35. Ylivoimaisuudesta

Viljo Vähänen oli jälleen palannut ulkomailta. Hän matkustelee aina kesäisin aika paljon. Nyt hän sattui olemaan Lontoossa juuri, kun mellakat syttyivät eikä hän malttanut tulla heti pois, vaan jäi seuraamaan tilannetta paikanpäälle.

Hän ei kuitenkaan halunnut kertoa asiasta mitään, kun istuimme vakiopaikallamme Ryssänkärjen kallioilla. Minä puolestani olin pakahtua surusta, kun kerroin hyvän ystäväni, suuren humanistin äkillisestä ja yllättävästä kuolemasta, mutta päätimme - kuten tapanamme on niin monta kertaa ollut tällaisissa tilanteissa - että panemme ajankohtaiset asiat syrjään, odottamaan kypsymistä, ja keskitymme sen sijaan johonkin teoreettiseen tai filosofiseen teemaan.

Arki saisi odottaa.

- Ylivoimaisuus on vaarallista, Viljo aloitti. - Mutta onhan se myös kiehtovaa. Riippuu tietysti siitä, katsotaanko asiaa voittajan vai häviäjän näkökulmasta. Ylivoimahan liittyy aina taistelutilanteeseen tai jos haluat sanoa yleisemmin, vastakkainasetteluun, jossa voimakkaampi ja heikompi joutuvat ratkomaan välejään. Tunnekentät ovat eri osapuolilla kovin erilaiset. Äärimmillään ylivoimaisuus imaisee sisäänsä kaiken. Kuolemanpelon. Arkuuden. Voitonhuuman. Uskon. Armon. Siis aivan kaiken. Ylivoimaisuus on samanaikaisesti sokeutta ja selvänäköisyyttä. Korkealta näkee kauas, jos osaa ja uskaltaa katsoa oikeaan suuntaan. Mutta jos silmät ovat tuon saman ominaisuuden, ylivoimaisuuden, sokaisemat, sieltä ei näe mitään.

- Näinhän se on, sain sanotuksi, vaikka tiesin hyvin, että Viljo vasta lämmitteli. - Ylivoimaisuus on ihan hyvä teema. Kyllä siitä sopii keskustella. Minulle tulee heti mieleen Daavid ja Goljat. Pieni ja suuri. Pidetäänhän juuri Goljattia ylivoimaisuuden esikuvana. Pronssisessa suomuhaarniskassaan tämä jättiläinen kuvastaa myös pelottavuutta ja vaarallisuutta, kun taas pienikokoiseen Daavidiin liitetään ketteryys ja oveluus sekä rohkeus ylivoiman edessä.

- Aivan oikein, Viljo jatkoi. - Raamattuhan on täynnä kuvauksia ylivoimaisuudesta. Luen aina silloin tällöin uudestaan Jobin kirjan, koska se on verraton kuvaus murskaavasta ylivoimaisuudesta, joka johtui kahden suuren (Jumalan ja Saatanan) älyttömästä ja täysin kohtuuttomasta vedonlyönnistä. Ensimmäisen Samuelin kirjan kuvaus, jossa kerrotaan Goljatin ja Daavidin taistelusta, on myös hyvä kuvaus siitä, kuinka vaarallista ylivoimaisuus voikaan olla. Tarkemmin luettuna siitä käy ilmi useitakin ylivoimaisuuden piirteitä, joita voidaan soveltaa pieniin ja suurin tilanteisiin, perheriitoihin, kapakkatappeluihin, katumellakoihin, paikallissotiin ja suurempiinkin konflikteihin, kuten esimerkiksi "terrorismin vastaiseen sotaan".

- Mainitsepa joitakin esimerkkejä.

- No, ylivoimaisuuteenhan liittyy pröystäily väkivallalla ja suuri määrä lupauksia loistavasta tulevaisuudesta. Filistealaisella Goljatilla on mahtava aseistus. Keihään varsikin oli kuin kangaspuiden tukki, ja hänellä oli erityinen kilvenkantaja.  Neljänkymmenen päivän ajan, joka päivä, hän kävi julistamassa israelilaisten joukoille, että "jos hän (israelilaisten lähettämä kaksintaistelija) voitta minut taistelussa ja tappaa minut, meistä tulee teidän orjianne." Ylivoimaisuuden edessä heikommaksi arvioitu osapuoli alkaa lähes aina riidellä keskenään. Niinpä Daavidin vanhemmat veljet, joiden luokse heidän isänsä oli lähettänyt nuorimman veljeksistä tiedustelemaan, mikä on tilanne, nurisivat ennen taistelua. "Mitä sinä tänne tulit? Ja kenen huostaan jätit ne lammasparat siellä vuorilla? Minä kyllä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi. Sotaa katselemaan sinä vain olet tullut". Jolloin Daavid kysyi: "Mitä minä nyt olen tehnyt? Eikö täällä saa edes puhua?"

- Ajatteletko nyt edessä olevia presidentinvaaleja?

- Hyvä arvaus. Hyvä arvaus, Viljo vastasi, mistä tiesin, että olin osunut oikeaan. Viljolla on nimittäin tapana vastata kahteen kertaan silloin, jos kysymys osuu naulankantaan. Ensimmäinen vastaus on tarkoitettu kuulijalle, toinen hänelle itselleen.

- Kyllähän Sauli Niinistö nyt näyttää täysin ylivoimaiselta - vaikken minä kyllä osaa liittää häneen Goljatin piirteitä. Asetelma on vain muodostunut sellaiseksi, että hän on noussut päitä pitemmäksi, korkeammalle kuin muut. Viimeisimmät gallupit ruokkivat tätä mielikuvaa. Se voi osoittautua vaaralliseksi. Mutta huomaa, hyvä veli, että juuri tässä vaiheessa on muistettava, mitä aluksi sanoin "äärimmäisestä ylivoimaisuudesta".  Joku voi jo nyt nähdä Niinistön yllä  "pronssisen kypärän ja suomuhaarniskan" ja hänen jaloissaan "pronssiset säärykset", mutta juuri sellaisia vallan merkkejä hänen pitäisi välttää, jotta ylivoimaisuus ei kääntyisi häntä vastaan. Hänen ei pitäisi, toisin sanoen, ottaa vastaan "sotajoukkonsa" (Kokoomuksen) tarjoamaa pronssikypärää ja haarniskaa, vaan, päinvastoin, keventää aseistustaan.

- Haluat siis sanoa, että Saulin pitäisikin esiintyä Daavidina, sain tökäistyksi väliin.

- Aivan oikein. Sauli Niinistön pitäisi nyt jollakin tavalla hillitä tai pehmentää ylivoimaisuuttaan.

- Mutta eivätkö silloin roolit mene sekaisin? Kuka on voittaja ja kuka häviäjä?

- Samuelin kirja antaa kyllä tähän selvän vastauksen. Daavid, linkopoika, oli voittaja, mutta samalla se kertoo selkeästi myös siitä, kuinka ylivoimaisuus voi muuttua täydelliseksi sokeudeksi. Siinähän kuvataan myös vastakkainasettelun heikompaa osapuolta (Daavidia), jota vahvempi osapuoli (Goljat) pilkkasi ennen taistelua: "Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä. Tule tänne niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille."

- Yritätkö nyt siis sanoa, että riisuttu Goljat (Niinistö) saattaisi hävitä aseettomalle poikaselle (Väyrynen)?

- En minä sitä sano, mutta totean vain, että Samuelin kirjassa kuvataan. kuinka heikommalle vastapuolelle jää panssareiden ja aseiden puutteessa vain usko omaan asiaansa: "Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herra Sebaotin nimessä."

- Näetkö presidentinvaalitaistelun siis jonkinlaisena "uskonsotana?"

- En tietenkään, vaikka EU:n suhteen se joskus vaikuttaa siltä. Tätä "uskonasetta" Väyrynen kyllä käyttää maksimaalisesti. Se vaikuttaa jo aivan naurettavalta, mutta yritän pitää kuitenkin mielessä, että ihmisillä on edelleen ylivoimaisuudesta (Goljatista) negatiivinen mielikuva, kun taas Daavidia pidetään rohkeuden esikuvana. En voi toisaalta unohtaa, ettei Paavo Väyrynen ole ensimäistä kertaa valmistautumassa kaksintaisteluun. Hänellä on siitä kokemusta. Lienee tullut kaikille politiikkaa seuranneille jokseenkin selväksi, että hän valitsee aseet aina kulloisenkin tilanteen mukaan.

- Runsaat 25 vuotta sitten, 12.7.1986, näki SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen hänen aseistuksensa silloisessa presidentinvaalitaistelussa tällä tavalla:

"Ylivoimaisin pyrkyri" Kommunistisen puolueen entinen puheenjohtaja Aarne Saarinen kirjoittaa Kansan uutisten viikkolehdessä Keskustapuolueen presidenttiehdokkaasta, puheenjohtaja Paavo Väyrysestä. Saarisen mielestä Väyrynen on "läpinäkyvin, valovoimaisin, ujostelemattomin ja sen vuoksi myös häikäilemättömin pyrkyri". "Arvostan tällaisia inhimillisiä ominaisuuksia yksilön kannalta, sillä ne pitävät ihmisen terveenä, henkisesti terhakkaana ja ilmeisesti myös onnellisena, koska hän voi nauttia julkisuuden valokeilasta nyt ja nähdä oman tulevaisuutensa ruusunhohtoisena." "Yhteiskunnan ja sen tulevaisuuden kannalta asia ei ole näin. Oman ja monien muidenkin kokemuksen perusteella on syytä varoa ujostelemattomia pyrkyreitä, jotka yleensä ovat liehittelijöitä, hyvin pukeutuneita, kaunopuhujia, poliittisen teatterin tähtinäyttelijöitä. Ne ovat arvaamattomia, voivat pahasti purra entisen tukijansa kättä." Paavo puhuu pelkkää potaskaa, kun hän julistaa, ettei Suomessa tule olemaan kapitalismia eikä sosialismia tai ettei hänen presidenttiehdokkuutensa suuntaudu ketään vastaan. Vain poliittinen veijari voi tällaista julistaa." "Miten voi toimia politiikassa olematta ketään vastaan? Tuota en mitenkään käsitä. Tuollaisen ajatuksen voi julkituoda vain liehittelijä, häpeämätön poliittinen pyrkyri.

Viljo Vähänen veti henkeä. Olin kyllä tottunut siihen, että hänellä on elefantin muisti, mutta tämä sitaatti meni jo uskottavuuden rajan tuntumaan. Siksi kommentoin sitä paljon tuoreemmalla lehtiuutisella, jonka Ilta-Sanomat julkaisi oikein herttaisen kuvan kanssa lauantaina 13.8.2011 Plus-liitteen etusivulla: "Paavo, hattu ja Vuokko". "Tällä miehellä on asiat hyvin. Vaimo vakuuttaa, että onnea on kuin nuorellaparilla - ja eurolla löytyi maailman paras päähine. Presidentiksikin Paavo aikoo."

Paavo Väyrynen on siis  (A. Saarista siteeraten) "terve, henkisesti terhakka ja ilmeisesti myös onnellinen".

Saas nähdä, kuinka Daavidin käy.