577. Viljo Vähäsen syysparlamentti 5. 170916

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko (aluksi BZ) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni

Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa

Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.

Työjärjestys: Sattumanvarainen.

Viides istunto 16. 9.2017

Viljo: ”Tänään meidän on puhuttava – niin vastenmielistä kuin se onkin – sodasta. Sitä ei tosin ole – virallisesti – näkyvissä lähiympäristössämme eikä sodanuhasta puhuta, vaikka tässä kuussa sotaa harjoitellaan täysimittaisesti Itämeren piirissä.”

Lennu: ”Minun lienee turha vakuuttaa, että meillä kyllä seurataan silmä tarkkana tilanteen kehitystä, mutta Ukolta ei sotaa koskevia kommentteja irtoa julkisuuteen nyhtämälläkään. Meillä liikutaan mieluummin Pohjoisen taivaan tunnelmissa. Valtion päämiehen kädet ovat sidotummat kuin tavallisten ihmisten – tiedemiehet ja journalistit mukaan lukien.”

BL: ”Muistutan, ettei sota ole jättänyt koskaan ihmiskuntaa rauhaan, vaan aina se on ollut seuranamme yhtä varmasti kuin auringon nousu tai mustan pilven ilmaantuminen horisonttiin.”

BZ:  ”Se on totta. Samoin kuin keskustelu sodan syistä ja seurauksista. Teoriat ovat teorioita. Käytäntö on käytäntöä. Sota on ihmiskunnan ankara ja armoton vitsaus, mutta yhtä hyvin on voitu osoittaa, että sodat ovat kaikesta epäinhimillisestä julmuudestaan huolimatta vieneet ihmiskuntaa myös eteenpäin tiedon polulla. Ehkä täysimittainen atomisotakin tulee tekemään sen.”

Viljo ymmärsi, että atomisota oli kynnys, jonka yli syysparlamentin ei ollut syytä (tässä vaiheessa) astua. Joskus siihen olisi kuitenkin palattava, jos asevarustelu jatkaisi kiihtymistään samassa tahdissa kuin se on tehnyt kylmän sodan päättymisen jälkeisinä vuosina. Kertaalleen kuolleena miehenä hänellä on ehkä asiasta myös niin sanottua syvempää tietoa. Ei hän myöskään voinut olla ottamatta huomioon sitä mahdollisuutta, että eläinkunnan arkkityyppisessä muistissa saattaisin olla uskottavampia jälkiä koko maapalloa kohdanneista täystuhoista kuin nykyihmisellä konsanaan. Torakat ovat sitkeitä otuksia. Koirista hän ei halunnut sanoa mitään.

Viljo: ”Ehkäpä meidän olisi nyt kuitenkin pysyttävä vain Itämeren piirissä ja jätettävä Pohjois-Korea kiehumaan omassa liemessään. Zapad ja Aurora antavat kyllä aivan tarpeeksi aihetta keskustella sodasta. Sotaahan varten niissä harjoitellaan. Sitä ei kumpikaan osapuoli ole kieltänyt …”

BZ: ”… Ei niin, vaikka tuota sanaa vältellään molemmin puolin. Venäjälle Zapad (länsi) on terrorismin vastainen harjoitus. Ruotsille & Co Aurora on aamuruskon jumalatar. Sen puolustamista harjoitellaan. Yhtä kaikki molemmin puolin halutaan näyttää koko maailmalle uusinta ja tehokkainta sotakoneistoa ja modernin sodankäynnin hienouksia. Mukana on porukkaa pilvin pimein kenraaleista kirjureihin. Massiivisempia sotaharjoituksia saa etsiä historiasta. Kynnys varsinaisiin maailmansotiin on tietysti valtava.”

Lennu: ”Sotapropaganda on tietysti myös mukana harjoituksissa. Se kuuluu asiaan. Vaihtoehtoiset totuudet ovat täydessä käytössä. Nykyisen tietotekniikan vuoksi joukkojen liikkeitä ja varustuksia on tosin vaikea kätkeä, mutta ajatuksia ja tavoitteita pystytään kyllä piilottamaan vanhaan tyyliin.”

BL: ”Vahinko ei tule kello kaulassa. Se on arkinen totuus. Totta on myöskin, että Itämeri on vain pieni lätäkkö, lahdelma, Euroopan luoteisosassa. Se ei ole syvä eikä sen uumeniin mahdu loputtomasti salaisuuksia. Se on sitä paitsi kauttaaltaan herkkää murtovettä. Nyt siellä, sotaharjoitusten aikana, niiden keskellä, on valtavat määrät erilaista siviililiikennettä. Matkustaja- ja rahtilaivoja, huviveneitä, kalastajia ym. Se on kuin muurahaiskeko. Hyvin suunniteltu. Hyvin järjestetty. Mutta kun siihen tökätään kuusenoksa pystyyn tai sitä sohaistaan talikolla, syntyy pahaa jälkeä.”

Lennu: ”Niin. Voimme kyllä luottaa kenraaleihin. Kyllä he osaavat sotaharjoituksensa suunnitella ja toteuttaa. Sattumaakin he tietävät ennakoida.”

BZ: ”Mutta sattuma ei olisi sattuma ellei se olisi sattuma.”

Viljo: ”Syysparlamentti jää seuraamaan sotaharjoitusten menoa. Tarvittaessa palaamme siihen jo huomisessa istunnossamme.”

Pataässän karaoke oli täydessä vauhdissa, kun päätimme viidennen istuntomme iltahämärissä. Maamyyrä-korttelissa oli muutoin rauhallista.

576. Presidentti 2018. Osa 3. Kannattajakortit 170914

Nyt jännitetään!

Kuinka monta kannattajakorttia Sauli Niinistö saa huomiseen mennessä? Sitten portit sulkeutuvat ja viimeisimmätkin kortit tarkistetaan Oikeusministeriössä. Sen jälkeen kannattajakortit muodostavat julkisen asiakirjan. Jos siinä on vähintään 20 000 oikeiksi havaittua nimeä, valitsijayhdistys voidaan virallisesti perustaa.

Tämä kaikki on säädetty laissa.

Erikseen määrätään, että kortit on kerättävä paperisesti ja ne on allekirjoitettava henkilökohtaisesti. Lisäksi määrätään, että kannattajakorteissa on oltava ehdokkaan, vaaliasiamiehen ja hänen varahenkilönsä tiedot ennalta täytettyinä ja että virallisen kannattajakortin voi täyttää vain kerran ja vain yhdelle ehdokkaalle. Jos tarkastuksessa havaitaan, että   joku on allekirjoittanut jonkun toisenkin ehdokkaan kortin, molemmat hylätään.

Allekirjoittajan on annettava itsestään ”selkeällä käsialalla” tiedot. Henkilöiden varmistaminen oikeusministeriössä tehdään nimen, osoitteen ja täydellisen syntymäajan (pv.kk.vvvv.) perusteella.

Tarkkana pitää siis olla.

Onhan kysymys niin tärkeästä asiasta kuin tasavallan presidentin vaalista. Ei siinä voi olla sijaa vähäisimmällekään vaalivilpille!

Tämä on eräänlainen tunnusteleva esivaali. Istuvat presidentit eivät ole aikaisemmin turvautuneet sellaiseen – eikä tosi vanhoilla presidenteillä olisi siihen ollut edes mahdollisuuksia.

Vain presidentiksi pyrkivät ehdokkaat ovat sellaista kokeilleet. Huonoin tuloksin.

Suomalaisen demokratian portinvartijat, poliittiset puolueet, ovat pitäneet tiukasti kiinni oikeuksistaan ehdokasasettelussa. Niitä ei tosin ole määritelty perustuslaissa.

Tälläkin kertaa valtaosa ehdokkaista on eri puolueiden nimeämiä.

Istuva presidentti on siis lähtenyt kokeilemaan kansanvallan rajoja. Edessä on ensimmäinen portti jonka läpi hänen on päästävä ollakseen virallisesti mukana kilpailussa.

MUTTA.

Nyt siis jännitetään.

Ennalta määrättyjä askelmerkkejä ei ole.

Ensimmäinen loikka voi silti olla ratkaiseva.

Montako kannatuskorttia? Itsestään selvyytenä pidetään, että lain määräämä 20 000 allekirjoituksen raja saavutetaan.

Mutta kuinka paljon sen yli?

Kaikilla äänioikeutetuilla on ollut mahdollisuus allekirjoittaa yksi kannattajakortti. Sitä mahdollisuutta on kesän aikana tarjottu ahkerasti  toreilla ja turuilla.

Pian kuullaan, mikä on lopputulos.

Vuoden 2012 presidentinvaalien toisella kierroksella Sauli Niinistö sai 1 802 328 ääntä ja hänen vastaehdokkaansa Pekka Haavisto 1 077 425 ääntä. Vaalinen ensimmäiseen kierrokseen verrattuna Niinistön äänimäärä lisääntyi 671 074 äänellä ja Haaviston 503 150 äänellä.

Tällaisista lukemista ei tietenkään tunnustelevassa esivaalissa voi olla kysymys.

Viljo Vähäsellä oli kuitenkin jonkinlainen aavistus asiasta, kun olimme jälleen palaamassa aamulenkiltämme Ryssänkärjestä.

”En olisi ihan mahdottoman hämmästynyt, jos kannattajakorttien lukumäärä nousisi moninkertaiseksi lain määräämään 20 000 allekirjoitukseen verrattuna. Irrottautuminen perinteisestä puolueesta, Kokoomuksesta, on vähän kaksiteräinen miekka. On mahdotonta sanoa, kuinka paljon se karsii pois isänmaallisia konservatiiveja ja kuinka paljon se tuo modernisteja tilalle. Ylitetäänkö sillä reilusti vai vain vähäisesti puoluerajat?  Ei seebra mihinkään viivoistaan pääse. Niiden kanssa se joutuu elämään tahtoi tai ei. Valitsijayhdistys tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden jonkinlaisiin uusii väyliin ja parhaimmassa tapauksessa jopa uuteen ajatteluunkin.”

”Se on aina hyvä asia!”

575. Viljo Vähäsen syysparlamentti 4. 170910

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko (aluksi BZ) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni

Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa

Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.

Työjärjestys: Sattumanvarainen.

Neljäs istunto 10.9.2017

Viljo: ”Uskonpuhdistuksen tarkoituksena oli tasapainon saavuttaminen, vaikka lopputulos oli kaikkea muuta. Uskonsodat repivät Euroopan ja saattoivat sen epävarmuuden tilaan, joka jatkuu edelleen ja on levittäytynyt ympäri koko maailman.”

BL: ”Uskonto sopii kyllä sunnuntai-istunnon teemaksi, vaikka siltä pohjalta ei sovintoa ja tasapainoa ole tänäänkään päivänä odotettavissa.”

Lennu: ”Ei todellakaan. Eihän paavin kirkkoa vieläkään haluta ärsyttää muistuttamalla sitä 500 vuoden takaisesta uskonpuhdistuksesta. Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa. Se on kipeä asia edelleenkin. Siksi puhutaan – varmuuden vuoksi – mieluummin reformaatiosta ja ekumeniasta.”

BZ: ”Ekumeniakin on tosiasiassa kovin rajoitettua ja rajallista. Esimerkiksi juutalaisuus – elävänä ja todellisena ilmiönä – tahdotaan rajata sen ulkopuolelle. Puhumattakaan Koraaniin pohjautuvista uskonnollisista virtauksista ja niiden tulkinnoista …”

Lennu: ”… niin tai esimerkiksi budhalaisuudesta, josta puuttuu kokonaan ajatus sodan väistämättömyydestä”

Viljo Vähänen ei halunnut rajoittaa keskustelua maailman uskontojen erilaisuudesta, vaikka näki kyllä vaarana sen, että syysparlamenttikin herkästi ajautuisi väittelyyn kostonhalusta ja vihamielisyydestä taikka pakanauskonnoista, joihin väkivalta liitetään ikään kuin luonnollisena mausteena.

Viljo: ”Me voimme ihan hyvin jatkaa keskusteluamme tällaisesta globaalisuuden näkökulmasta. Sehän näyttää olevan kovin ajankohtaista ja suosittua. Ehkä tasapainoa olisi todellakin etsittävä aikamme suurista ilmiöistä. Tiede ja tekniikka näyttävät kutistaneen maapallon rusinankokoiseksi makupalaksi, joka mahtuu jokaiseen suuhun ja jota kaikki ihmiset ja eläimet voivat mutustella ja maistella omien mieltymystensä mukaisesti.”

Lennu: ”Se on kyllä hirmuinen tehtävä Pysyttäisiin nyt kuitenkin ihmisten maailmassa eikä vedettäisi eläimiä mukaan uskonpuhdistukseen.”

Viljo: ”Aivan oikein, Lennu. Siksi otinkin mukaani ortodoksisen kirkon esipaimenen, isä Ambrosiuksen mietelmän siitä, miten muut kristilliset kirkot viettävät reformaation merkkivuotta yhdessä protestanttisten kirkkojen kanssa ja mitä ortodoksien pitäisi siitä sanoa. Se sopisi vaikka parlamenttimme päivän tekstiksi.”(ks. Ortodoksi viesti 6/17).

”Olemme iloisia, että katolinen ja ortodoksinen kirkko on juhlavuonna kutsuttu mukaan. Enää eivät protestanttiset kirkot pullistele lihaksiaan oman puhdasoppisuutensa vuoksi. Samaan aikaan katolinen kirkko on ottanut nöyremmän ja itsekriittisemmän asenteen suhteessa luterilaisiin ja reformoituihin. Ortodokseja ei reformaatio Martti Lutherin ja Jean Calvinin aikakaudella paljon koskettanut … Tämä merkkivuosi on erinomainen mahdollisuus jokaiselle kirkolle puhdistaa mieltään historian painolastista.”

BL: ”Minäkin luin tuon tekstin. Sen lopussa isä Ambrosius esittää toivomuksen siitä, että 2000-luvun ihmiset kuulisivat ihmisten aitoja kysymyksiä esimerkiksi elämän tarkoituksesta, ihmisen henkisestä kasvusta, lähimmäisen rakkaudesta, kuolemasta ja eutanasiasta.”

BZ: ”Juuri niitähän kaikki puolueet ovat jo vuosikymmeniä käsitelleet omissa periaateohjelmissaan. Eivät ne ole meille nykypoliitikoillekaan mitenkään outoja ja uusia.”

Viljo: ”Tässä se ongelma onkin. Kyllä sodanjälkeiset ohjelmapäälliköt osasivat kirjoittaa ohjelmia. Dynaaminen konservatismi, sosiaalinen valintatalous, demokraattinen sosialismi, vihreä lanka ja mitä niitä onkaan. Ei se niistä ole kiinni. Mutta heti, kun on siirrytty käytännön toteuttamiseen, seinä on noussut pystyyn. Esimeriksi kolmikantaa (hallitus, työnantajat, työntekijät) on ajettu vuosikymmeniä kuin käärmettä pyssyn piippuun, mutta tulokset ovat olleet kerta toisensa jälkeen surkeita. Yhteiskuntasopimustakin on yritetty – yhtä laihoin tuloksin. Ministereitä on vaihdettu. Uusia puolueita on perustettu. Perustuslakiakin on taivutettu. Mutta mikään ei ole auttanut.”

Lennu: ”Kyllä me joudumme Ukon ja Jennin kanssa taaskin jännittämään, mitä tästä syksystä tulee. Silmä kovana me seuraamme myös pian alkavia sotaharjoituksia Itämerellä. Sattuma on aina ennenkin ohjannut maailmanpolitiikkaa!”

573. Presidentti 2018. Osa 3. Odottavan aika 170906

Odottavan aika on pitkä. Minuutit kasvavat varteiksi. Vartit tunneiksi. Eikö se jo tule? Miksi se ei jo lähde?

Demarit saivat vihoviimein presidenttiehdokkaansa, mutta koneisto ei vain tahdo käynnistyä.

Puoluekoneisto natisee liitoksissaan. Puheenjohtajakin on eksyksissä ja etsiskelee selkäänpuukottajia.

Ei hyvältä näytä – demareissa. Kannatus murenee ja pitäisi ryhtyä taisteluun politiikan tärkeimmästä johtajan paikasta.

Moni varmaan ihmettelee, miksi demarit sekoilivat viimeisimmässä puheenjohtajan valinnassaan. Miksi Jutta Urpilainen ajettiin väkisin sivuraiteelle ja pääraiteelle työnnettiin ammattiyhdistysjohtaja Antti Rinne?

Pitikö välttämättä tehdä ne tuhannet koukerot, joita perusdemarit ovat joutuneet ihmettelemään, jotta presidenttiehdokkaaksi saatiin lopulta nainen?

Kun tarjolla olisi ollut selkeä ja linjakas ratkaisu ja reipas taistelu seuraavasta presidentistä olisi jo nyt hyvässä vauhdissa.

Odottavan aika on käymässä pitkäksi!

Liian pitkäksi?

Oppositiolle se kyllä näyttää käyvän, kuten Uuden Suomen päätoimittaja kirjoitti:

Ensi tammikuun presidentinvaalien esinäytös on ollut Suomen sosialidemokraattiselle puolueelle ja erityisesti sen puheenjohtajalle Antti Rinteelle nolo näytelmä.  (”Toverit Antti Rinnettä nolaamassa.” Markku Huusko 7.8.2027)

Nyt tarvittaisiin huumorin pilkahdus. Se voisi auttaa.

Viljo Vähänenkin innostui, kun kävelimme aamuauringossa Ryssänkärjen kallioille katselemaan vesilintujen valmistautumista syysmuuttoon.

”Demarit voisivat ottaa esimerkkiä homunculus loxodontuksesta. Pukisivat piinallisen odotuksen samanlaiseksi, hersyväksi meemihahmoksi kuin hollantilaisen taiteilijan Margaret van Breevoortin veistos The Awaiter (Zhdun) on. Siinä on perusvenäläinen huumori parhaimmillaan. Sen vuoksi siitä on hetkessä tullut julkkis Venäjän ja Ukrainan mediassa.”

”Demarit voisivat kutsua Zhdunin Akateemiseen kirjakauppaan, jossa häntä haastattelisi presidenttiehdokas Tuula Haatainen.”

”Julkisuutta se saisi satavarmasti yhtä paljon kuin istuva presidentti massa haastattelussaan.”