(1) Suomen
valtio on velkaantunut melkein miljoona euroa tunnissa seitsemän vuotta – yötä
päivää - pyhää arkea. Joko te ymmärrätte? Hullu mies Huittisista syö enemmän
kuin tienaa. Näin emme voi jatkaa.
(2) Yritin tosissani. Neuvottelujen
kariutuminen oli suuri pettymys. Silloin minulle selvisi, että teidän
keskuudessanne todellista valmiutta yhdessä sopimiseen ei ole. Te ette
halunneet pidentää päivittäistä työaikaanne edes kolmella minuutilla. Saisitte
hävetä. Ja nyt te tulette huutamaan täyttä kurkkua, isolla joukolla
Rautatientorille. Saisitte hävetä. Hävetä!
(3) Koollekutsuja oli vihainen. Mutta
se ei näkynyt hänen silmistään. Lupaan, että pyrin edelleenkin toteuttamaan
uudistuksia niin oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti kuin mahdollista.
(4) Piispat katsoivat varpaitaan. He
muistivat, kuinka kuukausi sitten nyrkit olivat puristuneet heidän taskuissaan,
kun he olivat mutisseet Bjölbon portilla, että ”tämä ei tähän jää”. Eikä
jäänyt. Totisesti. Kapinan liekit leimahtivat heti. Nyt näytetään, ettei meidän
oikeuksiamme noin vain loukata. Meitä ei pueta pakkopaitaan. Sehän pannaan vain
hullujen päälle, eikä me mitään hulluja olla. Meillä on oma, pyhä vapautemme.
Sopimusvapaus. Siihen ei kukaan saa kajota. Ei Bjälbossa eikä Mäntyniemessä.
(5) Koollekutsuja näki, kuinka suuri
joukko piispojen alamaisia, tuttavia ja ystäviä oli marssinut sisään
Mäntyniemen portista. Hän tiesi, että heidän joukossaan oli monia, jotka
muistivat kaihoisasti taikka pelonsekaisin tuntein Tamminiemeä. Sieltä oli
monta kertaa kuultu viimeinen sana. Mutta
eikö sana enää kuulunut? Keneen tässä pitäisi luottaa? Keneen turvautua, kun
hätä on näin suuri?
(6) Haluan korostaa, etteivät paketin
yksityiskohdat ole minulle arvovaltakysymyksiä. Ne ovat välttämättömyyksiä. Näin
on pakko tehdä, koska jokainen järjissään oleva ihminen ymmärtää, että velaksi
eläminen on nyt lopetettava.
(7) Tunsin tarvetta puhua teille
suoraan. Ohi piispojen, jotka tuottivat minulle suurta surua. Koin
velvollisuudekseni ottaa tällaisen uuden viestintätavan käyttööni. Onneksi
meillä on kansanradio, yleisradio. Sen ääni kuuluu vielä katujen kohinan
ylitse, mutta ymmärtäkää. Dialogia ei saa katkaista. Tänään puhuin minä.
Perjantaina puhuvat kadut. Se on nykyaikaa … tai oikeastaan hyvin vanhaa ja
myös vaarallista aikaa. Diktaattorit ovat aina halunneet hallita massoja. Kiihottaa
niitä. Villitä niitä. Käyttää niitä hyväkseen. Minusta tuntuu oudolta, että
piispat ovat marssittaneet kannattajansa
kaduille. Että on synnytetty väenväkisin suuri sanasota. Eivätkö vanhat
sotaratsut, vasemmisto ja oikeisto, muista, minkälaista jälkeä siitä on kautta maailman
historian syntynyt?
(8) Bjälbon konsiilin ovi on vielä
raollaan. Piispat joutuvat syömään pienillä lusikoilla sitä kitkerää keittoa,
jonka he itse keittivät kieltäytymällä Koollekutsujan tarjouksesta. Me olemme aina valmiita neuvottelemaan kuulosta
nyt falskilta, kun Koollekutsuja on näyttänyt omat korttinsa. Eivätkä ne
tulleet yhdellekään piispoista yllätyksenä. Pokerissa sitä kutsutaan
näytönhetkeksi. On maksun aika. Uusi jako new
deal on aina mahdollista. Teoriassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti