Puolueita on kutsuttu
poliittisen järjestelmän portinvartijoiksi. Vain niiden kautta ja niiden luvalla tie
vallankahvaan on auki.
Elämä on osoittanut,
että mitä useampi portinvartija on paikalla sitä kivikkoisempi vallantavoittelijoiden
tie on.
Mutta yhtä vahvoja
ovat myös näytöt siitä, että yksikin vartija riittää, jos hän on pelottava ja
voimakas kuin lohikäärme.
Leikittelimme Viljo
Vähäsen kanssa eilen päättyneiden vaalien alla ajatuksella, että kaikista
ehdokkaista löytyy hyviä pro ja
huonoja contra puolia ja että
jokaisella on mahdollisuus livahtaa portinvartijoiden ohi ja tarttua
vallankahvaan.
Siinä olimme tietysti
aivan väärässä.
Vallan porttiahan
eivät näissä vaaleissa enää vartioineet pelkästään perinteiset puolueet, vaan
niiden rinnalle olivat nousseet monenlaiset uudet haamut, joiden voimasta,
rohkeudesta ja tappeluhalusta ei ollut etukäteen tietoa eikä kokemusta.
Ennen vaaleja
lopputulos oli sen vuoksi enemmän tai vähemmän aavistusten ja olettamusten
varassa.
Nyt tiedetään.
Hesarin pääuutinen
kertoi aamulla kaiken.
Niinistö murskaavan ylivoimainen ympäri Suomea – toiseksi
suosituimman ehdokkaan osalta maa jakautui moneen osaan
Eivätkä ulkomisaiset mediat
jääneet heikomalle
Niinistö
”murskasi”, ”jyräsi” ja voitti ”historiallisesti”
Lähestyessämme Ryssänkärkeä Viljo kiteytti
analyysimme yhteen lauseeseen:
”Puolueet ovat kriisissä!”
Hänen mielestään perinteiset portinvartijat olivat
nukahtaneet tai kuten hän täsmensi
”Ne sotkeutuivat omaan näppäryyteensä, pelkoihinsa,
epäluuloihinsa, keskinäiseen taistelunhaluunsa ja taktikointiinsa.”
”Tosiasiassa ne olivat itse jo aikaisemmin
rakentaneet oikotien, varaväylän, jota pitkin vaalikarja vaelsi nyt juottoaltaalle
nauttimaan demokratiasta.”
”Sitä reittiä käytti nyt kaksi ehdokasta hyväkseen.
Toinen onnistui. Toinen pettyi.”
Tästä olimme Viljon kanssa
samaa mieltä eikä meidän tarvinnut toistaa itsellemme nimiä. Ne olivat
vaalitaistelun tiimellyksessä tulleet kakkien tietoon.
Mutta miten eteenpäin.
“Tämä voisi merkitä radikaalia
muutosta puolueiden nimikartassa nomenklatuurissa.”
“Hämmästyttävää kyllä, oikeisto
ja vasemmisto ovat pysyneet hyvin hengissä kaikenlaisten mullistusten ja
muutosten keskellä, vaikka niitä ei juurikaan näy puoluenimssä. Meillä se näkyy
vain “Vasemmistoliitossa”. Mutta nyt, näiden vaalien yhteydessä ja yleisemmin
maailmalla, etenkin itäisessä Euroopassa, “kansallinen” on nousemassa
arvossaan. Korostetaan “kansallishenkeä”, millä tarkoitetaan jotakin “yleistä,
koko kansaa yhdistävää”.
“Kun perinteiset puolueet
saivat nyt pahasti nenilleen, ne saattavat ryhtyä pohtimaan nimenmuutosta.
Onhan puolueen nimi edelleen tärkeä symboli, majakka ja merkki.”
“Kokoomukselle muutos olisi
helppo. Tarvitsisi vain otta lyhyt askel taaksepäin. “Kansallinen Kokoomus”
sopisi hyvin ajan henkeen.
“Suomen Keskusta joutuisi
vaikeuksiin. Se törmäsi kaikkein kipeimmin kansalaismuuriin. Nimenhän on
ajateltu symbolisoivan koko maata, kaikkia kansalaisia niin kotimaassa kuin
ulkomaillakin. Se oli aikoinaan tietoinen loikka pois Maalaisliitosta. “Kansallinen
Keskusta” saattaisi houkutella.
“Mutta entäpä demarit, joiden
vaalikarja hajosi pahaenteisesti. Kansallisen ja kansainvälisen yhdistäminen,
johtaisi äkkiä portille, jonka päällä lukisi Arbeit macht frei eikä se
taistaisi tuntua houkuttelevalta.”
Tähän pääsin katkaisemaan
Viljon pohdiskelut.
- Voisivathan he kaivaa esille
Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, joka on kuivunut pois systemaattisesta
puoluenimistöstä. Hehän voisivat ottaa sen käyttöönsä. Ehkä sitä voisi
koristella muotoon “kansallisdemokraatinen”.
Leikki sikseen.
Tosiasiassa puolueet ovat
ajautuneet vähitellen – vuosikymmenien kuluessa – identiteettikriisiin, jota on
joskus kuvattu käsitellä pako keskustaan. Kaikki haluavat olla yleispuolueita.
Erityisleimoja vierastetaan,
jopa kammotaan ja pelätään.
Oikeastaan kaikki haluaisivat
olla perussuomalaisia. Siis tavallisia, ahkeria ja vilpittömästi
kansallismielisiä kansalaisia ja hyviä äänestäjiä.
Tässä mielessä Perussuomalaisten
kriisi, joka on edelleen pahasti vereslihalla, saattaa tuntua puolueen
jäsenistä ja kannattajista kaikkein kiusallisimmalta. Sininen puolue, kun on menettämässä
puhemiehen paikankin eikä uusia ministerin paikkoja ole vielä kirkossa
kuulutettu.
Viljo halusi vielä lisätä.
“Vihreiden kohtalo on vähän
samanlainen. Yhden asian epäpuolueen on vaikea pärjätä varsinaisten puolueiden seassa,
vaikka he saivat näissä vaaleissa ihan kunnioitettavan kakkossijan”
- Niin ja onhan meillä vielä
kommunistitkin. Ovathan hekin käyneet läpi melkoisen nimimankelin. “Suomen
Kansallinen Kommunistipuolue” saattaisi olla kokeilemisen arvoinen, vaikka
sille ei näissä olosuhteissa voisi veikata kovin suurta menestystä – kuuden vuoden
kuluttua, kun jälleen valitaan uutta presidenttiä.
