446. Nallen paratiisi 160408

Ruukinmatruuna lataa tänä aamuna täyslaidallisen kohti Nallen paratiisia.

Nordea on yllätetty housut kintuissa. Se on ollut itse yksi aktiivisimmista pääjehuista tässä koko sopassa, ja nyt Nordean ja nordealaisten ainoa mahdollisuus on esiintyä niin röyhkeästi, ylimielisesti ja törkeästi kuin mitä he kykenevät, ja valehdella kirkkain silmin kädet veripunaisena loppuun saakka ja kiistää kaikki.

”Kyllä minunkin on aika vaikeaa silittää karhua myötäkarvaan”, sanoi Viljo Vähänen sen jälkeen, kun olimme katsoneet eilen puoluejohtajien surkuttelua siitä, etteivät he ole saaneet veroparatiiseja kuriin ja kun olimme lukeneet aamulla nimimerkki Takkiraudan blogia ennen kuin läksimme aamukävelyllemme kohti Ryssänkärkeä.

”En minäkään odottanut, että Nalle pyytäisi televisiossa anteeksi sitä, että oli vahingossa ottanut hyvän ja pahan puusta kielletyn hedelmän ja maiskutellut sitä muina miehinä usean vuoden ajan suussaan. Mutta kyllähän ruukinmatruunan väite veripunaisista käsistä menee aika pahasti pieleen. Jos suomalaisessa lakiverkossa on nallen mentäviä aukkoja, se ei ole nallen vika, vaan se johtuu verkontekijän sinisilmäisyydestä. Vapaassa markkinataloudessa saa tehdä vaikka kuinka paljon syntiä, kunhan ei joudu kiinni. Karkotus paratiisista toimii siinä vain tehottomana pelotteena. Nallella on vapaus tulkita oman paratiisinsa lakeja miten haluaa.”

Ruukinmatruunalle on koko ikänsä ollut selvää, että sen enempää politiikka kuin bisneskään ei tunne minkäänlaista etiikkaa saati moraalia, ja parhaasta rikollisesta tulee aina paras presidentti. Mutta aivan sentään ihan minkälaista farisealaisuutta tahansa ei kansa siedä.

- Siinähän se juuri on. Ruukinmatruunan olisi hyvä vilkaista omia käsiään. Ne ovat todennäköisesti yhtä verenpunaiset kuin Nallellakin. Helppoheikin suusta pullahtelee kovin herkästi kaikenlaisia sammakoita, kuten se että kyllä kansa tietää.

”Valtion tehtävänä on pitää huoli siitä, että verkot paikataan ennen kuin niihin syntyy lehmän kokoisia repeämiä. Tämänhän pääministerikin lupasi eilisessä debatissa. Mutta Nallen väite siitä ettei hänen paratiisissaan ole tehty mitään väärää, laitonta tai moraalitonta, kalskahtaa todellakin ylimieliseltä ja röyhkeältä. Sitä voi perustella vain näkymättömältä kädeltä saadulla, kuvitteellisella valtakirjalla.”

- Yes. Ja pidän myös Kauppalehden käyttämän maineasiantuntijan arviota Nallen viestintästrategiasta aivan oikeana. Yksilöpsykologiassa kieltäminen on yleisesti käytetty, vahva defenssi. Se toimii samalla tavalla myös bisneksessä. Sen murtaminen on vaikeaa. Siihen tarvittaisiin syvällistä, sivistyksellistä kasvatustyötä.

”Aivan. Omien paratiisien verkostossa, jossa nallet voivat vapaasti tallustella ja koota omia shampanjakomppanioitaan – kuten ruukinmatruuna sanoo havainneensa – muutos korkeamman kansalaismoraalin suutaan on ison työn takana”

445. Fiksu valtio? 160405

Tähän tarvitaan fiksun valtion ja dynaamisten markkinoiden työnjako. Se on ainoa mahdollisuus (Kansanedustaja Timo Harakka, sdp, tänään).

Keskellä veroparatiisia kasvaa hyvän ja pahan tiedon puu. Sen hedelmät houkuttelevat heikkoa ihmistä.

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä. Herra Jumala sanoi ihmiselle: ”Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma (1. Moos.2.15-17)

Ihminen on käyttänyt koko olemassaolonsa aikana ainoata mahdollisuuttaan oman harkintansa mukaan - fiksusti.

Seuraukset tiedämme tänä päivänä.

Vai tiedämmekö?

Tiedämmekö onko ihminen syyllinen sotiin, kulkutauteihin, luonnonkatastrofeihin ja muihin kauheuksiin, joita hän yhtenä Eedenin asukkaana on joutunut kohtaamaan? Vai ovatko ne näkymättömän käden aiheuttamia vaivoja, joihin ihmisellä itsellään ei ole osaa eikä arpaa? Ne vain tapahtuvat, ja sillä siisti!

Oli miten oli, ihminen lienee aina etsinyt vastausta näihin kysymyksiin.

Se taitaa kuulua ihmisenä olemiseen.

Siksi harakan hatsatuskin (ks. postauksen nro 435. Harakan manifesti 160222) menee herkästi yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Fiksun valtion ajatukseen kannattaisi kuitenkin hetkeksi pysähtyä.

Viljo Vähäsellä oli jälleen vastaus takataskussaan.

”Se tuo mieleen keskustelun dynaamisesta konservatismista, vaikka se lensi tällä kertaa ulos demarin suusta. Tai ehkä paremminkin sosiaalisesta markkinataloudesta, jolle sodanjälkeisen Saksan taloudellisen nousun sanotaan rakentuneen. Vapaan markkinatalouden unelmahan perustuu nukahtaneen, väsyneen valtion ajatukseen ja siihen, että markkinavoimat on se Eedenin paratiisin puu (salainen voima), johon ihminen ei saa sormellaankaan koskea saatikka nauttia sen hedelmistä. Kysynnän ja tarjonnan laki pitää huolen siitä, että hyvinvointi toteutuu ja ihmisen tulevaisuus on turvattu. Ajatus fiksusta valtiosta, joka toimisi järkevällä tavalla ihmisen hyväksi on vapaan markkinatalouden auguureille täysin käsittämätön.”

”Epäonnistuneiden sosialististen kokeilujen seurauksena valtiosta on tullut suuri paha jonka varaan mitään järkevää, hyväntahtoista politiikkaa ei kannata rakentaa.”

- Oletko siis sitä mieltä, että sosialisti Timo Harakka on oikeassa siinä, että meidän pitäisi ajatella valtion rooli kokonaan uudelleen ja riisua siltä pois sosialismin viitta?

”Se olisi kyllä koko operaation perusedellytys. Tehtävä tuntuu kuitenkin epätoivoiselta. Taidamme olla liiaksi sidottuja raamatulliseen paratiisitulkintaan. Virhe on tehty eikä sitä saa tekemättömäksi. Ei vaikka päätettäisiin istuttaa paratiisiin kokonaan uusi puu ja vannoa, ettei siitä kukaan kävisi varastamassa yhtään ainutta hedelmää.”

”Ihminen on niin raadollinen eläin, että kiellot vain kiihottavat sen mielikuvitusta ja vallanhimoa.”

- Siltähän se näyttää, kun on seurannut yhteiskuntasopimuksesta käytyjä neuvotteluja ja niiden ympärillä pyörivää keskustelua. Uuden puun istuttaminen paratiisiin taitaa jäädä tälläkin kertaa vain unelmaksi.

”Fiksun valtion rakentajaksi tarvittaisiin nyt Sinan rakentajan kaltainen ihmemies, josta Mika Waltari kertoo Mikael Hakimissa, mutta siinäkin suhteessa jäljet pelottavat. Drina-joen yllä lepää tuskan synkkä varjo”

Miten mitätön on elämän tyhmä pieni leikki, miten julma ja oikullinen ja kaikesta huolimatta ihana se on. Hevosen uskollisuuteen ja koiran kuuliaisuuteen voi luottaa, mutta ei ihmiseen. Koira ei pure kättä, joka sitä hyväilee ja ruokkiin, mutta ihmisen pahin vihollinen on aina hänelle rakkain ihminen, ja kenties ihminen sydämensä salassa on oman itsensäkin pahin vihollinen (m.t.470-471).

444. Konsoliroolipelisarja 160403

Aprillipäivän iltana sveitsiläiskiinalaisen pianotaitelija Mischa Cheungin kädet laskeutuivat flyygelin koskettimille ja hän odotti keskittyneesti kapellimestari Kimmo Tullilan merkkiä aloittaakseen Nubuo Uematsun pianokonserton For the People of Gaia, joka perustuu yhdeksännen Final Fantasyn soundtrackiin.

En tiennyt Tampere-talon Ison salin ovelle astuessani mitään konsolipelisarjoista, ja edessä oli pelimusiikkikonsertti.

Hieman hävetti.

Ohjelmalehtisen mukaan pelisarjan ensimmäinen osa oli ilmestynyt jo vuonna 1987 ja tuorein on määrä julkaista tämän vuoden aikana.

Tunsin pudonneeni kärryiltä.

Kops. Oho. As-duurissa. Vladimir Horowitz. Poloneesi. Chopin.

Mutta nyt tiedän. Hieman. Jotakin.

Nimitäin, että samoihin aikoihin, kun pelimusiikki syntyi, Suomi ja Neuvostoliitto ajautuivat ärhäkkääseen diplomaattisen kriisiin, jonka syynä oli Commodore 64-kotitietokoneelle suunniteltu Ride over Moscow-peli, jossa pelaajan tehtävänä oli estää Neuvostoliiton ydinaseisku Pohjois-Amerikkaan hyökkäämällä avaruuteen sijoitetuilla häivepommikoneilla Moskovaan (ks. Markku Jokisipilä: Kun Tina Turner voitti kylmän sodan, Suomen Kuvalehti 12-13/1026).

Ovet paukkuivat Tehtaankadulla.

Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja muistaa pelanneensa keväällä 1985 pelin läpi.

Nyt hän kertoo: ”MikroBitti-lehdessä julkaistu myönteinen arvio oli (Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan nykyisen puheenjohtajan Konstantin Kosatchevin isän mukaan) yksi räikeimpiä Neuvostoliiton vastaisia provokaatioita sodanjälkeisessä Suomessa”

Mutta Tampere-Filharmonian konsertin jälkeen ovet eivät paukkuneet, vaan salintäyteisen, nuoren yleisön kädet räjähtivät. Standing ovationeista ei meinannut tulla loppua!

Syykin on selvä. Nyt eletään toista aikaa. Nyt pelataan toista peliä.

Vai pelataanko?

Markku Jokipii on varmastikin oikeassa todetessaan, että ”yhden tietokonepelin ympärille noussut kohu näyttää nykyään koomisen ylimitoitellulta”.

Hän muistuttaa, että maailmanpoliittinen tilanne oli 1980-luvun alkupuolella jännittynyt, kun läntisen maailman johtajiksi nousivat Ronald Reagan ja Margaret Thacher ja kun Yhdysvallat oli julkaissut avaruuteen sijoitettavan puolustusohjelmansa (Strategic Defense Initiative, SDI).

”Kahta viikkoa ennen SDI-aloitteen julkistamista Reagan oli pitänyt amerikkalaisten herätysliikkeiden vuosikokouksessa puheen, jossa hän oli nimennyt Neuvostoliiton pahan imperiumiksi ja sitä vastaan käydyn kamppailun taisteluksi hyvän ja pahan välillä.”

Läntinen viihdeteollisuus otti tietysti tilanteesta kaiken mahdollisen irti.

On kuitenkin aika vaikeaa uskoa, että vuonna 1982 ilmestyneen Commodore 6:n SID-äänipiiri (Soud Interface Device) ja siitä alkanut tietokonepelimusiikki, olisi suunniteltu tämän päivän kansainvälisen valtataistelun työvälineeksi.

Vilkaisu (Googlesta) videopelimusiikin historiaan antaa kuitenkin aiheen olettaa, että pelimusiikkikonserttien sarja jatkuu ehkä entistä voimalallisempanakin ja että valtapelien taitajat ja amatööritkin ovat kiinnostuneita siitä yleisöstä, joka aprillipäivänä täytti Tampere-salin.

Politiikalla on tunnetusti ahneet kädet.

Jonne Valtonen (s. 1976), yksi illan säveltäjistä (In A Roudabout Way – Fanfare) antaa ohjelmalehtisessä hyvän vinkin: ”Jos ei tunne pelejä, voi keksiä ihan oman tarinan, oman pelin, ja pelata sen läpi konsertin edetessä.”

Ainakin Roger Wanamon kolmas Final Fantasy-pianokonsertto, jolle For the People of Gaia perustuu antoi mielenkiintoisia aineksia tällaiseen ajatusleikkiin – ja erityisesti Mischa Cheungin ylimääräisenä soittama, hieno akvarelli!

443. Linjariidasta 160330

Scientia potentia est.

Valta on kieroluotoinen otus. Se ei paljasta kasvojaan, mutta haluaa osallistua leikkeihin. Se piiloutuu riitojen taakse. Se nauraa. Suree. Se vaihtaa naamiota, persoonaa. Aina tilanteen mukaan.

Tieto on valtaa.

Jokaisen linjariidan takaa löytyy uhmakas väite. Minä tiedän. Minä tiedän paremmin.

Viljo Vähäselle poliittiset linjariidat olivat tuttuja.

Aina, kun keskustelumme lipsahti siihen suuntaan, hän muisti mainita Jobin kirjan.

”Se on malliesimerkki linjariidasta ja valtataistelusta. Sen jäljet näkyvät kaikkialla tänäkin päivänä. Tavallinen ihminen revitään kappaleiksi, raadellaan, jotta valtataistelijat (Jumala ja Saatana) pystyisivät vakuuttamaan toisilleen, mikä on oikein. Siinä rytinässä unohtuu inhimillisyys, ihmisen hyvä. Vaikka molemmat vakuuttavat taistelevansa juuri sen puolesta.”

Tällä kertaa aamukävelymme teemana ei kuitenkaan ollut maailmanpolitiikan tämänhetkinen, vaarallinen tila, vaan vähäinen, yhden puolueen sisäinen paimenkirje, jonka tekstin Ilta-Sanomat julkaisi eilen.