Viljo Vähänen on kumma tyyppi.
Hän kertoi seisoneensa eilen yliopiston rappusilla, kun Senaatin torille
alkoi kerääntyä väkeä kuin meren mutaa. Miehiä ja naisia. Lapsia ja vanhuksia.
Valkoisia ja värillisiä.
Suurkirkon rappusille heitä ei päästetty, mutta vähitellen jokainen muu
sentti oli käytössä. Ylhäällä loisti neonmainos My Helsinki. Moni oli saanut kouraansa mainoskyltin Go Saara We love you.
Yliopisto
ja Valtioneuvoston linna odottivat juhlavalaistuksessa.
Aleksanteri
II ja joulukuusi sekä markkinakojut jäivät jalkoihin.
Tuuli
puri. Pakkanen puri. Mutta aina vain lisää porukkaa ahtautui paikalle.
Odotus
jatkui ja jatkui.
”Siinä
oli jotakin tarunomaista!”
Viljo
sanoi valinneensa yliopiston portaat katselupaikakseen sen vuoksi, että siitä
näki ilmiön parhaiten. Siinä oli itsenäisen Suomen koko loisto nenän
alla!
Kulttuuri.
Politiikka. Kansa. Kirkko.
Joulupukki.
Ilotulitus.
”Kun
lumivalkoiseen talviturkkiin ja sinisiin housuihin pukeutunut mekatähti
ilmestyi hevosen vetämissä rattaissa paikalle, sydäntäni kuitenkin kylmäsi.”
Viljo
kertoi, että juuri sillä hetkellä hänen mielessään välähti muistikuva
uutisista, joissa kerrottiin, että terroristisolut ovat valmistautumassa joulun
tienoilla iskuihin eri puolilla Eurooppa.
Massatilaisuuksissa.
Olisiko
tämä sellainen?
”Mutta
se meni onneksi ohi tuossa tuokiossa, kun mekatähti astui rattailta maan
pinnalle ja alkoi kätellä yleisöä. Lapsia. Aikuisia. Kaikkia, jotka olivat
jonottaneet pitkään eturivissä.”
”Ehkä
se oli yllätys myös niille, joilla oli pahat mielessä.”
”Suomi
on onneksi kaukana maailman suurista valtaväylistä.”
Kun
olimme itsenäisyyspäivän aamuhämärissä lähestymässä jälleen Ryssänkärkeä, Viljo
myönsi, että Saara Aallon valovoimaisuus oli hänelle itselleenkin tullut täytenä
yllätyksenä.
-
Kyllä se oli yllätys kaikille, myötäilin Viljoa. – Varmasti myös hänelle
itselleen. Vaikka brittien X Factor oli nostanut hänet jo maailmanluokan
tähdeksi, korkealle, pilviin, Senaatintori ylitti kaikki odotukset.
Hämmästytti. Minä tosin näin sen vain töllöstä enkä edes arvannut, että sinä seisoit
yliopiston rappusilla.
”Menin
sinne tosiasiassa ihan pelkästä uteliaisuudesta”, Viljo jatkoi. ”Halusin vain
nähdä omin silmin, millainen hän on livenä. Eihän Suurkirkon rappusille
voida rakentaa sellaista valtaisaa näyttämöä, jonka X Factor pystyy kasaamaan
studiotiloihinsa.”
”Olin
kiinnostunut itse asiassa vain siitä, kuinka ohjelman pääjuontaja Dermot O’Leary
selviytyy Senaatintorin näyttämöllä ja miltä laulut kuulostavat pakkasessa. Ja
loistavastihan ne menivät!”
”Lopulta
huomasin, että minusta tärkeämpää olikin se, mitä Saara Aalto sanoi rivien
välissä eli neljän mekahitin tauoilla.”
”Sehän
oli varsinainen joulusaarna! Itsenäisyysjulistus!”
Kirkon
portailta.
Voit olla onnellinen vain silloin, kun teet, miten
sydän sanoo. Täällä on kymmeniätuhansia ihmisiä, teillä jokaisella on sydän ja
unelma. Älkää ikinä päästäkö siitä unelmasta irti. Jos teillä on jokin asia,
joka tekee teidät onnelliseksi, älkää päästäkö siitä irti. Kaikkien vuosien
jälkeen, kun olen tehnyt sitä, mitä sydän on sanonut, niin olen päässyt tähän.
Siinä on mennyt noin 20 vuotta aikaa, mutta kannatti olla kärsivällinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti