Olimme Viljo Vähäsen
kanssa väärässä. Sudenkuoppa, josta keskustelimme juuri ennen loppiaista (ks.
611. Sudenkuoppa 180105), ei ollutkaan mikään pieni sudenkuoppanen vaan todellinen ansa, ehkä hyvin
vaarallinenkin.
Tähän päädyimme, kun
uskaltauduimme sankassa lumipyryssä kahlaamaan aamuhämärässä kohti
Ryssänkärkeä. Ajattelimme ehtiä takaisin ennen kuin meteorologien ennustama
vesisade yllättäisi meidät.
”Nyt hallituksesta
syrjään heitetty työväki on nousemassa barrikadeille iloitsemaan siitä, että
suuri saalis vaikeroi sudenkuopan pohjalla. Siitä kaikuu koston suloinen riemu
ja voiton huuma.”
Viljo oli jälleen
runollisella tuulella.
Olimme kiinnittäneet
huomiota siihen, ettei kapinakenraalina tällä kertaa ollutkaan mikään
ammattiyhdistyspomo, vaan ihan tavallinen kansalaisaktivisti, jonka Suomen
Kuvalehti oli nostanut viikon henkilöksi sillä perusteella, että hän oli
onnistunut hetkessä keräämään tarvittavat viisikymmentätuhatta (50 000) nimeä
kansalaisaloitteeseensa, jonka tarkoituksena on kumota eduskunnan hyväksymä
hallituksen esitys 124/2017 vp (ks. SK 3/2018 Susan Heikkinen ”Kapinakenraali.
Martin-Èric Racinen kansalaisaloite teki työttömien kohtelusta puheenaiheen”)
- Aivan. Sudenkuoppa
laukesi. Porvarit putosivat vasemmiston virittämään ansaan ja nyt siihen on
vedetty presidenttikin mukaan. Makea saalis!
”Niin. Hirmuisen hauska
ajoitus osoittautui suorastaan mestarilliseksi, kun presidentinvaalien ennakkoäänestys
oli juuri päättynyt ja työväestön suuret johtajat kokoontuivat puimaan nyrkkiä
ja todistamaan uskoaan kuin jossakin äärilahkon telttakokouksessa. Nyt
lähdetään osoittamaan Suomen kansalle, missä kaappi seisoo.”
Viljo muisti
entisestä elämästään Kansainvälisen loppu sanat:
Työmiehet, kyntäjät ja kaikki,
työkansan
joukko nälkäinen.
Maa meidän on ja olla täytyy,
vaan ei laiskain lurjusten.
Nälkä
meill' on aina vieraanamme
vaan kuin korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki
karkoitamme,
niin päivä pääsee paistamaan
. Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme
yhtykää
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään.
Palasimme kuitenkin viileämpään sävyyn.
- Kyllä tällä viime hetken lakkoaallolla saattaa olla merkitystä
lopulliseen äänestystulokseen. Olipa kansalaisaloitteen lopputulos eduskunnassa
mikä tahansa, rintamajako on ehtinyt jo tulla selväksi. Herrat vastaan kansa.
Se on tosiasia ja siinä asennossa sudenkuoppaan pudonnut saalis joutuu nyt kitumaan
sunnuntai-iltaan saakka.
”Ehkä niin. Yksi, yksittäinen sana, voi joskus saada elämää suuremman
merkityksen, jos se sattuu osumaan oikeaan hetkeen ja oikeaan virtaan, jolla ei
tarvitse olla mitään tosiasiallista yhteyttä suurempaan kokonaisuuteen.
Sellaiseksi näyttää nyt muodostuneen sana naurettava
(ks. ”Älä hyvä Pekka väärentele minun
puheitani”, sanoi silminnähden tuohtunut Niinistö HS:n ja IS:n vaalitentissä.”
Helsingin Sanomat 23.1.2018) Meillekin
näyttää käyneen juuri niin, kun emme arvanneet, että aktiivimallista tulisi
näin raju riita presidenttiehdokkaiden kesken. Eihän se mikään naurettava asia
ole. Ei tietenkään, mutta sitä kautta avautui suora väylä vaikeaan,
kivulloiseen ja herkkään keskusteluun arvojohtajasta.
Sillä sanalla on näissä vaaleissa yhtä monta sisällöllistä merkitystä kuin on
ehdokkaitakin. Se on mieluummin hyllyvä suo kuin sudenkuoppa.”
- Näissä vaaleissa piileskelee myös mielenkiintoinen jakolinja kansanehdokkaiden ja puolueiden ehdokkaiden välillä. Niinistö
ja Väyrynen lukeutuvat edellisiin ja muut jälkimmäisiin. Sillä saattaisi olla
ainakin symbolista merkitystä, jos toisella kierroksella olisi vastakkain
jompikumpi kansanehdokas kenenkä tahansa puolue-ehdokkaan kanssa. Jos
kansanehdokkaat joutuisivat vastakkain, tämä ero vesittyisi.
”Ehkä kuuden vuoden kuluttua kukaan presidenttiehdokkaista ei haluaisi
piiloutua siinä tapauksessa kansan selän taakse.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti