439. Uutisia Bjälbon konsiilista X 160312

(1) Kokoonkutsuja turvautui viimeiseen oljenkorteensa, kun edellinen yritys oli törmännyt nyrkiniskuihin. Hän on sitkeä kuin vanha saapas. Toivoa ei saa menettää. On otettava seuraava askel, vaikka edessä on lohduton aapasuo ja vettä tulee sisään kantapäistäkin.

(2) Suomen malli on Ruotsin malli. Niin yksinkertaista se on. Hädässä ystävä tutaan! Kovakalloisimmatkin iskariotit ymmärtävät sitä kieltä. Petturipiispat saavat luvan lipittää katkeran maljansa vaikka ruosteisella rautalusikalla.

(3) Joku tosin ehti jo huomauttaa, ettei se ole enää käytössä Ruotsissa. Mutta kyllä kuusirivinen Suomen malli sen pikku puutteen kestää. Nyt saappaan kärki on jo hipaissut pohjakalliota. Se riittää.

(4) Ja traktorit Senaatintorilla! Olihan se mahtavaa. Kyyneleet siinä tulivat Kokoonkutsujankin silmiin, vaikkei sillä Bjälbon konsiillin kanssa ollut mitään tekemistä. Ulkoparlamentaarista painostustahan se oli puhtaimmillaan. Talonpoikaismarssi 1930-luvun tyyliin.

(5) Kokoonkutsujan omat rivit eivät rakoile. Rinta rottingilla kohti seuraavaa aikarajaa. YKS kaks! Kesäkuussa yhteiskuntarauha on varmistettu.

(6) Silloin ovat traktoreiden mustat pakokaasupilvetkin jo haihtuneet pääkaupungin keskustasta taivaan tuuliin!

(7) Viimeinen oljenkorsi, vientivetoinen palkkaratkaisu, on silloin käytetty.

(8) Konsiili voi sulkea ovensa munalukolla ja teräsketjulla. Vain laululinnuilla ja muilla henkiolennoilla on vapaus lentää läpi ovien ja akkunoitten!

438. Niinku vegaani 160310

Suomenkieleen on niinku iskostunut niinku uusi niinku sana, joka häiritsee korvaa kuin kiusallinen itikka hiljaisessa kesäyössä. Se ei anna rauhaa. Se sitoo ajatuksen. Se vääristää jopa tulkinnan.

Näin tapahtui tänäkin aamuna televisiossa, kun joku vegaani puolusti vapaata markkinataloutta ja vertaili mielenkiintoisella tavalla Suomen ja Viron tapaa suhtautua erilaisiin, uusiin ilmiöihin.

”En tahtonut pysyä kärryillä, kun aloin kuunnella, kuinka monta kertaa hän tunki niinkun joka ainoaan rakoseen. Se on raivostuttavaa!”

Viljo Vähänen oli selvästi harmissaan.

Tiesin hyvin, miksi. Sillä hän oli aikoinaan aika tiukkapipoinen vegetaristi. Silloin hänelle oli turha tarjota öisellä nakkikioskilla lihapiirakkaa kahdella nakilla, mikä oli joskus ollut hänen bravuurinsa. Ei. Hän ei ottanut noina vuosina nakin nakkia. Mutta sitten hän oli yllättäen luopunut uskostaan ja siirtynyt monipuolisempaan ruokavalioon.

Hän selitti, että joku proffa oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että ihmisen hammasrakenne on sellainen, että hän on aina syönyt sekä kasveja että lihaa. Tasapuolisesti.

Se peruste puri Viljoon.

Mutta nyt hän olisi halunnut kuulla, kuinka aito, moderni vegaani perustelee televisiossa sitä, ettei hän syö mitään, mikä on eläimestä lähtöisin. Ei juo maitotippaa eikä syö juuston palastakaan.

Miten sellainen voi elää?

”Ajattelin, että kaveri joutuu ahtaalle, kun perustelee kantaansa vapaalla markkinataloudella. Se tuntui haastavalta. Ristiriitaiselta.”

Mutta tällä kertaa niinku oli sotkea koko asian!

”Kaveri niinkutteli niin hirveästi, että melkein kadotin mielenkiintoni koko aiheeseen.”

Onneksi niin ei tapahtunut, vaan saatoimme Viljon kanssa jäädä hetkeksi pohtimaan veganismin filosofia perusteita.

Mitä sillä saavutetaan? Kuinka pitkälle yksilön vapaus voi ulottua? Onko se ihmisoikeus? Toteutuuko se parhaiten vapaan markkinatalouden olosuhteissa? Puolustaako Donald Trump vegaaneja? Entä YK:n peruskirja? Ihmisoikeusjulistus?

”Minulle on aina ollut itsestään selvää, ettei auringon energiaa ole pakko kierrättää eläinten kautta, vaan että ihminen voisi tulla ihan hyvin toimeen syömällä vain kasveja eli elämällä kuin lehmä, hirvi tai lammas”, Viljo aloitti.

”Ilman aurinkoa maapallolla ei olisi elämää. Aurinko on siis ykkönen. Eläin kakkonen.”

Tästä periaatteesta olimme Viljon kanssa jo vuosia olleet yhtä mieltä. Olin sitä paitsi aina yrittänyt pitää mielessäni, että Viljo oli kertaalleen kuollut mies ja että hänellä täytyi sen vuoksi olla hallussaan jotakin sellaista tietoa, jota tavallisella kuolevaisella ei ole.

Sitä tietoa Viljo ei ole kuitenkaan – näinä vuosina, jolloin olemme tunteneet toisemme – halunnut koskaan käyttää hyväkseen.

En siis odottanut mitään ylimaallista perustelua tälläkään kertaa.

”Kun riisuin pois kaikki niinkut, aamutelevision vegaanista jäi jäljelle vain yksi periaate … mutta se onkin ehkä kaikkein ratkaisevin, vaikka se ei mitenkään selitä ihmisen ja auringon välistä fyysistä tai fysiologista suhdetta.”

”Hän sanoi nimittäin, ettei hän välitä siitä, mitä muut ihmiset syövät tai miten he elävät. Ymmärsin, että hänelle riittää normaalin elämän perustaksi se, että hän tuntee elävänsä oikein ja noudattavansa oikeita hyvän ja onnellisen elämän periaatteita.”

”Ei hän käyttänyt näitä sanoja – koska hän varmaan tiesi, kuinka pahasti ne olivat jo kuluneet poliittisessa käytössä – vaan ne loistivat hänen kasvoiltaan, hänen koko olemuksestaan, vaikka toimittaja yritti kiristää ruuvia.”

”Juuri siksi minua kaikki nuo turhat niinkut häiritsivät.”

- Minua puolestaan jäi askarruttamaan individualismin ihanne, halusin puolustella toimittajaa.

- Itsenäinen, vapaa ihminen on aina ollut myös minun ihanteeni, mutta en ole koskaan jaksanut uskoa siihen, että vapaan markkinatalouden periaate ja sen sisältämät mekanismit takaisivat sen, että tämä ihanne voisi käytännössä toteutua … jos ajatellaan koko ihmiskuntaa. Turhaan eivät eräät viisaat ajattelijat ole nimittäneet vapaan markkinatalouden ihannoimaa yksilön vapautta suden vapaudeksi. Näyttää siltä, ettei tänä päivänäkään ole voimassa sellaisia yhteisiä sääntöjä, jotka tuota ”vapautta” sitoisivat tai edes hillitsisivät. Mitä suuremmalla suulla sudet ulvovat vapauden puolesta, sitä toivottomammalta maailma näyttää.

”Näinhän on. Siitä on muodostunut nykymaailman maksiimi eli kokemuksesta johdettu käyttäytymissääntö ja periaate.”

”Niin kauan kuin pieni ihminen (vegaani) tai valtio (Suomi, Viro) pysyttelee omien periaatteittensa ja elämänkokemustensa suojaisessa kotilossa, hänen vapauttaan arvostetaan ja kunnioitetaankin, mutta heti, kun hän tunkeutuu ulos kotilostaan ja saa (tai kuvittelee saavansa) uuden, kauniimman ja näyttävämmän juhla-asun itselleen (perhoselleen), hän joutuu keskelle susien valtataistelua. Siinä ei armoa tunneta. Vain armoton voima ratkaisee.”

Onneksi aurinko niinku paistaa siinäkin maailmassa. Se on niinku luonnonlaki.

437. Uutisia Bjälbon konsiilista IX 160308

1. Nyrkkitervehdys oli konsiilin Kokoonkutsujan moka. Suuri virhe. Ylimielinen ele. Hänen johtamansa troikka osoitti koko kanalle, etteivät he ymmärrä konsiilin henkeä eivätkä sen toimintatapoja. Siihen ei olisi ollut näissä olosuhteissa varaa.

2. Tässä näkyy nyt jälleen se rakennevika, josta olemme näissä uutisissa puhuneet jo alusta lähtien. Kokoonkutsuja on liian suuri. Kolmijalkainen jakkara on pahasti kallellaan. Sitä on vaikea, lähes mahdotonta saada tasapainoon, jotta sillä voisi turvallisesti istua.

3. Nyt lopputulos alkaa näyttää suurelta farssilta!

4. Aikarajat, joita Kokoonkutsuja on käyttänyt saarnojensa keppihevosena, ovat murtuneet kerta toisensa jälkeen. Epistolatekstikin, jota hän aluksi luki suurella innolla, on menettänyt pala palalta loistoaan eikä sen sisällöstä ole enää jäljellä muuta kuin vaivainen luuranko. Taivaanrantaan piirretty otsakekin on ollut pakko muuttaa.

5. Piispat kumarsivat kyllä nöyrästi, kun Kokoonkutsuja päätti jälleen kerran saarnansa, mutta eivät he pystyneet pitämään lupauksistaan kiinni. Juudas iskariotteja ilmestyi iso lauma nurkan takaa heti, kun saarna oli päättynyt.

6. Nyt vain odotetaan, milloin Kokoonkutsuja panee toimeen syksyisen uhkauksensa ja lähtee Korkean Tornin luokse ilmoittamaan, että aika on kypsä.

7. Siellä tuskin kolistellaan nyrkkejä yhteen!

8. Seuraukset voivat oli tosi pahoja.

9. Sen vuoksi Kokoonkutsuja yrittänee ehkä vielä kerran asettaa uusia aikarajoja – mutta se saattaa olla jo liian myöhäistä.

10. Kun arvovalta romahtaa, sitä on vaikea saada takaisin.

11. Nyt pompotetaan vastuun raskasta palloa Piispojen ja Kokoonkutsujan piirileikissä, eikä kukaan näytä tietävän, mitä peliä pelataan.

12. Bjälbon konsiilin ovi on vielä raollaan. Ehkä?

(”Mitä toljotat, poika. Käy kiinni ja kanna … Putos haavasta lehti. Tuli polun poikki. Isä Jussi kuin ammuttu viitaan loikki.”)

436. Itsenäisyydestä 160228

Itsenäisyys on iloinen asia. Sitä kannattaa työnnellä vapauden vankkureissa maailman turuilla ja toreilla koko luomakunnan ihailtavana.

Sen jälkeen, kun Viljo Vähänen oli esittäytynyt minulle yhdeksäntenä päivänä helmikuuta vuonna 2011 Nizzan Enkeltenlahdella, olemme sivunneet aihetta aina silloin tällöin joko kävelyretkillämme Lauttasaaren Ryssänkärjessä taikka Kruununhaan Pataässässä, mutta kertaakaan emme näiden vuosien aikana ole jysähtäneet miettimään, mitä itsenäisyys oikein tarkoittaa.

Se on ollut itsestäänselvyys. Hyvä asia.

Itsenäisyys on vapauden kivijalka.

Filosofit ovat aina rakastaneet itsenäisyyttä.

Kun huomenna, karkauspäivänä, maailmankirjat ovat jälleen sekaisin, vaikka tiedämme tarkalleen, että Maapallo kiertää Auringon 365 päivässä, viidessä tunnissa. 48 minuutissa ja 46 sekunnissa, saimme Viljon kanssa aiheen pohdiskella, kuinka itsenäinen tämä Telluksemme tosiasiassa on.

Kuinka itsenäisiä tällä taivaankappaleella tallustelevat (kävelevät, kasvavat, mönkivät tai muuten vain oleilevat) oliot ovat?

Onko itsenäisyydellä synonymia? Riippumattomuus? Tasa-arvoisuus?

Onko oman olemassaolon varmuus solus ipse itsenäisyyden anoa ja ehdoton edellytys? Vai onko itsenäisyys vain oman ajattelun tuotos?

Näihin ajatuksiin meidät johdatteli astrofysikaalinen uutinen, jossa kerrottiin, että aurinkokuntamme suurin jättiläisplaneetta, Jupiter, on 4-5 miljardin vuoden aikana sekä suojellut Maapalloa liiallisilta pommituksilta että ohjaillut tänne erilaisia aineksia, joista kaikki elämänmuodot ovat saaneet alkunsa ja kehittyneet nykymuotoisiksi.

Siinä aikataulussa maapallon olioiden (ihmisten, eläinten, kasvien ja bakteereiden) keskinäiset valtataistelut tuntuvat bagatelleilta pikku asioilta.

Muistimme Viljon kanssa lukeneemme jostakin National Geographicin numerosta jo vuosia sitten, että maapallon eliökuntaa on kohdannut aina silloin tällöin suuri tuho great extinction, jonka seurauksena lähes kaikki elämänmuodot ovat kadonneet, mutta sitten taas elpyneet. Samoin muistimme, että Maapallon akseli nykyisinkin huojuu ja että nykyinen Päiväntasaaja on aika ajoin ollut aivan eri paikassa kuin nykyisin … ja että sen vuoksi öljyä ja kaasua löytyy nyt Jäämeren pohjalta!

Siis kuinka itsenäinen (itseriittoinen, omahyväinen, omillaan toimeentuleva) Maapallo itse asiassa on? Kuinka varmaa meidän tietomme Maapallosta ja sen historiasta on? Mihin me voimme luottaa?

”Tiedon varmuus on suuri ongelma”

Viljo Vähänen tarttui mieliaiheeseensa.

”Tiedostahan ei ole koskaan ollut pulaa. Sitä on ollut tarjolla yllin kyllin. Teoriassa voidaan lähteä siitä, ettei tietoa ole koskaan liikaa. Tiedontulva on siinä mielessä aina lopulta hyödyllinen, vaikka se saattaa näyttää aika ajoin tuhoisalta. Se on kuin kevättulva tai vuorovesi. Tai vaikkapa jäätiköiden sulaminen Maapallon navoilta ja Himalajan  vuoristosta. Ei tiedon hallintakaan ole ongelma, vaikka väärinkäytöksiä (diktatuuri, terrorismi, rikollisuus) tapahtuu jatkuvasti. Oikean tiedon sirut ovat ikuisia, kestäviä ja pysyviä. Niiden varassa itsenäisyydestäkin muodostuu koko ihmiskuntaa hyödyttävä hyve.”

- Haluatko siis puhdistaa valtiollisten tiedustelupalvelujen mainetta?

TAUKO

Viljo oli hetken sanaton.

”Tieto on valtaa. Se on totta. Tiedon avulla voidaan sekä mustamaalata että kirkastaa. Kiristämällä ja kiduttamalla saatu tieto on arvotonta. Se kelpaa vain itsenäisyyden murskaamiseen. Jos tietoa käytetään itsenäisyyden ja vapauden tuhoamiseksi, sitä ei voi koskaan pestä puhtaaksi.”

”On vaikeaa löytää sellaista separaattoria, joka erottelisi oikeudenmukaisesti hyvän ja pahan tiedon. Vanha maitoseparaattori ei kelpaa esimerkiksi, koska sen lopputuloksena syntyi ”hyvää” ja ”huonoa” maitoa, vaan pitäisi löytää moniarvoinen separaattori, joka säilyttäisi alkuaineen (ihmisyyden - lehmän vuohen,  kamelin maidon) kaikki peruselementit elinvoimaisina. Tässä mielessä itsenäisyyteen kuuluu vahvana myös tasa-arvoisuuden elementti.”

- Aivan. Jos tiedustelupalveluja käytetään vain sodan valmisteluun ja asevarustelun kehittämiseen, ollaan astuttu vaaralliselle polulle. Viimeksi eletyn, kokonaisen vuosisadan pitäisi riittää todisteeksi siitä.

”Jupiterin hyvä tahto voi joutua kovalle koetukselle, jos sillä tiellä jatketaan alkaneella vuosituhannella.”

435. Harakan manifesti 160222

Mitä hatsahat harakka, kuta kurja juoksentelet? Sitä hatsahan harakka, sitä kurja juoksentelen, tulin saamahan sanoa; kunpa tekin tietäisittä, korentonne katkoisitta, korvonne murentaisitta, kartut kääestä nakkaisitta, jäälle jättäisittä” (Kanteletar, ”Oli ennen ukko, akka”, Laulu-Miehille omistanut Aksel Törnudd).

Harakka Pica pica on kaunis lintu. Tuttu, mustavalkoinen arkiasu. Vihreän häivähdys pitkässä pyrstössä. Naaras munii maalis–toukokuussa 5–8 vihertävää ja ruskeapilkkuista munaa ja hautoo niitä 21–22 vuorokautta. Monivärinen ilmestys.

Mutta myös arvoituksellinen, pelottava sanansaattaja. Poikkeuksetta sen hatsatus on merkinnyt kaikenlaista epäonnea ja vastoinkäymisiä.

Jokin päivä sitten se oli yhdessä varisten kanssa nokkimassa kuollutta rusakkoa ikkunani alla (ks. 430. Kapitalismin kulta-aikaa? 160202). Nyt paikalla on enää sateeseen väsynyt lumiukko, jolle lapset olivat panneet porkkanan nenäksi ja hiilenpalaset silmiksi. Punainen pipo oli putoamaisillaan sen päästä.

 Mikä onkaan harakan viesti tällä kertaa?

Viljo Vähäsellä oli tästäkin asiasta jämärä mielipiteensä:

”Se on lukenut tarkkaan kommunistisen manifestin! Vihreä häivähdys vilahtaa. Ei viihdy punaisessa pipossaan. Ei uskalla olla porvarikaan. Näkee haamuja hiilisilmillään. On siis ulkona reaalipolitiikasta kuin lumiukko”

Olimme lukeneet Marko Junkkarin kirjoituksen sunnuntain Hesarista, mutta emme olleet saaneet käsiimme originaalia eli ”entisen toimittajan outoa manifestia Sdp:n pelastamiseksi.”

Polku Ryssänkärkeen oli liukas, hiekoittamaton.

”Kyllä se jonkinlainen performanssi oli.”

(Performanssi on yleisön edessä esitettävä taide-esitys, joka voi noudattaa ennalta laadittua suunnitelmaa, syntyä esityshetkellä improvisaationa tai sisältää sekä suunniteltuja osia että improvisointia. Performanssi on multimediaa ja voi sisältää elementtejä tai muistumia eri taidemuodoista. Performanssi kehitettiin 1960-luvulla ja sen tavoitteena on visuaalisen ja ajatuksellisen kokonaisuuden luominen).

”Siinä on  paljon harakkamaisia elementtejä.”

(Piha-tiellä räksättänyt harakka on kertonut epämieluisista vieraista, matkalle lähtiessä harakan nauru on tiennyt vaivalloista taivalta. Metsälle tai kalaan lähtiessä jos törmää harakkaan, voi saman tien kääntyä takaisin; saalista ei ole luvassa. Harakan on uskottu levittävän ruttoa. Sitkeästi on uskottu, että harakka on perso kiiltäville esineille, ja että se kätkee suureen pesäänsä varastamiaan hopeaesineitä, mutta tutkimustulokset eivät tätä väitettä tue)

”Mutta tarkemmin ajatellen harakan hatsatuksesta voi kuulla myös syvempiäkin äänikertoja. Tämän päivän kirkkaassa auringonpaisteessa se on ehkä nähnyt ihan oikeita haamuja. Ehkä sen performanssi ei olekaan pelkkä silmänkääntötemppu. Tannerilainen tyrskähdys saattaa olla hyvinkin tarpeen, jotta yhteiskunnalliseen pohjaliejuun jumittuneet työmarkkinavankkurit saataisiin uudelleen liikkeelle.”

Viljo Vähänen kaivoi taskustaan Karl Marxin ja Friedrich Engelsin vuonna 1867 kirjoittaman kommunistisen puolueen manifestin.

”Onhan niitä manifesteja runoiltu ennenkin. Ehkä harakka hatsahtelee sen vuoksi, että se näkee aaveen kummittelevan edelleenkin Euroopassa. Vaikka Mooses määräsi kultaisen vasikan  sulatettavaksi, minkä jälkeen sen kulta oli jauheena sekoitettava veteen ja juotava, ei sen maaginen viehätys ole mihinkään kadonnut. Se on väläytellyt kasvojaan ihmiskunnalle kautta historian aina vain uudenaikaisemmissa väreissä ja koristeissa.”

Tauko.

Viljo luki sitaatteja.

(Aidoimman ilmauksensa porvarissosialismi saa vasta silloin, kun se muuttuu pelkäksi puhetaidolliseksi koristeeksi.

Porvaristo luonnollisesti kuvittelee parhaaksi sen maailman, jossa se hallitsee. Porvarissosialismi muokkaa tämän lohdullisen kuvitelman enemmän tai vähemmän eheäksi järjestelmäksi. Kun se kutsuu proletariaattia toteuttamaan järjestelmiään ja käymään sisälle uuteen Jerusalemiin, se vaatii oikeastaan vain sitä, että proletariaatti pysähtyisi nykyiseen yhteiskuntaan, mutta luopuisi niistä vihamielisistä käsityksistä, mitä sillä on tästä yhteiskunnasta.)

- Oletko siis sitä mieltä, että harakan hatsatus ennustaa vanhan luokkataistelun ylösnousemusta? Julistaako harakan manifesti porvarillista sosialismia vai sosialistista porvarismia?

Viljo Vähänen jäi miettimään. Asteli varovaisesti jäätyneellä polulla, jolle oli alkanut kertyä hiljalleen uutta lunta.

”Ei me luokkataistelusta koskaan irti päästä. Se on ikuista. Yhtä ikuista kuin mannerlaattojen liikkuminen. Jotkut saattavat aavistaa tai kuulla niiden törmäyksen paremmin kuin jotkut toiset. Mutta kukaan ei voi niitä estää.”

”Performanssi on vain yksi poliittisen taiteen laji”