Nyt eivät sanat enää riitä muuttamaan sitä, mitä tulee tapahtumaan palmusunnuntaina ja millaisina numeroina se näkyy, kun ensimmäiset ennusteet ilmestyvät kuvaruutuun..
Tarvittaisiin jokin arvaamaton, ulkoinen isku, joka muuttaisi asioiden vääjäämättömän marssin kohti lopputulosta, johon ollaan menossa.
Yllätys. Se tässä näyttää nyt olevan tulossa.
Jytkyksi sitä voisi tälläkin kertaa kutsua, vaikka tuon sanan hohto on jo haalistunut eikä sen keksijästä ole kuin varjo jäljellä, jos sitäkään.
Liikettä siihen suuntaan johtaa kiistattomasti Jussi Halla-aho, joka on televisioesiintymisillään onnistunut vaikuttamaan poliittiseen ilmapiiriin sitä mukaan kuin vaalipäivä lähestyy ja Gallup-demokratian mukaansa tuoma arvausleikki päättyy.
Numerot puhuvat.
Siinähän ei sellaisenaan ole mitään uutta. Niin on tapahtunut monta kertaa aikaisemminkin.
Mutta nyt numerot tuotavat mullistuksen, jonka alle moni vanha totuus hautautuu.
Pelin henki näyttää sellaiselta, että Maalaisliiton käenpoikanen työntää kansakunnan pesästä ulos kirjavan joukon tuttuja, nimivahvoja veljiään ja sisariaan, ja ottaa (ainakin hetkeksi) politiikan näyttämön haltuunsa.
On jokseenkin turha etsiä syyllistä, sitä leppälintua, jonka piti vartioida pesää eikä päästää vieraita sisälle.
Käki on ovela lintu. Se kuuluu luonnon suureen järjestykseen. Ei sille tarvitse mitään tehdä. Koska sille ei voi mitään tehdä.!
Sekin tiedetään, että uusi käki tulee laulamaan samoja säveliä kuin vanhakin. Kyky hurmata ei katoa minnekään.
Se, mikä tämän päivän maailmassa saattaa aiheuttaa suurta hämmennystä, on käen oma kuulokyky, jonka turvin se pystyy erittelemään kaukaa, horisonttien takaa kuulemiaan ääniä, matkimaan niitä ja muokkaamaan niiden säveltasoa ja rytmiikkaa kotimaiseen ilmapiiriin sopivaksi.
Samaa, ovelaa ja arvaamatonta taktiikka ovat soveltaneet käytäntöön monet aikaisemmat käkisukupolvet.
Ei tarvitse kuin muistella ääriliikkeiden vuosisataista soundia oikealta ja vasemmalta.
Nimiä mainitsematta, koska vanhat nimet ja nimitykset johtavat herkästi harhaan ja hämärtävät sen tuoksun, joka uuteen ilmiöön aina liittyy.
Sunnuntai-iltana kilpalaulanta kärjistyy – ja sitten katkeaa. Vanha ja uusi sekoittuvat toisiinsa aivan samalla tavalla kuin Edith Södergramin runossa Yötunnelma – Nokturn, jonka Selim Palmgen on punonut herkäksi sävelryijyksi.
Varjoon peittyy polku öinen, rannan raidat soivat. Mustat jätit rantaa vartioivat. Haaveisiinsa suven maa unhottuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti