Edellisestä blogistani on ehtinyt kulua turhan pitkä aika. Jukka Kemppinen on rientänyt eteenpäin omaa, huikeaa yksi-blogi-päivässä vauhtiaan ja Jyrki Virolainenkin on saanut aikaiseksi useampia ainekirjoituksia. Minä olen polkenut paikallani. Nyt yritän ottaa varovaisen askeleen eteenpäin.
Selitys hiljaisuuteeni löytyy "Ylivoimaisuudesta", jota käsittelin viimeksi. Näkökulma on tosin aivan toinen kuin blogissani nro 35. Tunsin joutuneeni ylivoimaisen tehtävän eteen. Mainitsin siitä peitellysti Viljo Vähäselle, kun kerroin "hyvän ystäväni, suuren humanistin äkillisestä ja yllättävästä kuolemasta". Kun aikaa tuosta kohtalokkaasta hetkestä (14.8.2011) on nyt kulunut kaksi viikkoa, paljastan aiheen, vaikka en ole keskustellut siitä Viljon kanssa sen jälkeen, kun istuimme Ryssänkärjessä.
Tuo ystäväni oli rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskinen. Tuntui, kuin polku, jota pitkin olimme vaeltaneet yhdessä viimeiset 25 vuotta, olisi yhtäkkiä kadonnut altani. Haroin ilmaa enkä saanut oikein mistään otetta. Pekka oli ainoa, joka jaksoi joka ikinen kerta sanoa jonkin ystävällisen (ei aina ymmärtävän) sanan ainekirjoituksistani, jotka tässä muodossaan alkoivat viime helmikuussa Nizzassa. Nyt hän on poissa. Sähköpostilaatikkoni ei kolahda. En kuule kännykästäni tuttua ääntä. "Miten olisi ONE OLUT Oosterissa?"
Pekka siunataan krematorion kappelissa ensi viikonvaihteessa. Menen tietysti paikalle myös muistotilaisuuteen.
Olen kyllä yrittänyt "järkeistää" hiljaisuuttani eli löytää sille jonkinlaisen, järkevän "selityksen". Ja itse asiassa ole myös löytänyt sellaisen.
Odottelin, minkälaisia nekrologeja Pekasta ilmestyy, ja ilmestyhän niitä nopeassa tahdissa. Mihinkään laajaan etsintään en kuitenkaan ryhtynyt, vaan odotin itse asiassa vain kahta puheenvuoroa, (1) J. Kemppisen ja (2) J. Virolaisen tekstejä. Molemmat ilmestyivät peräjälkeen Googlessa, ja molemmissa oli sama otsake: "Professori Pekka Koskinen on kuollut".
Pian ilmestyi myös "virallisena nekrologina" pitämäni, Pekan kollegojen, (3) Tapio Lappi-Seppälän ja Raimo Lahden kirjoitus ""Teki elämäntyönsä rikoslain parissa" Hesarissa. Näin sain käsiini kolme nekrologia, kaikki professoritasoa.
Runsaan viikon ajan olen tutkiskellut niitä. Mitä yhteistä? Mitä eroja?
Nekrologihan ei ole mikään historiikki, vaan (yleensä) lyhyt muistokirjoitus. Sillä ei ole virallista formaattia, vaan kirjoittaja voi valita asiat ja tyylin vapaasti.
Kaikissa kolmessa nekrologissa on sama perusvire. Pekka Koskinen oli hyvä ihminen ja hyvä juristi.
Jukka Kemppinen kiteytti: "Pekka Koskinen oli suuri juristi. Hän oli kiinnostunut ihmisistä ja uskoi ihmisiin". Tätä humanismin perustaa kaikki arvostivat. Sen katsottiin myös näkyvän Pekan varsinaisessa elämäntyössä, rikosoikeuden perusteiden iskostamisessa hänen oman aikansa juristipolven ajatteluun sekä lainsäätäjien paimentamisessa samaan suuntaan.
Jyrki Virolainen nosti mielestäni erinomaisella tavalla esiin Pekan ansiot tiedemiehenä. Pekka Koskinen sai väitöskirjastaan korkeimman mahdollisen arvosanan, laudaturin. Virolaisen mielestä väitöskirja on "erinomainen opin- ja taidonnäyte". "Sitä, samoin kuin Koskisen muutakin tuotantoa, leimaa ajattelun selkeys ja sanonnan tarkkuus". Samaa korostivat myös Lappi-Seppälä ja Lahti.
Nekrologeista ei löydä etsimälläkään piikkejä eikä sammakoita. Rauhantyö (Suomen Rauhanpuolustajat) sekä esikuvat (Inkeri Anttila, Olavi Heinonen) ja opiskeluvaiheen ystävät (Kari S. Tikka, Kaarina Buure, Tarja Halonen) tulevat sopivasti esille, samoin Pekan keskeinen rooli rikoslainsäädännön mittavassa kokonaisuudistuksessa.
Samaa ei voi sanoa siitä törkykirjoittelusta, johon törmäsin vilkaistuani, minkälaisia reaktioita Jukka Kemppisen kirjoitus herätti hänen blogiensa lukijakunnassa.
Kun joillekin Pekka Koskinen oli "hillitty ja maltillinen rikosoikeuden asiantuntija", toisille "Suomi on rikollisten paratiisi, ja se on paljolti Koskisen ansiota." Joku sanoi tietävänsä, että "Koskinen oli kommunisti, ja koskiset hengenheimolaisineen ovat vääristyneessä hyvyydessään luoneet tilanteen, jossa vapaudessa olevat kriminaalit saavat tehdä rikoksiaan joutumatta vankilaan muutoin kuin moninkertaisina uusijoina ns. törkeissä rikoksissa."
Jukka Kemppinen kirjoitti blogissaan: "Koska emme olleet lähemmin tuttuja, en tiedä sitäkään, mitä Pekka Koskisen ajatusmaailmassa liikkui, syvän humanismin ohella."
Enhän minäkään sitä kaikkea missään tapauksessa tiedä, vaikka erityisesti viimeisinä vuosina keskusteluyhteytemme oli varsin tiivis. Sen pohjalta minun on helppo torjua virhetulkinnot, joita Pekkaan liitetään. Yritän koota joitakin asioita omaan "nekrologiini", jonka olen luvannut kirjoittaa Suomen Rauhanpuolustajien lehteen alkusyksystä.
Työotsikoksi olen valinnut "Suuri humanisti, tiedemies ja ystävä on poissa".
Hyvänä oheislukemisena voin suositella Riikka Kostiaisen laatimaa haastattelua "Rikoslain painotukset alkavat olla kunnossa". Teksti on edelleen tuore ja kiinnostava, vaikka se julkaistiin jo vuonna 2007 Haaste-lehden numerossa (3/2007). Lehteä julkaisevat rikoksentorjuntaneuvosto (www.rikoksentorjunta.fi) ja oikeusministeriö (www.om.fi).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti