Ranskassa muhii yllätys! Marseljeesin
veriset sanat antavat vauhtia tälle keväälle, kun presidentinvaalien
ensimmäinen kierros käynnistyy 23. huhtikuuta.
Edetkäämme,
isänmaan lapset,
kunnian
päivä on tullut!
Meitä
vastaan hirmuvallan
verinen
lippu on nostettu
verinen
lippu on nostettu.
Kuuletteko
konnuillamme
noitten
villien sotilaiden huudon
jotka
tulevat teidän syliinne asti
leikkaamaan
poikienne ja kumppaneidenne kurkut
(Kertosäe)
Aseisiin
kansalaiset!
Muodostakaa
pataljoonanne!
Marssikaamme,
marssikaamme!
kunnes
epäpuhdas veri kastelee peltomme.
Viljo Vähänen painoi kuitenkin
jarrua.
”Ei nyt sentään aivan noin konkreettisesti.
Nythän eletään vuotta 2017 sivistyneessä Euroopassa eikä vuotta 1792, jolloin
(virallisten aikakirjojen mukaan) heinäkuun
30. päivänä Marseillesta saapunut tasavaltalaisten
sotilaiden komppania lauloi laulua saapuessaan Pariisiin, mistä laululle
tuli nimi Marseljeesi. Siitä tuli yhdessä yössä suosittu taistelulaulu
pariisilaisten keskuudessa. Kansalliskokous julisti laulun Ranskan
kansallislauluksi 14.
heinäkuuta 1795.”
Viljo oli kirjansa lukenut.
Mutta olimme myös lukeneet Nizzassa eilisen Nice-Matinin, jossa kerrottiin kissankokoisin kirjaimin, että kansa
lähtee nyt marssille Emmanuel Macronin, 39v, puolesta ja että kansalaiskomitea En Marche! kerää vaalitaistelun
viimeisillä metreillä valtavasti kannatusta niin oikealta kuin vasemmalta.
Kellot alkoivat soida.
Mikä mies? Mikä maa? Mikä valuutta?
Tietoa löytyi helposti.
Minun suhteeni on
asioita, jotka monet jo tietävät. Olen käynyt Ranskan kansallisen
hallintokoulun, ENAn. Olen talousmies. Olin mukana presidentti Hollanden vaalikampanjassa
vuonna 2012 ja sen jälkeen hänen sihteeristössään. Olen ollut myös talous- ja
teollisuusasioista vastaavana ministerinä elokuuhun 2016 saakka. Siinä minun
viralliset henkilötietoni.
”Ei niistä mitään ihmeellistä irtoa.”
Viljo on ollut aina realisti. On uskottava miehen sanaan.
Mutta jotakin on täytynyt tapahtua … ja olla tapahtumassa, kun kuumana
kiehuvasta puoluepoliittisesta kattilasta ponnahtaa ylös nimi, joka on
sekoittamassa kaikki ennakkokaavailut ja veikkaukset.
Eikö tämä pitänyt olla yhtä juhlamarssia ranskalaisen nationalismin
lipun alla!
Kun Kanaalin takana horjutaan. Kun saksalaiset jahkailevat oman
äärioikeistonsa ja hitlereittensä kanssa. Kun Italia ei saa rivejään
järjestykseen. Kun Venäjä tuntee olevansa pahojen voimien saartama. Kun Atlantin
takaa kuuluu pahanteistä aseidenkalistelua.
Eikö juuri tämä hetki olisi otollinen Ranskalle, suurten kumousten
kärkimaalle!
”Aivan. Juuri tässä se suuren yllätyksen mahdollisuus piilee. Että
syntyy yllättäen jotakin aivan uuttaa. Jotakin radikaalia.”
En March! – liike saattaa olla juuri sitä.
Nice-Matinin juttu on tietysti vain pieni pisara suuressa meressä.
”Oireellista on kuitenkin se, että perinteiset puoluerajat ovat
rikkoutumassa. Ja vaikka Emmanuel Macron on poliittiselta karriääriltään
selvästi vasemmistolainen, hän vetää kuin magneetti puoleensa kannattajia sekä
vasemmalta että oikealta, mutta myös niistä piireistä, jotka ovat kyllästyneet
puolueisiin – kaikkiin puolueisiin – ja niiden ajamiin asioihin
(EU-vastaisuuteen, globalisaation vastaisuuteen, maahanmuuton vastaosuuteen …
kaikkeen vastaisuuteen).”
- Juuri niin. Ja kuinka ollakaan, Emmanuelin menestyksen taustalta
löytyy mielenkiintoinen filosofinen ajatus, joka saattaa hyvinkin selittää En Marche!-liikkeen yllättävää suosiota.
Ikään kuin vanhat Platonin filosofit olisivat heräämässä henkiin. Ne, joilla
viime kädessä olisi oikeus johtaa kansakuntia ja tehdä suuria ratkaisuja
kansalaisten nimissä!
Paul Ricœurin hermeneutiikka. Muistaminen ja
unohtaminen. Elämisen dynamiikka.
Uusi poliittinen kulttuuri? Uusi irtiotto iänikuisen
valtataistelun kuristavasta otteesta! Hallituksesta! Oppositiosta! Ehkä aavistus
Immanuel Kantin ikuisesta rauhasta?
Pieni sitaatti Googlesta:
Puolustaessaan epistemologian ja ontologian
vastavuoroista suhdetta Ricœur esitti, että filosofilla tulisi olla pätevyys
ainakin yhdessä erityistieteessä. Ricœurin omalla kohdalla tämä toteutui niin,
että hän julkaisi filosofisen tuotantonsa ohessa useita tutkimuksia protestanttisen
teologian ja teologisen hermeneutiikan alalta. Ranskan ulkopuolella hän tuli
monissa maissa tunnetuksi aluksi tätä kautta. Ricœurin itsensä mukaan hänen
teologinen tuotantonsa on pidettävä erillään hänen filosofisesta tuotannostaan,
jossa hän ei hyväksy tai ota annettuna absoluutin käsitettä.
Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi kuolemaa
käsittelevä Vivant jusque'a la mort, joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen
vuonna 2007.
(Kannattaa etsiä taustoja hakusanalla ”Jarkko Olavi Tontti,
suomalainen kirjailija, runoilija, juristi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti