(1) Koollekutsuja antoi piispoille lisäaikaa.
Viisas teko, mutta tuskinpa nämä sen merkitystä tajuavat. Oma napa on
kiinnostavampi. Paluu vanhaan tuntuu turvallisemmalta. Pienikin tinkiminen
saavutetuista eduista, siis vallasta, on mahdotonta. Siinä raksuttaa nyt uusi
aikapommi. Yleislakko. Sitähän harjoiteltiin jo perjantaina.
(2) Avuksi tulivat pakolaiset. Onneksi? Tuskinpa.
Susi sutta jahtaa. Iso karhu odottaa.
(3) Konsiilin seinät alkavat yhä selvemmin tuntua
liian ahtailta. Rakennevika, johon viittasimme jo varhaisessa vaiheessa,
pakottaa epäilemään, että konsiilin sisäinen roolijako on sekaisin. Perinteinen
vallanjako (lainsäädäntö, toimeenpano, tuomio) ei toimi. Ei ole toiminut vuosikymmeniin!
Neljäskin valtiomahti, media, on eksyksissä. Piispat elävät harhaluulon
vallassa. Rukoilevat omia jumaliaan. Polvet ja rystyset verillä.
(4) Armoa ei anneta. Eikä pyydetä. Siihen piispat
ovat tottuneet. Se näkyi ja kuului Rautatietorilla.
(5) Pressiklubin Moraalinvartijan FB-irvailu osui
kodalleen. Olen teitä kaikkia parempi
ihminen. Juuri tätähän jokainen piispa on omilleen saarnannut. Uskokaa.
Uskokaa. Vain minulla on avain Taivaan porttiin!
(6) Odottavan aika on pitkä. Syyskuu loppuu niin
hitaasti. Viime hetkellä tunnitkin kasaantuvat päällekkäin. Mutta. Aikaa ei voi
pysäyttää, vaikka kellon viisareita siirretäisiin. Hetki lyö. Piispat tietävät
sen.
(7) Koollekutsuja odottaa. Kärsivällisesti. Mutta
hän kyllä muistaa Eino Leinon runosta Virta
venhettä vie kohtalokkaat sanat: Yksi
syntyy riemuun, ja toinen murheeseen, ja kullakin on kellonsa pohjass’ sydämen; kun se seisahtaa, niin
kuolon aika alkaa.
(8) Konsiilin ovi on edelleen raollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti