484. Fillarikommunismista 160812

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Värit voivat vaihdella kirkkaasta sateenkaaresta synkeään mustavalkoiseen. Pääasia on, että läheinen suhde lapsen ja vanhemman välillä säilyy vuosista välittämättä, vaikka tunteet heilahtelisivät jääkylmästä tulikuumaan.

Ismit liitelevät käsiteavaruudessa kuin pääskyset kesäillassa.

Kommunismi ja kapitalismi. Liberalismi ja konservatismi. Kaikilla omat siipensä. Omat kannattajansa. Omat lisänimensä.

Ideologisella perusskaalalla ne järjestyvät vuosi vuodelta samankaltaiseen jonoon. Vain karsinoiden seinät kolisevat.

Viljo Vähänen riemastui luettuaan aamulla Iltalehdestä, että fillarikommunistit ovat lähteneet kostoretkelle (Tommi Parkkonen: ”Näkökulma. Fillarikommunistien kosto – perussuomalaisilla ja Sdp:llä yhteinen ongelma”).

”Se on kepeää lentoa, jos sitä verrataan Kainuun korpikommunismiin tai Kommunismin mustaan kirjaan. Kun kirjanoppinut kommunisti nousee keltaisen kaupunkipyörän selkään ja huristelee pitkin Pitkää siltaa, siitä on oksat pois.”

- Tässä puhutaan nyt uusimmista galluptuloksista, joiden mukaan vihreiden ja vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on ohittamassa persujen kannatuksen. Siinä ei vielä ole näkyvissä kovinkaan selviä merkkejä ideologisesta paatoksesta. Enemmänkin on kyse harmittomasta vahingonilosta, kun soinismi on karahtanut karille eikä pelastavaa jytkyä ole näkyvissä. Voihan sitä tietysti kutsua myös kostoretkeksi, koska persut veivät valeissa äänestäjiä sekä vihreiltä että vasemmistolta, mutta saivathan demaritkin siitä osansa.

”Aivan. Fillarikommunistit ovat nyt myös demareiden vihollisia, kuten Parkkonen huomauttaa.”

- Kyllä fillarikommunismiin sisältyy mahdollisesti myös syvempiä värisävyjä. Ville Niinistössä ja Li Andersonissa on tosin jäljellä vain kelmeä kajastus siitä korpikommunisista, jota vastaan Puolangan kirkkoherra hyökkäsi paimenkirjeissään vuosina 1959-1960 tai joka oli akateemikko Erik Allardtin tutkimuskohteena. Sama värijuova löytyy kyllä myös suurempienkin puolueiden johtoryhmistä, vaikka se on tapana kätkeä luonnollisemman väristen siipisulkien peittoon.

”Se on totta. Mutta silloin on laskeuduttava aika syvälle poliittisten ideologioiden sydänjuurille. Sieltä saakka on mahdollista kuulla fillarikommunisminkin peruskaikuja.”

Kun lähestyimme Ryssänkärkeä ja aurinko oli jo painumassa läntisen horisontin syliin, Viljo muisti Jouko Kajanojan (valtiotieteen tohtorin ja ekonomin, joka loikkasi tutkijasta virkamieheksi, siitä ministeriksi ja Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajaksi) puheenvuoron hyvinvoinnin ymmärtämisestä (ks. Hyvinvointitutkimuksen workshop 9-10.3.2011 Pieksämäki).

Viitanen Aristoteleen ikuisiin viisauksiin Viljo luetteli sen pohjalta:

Olisi hyvä

(1) kokea pitkä ikä ja täysi elämänkaari

(2) saada ravintoa, suojaa ja rakkautta

(3) olla terve ja kehittää ruumiin kykyjä

(4) toteuttaa itseään eli harjoittaa ajattelua, aisteja, mielikuvitusta, huumorintajua ja teknisiä taitoja

(5) harjaannuttaa haluja ja tunteita

(6) ottaa osaa yhteisten päämäärien ja niiden tavoittamisen keinojen suunnitteluun

(7) tulla tunnetuksi itseään arvostavana yksilönä ja kulttuurisen taustansa edustajana

(8) elää tyydyttävässä suhteessa muun luonnon kanssa.

Päädyimme näin iltakävelymme lopputuloksena siihen, ettei fillarikommunismikaan ole hullumpi ajatus!

483. Vastavoima 160811

Idän viisaat kohtasivat toisensa suurruhtinaiden kesäpalatsissa. He halusivat sopia vastavoimasta..

Molemmilla olivat taskut täynnä menneiden aikojen suuria muistoja. Toisella Venäjän koko historia. Toisella Osmanien valtakunta. Paikkana oli Konstantinin palatsi Pietarissa. Sen suunnittelun oli aloittanut Pietari Suuri jo vuonna 1715.

Historian siivet havisivat.

Oli suuruuden aikoja ja suuria katastrofeja. Oli onnea ja menestystä, mutta myös karvaita tappioita, surua ja murhetta.

Nyt piti näyttää koko maailmalle, että elossa ollaan. Että voimaa on tallella.

Mutta soveltuvatko mekaniikan peruslait nykypäivään? Nehän olivat tiedossa jo ennen kuin kesäpalatsia alettiin rakentaa. Isaac Newton oli julkaissut ne ensimmäisen kerran vuonna 1687 teoksessaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica. Löytäisivätkö idän viisaat vastavoiman perusteet matematiikasta? Olisiko historia pelkkää matematiikkaa? Logiikkaa? Puhdasta järkeä?

Viljo Vähänen oli anivarhain jo hereillä, kun suuntasimme jälleen kohti Ryssänkärkeä.  

Olimme lukeneet uutisista, että Venäjän presidentillä oli ollut vilkas viikko. Hän oli tavannut maanantaina Azerbaidzhanin ja Iranin presidentit Ilham Aliyevin ja Hassan Rouhanin, tiistaina Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin ja että eilen oli vuorossa Armenian presidentti  Serzh Sarkisian.    

Kiirettä siis piti.

Jotakin suurta oli tekeillä?

Vastavoima lännelle? Natolle ja EU:lle?

Viljo aloitti esitelmänsä heti, kun olimme ohittaneet Kasinon rannan.

”Mekaniikan perustuslait – liikkeen jatkuvuus, dynamiikka sekä voima ja vastavoima – soveltuvat huonosti politiikkaan, koska sen perustana eivät ole luonnonlait vaan inhimillisen elämän tietyt tosiasiat, joissa on kyllä havaittu jonkinlaista lainalaisuutta, mutta se on kaukana matemaattisesta täsmällisyydestä.”

” Newtonin kolmas laki sanoo, että jos kappaleeseen vaikuttaa toinen kappale jollain voimalla, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla. Tätä ei pidä sekoittaa Newtonin toisesta laista johdettuun tasapainoyhtälöön, joka on usein algrebrallisesti samankaltainen, mutta jonka fysikaalinen merkitys on toinen. Oleellisena erona on se, että voima ja vastavoima vaikuttavat aina eri kappaleisiin.”

”Tasapainon etsiminen on politiikkaa, ei matematiikkaa. Se voi olla päämäärä tai tavoite, mutta mekaniikan peruslaeilla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.”

quod erat demonstrandum

Viljo oli tohkeissaan.

- Ajattelet siis, että Konstantinin palatsin tapaaminen oli vain poliittista teatteria, sanoin, kun Viljo veti vähän henkeä. – Ehkä tässä on kysymys vain terminologisesta virheestä. Idän viisaat eivät siis etsi vastavoimaa vaan tasapainoa? Sehän oli kylmän sodan päämäärä … että itä ja länsi pelkäisivät toisiaan yhtä paljon … tasapainoisesti …

”Oukei. Siitähän tässäkin on tietysti kysymys. Tavallinen järki common sense riittää. Ajatellaan, että vastavoiman tarkoituksena on voimatasapaino. Mutta silloin siirrytään tietysti voimapolitiikkaan mikä on kiistattomasti poliittinen termi.”

Tästä oltiin Viljon kanssa täysin samaa mieltä. Olimmehan lukeneet huolella Pekka Visurin perusteoksen Turvallisuuspolitiikka ja strategia  (WSOY 1997).

”Siitä tuli mieleeni hälyuutinen Marskin laatan sottaamisesta Pietarissa. Pekkahan otti järkevästi kantaa myös siihen. Historialliset mielikuvat iskostuvat sitä voimakkaammin mitä paremmin se sopivat kulloisenkin voimapolitiikan ideologisiin taustoihin.”

MUTTA.

Mekaniikan peruslaeilla ei niidenkään kanssa ole mitään tekemistä.

482. Oudot kaverukset 160808

Ulkopoliittisesta instituutista Jean Monnet-professoriksi Tampereen yliopistoon noussut tutkija kaipaa ”tuloksekasta yhteistyötä” kahdelle maailmanpolitiikkaa suvereenisti hallitsevalle, kansainväliselle järjestölle, jotka nyt vain nojailevat toisiinsa (Hanna Ojanen, Nato ja EU nojaavat toisiinsa, Suomen Kuvalehti 31/2016).

Viljo Vähänen nosti epäilevän sormensa pystyyn, kun lähestyimme lämpimässä elokuun aamussa Ryssänkärkeä.

”Syntyikö sotilasliiton heinäkuisessa huippukokouksessa Varsovassa peräti aivan uusi järjestö, kun Nato ja EU pääsivät sopuun yhteisestä julkilausumasta? Olisiko nyt korkea aika lopettaa pelkkä nojailu ja lyödä hynttyyt ihan oikeasti yhteen? Sopia jäsenmaiden puolustuskyvyn kehittämisestä yhdessä ja yhteensopivasti?”

”Epäilen vahvasti. Tai sitten professori on nielaissut Nato-syötin pureskelematta. Sitähän hän ehti imeskellä tai ainakin katsella kaihoisasti muutaman vuoden ajan, kun oli pohtimassa ammatikseen Euroopan Unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.”

- Olen aika lailla samaa mieltä, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi. – Ne ovat outoja kaveruksia. Siis Nato ja EU, vaikka ovatkin kansainvälisiä järjestöjä. Professori näyttää olevan huolissaan sotilasliiton identiteetistä, kun se ei millään saavuta uskottavuutta ihan tavallisena kansalaisjärjestönä.

”Aivan. Pitkittynyt talouskriisi – mukaan lukien tietysti brexit – puree aivan eri tavalla sotilasliittoa (Natoa) kuin poliittista liittoa (EU:ta). Natolle on tärkeintä, että sen jäsenet satsaavat aseistukseen (asevarusteluun), kun EU:lle on tärkeää jäsenten taloudellinen, kulttuurillinen ja henkinen hyvinvointi. Siinä on suuri ero. Valtava ero! Nyt professori haluaisi ajaa kaverukset samaan putkeen. Hän näkee Varsovan julkilausumassa putken alkupään ja haluaisi tunkea – vaikka väkisin – kaverukset syvemmälle sen sisälle.”

- Professorin retoriikassa on vahva Naton ja USA:n haju. Venäjä on ”arvaamaton”. Se on aika lievästi sanottu, kun uuden rautaesiripun tällä puolen elävät maat tuntevat Venäjän vaarallisena uhkana. Sen professori varmasti tietää.

”Nyt kriittiseksi vedenjakajaksi näyttää muodostuvan ’vaarallisesti yksinvaltaan luisuva Turkki’, joka on vahvasti aseistautunut Naton jäsen, ja se on vasta pyrkimässä EU:n jäseneksi. Polttopisteeseen on joutunut EU:n taloudellisesti ja poliittisesti vahvin jäsen, Saksa, jossa on vankka ja vaikutusvaltainen turkkilaisvähemmistö. Se on jo parin sukupolven ajan juurtunut kiinteäksi osaksi saksalaista yhteiskuntaa. Se on vaikea ongelma molemmille oudolle kaveruksille.”

- Aivan. Vääjäämättömästi Turkki on liukumassa takaisin kuolemanrangaistuksen hyväksymiseen. Päitä alkaa pudota – tai pitäisikö sanoa riippua köyden jatkona. Sen pitäisi olla viimeinen naula arkkuun,  Turkin haaveille pääsystä EU:n jäseneksi.”

MUTTA. MUTTA.

Ei sekään ole kirkossa kuulutettu!

Tämän aamun Fingerporin sarkastinen huumori kertoo asiasta:

Saatana sanoo Hitlerille … Onhan kaasussa helppoutensa, mutta itse suosin perinteistä hiilellä grillausta.

Taustalla riippuu sillan kaariholveihin hirtettyinä niitä onnettomia tuhansia, jotka osallistuivat (tai joiden epäiltiin osallistuneen) vallankaappausyritykseen?

Kaduilla riemuitseville ja televisioiden ääreen kokoontuneille tuhansille oikeaoppisille presidentti julistaa:

”Palautan kuolemantuomion, jos kansa niin haluaa”.

OK. Sitä kutsutaan demokratiaksi!

Saksan turkkilaiset yhtyivät riemuun.

Sitä saavat oudot kaverukset nyt pureskella kaikessa rauhassa!

481. Vaaran vuosista 160803

”Vi lever i högst osäkra och farliga tider”. (Valtiotieteen tohtori ja kansanedustaja, Sdp, Erkki Tuomioja, Hufvudstadsbladet 3.8.2016).

Kovia sanoja tästä ajasta.

Elämme äärimmäisen epävarmoja ja vaarallisia aikoja!

Viljo Vähänen ei sulattanut pureskelematta noita sanoja, vaikka sanoikin kuunnelleensa yleensä herkällä korvalla entisen ulkoministerin ajatuksia. Nyt hän halusi vilkaista aikakirjoihin ennen kuin läksimme iltakävelylle kohti Ryssänkärkeä.

Hävityn sodan jälkeen Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistien vallankaappauksen kautta. Pelkoa aiheuttivat rauhan ehdot. Sotakorvaukset, Porkkalan vuokraus, sotilaiden määrääminen takaisin siviiliin, saksalaisten ajaminen pois Suomesta, sotasyyllisten tuomitseminen. Neuvostoliitto tiivisti otetta etupiiristään ja kommunistiset puolueet nousivat yksinvaltaan muissa Itä-Euroopan maissa. Meilläkin kommunistit pääsivät hallitukseen. Armeija kätki aseita sissisodan varalta.

”Kyllä silloin elettiin ”högst osäkra och farliga tider”. Tänä päivänä nuo sanat kuulostavat vierailta. Tuolloin elettiin todellisia vaaran vuosia.”

- Mutta huomasit varmaan, ettei Tuomioja sanonut kolumnissaan sanaakaan Venäjästä, vaan katsoi kauas länteen, Atlantin taakse. Sieltä hän näkee vaaran uhkaavan. Lähikuukasina tuhlataan miljardeja mustamaalaukseen.

”Aivan. Siinä oli (sanat laskien) kolumnin pääasia, vaikka lopuksi löytyi kyllä ruutia myös eurooppalaista oikeistopopulismia ja vinoon asentoon jysähtänyttä vapaata  markkinatalouttakin vastaan. Ja olihan siinä pieni ajatelma myös Ele Aleniuksen planetarisminkin  suuntaan, mistä viimeksi puhuimme. Niistä aineksista on kuitenkin vaikeaa löytää perusteita välittömille uhkakuville, sellaisille, jotka olivat arkipäivää vaaran vuosina. Tuomiojan vihollinen on ajatuksellisesti ja maantieteellisesti turvallisen kaukana.”

- Se saattoi olla kokemuksen tuomaa viisautta, kun muistetaan, millainen kohu nousi ex-puolustusministeri Jyri Häkämiehen puheesta. Venäjä. Venäjä. Venäjä.

”Se ei poista kuitenkaan epäilystäni siitä, että sanat ”högst osäkra” ja ”farliga tider” pulpahtivat pintaan väärään aikaan, kun juuri nyt odotetaan reaktioita Venäjän ehdotukseen Itämeri-keskusteluista, vaikka niitä on tarkoitus käydä vain virkamiesporukalla. Jos kyse olisi pikajuoksukilpailusta, toinen laukaus olisi jo kuultu. Varaslähtö.  Diplomatiassa ja korttipelissä se on vaikeampaa. Lyöty kortti lepää!”