591. Viljo Vähäsen syysparlamentti 15. 171021

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko: (IAMK) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni

Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa

Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.

Työjärjestys: Sattumanvarainen.

Viidestoista istunto 21.10.2017

Viljo: ”Hyvää huomenta. Tänään meidän on pakko puhua perustuslaista ja ulkopolitiikasta koska entinen Moskovan suurlähettiläämme otti asian esille eilen julkaistussa kirjassaan. Isku osui kipeään kohtaan, kun se sattui tasavallan presidentin vaalien alle ja siinä ehdotetaan valtion päämiehen valtaoikeuksien jatkuvaa riisumista niin, että pian hän seisoisi kansansa edessä kuin alaston monarkki, ei riepuakaan enää päällään. Eikö tässä nyt mennä aivan liian pitkälle?”

Viljo Vähäsen ääni ei syysparlamentin istunnoissa juuri koskaan ole värähtänyt, mutta nyt sekin ihme nähtiin ja kuultiin. Muutama pääkin kääntyi pöytämme suuntaan.

Lennu: ”Kaikella kunnioituksella, Herra Puhemies, mutta nyt sinun pitäisi vähän hengähtää. Kummalla jalalla sinä nousit aamulla? Et kai sillä kuuluisalla väärällä? Meillä ei aamulla ehditty muuta kuin silmäillä sitä referaattia, kun piti valmistautua kirjamessuille.”

Viljo: ”Mutta nehän aukeavat vasta torstaina, ja onhan Jennin pohjoinen taivas  jo saanut julkisuutta vaikka kuinka paljon …”

Lennu: ”Ei tässä siitä ole kysymys. Kyllä ukko oli hyvissä ajoin tietoinen Hannu Himasen kirjasta ja sen sisällöstä. Ei meillä siitä mitään myrskyä noussut. Jennillä nämä kirjalliset kulttuuririennot ovat vain niin veressä, että tuollaiset ulkopolitiikan temput jäävät herkästi niiden varjoon.”

IAMK: ”Minulle ulkopolitiikka sopii ihan hyvin. Dualistinen ulkopolitiikka on ihan hyvä keskustelun aihe ja Himasen teoreettinen pohdinta presidentin valtaoikeuksien riisumisesta sopii hyvin siihen raamiin, jossa parlamentin asemaa halutaan vahvistaa poliittisessa päätöksenteossa. Hänen esittämänsä vaihtoehdot ovat selkeitä.”

BL: ”Kerrataanpa ne nyt kuitenkin. On joko vahvistettava presidentin asemaa ulkopolitiikan johtajana tai nostettava pääministerin johtama hallitus ulkopolitiikan yksiselitteiseksi johtajaksi. Himanen pitää jälkimmäistä vaihtoehtoa ainoana kestävänä ratkaisuna. Se edellyttää hänen mukaansa presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien poistamista.”

Viljo: ”Juuri näin. Ja minä pidän hänen linjaansa virheellisenä, suorastaan vaarallisena. Siinä heijastuu vanha kauna ja katkeruus Kekkosen aikaa kohtaan. Ja kuitenkin juuri sinä aikana me onnistuimme välttämään pahimmat kansainvälisen politiikan sudenkuopat ja vahvistamaan sekä oman taloutemme ja hyvinvointimme perusteita että vakiinnuttaman kansainvälistä asemaamme. Se oli suurelta osaltaan silloisen tasavallan presidentin ansiota. On mielestäni myös täysin mahdollista, että perustuslakiimme aika hätiköidysti lisätyt EU-pykälät ja presidentin valtaoikeuksien rajoitukset osoittautuvat joskus tulevaisuudessa pahoiksi virheiksi.”

Lennu: ”Sen verran ehdin silmäillä Himasen kirjan referointia, että hän nostaa esille Stalinin terrorinvuodet ja niiden aikana teloitetut suomalaiset ja erityisesti sen, kuinka niistä on vaiettu tai niitä on muutoin vähätelty. Se ei ilmeisesti ollut mahdollista hänen suurlähettiläsvuosiensa aikana, mutta onko nyt aika on kypsä tuollaisille paljastuksille? Minä kysyn vain!”

BL: ”Minulle jäi epäselväksi, oliko Himanenkin kuten Timo Vihavainen & Co päässyt lukemaan Stalinin arkistoja, joihin kaikki kauheudet on kirjattu pikkutarkkoja detaljeja myöten. Niitähän jo Antti Tuuri käsitteli Ikitiesään. Nyt niistäkin olisi siis saatavissa kunnollista faktatietoa – tosin sillä varauksella, että jotkut merkinnät saattavat olla tarkoitushakuisia eli sellaisia, joilla on haluttu mairitella Suurta Johtajaa.”

Viljo: ”Aivan. Venäjälle paenneita punaisia, Amerikasta uutta maailmaan rakentamaan tulleita suomalaisia siirtolaisia ja inkerinsuomalaisia teloitettiin massoittain aivan samalla tavalla kuin Hitlerin Saksassa. Polttouunit vain puuttuivat. Se on holokausti eikä sitä Kainin merkkiä aika vähällä pyyhi Äiti Venäjän kasvoilta.”

Lennu: ”Mutta onko nyt oikea hetki ryhtyä kaivelemaan näitä makaaberia muistoja esiin? Asianmukaiset muistomerkit teloituspaikoilla ovat varmastikin paikallaan, mutta epäilen kuitenkin, että niiden pysyttäminen on omiaan mieluummin lisäämään vihapuhetta kuin vähentämään sitä. Ryssäviha istuu sitkeästi suomalaisessa sielussa.”

IAMK: ”Kansainvälisissä suhteissa vihapuheet eivät koskaan ole tuottaneet mitään hyvää. Leimakirves heilahtaa herkästi, mutta arvet tulehtuvat myös herkästi eikä niihin ole keksitty hyvää lääkettä.”

Lennu: ”Aika parantaa haavat – sanovat minua viisaammat tietäjät.”

.

590. Maalaisliiton pitkä varjo 171017

”Täältä ei näy häivähdystäkään Maalaisliiton varjosta, vaikka olemme yli 90 metriä merenpinnan yläpuolella. Koperniuksentieltä Siltasaarenkadulle on pari kilsaa, mutta kovin harvassa siitä erottuvat kepulaisten jalanjäljet.”

Istuimme Viljo Vähäsen kanssa Kallion kirkontornin huipulla. Lars Sonckin jylhää harmaagraniittia oli hyvässä järjestyksessä tonneittain jalkojemme alla. On ollut jo ennen kuin Suomi itsenäistyi. Sonck oli käyttänyt vähän aikaisemmin Tampereen tuomiokirkossa samaa rakennusmateriaalia. Idean hän oli saanut 1400-luvulla rakennetusta Finströmin kirkosta Ahvenanmaalta.

Oli houkutus ajatella suuria.

- Kuinka sulle nyt Maalaisliitto tuli tästä urbaanista maisemasta mieleen? Eiväthän sen perilliset ole sitkeistä yrityksistään huolimatta onnistuneet valloittamaan tätä linnaketta.

”Assosiaatioketju on pitkä. Se muistuttaa Hugo Simbergin Köynnöksenkantajia ja aivan erityisesti hänen maalauksiaan Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha, joita me kävimme viikonvaihteessa katsomassa Tampereella. Maalaisliitolla on yhtä pitkä historia kuin niillä. Nyt se välähti mieleeni, kun vasta 31-vuotias nuorukainen astuu Itävalta-Unkarin johtoon. Siinä on samanlaista säihkettä ja draamaa kuin Paavo Väyrysessä.”

- Ahaa. Ajattelet siis, että Paavo on kuin haavoittunut enkeli, jota talonpojat kantavat kohti kuoleman puutarhaa.

”Jotakin sellaista tuli mieleeni, kun katselin uutisista Sebastian Kurzin ilmestymistä kuvaruutuun. Hänhän ehti jo olla Euroopan Unionin historian nuorin ulkoministeri, ja nyt hänestä tulee liittokansleri. Saapas nähdä, millaisen varjon hän tulee jättämään jälkeensä. Olihan Adolf Hitlerkin itävaltalaissyntyinen ja hänen varjonsa lepää vieläkin raskaana Euroopan yllä.”

- No, onpa siinä assosiaatioketjua kerrakseen.

”Aivan, vaikka linkki suomalaiseen Maalaisliittoon on kyllä aika hatara. Sen myönnän. Mutta silti ihmettelen, mihin Maalaisliiton pitkä varjo on nyt katoamassa. Sitähän kantoivat läpi vuosikymmenten Santeri Alkion opetuslapset – aivan yhtä ylväästi kuin Hugo Simbergin köynnöksenkantajat.”

- Näin se kiistatta on ollut. Mielikuvasi on aivan oikea. Mutta samalla on hyvä muistaa, kuinka suuren närkästyksen alastomat pojat aikoinaan aiheuttivat. Maalaisliitohan on aina loistanut suomalaisten puolueiden ketjussa moraalikonservatiivisena lyhtynä.

”En oikein usko, että Maalaisliiton varjon himmenemisessä olisi kysymys ensisijaisesti moraalista. Se ei tunnu istuvan hyvin nykyiseen some- ja hybridimaailmaan. Kysymys on pikemminkin politiikan muodoista kuin sen sisällöstä. Isäntämentaliteetti on kadonnut. Haihtunut ilmaan. Rengit eivät enää tottele samaan tapaan kuin ennen. Molemminpuolinen kunnioitus on laimentunut. Tilalle on tullut raadollinen, pelkkä valtataistelu.”

- Sehän on nähty erilaisissa valtatutkimuksissa jo pitkän aikaa. Maalaisliiton valtakolmion kapea kärki on pysynyt sitkeäsi etelässä ja leveä helma pohjoisessa. Salpausselkäanalyysi ei ole tuottanut toivottua tulosta.

”Näin on. Mutta nyt, kun puolueen johdosta on peluripojat työnnetty syrjään ja paikalle on istutettu teknokraatti yritysmaailmasta, jotakin olennaista on katoamassa. Jotakin, jonka varassa Maalaisliitto on elänyt yhtä kauan kuin Lars Sonckin harmaagraniitti ja Hugo Simbergin kirkkomaalaukset. Ehkä Tampereen vanhan Johanneksen kirkon pääholvin kattoon maalattu paratiisikäärme on saanut kuristusotteen Maalaisliitosta.

- Ja sinäkö ajattelet, että Maalaisliiton pitkä varjo on nyt juuri sen vuoksi katkennut?

”Tuskinpa se on kokonaan katkennut, mutta köynnöksenkantajien ketjuun ei näytä olevan tungosta. Kekkosen kaltaista kantajaa ei ole näköpiirissä. Matti Vanhasen rahkeet eivät siihen riitä, eikä Paavo Väyrysellä ole enää asiaa siihen ketjuun, vaikka hän on Helsingin kaupunginvaltuustossa liittoutunut kristillisdemokraattien kanssa.”

589. Viljo Vähäsen syysparlamentti 14. 171015

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko: (IAMK) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni

Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa

Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.

Työjärjestys: Sattumanvarainen.

Neljästoista istunto 15.10.2017

Viljo: ”Ehtoota. Täällähän on nyt rauhallista vai pitävätköhän ne vain pyhäpäivän taukoa. Meillehän se sopii.

Lennu: ”Kyllä ne kohta jatkavat – mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Ei täällä juuri taukoja tunneta.”

Viljo: ”OK. Tervetuloa jälleen Maamyyrän vieraaksi. Minun iltani venähti eilen pitkäksi, kun jysähdin katsomaan Wallanderin Surulintua, jonka olin kyllä nähnyt jo vuosia sitten. Siinä Krister Henriksson esitti vakuuttavasti Alzheimeriin sairastunutta paikallispoliisia … mutta tänään meillä on mahdollisuus kommentoida (mielellään aika lyhyesti) eilisiä juoruja ennen kuin siirrymme päivän sanaan … kuka haluaisi aloittaa?”

Lennu: ”Minunkin mielestäni se Jyrki Lehtolan Sofi-juttu oli mainio. Tekee mieleni vielä siteerata häntä: Ihmiskunta. Näin sinut sellaisena kuin sinut tulee nähdä: omien ennakkoluulojeni ja harhojeni synnyttämänä olosuhteista riippumattomana stereotypiana. Samaan johtopäätökseen oli tullut myös avoimen kirjeen saaneen rouva Trumpin lapsuudenystävä Mirjana Jelančič. Oksasen teksti ei vanhoja ennakkoluuloja juuri hälvennä, sillä hän niputtaa neuvosto-Tallinnan seksikaupan, ihmiskaupan, postimyyntimorsiamet ja heikon tasa-arvon yhden Itä-Eurooppa-kategorian alle.”

IAMK: “Stereotypiat ovat vaarallisia. Ne ovat leimakirveitä, joiden jälkiä on usein mahdotonta korjata. Kyllä me ammattipoliitikot olemme sen nahoissamme saaneet tuntea monta kertaa.”

BL: ”Erityisen hankalia ne ovat kansainvälisessä politiikassa. Leimakirveen jälki saattaa näkyä ja tuntua lähes ikuisesti.”

Viljo: ”Se on totta … mutta emme lähde nyt viemään keskusteluamme pitemmälle siihen suuntaan … asiaan voidaan palata myöhemmin.

IAMK: ”Minä haluaisin palata puhemiehen kommenttiin konservatismin kriisistä. Me ymmärrämme kyllä, että vain britit käyttävät tuota nimeä vielä arkikielessään. Kaikki muut välttävät sitä kuin ruttoa tai yrittävät keksiä puolueilleen parempia nimiä ja sisältöjä. Moderaatit. Kansallinen Kokoomus. Kristillisdemokraatit. Høyre. Dynaaminen konservatismi. En Marche! Republikaanit. Ja mitä niitä nyt onkaan. Kansallissosialismi oli aikoinaan varsinainen kukkanen! Tämä on ratkaisematon ongelma. Mutta eihän nimi miestä pahenna! Jos ei parannakaan. Senhän ovat Maalaisliitto ja Suomen Keskusta kokeneet  eikä se ole vieras myöskään äärivasemmistolle.”

”Tämän päivän ongelma on siinä, että kaikissa puolueissa lymyää populismin siemen. Siitä kävi vastikään kertomassa hollantilainen politiikan tutkija Cas Mudde Ulkopoliittisessa instituutissa. Poliittinen myrkky on juotettava kansalle sellaisessa muodossa, että kansa tulee vakuuttuneeksi siitä, että se on maailman parasta hunajaa. On yksi lysti, mitä myrkkypullon kyljessä lukee. Kunhan kansa saa vain äännöllisesti päiväannoksensa.”

Viljo: ”Vaihtuva jäsenemme on oikeilla jäljillä. Maailma on sekaisin. Siihen viittasi myös Saska Saarikoski tämänpäiväisessä kolumnissaan. Kökötämme historian odotushuoneessa, jossa vanhat systeemit eivät enää toimi, mutta uusia ei ole vielä keksitty. Hämmentävällä tavalla tämä on näkynyt siinä keskustelussa, jonka pääministeri Juha Sipilä käynnisti yrittäessään saada aikaan yhteiskuntasopimuksen, jonka nimeä väännettiin pitkään sellaiseen muotoon, että poliittinen systeemi (puolueet hallituksessa ja oppositiossa ja työmarkkinajärjestöt) sai nielaistuksi sen. Nyt se ei tahdo millään sulaa vatsalaukussa. Oksennuksesta jäisi ruma jälki historiaan eikä se ilman vahvoja lääkkeitä taida päästä peräsuolestakaan päivänvaloon.”

”Synnytystuskista voitte lukea Uutisista Bjälbon konsiilista I-XI”

MUTTA

Kun maan johtaja käyttäytyy kuin vihainen vauva, ei ole ihme, että keskustelun taso on romahtanut. Tavoitteena ei tunnut enää olevan ajatustenvaihto vaan vastapuolen vahingoittaminen. Väkivallan uhka on koko ajan lähellä. (Saska Saarikoski: ”Maailma ei ole hullu vaan hiukan sekaisin”, Helsingin Sanomat 15.10.2017)

588. Viljo Vähäsen syysparlamentti 13. 171014

Kokoonpano: Puhemies: Viljo, kaksi ääntä; Vakiojäsen: Lennu, yksi ääni; Vaihtuva jäsen: Poliitikko: (IAMK) yksi ääni; Sihteeri: Blogisti (BL) yksi ääni

Kokoontumispaikka: Pataässä, Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa

Kokoontumisaika: Lauantai 2. syyskuuta 2017 –  torstai 30. marraskuuta 2017. Lauantaisin ja/tai sunnuntaisin klo 10-20 paitsi päätösistunto torstaina.

Työjärjestys: Sattumanvarainen.

Kolmastoista istunto 14.10.2017

Viljo: ”Tässä istunnossa jäljittelemme Eduskunnan kuppilan tunnelmaa ja keskusteluja. Nehän ovat meille kaikille tuttuja, vaikka kukaan meistä ei pääsyt Suomen Kuvalehden julkaisemalle salattujen vieraiden listalle (ks. Suomen Kuvalehti 41/2017). Tuskin me esiinnymme tulevaisuudessakaan lobbariluetteloissa, joita eduskunnan vahtimestarit alkavat pitää ihan virallisesti sekä pääovella että kirjaston ovella. Tätä voidaan siis kutsua vaikkapa juoruparlamentin istunnoksi. Minulla ei ole mitään esityslistaa, vaan jokainen saa kertoa jonkun tarinan – minkä tahansa – mutta sillä tavalla, ettei häntä saa keskeyttää eikä tarinasta sallita keskustelua. Tässä suhteessa emme siis täytä sisällöllisesti parlamentin tehtävää jotakin ryhmää edustavana neuvottelukokouksena vaan tämä muistuttaa pikemminkin kolpakkostrategiaa jota voidaan tietysti harrastaa myös karaoken aikana. Se sopii siis mainiosti Pataässän lauantaitunnelmaan.”

Lennu: ”Oukei. Voidaanhan sitä kokeilla. Ja keskustelujahan voidaan jatkaa tarvittaessa huomenna – jumalanpalveluksen jälkeen, tietenkin?”

Viljo: ”Näin teemme.”

BL: ”Merkitsen pöytäkirjaan siis vain puheenvuorot – ilman välihuutoja.”

Viljo: ”Juuri niin. Kuka haluaa aloittaa?”

Kaikki kädet nousivat yhtä aikaa ylös. Sattui vielä niin, että juuri silloin punatukkainen tyttö lopetti Monrepon ja pienen tauon aikana moni pää kääntyi pöytämme suuntaan, kun Lennukin innostui nousemaan tuolilleen.

Lennu: ”Minä voin aloittaa … Meidän talon iso uutinenhan on jo kerrottu koko maailmalle ja Ukkokin ehti jo kiitellä onnittelijoita. Me kyllä arvasimme, että nyt ruvetaan heittämään huulta vaalivauvasta, mutta aika vähäiseksi se sittenkin jäi ja ihmiset ymmärsivät kuinka suuri asia se oli Ukolle ja Jennille. Sanoisin, että vielä suurempi kuin mäkihyppääjälle ja hänen vaimolleen, vaikka samasta asiastahan niissä on kysymys. Uuden elämän odotus on aina valtavan vaikuttava tapahtuma.”

”Meitä kyllä hymyilytti persuihin kuuluvan emeritusprofessorin reaktio, vaikka hän sanoo käsittelevänsä blogissaan yksinomaan juridiikkaa koskevia kysymyksiä. Ehkä hänelle rakastuminenkin on vain juridinen ongelma. Nyt hän pääsi mielestään räjäyttämään oikein emäpaukun kertomalla juoruista, joiden mukaan Ukko olisi Jennin kummisetä. Minähän en siitä asiasta tiedä yhtään mitään. Minä en ollut edes olemassa siihen aikaan, kun Jennille etsittiin kummeja. Kokoomuslaiset perheystävät saattoivat hyvinkin olla silloin ehdokaslistoilla. Ja mikäs prosessioikeudellinen tai moraalinen ongelma se nyt olisi ollut. Poliittisen pahansuopaisuuden piiriin minä herra professorin purkauksen lasken.”

BL: ”Minua taas hymyilytti Sofi Oksasen avoin kirje Melania Trumpille. Että kaikkea se julkisuuden himoitseminen teettääkin. Pitääkö nyt pisteitä lähteä haalimaan ihan Atlantin takaa saakka! Mutta tavoitteensa virolais-suomalainen kirjailija saavutti, vaikka en tiedäkään, millä hinnalla ja mitä kirjeen vastaanottaja siitä ajatteli. Media oli tukehtua – naurusta. Tai ainakin Jyrki Lehtola onnistui saamaan sitä aikaan kolumnillaan Sofin avoin kirje ihmiskunnalle Väisty. Olet tielläni. (IS 15.3.2017).’On korkea aika myydä ääneni heikoimmille, vaietuille, hiljaisille, kadotetuille, hävinneille, alistetuille ja ratsastaa heillä kauemmaksi, korkeammalle, syvemmälle omaan oikeamielisyyteeni’. Siinä sarkasmi puhkesi kauniiseen kukkaan!”

IAMK: ”Minulta ei hymy irtoa, kun näen, että maailma on luisumassa kohti ydinasein käytävää sotaa.”

Joku Kruununhaan Maamyyrä-korttelissa saattoi kuulla Vaihtuvan jäsenen puheenvuoron, koska aika monta päätä kääntyi pöytämme suuntaan. Kuinka se olisi mahdollista, kun karaoke kuitenkin jatkui tauotta? Olisiko yleisön keskuudessa joku joka olisi tullut tarkkailemaan syysparlamentin istuntoja? Nykyisellä salakuuntelutekniikalla se olisi täysin mahdollista, jopa helppoa.

”Kun Donald Trump astuu Valkoisen talon mikrofonien eteen, sieltä saattaa lentää oikeita rupisammakkoja. Nyt Irania ja Pohjois-Koreaa käytetään Amerikka ensin-politiikan keppihevosina, joiden varjolla Trump voi kiihdyttää asevarustelua ja vahvistaa kannatustaan sikäläisen äärioikeiston keskuudessa, kun muutoin mikään muu hänen vaalitaistelun aikana julistamistaan ohjelmista ei tahdo mennä läpi. Samalla Pohjois-Korea tavoittelee taivaita eli aikoo kokeilla ballistisia ohjuksia, joihin voidaan ladata ydinakärkiä. Jos USA nyt irtoaa Iranin ydinohjelmasopimuksesta, seuraukset ovat arvaamattomia, vaikka kaikki muut sopimusosapuolet nyt vakuuttavat pitävänsä kiinni sopimuksesta. YK ja ETYJ ovat voimattomia tällaisen kehityksen edessä.”

Viljo: ”Kiitos. Nyt meillä on kasassa kolme juorua ja minä esitän lopuksi vielä omani.”

”Se koskee poliittisen konservatismin kriisiä, josta on toistaiseksi puhuttu aika vähän, kun huomio on kiintynyt sosialidemokratian katastrofiin ja äärioikeiston nousuun. Perinteiset konservatiiviset oikeistopuolueet ovat hoitaneet omat rootelinsa aika onnistuneesti siinä suuressa ideologisessa myrskyssä, jonka keskellä puoluejärjestelmät ovat joutuneet elämään ja pysyttelemään hengissä kaikkien sodanjälkeisten vuosikymmenten ajan. Tutkimuksissa siitä on käytetty epämääräistä ja analyyttisesti vaikeaselkoista nimitystä pako keskustaan. Sillä ei ole ollut täsmällistä operatiivista tavoitetta tai päämäärääkään, mutta sen varassa ja varjolla monia kiperiä poliittisia ongelmia on kuitenkin onnistuttu ratkaisemaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Suomessa (Kokoomus) ja Saksassa (CDU/CSU) poliittinen konservatismi voi aika hyvin. Ranskassa (Macron) eletään toiveikkuuden kultaista aikaa. Mutta Iso-Britanniassa (Theresa May) ja Yhdysvalloissa (Donald Tump) ollaan hautautumassa syvälle vanhoihin juoksuhautoihin. Kokonaan uuden ongelman muodostavat entiset sosialistimaat Baltiassa ja itäisessä Euroopassa. Siellä tullaan jälkijunassa sen jälkeen, kun ensirysäyksestä shokkiterapiasta on vähitellen alettu selviytyä. Lisäksi on syytä muistaa, että Venäjäkin on pyrkimässä kohti monipuoluejärjestelmää tai ainakin kahden puolueen hallitsemaa demokratiaa, jonka puitteissa poliittisella konservatismilla on aina ollut omat, vahvat juurensa.”