maanantai 29. tammikuuta 2018

616. Puolueet kriisissä! 180129

Puolueita on kutsuttu poliittisen järjestelmän portinvartijoiksi.  Vain niiden kautta ja niiden luvalla tie vallankahvaan on auki.
Elämä on osoittanut, että mitä useampi portinvartija on paikalla sitä kivikkoisempi vallantavoittelijoiden tie on.
Mutta yhtä vahvoja ovat myös näytöt siitä, että yksikin vartija riittää, jos hän on pelottava ja voimakas kuin lohikäärme.
Leikittelimme Viljo Vähäsen kanssa eilen päättyneiden vaalien alla ajatuksella, että kaikista ehdokkaista löytyy hyviä pro ja huonoja contra puolia ja että jokaisella on mahdollisuus livahtaa portinvartijoiden ohi ja tarttua vallankahvaan.
Siinä olimme tietysti aivan väärässä.
Vallan porttiahan eivät näissä vaaleissa enää vartioineet pelkästään perinteiset puolueet, vaan niiden rinnalle olivat nousseet monenlaiset uudet haamut, joiden voimasta, rohkeudesta ja tappeluhalusta ei ollut etukäteen  tietoa eikä kokemusta.
Ennen vaaleja lopputulos oli sen vuoksi enemmän tai vähemmän aavistusten ja olettamusten varassa.
Nyt tiedetään.
Hesarin pääuutinen kertoi aamulla kaiken.
Niinistö murskaavan ylivoimainen ympäri Suomea – toiseksi suosituimman ehdokkaan osalta maa jakautui moneen osaan
Eivätkä ulkomisaiset mediat jääneet heikomalle
Niinistö ”murskasi”, ”jyräsi” ja voitti ”historiallisesti”
Lähestyessämme Ryssänkärkeä Viljo kiteytti analyysimme yhteen lauseeseen:
”Puolueet ovat kriisissä!”
Hänen mielestään perinteiset portinvartijat olivat nukahtaneet tai kuten hän täsmensi
”Ne sotkeutuivat omaan näppäryyteensä, pelkoihinsa, epäluuloihinsa, keskinäiseen taistelunhaluunsa ja taktikointiinsa.”
”Tosiasiassa ne olivat itse jo aikaisemmin rakentaneet oikotien, varaväylän, jota pitkin vaalikarja vaelsi nyt juottoaltaalle nauttimaan demokratiasta.”
”Sitä reittiä käytti nyt kaksi ehdokasta hyväkseen. Toinen onnistui. Toinen pettyi.”
Tästä olimme Viljon kanssa samaa mieltä eikä meidän tarvinnut toistaa itsellemme nimiä. Ne olivat vaalitaistelun tiimellyksessä tulleet kakkien tietoon.
Mutta miten eteenpäin.
“Tämä voisi merkitä radikaalia muutosta puolueiden nimikartassa nomenklatuurissa.”
“Hämmästyttävää kyllä, oikeisto ja vasemmisto ovat pysyneet hyvin hengissä kaikenlaisten mullistusten ja muutosten keskellä, vaikka niitä ei juurikaan näy puoluenimssä. Meillä se näkyy vain “Vasemmistoliitossa”. Mutta nyt, näiden vaalien yhteydessä ja yleisemmin maailmalla, etenkin itäisessä Euroopassa, “kansallinen” on nousemassa arvossaan. Korostetaan “kansallishenkeä”, millä tarkoitetaan jotakin “yleistä, koko kansaa yhdistävää”.
“Kun perinteiset puolueet saivat nyt pahasti nenilleen, ne saattavat ryhtyä pohtimaan nimenmuutosta. Onhan puolueen nimi edelleen tärkeä symboli, majakka ja merkki.”
“Kokoomukselle muutos olisi helppo. Tarvitsisi vain otta lyhyt askel taaksepäin. “Kansallinen Kokoomus” sopisi hyvin ajan henkeen.
“Suomen Keskusta joutuisi vaikeuksiin. Se törmäsi kaikkein kipeimmin kansalaismuuriin. Nimenhän on ajateltu symbolisoivan koko maata, kaikkia kansalaisia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Se oli aikoinaan tietoinen loikka pois Maalaisliitosta. “Kansallinen Keskusta” saattaisi houkutella.
“Mutta entäpä demarit, joiden vaalikarja hajosi pahaenteisesti. Kansallisen ja kansainvälisen yhdistäminen, johtaisi äkkiä portille, jonka päällä lukisi Arbeit macht frei eikä se taistaisi tuntua houkuttelevalta.”
Tähän pääsin katkaisemaan Viljon pohdiskelut.
- Voisivathan he kaivaa esille Suomen Kansan Demokraattisen Liiton, joka on kuivunut pois systemaattisesta puoluenimistöstä. Hehän voisivat ottaa sen käyttöönsä. Ehkä sitä voisi koristella muotoon “kansallisdemokraatinen”.
Leikki sikseen.
Tosiasiassa puolueet ovat ajautuneet vähitellen – vuosikymmenien kuluessa – identiteettikriisiin, jota on joskus kuvattu käsitellä pako keskustaan. Kaikki haluavat olla yleispuolueita.
Erityisleimoja vierastetaan, jopa kammotaan ja pelätään.
Oikeastaan kaikki haluaisivat olla perussuomalaisia. Siis tavallisia, ahkeria ja vilpittömästi kansallismielisiä kansalaisia ja hyviä äänestäjiä.
Tässä mielessä Perussuomalaisten kriisi, joka on edelleen pahasti  vereslihalla, saattaa tuntua puolueen jäsenistä ja kannattajista kaikkein kiusallisimmalta. Sininen puolue, kun on menettämässä puhemiehen paikankin eikä uusia ministerin paikkoja ole vielä kirkossa kuulutettu.
Viljo halusi vielä lisätä.
“Vihreiden kohtalo on vähän samanlainen. Yhden asian epäpuolueen on vaikea pärjätä varsinaisten puolueiden seassa, vaikka he saivat näissä vaaleissa ihan kunnioitettavan kakkossijan”
- Niin ja onhan meillä vielä kommunistitkin. Ovathan hekin käyneet läpi melkoisen nimimankelin. “Suomen Kansallinen Kommunistipuolue” saattaisi olla kokeilemisen arvoinen, vaikka sille ei näissä olosuhteissa voisi veikata kovin suurta menestystä – kuuden vuoden kuluttua, kun jälleen valitaan uutta presidenttiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti