sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

538. Huomautuksia perikadosta 170417

Toisin kuin jotkut muut keskiluokan jäsenet ja tutkijat en panisi erityisesti painoa väitteille keskiluokan kurjistumisesta. Niille ei ole katetta, mutta länsimaiden perikatoa opettaville puheille on … Elämä on monimuotoisuutta, ei sikojen eikä sinivalaiden yksinvaltaa.
Pääsiäinen oli ja meni. Niinhän asioilla on tapana sujua.
Paitsi silloin, kun edessä on perikato.
Tämä tuli mieleemme, kun olimme Viljo Vähäsen kanssa lukeneet naapuriblogstin eilisen pääsiäissyötteen jonka mukaan ”tärkeä hengellinen pääsiäissanoma poliitikoille ja osalle virkamiehistä on propagandan vaarallisuus.” (ks. Jukka Kemppinen 16. huhtikuuta 2017).
Ryssänkärjessä olimme ensimmäisenä pääsiäispäivänä pohtineet keskiluokan ahdistusta Juha Siltalan mietteiden pohjalta (ks. Elina Yrjölän arvio J.S:n kirjasta ”Keskiluokan nousu, lasku ja pelot”). Historioitsijan  mukaan ”pahan olon syyksi hahmottuvat maailmanlaajuinen, valtioiden rajoista piittaamaton rahaeliitti ja uusliberaalin talousajattelun ylivalta.”
Tähän kätkeytyi mielestämme jännittävä, kahden professorin välinen, ristiriita.
Se koskee perikatoa.
Ollaanko nyt menossa kohti perikatoa vai pelastusta?
Toinen (Siltala) katsoo asiaa keskiluokan perspektiivistä, toinen (Kemppinen) länsimaiden perspektiivistä. Tiedämme hyvin, että jotkut katsovat sitä myös ihmiskunnan tai jopa koko universumin perspektiivistä.
Propaganda saattaa lymytä kaikkien näiden perspektiivien sisällä ja niiden välisessä kilpailussa se on todella vaarallista!
Mihin uskoa? Ketä uskoa? Mille panna ”erityistä painoa”? Mikä on aikataulu? Millä nopeudella kohti perikatoa ollaan matkalla?
Pääsiäissyöte (via crucis, paavin messu) saattaa olla pelastus, jos lähdetään siitä, että usko riittää, mutta piileehän siinäkin propagandan vaara.
Tieteellinen tieto on toinen mahdollisuus. Mutta pelastaako se keskiluokan (ihmiskunnan)? Eihän sekään ole immuuni propagandalle.
Muistimme Viljon kanssa (vuosien takaa) erään National Geographicin artikkelin, jossa kerrottiin (sedimenttitutkimusten pohjalta), että koko maapallon eläin- ja kasvikuntaa on kohdannut (muistaaksemme noin 25 miljoonan vuoden välein) lähes täydellinen perikato.
Ajattelimme, että olivatpa miljoonat vuodet aivan kohdallaan tai eivät, joka tapauksessa vastaavanlaisilta tuhoilta maapallo tuskin välttyy tulevaisuudessakaan. On vain ajan kysymys, milloin seuraava tapahtuu!
Ihmisellä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa.
Lisäksi matemaatikot, tähtitieteilijät ja kosmologit ovat laskeneet, että jossakin aikataulussa aurinko nielaisee maan ja lohduttaneet meitä – keskiluokkaisia ihmispoloisia – sillä, että se on vain häviävän pieni, mitätön tapahtuma alati laajenevassa universumissa.
Ja mikä hienointa – jotkut ajattelijat ovat vakuuttuneita siitä, että on olemassa useita päällekkäisiä tai sisäkkäisiä universumeita!
Niin että älkäämme menettäkö yöuniamme perikadon vuoksi, vaikka pääsiäinen jäi tänäkin vuonna taaksemme ja päivät sen kuin pitenevät!  
Elämä on monimuotoisuutta, ei sikojen eikä sinivalaiden yksinvaltaa.
(sanoo siis Jukka Kemppinen)



perjantai 14. huhtikuuta 2017

537. Mother of All Bombs 170414

Pitkäperjantaina ajatukset lähtevät herkästi harhailemaan, elleivät ne ole tiukasti kiinni yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmista ja julmimmista teloituksista ja sitä edeltäneessä pääsiäisvaelluksessa.
Valitsimme Viljo Vähäsen kanssa tänäkin vuonna Via crucisin sijasta päiväkävelyn kirkkaassa auringossa. Se tuntui luontevammalta emmekä millään muotoa tunteneet loukkaavamme niitä tuhansia sisaria ja veljiämme, jotka olivat kerääntyneet katsomaan pelkästään naisnäyttelijöistä koostunutta kulkuetta Helsingin ydinkeskustassa.
Sen sijaan mieltämme oli jäänyt vaivaamaan aamu-uutinen, jonka mukaan amerikkalaiset olivat pudottaneet Afganistanissa jättimäisen pommin, joka on voimakkain taistelutilanteessa käytetty räjähde sitten Hiroshiman ja Nagasagin ydinpommien.
Uutisissa sitä kutsuttiin Kaikkien pommien äidiksi.
”Pienihän se oli Little Boyn rinnalla” Viljo huomautti, kun oli lukenut Hesarista uutisen. ”Mutta ajattelepas, jos se olisi pudotettu Suomenlinnaan! Sienipilvi olisi näkynyt koko Hesan alueella ja tietysti myös Tallinnassa.”
- Aivan. Terroritekojen mittasuhteet paljastuvat vasta sitten, kun ne tapahtuvat neniemme edessä. Informaatioaallot syöksyvät yli rajojen. Armottomasti. Senhän me näimme viimeksi Tukholmassa ja sitä ennen Pariisissa, Brysselissä, Nizzassa, Pietarissa…”
Mutta voidaanko kaukana meistä, jossakin Afganistanin ja Pakistanin välisessä vuoristossa, käytettyä pommien äitiä kutsua terrorismin välineeksi ja sen käyttöä terroriteoksi? Senhän sanottiin olleen sotatoimi siis sodankäyntiin kuuluva ja oikeutettu operaatio terrorismin vastaisessa taistelussa? Eikö se ollutkin yhtä järkevä ja laillinen toimenpide kuin äskettäinen sotatoimi, jossa USS Porter ja USS Ross-sotalaivoilta laukaistiin 59 Tomahawk-risteilyohjusta Syyrian sotilastukikohtaa vastaan?
Entä kuolleet? Ihmisuhrit? Montako Kaikkien pommien äiti onnistui nappaamaan?
Tuskin siitä tehdään kovin tarkkaa selvitystä!
”Oikeassa” sodassahan on vain ”oikeita” uhreja. Jonkinlainen, pieni ja vaatimaton, käsitys mittasuhteista voidaan saada vasta vuosien kuluttua  sankarihaudoilta.
Pitkäperjantai antoi kuitenkin meille, Viljolle ja minulle, aiheen pohtia disinformaatiota. Mikä on totta? Mikä on kuvitelmaa? Mikä on tahallista harhaanjohtamista?
Jeesus Nasaretilaisen Via crucis tapahtui niin kauan sitten, että siitä on vain toisen käden tietoa. Varmaa, rikosoikeudellista tietoa siitä ei ole saatavilla, vaikka mm. Torinon käärinliinan arvoitusta on pyritty ratkaisemaan uusimpien tutkimusmenetelmien avulla.
On jouduttu elämään legendojen (Raamatun ja Uuden Testamentin kirjoitusten) varassa.
Eilen olimme kuitenkin nähnet kotoisissa tv-ruuduissamme, kuinka pienen sukellusveneen näköinen pommien äiti irtosi lentokoneesta ja syöksyi maahan aiheuttaen valtaisan räjähdyksen.
Se ei vaikuttanut legendalta, vaan ilmiselvältä tosiasialta.
Mutta entäpä jos sekin osoittautuu joskus vain lavastukseksi? Onko sellainen mahdollista?
Viljo muistutti, että tänäkin päivänä maailmassa elää ihmisiä, jotka väittävät, ettei mitään holokaustia ollut todellisuudessa olemassakaan. Heille valokuvat ja kertomukset kuolemanleireiltä ja polttouuneista ovat vain tarkoituksellista mustamaalausta, disinformaatiota.
Olimme Viljon kanssa kuitenkin vakuuttuneita siitä, että Saksa teki sen ja että Saksa on saanut kärsiä siitä tähän päivään saakka ja tulee kärsimään (jos se olisi meistä kiinni) ikuisuuteen saakka.
Mutta nyt, tänä päivänä, joutuu pakosta kysymään, kuka käytti tuhoisaa hermomyrkkyä Syyriassa, kun maan presidenttikin kieltää uutisissa jyrkästi, että hän olisi siitä vastuussa.
Tapahtuiko myrkkypommitus todellisuudessa?
Samalla tavalla on kysyttävä, mikä maa (Afganistan, Irak, Iran, Pohjois-Korea, Israel) valmistautuu käyttämään ydinasetta, jos tuntee joutuvansa hengenhätään?
Saako Kaikkien äitien pommi rinnalleen paljon julmemman isoäidin, jonka tuhovoimasta saatiin vakuuttava näyttö toisen maailmansodan lopussa?
Ydinkysymys kuuluu: Ottiko maailman asevarustelu Syyrian risteilyohjusiskussa ja Afganistanin jättiläispommissa loikan kohti arvaamatonta, synkkää tulevaisuutta? Kuka siitä on vastuussa?
Onko ihmiskunnalla varaa ottaa yhtään lisäaskelta kilpavarustelun suuntaan?
Kuinka kauan ydinsulkusopimus vielä pitää?



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

536. Viljon profiileja 9 Italia 170412

Sicilia est insula. In ora Sicilie est Etna. Etnam ornant silvae et plantae et uvae … Ceterum censeo Carthaginem esse delendam …
Maailman vanhimman suomenkielisen oppikoulun latinan tunneilta jäi mieleen vain muutama lentävä lause, mutta ne ovat pysyneet sitkeästi elossa tähän päivään saakka siksi, että ne kuuluvat Välimereen työntyvän saapasvaltion profiiliin lähtemättömästi.
Samalla ne kertovat jotakin olennaista tuon maan olemassaolosta ja historiasta.
Etna elää ja hengittää edelleenkin, vaikka se on miljoonia vuosia vanhempi kuin nykyinen Italia ja sen kuuluisat edeltäjät Antiikin ajoilta. Apenniinien niemimaan ja Sisilian saaren kautta maapallo on puhkunut tuhoisia hönkäyksiä ilmakehään paljon ennen kuin Rooman valtakunta syntyi ja hajosi pirstaleiksi. Ja uhka on edelleen olemassa.
Italialla on ehkä paremmat edellytykset kuin millään muulla eurooppalaisella valtiolla ylpeillä suurella ja mahtavalla menneisyydellään.
Vilkaisu nykyaikaisen etsintäkoneen, Googlen, sivuille antoi sopivaa syvyyttä myös Viljo Vähäselle, kun hän alkoi piirrellä (luvalla sanoen aika rennolla kädellä) maaprofiilejaan.
Rooman valtakunnalla oli suuri ja pysyvä vaikutus Euroopan kielioloihin. Latinan kieli levisi Rooman valtakunnan eri puolille, ja siitä syntyivät romaaniset kielet kuten italia, ranska, espanja, portugali ja romania. Myös monet muut kielet kuten englanti ovat lainanneet runsaasti sanastoa latinasta. Latina on edelleen maailmankieli joillain aloilla kuten oikeustieteessä ja lääketieteessä. Vuonna 800, kolmesataa vuotta sen jälkeen kun niin sanotut barbaarit olivat saattaneet Länsi-Rooman polvilleen, paavi kruunasi Kaarle Suuren keisariksi. Kaarle perusti näin maallisen valtansa Rooman perinnölle. Kaarlen jälkeen lukemattomat tahot, sekä valtiomiehet että muut, ovat suunnanneet katseensa kohti antiikkia ja jäljitelleet Roomaa mitä erilaisimmilla tavoilla. Sekä Saksan että Venäjän keisarit ovat pitäneet itseään Rooman keisarien seuraajina, ja vuoteen 1806 saakka Saksan virallisena nimenä olikin Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Tunnettuja Rooman ihailijoita ovat uuden ajan valtiaista olleet esimerkiksi Napoleon I, Benito Mussolini ja Adolf Hitler.
Tämä on hyvä pitää mielessä, kun arvioidaan Italian asemaa ja roolia Euroopan Unionissa ja nykymaailmassa yleisemminkin.
Menneisyys vaikuttaa Italian profiilin (elämään ja arkeen) aivan yhtä herkästi ja voimakkaasti kuin muihinkin Euroopan entisiin mahtivaltioihin.
Google-sitaatin lopussa mainitut nimet kertovat tästä omaa kieltään.
Samalle ne auttavat (toivottavasti) ymmärtämään, millaiseksi armottomaksi astinlaudaksi Italia on geopoliittisen asemansa vuoksi joutunut Afrikan mantereelta purkautuvan pakolaistulvan edessä.
Karthago puhuu jälleen. Ei ihme, että Italia tuntee uhkan värinän ihollaan … Ceterum censeo Carthaginem esse delendam …




sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

535. Huomautuksia kuntavaaleista 170410

Viljo Vähänen oli hieman alakuloinen, kun lähestyttiin aamuhämärissä Ryssänkärkeä. Hän valitteli, ettei ehtinyt seurata kuntavaalitaistelua laisinkaan ja että eilenkin aika meni Paris-Rubaixin ja Kino Klassikon seurassa niin tyystin, ettei hän jaksanut seurata tuloslaskentaakaan, vaan lueskeli vasta aamulla netistä tuloksia.
”Vetää vähän haikeaksi. Neljän vuoden kuluttua kunnat jäävät maakuntien jalkoihin, kun suomalaisessa demokratiassa tapahtuu radikalistinen rakennemuutos.”
Viljo sanoi silmäilleensä kuntavaalien tulosta vanhalla silmällä ja päätyneensä seuraaviin huomautuksiin:
(1) Kokoomus (1492 paikkaa), Sdp (1696 paikkaa) ja Keskusta (2823 paikkaa) hallitsevat maata.
(2) Vanhat porvaripuolueet saivat 6404 paikkaa ja vasemmisto 2357 paikkaa.
(3) Uudet puolueet (Vihreät ja Persut) + nanopuolueet saivat 1543 paikkaa.
(4) Hallituspuolueet (Kok + Kesk +Persut) saivat 5084 paikkaa ja oppositio (Sdp + Vihreät + Vasemmisto + ruåtsalaiset + kristilliset) sai 3682 paikkaa.
”Muutos oli siis vähäpätöinen. Ei suuria yllätyksiä. Vanhat puolueet jatkavat hegemoniaansa. Uudet puolueet pyristelevät vastaan. Vasemmisto kutistuu. Vanha jakautuminen vasemmistoon ja oikeistoon haalistuu entisestään, mutta historiallinen jalanjälki näkyy edelleen selvästi. Hallitseminen syö kannatusta, mutta ei ole luonteeltaan tappavaa. Nanopuolueet piristävät vaalitaistelua, mutta uudet puolueet eivät pysty murtamaan vanhojen puolueiden vahvaa linnoitusta.”
”Seuraavat vaalit ovat luonteeltaan aivan erilaiset. Vertailu vanhaan vaikeutuu, kun maahan luodaan uusi demokraatinen väliporras, jonka todellinen valta ja vaikutus paljastuu vasta vuosikymmenten kuluttua.”

”Helsingin pormestarivalinta on selvä, mutta kokonaisuuden kannalta se on vain bagatelli.”