiskunnalle.”

Oli minun vuoroni.

”Sekopäisen peikon logiikka tarkoittaa sellaista loogista päättelyketjua, joka on mielekäs ainoastaan päätttelijälle itselleen, mutta muiden silmissä se on niin pahasti pielessä, ettei se ole edes väärin. Mutta koska postmoderni filosofia kiistää "oikean" ja "väärän" sekä "toden" ja "epätoden" objektiivisen luonteen, sille on siksi luontevaa käyttää tuota sekopäisen peikon logiikkaa.”

- En tahtoisi uskoa siihen, että ruukinmatruuna tarkoittaa peikon logiikallaan tähtitieteen profgessoria, mutta hänen analyysinsa maailman tilasta on kyllä aivan toisenlainen.

- Matruunan mukaan länsimainen yhteiskunta on kaikkialla Euroopassa päässyt anakykloosin kliimaksivaiheeseen, oklokratiaan. Oklokratiaa leimaavat plutokratia, yhteiskunnan polarisoituminen, heikosti kasvava tai pikemminkin supistuva talous, ateismi, traditioiden hylkääminen, demokraattisten instituutioiden rämettyminen ja uskomus siihen, että nyt eletään sivilisaation huippukautta. Ruotsi on kaikkein pisimmällä; se on edennyt oklokratiassa humalavaiheesta krapulavaiheeseen ja se on kypsä romahtamaan yhteiskuntana. Ruotsin romahtaminen on enää ajan kysymys.

- Hän käyttää hieman keikaroivaa kieltä, mutta tosiasiassa hän ei näe onnellisuuden mustien lasien takaa pienintäkään valonpilkahdusta. Sivistynyt maailma on syöksymässä kohti mustaa aukkoa … ellei tavallisilta ihmisiltä kielletty superälykkyys riennä pelastamaan ihmiskuntaa!

Sopimuksemme mukaan emme ryhtyneet kommentoimaan toistemme puheenvuoroja, vaan Viljo jatkoi.

”Suomen oikeuslaitokset elävät suuressa murroksessa ja talouspaineiden alla. Suomalaiselle tuomarille ei enää riitä se, että Suomen lakikirjat löytyvät työhuoneesta. EU-lainsäädäntö ja perusihmisoikeudet ovat tulleet jäädäkseen suomalaisiin oikeussaleihin. Niitä pitäisi ymmärtää ja osata soveltaa tuomioita laatiessa.”

”Korkeimman oikeuden presidentin jäähyväishaastattelu oli journalistisesti kaunis saniaisineen ja nuijineen, mutta asiallisesti se herätti vakavan kysymyksen: pystyykö oikeuslaitoksemme täyttämään sen tehtävän, joka sille on määrätty perustuslaissamme?”

”Presidentin havainto siitä, etteivät oikeusasiat kiinnosta hallitusta eivätkä oppositiota saattoi olla hieman varomaton, mutta tosiasiaksi jää, että Kauppatorin laidalta katsottuna näyttää siltä, että suomalaiset tuomioistuimet on jätetty yksin juttujensa ja ongelmiensa kanssa.”

”Se tuntuu tavallisesta kansalaisesta huolestuttavalta. Mutta ei sovi kuitenkaan unohtaa, että yhteiskuntamme seisoo kolmen tukipilarin varassa ja että oikeuslaitos on vain yksi niistä. Ei sille voida myöntää sellaista erityisasemaa, jota Pauliine Koskelo kaavailee … että se  pitäisi jättää säästöjen ulkopuolelle, vaikka muu julkinen Suomi joutuu säästämään.”

”Eduskunnalla on kansan antamat valtuuden ohjailla rahavirtoja niin, ettei oikeuslaitosta jätetä joulupukin hyväntahtoisuuden varaan!”

Neljäs teemamme olikin sitten varattu minulle.

On alkanut kehittyä uudestaan sellaisia suurvaltojen ja niiden etupiirien raja-alueille sijoittuvia kriisejä, joihin suurvallat menevät pitkin käsin väliin. Ne välttävät suoraan sitoutumasta sellaisiin taisteluihin, missä ne joutuisivat taistelemaan keskenään. Tämä muistuttaa Korean sodan kehityskulkua 1950-53.

- Sotahistorian dosentti näkee onnellisuuden mustien lasien takaa synkkiä kuvia. Pidän analyysia realistisena. Suurvallat ovat käyttäneet toisen maailmansodan jälkeistä rauhan aikaa, varmistaakseen itselleen mahdollisimman hyvät strategiset asemat seuraavaa suurta sotaa ajatellen.

- Dosentti sanoo lukeneensa hyvin tarkkaan kaikki kuusi puolustuspoliittista selontekoa ja tulleensa siihen johtopäätökseen, että maailman on aivan toisenlainen kuin se, missä me (nyt) elämme. Se on totta. Mutta oivalluksenahan se ei ole mitenkään uusia tai mullistava. Kaikkihan sen tietävät.

- Maanpuolustuksen muutkin asiantuntijat ovat ehkä samaa mieltä dosentin kanssa siitä, etteivät Suomen puolustusvoimat kykene enää edes talvisodan kenttäarmeijaa vastaavan joukon kokoamiseen.

- Sen sijaan dosentin tulkinta YYA-sopimuksesta on mielestäni harhainen ja kaunainen, kun hän toteaa, ettei Suomi ollut kylmän sodan aikana suinkaan ajopuu vaan pölkkypää sellaisilla laineilla, joita se ei itse kyennyt hallitsemaan.

- Näin suurta, subjektiiviseen arvioon perustuvaa harhakuvaa ei pitäisi ryhtyä paikkaamaan toisella virheellä. Sellainen on nimittäin dosentin johtopäätös: suora puolustussopimus Yhdysvaltojen kanssa.