tiistai 27. joulukuuta 2016

512. Perustuslaki 161227

Viljo Vähänen oli ollut jouluntienoon omilla teillään eikä hänellä ole tapana kertoilla retkistään kenellekään. Ehkä hän oli pistäytynyt pikkujouluhuumassa Lennun kanssa Pataässässä, kun tasavallan ykköskoiralla oli virallisessa valokuvassa, ukon sylissä, harvinaisen  arvoituksellinen ilme kasvoillaan, mutta siitäkään en ryhtynyt enemmälti utelemaan (ks. Jyrki Virolaisen blogi 23.12. Puolivallattomat. Lennu, Sauli ja Jenni)
Päätimme Viljon kanssa keskittyä perustuslakiin, kun oikeuskansleri oli alkanut purkaa sydäntään julkisesti. Sitä pidettiin ainutlaatuisena. Siitä syntyi kohinaa.
Tässä eräs keskustelumme lähtökohdista.
”Jonkan puheenvuoro osuu oivallisesti asioiden ytimeen, ajan hermolle. Erityisen tärkeää on sekin, kuka sanoo. Oikeuskansleri on tehnyt merkittävämmän teon oikeusvaltion perusarvojen puolustamiseksi kuin hän itse ehkä arvaakaan.” (Jukka Kekkonen 20.12.2016).

1. Mooseksen laki
Mooses lähti laskeutumaan vuorelta kantaen kahta liitontaulua, joihin oli kirjoitettu molemmin puolin. ”Taulut olivat Jumalan tekemät, ja niihin kaiverrettu kirjoitus oli Jumalan kirjoittama … Kun Mooses saapui leiriin ja näki sonnin ja villin karkeloinnin, hänen vihansa syttyi ja hän paiskasi taulut murskaksi vuoren juurelle (2. Mooses, 15-19)
Siinäkö on kristillisen maailman ensimmäinen perustuslaki? Murskattu vuoren juurelle!
”Ymmärrän, että se on edelleenkin silti voimassa. Sen arvovalta on monen mielestä horjumaton. Sehän on Jumalan kirjoittama. Kuka sitä uskaltaa täydentää tai tulkita?”
- Siinäpä se. Ja ajattele, kuinka monta yksijumalaista, keskenään verisesti taistelevaa kirkkokuntaa onkaan siitä syntynyt. Oikea tulkintojen viidakko.
2. Islamilainen laki
Islamin laki, šaria, on Jumalan ihmisille antama muuttumaton laki. Vaikka itse šariaa pidetään islamilaisessa ajattelussa Jumalan säätämänä, on lain tulkinta ihmisten käsissä. Muhammadin elinaikanaan antamat lainopilliset ratkaisut ja ohjeet osoittivat, kuinka Koraanin sisältöä tulee tulkita.
Tämä on islamilaisen maailman perustuslaki. Se on avoin muutoksille ja uusille tulkinnoille. Monet kuitenkin katsovat, ettei lain ja sen tulkinnan pitäisi muuttua, vaan yhteiskunnan tulisi tulla lähemmäs lain ihanteita. Toisaalta monet katsovat, että islamin lain tulisi olla alati muuttuva, elävä lakikokoelma.
”Verrattuna Mooseksen lakiin se on myöhäsyntyisempi ja eloisampi, vaikka ankkuroituukin yhtä voimakkaasti Jumalan sanaan. Yhtä sotaisia ne kuitenkin ovat. Ajoitukset ovat vain hieman erilaisia.”
- Ei niitä kumpaakaan oikein osaa pitää nykyaikaisessa mielessä perustuslakeina. Tulkinta hämärtää, jopa pelottaa erityisesti islamilaista lakia. Molemmissa on jyrkkiä eroja, joiden sisälle ulkopuolisten on vaikeaa päästä. Mooseksen lain särmät ovat ehkä vuosituhansien kuluessa hioutuneet hieman pyöreämmiksi.
”Jumalan auktoriteetti on niissä kuitenkin kiistaton.”
- Kyllä vain, mutta juuri se tekee niiden omaksumisesta vaikeaa.
”Aivan. On paljon ihmisiä, kuten minäkin, jotka katsovat selviytyvänsä elämästä ilman kirkkokuntien apua. Ne vain häiritsevät meidän keskusteluamme Jumalan kanssa ja houkuttelevat harhateille:”
3. Suomen laki
Suomi on nykyaikainen oikeusvaltio, jonka perustuslailla on lyhyt historia, vaikka teologian kaiku kuuluu siinäkin vielä. Viimeisin  versioahan on upouusi, kun siihen koottiin vasta tämä vuosituhannen alussa aikaisemmat neljä vanhaa perustuslakia.
Se on yksi vanhimmista lähes muuttumattomana säilyneistä perustuslaeista Euroopassa.
”Ja olisihan se säilynyt pitemmänkin aikaa ilman mullistusta, jos meillä ei olisi ollut Kekkosta”, Viljo huomautti yksikantaan. ”Kekkonen oli joillekin liikaa, vaikka juuri hän luotsasi kansakunnan veneen onnistuneesti läpi sodanjälkeisten myrskyjen ja karikoiden.”
- Aivan niin. Minä en tykännyt laisinkaan siitä innosta, jolla presidenttimme valtaoikeuksia alettiin riisua. Sitä tehtiin jonkinlaisessa, epämääräisessä koston hengessä. Maksettiin vanhoja kalavelkoja …
”… eikä korjaaminen, paluu vanhaan, ole mitenkään mahdollista …
Ei ole. Vaikka hiomista ja nykyaikaistamista kyllä tarvittaisiin. Oikeuskanslerin lievä ärähtäminen on hyvä esimerkki. Perustuslain hidastuksia pitäisi modernisoida tavalla tai toisella. Kiire on huono peruste. Ehkä perustuslakiin syntynyt taukokin olisi hyvä poistaa.
4. Euroopan laki
Euroopalla ei ole perustuslakia. On vain perustuslakisopimus, jota kutsutaan Lissabonin sopimukseksi. Siihen on harsittu yhteen ajatus liittovaltiosta ja valtioliitosta.
”Nationalismin haamu on nousemassa Euroopan vanhojen sotatantereitten ylle. Ajatus Euroopan Yhdysvalloista on kuollut ja kuopattu. Ei ole mitään järkeä yrittää herättää sitä henkiin.”
- Hämmästyttävän nopeasti Eurooppa hajosi pirstaleiksi, kun Berliinin muuri murtui Voimatasapaino hämärtyi ja koko maanosa ajautui äkäisesti voimistuvaan asevarustelukilpailuun.
”Aivan. Sodalla on omat sääntönsä. On aina ollut. Se on vaarallinen tie ja koko ihmiskunnan vitsaus. Uusin aseteknologian kehitys, ydinaseet, avaruusalukset ja miehittämättömät lennokit tekevät siitä – jos mahdollista – aikaisempaa vaarallisemman.”
- Tämän päivän kansainvaellus, pakolaiskriisi, tekee siitä myös arvaamattomamman.
”Kyynikot sanovat, että ihmiskunta on aina ollut menossa – ja on siis tänäkin päivänä menossa -  kohti suurta sotaa.”
- Heidän uskoonsa tai epätoivoonsa ei ole pakko alistua. Vaikka Mooses murskasi Jumalalta saamansa laintaulut, kun näki kultaisen vasikan, hänen vihastumisensa ei ole oikea esimerkki ihmiskunnalle.”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti