528. Viljon profiileja 7 Tanska 170321

”Kuningas Harald käski tehdä tämän monumentin isänsä Gormin ja äitinsä Thyren muistoksi – Harald, joka sai valtaansa koko Tanskan ja Norjan ja teki tanskalaisista kristittyjä” (Teksti Jellingin suuremmassa riimukivessä vuodelta 965)

Viikingit hallitsivat osia Britteinsaarista ja siellä ollutta tanskalaishallintoa, Danelagenia, 800-luvun alusta 950-luvulle. Ranskan kuningas Kaarle Yksinkertainen luovutti tanskalaisille viikingeille Normandian vuonna 911. Kuningas Harald Sinihammas vakiinnutti kristinuskon aseman maassa ja antoi kastaa itsensä vuonna 965. Hän myös yhdisti Tanskan ja Norjan. Knuut Suuren valtakaudella 1018–1037 Tanskasta tuli Pohjanmeren voimakkain valtakunta. Hän hallitsi Tanskaa, Norjaa, Etelä-Ruotsia, Pohjois-Saksaa ja Englantia (Wikipedia).

Tanskan historia vilisee tämän päivän tuttuja valtioita.

Tanskakin oli hetken aikaa eurooppalainen suurvalta, vaikkakaan ei samanlainen jättiläinen kuin Napoleonin Ranska tai Hitlerin Saksa puhumattakaan brittiläisestä imperiumista.

Nykyisin Tanska on Itämeren siro, kimalteleva lukko. Tai oikeastaan vain lukon puolikas, koska se hallitsee yhdessä Ruotsin kanssa kapeita salmia, joiden kautta merivirrat ja meriliikenne pääsee  Itämereltä Atlantille.

Ei tieteenkään omin voimin (eikä Harald Sinihampaan voimin), vaan sotilasliitto Naton ystävällisellä avustuksella.

Tanska kantaa samanlaista, raskasta taakkaa selässään kuin vanha viikinkikumppaninsa, Norja. Natsismin varjo peittää armottomasti alueeltaan pienen, mutta historialtaan ja kulttuuriltaan suuren monarkian.

Nykypolitiikan tuuletkaan eivät ole jättäneet vapaamielisyydestään ylpeää kansakuntaa rauhaan eikä se varmaankaan enää edes unelmoi Harald Sinihampaan loistokkaista ajoista.

Tanskan kohtalona on alistua vahtikoiran asemaan. Se vartioi salmiaan ja pitää omat kiikarinsa tiukasti kiinni Itämeren itäisellä rannikolla, erityisesti siinä venäläisessä sotilastukikohdassa, joka on jäänyt Puolan ja Liettuan puristukseen.

527. Viljon profiileja 6 Norja 170319

Atlantti on Norjan henki ja elämä. Golf-virta kantaa sen rosoisille, syvien vuonojen rikkomille rannoille tervehdyksen lämpöisten vesien syntymäsijoilta, Päiväntasaajalta. Vasta Kölivuoret ja Galdhøpiggen muodostavat lopulta esteen, jota merivirtakaan ei pysty ylittämään.

Atlantin välityksellä Norja elää läheisemmässä suhteessa koko maapallon elämänrytmiin kuin yksikään muu Skandinaavian niemimaan valtio.

Nykyisin tiedetään, ettei Päiväntasaajakaan ole ikuisesti ollut sillä paikalla, missä se nykyisin kulkee. Joskus (miljoonien vuosien saatossa) sen on täytynyt kulkea niillä kohdin, joista norjalaiset nyt pumppaavat öljyä ja maakaasua – ja rikastuvat niin hurjasti, että voivat uhitella jopa muulle Euroopallekin!

Vieläkään ei tiedetä varmuudella, mitä reittiä pitkin norjalaisten esi-isät tulivat nykyisille asuinsijoilleen sitä mukaa, kun viimeisimmän jääkauden jäät alkoivat sulaa ja jäärintama vetäytyä kohti pohjoista. Tulivatko he itäistä reittiä (samojedit)  vai eteläistä reitiä (baskit, keltit) pitkin? Olivatko saamelaiset jo paikalla ennen heitä? (ks. esim. Kalevi Wiik: “Eurooppalaisten juuret”, Atena Kustannus Oy, 2002)

Paremmin tunetaan paljon myöhäisempi historia.

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Harald Kaunotukka kokosi eri alueiden päällikkökunnat yhdeksi valtioksi ja hallitsi sitä noin 870–930. Hänen jälkeläisensä Pyhä Olavi käännytti maan kristinuskoon vuosituhannen alussa. 1100- ja 1200-luvuilla kuninkaan valta vahvistui. Valtakeskus siirtyi maan lounaisosasta Oslonvuonon suunnalle. Oslosta tuli pääkaupunki Haakon V Maununpojan valtakaudella 1200-luvulla. Se oli silloin muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Myöhäinen keskiaika oli Norjassa köyhää aikaa. Rutto surmasi väestöstä puolet tai jopa kaksi kolmannesta.

Uusin tutkimus tuonut lisävalaistusta viikinkien historiaan ja siihen, kuinka laajalla alueella nämä liikkuivat (ks. Heather Pringle: “New visions of the Vikings”, National Geography, March 2017).

Suurvallan asemaan viikingit eivät kuitenkaan onnistuneet nostamaan Norjaa.

Norja sai kuitenkin toisen maailmansodan aikana kokea sydäntäsärkevästi, miltä tuntuu olla ja elää aggressiivisen ideologian ja masiivisen sotakoneiston ahdistavassa puserruksessa..

Saman kohtalon koki myös pienempi viikinkivaltio, Tanska.

Se oli ankara isku kansallisen ylpeyden harniskaan!

Sen seuraukset näkyvät suurvaltapolitiikan näyttämöllä tänäkin päivänä.

526. Voimaannuttamisesta 170317

Kirkko & Kaupunki on kasvanut ja kaunistunut, vaikka viime syksynä, kun keskustelu vanhasta, tutusta formaatista ja sisällöstä kävi kuumimmillaan, epäilin, että siitä tulisi pannukakku – samanlainen sekametelisoppa kuin pääkaupunkiseudun yhteistyöstä ja metropolihankkeesta.

Onneksi ei tullut.

Juttujen vanha rakenne säilyi (Pääkirjoitus, Eilen. Tänään. Huomenna. Rukous. Kerettiläinen ja Ville Ranta löytyivät entisiltä paikoiltaan)

Viljo Vähänenkin oli huomannut saman.

”Eniten pelkäsin päätoimittajan vaihtumista. Edellinen oli taitava. Erinomainen journalisti. Löytyisikö hänelle seuraaja, joka osaisi pitää kiinni avarakatseisuudesta. Uskaltaisi. Rohkenisi. Hallitsisi tosielämän suurimman ja vaikeimman taidon: tasapainon ylläpitämisen.”

Näin keväällä sen merkitys tuntuu konkreettisesti, kun pimeys alkaa kaikota ja valo voittaa tilaa. Lumi sulaa ja uutta sataa. Yö ja päivä tanssivat keskenään. Pian linnut laulavat ja nurmi vihertää.

Se tuntui tärkeältä, kun palasimme sateessa ja kylmässä viimassa Ryssänkärjestä.

”Nyt ei tarvitse pelätä. Uusi päätoimittaja osaa asiansa.”

Olimme Viljon kanssa samaa kieltä.

Tarina Varikko-ryhmästä on hyvä esimerkki. ”Voimaantumisen rippituoli työttömälle.”

Voimaannuttaminen  on vaativa verbi, tärkeä tehtävä. Voiman etsiminen ja sen löytäminen voi parhaimmassa tapauksessa jatkua läpi koko elämän. ”Osaajatietopankki” on samanlainen aarreaitta kuin piilotajunta. Se on jokaisen ihmisen käytössä. Ihan kaikkien. Ei siihen tarvita välttämättä herätystä eikä saarnastuolia. Ei ehkä rippituoliakaan. Mutta oivallusta se vaatii. Henkilökohtaista ymmärrystä. Järkeä ja tunnetta. Tasapainoa.

Varikko-ryhmässä on luottamuksellinen ja salliva ilmapiiri.

Viljo täsmensi.

”Se olisi elintärkeä lähtökohta ja toimituksellinen perusta myös Kirkko & Kaupunki lehdelle.”

Ennen kuin pääsimme Kasinon rantaan, jota talvi vielä piti kurimuksessaan, sivusimme lyhyesti myös voimaannuttamisen negatiivista vastaparia, jota ei juurikaan käytetä arkikielessä: heikennyttäminen, mutta jolla on kuitenkin eräitä synonyymin tapaisia merkityksiä

Yhden siitä ovat ruokatavaramarkkinat omaksuneet sujuvasti  keskinäisessä kilpailussaan: ”Olemme halpuuttaneet hintoja”. Se on lyönyt läpi. Kaikki ymmärtävät, että se tarkoittaa hintojen alentamista.

Mutta vakavampaa sisältöä merkitsee sen variaatio vieraannuttaa. Siis tehdä väkisin vieraaksi, etäiseksi jopa vihatuksi.

Siihen törmäsimme Viljon kanssa tämänpäiväisissä lehtiuutisissa.

”Ex-vaimo kosti julmimmalla tavalla – pariskunnan erosta tuli karmiva sirkus.”

Kysymys oli avioerosta, jossa vieraannuttamisen uhreiksi joutuivat lapset. Viattomat.

Kun silmitön rakkaus vääristyi silmittömäksi vihaksi!

Viljo tarkensi jälleen.

”Silmittömyys on missä tahansa ihmissuhteessa äärimmäisen vaarallista. Se ei tässä tapauksessa viittaa sattumanvaraisuuteen tai huomaamattomuuteen, vaan määrätietoiseen tarkoitukseen, päämäärään. Vihaan. Se on tyhmyyden huippu.”

TAUKO.

”Ei olla kovin kaukana tästä huipusta, jos ajatellaan niitä yhteiskunnallisia vaaroja, joihin muukalaisviha ja yltiönationalismi voivat tälläkin kertaa johtaa.”

525. Viljon profiileja 5 Viro 170316

Viro on pieni, turvaton maa Itämeren rannalla. Sinne tuli asutusta ennen kuin Suomeen. Alkuaikoina se oli kehittyneempi ja vauraampi kuin Suomi. Mutta pieni se on aina ollut. Ei kuitenkaan mikään nanovaltio lähes olematon, vaan näkyvä, toiveikas. Vaikka se on Baltian maista pienin, se on kuitenkin alueeltaan suurempi kuin Hollanti tai vaikkapa Sveitsi tai Tanska, mutta geopoliittiselta asemaltaan samanvertainen niiden kanssa.

Valloittajat ovat vyöryneet Viron yli. Sellainen on ollut Viron kohtalo. Suuremmat ovat käyttäneet sitä valtapolitiikkansa astinlautana. Matkalla menestykseen.

Mutta suurten romahdettua pieni Viro on aina noussut romukasan keskeltä eloon ja kukoistukseen.

Saksalaiset, ruotsalaiset, venäläiset, jopa tanskalaiset ovat käyttäneet Viroa kauppatavarana.

Suomalaisille Viro on ollut herkkä lapsi, joka herättää tunteita. Ehkä se johtuu kielisukulaisuudesta. Viroa on helpompi ymmärtää kuin venäjää tai ruotsia.

Saksalaisille ja venäläisille Viro on ollut vaikea pala. Tai ehkä oikeampaa on sanoa, että Saksa ja Venäjä ovat olleet Virolle paha pala. Uhka. Vihollinen. Toinen.

Kylmä sota, neuvostovalta, oli Virolle viimeisin kova koettelemus. Hengenvaarallinen.

Silloin katseet, toiveet, kääntyivät vanhaan isäntään, Ruotsiin, joka tarjosi turvapaikan virolaisille pakolaisille.

Sieltä löytyi myös välittömäsi tukea ja turvaa silloin, kun kahleet murtuivat.

Toomas Hendrik Ilveksen vanhemmat olivat virolaisia pakolaisia, jotka pakenivat Virosta vuonna 1944 Neuvostoliiton miehitettyä maan. Perhe menetti 81-hehtaarisen tilansa, jota heidän sukunsa oli asuttanut jo vuodesta 1763 lähtien. Toomas Hendrik syntyi tapaninpäivänä 1953 Tukholmassa, jonne hänen vanhempansa olivat ensin päätyneet. Myöhemmin perhe muutti New York Cityyn Yhdysvaltoihin. Ilves varttui nuoruutensa New Jerseyssä. Hän suoritti psykologian kandidaatin tutkinnon Columbian yliopistossa vuonna 1976 ja opiskeli psykologian maisteriksi Pennsylvanian yliopistossa vuonna 1978. Vuosina 1984–1993 Ilves työskenteli Radio Free Europen toimittajana Saksassa, jossa hänen tehtävänsä oli tutkia ja analysoida Baltian maiden tapahtumia. Ilves palasi Viroon vuonna 1993 maan itsenäistyttyä Neuvostoliiton hajottua.

Kaikki tietävät nyt, että Viro on sotilasliitto Naton ja Euroopan Unionin jäsen. Tässä järjestyksessä. Se on Virolle turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Ainutlaatuinen. Koska avustava käsivarsi ulottuu Atlantin taakse saakka. Vain sillä on todellista merkitystä Virolle.

Onhan se niinkin.

Mutta aina Viro on joutunut katsomaan uutta isäntäänsä suoraan silmiin. Mikä aikomus? Mikä ajatus?

Sitä sen ei pitäisi nytkään unohtaa.