280. Vaaran vuodet 140908

Kylmän sodan alkuvuosia kuvattiin meillä ”vaaran vuosiksi” - eikä syyttä. Neuvostoliiton sanelemat rauhanehdot herättivät suuressa osassa suomalaisia syvästi järkyttävän pelon siitä, että kommunismi leviäisi kuin kulovalkea meille samalla tavalla kuin se oli levinnyt Baltiaan ja itäiseen Keski-Eurooppaan. Kartoista katsottiin, kuinka lähelle Euroopan sydänmaita puna-armeija oli ehtinyt. Siellä kulki pelon raja. Sinne pystytettiin myöhemmin myös muuri.

Koko Eurooppa eli monen mielestä vaaran vuosien aikaa.

Helpotuksen huokaus pääsi lopulta vasta maaliskuussa 1985, kun Mihail Gorbatshovista tuli Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen pääsihteeri.

Vuosia aikaisemmin, kun Porkkala palautettiin ja Suomi pääsi YK:n jäseniksi, vaaran tunne oli kyllä jo helpottanut. Uhkaavat pilvet lähes katosivat, kun Suomi isännöi Helsingissä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokousta. Vapauden tuulet alkoivat puhaltaa.

Perestroika oli jo alkanut näivertää Neuvostoliiton sisuskaluja samaan aikaan, kun sotilasliitto Nato aloitti 40-vuotisjuhlallisuuteensa 4.4.1989.

Siitä meni vain tuokio, kun Neuvostoliitto lakkautettiin ja se katosi menneisyyden hämärään (20.12.1991).

Silloin alkoivat uudet vaaran vuodet jo väijyä horisontissa.

Täällä kertaa ne eivät tulleet koskemaan Suomea, vaan niitä maita, jotka olivat paljastuneet kommunismin tukahduttavan tilkkutäkin alta.

Jälleen kaivettiin kartat esille.

Havaittiin, että pelätty puna-armeija vetäytyi pois Euroopan sydämestä. Panssareiden piiput kääntyivät tulosuuntaan. Miljoonat huokasivat helpotuksesta, kun näkivät, että ne jatkoivat matkaansa kauaksi itään.

Samalla itäinen sotilasliitto (Varsovan liitto) romahti kuin korttitalo.

Se taisi tulla melkoisena yllätyksenä läntiselle sotilasliitolle (Natolle), joka tyytyi aluksi toteamaan vain, että ”tärkeitä muutoksia on käynnissä Neuvostoliitossa”. Samalla lännessä muistutettiin kuitenkin, että ”kokemus osoittaa, kuinka meidän tulee olla varuillamme: Emme voi olla ottamatta huomioon Varsovan liiton maiden kykyä sotilaallisiin hyökkäystoimiin emmekä vakavista poliittisista kriiseistä johtuvia uhkia” (NATO Review 1989/3).

Sotilaallisia hyökkäystoimia Eurooppaa kohtaan ei kuitenkaan tapahtunut.

Euroopan sotilaspoliittinen kartta on kuitenkin muuttunut radikaalisti 25 vuodessa.

Nato on ottanut haltuunsa Baltian maat, Puolan, Tshekkoslovakian, Unkarin, Romanin, Bulgarian ja kolkuttelee nyt Ukrainan portteja.

Onhan se melkoinen geostrateginen muutos!

Kun katson taaksepäin, en voi kuin ihaillen hämmästellä, kuinka me selvisimme omista ”vaaran vuosistamme”. Yritän myös ymmärtää niitä, jotka käyttävät noista vuosista ”suomettumisen” nimitystä pejoratiivisessa merkityksessä. Erityisen vaikeaa se tuntuu olevan virolaisille, jotka ovat nyt kovin ihastuneita uuteen, länsimaiseen isäntämaahansa ja muistelevat katkerina niitä vuosia, jolloin he eivät selvinneet omista vaaran vuosistaan yhtä hyvin kuin me.

Mutta.

Virolle ja muille ”vapautetuille maille” on syytä muistuttaa, että me jouduimme kyllä antamaan Neuvostoliitolle (Varsovan liitolle) sotilastukikohdan aivan pääkaupunkimme kupeesta silloin, kun meidän vaaran vuotemme olivat kuumimmillaan, mutta me pystyimme kuitenkin irtaantumaan tuosta kahleesta ja säilyttämään de facto  itsenäisyytemme, mutta mitenkähän ne tulevat pärjäämään tulevaisuudessa Naton keihäänkärkien ja muiden joukkojen sekä sotilastukikohtien kanssa?

Kun Nato kutsuu jäseniään tähtien sotaan ja hybridisodankyntiin sekä vetää ne mukaan verkostoajatteluun (ks. Mika Aaltola: ”Yhdysvaltojen heikko kohta”; Suomen Kuvalehti 36/2014) ne ovat jo syvällä vaaran vuosien ryteikössä.

Sieltä voi olla äärimmäisen vaikeaa löytää tie vapauteen.

Silloin sotilaallisesti liittoutumaton Suomi saattaa Suomenlahden eteläpuolelta katsottuna näyttää etäiseltä, tavoittamattomalta unelmalta!

279. Oligarkki 140903

”Forbesin listalla heitä oli 53 maaliskuussa 2007. Samana vuonna heitä oli koko maailmassa 946, mutta nyt luku on varmaankin jo yli tuhat. Eihän se seitsemästä miljardista ole kuin nuppineulan kärjen verran. Ei sellaisen pisto missään tunnu. Suomessakin heitä on vain neljä.”

Olimme päätyneet Viljo Vähäsen kanssa keskustelemaan superrikkaiden eli miljardöörien merkityksestä maailmanmenossa sen jälkeen, kun hän oli esitellyt mielestään ”sensaatiomaisen tutkimuksen”, jonka mukaan Yhdysvallat ei olekaan mikään demokratia vaan läpeensä korruptoitunut oligarkia (Perspectives on Politics  by Martin Giles, Benjamin I. Page: Testing theories on American politics: Elites, interest groups, and average citizens. http://www.princeton.edu).

“Kaksi arvostettua professoria on tullut tähän tulokseen esitettyään mahtavan määrän (1779) kysymyksiä amerikkalaisille. Yhdysvallat on toisin sanoen aivan samanlainen kuin Venäjä tai mikä tahansa muu vapailla vaaleilla keikaroiva demokratia. Mutta senhän me olemme tienneet kaiken aikaa. Nyt siitä on vain saatu vakuuttavaa, tieteellistä tietoa. Kirja julkaistaneen vielä tänä syksynä. Se hämmentää mukavasti keskustelua kahden supervallan roolista Euroopassa ja koskettaa tietysti myös Ukrainan tilannetta.”

- Kyllä vain. Mikähän mahtaa olla Venäjän oligarkkien rooli tänä päivänä. Hehän iskivät kuin haukat Neuvostoliiton raatoon, kun se putosi taivaalta 20.12.1991 …

”Joo, aikamoinen raatohan se oli jo silloin, kun Gorbatshov erosi NKP:n pääsihteerin virasta ja ehdotti kommunistisen puolueen lakkauttamista. Samana syksynä Puolan, Unkarin ja Tshekkoslovakian ulkoministerit ilmoittivat Krakovassa, että heidän maansa haluavat tulla mukaan Naton toimintaan. Natohan oli jo edellisenä vuonna julkaissut Lontoon deklaraation, jossa ehdotettiin diplomaattisia suhteita itäisen Keski-Euroopan maiden kanssa. Länsi oli siis hereillä ja aktiivinen.”

- Se on totta. Kaksi organisaatiota (Nato lännessä ja KGB idässä) olivat todella hereillä ja valmiina toimintaan – samoin kuin ammattirikolliset molemmissa leireissä. Virallinen politiikka, demokraattisten toimielinten päätökset, laahasivat pahasti jäljessä. Ne olivat hitaita ja jäykkiä. Naton ja KGB:n suojissa kyttäsivät tulevat oligarkit ahneina ja taisteluvalmiina …

”Valmiina shokkiterapiaan. Sitähän tarjottiin heti, kun Neuvostoliitto lakkautettiin ja yksitoista sen entistä tasavaltaa allekirjoittivat Atlantassa sopimuksen, jolla perustettiin uusi Itsenäisten valtioiden yhteisö, IVY. Tulevat oligarkit, komsomolilaiset Nuorison asunto-osuuskunnat (MZK) ja Nuorison tieteellistekniset keskukset (NTTM), joiden kautta he olivat keränneet suuria omaisuuksia jo Gorbatshovin aikana, seurasivat silmä tarkkana shokkiterapian etenemistä valmiina nappamaan jokaisen mahdollisen kimpaleen, joka irtosi Neuvostoliiton raadosta. Erityisesti sydän (öljy) ja keuhkot (tiedotusvälineet) olivat heidän kiikarissaan.

Näin pääsimme Viljon kanssa lähemmäs tätä päivää. Kävimme läpi yksityistämisen historiaa ja suurten oligarkkien pankkisotia sekä muita sotkuja - unohtamatta karkumatkoja ulkomaille. Ei meillä ollut niistä kovin paljon yksityiskohtaista tietoa. Vuoden 1998 talouskriisi näyttää harventaneen oligarkien rivejä, mutta pian ne jälleen tiivistyivät.

Ei rahan valta vähällä katoa! Iso raha tulee ison rahan luokse.

Nyt pohdimme syyllisyyden ikuista, vaikeaa ongelmaa.

Kuka on syyllinen siihen, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu?

Yritimme noudattaa prosessioikeuden asiantuntijan, blogisti Jyrki Virolaisen korostamaa pro et contra argumentaatiota.

Nythän syyllisyyttä ollaan kasaamassa lähes vyörynomaisesti Venäjän ja erityisesti Vladimir Putinin niskaan (contra) ja vähäisinkin ”ymmärtäminen” (pro) tulkitaan jonkinlaiseksi petturuudeksi tai patkuilemiseksi.

Totesimme Viljon kanssa yksimielisesti (!), ettei sellaisella asenteella päästä puusta pitkään. Erityisesti valtiollisilta tutkimuslaitoksilta (UPIlta ja Strategian laitokselta) vaadittaisiin tässä suhteessa todellista, huolellista harkintaa.

Väärille sanoille kasvavat kovin herkästi vielä vääremmät siivet.

”Venäjän oligarkien toimintaa ohjasi alusta pitäen, vallan haju ja vallan halu, mikä on tietysti peräisin hautaan vajonneesta poliittisesta järjestelmästä, jonka osasia he olivat olleet jo paljon ennen kuin länsimaisten poliitikkoja ja tiedemiesten inspiroima ja ohjastama shokkiterapia alkoi. Raha merkitsee valtaa. Turha sitä on kaunistella. Se ei ole varsinaisesti järjestelmästä kiinni, kuten Gilesin ja Pagesin tuore tutkimus osoittaa. Ei siksi voi varmuudella sanoa, ovatko Venäjän oligarkkien juuret ja toimintahalu peräisin idästä vai lännestä. Joka tapauksessa näyttää selvältä, että he toimivat (Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen) lännen ohjausnuorassa, läntisen rahankeruuidean (yksityistämissetelien) sokaisemina, koska heidän entinen (vahva ja luotettava) ohjenuoransa (NKP) oli täydellisesti mädäntynyt. Siksi olen valmis pitämään Venäjän oligarkkeja Ukrainan-kriisin pääsyyllisinä. Se, että osa heistä lähti maanpakoon, osa joutui vankilaan ja osa sulautui sisälle uuteen demokratiaan, on vain seurausta tästä perussyyllisyydestä.”

- Taidanpa olla aika pitkästi samaan mieltä kanssasi. Totalitaarinen järjestelmä (itsevaltius, diktatuuri, yksipuoluevalta) saattaa ikään kuin automaattisesti ”tuottaa” oligarkkeja, mutta demokraattinen järjestelmä (kansanvalta) voi aivan yhtä hyvin ”synnyttää” heitä. Ei ole laisinkaan selvää, kumpi järjestelmä pystyy paremmin pitämään heidät kurissa ja nuhteessa. Korruptio ja ammattirikollisuus eivät tunne järjestelmärajoja. Ne ovat molempien järjestelmien sairauksia.

”Divide et impera toimii kyllä tehokkaasti molemmissa. Oligarkki on hyvä luistelija ja hyvä luumuilija!

278. Totaalinen sota 140901

Palaan Tellervo Krogerukseen tai oikeastaan Matti Kuuseen.

”Palattuaan Suomeen (Saksasta lukuvuotena 1936-1937) loppukesällä 1937 hän kirjoitti SKS:n vuoden 1938 vuosikirjaan artikkelin Maanpuolustuksemme kolmas rintama. Koko vuosikirja oli omistettu ’tulevan sodan’ skenaarioille, jotka olivat pitkin 30-lukua vahvistuneet Euroopassa.”

”Kuusen artikkelin lähtökohtana oli ilmiö nimeltä totaalinen sota, jonka hän oli saanut Saksassa ihailemaltaan sotahistorian professori Paul Schmitthenneriltä.”

Totaalinen sota oli Matti Kuuselle ”paholaisen keksintö”. Se oli poliitikolle yhtä mahdoton hallita kuin pyörremyrsky laivurille.

”Propaganda, ’nykyaikainen loitsurunous’ oli hänen mukaansa ase, joka vaikutuksiltaan oli täysin verrattavissa rumputuleen tai nälkäsaartoon.”

Miten on nyt 77 vuoden jälkeen?

Olemmeko jälleen valmistautumassa ”tulevaan sotaan”? Eiväthän ensimmäisen maailmansodan kokemukset estäneet toisen syttymistä. Voisivatko Hiroshiman ja Nagasakin kokemukset totaalisesta tuhosta estää kolmannen?

Pahalta näyttää.                                                                                                      

Totaalisen sodankäynnin teoreetikot eivät lähde liikkeelle absoluuttisesta sodankäynnistä, kaiken tuhoamisesta, vaan siitä, kuinka vihollinen voidaan nujertaa täydellisesti aiheuttamatta itselle vahinkoa. Tai kuinka voidaan puolustautua vihollista vastaan, joka käy totaalista sotaa.

”Totaalisuus” näyttää kuitenkin säilyttänee vanhan sisältönsä.

 Sotivat kansakunnat ovat mukana kokonaisuuksina, eivät pelkästään sotilaat, vaan koko kansa, miehet, naiset ja lapset. Rintamat ovat kaikkialla. Juoksuhautoja kaivetaan kaupunkeihin ja niiden kaduille. Jokainen kylä on linnoitettu. Jokainen tie on suljettu. Etulinja kulkee tehtaiden halki. Työläiset ovat aseistautuneet erilaisilla aseilla, mutta samalla rohkeudella. (Ote Winston Churchillin puheesta The Few, jonka hän piti Britannian parlamentissa 20. elokuuta 1940.)

Käytännöllinen sotapropaganda oli Matti Kuusen ase. ”Artikkelin tyyli on propagandistista: lujaa, suhteellisen lyhytvirkkeistä, dialektisia asetelmia suosivaa. Sillä pyrittiin vaikuttamaan. ’Uuden nuorison kieli on propaganda.”

Mikä mahtaa olla tilanne tänään?

Kun ryhdyin etsimään netistä totaalisen sodan nykyilmettä, ”uuden nuorison kieltä”, ajauduin oitis suomalaisen äärioikeiston tunkiolle. Keskelle pahalta haisevaa vihaa!

Sitä en halua tässä blogissani välittää eteenpäin.

Sen sijaan minua on alkanut hirvittää se, että tiedontulva käy ylitseni kuin pyörremyrsky. Todellisista tapahtumista, totuudesta, ei tahdo millään saada minkäänlaista otetta.

Satelliittikuvia, videoita, puhereferaatteja, artikkeleita ja kaikkea, mikä työntyy sähköisiä kanavian pitkin väkisin joka paikkaan, käytetään oikeana tietona aina sen mukaan, mikä sattuu ketäkin kulloinkin miellyttämään tai hyödyttämään.

Siinä menevät uutistoimitukset ja tutkimuslaitokset sekaisin yhdessä mylläkässä.

Elämme mielikuvapolitiikan kukoistusaikaa.

Ajoitus on tärkeää. On osattava iskeä sana ja kuva juuri oikeaan rakoon, oikealla hetkellä.

1930-luvulla saksalainen kenraali Erich Ludendorff, jonka sanotaan keksineen totaalisen sodan termin, korosti, kuinka tärkeää on aloittaa totaalinen sota hyvissä ajoin ennen varsinaista sodan julistusta.

Voisiko joku tänä päivänä kuvitella, että joku julistaisi ihan tosissaan  sodan! Häntä pidettäisiin varmaankin hieman vanhanaikaisena!

Ja miten se olisikaan mahdollista, kun totaalinen sota on itse asiassa jo käynnissä ja kun se alkoi jo varsin pian toisen maailmansodan päätyttyä!

Kun nykyään vedotaan usein kansainväliseen oikeuteen, on hyvä muistaa, ettei kansainvälinen oikeus tunne totaalisen sodan käsitettä ja että sotatoimien ulottaminen muihin kuin kansainvälisen oikeuden tunnustamiin sotilaallisiin kohteisiin rikkoo sodan lakeja.

Näitä rikkomuksia uutismyrsky on täynnä joka päivä!

Jotkut ovat myös katsoneet asialliseksi demonisoidan ikään kuin varmuuden vuoksi tulevan totaalisen sodan vihollisiaan antamalla heille tarunhohtoisia nimityksiä ja kaivamalla sotakirjallisuuden klassikoista itselleen taistelukavereita.

Näin menetteli jokin aika sitten muiden muassa ahkerana blogistina tunnettu ruukinmatruuna, joka kirjoitti:

”Morgoth toimii kuten Sun Tzu  Sodankäynnin taidossaan (9. luku, jae 29) antaa ymmärtää. - Jos vihollinen haluaa neuvotella ja hänen sanansa ovat vaatimattomat, ja samanaikaisesti hän mobilisoi, hän aikoo hyökätä”.

Tämähän on nykyaikaista loitsurunoutta par excellence.