- Muutamissa tunneissa Helsingin Sanomien toimitukseen alkoi tulvia kirjoituksia omaisilta ja vanhustenhoidossa työskenteleviltä hoitajilta. Pelkästään verkkokyselyssä kokemuksistaan on kertonut yli 400 ihmistä. Sen lisäksi sadat ovat kirjoittaneet toimitukseen sähköpostia.
- Aineisto nostaa kyyneleet silmiin, hämmästyttää ja vihastuttaa.
- Kirjoittajat kertovat kiireestä, välinpitämättömyydestä ja rankoistakin laiminlyönneistä. Joukossa on myös omaisten kirjoituksia, joista huokuu kiitollisuus oman isän tai äidin saamasta hyvästä hoivasta
(Helsingin Sanomat 8.2.2019 Tiina Marjamäki ”Sadat lukijat kertoivat kokemuksiaan vanhustenhoidosta”)
Viljo Vähänen oli syvästi järkyttynyt, kun palasimme aamulla Ryssänkärjestä. Se ei johtunut laisinkaan siitä, että pakkanen oli hellittämässä ja suojasää alkoi painaa valkoisina hohtaneita hankia raskaalla kädellä ja inhottava loskakeli täyttää jalkakäytäviä.
Ei. Ei todellakaan. Vaan luettuaan emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelän analyysin vanhustenhoidon tilasta ja huomattuaan, kuinka se täydensi väkevällä ja ankaralla tavalla professori Marja Vaaraman haastattelua, jonka lehti julkaisi vain muutamaa päivää aikaisemmin samasta aiheesta, kyyneleet nousivat Viljonkin silmiin.
Voiko tämä olla totta Suomi-nimisessä sivistysvaltiossa vuonna 2019? Tällaistako on todellinen elämä hyvinvointivaltiossa? Tähänkö on päädytty siinä 30-vuotisessa sodassa, josta professori Vaarama kertoo haastattelussaan?
Hän on 30 vuoden aikana laskenut lukuisia kertoja eri ministereiden ja muiden päättäjien pyynnöstä, paljonko vanhustenhuollossa pitäisi olla henkilökuntaa, jotta hoito olisi hyvää. Hän on tehnyt selvityksiä, tutkimuksia, raportteja ja suosituksia, yksin ja ryhmissä, eri titteleillä.
Kaikki turhaan!
Vastako nyt kansan ääni alkaa kuulua syvistä rotkoista?
Viljo Vähänen muisti, kuinka hän oli pohtinut samaa aihetta muutama vuosi sitten tässä blogissa (ks. numero 89. ”Susiko vapaaksi? Osa IV 120512)
”Kapitalismin aurinko nousee jälleen kuin vieterinukke väärän taikurin käsissä. Vaikka se on nuijittu sata kertaa maanrakoon, se pompahtaa aina vaan pinnalle ja hymyilee irvokkaasti ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.”
Silloin hän oli kaivanut esille ikivanhan tekstin.
”Siksi on hyvä palauttaa mieliin, mitä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen kirjoitti vuonna 1874, keskellä erästä kapitalismin varhaista auringonnousua:
Vapaan kilvoittelun laki on ainoastaan raaka luonnonlaki, jonka mukaan taloudelliset voimat, nimittäin itsekkäät edut, taistelevat niin kuin luonnonvoimat luonnossa. Että tasapainoa noinkin syntyy, on kyllä totta, mutta se voipi tapahtua sillä tavoin kuin luonnossakin, että heikompi voima masentuu ja häviää.
Nyt Viljo Vähänen kuulee saman järkyttävän kaiun niissä reaktioissa, joita Tiina Marjamäki on koonnut Helsingin Sanomien sivuille.
Eikä siinä kaikki.
”Se on varmasti vain jäävuoren huippu. Vanhusten kohtalo on kansallinen häpeä. Skandaali. Hirvittävä skandaali."
Yritin tasapainottaa.
- Mutta onhan siellä mukana myös onnellisia tarinoita. Ei kaikki ole pelkkää mustaa. Ja on hyvä myös huomata, että samoja vikoja on sekä julkisella että yksityisellä puolella. Ettei vain tässäkin tapauksessa paha kello kuuluisi kauemmaksi kuin hyvä kello?
Viljo oli kuitenkin tiukkana.
”Syyt vanhustenhoidon järkyttävään tilaan ovat syvemmällä. Tuolla selityksellä on pärjätty viimeiset 30 vuottaa ja tässä on sen sodan lopputulos. Vapaan kilvoittelun laki sai valtaisasti lisää tuulta purjeisiinsa sen jälkeen, kun Berliinin muuri sortui. Nyt rakennetaan uusia linnakkeita, rajoja ja muureja kaikkialle, jotta vapauden tuulet saisivat puhaltaa entistä voimakkaammin kaikkialla. Kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla. Siinä on syvä, järkyttävä paradoksi ja ristiriita. Ihmiskunnan ylivoimaisen enemmistö kannalta se on aina johtanut umpikujaan ja katastrofiin.”
”Sanalla sanoen sotaan.”
”Kun katselen ympärilleni ja kuuntelen maailman ääniä, ei hyvältä näytä nytkään.”
”Susi jolkuttelee jälleen vapaasti maailman turuilla.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti