546. Erokirje 170512

The Honorable Henry A. Kissinger. The Secretary of State.

Washington D.C. The White House

August 9, 1974

Dear Mr. Secretary

I hereby resign the Office of President of the Unites States

Sincerely

Richard Nixon

“Nixonin asema muuttui entistä hankalammaksi ja edustajainhuone aloitti viralliset tutkimukset, joiden tarkoituksena oli selvittää oliko presidentti mahdollisesti syyllistynyt virkarikokseen. 27. heinäkuuta komitea päätyi suosittelemaan äänin 27–11 ensimmäisen virkasyytteen antamista presidentille rikostutkinnan estämisestä. 29. heinäkuuta suositeltiin toista syytettä vallan väärinkäytöstä ja 30. heinäkuuta annettiin kolmas suositus kongressin halveksunnasta.”

”Nauhalla Nixon ja Haldeman suunnittelivat tutkimusten jarruttamista tekaistujen väitteiden avulla, joiden mukaan kansallinen turvallisuus olisi vaarassa. Tätä nauhaa kutsuttiin ’savuavaksi aseeksi’, ja viimeisetkin Nixonin puolestapuhujat hylkäsivät hänet. Kymmenen kongressin jäsentä ilmoitti äänestävänsä nyt viraltapanon puolesta, kun äänestys tulisi koko edustajainhuoneen käsittelyyn. Nixonin tuki senaatissa oli yhtä huono. - Johtavat republikaanisenaattorit kertoivat Nixonille, että tämän tuomitsemiseen riittävä äänimäärä oli olemassa. Niinpä presidentti ilmoitti koko Yhdysvallat kattaneessa televisiolähetyksessä, että hän eroaa virastaan 9. elokuuta alkaen. - Nixonia ei koskaan tuomittu ja virkarikosprosessi jäi myös kesken, sillä ero teki näistä oikeustoimista merkityksettömiä.”

(Tämä on ote päiväkirjastani, jossa on selvitys Watergate-skandaalista. Se oli tietovuoto, poliittinen skandaali ja perustuslaillinen kriisi Yhdysvalloissa vuosina 1972-1974. Se johti presidentti Richard Nixonin eroon.)

Ero on vaikea asia. Henkilökohtaisesti.

Protestantti presidentti pyysi juutalaista neuvonantajaansa (Henry Kissingeriä) rukoilemaan hänen kanssaan. Ja niin he polvistuivat lattialle. Nixon itki. (Toimittaja Pekka Vahvanen artikkelissa ”Nixon – oliko hylkiö sittenkin suurmies?” Helsingin Sanomissa 3.8.2014)

Nyt pohditaan ihan vakavissaan, onko Yhdysvalloissa alullaan uusi Watergate, kun presidentti järjestelee avustajakuntaansa kuin elefantti posliinikaupassa.

Sirpaleita lentelee. Sapet kiehuvat. Monella on suru silmässä. Ehkä pelkokin. Jotkut juhlivat ja iloitsevat.

Viimeisimpänä kohteena on keskusrikospoliisi FBI, jonka pääjohtaja James Comey sai salamapotkut.

Erokirjeen sananmuoto:

“Olen saanut liitteenä olevat kirjeet Yhdysvaltain oikeusministeriltä ja varaoikeusministeriltä, joissa kehotetaan erottamaan sinut johtajan tehtävistä FBI:ssa. Olen hyväksynyt heidän suosituksensa ja sinut irtisanotaan ja poistetaan virasta välittömästi.”

Sillä lailla.

Ei siinä polvirukouksetkaan olisi auttaneet, kun Valkoinen talo jyrähti.

Viljo Vähänen katsoi kuitenkin asiakseen hieman epäröidä.

“Vertailu Watergate-skandaaliin on toistaiseksi epämääräistä ja hapuilevaa. Tapaukset ovat sekä ajallisesti että sisällöltään kovin erilaiset. Yhteisiä piirteitäkin on kyllä olemassa. Molemmathan liittyvät presidentinvaalitaisteluihin ja presidentin henkilökohtaiseen toimenpiteisiin niissä. Molemmissa leimataan syntipukiksi sama puolue. Molemmissa etsitään riippumatonta tuomaria joka voisi selvittää asiallisesti ja yksityiskohtaisesti presidentin osuuden.”

“Mutta nyt kysymys on jostakin suuremmasta ja merkittävämmästä ongelmasta – koko poliittisen järjestelmän uskottavuudesta.”

“Tähän asiaan kiinnitti huomionsa jo varhaisessa vaiheessa suomalainen oikeustieteilijä, Martti Koskenniemi, joka toimii vierailevana professorina New Yorkin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.”

“Jo helmikuussa hän näki, että presidentti Donald Trump ’on oikeasti uhka Yhdysvaltain demokratialle, siitä ei ole mitään epäilystä. Sen suuruutta ei vielä tiedetä. Pitää muistaa, että olemme tilanteessa jossa aikaisemmin ei olla oltu, eikä tiedetä miten se tulee kehittymään. Mutta uskon että tässä ollaan menossa kohti perustuslaillista kriisiä.’

Viljo Vähänen ei ryhtynyt arvioimaan, missä suuruusvaiheessa nykyinen kriisi on, mutta totesi vain (kun olimme paalaamassa kirkkaassa aamuauringossa Ryssän kärjestä), että Yhdysvaltojen oikeusministerin ja varaoikeusministerin esiintyminen presidentin syväkurkkuina muistuttaa Watergate-skandaalista ja viittaa vahvasti siihen, että nyt on astuttu uuteen, vaaralliseen vaiheeseen, joka johtaa automaattisesti perustuslailliseen kriisiin.

“Ehkä edessä on vielä monta soutamis- ja huopausvaihetta, mutta suunta on – valitettavasti – selvä. Kohti suurta skandaalia ollaan menossa!”

545. En Marche! II 170508

Ranska on nyt marssilla. Koko kansa liikkuu. Tätä enteilimme jo helmikuussa, kun kaikki taivaan merkit olivat näkyvillä (ks. 516. En Marche! 170207)

Marssikaamme, marssikaamme!

kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme

Nyt puuttuu vain Puolue.

Lähes tyhjästä ilmestynyt kansanliike En Marche! ei ole mikään puolue vaikka sillä on kaksikymmentämiljoonaaseitsemänsataa viisikymmentätuhattaseitsemänsataaneljä (20 753 704) kannattajaa.

Eihän se tosin ole kuin runsas kolmannes koko kansasta, jos kaikki lasketaan mukaan, mutta melkoinen ruuhka silläkin saataisiin barrikaadeille!

Ja ääntäkin syntyisi, jos kaikki laulaisivat kurkut suorina Marseljeesia!

Nyt on jo kuitenkin selvää, että Élysée-palatsi saa uuden emännän, kun presidentinvaalit ylivoimaisesti voittanut Emmanuel Macron taluttaa sinne puolisonsa Brigitte Trogneuxin.

Näin arkkitehti Armand-Claude Molletin suunnittelema ja vuonna 1722 valmistunut rakennus, jonka Ranskan kuningas Ludvig XV osti myöhemmin rakastajatereelleen Pompadourin markiisittarelle, saa uuden, modernin vivahteen, jota Eugène Relacroix’n taulu Vapaus johtaa kansaa vain hyvin etäisesti muistuttaa.

Mutta mihin Ranskan uusi presidentti on kansaansa johtamassa? Vapauteenko vai Vaaraan?

Sitä me emme vielä tiedä, koska niin moni jätti äänestämättä ja äärioikeiston populistinen ehdokas Marine le Pen lisäsi rutkasti puolueensa kannatusta.

En Marche!-liikkeellä on edessään valtaisia haasteita, joista pienin ei ole se, että liikkeen on järjestäydyttävä puolueeksi voidakseen osallistua vaaleihin ja saadakseen edes yhden kansanedustajan, joka siltä nyt puuttuu 577-jäsenisestä kansalliskokouksesta, joka valitaan kesäkuussa viideksi vuodeksi.

Ehkä vaikein asia on välttää vihreiden ja muiden yhdenasian liikkeiden kohtalo.

Äärioikeistolaisen populismin houkutus on järkyttävän suuri!

Vestigia terrent.

544. Triumfi 170506

Triumfi on kulkue, jolla palkittiin sotilasmenestystä saavuttanut komentaja antiikin Roomassa. Alun perin kyseessä oli uskonnollinen kulkue, jolla pyrittiin puhdistamaan palaava armeija. Rooman senaatti myönsi triumfin, jos edellytykset täyttyivät, esimerkiksi vastustajia oli täytynyt surmata riittävästi. Triumfin viettäjä oli triumfaattori. Hän matkusti vaunuissa kaupungin halki joukkojensa, sotasaaliin ja merkittävien sotavankien kanssa.

Voitto on tärkeä ihmiselle. Ehkä myös eläimelle. Mutta vain ihminen osaa juhlia voittoa. Eläin ehkä vain nauttii siitä. Palkintoa molemmat kuitenkin odottavat.

Voitonpäivänä juhlitaan. Marssitaan. Näytellään pokaaleja ja muita voitonmerkkejä. Riemuitaan. Tanssitaan. Lauletaan.

Tämän päivän triumfaattoreilla ei ole enää tapana häpäistä hävinneitä yhtä julmasti kuin roomalaiset esi-isänsä, vaan juhlinta keskittyy omien saavutusten ja voitonvälineitten ja iskulauseiden esittelyyn.

Riemukaaria ei enää juuri rakenneta voiton kunniaksi, mutta sitä mieluummin esitellään – suorastaan rehvastellaan sotilasparaateissa – tieteen ja teknologian saavutuksilla. Paraateilla ja ylilennoilla halutaan osoittaa kuria ja järjestystä. Ehkä hieman pelotellakin.

Ensi tiistaina, 9.5.2017, on jälleen voitonpäivä. Voittojuhla.

Se on toisen maailmansodan voittajien triumfi.

Lännessä se on nimetty Eurooppa-päiväksi, koska silloin Euroopan Unioni sai alkunsa.

Idässä sitä juhlitaan sen vuoksi, että silloin Neuvostoliitto voitti Hitlerin natsi-Saksan.

Vanha kahtiajako itään ja länteen on jälleen pulpahtanut esiin, kun ”vain reilun kuukauden vanha suomalais-venäläinen yhdistys RUFI järjestää venäläisperinteen mukaisen voitonpäivän marssin huolimatta saamistaan uhkaukista”, kuten Uusi Suomi kirjoittaa. Tarkoitus on marssia Sibeliuksen monumentilta Nikolain kirkolle.

Tiettävästi triumfissa ei esitellä sotakalustoa eivätkä suihkukoneet suorita ylilentoja.

Viljo Vähäsellä oli tästä marssista selvä mielipide.

”Kun poliisi on myöntänyt järjestäjille luvan, ei pitäisi olla mitään aihetta protestoida. Meillä on oma lainsäädäntömme. Sen mukaisesti eletään.”

”Sananvapaus ja julkisuus on meillä suojattu perustuslailla, jonka mukaan siihen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”

”Jokaisessa voitonjuhlassa on uhomarssin piirteitä. Niin on aina ollut. Yhtä selvää on, että voitosta iloitseminen ärsyttää aina hävinneitä. Voitettuja.”

”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku, kuten Paasikivi muistutti.”

543. Jumalkypärä 170503

Richard Dawkinsin päähän asetettiin laboratoriossa keltainen moottoripyöräkypärää muistuttava vempain “jumalkypärä”. Silmille pantiin laput ja kypärään iskettiin virta.  Sitten evoluutio­biologi istui 40 minuuttia etsien jumalaa päästään. (Niko Kettunen:  “Onko ajatus jumalasta aivojemme tuottama harha?” Helsingin Sanomat 2.5.2017)

“Kypärään asennetut elektrodit tuottavat heikkoa magneettikenttää, jonka pitäisi saada aikaan muutoksia aivojen toiminnassa. Aiemmissa kokeissa kypärää kokeilleet henkilöt olivat kertoneet kokeneensa jonkinlaisen voiman läsnäolon huoneessa, kun magneettikenttä oli päällä. Jotkut sanoivat nähneensä enkeleitä.”

“Neuroteologiatutkimusten mukaan vahva usko näkyy aivoissa.”

Mutta mitä Richard Dawkins sitten koki pimeässä huoneessa “jumalkypärä” päässään.

“Hänen vasen jalkansa puutui.”

Viljo Vähästä hieman huvitti.

“Olihan se ihan mielenkiintoinen juttu. Hyvin kirjoitettu. Ei siinä astuttu tieteellisen tiedon varpaille. Raotettiin vai heman uuden tiedon verhoa. Ei siinä väitetty mitään typerää.”

 “Archimedeskin olisi varmasti ollut kiinnostunut jumalkypärärästä ja jäänyt kiinni sen ideaan!”

Noli turbare circulos meos

“Onhan mahdollista, että Jumala on todella olemassa ja että jumaluutta voidaan lähestyä ja tutkia erilaisilla metodeilla ja vempaimilla.”

“Pyhän ja arjen välisen rajan pitää olla aina auki ajattelulle (meditaatiolle) ja tutkimukselle (tieteelle).”

Näin päädyimme Viljo Vähäsen kanssa jälleen kerran konversatsioonin herkimmille alueille.

Ryssänkärki on ilta-auringossa todellinen inspiraatiohuone..

Nyt jatkoimme hieman ajatusta pyhyyden kokemisesta, vaikka meillä ei ollut käytössämme jumalkypärän kehittäjän, neurotieteilijä Michael Persingerin vempaimia.

Minä aloitin.

- Marcel Proust kuvailee Combrayn kotoisen kirkon kellotornia ja sanoo, että vasta se tuntui tekevän kirkosta tietoisen, yksilöllisesti ja vastuullisesti olemassaolevan. Kellotorni puhui hänen mielestään kirkon puolesta. Se edusti sitä, mikä on maailmassa arvokkainta eli luonnollisuutta ja hienotunteisuutta. “Naurakaa te lapset minulle vain jos haluatte, ehkä se ei ole kaunis oikeaoppisesti, mutta minä pidän sen vanhoista kummallisista piirteistä. (Marcel Proust: “Kadonnutta aikaa etsimässä” Swanin tie 1: Combray, ss. 76-82).

- Luin tämän kohdan uudestaan, kun olin kahlannut pikaisesti läpi Niko Kettusen esseen. Kellotorni, jonka liuskakivin peitetty tyvi oli kuin musta aurinko, on elämänsä alkutaipalella olevan nuoren miehenalun käsitys jumaluuden arvoituksellisuudesta, äärimmäisestä kauneudesta ja lujuudesta, joka ei selity suoraan (katsomalla kirkkoa), vaan näkemällä ja tuntemalla kellotorniin kätkeytyvä salaisuus.

- Marcel Proust selittää: “Tuntui kuin perspektiivin jäntevästi kokoonpuristama ja kohottama absidi singahtaisi esiin siitä liikkeestä, jolla kellotorni pyrki syöksemään huippunsa syvälle taivaaseen, niin siihen, kellotorniin aina päädyttiin, se hallitsi aina kaikkea, sen odottamaton huippu velvoitti taloja, se kohosi edessäni kuin Jumalan sormi, ja oli kuin tämä Jumala itse olisi ollut piilossa ihmisten joukossa ja kuitenkin erotin sen selvästi kaikista muista.”

Viljo jatkoi.

“Jumalkypärä voi olla kuin Rue Saint-Hilairen kirkon torni, jos  ymmärrämme, että se on vain yksi tuhansista yrityksistä ratkaista pyhien kokemusten arvoitusta.”