493. Julkisesta moraalista 160910

Humen giljotiini leikkaa moraalin irti luonnollisista totuuksista. Moraalin tulee olla itsenäistä suhteessa sitä tukevaan yhteiskuntaan.

There is no ought from is. (David Hume: A Treatise of Human Nature 1739).

Se on ankara sääntö. Se koskee jokaista ihmistä. Jokaista.

Mutta käytännössä jokaisella ihmisellä on ylitsepääsemättömiä vaikeuksia noudattaa sitä.

Ihminen ei tahtoisi millään asettaa päätään Humen giljotiiniin.

Se on luonnollista ja ymmärrettävää.

Ihmiselle luonnolliset totuudet ovat enemmän kuin elämän suola. Enemmän kuin lisäaineet tai koristeet. Ne ovat elämä itse. Siksi hänen on vaikea ymmärtää, että hänen oman elämänsä ulkopuolella olisi sääntöjä, jotka ovat riippumattomia hänen omasta ajattelustaan ja hänen omista kokemuksistaan.

On ilmeistä, että Humen giljotiini osui arkaan paikkaan.

Se teki moraalista pyhän ja luonnollisista totuuksista arkisen, mutta sekoitti samalla ihmisen ajatuksen ja mielen.

Sadoiksi vuosiksi!

Se johdatti ihmisen ajattelemaan, mikä on hyvää ja mikä on pahaa hänelle itselleen, mutta herätti samalla petollisen ajatuksen, että jos jokin luonnollinen totuus on hyvää minulle itselleni, sen täytyy olla samalla tavalla hyvää myös kaikille muille.

Siitä ihminen ilahtui suuresti, koska oli sydämensä perimmäisessä sopukassa aina ajatellut juuri niin.

Minun hyväni on myös toisten hyvä.

Siitä alkoi vääjäämätön tie kohti ylenpalttista itsekkyyttä ja kieroon kasvanutta narsismia.

Siinä kurimuksessa oman napansa ympärille kääriytynyt länsimainen imperium tänä päivänä elää.

MUTTA

David Humen giljotiini antoi myös mahdollisuuden pohtia, olisiko luonnollisista totuuksista irralleen leikatussa päässä aineksia ja voimaa tutkia moraalia myös itsenäisenä, julkisena hyveenä eikä vain yksilöllisenä, syvälle ihmismieleen hautautuneena salaperäisenä olentona.

Onko siis olemassa myös julkisen moraalin alue, joka on itsenäinen suhteessa sitä tukevaan yhteiskuntaan?

Jos niin olisi, voitaisiinko julkisen moraalin alueella, välttää se katastrofi, jonka keskelle yksityinen moraali näyttää ajautuneen?

Valitettavasti näkymät eivät tässä suhteessa ole kovin rohkaisevia.

Luonnolliset totuudet ovat kerta toisensa jälkeen johtaneet julkisen moraalin alueella koko ihmiskuntaa kohdanneisiin, järkyttäviin katastrofeihin.

Viimeisin, vakavasti otettava pyrkimys antaa julkiselle moraalille konkreettinen hahmo sekä itsenäistä ja vapaata liikkumatilaa on YK:n peruskirja ja koko sen varaan rakentuva järjestelmä.

Onko siitä enää jäljellä muuta kuin sairaasti hengittävä luuranko?

Vieläkö kerran kannattaisi harsia Humen giljotiinille lepäämään jäänyt, pahoin runneltu ruumis kokoon ja puhaltaa siihen elämänkipinä?

492. Huomautuksia sisäpolitiikasta 160905

Kumpi on tärkeämpää sisä- vai ulkopolitiikka?

Se on ikuisuuskysymys, johon on vain yksi viisas vastaus.

En tiedä.

Selityksiä ja perusteluja suuntaan ja toiseen on tasan yhtä monta.

Siksi emme Viljo Vähäsen kanssa ole enää vuosikymmeniin eksyneet keskusteluissamme siihen suuntaan yksinkertaisesti siitä syystä, että Viljo on kertaalleen kuollut mies eikä hän halua sen vuoksi puhua iäisyysasioista (ks. 2. Viljo Vähäsen ensimmäinen kuolema 110221 ja 3. Viljo Vähäsen uusi elämä 111020).

Mutta erikseen sisäpolitiikasta ja ulkopolitiikasta olemme jutelleet usein kävelyretkillämme, joilla Viljo on silloin tällöin kertonut kummallisista tapaamisistaan. Niiden tausoista en ole sen kummemmin kysellyt.

Tänä aamuna – kun Suomi tuntui jälleen kerran seisovan viimeisellä kynnyksellä – päätimme esittää muutamia huomautuksia sisäpolitiikasta, kun olimme lähestymässä kirkkaassa syysauringossa Ryssänkärkeä:

(1) Kokoomuslaisten mielestä Petteri on parempi kuin minä. Niiden mielestä mä olen pelle. Hesarin nimimerkki Ajatushautomo (HS Kuukausiliite 9/2016) kiteyttää yhden suuren sisäpolitiikan ongelman erinomaisesti. Isot asiat hautautuvat henkilökemiallisten ongelmien alle. Porvariministerien nyrkkitervehdykset ärsyttävät kansaa.

(2) Yhteiskuntasopimuksesta alkanut poliittinen nimikikkailu ei voi enää jatkua kovin pitkään. Perälauta on pakko naulata tiukasti kiinni.

(3) Oppositiovoimien taannoinen joukkomielenosoitus viittaa siihen, että kuilu todella köyhien ja todella rikkaiden välillä on repeämässä vaarallisen suureksi. Ilmiö on yleiseurooppalainen.

(4) Vanhanmallinen luokkayhteiskunta tekee kovaa vauhtia paluuta, mutta se on kadottanut historialliset juurensa. Vanhaa on vain se, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

(5) Jakoviiva hallituksen ja opposition välissä näyttää yhä selvemmin kulkevan väärässä paikassa. Millään ryhmällä on kuitenkaan tuskin halua palata sateenkaarihallituskokeiluun. Poliittisesti laajapohjaisempaan hallitukseen pitäisi kuitenkin päästä mahdollisimman pian.

(6) Syksy ratkaisee Sipilän hallituksen kohtalon. Jos kilpailukykysopimus nyt kaatuu, hallituksella ei ole yhtään valttikorttia enää käsissään. Silloin pääministerin on pakko toteuttaa uhkauksensa keskustelusta tasavallan presidentin kanssa eduskunnan hajottamisesta ja ennenaikaisten vaalien järjestämisestä.

(7) Tässä leikkaavat sisä- ja ulkopolitiikan kaaret pahasti toisiaan. Oikeaa aikaa väärille eduskuntavaaleille on lähes mahdotonta löytää ennen kuin tiedetään, mitä lähi- ja kaukonaapureissa tapahtuu seuraavan puolivuotiskauden sisällä.

(8) Suomi on vain pieni lastu suurvaltapolitiikan myrskyisillä laineilla. Ankkuriköyden pitäisi silloin olla riittävän pitkä ja riittävän vahva, jotta se ulottuisi peruskallioon saakka.

(9) Talous on tällöin sekä ulko- että sisäpolitiikan tärkein ankkuri. Tiukan paikan tullen se ei pysy velkarahalla pohjassa kiinni. Siksi Unto Hämäläisen varoitus kotitalouksien jyrkästä velkaantumisesta on syytä ottaa vakavasti hyvissä ajoin (ks. HS Kuukausiliite 9/2016 Maksatte velkaa.)

(10) Hallituksen ja eduskunnan pitäisi myös osata syksyn aikana kuunnella herkällä korvalla Jyväskylän yliopiston taloustieteen professorin Roope Uusitalon viisaita sanoja: Tiedettä ei voi myydä kilohinnalla (ks. Suomen Kuvalehti 35/2016).

491. Ikoneista ja dinosauruksista 160902

Ikonitaiteessa tilan luojana on käytössä käännetty perspektiivi, joka puolestaan saa aikaan tunteen laajasta horisontista. Käännetyssä perspektiivissä katoamispiste ei ole kuvan syvyyssuunnassa, vaan kuvan edessä, oikeastaan katsojassa itsessään. Ihminen on ikään kuin alkamassa tietä, joka ei etäänny kuvan syvyyteen, vaan aukeaa hänen eteensä koko rajattomuudessaan. Käännetty perspektiivi ei vedä katsetta mukaansa, vaan pysäyttää sen, estää sen etenemästä kuvan syvyyssuuntaan ja keskittää tarkkaavaisuuden kuvaan sinänsä.

Katsoiko toimittaja Olli Pohjanpalo Kansalliskirjastossa 70-vuotiasta Paavo Väyrystä käännetystä perspektiivistä, kun hän sanoi näkevänsä silmiensä edessä kansallisen ikonin? (”Konkaripoliitikko sanoo pelastaneensa keskustan monesti, mutta enää hän ei aio sitä tehdä”, Helsingin Sanomat 2.89.2016)

Vai näkikö hän dinosauruksen, mutta ei rohjennut käyttää tuota sanaa?

Moni toimittaja oli pantu tekemään synttärihaastattelua Suomen Keskustan kunniapuheenjohtajasta, joka on onnistunut vuodesta 1970 lähtien vääntämään poliittisen perspektiivin aina sillä tavalla kallelleen, että valonsäteet osuvat häneen itseensä.

Mielikuvat ovat saaneet lennellä vapaasti kaikissa ilmansuunnissa. Ylhäältä alas ja alhaalta ylös sekä vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle.

Nyt veret pysäytettiin Keminmaan Pohjanrantaan, juhlaseminaariin, jonka teemana oli Kansakunta – ihmiskunta ja tavoitteena tarkastella Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan tulevaisuutta.

Ikonostaasiin mahtui kuitenkin vain yksi elävä ihminen.

”Kansallinen ikoni on aika juhlava titteli” Viljo Vähänen aloitti, kun lähestyimme jälleen Ryssänkärkeä. ”Dinosaurus olisi sopinut ehkä paremmin, vaikka niitä ei ole nähty livenä miljooniin vuosiin eivätkä tutkijat ole yksimielisiä siitä, olivatko nuo oliot alunperin lintuja vai kaloja. Mielikuvat voimasta, kestävyydestä, pelosta ja väkivallasta liittyvät niihin. Ikoni sen sijaan on rauhallisempi, tasapainoisempi ja inhimillisempi.”

- Mutta ei heikompi, pääsin sanomaan. - Ikonit ovat väreihin puettua teologiaa. Niiden voima on ajattelussa. Ne välittävät uskonoppia, ideologiaa ja niihin liitetään taianomaista varmuutta oikeasta tiestä ja aidoista ihmeistä. Ikoni puhuu itsestään sanomatta sanaakaan. Se on aina oikeassa.

”Kieltämättä uskon varmuus ja tietämisen ylivertaisuus ovat olennainen osa Keminmaan ikonostaasia. Ne vievät ajatukset pois dinosauruksista ja niitä kohdanneesta tuhosta.”

Huomasin, että Viljo oli valmistautunut tämänkertaiseen keskusteluumme huolellisemmin kuin minä. Hän kaivoi taskustaan sitaatin Googlesta.

Ikoni ei myöskään esitä ongelmia, vaan se vastaa niihin. Niinpä ikonitaiteessa kärsimystä ei esitetä sen raadollisessa muodossa länsimaisen kuvausperinteen kaltaisesti, vaan kuvataan, kuinka kärsimykseen on suhtauduttava. Ikonin tarkoituksena on ohjata ihmisen kaikki tunteet ja ymmärrys kirkastumisen tielle. Ikonissa ja pyhän ihmisen elämäkerrassa yksilöllisyys ei ole tärkeää, vaan ihmisen nöyryys hänen saamansa kuorman kantajana.

- Keminmaan juhlaseminaarissa etsitään varmastikin kirkastumisen tietä, joten Hesarin toimittaja oli ehkä sittenkin oikeassa nähdessään silmiensä edessä kansallisen ikonin?

”Voihan siellä tietysti olla tuollaista hurmoshenkeäkin, mutta epäilenpä kuitenkin, ettei se pahemmin tartu sinne haalittuihin panelisteihin eikä ainakaan korkean tason kutsuvieraaseen. Käännetty perspektiivi on kyllä hieno juttu, mutta tässä tapauksessa Keminmaan juhlaseminaarin isäntä saattaa löytää tunteittensa ja kärsimystensä ymmärtämiseen totuudenmukaisemman näkökulman katsomalla yksinkertaisesti peiliin.”

490. Lennu XVIX 160901

”Kyllä se vähän hermona on ollut”, Lennu palasi asiaan. ”Se tuntee Euroopan silmät selässään, kun se astuu Venäjän maaperälle. Sillä on sellainen historian vainu. Että nyt on tapahtumassa jotakin suurta, jonka varjoon Tukholman hääseremoniat kyllä jäävät. Mutta sillä on jalat tukevasti Suomen maaperällä ja se tietää satavarmasti, ettei niistä jalanjäljistä kannata hypätä pilviin. On se aikamoinen realisti … katsos, minä tiedän sen …”

Viljo katsoi suoraan Lennun silmiin.

”Ukko joutuu pahaan paikkaan tavatessaan Putinin nokakkain. Ei ihme, että hän on vähän hermona. Informaatiosota on kuumimmillaan. Trolliarmeijat liikkuvat idässä ja lännessä. Hänellä ei ole enää hartioillaan puolueettomuuden taikaviittaa. Vain tavanomainen arkiasu. Kremlin kultaisten porttien auetessa se saattaa osoittautua tärkeäksi varustukseksi. Talonpoikainen järki. Avoin, peittelemätön katse. Siinä kaikki.” (368. XVIII 150614)

Lennu ja Viljo Vähänen olivat tavanneet viimeksi vuosi sitten kesäkuussa Kultarannan laiturilla. Ukko oli silloin lähdössä Venäjälle ja Viljo oli udellut Lennulta, että millaisissa tunnelmissa matkaa oli perhepiirissä valmisteltu.

Nyt he istuivat jälleen nokakkain. Tällä kertaa täpötäydessä Pataässässä, jonne Viljo oli hakenut Lennun mustalla autolla Mäntyniemestä. Portsarit tunsivat jo hyvin heidät, mutta kyselivät kyllä kohteliaasti, että missäs sitä on oltu kun ei ole pitkään aikaan nähty näillä nurkilla. Moni sitä oli jo kuulemma ihmetellyt.

Nyt teemana oli Olli Ainolan uutisanalyysi Iltalehdessä (”Niinistö näkee vehkeilyä selkänsä takana”, 27.8.2016).

Viljo Vähänen halusi välttämättä kuulla vähän taustoja ”pienestä tauosta”, jonka Ukko sanoi aina jättävänsä siteeratessaan tiettyä kohtaa perustuslaissa. Oliko tasavallan presidentin pinna palanut?

Viljo aloitti.

”Mikä se myytti vahvasta presidentistä oikein on? Ketkä siellä myytin varjoissa oikein piileksivät kuiskuttelemassa ja harrastamassa toisinajattelua? Mistä kenkä puristaa? Eikö presidentin ääni enää kuulu sukupolvikuilun takaa?”

Lennu oli tottunut siihen, ettei Viljo turhia kiemurrellut. Hän oli itsekin nähnyt aika läheltä sen, että eräät tutkijat ja virkamiehet olivat imeneet ja omaksuneet vain Naton ja EU:n agendat, mutta se ei vastannut laisinkaan sitä käsitystä Ukon ajattelutavasta, joka hänelle oli syntynyt Mäntyniemen ja Kultarannan keskusteluista ja josta he olivat vuosi sitten jutelleet.

Lennu vastasi heti.

- Ukko ei ole mikään jäljittelijä eikä hän tapaile Paasikiven ja Kekkosen tyyliä, kuten intoilija Ainola uumoilee. Väite, että Ukko olisi jo menettänyt pelin, on tuulesta temmattu. Ja mistähän pelistä se motti-Ainola nyt puhuu? Toimittajalla on tietysti niin varma käsitys omasta asemastaan informaatiosodassa, että hänellä on varaa kuvitella ääneen mitä tahansa. Onhan hänenkin vapautensa perustuslailla suojattu.

”Mutta muistuttihan se Ukon jyrähdys Hesarille vähän myllykirjeitä?”

- Väärin. Se oli julkinen ja tarpeellinen asiakorjaus eikä mikään henkilökohtainen kirje. Se taukokin oli tärkeä. Ajattele nyt vaikka Sibeliuksen viidennen sinfonian loppua. Mitä se olisi ilman taukoja! Taukoonkin voi ladata merkityksiä.”

”Olen samaa mieltä. Ukko halusi osoittaa, mikä on perustuslain henki. Ei siinä ollut kyse myytin murskaamisesta, vaan tosiasiasta.

- Aivan niin. Meille on syntynyt kummallinen joukko ”realistisia” tutkijoita ja virkamiehiä, joille Nato ja EU edustavat vahvempaa totuutta kuin meidän oma perustuslakimme, joka on sentään kestänyt voimassa pahemmatkin myrskyt kuin EU-jäsenyyden ja Nato-option. Ukon visio on selvä. Selvääkin selvempi. Tänä päivänä se näkyy erityisesti suhteessa Venäjään ja sen johtajiin. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Ainolan tyylinen viisastelu ei kuulu siihen.”

”OK. Olen kuulevinani tuoreimmasta Venäjä-raportista, jossa annetaan ohjeita maamme ulkopoliittiselle johdolle, myös jonkinlaisen viisastelun sävyjä. Ulkopoliittisen instituutin tutkijoiden sormenjäljet sen kertovat. Erityisen huolestuttavaa on havaita, että Nato-syötti on nielaistu kiduksiin asti.”

Nämä sanat takertuivat Pataässän iltapäivään, joka oli jälleen lähestymässä tavanomaisen karaoken luonnetta. Yksi ja toinen harrastelija kävi mikrofonin ääressä esittelemässä taitojaan. Hälinä kasvoi.

Lennu ei ollut siitä moksiskaan. Hänet tunnetaan kylmähermoisena kuuntelijana.

Mutta viimeisen sanan hän jälleen halusi ottaa.

- Kun ahven on nielaissut onkilieron kidustensa taakse, ei siitä pidä syyttää ahventa, vaan onkijaa, joka ei ole ymmärtänyt onkimisen tekniikkaa. Pitää nykäistä ajoissa, oikealla hetkellä. Muutoin sisäkalut irtoavat koukun mukana. Se sattuu. Se sattuu hirveästi. Se on kidutusta … kidusten taakse nielaistu Nato-syötti voi osoittautua hengenvaaralliseksi!”