perjantai 15. joulukuuta 2017

608. Kolmen sydämen maa 171215

Harvoin on polku Ryssänkärkeen ollut niin kurainen kuin tänä aamuna, hämärissä. Vetistä räntää oli satanut koko yön ja nyt sitä roikkui ruohikossa, puissa ja pensaissa. Kumisaappaamme lotisivat joka askeleella.
Olimme sopineen Viljo Vähäsen kanssa, että katsomme omissa oloissamme kilpailevien tv-kanavien ensimmäiset vaalitentit, joihin kaikki presidenttiehdokkaat osallistuivat, ja niin oli tapahtunut.
Siksi oletin, että Viljo haluaisi jutella niistä. Vertailla. Arvostella.
Mutta ei.
Viljo halusi puhua Jerusalemista.
”Onhan se ajankohtainen asia. Pyhä maa. Pyhä paikka”, Viljo aloitti. ”Ja nyt, joulun lähestyessä, siellä on täysi rähinä päällä. Se tuntuu jotenkin irvokkaalta, kun me olemme juuri juhlineet sinivalkoisin värein oman maamme itsenäisyyttä.”
- Aivan. Ja sinäkin sait Pataässässä oman syysparlamenttisi päätökseen.
Viljo ei ollut kuulevinaankaan huomautustani. Varmaankin hän arveli, ettei Kruununhaan Maamyyrä-korttelia pitäisi sotkea Jerusalemin kortteleihin. Siinä hän oli tietysti aivan oikeassa.
”Olen pohtinut, mahtuuko yhteen ihmiseen useampi sydän, esimerkiksi kolme. Vai onko se vain unelma? Satu? Onko se biologisesti tai fysiologisesti edes mahdollista?”
Arvasin, että edessä olisi jälleen yksi Viljon kuuluisista oppitunneista, luennoista, joihin olin jo ehtinyt tottua, joten jäin vai odottelemaan.
”En tunne yhtään elävää olentoa, jolla olisi useampi kuin yksi sydän. Ehkä jollakin alkuoliolla saattaisi olla. Niin, ja tietysti siamilaisilla kaksosilla, mutta ne ovat tietysti poikkeuksia. Lähdetään nyt siitä, että esimerkiksi kaikilla nisäkkäillä, ihminen mukaan lukien, on vain yksi sydän ja että tämä elin on elämän kehittymisen kannalta keskeisin ja tärkein.”
”Ensin on sydän ja vasta sitten aivot ja muut kapistukset. Elämä alkaa sillä hetkellä, kun polkupyörän pumpun muotoinen, pikkuriikkinen elin alkaa pumpata, siis panna veren liikkeelle. Verenkierto on elämän merkki. Mutta minun kokemuspiiriini ei kuulu tietoa siitä, kuka tai mikä panee sydämen pumppaamaan. Se kuuluu enemmän uskon kuin tiedon piiriin.”
Tätä asiaa olimme monesti sivunneet Ryssänkärjen retkillämme, mutta Viljo oli aina jättänyt kertomatta minulle tarkemmin omasta kokemuksestaan elämän ja kuoleman rajalta. Siksi en nytkään olettanut, että hän sanoisi tämän enempää asiasta.
”Kun ajattelen Jerusalemia sydämenä, siis ihmisen tärkeimpänä elimenä, josta hänen elämänsä on täysin riippuvainen – on ollut ja tulee, nykytiedon varassa, aina olemaan – näyttää täysin mahdottomalta, luonnonvastaiselta, että se voisi olla samanaikaisesti useamman kuin yhden maan sydän, siis pääkaupunki.”
”Mutta mehän tiedämme, että juutalaiset, kristityt ja muslimit pitävät Jerusalemia omana sydämenään, kaikkein pyhimpänä paikkana. Kukin on vuorollaan ajatellut, että Jerusalem olisi oikeastaan koko maailman sydän, keskipiste ja lähtökohta, josta kaikki elämä maapallolla olisi riippuvainen.”
”Ajatus on kuitenkin osoittautunut vuosisatojen kuluessa mahdottomaksi, järjen vastaiseksi.”
MUTTA      
Viljo oli pitkän aikaa hiljaa. Katsoi, kuinka tuuli pyöritti synkän veden pintaa ja räntälumi painautui rantakiviä vasten. Hänen kasvonsa olivat aivan ilmeettömät. Hiljaiset. Vakavat.
”Yhtä vähän kuin me tiedämme, miksi sydän alkaa pumpata verta ja elämä syntyy, yhtä vähän me tiedämme, miksi Temppelivuoden kuuluisa kivenlohkare syntyi Jerusalemiin. Ja kuitenkin me tiedämme, että jokaisella maapallolla elävällä ihmisellä on sydän ja että sen varassa hän elää koko elämänsä. Tiedämme myös, että vuosimiljoonien kuluessa maapallon kuori ja sisusta ovat olleet liikkeessä ja että tuo liike jatkuu edelleen. Jokainen kivenlohkare, hauta, pyhäinjäännös, talo, silta, tehdas, siis kaikki voi siirtyä paikaltaan, hävitä, haihtua ja ilmestyä taas uudelleen, ehkä aivan uudessa ja oudossa muodossa. Se on elämän arkipäivää.”
”Olisi vain opittava näkemään, että pyhä ja arki kuuluvat yhteen. Ne elävät yhdessä. Ne pitävät kiinni toisistaan. Ne tarvitsevat toisiaan.”
”Miksi siis jälleen tämä hirmuinen meteli siitä, että kenelle Jerusalem kuuluu ja minkä ihmisryhmän pääkaupunki se saisi olla? Miksi tämä verinen valtataistelu, turha ja tuhoisa, jatkuu edelleen?”
”Eikö jo olisi aika lopettaa tuo sota ja uskoa, että kolmen sydämen maa on mahdollinen, toivottava ja onnellinen?”
”Vaikka kolmisydämistä ihmistä ei ole olemassa eikä sellaista ehkä koskaan syntyisikään, kolmen sydämen maa on mahdollinen. Se voi olla elinvoimainen. Se voi pumpata hyödyllistä ja tarpeellista elinvoimaa koko maapallolle.”
”Silloin ikuisen rauhan unelmakin voisi toteutua.”






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti