Veneen keula kohisi. Sade ryöppysi tuulilasiin. Toinen pyyhkijä reistaili. Olimme keskellä Sipoon selkää. Vastatuuli vaahtosi aaltojen harjalla. Rannat hävisivät aika ajoin tyrskyihin. Mutta ei huolta. Viljo hallitsi nämä hommat. Ei hän ollut ensimmäistä kertaa hakemassa venettään talvisäilöstä. Ei ollenkaan. Hänelle tämä oli pelkkää rutiinia. Mutta minä olin ensikertalainen. Vaikka olin koko ikäni elänyt veden äärellä ja syntynyt Laatokan rannalla, kevätmyrsky Suomenlahdella oli uusi kokemus. Ei sitä voinut verrata Vesanka-järven tai edes Pielisen tyrskyihin. Meri on meri.
- Me ollaan vielä sisäsaaristossa. Ei tässä mitään hätää ole, Viljo rauhoitteli. - Kyllä tämä botski on ollut paljon kovemmissakin paikoissa. Haluatko tulla ruoriin?
En halunnut.
Itse asiassa ajatukseni olivat aivan muualla, kun yritin tuulilasin tihruta , missä seuraava oranssipoiju putkahtaisi esiin sateen keskeltä. Pelko ei käväissytkään mielessäni, sillä tiesin, ettei Viljo olisi pyytänyt mukaansa tälle reissulle, jos siinä olisi ollut minkäänlaista vaara. Hän oli ajanut reitin monta monituista kertaa. Hän tunsi sen ulkoa. Silti hän oli esitellyt ennen lähtöämme minulle merikortista reitin ja näyttänyt, mistä ajaisimme. "Valkoisissa kohdissa syvyyttä on yli kymmenen metriä."
Tuli pitkästä aikaan mieleeni, että Viljo Vähänen on kertaalleen kuollut mies. Nyt hän piti vasenta kättään rennosti ruorissa kiinni.
Emme yleensä puhu siitä asiasta keskenämme, mutta nyt - myrskyn keskellä - se välähti mieleeni.
Olimme eilen, iltahämärissä, käyneet pienellä porukalla tervehtimässä tammeani ja arvuutelleet, kuinka vanha se mahtaa olla ja eläisikö se vielä sen jälkeen, kun me olemme siirtyneet pitkälle lomalle. Ihmettelimme, mikä on se voima, joka on saanut tammen oksat ikään kuin räjähtämään yhdestä kohtaan reiden paksuisiksi haaroiksi, jotka nyt levittäytyivät kevään hempeässä viherpuvussaan korkealle päittemme yläpuolelle ja kauas juomuisesta rungosta. Kun rungossa näkyi syvä uurna, joku arveli, että siihen olisi iskenyt salama.
Siitä olimme päätyneet niin sanottuun syvähenkiseen keskusteluun, joka jatkuin aamutunneille saakka. Missä kulkee materian ja hengen raja? Mitä oli ennen alkuräjähdystä? Kuinka kauas universumi voi laajeta? Onko olemassa rinnakkaisia tai päällekkäisiä maailmankaikkeuksia, ja jos on, missä niistä me nyt elämme? Ja niin edelleen.
Sipoon selällä sain päähäni kysyä Viljolta kahta asiaa. En yllättääkseni häntä, koska Viljoa ei voi yllättää, vaan viedäkseni eilistä, nyt jo jäähtynyttä keskusteluamme lähemmäksi hieman konkreettisempia asioita.
- Mitä mieltä olet (a) Osama bin Ladenin murhasta ja (b) mitä mieltä olet bling-elämästä?
Viljon ei tarvinnut kauan miettiä. Hän vilkaisi kompassia ja syvyysmittaria, mutta ei kytkenyt automaattiohjausta päälle, vaan katsoi paremmaksi pitää ruorin omissa käsissään. Kaitpa siihen vaikutti myös "pieni myrsky", kuten hän sanoi ja se että Sipoon selkä on niin lyhyt. Sitä paitsi muutakin liikennettä saattoi jo olla väylällä.
- Jaha. Olet näköjään lukenut uusinta Voimaa, hän aloitti. - Noam Chomsky on oikeassa. Kyllä se oli kylmäverinen murha, joka rikkoi useita kansainvälisen oikeuden perussääntöjä. Viittaus Nürnbergin tuomioistuimeen on raju, mutta oikeutettu. Minusta Chomsky on oikeassa myös siinä, että - kuten hän kirjoittaa - "Päätös kipata ruumis mereen on suututtanut muslimimaailmaa." Tällainen rikos on omiaan vain kiihdyttämään uskonsotaa. On nimittäin nähtävä, että juuri sellainen sota on nyt käynnissä. Nimitys "pyhä sota" viittaa tietysti siihen aivan suoraan, mutta se on lainaus vain toisen osapuolen retoriikasta. Myös "Länsi" on käymässä omaa pyhää sotaansa, jossa se tekee "omista" sankareita ja "toisista" marttyyreitä. On lapsekasta uskoa, että Osama bin Ladenin ruumiin heittäminen mereen estäisi hänen nousunsa yhdeksi aikakautemme suurista marttyyreista. Päinvastoin. En olisi yllättynyt, jos sitä verrattaisiin Jeesus Nasaretilaisen ristiinnaulitsemiseen! Minuun teki myös syvän vaikutuksen samaisessa Voima-lehdessä ollut artikkeli kanadalaisen Jonathan Hobinin In The Playroom-kuvasarjasta, jossa kerrotaan, kuinka lapset näkevät 9/11-iskujen jälkeisen maailman. Osama bin Ladenin murha ja Abu-Ghraibin kidutuskohtaukset ovat raaka ja raadollinen osa Lännen käymää pyhää sotaa. Koston kierre on hirmuinen, kuten kaikki uskonsodat ovat osoittaneet. Mitä syvemmästä uskosta on kysymys, sitä kaameampaa jälki on. Siinä mielessä Pol Pot ja Hitler ovat olleet samalla asialla kuin tämän päivän Länsi! Haluan vielä sanoa Sinulle, että tämän uskonsodan kietominen terrorisminvastaisen sodan huntuun on typerää ja inhottavaa!
Viljo piti pitkän tauon.
- Huomaat, että olen syvästi järkyttynyt.
Kyllä. Kyllä minä sen huomasin. Harvoin muistan Viljon äänen värisseen. Mutta vaikka Helsingin ääriviivat jo alkoivat näkyä sateen keskeltä, pyysin häntä sanomaan vielä jotakin myös bling-maailmasta, koska sitäkin sivuttiin Voima-lehden artikkelissa, jonka otsakkeeksi Jari Tamminen oli valinnut "5 521 päivää - eräs aikakausi".
- Sehän tarkoittaa kirjaimellisesti helinämaailmaa, vaikka siihen kuuluvat ylettömän kalliit koruesineet kuten Louis-Vuitton-raamattu eivät tosiasiassa helise. Bling-maailma on osa tuhansiin osiin pirstoutunutta uskonsotaa, joka on sokaissut ns. läntisen maailman. Kun rahaa on kuin roskaa, se alkaa soida kuin peltirumpu ja murahdella kuin häkkiinsä ahdettu tiikeri. Sillä täytetään turhuuksien turhuuksia. Mikään ei riitä sokeille ja ahneille markkinavoimille, jotka tässä uskonsodassa riehuvat ympäri maapalloa. Katsopa vain Jonathan Hobinin valokuvia lapsista, jotka leikkivät todellisuudesta repäisemillään mielikuvilla. Uskonsodissa ei ole mitään järkeä, mutta ei niitä voida satuinakaan pitää. Ihanteet murskautuvat usein reaalimaailmassa. Onneksi ei aina - eivätkä kaikki! Mutta tuskinpa idän vanhat kulttuuritkaan, joiden syliin on nyt kasautumassa valtavat määrät bling-kuonaa, jaksavat vastustaa suuren pahuuden houkutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti