Yllätys. Yllätys. Viljo Vähänen palasi takaisin.
Yhtä salamyhkäisesti kuin oli lähtenytkin. Ei selityksiä. Ei tarinoita. Vain
ovikellon rimpautus juuri, kun oli katsomassa Avaraa luontoa, jossa tällä kertaa olivat pahkasiat pääosassa.
Avasin oven. ”Sgodag! Käypä sisään”. Ei muuta.
Viljo oli ruskettunut, mutta en kysellyt, oliko hän
ollut yöttömän yön odottamattomissa helteissä vai Päiväntasaajan tuntumassa. Se
oli sivuseikka. Tärkeintä oli, että Viljo oli tullut – päälisin puolisin
katsottuna – terveenä takaisin.
Tarjosin lasillisen punaista Kardinaalia, koska
vinettokellot olivat juuri lyöneet eikä kummallakaan ollut aikomusta istua
auton rattiin lähi tunteina. Enkä tullut edes kysyneeksi Viljolta, tuliko hän
bussilla vai kävellen. Sen tiesin, ettei hänellä ole omaa autoa, mutta että hän
saattoi joskus saada lainaksi Niinistön mustan virka-auton – ilman kuljettajaa.
”Mitä mies?” Viljo aloitti. ”Kuis hurisee?”
Avauksesta arvasin, että Viljolla oli jokin paukku
taskussaan. Ehkä hän oli käväissyt rajan toisella puolella ja ihastunut
johonkin enkeliin ulottuvuudessa, jonne
minulla ei ole (toistaiseksi) mitään asiaa.
- Eihän tässä ihmeitä, vastasin. – Ulysses alkaa olla lopuillaan. Ithakan kysymys ja vastaustekniikka on
tosi piristävä keksintö raskaan ja vaativan Eumaionin
jälkeen. Sitä vain olen kaiken aikaa miettinyt, että miksi lukion
suomentunneilla ei Maailman Vanhimmassa Suomenkielisessä Oppikoulussa hiiskuttu
1950-luvulla sanaakaan James Joycesta, vaikka hän nyt (v. 2013) on tempaissut
minut mukaansa kuin oljenkorren. Yleissivistykseeni jäänyttä monttua on ollut
vaikeaa täyttää etenkin, kun olen ottanut asiakseni tarkistaa Leevi Lehdon
äärimmäisen tarkan nootituksen pohjiaan myöten. Ja sen seurauksena olen lukenut
Raamattua enemmän kuin koskaan elämässäni … niin, ja nyt on tarkoituksenani
vielä verrata eräiltä osin Lehdon käännöstä Saarikosken käännökseen ja
originaalitekstiin … siihen eivät taida vuoteni enää riittää …
”OK. Itsepähän olet urakkasi valinnut”, Viljo
jatkoi, kun rupeisin takeltelemaan. ”Laiska töitään luettelee. Mutta ymmärrän
kyllä, miksi et voi jättää enää Odysseusta kesken, kun olet päässyt jo noin
pitkälle … Mutta mitä sinulle ihan oikeesti kuuluu? Olet vähän huolestuneen
tuntuinen.
- No joo. Ei pitäisi olla huolestunut. Kyllä
lääketiede on edistynyt hurjasti ja pitäisi vain luottaa siihen, että yhdet
tohtorit osaavat paremmin asiansa kuin toiset tohtorit. Olen vain aina
oudoksunut sitä, että kroppaani asennettaisiin laitteita, jotka eivät ole omien
aivojeni hallinnassa, vaan että niitä hallitaan jostakin oman tiedonpiirini
ulkopuolelta … että joudun elämään muiden armoilla, muiden kuin itseni varassa
…
”Jaha. Puujalka se ei voi olla eikä Kapteeni Koukun
koukku, koska ne eivät toimi itsestään, vaan käyttäjän aivojen ja lihasten
käskystä …”
- Ei todellakaan. Ei mitään niin näkyvää … sydämeeni
asennetaan parin päivän kuluttua pieni, tikkuaskin kokoinen, laite, joka toimii
pattereilla … eikä ole siten minun määräysvallassani …
”Mutta eihän sydämesikään ole sinun määräysvallassasi.
Sehän toimii automaattisesti … ja lakkaa toimimasta silloin, kun sitä huvittaa
… tai jos siihen osuu luoti taikka puukon terä …”
- Aivan oikein. Olen viime päivinä lueskellut
huolellisesti lääketieteen opiskelijoiden perusteosta, Walter Nienstedtin et al
kirjaa Ihmisen fysiologia ja anatomia. Tiedän
siis jotakin sydämen perustoiminnoista, mutta ei siinä selostettu tahdistajan
asentamista ja toimintaa … ja vaikka kopioin itselleni Sydänliiton sivuilta
Olli Airolan jutun ”Sydämen tahdistin”, ei siitäkään käynyt ilmi uitetaanko
solislaskimoni kautta sydämeeni rytmihäiriötahdistin vain
vajaatoimintatahdistin vaiko molemmat tai onko jo keksitty laite, jonka avulla
molemmat toiminnot korjataan. Tunnen olevani koekaniini, mutta luotan siihen, etten
ole ensimmäinen enkä viimeinen siinä lajissa. Kyllä ne tohtorit osaavat
Meilahdessa asiansa.
”Yes. Olen samaa mieltä. Voit odotella operaatiota
ihan rauhallisin mielin … Mutta ajattelin vain, että sydämen tahdistin on
sittenkin aika pikku juttu sen rinnalla, että koko maailma alkaisi kaivata
jonkinlaista tahdistinta ja että sellaista tarvittaisiin myös Suomen
pikkuriikkisessä sisäpolitiikassakin.
Olin arvannut oikein. Viljolla oli kuin olikin jokin
paukku takataskussaan. Itsekin olin jo alkanut huolestua Lähi-idän tilanteen
kärjistymisestä ja uutisista, jotka koskivat tietoturvallisuutta. Maailma alkaa
olla niin täynnä disinformaatiota (kaaosmaista tiedon tulvaa), että (ainakin
varotoimenpiteenä, kuten ultraäänitutkimuksen Laaksossa tehnyt lääkäri oli minulle
selostanut) tahdistajaa tarvittaisiin.
Pelkään kuitenkin, että Kataisen vetoomus
(eduskunnan puhujapöntöstä) kaikuu tyhjille korville, jotka ovat jo täynnä
omahyväisyyden, itseriittoisuuden ja poliittisen vihan myrkyllistä töhnää.
”Näin on”, Viljo sanoi, kun olimme hetken eritelleet
politiikan nykyilmiöitä. ”Tyhjyyskin voi olla täynnä! Riippuu siitä, osaammeko
katsoa, osaammeko nähdä. Tumma tunnor
bullra mest. On varmaankin oikea
havainto, jos ajatellaan vain ääntä. Tyhjyys kumisee. Mutta se ei ehkä
ilmaisekaan oikealla tavalla todellisuutta, vaikka se on kokeellisen fysiikan
kannalta oikein. Entä jos täyteen ahdettu tynnyri päästääkin ääniä, joita emme
ole tottuneet kuulemaan laisinkaan! Jonkinlaisia epä-ääniä. Entä jos elämmekin yhden totuuden
valheellisessa maailmassa. Vain harhojen varassa. Entä jos olemmekin kuuroja tosiasioille. Entä jos "tosiasiat" ovat
turvottaneet aistimaailmamme niin pahasti, ettemme näe emmekä kuule kaikkia tosiasioita.”
- Olet jälleen hieman arvoituksellinen. Hämärä.
Minäkin pelkään, ettei pääministeri pysty toimimaan Tahdistajana. Hän on vähän
samassa asemassa kuin YK maailmanpolitiikassa. Tyhjä rukous. Tyhjä toive. Kovat
tosiasiat (geopolitiikan paluu politiikkaan, valtataistelu, asevarustelu,
sotapropaganda, valehtelu, salailu, uhma ja seikkailu) hautaavat toiveet
allensa. Ne ovat juuri sitä töhnää, joka estää herkkiä elimiä (korvia, silmiä,
ihoa) toimimasta ja toteuttamassa tehtävää, joka olisi niiden luonteen
mukaista.
”Mutta kuka tai mikä siihen sitten pystyisi? Olemaan
tahdistaja!”
- Luoja tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti