665. ”Lauletaanko?” 180825

”Runotyttö oli jälleen asialla”.

Viljo Vähänen oli varma siitä, kun hän näki Aaron tuijottavan suoraan Lennua silmiin, kun molemmat istuivat 70-vuotiaan juhlakalun sylissä.

”Vain runoilijan silmä voi löytää kamerallaan tuollaisen hetken. Siitä puuttuu poliittinen kuorrutus, elleivät katsojat sattuisi tietämään, kenelle tuo syli kuuluu. Mutta ei sekään tee tuosta tilanteesta jähmeää tai teennäistä, vaan ehkä päinvastoin. Minä näen sen mainiona oivalluksena, joka kertoo yhtä paljon runotytöstä itsestään kuin kohdehenkilöistä.”

- Onko siis Lennukin mielestäsi henkilö?

”Miksipä ei? Tuleehan perheen lemmikeistä lähes aina myös perheen jäseniä.”

Kävimme siis Ryssänkärjen kallioilla Viljon kanssa keskustelua valokuvasta, joka läpäisi railakkaasti ainakin kotimaiset uutiskynnykset.

”Hyvä kysymys! Lauletaanko? Aaro tarkoitti siis, että esitetäänkö onnitteluserenadi yhdessä. Sehän meiltä kävisi!”

- Aivan. Jopa prosessioikeuden emeritusprofessoriltakin taisi katketa ajatuksenjuoksu, kun hän näki runotytön ottaman valokuvan. Hänen suustaanhan on viime vuosina lennellyt vain ivallisia piikkisammakoita Talluddenin suuntaan.”

Sauli vaikuttaa kuvassa ikäisekseen varsin reippaalta ja onnelliselta. Presidentin vyötärönseutu näyttää tosin hieman tukevoituneen, mutta mitäpä siitä. Älkäämme antako tuollaisten pikkuseikkojen häiritä presidenttiparin ja koko kansan onnea!

Viljo jatkoi.

”Mutta odotan mielenkiinnolla, millaisia piikkejä samaiselta blogistilta lentelee silloin, kun runotyttö kohtaa Kuningatar Brigitten eli Madamen, joka lumosi ihmepojan,kuten Ilta-Sanomien Mirva Saukkola tänään kirjoittaa, kun Suomen ja Ranskan presidenttiparit kohtaavat.”

”Toivottavasti hän muistaa Lasse Lehtisen (ja J.K. Paasikiven) ohjeen: Lever le chapeau est toujours bien et coûte rien”(ks. Ilta-Sanomat 25.8.2018 ”Aurinkokuningas Joulupukin maassa.”)

- Se on kyllä paljon vaadittu – kun muistamme millaista kieltä mainitun emeritusprofessorin ranskalainen aatesisar Marine Le Pen on tottunut käyttämään.

Viljo Vähänen oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.

”Oikeistotuuli puhaltaa nyt pitkin Euroopan lakeuksia. Myrskyn keskeltä kuuluu petolintujen vihellyksiä. Ne hautaavat herkästi allensa sivistyneimmätkin sanat ja kuvat.”

664. Nuija 180823

Meill' on leimuva lemmen ja vihan lies, kuka meidän tiellämme kestää vois! Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies -- seis, voitto pois! Me tulemme voimalla kotoisen tarmon, me hylkäämme kaiken vieraan armon. Ken on syntynyt lakeilla Pohjanmaan, hän tietää tuomion tunnossaan: hän ei leppyä voi, hän ei väistyä saa -- vaviskaa, vaviskaa  (”Nuijamiesten marssi”, Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962)

Omatekoisella nuijalla on iskuvoimaa. Vaikka kohtalon ankarat käskyt nostavat eteen hangen ja jään, yksi isku suurella nuijalla riittää palauttamaan uskon ja uhon.

Kenen kerran nuijamme maahan lyö, se maassa on.

Viljo Vähänen pysähtyi pohtimaan ensi kevään eduskuntavaalien tilannetta, kun lähestyimme raikkaassa myrskytuulessa Ryssänkärjen kallioita.

”Aikaahan on vielä monta kuukautta eikä todellinen sotemyrsky ole edes alkanut eduskunnassa, joka palailee vähitellen kesälomilta. Se voi vielä panna täysin sekaisin gallupien ennusteet.”

”Uudet tulokkaat räpyttelevät vielä siipiään kuin variksenpoikaset ja vanhat puolueet vasta aloittelevat äänenavausharjoituksiaan. Edessä voi olla myrskyjä, jotka tuntuvat koko puoluejärjestelmän luissa ja ytimissä.”

- Taidat viitata pääministerin nuijapuheeseen, jolla hän onnistui ärsyttämään kilpailijoitaan sekä vasemmalla että oikealla?

”Kyllä vain. Itsesorvattu, isokokoinen puunuja toi ihan selvästi mieleeni Nuijamiesten marssin uhmakkaat sanat. On meidät ennenkin yritetty lyödä kanveesiin, mutta aina me olemme nousseet ylös. Tällä kertaa se voi osoittautua arvaamattoman vaikeaksi, kun vastassa on myös oman puolueen kunniapuheenjohtaja ja äänikarjan seassa liikkuu outoja hukkia ja ilveskiä  - etenkin, kun nuijan heiluttaja koetaan vieläkin pystymetsästä nousseeksi mieheksi, vaikka hänen johtamansa hallituksen savutukset ovat talousnumeroiden valossa kiistattomia.” 

”Porvarihallituksella saattaa olla pilvi housuissa, kuten Vladimir Majakovski aikoinaan runoili.” 

Ananasta ahmi, hotkaise pyy, porvari loppusi lähestyy.

”Herkästi tämäkin värssy johtaa väittelyyn siitä, kuka on porvari, herra tai narri. Sitä ei suurella nuijallakaan ratkaista!”

..

663. Kunnon tälli! 180818

”Antoipa runotyttö kunnon tällin saivartelijoille!”

Viljo Vähänen oli suorastaan innostunut, kun luki aamulla Lauri Pohjanpään Kalajutun jossa pikkiriikkisestä, piikkisestä kiiskestä kasvoi hetkessä suuren suuri lohi.

Säätieteilijät olivat jo iltauutisissa ennustaneet, ettei kesähelteistä saadakaan tänä vuonna ennätystä, vaan siitä jäisi puuttumaan neljä-viisi päivää. Ryssänkärjessä totesimme aamulla Viljon kanssa, että ainakin tämä päivä näytti valkenevan helteisenä, joten vielä ei ollut selvää voittavatko luonnonvoimat ennätyskisan vai pääsisikö tiede niskanpäälle.

Viljo jatkoi.

”Kärpäsestä kasvaa kyllä helposti härkänen, kun arkielämän tapahtumia halutaan katsoa pahalla silmällä, kuten tässä jutussa (Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirja Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra) näyttää tapahtuneen.”

”Pojilla on pojan järki. Mut kuka nyt kiiskejä onkisi. Paha silmä kyllä löytää helposti tusinan tai parikin tekosyytä, joiden varjolla saadaan aikaiseksi sivutolkulla kaunokirjallisia saivarteluja.”

”Mutta ei tässä nyt tarvitse henkeä haukkoa kuin hauki kuivalla maalla.”

”Tutkivat journalistit saivat vain nätin, pikkiriikkisen tällin. Korkealta! Ja sillä siisti!”

.

662. Riisuttu tavallinen kuolevainen 180814

Riisuttu presidentti: Kuinka valtionpäältä vietiin valta ja hänestä tehtiin tavallinen kuolevainen. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 978-951-0-25551-3.

Tavallisella kuolevaisella on lupa ja oikeus kulkea yöpaidassa kansan keskuudessa tai räätälöidyssä hännystakissa juhlasaleissa. Hän sulautuu joukkoon yhtä hyvin ruisrokeissa kuin yliopistojen juhlasaleissa.

Mies tai nainen. Sukupuolella ei ole väliä. Kunhan on vain tavallinen kuolevainen. Yksi monien keskellä. Siitä riittää onnea koko kansalle.

Viljo Vähänen oli innoissaan, kun lähestyimme jälleen elokuisessa aamuauringossa Ryssänkärkeä.

”Kyllä minä olen täysin samaa mieltä yliopistonlehtori Risto Uimosen kanssa. Tavallisesta kuolevaisesta on tullut seitsemässätoista vuodessa tavallinen kuolevainen. Muutoksen näkee tavallinen kuolevainen. Sehän on kiinni katsojan silmästä. Aivan samalla tavalla kuin mikä tahansa taideteos.”

Risto Uimonen: Sauli Niinistö – tasavallan presidentti. WSOY 2018.

- Huomaan, että olet käynyt Johanna Oraksen näyttelyssä Punkaharjulla, vai kuinka?

”Hyvä arvaus. Kävin todellakin katsomassa, kuinka taitelija Oras aloitteli ateljeessaan Kuunpimennystä heti seuraavana päivänä, kun hän oli jättänyt näyttelyynsä edellisen työnsä One for the Road vain pari päivää aikaisemmin. Siinä oli samaa vauhdikasta dynamiikkaa kuin Risto Uimosen analyysissä tasavallan presidentistä. Carpe diem. On osattava tarttua päivään ja elettävä sen mukaisesti. Mielestäni Sauli Niinistö on onnistunut juuri tässä.”

Viljo kertoi myös, kuinka häkellyttävän vaikutuksen häneen oli tehnyt Johanna Oraksen asetelma Ars longa vita brevis ja erityisesti hänen Kallavala-sarjansa,  jossa ”Ainon”, ”Lemminkäisen äidin” ja ”Sammon ryöstön” ihmishahmot oli kuvattu kallaa muistuttavilla kukilla.  Myös tapa, jolla taitelija oli ottanut hienovaraisesti kantaa #metoo- ja Pride-kampanjoihin oli hänen mielestään kerrassaan upeaa.

Viljo jatkoi.

”En ole tietenkään ehtinyt lukea Riston uusinta kirjaa, vaan lukenut vain Johanna Vuorelman arvostelun siitä. Mutta se riittää alkajaisiksi. Sauli Niinistö seisoo nyt täysissä kuteissa tasavallan kaapin päällä. Sen hän on kyllä ansainnut ihan omin voimin – etenkin, kun ottaa huomioon, millainen vaikutus rakkauden tunnustuksella voi olla arkielämään.” 

661. Akateeminen törmäys 180808

Suomessakin tärähtelee. Järistyksemme liittyvät lähinnä Atlantin levenemiseen. Pohjois-Amerikan ja Euraasian laatta erkaantuvat Atlantin keskiselänteellä noin kynnenkasvun verran vuodessa. (Timo Paukku: ”Maa järisee ennustamatta”, Tiede 9/2018)

Tämä on tieteellinen tosiasia. 

Mutta kukaan ei osaa sanoa varmuudella, milloin ja missä seuraavan kerran tärähtää. Järkytys tulee iltajunassa, vaikka sen äänet kiirivät tämän päivän maailmassa valon nopeudella ympäri maapallon. Siitä pitää nykyinen tietotekniikka kyllä huolen.

Akateemisessakin maailmassa tieto törmäyksistä kulkee nykyisin vikkelämmin kuin siihen aikaan, kun Johannes Kepler (1751-1630) sai selville, ettei aurinko kiertänytkään maapalloa, vaan maa kiersi aurinkoa. Se oli järisyttävä uutinen.

Tuorein akateeminen törmäys on hyttysen ininää sen rinnalla, mutta siitä huolimatta Viljo Vähänen kuuli sen ilkeän räsähdyksen korvissaan vain muutama päivä sitten.

Fysiikka ja kasvatustiede törmäsivät vastakkain Suomen Ateenassa, kun Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori haastoi fysiikan professorin, opinahjon rehtorin, julkiseen väittelyyn.

Vaadin, että hallitus tutkii rehtorin menettelyn, ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin rehtorin virheellisen menettelyn johdosta ja varmistaa, että selvitysprosessi toteutetaan tähän mennessä tapahtuneista oikeudenloukkauksista huolimatta laillisesti ja oikeudenmukaisesti (”Homovastaisista kirjoituksista syytetty professori kantelee nyt Jyväskylän yliopiston rehtorin toiminnasta”, Helsingin Sanomat 7.8.2018) 

Asiaan ehti jo tarttua ärhäkkäästi blogissaan Timo Vihavainen, joka toimi vuosina 2002-2017 Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina (ks. ”Jyväskylän mielensäpahoittajat ja hämärämiehet”, 7.8.2018)  

Viljo aloitti, kun helleaalto palasi Ryssänkärkeen jo heti aamutuimaan ja aurinko helotti pilvettömältä taivaalta.

”Tämä näyttää kahden oppiaineen, fysiikan ja kasvatustieteen, törmäykseltä, mutta on itse asiassa aivan muuta. Timo Vihavainen on mielestäni lähempänä totuutta, kun hän puhuu Ulrich von Hutteniin (1488-1523) viitaten opillisesta vaarallisuudesta. Sellainen voi piileksiä mitä erilaisimmissa akateemisissa sokkeloissa. Siitä tässä törmäyksessä on ilmiselvästi kysymys. Siis eräänlaisesta uskonpuhdistustaistelusta.”

Totuus ja sen tinkimätön etsiminen haittaavat aina joitakin hämäriä pyrkimyksiä eikä ole suinkaan itsestään selvää, että kaikki haluaisivat tietää totuuden.

- Tuo on aika kova väite, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi analyysiaan mielensäpahoittajista. – Ehtivätköhän he ja heidän esimiehensä edes lukea kunnolla kiistellyn tekstin, vai laukoivatko he vain lonkalta?

”Sitä minäkin jäin ihmettelemään, koska pidin kastatustieteilijän tekstiä huolellisesti laadittuna ja hyvin perusteltuna. Kriitikoiden vasta-argumentit jäivät puuttumaan. Niille olisi tekstistä kyllä löytynyt perusteita. Johtopäätökset olivat hätiköityjä, kiivaita ja kaunaisia. Sellainenhan on hyvin tyypillistä uskonsodille!”

”Tässä törmäävät vastakkain erilaiset, perustavaa laatua olevat uskon ja uskonnollisuuden periaatteet. Niiden jalkoihin jäävät tieteelliset argumentit. Vanha viisaus, ettei uskonasioista voi asiaperustein väitellä, tulee jälleen pintaan.”

”Koti, uskonto ja isänmaa ovat ennenkin repineet ideologisen kentän riekaleiksi. Instituutioina perhe, puolue ja valtio ovat käyneet kautta vuosisatojen ankaraa taistelua keskenään. Kysymys on perimmältään siitä, kenellä tai millä on valtaa ja voimaa toteuttaa ihanteitaan käytännössä.”

”Tällä kertaa kasvatustieteilijä paljastaa varsin avoimesti omat korttinsa koskien mm. pedofiilien (tai pedofilian) tietolähteitä ja tekee niistä omia johtopäätöksiään koskien nuorten ja vanhempienkin seksuaalista käyttäytymistä.”

”Ne olisivat ehkä tulleet selkeämmin ymmärretyiksi, jos hän olisi perustellut ne oman, kristillisen vakaumuksensa pohjalta, koska juuri se näyttää olevan koko törmäyksen ydin.”

”Silloin olisi helpompaa myös hyväksyä se, että niistä voidaan olla aidosti ja avoimesti täysin eri mieltä.”

”Rauhanomaisesti!”

Terveisiä Ryssänkärjestä. Toivottavasti Suomen Ateenassa ei sytytetä noitarovioita.  

660. Ryssävihan juurilla 180730

Pietari Suuri käski Napuen voiton jälkeen hävittämään Pohjanmaan rannikon niin, että siitä ei koskaan voi tulla tukialuetta Ruotsin vastahyökkäykselle. (”Eikä monikaan pelastunut”, Essi Salonen, Suomen Kuvalehti 30/2018; Kartan pohjana Gustaf Blintin merikortti vuodelta 1829)

Vihan laineet ovat repineet Suomen Neidon juhlaleningin riekaleiksi monta monituista kertaa ja jättäneet syviä arpia hänen sydämeensä, mutta vapauden henkeä ne eivät ole pystyneet riistämään. Jostakin on aina löytynyt ajatuksia, voimaa ja tarmoa uuden vaatteen kutomiseen.

Viljo Vähänen tarttui tähän synkkään teemaan, kun lempeä kesätuuli oli ärtynyt polttavaksi helteeksi Ryssänkärjen rantakallioilla niin, että jalkapohjatkin olivat vaarassa kärventyä, kun istahdimme vedenrajaan.

Viljo aloitti.

”Essi Salonen oli koonnut väliotsakkeisiin ryssävihan juuret niin voimallisesti, että ne polttivat vieläkin sydäntäni.”

Kasakat huomasivat rantapenkereillä olevat veneet. Niiden alla nukkui ihmisiä. Kujalan talosta löytyi alastomia ruumiita. Osa oli paistettu hiljaisella tulella. Hailuodossa tapahtui syksyisenä yönä jopa 800 ihmisen hengen vienyt veriteko eivätkä raakuudet jääneet siihen.

Historioitsija Teemu Keskisarja täsmentää: ”Jos 800 ihmisen joukkosurma tapahtuisi tänä päivänä, se tarkoittaisi noin 10 000 ihmisen tappamista. Siinä saa olla melkoisia terroristeja, että pystyy kerralla iskemään samanlaisen loven”

- Ne ovat hirmuisia lukuja, sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi. – Ei ihme, etteivät ryssävihan juuret ole vieläkään sammuneet, vaikka politiikan palokunnat ovat valaneet vuosisatojen ajan vettä niiden päälle. Etäpesäkkeissä ne kytevät edelleen – etenkin Karjalassa ja Pohjanmaalla.

”Aivan niin. Toimittaja Salosen artikkeli paljastaa itse asiassa aika selvästi, miksi ryssäviha kytee erityisesti Pohjanmaan ja Karjalan suomalaismetsissä. Hailuodon ja Karjalan Kannaksen välillä kulkee tunteiden syvävirta, jonka uumenista heijastuvat vieläkin kasakkojen pelottavat kasvot.”

Kasakat tunnettiin hevosista ja armottomuudesta. Ne olivat kevyttä ratsuväkeä, jonka tehtävä oli tiedustella, kuulustella ja vartioida eli kidutus, raiskaaminen, murhaaminen ja ryöstely.

”Essi Salonen on kaivanut esiin Kannaksen Räisälästä Hailuotoon tulleen pakolaispapin Jakob Carlqvistin kirjeen piispa Gezeliukslle. ”Vaikka se on tietystikin vain yksittäinen, pieni siru tapahtumien traagisessa virrassa, se paljastaa kuitenkin tärkeän linkin Karjalan ja Pohjanmaan välillä ja kertoo realistisen raa’asti kasakkojen toiminnasta.”

Jo tammikuussa jäitä pitkin oli tullut 200 kasakkaa kamalasti väkivaltaa tehden. Pappi Carlqvist oli vedetty alastomana talon  katto-orteen. Häntä kidutettiin, piiskattiin ja käskettiin paljastamaan rahakätkönsä. Kasakat osasivat vain vaatia: ”Sano rahas!”

”Myös turvallisuuspolitiikan strateginen näkökulma tulee Hailuoto-artikkelista esille. Sillähän on aina ollut tärkeä merkitys Suomen ja Venäjän välisessä ajattelussa. Venäjä halusi 1700-luvun alussa tyhjentää Hailuodon asukkaista, jotta saarta ei käytettäisi tukikohtana vihollisen (Ruotsin) mahdollisissa hyökkäyksissä. Sama ajattelu oli pelkistetysti esillä myös yli 200 vuotta myöhemmin, kun Neuvostoliitto halusi varmistaa, ettei Karjalan Kannasta ja Suomenlahden saaria käytettäisi tukialueina mahdollisessa hyökkäyksessä Leningradia vastaan.”

”Ryssävihalla ei ollut liene näissä pohdinnoissa juuri mitään merkitystä, vaikka se on yksilötasolla pulpahdellut ja edelleenkin pulpahtelee silloin tällöin esille.”

”Tässä maailmankolkassa kansainväliset sopimukset ja vilkas talous- ja kulttuuriyhteistyö ovat aika tehokkaasti rauhoittaneet myös kasakoihin aikoinaan kytkeytyneet vihan ja pelon tunteet.”

659. Analyysi 2 – Jälkipyykki 180722

Viljo Vähänen huokaisi helpotuksesta Ryssänkärjessä. Helteet loppuivat ja raikas kesäsade kasteli kellertäviksi kuivuneet nurmikot.

Hyvä niin. Luonto osoitti jälleen voimansa.

Mutta ihmisten soraäänet eivät vaienneet siihen, kun Trumpin ja Putinin autosaattueet suuntasivat lentokentälle. Päinvastoin. Varsinainen myrsky puhkesi vasta sillä hetkellä.

Mitä he puhuivat keskenään niiden neljän tunnin aikana presidentinlinnassa, kun vain tulkit olivat paikalla? Mistä he sopivat? Millä valtuuksilla? Kenenkä luvalla?

Jari Tervo taisi olla oikeassa, kun hän varoitti innokkaimpia, että älkää uskoko tätä, ei täällä tämmöistä ole, tulkaa marraskuussa, silloin näette oikean Helsingin, pimeää ja sadetta.

Kaikki näytti mahdolliselta ennen suurten johtajien tapaamista ja vielä sen aikanakin. Nyt kaikki mahdollinen arvailuiden, spekulaatioiden ja tulkintojen sekamelska on kaatunut niskaan.

Viljo aloitti.

”On jälkipyykin aika.”

Hän ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi korjata omaa pika –analyysiään siitä, että tunteita Trump ainakin onnistui herättämään. Välittömät reaktiot ovat olleet sen mukaisia.

”Lopputulostahan me emme vielä tiedä, mutta näyttää siltä, että kaikki kolme presidenttiä (Trump, Putin ja Niinistö) selviytyvät sekamelskan keskeltä voittajina. Jokainen sai luvan olla oman tyylinsä herra. Se näkyi heti lehdistötilaisuuksissa. Spekulaatiot siitä, että joku heistä olisi ollut vetäjän roolissa tai vedettävänä, on syytä unohtaa. Sellainen on vain kosmetiikkaa. Ulkopuoliselle tarkkailijalle ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi esiintyjien välinen ilmiselvä ero kansainvälisen politiikan kokemusperäisessä hallinnassa.”

”Kun pöly vähitellen laskeutuu – sillä juuri pölystä tässä tapahtumassa oli kysymys eikä mistään Jaltan tapaisesta suuresta konferenssista, kuten jotkut ovat maalailleet – saatetaan hyvinkin havaita, että kaikki kolme presidenttiä vahvistivat omia asemiaan omissa maissaan.”

”Epämuodollinen ja epävirallinen keskustelutilaisuus saattoi avata mahdollisuuksia lähes äärimmilleen kiristyneen kansainvälis-poliittisen tilanteen vähittäiselle laukeamiselle.”

”Kaikista varotoimista ja hyvistä toiveista huolimattahan maailma näillä eväillä – tarkoitan erityisesti asevarustelua -  on ajautumassa kohti suuren sodan kuilua. Siihen katastrofiin ei ihmiskunnalla ole yksinkertaisesti varaa.”

”Ehkä aletaan vähitellen myös ymmärtää, kuinka julkisuus ja yksityisyys nivoutuvat tänä päivänä monisäikeisemmin ja monimutkaisemmin toisiinsa kuin koskaan aikaisemmin, mutta että ne muodostavat silti välttämättömän ja kiinteän perustan todelliselle päätöksenteolle niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin politiikassa.”

”Poliittisen vallan kietoutuminen ihmisen persoonaan (naamioon) tuli tässä tapauksessa kiistattomasti esille. Samalla vahvistui myös vanha uskomus siitä, kuinka vaarallista valta voikaan olla ihmiselle, ellei sen tukena ole julkisuuden ja avoimuuden tuomaa turvaverkkoa.”