293. Hämärtämisestä 141013

Kun ilta hämärtää, ollaan menossa kohti yötä, kohti pimeää. Paitsi keskikesällä, pohjoisessa, kun aurinko ei laisinkaan laske.

Ihminen, taitavinkaan, ei mahda tälle luonnonilmiölle mitään. Sen kanssa on vain elettävä ja tultava toimeen.

Joillekin se on suuri ilo ja onni. Toisille hämmentävä kokemus.

Kun Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja kysyy, voisiko hämärtäminen olla Suomen uusi linja (Mika Aaltola, Suomen Kuvalehti 41/214), ja vastaa itse, ettei se kannata, jää hämäräksi, mitä hän oikeastaan tarkoittaa.

”Minulle se on hämmentävä kokemus, koska olen sillä tavalla tiedeuskovainen, että oletan tieteellisen tutkimuslaitoksen välttävän hämärtämistä ja etsivän mieluummin valoa kuin pimeää.”

Viljo Vähänen ei sanonut tätä aivan vakavissaan, koska hänkin oli aikoinaan lukenut omat oppikirjansa ja tiesi, että politiikassakin on sallittua käyttää mielikuvitusta ja heitellä ilmaan erilaisia koepalloja. Mutta nyt hän sanoi ihmettelevänsä, miksi ulkopoliittiseen keskusteluumme halutaan tieten tahtoen luoda hämärryttämisen strategiaa. Hänelle ei riittänyt selitykseksi se, että Yhdysvaltain presidenttikin oli jo omaksunut sen strategiakseen.

”Ohjelmajohtajan näkökulma poukkoilee nyt omituisesti. Toisaalta hän pitää erästä Suomen entistä presidenttiä taitavana hämärryttäjänä ja suosittelee hämärryttämisen menetelmää sisäpolitiikassa, koska se helpottaa hänen mielestään kansallisen ulkopolitiikan konseksuksen löytämistä, mutta toisaalta hän vihjaa, että Venäjälle kannattaisi nyt antaa sellainen kuva, että jotakin olisi vielä tehtävissä sille, ettei Venäjä menettäisi aivan kokonaan luottamustaan Suomen ulkopolitiikkaan.”

- Mitä ihmeen puhetta se sellainen on? sain sanotuksi ennen kuin Viljo jatkoi. – Tuskinpa se ainakaan luottamusta vahvistaa. UPI:n ohjelmajohtajan mielestään strategiseen hämärryttämiseen voisi sopia myös aikaisempaa aktiivisempi Nato-optio. Hänen mielestään Suomen pitäisi antaa selvä viesti siitä, että Venäjä voi omilla toimillaan päätyä laajentamaan Natoa, jota se pitää päävastustajanaan.

”No, siinä ei nyt ole mitään järkeä. Se on vähän samaa luokkaa, kuin satukirjojen kertomukset siitä, kuinka elefantit pelkäävät hiiriä. Joku voi kyllä rakentaa tulevaisuutensa pilvilinnoja tuollaisen uskomuksen varaan, mutta vakavamieliseksi poliittiseksi ohjenuoraksi siitä ei ole.”

Tästä olimme Viljon kanssa yhtä mieltä.

Emme myöskään löytäneet kovin paljon järkeä ohjelmajohtajan varoituksesta, jonka mukaan vaarana voi olla myös itsepetos. ”Vaikka hämäryys on kikka, jotkut saattavat lukea sen Suomen oikeaksi linjaksi.”

Se on aika hämärästi sanottu eikä lukijaa paljon lohduta oikaisuliike: ”Myös selkeys on ulkopoliittisesti toimiva strategia.”

Mikä onkaan siis Suomen eduskunnan siipien suojassa toimivan tieteellisen tutkimuslaitoksen ehdotus Suomen uudeksi ulkopoliittiseksi linjaksi?

Vastaukseksi ei riitä pelkkä kysymysmerkki!

Myös ylimalkaiset viittaukset ”läntisiin rakenteisiin” jäävät leijumaan ilmaan kuin revontulet.

Nehän ovat kauniita hämärtyvässä illassa ja pimeässä ne pääsevät täyteen loistoonsa.