688. Kiina vyöryy 181222

Kiina on kasvanut supervallaksi niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taloudessa. Jos 1900-luku oli Yhdysvaltojen kulta-aikaa, niin nyt on alkanut Kiinan vuosisata. Maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat, ja tiedossa voi olla ryskettä. (Heikki Aittokoski, ”Kiina ostaa maailmaa”, HS 18.12.2018)

Näiden seutujen poikki se kulkisi, Jäämeren rata. Se halkoisi Inarijärven pohjoispuolen vesistöt ja vaikeuttaisi saamelaisten perinteistä poronhoitoa. Ratahankkeen taustalla vaikuttavat Kiinan valtapyrkimykset. Kiina haluaa valjastaa arktiset luonnonvarat käyttöönsä. (Jukka Huusko ”Kiina hiipii tunturiin”, HS 18.12.2018)

Kiinalaisturistit matkustavat Lappiin odottamaa, josko 149 miljoonan kilometrin matkan tehnyt hiukkanen osuisi maan magneettikenttään. (Suomen Kuvalehden kansikuva 21.12.2018)

Lumi peitti jo Ryssänkärjen rantakalliot, mutta meri lainehti vielä vapaana. Mustana. Uhkaavana.

Viljo Vähänen katseli aamuhämärässä ulapalle. Oli mietteissään.

”Kuinkahan maapallo kestää tämän vyörytyksen?”

Olimme todenneet, että suomalaiseen mediamaisemaan oli iskenyt talvisalama. Se oli tavallista kirkkaampi ja äänekkäämpi. Se välkehti revontulena vanhojen, arvokkaiden lehtien palstoilla. Se tungeksi väkijoukkoina markkinoilla. Se pelkäsi drone-häirintää maailman lentokentillä. 

”Tätä olen kyllä odottanut vuosikausia. Jossakinhan purkauksen täytyy näkyä. Kiinalaisilla ei ole kiirettä. He jaksavat odottaa. Tarvittaessa vuosisatoja. Mieleen tulevat poikavuosien inkkarikirjat. Vaara piilee varjoissa. Pelko kasvaa hitaasti. Mutta varmasti.”

Historiakin välähti Viljon mietteissä ja tulin – aivan kuin sattumalta – ajatelleeksi, että hän on kertaalleen kuollut, määrämittainen mies. Sen olin melkein unohtanut. Mutta nyt, kun talvipäivän pimentyminen oli jälleen lakannut ja aloitimme matkan kohti valoa, se tuli kuin itsestään esille.

”Viimeisin kylmäsotahan koski oikeastaan vain osaa – tosin kylläkin merkittävää osaa – maapallosta, mutta se kätki Kiinan varjoonsa. Ja sitä varjoa kiinalaiset osasivat käyttää taitavasti hyväkseen. Mutta tänään  näyttää siltä, että se aikakausi on lopussa. Talvisalama näkyy nyt ympäri maailmaa. Kaikkialla. Kaikissa paikoissa. Se häikäisee myös suomalaisen lehdistön.”

Viljo oli hiljaa pitkän aikaa. Tuuli kohisi korvissa. Pakkanen nipisti.

”Eniten minua pelottaa asevarustelu. Sehän saatiin kylmän sodan lopulla suljetuksi hataraan häkkiin, mutta nyt kaikki langat ja solmut ovat repeämässä. Tietysti me näimme, kuinka Kiina työntyi kuin varjo Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Mutta ei sitä silloin pidetty vaarallisena. Ei sitä pelätty. Arktinenkin oli villi ja tuntematon. Mutta nyt on toisin. Uusia reittejä avautuu, kun jäät sulavat ja merivedet nousevat. Kiinalaiset ovat herkkiä oppimaan. He osaavat soveltaa uusinta tietoa. Teknologiaa.”

”Niin. Ja Japanikin on hankkimassa itselleen lentotukialusta. Kohta moni muukin tulee perässä. Saksakin tietysti. Ilman muuta. Ohne weiteres.”

”Atomisota! Eihän sen pitänyt olla mahdollista!”

1. Ne leimuaa, ne loimuaa, ne roihuaa ja lyö, ne paistavat kuin patsahat ja välkkyvät kuin vyö!

2. Ne liitävät, ne lentävät, ne laukkaa, läähättää, ne korskuvat kuin konkarit, joit' urhot kiidättää!

(Ilmari Kianto. ”Revontulten leikki”)